Kirjoittaja Templer » 19 Heinä 2014, 21:55
Yuráiden Dirindhur
Neito sanoi ettei ollut varma pyyhkeistään ja mies hiljeni hetkeksi kääntyen katsomaan toista ja sanoi: "Et voi olla tosissasi." Mies huokaisi ja käänsi päänsä takaisin katsomaan tietä suorastaan kuiskaillen. "Ei voi olla totta." Mies ei pitänyt ajatuksesta, että hänen pitäisi kuivautua ilman pyyhettä.. miksi maailma olikaan häntä kohtaan niin julma?
Raffinee vastasi miehen kysymykseen ja sanoi ettei ollut tehnyt paljoakaan, normaalia arkea kuulemma. Tämä ei ihmetyttänyt Dhuria, sitähän useasti kansalaisten elämä oli. Neidon huokailusta mies päätteli, että tuo tarvitsisi jonkinlaista seikkailua arkeensa. Turhaa, jos Dhurilta kysyi. Mies itse tykkäsi hautautua kirjoihin ja elää rauhallista elämää kotonaan, mutta hänen ammattinsa ja toinen minänsä eivät antaneet tällaisene turhan usein mahdollisuutta. Dhur piti kuitenkin työstään ja oli siitä erittäin ylpeä ja siihen tyytyväinen.
Hevosen hirnahdus ajoi miehen pois hänen ajatuksiensa luota, kun puiden lomassa paikoillaan jo hermostuneena talsi hevonen. Dhur ratsasti usein, olihan se nopea tapa päästä eteenpäin, joten kulkuneuvon näkeminen ei ollut lainkaan pahitteeksi. "Tämä taitaa olla sinun." Dhur sanoi ja käveli hevosen luokse päästäen sen irti puusta, johon se oli sidottu. Hän halusi nopeasti pois luonnosta, hän oli saanut siitä tarpeekseen tälle päivälle. Sen enempää kyselemättä mies nousi hevosen selkään ja sanoi neidolle: "Tule." tarjoten kättään nousuavuksi. Dhur kannusti hevosen pienen ravipätkän jälkeen laukkaan ja oli melko tyytyväinen siihen, miten pehmeä laukka hevosella olikaan. Märät housut eivät nimittäin olleet mitenkään mukavat nahkaista satulaa vasten.