Vaikka kreivin katse oli nauliintunut kuin perseeseen juuttunut tikku kenraaliin, näki Areth kyllä hyvin myös ympärillensä. Winderin seurana olleet miehen nousivat sijoiltaan varovasti ylös, perääntyen täysin Haukansilmän luota tiehensä, jättäen komentajansa täysin kreivin armoille. Niin noiden sietikin toimia, jos viiksekkäältä kysyttiin. Ei Areth kehenkään muuhun tosin olisi kajonnutkaan, elleivät nuo olisi erikseen häntä käyneet estämään – mutta eipä yhdestäkään eliittisotilaasta näyttänyt olevan sisua jäädä edes tilannetta seuraamaan sivusta. Pelkureita kaikki, jok’ikinen!
Jos katse olisi voinut tappaa, olisivat pöydän äärestä nousseet kapteenin nyt totaalisen kuolleina lattialla makaamassa, Arethin vertakin hyytävän katseen kirjaimellisesti pakottaessa kaksikkoa pakenemaan ensimmäisen oven tai nurkan taakse, minne nuo kykenivätkään livistämään kenraalinsa luota. Kaventuneet pupillit palasivat kuitenkin hyvin pian seurailemaan taas Winderiä, joka osoitti fiksusti ääneen arvailunsa, ettei kreivi tainnut kiittämässä olla päivän tapahtumista. Voi ei, Areth ei todellakaan ollut kiittämässä kuiskauksen toiminnasta. Hän oli täällä piestäkseen Dariuksen maahan, ja hän myös tiesi, ettei kenraali saattanut vastaan pistää ilman, että siitä entistä lujemmat nuhtelut itselleen saisi Aranin toimesta.
Areth nauroi. Lähinnä kylmästi, kierosti – ennen kaikkea julmasti. Kreivi ei todellakaan ollut se helpoin vastus rautaviuhkojensa kanssa johon saattoi törmätä. Hyvä jos tuota saattoi edes pysäyttää sen jälkeen, kun rautaviuhkat ottivat viedäkseen notkeaa taistelijaa eteenpäin. Joskin nyt viiksiniekan osittaisena ongelmana oli aikaisemmin pudotuksesta hajonnut selkä, mutta tummatukasta tuntui, kuin sekään ei olisi ollut minkäänlainen este hänelle tällä hetkelle. Kuin koko särkyä ei olisi ollut olemassakaan. Oli vain ärtymys, jäätävä olemus ja viha, joka nyt kokonaisuudessaan seisoi vastakkain Haukansilmän kanssa.
”
Mitäs muuta kehtaat olettaa? Että muuten vain tulisin naamatauluasi katsomaan omaksi ilokseni?”, kreivi totesi, virniestäen pelottavasti. Areth laski jo sekuntteja, mietti jatkuvasti seuraavia siirtojaan tässä tilanteessa, jättäen mahdollisuuksia auki ja kiinni sitä mukaan, miten todennäköisiltä ne Dariuksen kohdalla tuntuivat. Ei kreivi turhaan toiminut sotastrategeista tehokkaimpana ja pätevimpänä vaihtoehtona, jonka järjenjuoksukin oli ihan omaa luokkaansa. Jopa raivonsa sokaisemana, Areth osasi olla turhankin laskelmoiva, mikä olikin se toinen painavin syy, miksi tummatukkaa taistelukentällä pelättiin…
Sitä mukaan mitä Darius otti varovaisia askeliaan syrjään, lähestyen selvästi läheisen seinän ovea, otti Areth askeliaan kohden Haukansilmää, liikutellen yhä huonekaluja luotaan työntävällä auralla kauemmas itsestään. Kreivi oli valmis vaikka kiitämään silmäpuolen perään, mikäli kenraali kävisi vastuutaan pakenemaan ja koettamaan onneansa ryntäämällä pois paikalta, nimenomaan kyseistä ovesta, mitä lähestyi. Mutta mitä enemmän Winder pakenisi, sitä pahemmin Areth lupasi itselleen hakata silmäpuolen.
//
Tämä, tiivistää nyt kaiken. Silleen niinku, hyvää huomenta Aksu ja sen samantien leviävä virne (--------DDDDDD//