Kirjoittaja Sands » 06 Kesä 2014, 18:20
Roswell hymisi pojan vakuutellessa, että olisi ovella odottanut toista pitääkseen sopimuksen ehdoista kiinni. Kukapa tiesi, oliko kuningas oikeasti niin ajatellut tehdä, vai oliko moinen idea tullut vasta demonin huomauttaessa asiasta ja muistuttaessa. Eihän sillä enää väliä ollut, yhdessähän he nyt olivat puutarhaan menossa – eikä vanhus olisi varmaan loukkaantunut siitäkään, vaikka Henry olisi yksin päättänyt mennä. Olisihan hän tietenkin ollut hyvin huolissaan ja kenties syyllistänyt poikaa, ettei sama toistuisi... Mutta olisiko sarvipää vihainen? Ei. Huolestunut vain.
"Pahoitteluni," Roswell nyökkäsi syvään kävelyn lomasta, tietenkin ollen pahoillaan siitä, että Henry oli joutunut kärsimään ja tuntemaan olonsa epämukavaksi parantuessaan,
"Olen iloinen, että kykenitte kestämään näin kauan. Uskon, että siitä on ollut hyötyä, Teidän Majesteettinne. Tunnutte paljon pirteämmältä nyt," keltaiset silmät vilkaisivat poikaan vierellään, nähden kyllä eron toisen olotilassa entiseen verrattuna. Aikaisemmin ulos ei kyllä olisi kannattanut lähteä, mutta eiköhän tämä nyt sitten viimein se päivä ollut.
Demoni oli selvästikin huolissaan portaiden lähestyessä. Ehkäpä tuo olisi toivonut Henryn pyytävän apua, kainalosauvojen kanssa kun niitä ei ollut erityisen helppo laskeutua. Mutta ei, poika ei tehnyt elettäkään apua kaivatakseen, lähtien rohkeasti omin neuvoin kipuamaan portaita alas. Sitä oli pelottava katsoa vierestä ja jos palvelijat nyt näkisivät, mitä sarvipää antoi kuninkaan tehdä... Ei tuota varmasti enää koskaan pyydettäisi apuun! Olihan Roswell luvannut pitää toisen kunnossa, mutta nyt vain yksi väärä askel saisi Henryn tippumaan portaat alas, satuttaen pojan kunnolla – ja kenties jopa tappaen. Selvästikin vanhus oli kokoajan varautunut ottamaan toisen kiinni, jos jotain menisi pieleen, tuon koko kehon ollessa jännittynyt. Onneksi kuningas sentään eteni hitaasti, mutta kyllä demoni toivoi, että tuo olisi keskittynyt siihen laskeutumiseen puhumisen sijaan...
"Mhhm," sarvipää myhähti tuumiessaan, eihän hän kyllä ollut kuullut kuningattaren tilan pahentuneen. Se oli hyvä tietenkin, eikä hän kyllä osannut kuvitellakaan, miltä koko tilanne naisesta tuntui!
"Kenties voimme poimia puutarhan kaikki kukat, niin voisitte antaa hänelle lahjan minultakin puolestani, Teidän Majesteettinne," Roswell virnisti,
"Puutarhuri ei siitä taitaisi pitää, mutta eiköhän se ole niiden torujen arvoista."
Vaikka kokoajan tuntui siltä, että onnettomuus tapahtuisi hetkenä minä hyvänsä... Ihme tapahtui ja Henry pääsi jotenkin portaat alas omin neuvoin ilman sen kummempia ongelmia. Demoni oli kiitollinen siitä – viimeinen asiahan, mitä hän halusi nyt, oli passittaa poika takaisin sänkyyn suurempien ruhjeiden kera! Varmasti se oli kuitenkin ollut pojalle rankkaa, joten vierellä odotettiin aina niin kauan, kunnes toinen kykeni jatkamaan matkaansa. Energiaa kyllä nuorukaisella riitti, jos ei muuta, mutta toipumisestahan se merkki oli. Ei ihmekään, ettei toinen enää jaksanut sisällä huoneessaan nököttää. Roswell nyökkäsi hymyn kera Henryn ilmoittaessa odottavansa isäksi tulemista, eikä siitä kyllä poikaa voinut syyttää. Odottihan demonikin sitä innolla.
"Nimenkin olette jo valinneet?" Vanhus naurahti kuninkaan jatkaessa, ilmeisesti suunnitellen nyt kovin innoissaan suurempaakin perhettä. Ehkäpä nuoren kuningasparin piti ensiksi kokeilla elämää vain yhden lapsen kanssa, ennen kuin lisää hankkisi... Mutta jos lisää tulisi, Roswell kyllä taitaisi siitä pitää.
"Jos satutte lisääkin lapsia saamaan Teidän Majesteettinne, voi olla, että saisin vihdoinkin edes yhden parin tossuja valmiiksi," sarvipää nauroi, hieman päätään pudistellen ja itselleen naureskellen,
"Kokeilin neulomista tässä jonkin aikaa sitten ja voi kertoa, että se on paljon hankalampaa, kuin miltä se näyttää. Se kantapää," tuo jatkoi hyväntuulisena, tietäen kyllä, kuinka huvittavalta vanha demoni sukkapuikot kädessään näytti. Ehkäpä se oli se ainoa syy, miksi kukaan edes suostui yrittämään opettamaan tuolle mitään.
"Kenties sitten, kun olette viidettä lasta saamassa... Saa pienokainen minulta sellaisen lahjan," Roswell virnisti. Ei hänellä kyllä se neulomisen taito ollut veressä, mutta ehkei siinä kuitenkaan niin kauan tulisi menemään... Ehkä. Mutta sen verran onnetonta se touhu oli ollut, että jonkin aikaa sen oppimiseen kyllä vanhalta mieheltä menisikin!
Roswell hiljentyi hetkeksi kuninkaan käymässä kyselemään demonin menoista ja kuulumisista, jatkaen matkaansa pojan vierellä kohti puutarhaa. Tietenkin joku olisi nähnyt neuvonantajan käyvän velhon luona turhankin useasti ja kertovan siitä jollekin. Ikuisesti se ei olisi salaisuutena pysynyt, ja nyt kuningas kävi siitä itse kyselemään.
"Voinnissani ei ole mitään moittimista, Teidän Majesteettinne," vanhus hymyili kääntäessään katseensa kohti poikaa,
"Ja voin hyvällä omatunnolla sanoa moisen huhun olevan väärässä. Olen käynyt korkeintaan joka toinen yö velhoa katsomassa," tuo jatkoi naurahtaen, ottaen epäilyt hyvin vastaan ja jopa myöntäen tekonsa heti. Mitäpä sitä turhaan piilottelemaan tosiseikkaa.
"Onhan velholla vaikka ja mitä mielenkiintoista asunnossaan... Ja onhan se hyvä nähdä niillä kalpeilla kasvoilla joskus väriäkin. Olen huomannut velhon ihon hieman punertuvan, kun hän vihastuu läsnäolooni," Roswell virnisti, nauttien pienestä ilkikurisuudestaan,
"...Mutta etsin jotain mielenkiintoista, ja uskoisin pian löytäväni sen."
((Hieno pylly se on. Marduk voi opettaa kyllä Roswellille, miten prinsessoja pidetään tornissa. Vanha konkari näyttää. Ja Roswell nyt tietää heti ensimmäisenä kaikesta, kun kaikkialle nenänsä työntää. Mietipä sitä, Henry.))