Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Maalis 2014, 02:45

Yli viikon retki. Yli viikon kestävä patikointi Quinnin metsistä aroille ja teitä pitkin -eikä edes puhuta niistä ärsyttävistä, nuuskivista vastaantulijoista- haltioiden kaupunkiin. Hän oli nälkäinen, väsynyt, likainen -vaikka hän oli pohjimmiltaan eläin oli hänelläkin toimiva hajuaisti- ja hyvin, hyvin ärtynyt. Sille oli hyvä syy, miksi hän ei asunut kaupungeissa tai edes pienimmässäkään kylässä, oli siellä ihmisiä, haltioita tai edes aaveita. Hän oli sen takia erakkona metsässä, koska hän ärtyi eräästä asiasta nopeasti.
Tarpeettomasta melusta ja jatkuvasta epämieluisasta tunteesta, että joku tunki hänen henkilökohtaiselle reviirilleen. Se varmaankin kertoi tarpeeksi, että henkilökohtainen reviiri merkitsi Karhuntakulle vähintäänkin yhtä metriä. Mutta kaupungissa?
Karhumies joutui koko ajan puremaan hammastaan, ettei alkanut repimään päitä irti jokaiselta vastaantulijalta. Hän vihasi kaupunkeja ja sen asukkaita. Vihasi, vihasi ja vihasi.

Ja sen takia hän teki näitä retkiä kaupunkiin -tai kyliin- ani harvoin, vain kun todella tarvitsi jotain. Ja juuri nyt hän tarvitsikin. Suolaa nimittäin. Ja kuten tiedetään, suola ei ole halpaa tavaraa. Ehei. Se oli niin kallista että pelkästään suolan ostaminen sai entisen karhun pään tikittämään kuin pommin, tuntien kylmiä väreitä kulkevan pitkin selkäänsä. Hän käytti suolaa nahkojen ja turkkien tekemisessä, ja vaikka hän oli pääsääntöisesti omavarainen asuessaan metsän keskellä, hän ei osannut tehdä suolaa. Tai kyllä hän oppisi jos voisi, mutta suolaa ei noin vain tehtykään, hemmetti.
Toisaalta hän saattoi käyttää suolan sijasta jotain muuta kuivittaakseen ja silti pitääkseen nahan hyvänä, mitä hän tekikin ja käytti suolaa vain tärkeissä tilauksissa.
Mutta kunnon nahkaa ja turkkista tiettyihin käyttötarpeisiin saatiin vain suolasta.
Mitä hän nyt oli vailla.
Ja siksi joutunut lähtemään kotoaan ja omasta rauhastaan metsän keskeltä haltioiden kaupunkiin.
Keltaiset silmät katselivat koko ajan valppaina ja epäileväisinä jokaista vastaantulijaa, välillä vilkaisten olan taakse matkatavaroitaan. Pienikin epäilyttävä ääni, rasahdus, ja hän katsoi terävästi taakseen valmiina repäisemään sen epäonnekkaan, joka kuvitteli voivansa viedä häneltä jotain, ihan pieniksi versisiksi paloiksi.

Hänen vetokelkkansa oli yksinkertainen ja kätevä, tehtynä vahvoista oksista, köydestä ja nahasta. Ihan tavallinen neliömuodostelma, sitominen köydellä ja nahka siihen pohjaksi. Ja hän saattoi sitä perässään vetäen raahata melkeinpä mitä vain perässään. Karhunvoimilla se ei ollut kovin ikävää.
Nyt hänellä olikin kyydissään sitä, mitä hän aikoisi käyttää vaihtotavarana suolaan: Parhaimpia turkiksia ja nahkoja hyvin eläneistä elukoista. Hopeaketun turkkia, oravan häntiä, poron nahkaa... Sitä mitä käytetään yleensä vain parhaimmassa tavarassa.
Nämä hän oli sitten taitellut huolellisesti ja kevyesti ettei niihin tulisi ikävännäköisiä painaumia, pakaten ne köysillä huolellisiin pakkauksiin. Painavat nahat alla ja päällä sitten turkikset. Koko lasti oli sidottu köydellä vetokelkkaan huolellisesti, mutta jos totta puhutaan, vähäsen kunnollisempi paino niitä vasten niin koko asetelma saattoi vaikkapa... Kaatua.
Mikä olisi ikävää, sillä nythän oli talvi pois meneillään ja kevät tuloillaan. Ja se taas tarkoitti hyvin mutaisia sekä loskaisia teitä. Ja katuja.

