Karkulaisia

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 15 Kesä 2014, 21:56

Maasto oli edelleen petollinen, ja Rincavornon sai katsella, mihin oikein asettaisi seuraavaksi jalkansa. Onneksi hän oli haltioiden tapaan suhteellisen kevyt, eikä niin herkässä vaarassa liukastua kuin raskarakenteiset ihmiset. Heillä muutenkin oli aina liian raskaat haarniskat, jopa tällaiseen metsäretkeen. Koska tahansa muulloin Rincavornon olisi voinut nauttia raikkaasta ilmasta ja sateen tuoksusta, muttei nyt, kun kyseessä oli hänen oma veljensä. Varnefindonin puhuessa kunniastaan, nuorempi haltiaveli olisi halunnut sanoa jotain pilkallista, mutta tyytyi olemaan hiljaa. Totuus oli, että Varnefindon oli kuitenkin auttanut tähän asti, ja auttaisi varmaan loppuun. Hänen oli kuitenkin nyt aivan liian myöhäistä kääntyä takaisinkaan.
"Sinä todella olet täynnä arvoituksia, Varnefindon."
Rincavornon kuitenkin mutisi, lähtiessään kaksinaaman perään.

No se oli totta, ettei nyt kannattanut jäädä höpisemään turhia sen enempää.
"Jos se on tammi, sen pitäisi olla helposti huomattavissa."
Rincavornon katsoi vähän ympärilleen, varoen sekä askeleitaan että yrittäen seurata Varnefindonia mahdollisimman tarkasti. Hevosilla oli enemmän ongelmia, niiden kaviot lipsuivat helposti sileillä, märillä kivillä, mutta nekin seurasivat isäntäänsä kuuliaisesti. He olivat kaikki nyt pitkälti Varnefindonin muistin varassa. Rincavornon kuunteli puiden huminaa ja katseli paksuja runkoja, yrittäen löytää tuon tammen.

Sillä välin, Roherdiron ei ollut liikkunut paikaltaan milliäkään. Hän hengitti hyvin tasaisesti ja varovasti, pitääkseen kipua poissa. Sade oli ollut yllättävän rauhoittava tekijä, sen tasainen tahti ja ilman metsäinen, märän maan tuoksu. Sateen jälkeen oli myös hyvin hiljaista, joten haltia erotti helposti lajitoveriensa lähes ihmiskorvalle kuulumattoman, lähestyvän äänen. No, enimmäkseen se kyllä oli hevosten kavioiden paukahtelu kiviä vasten. Roherdiron ei jaksanut huutaa, mutta hän oletti ystäviensä kyllä huomaavan hänet.
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 31 Heinä 2014, 13:06

Varnefindon nosti hetkeksi lakkinsa pois päästään ja ravisteli sitä edestakaisin jotta saisi sen lipasta valuvat vesinorot katoamaan, jotka häiritsivät yllättävän paljon hänen näkemistään. Tunkien märän lakkinsa muun märän varustuksensa tueksi, hän jatkoi sitten maaston silmäilyä.
"Meidän on pakko olla lähellä", hän ilmoitti ja toivoi että hänen vaattensa alkaisivat jo pian kuivamaan, sillä niissä rämpiminen oli erittäin epämukavaa ja terveydelle haitallista. Viimeinen asia, mitä Varne kaipasi, oli nuha tai kuume tai mikäänmuukaan aikaa vievä tauti. Se vasta puuttuisikin, jos hän joutuisi käymään välskärillä, sillä moiselle hänellä ei todellakaan ollut aikaa. Varnefindon havahdutti itsensä omista pohdinnoistaan ja muistutti, että hän oli tässä tilanteessa viimeinen henkilö lääkärin tarpeessa. Heidän olisi parempi löytää Roherdiron, ennekuin sää pääsisi vaihtumaan takaisin sateeksi. Rakoileva taivas viestitti kuitenkin, että päivän sateet olivat nyt sataneet.

Varnefindon riemuitsi hiljaa itsekseen, kun pääsi pois rämpimästä villiintyneiden puskien seasta. Hänen katseensa keinui puolelta toiselle, kun hän etsi lisää maamerkkejä ja Dironia katseellaan.
"Sen on pakko olla täällä jossain", hän ilmoitti Rincavornonille, päästyään siihen tulokseen että he olivat ehtineet jo ohittaa jokaisen kaksinaaman muistiinpistämän maamerkin ylös. Pian suuren tammen valtavan leveälle ylettyvät oksat saapuivat pienempien koivujen takaa näkyviin ja Varnefindon hihkaisi:
"Tuolla noin!" Odottamatta sen pidempään hän kirmasi kaikkien loppujen murikoiden ja pensaiden ylitse, vähän väliä kengät märällä alustalla liukuen, mutta onnistuen kuitenkin pääsemään takaisin Roherdironin luokse kaatumatta maahan.
"Kiitos sen ylemmän tahon mihin itse kukin täällä uskoo", hän sanoi nopeasti ja kyykistyi Roherdironin viereen. Hän katsahti taakseen Rincavornonia kohti hetkellisesti, ennenkuin palasi ystävänsä puoleen.
"Löysin veljesi", hän kertoi. "Hänellä on sinulle hevonen. Ei huolta, pääset tuotapikaa hoitoon." Hän siirsi katseensa Dironin rintaan ja kysyi varoen:
"Sattuuko?" Hän oli suunnattoman huojentunut, että oli löytänyt takaisin perille ja se huojennus oli saanut hänet jo hetkeksi aikaa unohtamaan, ettei taistelu ollut vielä ohitse. Varne suoristautui takaisin seisomaan ja odotti ohjastusta siitä, voisiko tehdä vielä jotain.
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 25 Marras 2014, 22:55

