Kirjoittaja Mori » 02 Heinä 2014, 17:49
Edward
Hän tunsi lämmön ja avasi silmänsä, muttei hahmottanut todellisuutta. Hän ei nähnyt haltiaa, ei naista, joka oikeasti piteli häntä. Hän näki sumeine silmineen naisen, joka oli rakastanut häntä, joka oli pettänyt hänet. Edward tarttui naiseen ja halasi takaisin hyvin hauraasti. Naisen ääni oli surullinen, kysyvä. Tämän tunnetila oli kauttaaltaan tummaa utua. Harhateillä. Ed sulki silmänsä uudestaan.
Hän tiesi, että hän halusi auttaa. Hän tiesi, ettei asiat olleet oikein hänessä. Hän tiesi olevansa hirviö, mutta ei pelastaja. Ei sellainen, joksi ääni yritti muuttaa hänet. Jokin sai miehen heräämään painajaisestaan. Hän näki selkeästi, hän tunsi selkeästi. Hän tunsi, kuinka kyyneleet tipahtelivat hiljalleen hänen kasvoilleen. Edward avasi silmänsä ja katsoi Caladhieliä. Tämä oli kietonut käsivartensa jalkojensa ympärille ja näytti, nukahtaneen? Vai oliko nainen muissa maailmoissa. Siitä huolimatta hän kampesi itsensä ylös. Veti syvään henkeä ja laski kätensä naisen pään päälle. Käsi liikkui hiljaa edes takaisin, kunnes se pysähtyi. Laskeutui hiljalleen naisen kasvoilta leualle ja kohotti tämän kasvot ylös. Kohti miehen omia ja kirkasta taivasta, joka oli saanut jo hieman punertavaa väriä itseensä.
"Mikään ei ole sinun vikasi, mitä minun elämässäni on käynyt. Me kohtasimme vasta, joten ei sinun tarvitse ottaa niin paljon harteillesi. Enkä minä enää ole ihminen ja elämäni on pidentynyt hivenisen." Edward kuiskasi ja laski omat kasvonsa naisen kasvojen tasolle, kunnes suuteli tämän otsaa. Hän pyyhki tämän kyyneleitä tämän kasvoilta.
"Vaikken halua satuttaa ketään, se on västämätöntä. Ja niin paljon kuin minä sitä haluaisinkin, sitä ei voi estää. Siksi jätin kauan sitten kaiken taakseni, mutta elän silti kiinni menneessä, etten unohda, mitä olen tehnyt." yllättävää kyllä, Ed puhui rauhallisesti, mutta se johtunee siitä, että naista täytyi piristää. Hän oli saanut toisen siihen tilaan. Tartuttanut hänen oman epätoivonsa toiseen ja sysännyt kaikki ne tunteet, mitä yritti piilottaa.
"Caladhiel. Tämä on ehkä ensimmäinen ja viimeinen kerta. Lupaan, etten tuota sinulle tälläistä tuskaa enää koskaan. Joten ole hyvä ja hymyile."
Edward lausui kuin runon ja nousi seisomaan, veti naisen ylös varovasti, halasi tätä ja hymyili tälle lohduttavaa hymyään. "Jos sinulla ei ole ketään. Olemme samanlaiset. Täst edes, sinulla on minut ystävänä. Tosin, pidän etäisyyttä. Kaiken varalta." hänen kätensä paijasi haltian päätä. Edward katsoi kättään, joka oli veren tahrima, ei halunnut tahria naista. Joten hän päästi irti. Oikeasti Edward ei halunnut naisen pääsevän liian lähelle. Hän sivuutti sen tosiasian ja hymyili nyt paremmin. Yritti taltuttaa sisällään vellovat tunteet ja virnisti. "En ehkä pääse siitä koskaan eroon. Omasta sisäisestä hirviöstäni, mutta ehkä joku päivä opin elämään sen kanssa." sanat piti oikein lausua painokkaasti, jotta mies sai ne ulos suustaan.
Hän katsoi naisen kättä sitten pyörähti ympäri. Tarttui naiseen, nosti tämän reppu selkään. "Missä asut? Tai haluatko jonnekin kylään, jossa sinut voi hoitaa. Jos jätän sinut nyt. Jäät vain tänne onnettomasti petojen syötäväksi." Edward sanoi, tunteita hän ei päästänyt enää puhestaan läpi ja se tavanomainen pokerinaama ilmestyi vihdoin ja viimein miehen kasvoille. "Olen syvästi pahoillani, siitä mitä olet saanut kestää vuokseni." sanat tulivat surullisina, ennen kuin mies muuttui sudeksi, jonka päällä oli haltia. Tämä katsoi selkäänsä, ikään kuin käskeäkseen tämän ottaa paremmin kiinni. Sitten se alko liikkua rivakailla jaloillaan halki metsää.
//*Comes to pat your head* "Don't cry, it's almost over"