Joten heti kun sai tilaisuuden, Karhuntakku siirtyi aktiivisilta kaduilta vähemmän ruuhkaisille.
Pukeutuneena karhunturkista tehtyyn viittaan, ironista kylläkin, turkkisliivi sen alla ja nahkahousut että myös -saappaat jaloissaan mies kiskoi kelkkaansa perässään.
Hänellä oli eräs kauppiastuttu, jolle kelpasi aina hyvä turkkis tai nahka. Ja niitä vastaan sai hyvin suolaa vastineeksi.
Kunhan kaupat olisi hoidettu, voisi mies palata huomenna jo takaisin kotiinsa.
Keskelle hiljaisuutta ja rauhaa...
Vahti
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Maalis 2014, 12:07

Kaukana mudasta ja muiden jaloista häntä roikkui Elodien käsivarrella niin kuin aina, samalla kun faunin katse seurasi mutaista katua ja sen mutaamia sorkkia, tämän kulkiessa eteenpäin edes tietämättä oikeastaan minne meni. Hänen ainoat vaatteensa olivat tahraiset, valkeat hiukset olivat pölyn harmaamat ja antoivat tytöstä kurjan kuvan. Nälkäkin tällä oli, joka sai olon tuntumaan heikolta. Elodie ei ollut syönyt muutamaan päivään, hän oli säästellyt ainoaa kulta kolikkoaan viimeiseen asti ja nyt oli aika käyttää se. Toki olisihan hän voinut käydä vierailulla kylän reunamalla olevassa lammas haassa, mutta toisten rehun syöminen tuntui toisinaan varastamiselta.

Pieni hymy huulillaan tyttö pohti mitä ostaisi torilta, kenties pari omenaa tai vehnä leipää. Monelle moiset antimet olisivat olleet vain välipalaa, mutta faunille ne olivat suurateria. Ajatusten juoksu kuitenkin katkesi työn tuntiessa jonkin tönäisevän häntä voimakkaasti olkapäähän, saaden Elodien säpsähtämään ja horjahtamaan sivulle. Fauni ei ollut katsonut eteensä ja oli törmännyt haltiaan. Tyttö joutui ottamaan haparoivan askeleen taaksepäin ja oli pyytämässä juuri anteeksi, mutta tunsi horjahtavan jotain vasten. Elodie henkäisi kompuroidessaan sorkkiinsa ja hätäisesti yritti tarttua jostain kiinni, tuntien jotain pehmeää sormiensa välissä enne kuin tarrasi siitä kiinni. Harmillisesti asia josta hän oli tarrannut ei ollut tukeva ja se tippui Elodien mukana mutaiselle kadulle. Tytön niskaan tippui pari nyyttiä lisää, mudan tahraten nekin yhtälailla kuin fauninkin.

Elodien tajutessa tapahtunut tämä kampesi itsensä kiireesti ylös, samalla nostaen tiputtamansa nyytit syliinsä hätääntynyt ilme kasvoillaan. ”A-Anteeksi, mi--” Tyttö yritti pahoitella värisevällä äänellään, mutta lause jäi puoli tiehen hänen tajutessa mitä oikein piteli sylissään. Se oli mudasta tahriintunut poron nahka. Fauni jähmettyi aloilleen, otteen höllätessä nahkaisista nyyteistä, jotka tippuivat takaisin mudan keskelle. Tyttö parka oli järkyttynyt.
Janni
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Maalis 2014, 15:58

Karhuntakku oli kyllä huomannut surkean näköisen faunin, hiukan miettien että eivätkö ne eläneet metsissä, kuten sen haltiankin sillä hänhän oli valppaana ympäristöstään. Kumpaankaan mies ei luottanut vähääkään vaikka ne olivat vain ohikulkijoita, mutta fauni vaikutti sen verran vaarattomalta -niin kuin hiiri kissojen keskellä- ettei karhumies tähän ohi kuljettua kiinnittänyt enempää huomiota. Mutta sitten takaa kuuluvat epämääräiset äänet, niin kuin mudassa sinne tänne astelevat sorkat, saivat miehen nopeasti kääntymään paikallaan, valmiiksi pinna jo kireänä.
Mitä hemmetti-? Ei, seis äl-!
Karhuntakku pystyi päästämään vain järkytyksestä tukahtuneen murahduksen, kun hän tuijotti epäuskoisena hetki sitten ohi kulkeneen faunin tarraavan horjuessaan hänen lastistaan, kaataen päällimmäiset, kevyemmät nahka- ja turkispaketit mukanaan mutaan.
Mutaan. Hänen parhaimmat nahkansa ja turkkinsa, jotka hän oli ajatellut tänään vaihtaa suolaan että voisi palata huomenna kotiin.

Ja nyt ne olivat mudassa.
Tuntien mielensä hetkeksi vaipuvaan synkkään epätoivoon, sulkien silmänsä, Karhuntakku huokaisi. Avaten ne tosin heti kun fauni puheli hänelle lähes epäselvästi jotain vaikertaen, pidellen hänen paria pienikokoisempaa nahkanyyttiä. Pudottaen ne samantien takaisin maahan.
Karhuntakku ärähti, pudottaen käsistään vetokelkkansa kahvat kelkan pudoten maahan kaltevasta kulmasta mudalle lässähtäen, ehkä pudottaen pari lisää nyyttiä maahan, kun mies otti pari terävää askelta hampaat irveessä kohti faunia.
"Mitä hemmettiä pudottelet niitä HÄH!?" Karhuntakku ärähti ja koitti tönäistä toisella kädellään tyttöä olkapäästä kauemmaksi nyyteistään. Toinen oli pilannut ne jo ihan tarpeeksi hemmetti! Kaikki oli jo pilalla ettei toisen tarvinnut niitä nostella ja pudotella kuin mikäkin narri.
"Saatana..."

#Käy kyllä Elodietä sääliksi ó.ò#
Vahti
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Maalis 2014, 16:46

//Joo se on vähän tollanen ressukka, mut kyl se repii jotaki positiivista tostaki kokemuksesta :D //

Pörröiset vuohenkorvat värähtivät miehen karjaistessa faunille. Tuo kuulosti todella vihaiselta ja sai Elodien luimistamaan korvansa, kun tämä kohotti katseensa toiseen. Tyttö ei ehtinyt sanoa mitään miehen tönäistessä häntä jo kauemmas aiheittamastaan vahingosta. Elodie joutui ottamaan pari askelta taakseen ja kykeni tällä kertaa pitämään tasapainonsa.

Fauni tärisi hivenen aloillaan samalla kun seurasi kuinka toinen noukki nyyttejä mudan keskeltä takaisin kelkkaansa. Tyttö pystyi eläinten nahoista päättelemään toisen olevan jonkinlainen metsästäjä ja kenties hän pelkäsi että toinen nylkisi hänet elävältä tässä ja nyt. Sitä Elodie ei todellakaan halunnut. ”U-Um...” Tyttö yritti avata suutaan, samalla puristaen tiukasti häntäänsä kaksinkäsin, jonka tupsun taakse tämä yritti piiloitua. ”Voinko... k-korvata tätä mitenkään?” Elodie yritti parhaansa saada äätänsä kuuluviin haltioiden keskeltä, jotka supisivat toisilleen kulkiessaan kaksikosta ohi.
Janni
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Maalis 2014, 18:11