Onnettomuuksia sattui aina välillä, kun työskenteli hevosten parissa. Toistaiseksi Roherdiron oli aina ollut onnekas, ja taitava, jote tuntui oudolta olla kykenemätön auttamaan itse itseään. Roherdiron kaiketi oli tottunut siihen liiankin hyvin, pitämään huolen itsestään, ja muista. Hän ei osannut olla autettavana, se ei kuulunut lainkaan hänen tapoihinsa. Mutta riemu ja helpotus olivat suuria, haltian kuullessa ja nähdessä ensimmäisenä Varnefindonin. Roherdiron hymyili aidosti kiitollisena ja helpottuneena ystävälleen. Hän ei uskonut koskaan olevansa näin helpottunut kaksinaaman näkemisestä, vaikka toki hän mielellään ystävänsä näki. Ehkä vain vähän turvallisemmassa ympäristössä.
"Selvästi löysitkin. On hyvä nähdä sinua taas, olen sinulle velkaa."
Roherdiron laski hetkeksi kätensä Varnefindonin olkapäälle, ennen kuin yritti nousta hieman.
"Sattuu, mutta tilanteeseen nähden ei liikaa."
Roherdiron sanoi rauhoittavalla äänellä Varnefindonille, ettei hänen ystävänsä olisi turhaa murehtinut. Rincavornon tuli veljensä luokse, hymähtäen vähän.
"Yleensä minä olen ongelmissa. No joskus näinkin päin."
Nuorempi haltiaveljeksistä katsoi sitten Varnefindonia.
"Auta nostamaan hänet jaloilleen."
"No en minä nyt niin avuton ole.."
Roherdiron yritti protestoida, tuntiessaan Rincavornonin auttavan häntä jaloilleen ja lähemmäs hevosia. Rincavornin ei veljensä protestiin vastannut.

Hevoset olivat onneksi paikoillaan, niitä ei huvittanut lähteä harhailemaan yksin märkään metsään, ja jopa ne katsoivat huolestuneen näköisenä Roherdironia. Ei ollut helppoa noustaratsaille kipeällä kyljellä, ja jokainen turha liikkumisyritys vihlaisi Roherdironin kehoa. Hän ei halunnut myöntää, mutta hän ei kykenisi ratsastamaan kotimatkaa yksin, varsinkin näin epätasaisessa maastossa. Jonkun toisen piti ohjata hevosta.
"Meillä on kaksi hevosta ja kolme ratsastajaa. Varnefindon, saat nyt päättää, autatko Roherdironia pysymään satulassa, vai ratsastatko yksin."
Rincavornon osoitti kaksinaamaa sormellaan.
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 03 Tammi 2015, 13:32

Heti kun käsky kuului, Varnefindon toimi kuin koulutettu koira ja ojensi kätensä Roherdironin tueksi, auttaen tämän Rincavornonin tapaan hitaasti mutta varmasti jaloilleen. He kulkivat kolmisten kohti hevosia, ja Varne silmäili ystäväänsä. ulospäin tämä ei näyttänyt pahalta- ehkä hieman sotkuiselta ja väsyneeltä- mutta muuten hyvältä. Ei kaksinaama tietenkään voinut tietää kuinka paljon Roherdironia oikeasti sattui, mutta luotti tämän sanaan vakaasti. Varnen katse siirtyi hevosiin, jotka seisoiskelivat paikallaan ja katselivat heitä korvat höröllä. Yksi kuopaisi maata pari kertaa kaviollaan kuin sillä olisi ollut tylsää ja Varnefindonin olisi tehnyt mieli sanoa "tullaan, tullaan.", mutta hän säästi sanat ajatuksilleen. "Ja mennään, mennään", Morna vastasi hänelle. "Maksetaanko meille tästä edes palkkaa?" Varne nyrpisti nenäänsä, ja päätti jättää toissijaisen naamanpuoliskonsa huomioimatta. Hän käänsi kasvonsa Rincavornonia kohti kuullessaan tämän kysymyksen. Pala nousi Varnen kurkkuun. Niin paljon kuin hän olisikin halunnut ratsastaa Roherdironin kanssa, hän uskoi Rincavornonin olevan monta kertaa pätevämpi hevosmies kuin hän itse. Viimeistä vaaraa siitä, että joku putoaisi hevosen selästä ei enää tarvittu- toisaalta Varne oli nähnyt Roherdironinkin putoavan ja tämä oli sentään paras ratsastaja jonka Varnefindon oli kuunaan nähnyt.
"Minä", hän aloitti, mutta vaikeni. Hän katsoi Roherdironia hetken aikaa. "On parempi että ratsastan yksin." Haltia toivoi, ettei ollut kuulostanut tönköltä, saatika haluttomalta. Kuinka paljon hän olisikaan toivonut voivansa ratsastaa Roherdironin takaisin sivistyksen pariin.

Toinen hevosista pärskäisi hiljaa ja havahdutti Varnefindonin ajatuksistaan. Hän katsoi kahta hevosta vuoronperään ja mietti, kumpi hänen annettaisiin ottaa. Sen jälkeen kun Diron oli lainannut Varnelle Miriman, hän oli harjaantunut ainakin vähäsen ratsastuksessa. Oli kuitenkin valitettava totuus, että hän oli kuitenkin aloittelijapäästä. "Et satu osata ratsastaa?" Varne kysyi Mornalta, suu pitkänä viivana. "Lohikäärmeellä osasin, mutta heppailu on tyttöjen laji", hän vastasi koppavasti ja Varnefindon pyöräytti silmiään. Ei apua sieltäkään, mikä ei ollut sinänsä uusi asia.
"Tarvitsetko apua selkään nousemisessa?" hän kääntyi hevosmiesten puoleen, tietäen kysymyksensä itsestäänselväksi. Jos Roherdiron tarvitsi apua päästäkseen seisomaan, niin hän tuskin lennähtäisi kevyesti kuin keiju hevosen selkään.

//I'm back. Anteeksi kesto ja varoitan, että on hyvin fyysiset hahmopäivitykset ja -sotkut meneillään niin vastailu on vähän hidasta.
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 04 Tammi 2015, 00:26

Pitkän elämänsä aikana Roherdiron oli oppinut lukemaan hyvin hevosten ilmeitä ja eleitä. Oli pakko, koska ne eivät puhuneet. Tosin ne eivät myöskään osanneet valehdella ja teeskennellä. Joka tapauksessa, se oli opettanut Roherdironia lukemaan sanattomia viestejä, kehonkieltä ja ilmeitä myös kaksijalkaisilta. Sanat saattoivat valehdella, kehonkieli ei koskaan. Ja jos jonkun, niin oman veljensä hän tunsi parhaiten. Jopa näin ikävässä tilanteessa ja tilassa, hän tiesi hyvin, että Rincavornon luultavasti epäilisi, edelleen, Varnefindonia mahdolliseksi hevosvarkaaksi. Nuorempi haltia ei ollut tyytyväinen kuullessaan, että Rincavornon ja hänen kasvonaapurinsa halusivat oman hevosen. Roherdiron ei halunnut yhtään enempää ongelmia, mitä niitä oli jo.
"Nämä yksilöt ovat, miten sen sanoisi, yhden miehen hevosia. Ne eivät välttämättä mielellään kuuntele vieraita."
Roherdiron oli myös huomannut Varnefindonin olevan lievästi epävarma ratsastaja. Ei mitenkään silmiinpistävästi, mutta ehkä sen verran, etteivät tällaiset vahvat ja kuumat metsästys- ja sotahevoset olleet ihan hänen juttunsa. Ehkä? Saattoi sitä erehtyäkkin.
"Roherdiron on oikeassa, kaksinaama. Menkää te kaksi yhdessä."
Rincavornon omi toisen hevosista itselleen. Hän ei mieluusti antanut Varnefindonin mennä hevosillaan yksin, vaikka oli juuri tullut tänne asti hänen kanssaan. Roherdiron vain nyökkäsi veljensä sanoille, tämän noustessa hevosen selkään.
Varnefindonin apu tosiaan tulisi kyllä tarpeen, Roherdiron ei uskaltanut liikkua ihan niin sukkelasti, kuin yleensä.
"Jos mitenkään viitsit auttaa, se olisi ystävällistä."
Samalla kun Roherdiron valmistautui nousemaan satulaan tavallista hitaammin, Rincavornon käänsi hevosensa ympäri kohti menosuuntaa.
"Tarkistan maastoa hieman edeltä."
Rincavornon totesi ja lähti reipasta ravia, kun polku sen vain salli. Roherdiron huokaisi syvään ja katsoi Varnefindonia.
"Pahoittelen veljeni puolesta. Hän ei oikein osaa luottaa hevosiaan muiden käsiin."
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 23 Huhti 2015, 19:00

Nyt oli väärä hetki aloittaa väittelyä ja Varne tiesi sen, mutta hänen suunsa nytkähti vähän alaviistoon äänettömäksi protestiksi. Hän kuitenkin luotti Roherdironin arvioon ja väänsi naamansa takaisin puolinaiseen hymyyn päätään nyökäyttäen.
"Sinä tiedät minua paremmin", hän myönsi tyynesti, vaikka jakoikin perään tuiman silmäyksen Rincavornoniin, joka kaksinaamatteli häntä yhä - milloin hän olisi oikein todistanut itsensä edes lievämuotoisen ystävyyden arvoiseksi kirpeälle haltialle? Varne sysäsi mieltä hiertävän ajatuksen mielestään ja auttoi parhaansa mukaan Roherdironia, huolimatta siitä ettei ollut varma miten menettelisi. Hän yritti tarjota tukea ja nostaa toista sen verran omalla voimalla, ettei Dironin itse tarvitsisi liikaa lihaksiaan rasittaa. Ennen kuin he pääsisivät sivistyksen, ja vielä parempaa, lääkärin pariin Varnefindon otti oikeudet olettaa että pahin mahdollinen olisi tapahtunut ja toimi varovaisesti kuin olisi yrittänyt kantaa kuivaa heinää maastopalon läpi.

Ennen kuin Roherdiron oli edes kunnolla satulassa, Rincavornon karautti tiedustelemaan jättäen vain tahdikkaan kavioidenkopseen kaikumaan perästä päin. Varne tuskin ehti edes nähdä hänen lähtevän ja olkapäitään kohauttaen tarrasi satulasta kiinni ja valmistautui kapuamaan Roherdironin seuraksi selkään - se oli yllättävän hankalaa kun ei voinut pitää satulan molemmista päistä kiinni. Hän katsahti Roherdironia tämän pahoittelun myötä ja tuhahti rauhallisesti:
"Ei sinun tarvitse pahoitella, hänellä on syynsä ja minä hyväksyn sen. Tämä lienee kuitenkin parempi vaihtoehto, kuten sanoit." Hän hymyili vähän vaivalloisesti.
"Voinemme lähteä häntä vastaan", Varne jatkoi päästyään itsekin selkään. "Vai haluatko odottaa että hän tulee takaisin?" haltia katsahti altaan löytyvää tukevaa hevosta ja yritti eristää ajatuksistaan hänen oman mahansa jännittyneen poreilun - olo oli kuin hän ei olisi koskaan hevosta nähnytkään.
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 23 Huhti 2015, 20:20

Yleensä putoamisen jälkeen oli helppo kavuta takaisin satulaan. Se ei ollut Roherdironille juttu eikä mikään. Mutta kipeän vartalon kanssa jopa hän oli tavallista hitaampi ja nousi melkein vaivanloisesti satulaan. Mutta ainakaan hän ei ollut yksin. Rincavornon lähti tiedustelemaan maastoa, jättäen Varnefindonin hänen seuraksi. Roherdiron kyllä vähän oli aistivinaan, että hänen veljensä sanat olivat jokseenkin pahoittaneet Varnefindonin mielen, eikä syyttä. Hän oli sentään hakenut apua ja silti Rincavornon kiukutteli edelleen. No, ehkei nyt ollut oikea aika puida koko asiaa, ehkä myöhemmin.
"Vaihtoehtona tämä on hyvä, mutta älä ota veljeni sanoja sydämesi asiaksi. Hän on kiivasluonteisempi kuin minä, eikä aina ajattele mitä sanoo. En puollusta hänen tekojaan, mutta ehkä ymmärrät paremmin hänen käytöstään."
Roherdiron yritti hieman rohkaista ystäväänsä ja hymyili rauhallisena.

Kunhan molemmat olivat satulassa, Roherdiron varovasti kokosi ohjat yhteen käteen, jolloin hevonen heidän allaan valpastui ja odotti ohjeita.
"Meidän on paras lähteä myös. Kyllä huomaamme, jos jotain on pielessä."
Roherdiron ei näyttänyt tekevän tai edes sanovan mitään sen ihmeellisempää, mutta hevonen lähti kävelemään varovaisin askelin eteenpäin. Aivan kuin se olisi halunnut olla varma, ettei selässä istuvia ratsastajia sattuisi yhtään enempää.
"Kerrohan, jos kyseessä olisi ollut tuo kasvonaapurisi, olisiko hän hakenut apua?"
Roherdiron kysyi uteliaana, lyhyen hiljaisuuden jälkeen. Hän ei uskonut kummankaan puolen ystävänstään olevan erityisen paha, joitakin asioita ei vain ymmärretty tarpeeksi. Vähän kuten nuori orihevonen, jota pidettiin hulluna, ilman, että kukaan tiesi, mikä sillä oikeasti oli.
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 09 Touko 2015, 14:06

Varnefindon jakoi nyökkäyksen ja piteli satulan takaosasta kiinni, katse Roherdironin selässä, kun hevonen lähti hitaasti astelemaan eteenpäin. Hän pohti Dironin sanoja mielessään vastaamatta sen suuremmin sanoilla kuin ilmeelläkään, vain syvempi hengenveto ääntä tehden mutta sekin upposi kavioiden hitaan kopseen alle. Varnefindon tarkasteli ilmaa katse taivaalla. Hyvällä tuurilla he olisivat päässeet rankimmasta sateesta eroon koko loppupäiväksi, mutta ei se säästä kauhean lämmintä tehnyt. Kolkko kosteus ympäröi heitä ja harmaa maisema tuntui alakuloiselta. Puiden oksilta putosi vesipisara Varnen poskelle. Hän laski katseensa takaisin alas ja suoristi vähän selkäänsä ettei istuisi aivan lytyssä.
"Vastaatko sinä tähän?" hän kysyi Mornalta, muttei saanut sanaakaan takaisin. Varnefindon kohotti kulmiaan - hän oli ollut melkein varma että Morna olisi sihahtanut "tyhmä kysymys", tai jotain vastaavaa.
"Ei", hän sanoi hetken vastausta rakennettuaan. "En usko, että hän olisi hakenut apua." Varnefindon kuunteli omaa pääkoppaansa, mutta Morna pysyi vaiti.
"Mutta uskon että hän olisi antanut minun hakea apua", hän päätti vielä lisätä. "Ei hän ole niin paha kuin antaa ymmärtää, hän ei vain- en tiedä." Varnefindon toivoi että olisi osannut sanoa sanottavansa paremmin.

Matka taittui rauhallisessa tahdissa eteenpäin, mikä oli hyvä. Sade jatkui kevyenä tihkutuksena, mutta viimeisimmän kylvyn jälkeen sille ei jäänyt mitään kasteltavaksi. Tie oli vetistynyt kuralle ja ympärillä oleva metsä tuntui autiolta. Sivuun valunut hiekka oli paljastanut kiviä jotka pilkistivät tummina kohtina liejun seasta - Varnefindon oli tyytyväinen ettei hänen tarvinnut astua kuran sekaan ainakaan vähään aikaan. Kevyt, kolkko viima pyyhki puiden ylitse ja taivutti niiden vettä noruvia oksia hiljaa ujeltaen. Aluskasvillisuus rohisi rytmikkäästi sateen mukana pisaroiden taittaessa niiden lehtiä ja varsia.
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 10 Touko 2015, 20:37

Roherdiron ei edes vaivautunut ohjaamaan hevosta millään tavalla. Kyllä se tiesi, missä koti oli, ja tiesi, miten sinne päästiin. Ei siihen tarvittu yhtään ratsastajaa opastamaan ja neuvomaan. Jäipähän aikaa ainakin keskustelulle Varnefindonin kanssa, ja Roherdiron otti mielellään myös pahamaineisen kasvonaapurin mukaan keskusteluun, kuten hän oli juuri tehnyt. Hän kuunteli saamaansa vastausta ja pohti sitä hetken. Se, ettei Morna ollut vastannut, kertoi hänelle jo jotain. Hän oli olettanut Mornan heti teilaavan koko ajatuksen ja sanovan jotain, että tietysti jättäisi, mutta hiljaisuus kertoi Roherdironille, ettei välttämättä tuo pahaksi haukuttu naapuri itsekkään ollut varma, mitä olisi tehnyt. Se lämmitti Roherdironin mieltä.
"Epäilen myös, ettei hän olisi jättänyt minua yksin. Tavalla tai toisella hän olisi sallinut tuoda avun paikalle."
Roherdiron oli hetken hiljaa, ja vain kuunteli ympäröivää luontoa, ennen kuin jatkoi puhumista.
"Kunhan pääsemme takaisin, voit halutessasi jäädä päivälliselle ja saada lämpimän kylvyn. Tämä on ollut raskasta meille kaikille. Toivoisin myös, että kunhan olemme molemmat keränneet voimia, voisin vaihtaa muutaman sanan Mornan kanssa?"
Yksisilmä kysyi ja katsahti samalla ratsastajatoveriinsa.

Rincavornon ratsasti heitä vastaan suunnilleen puolessa välissä matkaa.
"Sateesta huolimatta tie on suhteellisen hyvässä kunnossa, eikä matkalla ollut mitään, mikä estäisi kulkumme. Voimme palata kotiin."
Rincavornon raportoi. Kuten kaikki muutkin, hän oli kuin uitettu rotta ja näytti aika surkealta tässä hyisessä sateessa.
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 10 Touko 2015, 21:32

Varnefindon henkäisi helpottuneena, kun Roherdiron tuki hänen ajatusta, mutta samalla hän toivoi että olisi voinut vakuuttaa sen todeksi. Kaksinaaman suu levisi puolikkaaseen hymyyn tarjouksen kuulessaan - kylpy kuulosti erittäin houkuttelevalta vettyneeltä kankaalta tuoksuvien vaatteiden liimautuessa niskaan kiinni. Varne ei ollut edes tullut ajatelleeksi kuinka nälkäiseksi kaikki se juokseminen oli hänet saanut, mutta asian tullessa puheeksi hänen vatsansa pohjasta nousi poreileva ääni. Haltia sai suunsa vain auki, mutta sulki sen Roherdironin pyynnön kuullessaan. Hän katsoi ystävänsä ainoaan silmään hieman epävarmalla katseella.
"Kuulostaa mahtavalta", hän hymyili. "Kiitän tarjouksesta ja vastaanotan sen mieluusti, mutta mitä Mornaan tulee, en voi luvata mitään." Varnefindon kohautteli olkapäitään.
"Minun puolestani kaikin mokomin", hän päätti vielä lisätä. Äkkiä Varne tunsi olonsa huvittuneeksi. Hän löysi tiettyä yhtäläisyyttä itsensä ja Roherdironin välillä, Varnella itsellään kun oli Morna jatkuvasti murehdittavana ja Roherdironilla puolestaan kärttyisä veljensä Rincavornon. Morna ei pitänyt, tai ei ainakaan myöntänyt pitävänsä Roherdironista, eikä vastaavasti Rincavornon sen suuremmin piitannut Varnen seurasta.

Ja siinä paha missä mainitaan. Varnefindon kallistui kurkkaamaan Roherdironin takaa Rincavornoniin kuulemaan tämän sanoja. Hän oli huojentunut uutisista ja päästi ryhtinsä lyssähtämään. Vaikuttaisi siltä, että pahin oli tosiaankin jäänyt selän taakse.

//Aikahyppy takaisin haltiakylään?
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 11 Touko 2015, 22:11

// Aikahyppy käynnissä //

Oletettavasti Roherdiron oli ymmärtäväinen jopa liiallisuuksiin asti. Hän pyrki aina näkemään mahdolliset hyvät asiat myös silloin, kuin sellaisia ei välttämättä ollut. Morna ei ollut poikkeus. Kaikesta siitä, mitä hän oli kuullut ja mitä hän tiesi, hän ei olettanut kyseisen olevan läpeensä paha. Roherdiron tunsi pahuuden, hän oli kohdannut sellaisen kirjaimellisesti silmästä silmään, menettänyt samalla toisen niistä, mutta selvinnyt sentään hengissä.
"Asia kerrallaan. Ensin ruoka ja kuuma kylpy, sitten kenties Morna antaa kuulla itsestään."
Tietysti siinä sivussa Roherdiron pitäisi paketoida kokoon, mutta se oli onneksi aika pieni prosessi, ja luut kyllä paranisivat ajan kanssa itsestään.

Rincavornonin näky oli tervetullut, mutta vielä enemmän Roherdiron oli tyytyväinen siitä, että koti tuli pian näkyviin. Väsyneenä, märkänä ja haavoittuneena koti oli kaunein näky ikinä, oli se sitten millainen vain. Roherdiron oli myös tyytyväinen siihen tietoon, ettei hän ollut veljensä ja Varnefindonin kanssa kaksin hevostilalla. Siellä oli myös muutama nuori haltia apuna, jotka ottivat hevoset vastaan ja lupasivat huolehtia niistä. Roherdiron laskeutui satulasta Varnefindonin jälkeen vasta.
"Sinut pitäisi paikata kuntoon."
Rincavornon huolehti veljestään, johon Roherdiron vastasi vain kädenheilautuksella.
"Minä kyllä osaan koota itse itseni. Huolehdi mieluummin vieraastamme."
Hän ohjeisti ja viittasi sanojensa aikana Varnefindonin suuntaan. Rincavornon ei selvästi ollut tyytyväinen, mutta myöntyi päätökseen.
"Tule sitten. Tarvitset myös uudet vaatteet. Oletettavasti olet enemmän Roherdironin kokoa, mutten lupaa, että häneltä löytyy mitään kovin tyylikästä."
"Kuulin tuon."
Roherdiron huomautti veljensä naljailuun. Rincavornon vain hymähti ja lähti sitten sisälle, viittoillen Varnefindonia seuraamaan.
"Joudut tosin odottamaan hetken. Kylpyvesi pitää keittää. Äläkä käytä kaikkea kuumaa vettä, minä ja Roherdiron tarvitsemme myös kylvyn. Olemme kaikki kuin piestyt ajokoirat tällä hetkellä."
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 24 Heinä 2015, 00:12

Varnefindon liukui alas hevosen selästä kuin märkä rätti, lätkähtäen jaloilleen maahan. Jokainen lihas alaselästä ylöspäin tuntui olevan jumissa ja jalkoja särki. Se ei ehkä ollut hänen oma pikku huussinsa, mutta sivilisaation näky oli totisesti huojentava. Hän seurasi katseellaan kuinka Roherdiron laskeutui hänkin alas. Helpottunut huokaus karkasi haltian huulilta kun ajatus kylvystä kiri hänen mieleensä.
"Arvostaisin sitä todella", Varnefindon sanoi vääntäen hymynpoikasenkin katsellessaan Rincavornonia. "Mutta pyydän, asiat tärkeysjärjestykseen." Hän kurkkasi Roherdironia ja siristeli silmiään. Tämä vakuutti pärjäävänsä yksin ja tuskinpa Varnesta mitään apua oli hänen terveyttämisessään. Hän näytti sitäpaitsi olevan järkkymätön päätöksestään ja kieltämättä huolestaan huolimatta, Varne halusi kovasti jo eroon märistä, likaisista, ihoaan vasten liimautuneista vaatteistaan jotka noruivat yhä vettä.
"Nähdään hetken päästä", hän nyökkäsi Roherdironille ja valui tämän pikkuveljen perässä kohti sisätiloja. Hän toivoi, ettei heidän talossaan olisi juuri siivottu.

Hetki kului tosiaan ennen kuin kylpy tuli lämmitettyä, eikä sen odottelun aikana Varne ollut kauhean puheliaalla päällä. Hän ei tullut puhuneeksi Rincavornonin kanssa juuri mitään, kunhan seisoskeli paikallaan hankkiutuen eroon litimärästä päällyskerroksestaan ja vei sen kuivamaan osoitettuun paikaaan lattiaa kastelemasta. Varnefindon nautti täysin siemauksin raikastavasta tunteesta päästä kunnon lämpimään kylpyyn ja vielä enemmän sen jälkeisestä puhtauden tunteesta. Pyyhe ja vaihtovaatteet odottivat viikatussa pinossa kylvyn vieressä. Hän viipyi vedessä vain hetken, peläten sen ehtivän muuten viiletä ennen kuin talon omistajilla olisi aikaa sinne pulahtaa. Hän rutisti tukkansa jotenkuten kuivaksi ja kiskaisi pyyhkeen rievun ympärilleen, katsellen itseään peilistä pää kallellaan. Hänen silmiensä alle olivat piirtyneet mustat rinkulat eikä hän muutenkaan näyttänyt kauhean hehkeältä repaleisen vasemman puolen kanssa. Varne koputti otsaansa.
"Vielä hereillä?" hän tiedusteli kasvonaapruiltaan. "Aina vain", Morna vastasi hänelle ja nykäisi heidän päätään eteenpäin niin napakasti että Varnefindon oli lyödä päänsä peiliin. Sinertävä silmä katsoi häntä sen kautta ja hänen suunsa vääntyi vastentahtoisesti irveen.
"Onko hänen majesteettinsa nyt kylpenyt hyvin?" Morna räpytteli silmiään. "Sääli että prinssi rohkea ei pysynyt valkean ratsunsa selässä." Varne tuijotti tuimasti peiliin ja hänen vasen olkansa kohahti.
"Sitä paitsi elät melkein yliaikaa, kohta on yö ja sitten on minun vuoroni pitää hauskaa", Morna kurtisti kulmaansa.
"Suostutko puhumaan hänelle?" Varnefindon kysyi vakavana ja Mornankin ilme neutralisoitui. Hetken he molemmat vain katsoivat peiliin toisiaan, mikä sai heidät näyttämään kameleontilta.
"Kyllä", Morna lopulta vastasi ja sulki silmänsä. Varne tunsi kepeän nykäisyn niskassaan ja sai vasemmanpuolen raajansa jälleen komentoonsa. Hän veti syvään henkeä ja raotti ovea huikaten:
"Valmis!" Kirien sitten vaihtamaan puhtaat, Roherdironilta lainatut vaatteet niskaansa.

//Olen palannut ja jälleen kerran pahoittelen kestosta.
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 26 Heinä 2015, 18:58

Kahdesta veljeksestä, Rincavornon oli ehdottomasti itsepäisempi. Vaikka Roherdiron oli sanonut pystyvänsä paikkaamaan omat haavansa, Rincavornon oli auttamassa häntä, kunhan oli saanut kylpyveden ensin valmiiksi Varnefindonille. Ja koska Roherdironilla ei ollut energiaa eikä halua alkaa kinaamaan härkäpäisen veljensä kanssa, hän antoi tämän auttaa. Ulkoisia haavoja Roherdironilla ei ollut, mutta hänen ylävartalossaan oleva sinipunainen mustelma kertoi, etteivät kaikki haavat olleet aina ulkoisia.

Roherdiron istui paikoillaan, hänen veljensä hoitaessa murtumakohtaa. Vaikka hän itse olikin paikkauksen tarpeessa, se ei estänyt Roherdironia miettimästä Varnefindonia ja hänen olotilaansa.
"Tiedän tuon ilmeen. Mitä on mielessäsi?"
Rincavornon kysyi.
"Pyysin saada puhua Mornan kanssa."
Roherdiron vastasi, jolloin hänen veljensä oli hetken hiljaa. Hän ei pitänyt ajatuksesta lainkaan.
"Onko se hyvä idea? Olet haavoittunut, et ehkä kykene kunnolla puolustautumaan, jos se kahjo pistää ranttaliksi."
"Ehkä niin, mutta Morna tulee esille joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin, joten parempi edes yrittää pysyä väleissä hänen kanssaan."
Rinvacornon pudisteli päätään vastaukselle.
"Olet ääliö, tiesitkös? Liian hyväuskoinen ääliö, voisin lisätä. Mikset vain lähetä Varnefindonia pois?"
Rincavornon ei suoranaisesti ollut ilkeä, mutta hän oli huolissaan haavoittuneesta veljestään, eikä halunnut mitään mahdollista uhkaa Roherdironin lähettyville. Roherdiron ei vastannut mitään, kun kuuli Varnefindonin olevan valmis. Hän nousi paikoiltaan.
"Epäilen, että moni muukin on lähettänyt hänet pois Mornan takia. En ole yksi heistä."
Roherdiron vastasi veljelleen, ennen kuin lähti kävelemään kohti kylpyhuonetta. Rincavornon vain pudisteli päätään, ja lähti valmistamaan jotain pientä syötävää heille, ennen kuin olisi hänen vuoronsa kylpeä.
Forte
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Lotdow » 20 Elo 2015, 21:26

Varnefindon seisoskeli hermostuneena seinän vieressä. Hän ei edes kehdannut nojata siihen, vaikka olikin harkinnut asiaa. Hienot puukaiverrukset risteilivät puisilla pilareilla ja saivat talon näyttämään arvokkaalta, mutta samalla kotoisalta. Ei ollut mitenkään poikkeavaa että kaksinaama oli vieraisilla käydessään hermostunut, mutta nyt hän naputteli levottomasti sormiaan yhteen ja vaihteli painoaan jalalta toiselle kuin olisi odottanut että katosta tiputtautuisi joku hänen niskaansa. Hän antoi katseensa vaellella pitkin huonetta samalla kun hän koitti saada itsensä rentoutumaan. Siinä seisoskellessaan hän mietti mihin asti veljekset olivat päässeet. Toinen olisi kylvyssä, arvatenkin. Varnefindon tunsi olonsa eksyneeksi, kun ei ollut varma missä hänen odotettiin olevan ja milloin. Kädet vaihdellen jatkuvasti asentoa ja paikallaan hyppiminen käyden melkein sietämättömäksi, Varnefindon päätti vähäsen tutkia paikkoja. Hän oletti, ettei se häiritsisi ketään.

Hän seisahtui hetkeksi portaiden alapäähän katse kääntyen kohti yläkertaa, mistä hän oli tovi sitten tullut alas. Yläkerrassa tuntui olevan hiljaista. Hän kiersi yhden sermin taakse ja hetimmiten hänen katseensa naulaantui valtavan suureen kirjahyllyyn. Haltioituneena hän käveli sen eteen ja katsoi ihaillen kirjojen määrää. Oikea tiedon aarreaitta, edellyttäen etteivät kaikki niistä olleet satukirjoja. Osa hyllystä tursuavista kääröistä näytti aavituksen vanhalta, eikä haltia kehdannut käydä niihin kajoamaan. Silti hänen uteliaisuutensa johti vetämään yhden pienemmän puoleisen kirjan hyllystä. Sen nahkakannet olivat pehmeät. Varnefindon avasi nyörin, joka piteli sitä kiinni ja selasi hellävaraisesti sivujen läpi ennen kuin sulki kannet, köytti sen uudestaan ja asetti kirjan omalle paikalleen. Hän katseli hyllyä pää kallellaan, ollen vakuuttunut että joissakin näistä kirjoista kerrottaisiin varmasti kaikista niistä ihmeistä, mitä hän ei ollut vielä Cryptillä seikkaillessaan ehtinyt nähdä. Ehkä Varnefindon saisi lainata yhden, hän itse ei omistanut omien muistikirjojensa lisäksi paljoa luettavaa.

//Sori, en vienyt peliä paljoa eteenpäin.
Lotdow
 

Re: Karkulaisia

ViestiKirjoittaja Forte » 26 Elo 2015, 15:29

// Ei haittaa, ei aina tarvitsekkaan :> //

Oletettavasti Roherdiron ei tulisi enää näkemään niitä hevosia, jotka tämän koko ongelman olivat saaneet aikaan. Mikäli ne eivät itse tulisi takaisin, ne pysyisivät poissa. Mutta sillä hetkellä hänellä oli muutakin ajateltavaa. Vaikkei Roherdiron oikeastaan ääneen asiaa myöntänyt, Rincavornonin sanoissa oli ollut mukana myös totuutta. Morna voisi olla vaarallinen, eikä ollut mitään takeita, että Varnefindonin kasvonaapuri suostuisi käyttäytymään hyvin. Mutta Roherdiron halusi silti yrittää. Kunhan oli ensi peseytynyt ja vaihtanut uudet vaatteet. Hän ei halunnut viipyä liian pitkään, vaikka olikin suhteellisen väsynyt pitkästä päivästä ja kipeästä rintakehästään. Murtuma ei ollut kovin kipeä enää, mutta valtava mustelma kertoi vielä kehon olevan suhteellisen huonossa kunnossa. No, ainakaan Varnefindonin ei tarvinnut olla yksin. Rincavornon olisi mitä luultavimmin hänen seurassaan, sikäli sen nyt saattoi laskea positiiviseksi asiaksi.

Saatuaan itsensä esittelykelpoiseksi taas, Roherdiron lähti alakertaan. Hän törmäsi portaikossa Rincavornoniin, joka oli pysytellyt kaukana Varnefindonista. Nyt kun Varnefindonista olisi enemmän uhkaa kuin hyötyä, Rincavornon ei halunnut olla missään tekemisissä hänen kanssaan.
"Keittiössä on syötävää, jos sinulla ja vieraallasi on nälkä. Sinulla on kyllä huono tapa tuntea sääliä ja kiintymystä heikkoja ja surkeita kohtaan. Joskus vielä se kostautuu."
Roherdiron ei vastannut mitään veljensä kriittiseen ja kyyniseen kommentiin. Hän tiesi jo Rincavornonin mielipiteen, oli turhaa provosoitua siitä, joten Roherdiron jatkoi matkaansa alakertaan. Roherdiron löysi Varnefindonin kirjahyllyn luota, laittamassa pitelemäänsä kirjaa takaisin hyllyyn. Yksisilmä hymähti vähän ja asteli varovasti lähemmäs, yrittäen olla säikäyttämättä ystäväänsä.
"Pidät lukemisesta? Ole hyvä vain, jos haluat, voit kyllä vapaasti lainata jotain mieleistäsi. Mutta ensin, onko sinulla nälkä? Usko pois, Rincavornon voi olla kärttyinen välillä, mutta hän tekee hyvää ruokaa. Ja teetä."
Forte
 

EdellinenSeuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron