Noel pyrki alitajuisesti kauemmas Blackista, jonka ympäristö alkoi kirjaimellisesti hehkua kuin liian lähelle lihaa tuotu soihtu. Kyseessä oli todennäköisesti jotain magiaan liittyvää, olihan kyseessä sentään velho. Henkilö, jota tuskin tarkoituksetta sellaiseksi kutsuttiin. Temppeliherralla ei liiemmin magiasta kokemusta ollut, ellei sitten omaa kiroustaan laskenut mukaan, joka takasi paladiinille itselleen kykyjä joita tavallisilla kaksijalkaisilla ei ollutkaan. Ties mihin mittaan kyseiset pimeän magian lahjat olisivatkaan voineet venyä, jos Noel olisi niitä halunnut jollain tavalla harjoittaa. Tähän saakka arpinaamalle oli riittänyt se mitä hän oli, eikä hän halunnut olla missään nimessä enää enemmän kirouksensa uhri…
Kaljupää lähti vetoamaan sanoissaan kymmeneen käskyyn. Noel hymähti kuivasti, palavan katseen kaventuessa aavistuksen. Velho ei todellakaan tiennyt kenen kanssa oli tekemisissä, jos luuli uskonnollisten määräyksien saavan kenraalin aisoihin. Blackin erilaiseksi muuttunut äänensävykään ei enää paladiinia mietityttänyt. Noel tuskin olisi edes oma-aloitteisesti huomannut, jos kukaan ulkopuolinen olisi huoneeseen astunut. Niin tiukasti parrakas kenraali oli keskittynyt tällä hetkellä velhoon ja tuon närkästyttäviin sanoihin. Blackin jälkimmäinen huomautus korvanjuuressa oli temppeliritarille viimeinen niitti, ja polttavasta ilmasta huolimatta kävi törkeästi tönäisemään Blackiä kauemmas itsestään.
”Mikä sinä olet puhumaan käskyistä, joita Herra on meille määrännyt”, paladiini totesi kylmästi, tikarin terän osoittaessa yhä velhoa kohden, ”Tuskinpa itsekään niitä millään tavalla kunnioitat”.
Lyhytteräinen veitsi käytiin painamaan nopeasti sen omaan tuppeen, pienen veitsen vaihtuessa samalla gladiukseen. Noel ei enää pelkästään kiusoitellut sanojensa puolesta. Se myös huokui armottoman oloisesta temppeliritarista, jonka aura alkoi hiljalleen myös vahvistua entistä näkyvämmäksi.
”Olen täällä palvelemassa virkani puolesta Hänen majesteettiaan ja sisartaan, itse kuningas Haraldin nimittämänä. Velvollisuuksiini kuuluu suojella Scarlingtonin suvun jäseniä vaikka se maksaisi henkeni ja jos sinä, Black, uhkaat vielä millään vastaavalla tavalla kruununperillisiä kuulleni, lasken velvollisuudekseni päättää surkean elämäsi”, arpinaama uhkasi, tarkoittaen todella sitä mitä sanoi. Black katuisi sitä, jos menisi leipäläpensä vielä avaamaan, eikä ottaisi nyt ja poistuisi paikalta suosiolla. Jostain syystä paladiinista kuitenkin tuntui siltä, ettei velho niin vain lähtisikään tästä tilanteesta enää omasta päätöksestään pois – että tästä tulisikin nyt jotain rumaa.
”Rukoilisin puolestasi, jos vielä jaksaisin korkeampaan voimaan uskoa”, Noel totesi naamansa vakavana, silmiensä lähes liekehtien siitä vihasta jota Blackia kohtaan koki, ”Olet sata vuotta myöhässä, jos ajattelit Jumalan oppien rajoittavan minua millään tavoin”.
//
Esan ja Teron kohtalo on jo ennalta kirjoitettu. Tätä ne laulaa si siellä kapakassa kännissä siihen saakka, että saavat turpaansa (------DDD Ja totta kai niillä on yhteinen Rosinante si, jolla ratsastavat. NÄKKÄRIBLACK. Sithän se joutais ruokalautaselle eikä minnekään kaappiin >://