#Raasu, tekee mieli halia#

Saatuaan nyt toisen kauemmas omaisuudestaan, sekä annettua mahdollisimman murhaavan mulkaisun, Karhuntakku katsahti nyyttejään. Hemmetti. Ne piti poimia nopeasti ja viedä jonnekin kuivaan että ne saisi puhtaiksi... Mies alkoi siis poimia nahka- ja turkisnyyttejä maasta, ravistaen sekä pyyhkien mutaa niistä samantien lastaten ne takaisin kelkkaansa. Ja koko ajan mutisten kaikenlaisia kirouksia mitä tiesikään kaikilla osaamillaan kielillä karhujen murinasta ihmisten kankeaan ja metsäneläinten soljuvaan, mutta hänen äänellään se oli melko karhean kuuloista.
Kautta Äitimaan!
Sitten hän kuuli taas toisen jotain sopertavan, vilkaisten tätä täyteen pituuteensa kohonneena ja mutainen hopeaturkkinyytti kädessään. Hunajaiset silmät mulkaisivat ympärillä ohi kulkevia, uteliaita katseita ja keskenään supattelevia haltioita. Menkööt omia matkojaan hemmetin hienohelma suippokorvat!
Ja että voisiko toinen korvata?
Karhuntakun ei tarvinnut edes toista kertaa toista vilkaista, että näki tytöstä ettei toisella mitään ollut antaa hänelle korvaukseksi näistä...

Karhuntakku puoliksi naurahti, puoliksi murahti, katsoen faunia pistelevästi.
"Ihan kuin sinulla olisi mitään mikä korvaisi nämä, kompurajalka." Karhuntakku heitteli loputkin, lätkäyttäen niitä kerran kovaa muutenkin likaisten housujensa polvikohtiin varistaakseen niistä edes osan mudasta, nyytit kelkkaansa ja alkoi sitoa ne uudelleen, nyt tukevammin kelkkaansa.
Ei hän voinut viedä näitä tällaisina. Kyllä ne piti pestä tai jotain. Mutta mudan oli parempi antaa kuivua ja varista irti...
Ainoa vain, että siinä meni aikaa.
Vahti
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Maalis 2014, 18:34

//Nawww :3 ja ugh tämä viestin pituuus...olen pahoillani :<//

Fauni otti askeleen taemmas miehen suoristautuessa täyteen pituuteensa. Tuo oli todella pelottavan näköinen ärtyneen ilmeensä kanssa ja sai Elodien laskemaan katseensa maahan kuin alistuneena. Mies vastasi faunin kysymykseen koppavasti ja nimitellen häntä vielä kompurajalaksi. Ei se tyttöä haitannut, oikeastaan hän uskoi ansaitseensa sen. Katse kohosi hivenen, samlla kun ote hölläsi hännästä joka laskeutui takaisin tytön käsivarrelle. Elodie vei kätensä housujentaskuun, etsien hyppysiinsä pyöreän kolikon taskun pohjalta.

”E-En usko että tämä korvaa kaikkea, mutta...” Elodie ojensi aran näköisesti kaksinkäsin anokaista kultakolikkoaan miehelle, samalla varoen katsekontaktia toisen kanssa. ”...se on sentään jotain.”
Janni
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Maalis 2014, 19:54

#*katsoo Karhuntakun kanssa kolikkoa* ....Tämä on aivan liian julmaa jopa minunkin paatuneelle sydämelle Q__Q#

Ei Karhuntakku uskonut että faunilla olisi mitään arvokasta annettavana, toinen näytti sellaiselta jolla ei ollut pahemmin mihinkään varaa mitä perustarpeet vaativat. Joten mies jatkoi kelkkansa sitomista kunnes oli lopputulokseen tyytyväinen, kohoten takaisin kyykystä ja valmiina jatkamaan matkaansa. Pitäisi kai ottaa jokin huone jostakin majatalosta, missä siistiä näitä.
Perhanan perhana.

Karhumies päästi hämmentyneen, tosin yhä ärtyneen, murahduksen kun kuuli taas toisen jotain sopertavan. Jo oli nyt markkinat. Eikö toinen millään viitsinyt vain jättää rauhaan, kun oli jo tehnyt tarpeeksi mokoma kompu- Karhuntakku pysähtyi katsomaan likkaa ja tämän ojentamaa kolikkoa. Enemmänkin ihmeissään, vaikka tämän kulmat olivat yhä kurtussa. Kultakolikko ei pahemmin sykähdyttänyt, suola oli arvokkaampaa kuin edes viisi tai kymmenen kultakolikkoa.
Ja no...
Karhuntakku oli oikeastaan eläin, karhu, vaikka hänen ulkomuotonsa oli perin ihmismäinen. Ja eläimillä oli paljon herkemmät aistit mitä tuli sanattomaan viestintään. Karhuntakku kyllä huomasi, että jos toisella olisi ollut yhtään enempää kolikoita tai muuta arvokasta, tämä oli varmasti antanut sen.
...
Karhuntakku kääntyi selin fauniin, astuen kelkkansa eteen ja nappasi maassa olevista mutaisista köysistä kiinni, valmiina lähtöön.
"Pidä rahasi... En minä sillä mitään tee", Karhuntakku murahti katsoessaan vinottain tyttöön nyt vähemmän vihaisen näköisenä, enemmänkin passiivisena mutta se omasi yhä Karhuntakulle ominaisen äreyden. Ja vaikka sitä ei kerrottu ääneen, Karhuntakku näki tuossa surkeassa olennossa itsensä, kun yritti elää pysyvässä ihmismuodossaan. Se vuosi mikä lähes tappoi hänet, pulpahteli mieleen pieninä epämukavan tuntuisina muistojen pätkinä mitä kauemmin hän katseli toista.
Minkä vuoksi hän riistikin katseensa nopeasti pois faunista.
"Jätä vain minut rauhaan jo..." mies mutisi ennen kuin alkoi astella alkuperäistä reittiään.

#Noin... Sitten aikahyppy huomiseen?#
Vahti
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Maalis 2014, 20:15

//Noh noh :3 //

Elodie katsahti miestä joka oli käännähtänyt selin häneen ja murahti ettei tuo tarvinnut tytön rahoja. Fauni laski kätensä edelleen pidellen kolikosta kiinni, johon laski harmistuneena katseensa. Miksei toinen huolinut sitä? Oliko se huonossa kunnossa? Fauni käänteli kolikkoa sormissaan, muttei löytänyt siitä mitään vikaa.

Elodie havahtui kuulessaan miehen vielä mutisevan jotain ja tuon lähtiessä jatkamaan matkaansa puisten rattaiden nitisten. Fauni henkäisi pienesti, hän oli todella pahoillaan ja tahtoi että toinen ottaisi hänen anteeksi pyyntönsä vastaan vaikkeise paljoa ollut. Tytön katse kääntyi miehen rattaisiin ja sen lastiin. Henggittäen syvään kuin rohkeuttaan keräten Elodie otti pikaisen askeleen eteenpäin, kurkotti ja sujautti kolikon yhden mutaisen nahkanyytin väliin. Yhtä nopeasti kuin oli kolikkonsa jättänyt fauni käännähti ympäri tulo suuntaansa. Fauni katosi haltiajoukon sekaan, vieno hymy huulillaan.

//Sä voit hypätä jo seuraavaan päivään jos tahot :3 //
Janni
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Maalis 2014, 21:32

#Elodie! You make me cry Q_Q Okei, aikahyppy siis ^^#

Karhuntakku ei halunnut enää katsella surkeaa faunia, joten ei huomannut myöskään miten toinen sujautti kolikon nyyttien sekaan. Karhumiehellä oli muutenkin asioita nyt entistä enemmän hoidettavana, lähtien nyt heti etsimään jonkintasoista majataloa missä siistiä nyyttejä...

**

Myöhemmin sinä samana päivänä Karhuntakku oli hankkinut itselleen yhdenhengen vierashuoneen eräässä majatalossa, takan kera jonka eteen levittää lattialle tai roikkumaan takan yläreunasta turkiksia ja nahkoja kuivumaan. Hän antaisi mudan ensin kuivua ja sitten harjaisi sen pois, pesten sitten märällä liinalla loput. Tosin tänään hän ei kerkeäisi muuta kuin antaa niiden kuivua. Kilahdus lattialla kiinnitti miehen huomion, tämän hoksaten pitelemänsä nyytin sisältä lattialle tippuneen kultakolikon.
...
"Se perhanan fauni", Karhuntakku mutisi poimien kultakolikon, katsoen sitä, ja asettaen huoneen keskellä olevalle pöydälle. Eikö hän muka ollut sanonut että ei halunnut toisen kolikkoa. Mokomakin pässinpää... Hän nyt kylläkin peseytyisi ja menisi nukkumaan, jahka olisi saanut turkikset sekä nahat kuivumaan. Ja vaikka usein Karhuntakkua pidettiin itsekkäänä erakkona joka ei pahemmin muuta hyvää muille tehnyt kuin ärisi muille, ei hän saanut mielestään koko yönä sitä surkeaa faunia joka oli varmaan antanut viimeisen kolikkonsa hänelle.
Vaikka mikään siinä tilanteessa ei ollut hänen syytään ja sekös ärsytti.

***
Seuraavana aamuna, ennen kuin suurin osa väestä oli liikkeellä, Karhuntakku oli herännyt, pukeutunut ja lähtenyt kaduille kävelemään. Häntä väsytti niin peeveleesti, miettineenä koko yön hereillä sitä faunia ja sitä typerää kolikkoa mikä oli näkynyt ikkunan läpi siivilöityvässä kuunvalossa. Ehkä hän voisi nyt käydä vaikka kapakassa ja vähän juoda...
Vaikka hän ei yleensäkään perustanut mistään ihmisten tai haltioiden tekeleistä, joskus tuoppi olutta vain teki hyvää. Varsinkin päänsärkyyn.
Vahti
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Maalis 2014, 22:19

//Karhuki on sulonen :'3 //

Vaikka aamuaurinko yritti pilkottaa talon harjojen takaa ilma oli edelleen yön jäljiltä viileä. Hengitys höyrystyi ilmaan Elodien lämmitellessä käsiään, samalla kun hän kulki hiljaisella kadulla. Olo oli entistä heikompi, fauni oli pitänyt päänsä eikä ollut kehdannut käydä lammashaassa. Tyttö oli tyytynyt penkomaan roskatynnyreitä, joita löytyi harvakseen kadun vieriltä. Elodien oli löytänyt ainokaisen mädän omenan, josta oli kyennyt haukkaamaan vain palan. Se määrä ei todellakaan ollut täyttävä.

Fauni veti huppuaan syvemmin päähän kylmän viiman puriessä ikävästi poskia ja pysähtyi samalla aloilleen. Oliko se vain hän, vai oliko katu muuttunut hetkeksi sumeammaksi? Elodie haparoi kadun reunalle ottaen tukea kylmästä kiviseinästä, jota pitkin valui kyykkyyn. Hän tarvitsi vain pienen hengähdys tauon, siinä kaikki. Fauni painoi selkänsä seinää vasten käpertyen kuin kerälle yrittäen pitää itsensä lämpimänä.

Katse sumeni jällleen hetkellisesti, saaden tytön kurtistamaan pienesti kulmiaan, ennen kuin jokin raskas painoi tytön silmäluomet kiinni ja sai faunin kehon täysin rennoksi. Elodie valui seinää pitkin kyljelleen kosteaa ja kylmää katua vasten, lyöden siinä samalla ohimonsa. Kipua tyttö ei tuntenut saatika enää mitään muuta.
Janni
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Vahti » 17 Maalis 2014, 23:28

#Juu, suloinen karvainen isomies >xD#

Karhuntakku lompsi eteenpäin kadulla, huokaillen ja murahdellen ei juuri kenellekään. Häntä vain väsytti niin hemmetisti, viikon matka ja vähän unta koska hän halusi hoitaa tämän keikan mahdollisimman nopeasti. Ja sitten hän joutuikin pidentämään kaupungissa oloaan sen kömpelön faunin takia... Joka sitten antoi hänelle rahaa sitä vastaan ja varmaan nyt oli huonona jossain. Voi nyt-
Huokaus.
Hän inhosi kaupunkeja ja syystä. Ne olivat luonnottomia ja liian järjestettyjä metsään verrattuna, yksityisyyttä tai rauhaa ei ollutkaan. Varsinkin niiden asukkailta jotka tunkivat nokkansa joka paikkaan. Karhumies oli kerran yrittänyt elää kylässä, mutta eihän siitä tullut loppujen lopuksi mitään...

Hm? Karhuntakku vilkaisi kadun toisella puolella olevaa myttykasaa maassa, pysähtyen. Tuo vaatetus oli tuttu...
"...Hei?" Karhuntakku tokaisi, katsoen. Kun vastausta ei kuulunut, mies otti pari epäröivän nopeaa askelta kadun yli mytyn luokse. Karhuntakku tökkäisi kenkänsä kärjellä tajutonta, käpertynyttä kehoa, tuntien ikävän tuntemuksen laskeutuvan vatsaansa.
Se perhanan fauni...
"Hei, oletko hengissä vielä?" Karhuntakku kyykistyi ja veti olkapäästä kehoa että toinen olisi häneen kasvotusten. Kalpea. No voi hemmetin hemmetti. Karhumies pyyhkäisi kasvojaan muristen, toimien sitten niin kuin katsoi oikeaksi: noukkien toisen käsivarsilleen, lähtien viemään takaisin majataloon johon oli kirjautunut. Että tämäkin kanssa, jos toinen nyt kuoli tai jotain, Karhuntakku ei ottanut mitään vastuuta tästä. Ei yhtään. Toinen itse oli antanut sen hemmetin kolikon. Vaikka mies oli sanonut ettei halunnut mitään säälialmuja!
Hiton hiton hitto.
Hieman nopeammin kävellen, katsellen sylissään olevaa surkeaa otusta Karhuntakku kirosi kaikkea. Maailmaa, itseään, ihmisiä, faunia ja tämän typerää hyväsydämisyyttä. Kaikki typerykset jotka eivät osanneet ajatella itseään aina päätyivät ikäviin tilanteisiin. Hemmetti niidenkin kanssa...

**

Majatalossa Karhuntakku oli laittanut faunin sänkyynsä, käärien peittojen alle. Vuode oli ehkä vähäsen viilentynyt sen jälkeen kun Karhuntakku oli siitä noussut, mutta eiköhän faunilla olisi pian lämmin.
...
Varmuuden vuoksi karhumies laittoi vielä paksuturkkisen karhukaapunsa peittojen päälle, faunin ollen melkeinpä kuin kotelossa perhosen lailla. Muuten olisi ollut ihan huvittava näky jos Karhuntakulla ei olisi ollut huoli toisen eloonjäämisestä.
Miettien hetken aikaa, tuli takassa ja fauni kunnolla peiteltynä, mies päätti mennä hakemaan alakerran keittiöstä puuroa. Se oli lämmittävää ruokaa. Juu, sitä hän nyt hakisi.
Karhuntakku ei pahemmin aikaillut vaan lähti oven perässään sulkien pois huoneestaan.
Vahti
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Maalis 2014, 23:50

//Sellaset on just sulosia, kärttyjä mut silti sydämmellisiä x3 //

Lämpöinen tunne levisi kohmeisista sormenpäistä aina varpaisiin saakka. Jokin tuintui niin mukavan pehmoiselta selän alla. Ei vielä täysin vironneena sirot sormet tunustelivat kangasta allaan, se tuntui kaukaisesti tutulta. Oven kolahdus väräytti herkkiä vuohenkorvia herätellen tyttöä hivenen. Elodie hengitti syvään, erottaen takkatulen, puun ja jonkin tutun hajun. Siniset silmät raottuivat hivenen nähden ensimmäisenä puisen katon. Missä hän oli?

Fauni kallisti päätään silmäillen huonetta tarkemmin, takan edustalla näytti roikkuvan jotain muttei tyttö saanut niistä selvää. Päässä pyöri edelleen ja päällä oleva peitto tuntui painavalta. Peitto? Hän makasi vuoteessa. Hetkellinen muisto välähti Elodien mielen halki, muistuttaen tytölle milloin viimeksi oli oikein vuoteessa maannut. Se sai tyttöön hetkellistä voimaa nousta kiireesti istumaan. Sen pidemmälle hän ei kuitenkaan jaksanut, sen sijaan fauni oli jäänyt tuijottamaan kaapua joka lepäsi peiton päällä. Oliko hän nähnyt sen jossain?
Janni
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Vahti » 18 Maalis 2014, 00:12

#Aaaw x) #

Karhuntakulla kesti jonkin aikaa hakea kaksi puukulhollista ohrapuuroa kahden puulusikan kera, kannatellen yhtä kulhoa molemmissa käsissään ja astellen portaat ylös, sitten käytävää pitkin huoneeseensa. Hetken aikaa taitellen kaksi kulhoa toisessa kädessä ja avata avaimella huoneensa oven, karhumies pääsi lopulta sisään.
Huomaten vieraansa olevan jo hereillä suht nopeasti. Ehkä hän oli huolestunut turhasta...
No, oltiin jo näin pitkällä.
Karhuntakku sulki oven perässään, lähestyen sänkyä kahden puukulhon kanssa, katse mitäänsanomattomasti tytössä.
"Heräsit jo", karhumies totesi pysähtyessään sängyn reunalle, ojentaen toista puurolautasta. "Se on kuumaa", mies mutisi, odottaen että toinen ottaisi sen tai laskisi sen pienelle pöydälle sängyn viereen.
Itse kontioukko asteli huoneen keskellä olevan pöydän ääreen tuolille, laskien oman ruokansa pöydälle. Pöydällä oli myös kannu täynnä vettä, sekä puumuki.
...
Että kun oli vaivaannuttavaa.
Vahti
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Janni » 18 Maalis 2014, 00:34

Säpsähtäen Elodie käänsi katseensa oveen kuullesaan lukon naksahtavan, jonka perään ovi avautui ja sisään astui mies. Tytön silmät suurenivat tämän tajutessa miehen olevan se samainen herra, jolle hän oli aiheuttanut eilen harmia. Elodie oli jähmettynyt paikoilleen puristaen vähäisillä voimillaan peitonreunasta tuijottaen väristen kuinka mies tuli lähemmäs. Missä hän oli? Miksi hän oli täällä? Aikoiko metsästäjä tehdä tilit selviksi? Tekisikö tuo hänestä taljan? Eikö toinen ollut löytänyt kolikkoa?!

Fauni puristi silmänsä kiinni ja laski päänäs pelokkaana alas...”Heräsit jo.” Kuului tytön viereltä. Arka katse kohosi piilostaan pysähtyen puurokulhoon. Mies sanoi viellä että se oli kuumaa. Elodie rohkeni kohottamaan katsettaan toiseen hivenen epäuskoisena. Tuo toi hänelle puuroa.
Kädet hivenen täristen Elodie otti kulhon vastaan ja laski sen syliinsä peiton päälle, jääden tuijottamaan höyryävää puuroa. Hengitys hivenen väristen fauni hengitti syvään rauhoittaen itseään, äskeisen jäänityksen raukeaminen ei tuntunut näin hekona miellyttävälle.

”K...” Sana yritti muodostua väriseville huulille ja tyttö joutui pinnistelemään saadakseen sen sanotuksi ”K-Kiitos.”
Janni
 

Re: Tell me, who's the loneliest of all? || Janni!

ViestiKirjoittaja Vahti » 18 Maalis 2014, 00:51

Karhuntakku katsahti fauniin joka oli jotain äännähtänyt, mutta yrittikin vain sanoa kiitos. Mistä muka? Mitä ihmeellistä mies oli muka tehnyt, kuin vain tehnyt velvollisuutensa kans- ...No, toista elävää olentoa kohtaan. Ei siinä mitään ihmeellistä ollut, ei Karhuntakun mielestä, joka katseli omaa höyryävää puuroaan.

"Lepää ja syö ensin ennen kuin alat tekemään mitään uuvuttavaa. Kuten puhumista", mies hymähti viivasuoralla suulla, vilkaisten pienesti fauniin epävarmana. "En noukkinut sinua kadulta vain siksi että tilasi pahentuisi."
Se nyt tästä vielä puuttuisi että toinen sairastuisi tai jotenkin muuten kunto huononisi. Karhuntakku ei todellakaan aikonut jäädä kaupunkiin huolehtimaan jostakin tuntemattomasta henkilöstä, siihen hän veti rajan. Ehdottomasti. Hänellä oli omakin elämä ja koti jonne palata tästä inhottavasta, täpötäydestä kaupungista.
...
Huokaisten raskaasti mies hieroi kasvojaan kädellä, nojaten tuolin selkämykseen ja katsahtaen pöydälle, muistaen sillä olevan kolikon. Laskien kätensä sen päälle, poimien sen sormenpäittensä väliin, mies kohotti kolikon.
Katsoen faunia mies tokaisi kolikkoon nyökäten: "Näyttääkö tutulta?"
Tuskin kukaan muukaan sitä hänen tavaroittensa sekaan oli hänen huomaamattaan tunkenut.
Liukas fauni.
Vahti
 

Seuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron