We have same curse in us ||Templer

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Mori » 21 Heinä 2014, 10:12

Edward

Jostain kumman syystä tänään oli hyvin haikea päivä. Mitä sitä nyt sanomaan, kun oli jo tullut masennettua pari muuta henkilöä samalla, kun yritti taistella itsensä kanssa. Päivä oli alkanut tavallisesti. Jostain pusikosta Ed oli nostanut päänsä ja käynyt joella pesulla. Saalistanut aamiaisensa ja nauttinut sen sitten vähemmän tai enemmän raakana, koska ei jaksanut alkaa tekemään tulta. Hän oli melko huono siinä. Vaikka ennenvanhaan teki tulisijaan tulen. Tosin, jos otetaan yksi tosiasia huomioon, joka oli se, ettei hänellä nyt tulentekovälineitä ollut saatika sitten magiaa, jolla olisi voinut vaikka pyytää liekkejä nousemaan. Niin hän ei myöskään ruvennut tekemään tulta.
Aamutoimensa suorittaneena hän olikin sitten alkanut suunnata askeliaan aivan outoon paikkaan. Metsän siimeksessä löytyi osa, jossa hän ei ollut käynytkään. Se näytti lähes kuolleelta tai ehkä se olikin kuollut. Edward ei ymmärtänyt miksi oli tullut tänne, mutta sitä näkyä hän sääli. Metsää, joka oli joskus ollut vihreä ja kukoistava oli nyt enää harmaa ja kuollut. Hänen jalkapohjiinsakin sattui aina välillä, kun joku kuivunut oksa tökkäsi sitä kivuliaasti.

Hän käveli metsässä katsellen ympärilleen. Hän siveli kuolleita puita ja tutki maastoa. Haikeus tuli miehen mieleen tästä paikasta. Näky vain oli sanoin kuvaamattoman surullinen. Luontoa, jota Edward rakasti ja kunnioitti sydämensä pohjasta oli tuhottu ja sen kauneutta oli pilattu. Kuka sen olisi halunnut tehdä? Surkuttelu kuitenkin oli ihan turhaa. Hän ajatteli, ettei kokoajan surussa vellova henkilö ollut kovin mukavaa seuraa. Hän oli jo saanut pari henkilöä surulliseksi hänen takiaan, mutta hän ei voinut estääkkään itseään tärisemästä ja huutamasta syytteitä itsensä päälle.
Menneisyys kalvasi häntä kuin demoni, joka riivasi uhriaan. Hän ei päässyt siitä oravanpyörästä mihinkään, ellei tekisi sille jotakin. Hän tiesi, että jonakin päivänä hän ehkä saattaisi muuttua tai korkeintaan hyväksyä sen mitä oli, ehkä. Ihmisuden kaltainen olento oli vähän arvaamaton. Sen hän oli jo oppinut. Hän ei koskaan tiennyt, mitä hänen kehonsa päätti tai sukeutuisiko hänen mielensä ja hän rellestäisi tietämättömänä paikasta toiseen. Asiaa oli hankala sisäistää.

Päivä oli kuitenkin hyvin kaunis, kun aurinko antoi säteidensä lävistää kuoleen metsän. Se toi valoa siihen harmaaseen ja kuivuneen näköiseen maastoon. Oikeastaan se oli aivan lohduttavaa. Mies sitten ishtahti maahan ja katsoi, ettei hänen takapuoltaan nyt tökkinyt mikään risu. Se ei olisi ollut mukavan tuntuista. Hän katseli ihmetellen ympärilleen. Täällä ei myöskään tuntunut olevan eläimiä. No tietysti ehkä siksi, ettei täältä löytynyt ruokaa syödä ja saalistajatkin menivät ruuan perässä. Hän mietti, ettei ehkä saattaisi törmätä kehenkään täällä. Eihän täällä edes ollut ketään.

//Templer ja herrasi olkaa hyvä :3
Mori
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Templer » 21 Heinä 2014, 23:28

Yuráiden Dirindhur

Oli melko lämmin päivä ja auringonsäteet laskeutuivat tuuheiden puiden lomasta sammalikkoon luoden monia valoläikkiä maastoon. Yuráiden oli lähtenyt - kuten monena päivänä ennenkin - nauttimaan kesän lämmöstä ja luonnosta, kun tuo vielä kukoisti eikä talven kylmyys ja pimeys ollut peittänyt kaikkea alleen. Haltia käveli hiaasti pitkin metsäpolkuja kuunnelen metsän ääniä. Hänen oli helppo rauhoittua tänne, luontoon. Matka tänne oli kuitenkin pitkä ja Yuráiden tunsi tarvetta levähtää hetkisen. Hän etsi katseellaan paikkaa johon istahtaa. Mättäitä oli monia, mutta ennenkuin mies kerkesi lepopaikkaansa päättämään hän näki puiden lomasta jotain muutakin kuin tummia puunrunkoja ja vehreitä neulasia ja lehtiä, hän näki harmaata. Harmaus valloitti miehen mielenkiinnon tuon astellessa lähemmäs outoa väri-ilmiötä näin eloisassa metsässä. Lähemmäs päästessään Yuráiden huomasi edessään avautuvan vanhametsän. Olihan haltiamies siellä kerran jos toisenkin käynyt, mutta eniten häntä ihmetytti se, että hän oli tänne asti päätynyt.. yleensä mies oli hyvä suunnistamaan maastossa ja tiesi kyllä missä oli, mutta tällä kertaa hän oli selvästikin eksynyt polultaan. Vanhametsän pystyyn kuolleet puut ja maata peittävä kerros kuolleita varpuja ja tomua olivat surullista katsottavaa. Jostain syystä Dhur ei kuitenkaan kääntynyt takaisin vaan jatkoi yhä syvemmälle metsän kuolleeseen osaan. Dhur käveli yhä vain pidemmälle kunnes näki kauempana kivellä istuvan ihmismäisen hahmon. Mies pysähtyi ja jäi tarkkailemaan toista kauempaa. Tämä hahmo ei näyttänyt olevan minkäänlainen uhka haltialle, joten hän jatkoi tätä kohti kävelemistä, pitäen kuitenkin katseensa tiukasti toisessa.
"Hyvää päivää." Yuráiden sanoi päästessään tarpeeksi lähelle toista. Tuo näytti olevan vain nuori, metsään eksynyt ihmispoika, ei sen kummempaa. Juuri sellainen jonka Dhur ei uskonut taitavan haltiakieltä, joten hän jatkoi melko nopeasti perään kysymällä: "Oletko kenties eksynyt?"

//Ah kyllä! Täällä olemma :)//
Templer
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Mori » 22 Heinä 2014, 10:50

Joko hän näytti tyhmältä siellä istuessaan tai sitten oikeasti häntä luultiin eksyneesti. Ihmissusi hätkähti hyvin voimakasti hajua, se ei ollut tuoksu vaan haju ja vahvasti suden ja haltian hajun sekoittuminen. Sen verran hän oli ehtinyt viettää sentään jonkun haltian kanssa aikaa ja kyllä hän lähes unissaan tunnisti suden hajun. Ne vain tuntuivat hyvin voimakkaasti toisiinsa kietoutuneilta, että hänen oli pakko niiskaista kerran, kunnes huomasikin kauempana henkilön, josta tämä melko mielienkiintoinen haju leijaili.
Toinen oli selkeästi mies ja ehkä pari senttiä häntä lyhempi, mutta pitkä haltia tämä silti oli. Toinen näytti hyvin vakavalta lähestyessään häntä ja alkoi puhua jotain kieltä. Mahdollisesti haltiakieltä, sillä se sointui hyvin kauniisti, kun sitä puhuttiin. Edward ei vain harmikseen voinut puhua tai ymmärtänyt sitä. Hän kallisti päätään ja mietti hetken. Entä jos toinen hyökkäisi hänen päälleen. Hänhän oli muutenkin ihmisen näköinen... Haltia ja ihminen. Vihollisia toisilleen, hän oli jo nousemassa ylös, kun toinen selkeästi vaihtoi kielensä siihen ymmärrettävään kieleen. Oliko hän eksynyt? Ehkä elämän tiellä, mutta ei metsässä. Ei hän voinut eksyä, koska ei ollut mitään paikkaa minne palata. Hän vain oli ja eli täällä, välittämättä mihin mennä. Hän ei voinut eksyä koskaan.

"Ei, en ole eksynyt." Edward sanoi hetken päästä ja katseli toisen eriväirisiä silmiä. Ne olivat oikein kauniit. Edward suoristautui kokonaa, heidän välillään oleva pituusero ei ollut huima. Vain pari-kolme senttiä. Hän haisteli taas. Haju lähti hyvin voimakkaasti haltiasta, mutta eihän se olisi mahdollista? Vai oliko? Voihan tuota ihmissuden kirousta levittää kelletahansa. Rodusta riippumatta. Edward kallisti hetken päätään ja arvioi miestä. Toinen oli selkeästi häntä vanhemman näköinen. Olihan tämä sentään haltia, joten mies saattaisi olla parisataa vuottakin vanha. Silti tuo näytti lähes kolmekymppiseltä.
Hän ei halunnut urkkia, mutta silti hän aisti toisesta selkeästi, että tämä piilotteli jotakin, joka taas nosti hänen uteliaisuuttaan. "Oletko ihmissusi?" hän aloitti suoraan ja kallisti silmät loistaen päätään. Jos toinen oli, hän oli tavannut toisen ihmissuden. Ehkä hän voisi kysyä jotakin pari asiaa. Ehkä hänen pitäisi ensin paljastaa mikä oli, jotta toinen ei nyt saisi hepulia. "Niin, olen pahoillani, jos olen töykeä. Olen Edward ja olen ihmissussi, sen takia halusin kysyä, oletko itse vai haistanko hajun perusteella väärin?" hän kysyi hieman arkana ja perääntyi pari askelta. Jos totta puhutaan, tämä oli hänen ensimmäinen kerta, kun hnä saattoi tavata haltiamiehen. Naisia hän oli oudosti tavannut montakin, mutta ei yhtään miestä, joten vaihtelu virkisti. Ei tarvinnut mennä aina ihan lukkoon, kun nainen kysyisi jotain kiusallaan.

Hän nosti aran katseensa, kuin kunnioittaakseen vanhempaansa. Olihan toinen varmasti häntä hyvin paljon vanhempi, eikö niin? Edward pörrötti hiuksiaan hieman ja katseli haltiaa odottavasti, mutta luovutti sitten sen odottamisen suhteen. "Ja... En ole sitten ihmisten tai haltioiden puolella. En halua osallistua sotaan." enempää hän ei sanonut, ettei haastanut riitaa. Hänestä kaikki saisivat vain elää yhdessä rauhassa ja jakaa mantereen miten huvittaa. Olivat rodut sitten sekaisin tai sitten linnoutuneina omiin leiriehinsä, kunhan tälläistä sotaa ei vain tulisi. Eihän sota ollu kiva asia.

// \o/
Mori
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Templer » 22 Heinä 2014, 14:18

Yuráiden Dirindhur

Poika nousi kiveltään ja suoristautui koko pituuteensä, perkule, toinenhan oli hänen pituisensa, ellei jopa hivenen pidempikin. Harmillinen tosiasia, joka pyyhki pian pois ajatuksen pienestä pojasta, eihän tuo pieni ollut sitten lainkaan. Ihmisen poika vastasi ettei ollut eksynyt, johon Yuráiden vain vastasi pienellä ymmärryksen äännähdyksellä ja nyökkäyksellä. Pian poika kuitenkin kysyä töksäytti oliko Yuráiden mahdollisesti ihmissusi, joka sai miehen kavahtamaan taaksepäin hitusen, mutta haltian oli tärkeää pitää nyt itsensä koossa, eihän hän saisi paljastaa itseään näin helposti. Mistä tuo tiesi? Yuráiden kysyi mielessään ja mietti oliko toinen nähnyt hänet jossain.. sittenhän poika pitäisi tappaa. Tuollaisesta voisi olla vaikka kuinka paljon harmia! "Mitä te..." Yuráiden aloitti, mutta poika jatkoikin vielä kertoen että oli itsekin ihmissusi ja Yuráidenin haju oli paljastanut hänet. Enkai minä niin selvästi millekään haise, Dhur mietti hetken, kunnes katkaisi ajattelunsa ja suuntasi keskittymisensä kokonaan toiseen. Mitä hän sanoisi? Oliko nyt täysin viisasta paljastaa itseään, toinenhan saattaisi vaikka huiputtaa. Ihmisiin ei olisi koskaan luottaminen, ei edes rauhan aikana.

Ennenkuin Dhur tiesi mitä sanoa toinen jo jatkoi sanoen olevansa puolueeton. Kaippa se auttoi hieman tilannetta, vaikka ihmiset olivatkin valheita täynnä.
"Olettakaamme että olemme kummatkin ihmissusia ja elämämme on yhtä helvettiä, niin miksi te menette levittelemään tätä tietoanne kelle sattuu?" Yuráiden sanoi vakavana tuijottaen pojan vihreisiin silmiin. "Tarkoitan vain sitä, että entä jos olisitte olleet väärässä? Entä jos minä olisinkin vain jokin haltia-armeijan vakooja ja kidnappaisin tai tappaisin sinut? Ei ihmissusia varmastikaan katsota hyvällä missään joukossa, vai olenko täysin väärässä?" Haltia jatkoi ja melkein kiihtyi toisen typeryydestä, tai ainakin siitä mitä haltia kutsui typeryydeksi. Hän ei koskaan paljastaisi olevansa ihmissusi, ei ainakaan tuntemattomalle ja sitähän Dhur pojalle oli.
"Jaatte myöskin kantaanne sotaan täällä kuin se ei olisi mitään." Dhur jatkoi saarnaamistaan, hän ei ollutkaan pitkään aikaan saanut valittaa kellekään ja tällainen hänen mielestään erittäin tyhmä ihmissusipoika kävi siihen kuin nakutettu. "Tiedättehän että täällä kulkee haltioita ja ihmisiä, jotka ovat erittäin vakavissaan puolueittensa kanssa ja ovat valmiita tappamaan moiset puolueettomat." Yuráiden sanoi ja olisi itsekin mielellään voinut vaikka tappaa moisen turhakkeen, ellei toinen olisi ihmissusi. "Muka puolueettomia, kaikilla oli joku kantansa sotaan." Yuráiden tuhahti hiljaa itsekseen.

"Kuten siis sanottua, oletteko te edes miettineet mitä tekisitte jos joutuisitte ongelmiin sen takia että olette ihmissusi ja puolueeton?" Dhur sanoi ja rauhoitteli itseään, turha hänen oli toiselle kiivastua, sitäpaitsi ei Yuráiden voisi toista tappaa, vaikka typerykseltä tuo vaikuttikin ja osaltaan olisi ehkä jo parempi tappaa ennenkuin tapattaisi itsensä. Mutta poika oli kuitenkin ihmissusi ja Dhurin kaltainen. Toista ihmissutta mies ei ollutkaan ennen nähnyt - jos ei menneisyytensä muuttajaa lakseta mukaan. Pojasta voisi siis olla enemmän hyötyä kuin haittaa, kunhan tuo vain tajuaisi pitää itsestään parempaa huolta ja pitää salaisuutensa itsellään. Toisaalta tässä oli nyt yksi, jolle Yuráiden voisi kertoa salaisuutensa, jota hän on varjellut koko elämänsä.. koko pitkän elämänsä.
"Olen Yuráiden Dirindhur." Haltiamies esitteli itsensä yhtäkkiä ja tarjosi kättään toiselle kädenpuristukseen. "Ja teidän pitäisi olla varovaisempi."

//Dhur rupesi ihan saarnaamaan :D//
Templer
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Mori » 22 Heinä 2014, 20:35

Edward

Haltia oli selkeästi hämmästynyt, miten hän muka tiesi toisen olevan ihmissusi. Eikö se sitten ollut selvää? Toinen haisi siltä hyvin paljon. Mutta tunnetilasta päätelle, mies epäili häntä hyvin paljon. No tietenkin. Hän oli ihmisen näköinen ja ei hänestä voinut nähdä mitään, mikä viittaisi ihmissuden ominaisuuksiin.
Haltia jatkoi melkoisen närkästyneen kuuloisena. Oliko hän saanut toisen pahalle tuulelle? Edward kuitenkin jähmettyi kuulessaan miehen sanovan: Sovitaan niin, että olemme molemmat ihmissusia ja elämämme on yhtä helvettiä. Ehkä se olikin. Edward ei voinut sitä kieltääkään, mutta jokin hänessä tuntui hievenen liikahtaneen. Miksi hän meni levittämään tietoa toisille, että hän oli ihmissusi? "Ehkä siksi, että he osaisivat varoa minua. Pysyä kaukana minusta." hän kuiskasi huomaamattaan. Hän oli laskenut katseensa alas maahan, koska ei halunnut jostain syystä kohdata toisen erivärisiä silmiä. Ne tuntuivat katsovan häntä vihaisesti. Hän ei ollut tehnyt mitään väärää. Haltian kiihdyttäessään puhettaan, hän itse tuntui menevän hieman kasaan. Jos toinen haluaisi tappaa hänet? Jos toinen olisi vakooja? "Mitä se minua liikuttaa? Minulla ei ole mitään menetettävää tai saavutettavaa elämässä! Miksi siis elän? Miksi yhä elän?" Edward ärähti tälläkertaa rauhanomaisesta luonteestaan huolimatta hyvin pelokkaasti.

Kaikilla oli kantansa sotaan. Niin, hänelläkin oli, mutta mitä se liikutti, kun isompi ryhmä oli sitä mieltä, ettei toisen tarvinnut täällä oleskella. "Niin, ehkä he haluavat tappaa minut. Ehkä sitä todella tehdään. Mutta mitä se minua liikuttaa? Tappakoot, jos haluavat, mutta minä en..." lause loppui kuin seinään. Hän ei jaksannut enää väitellä tästä asiasta jonkun tuntemattoman haltiamiehen kanssa. He olivat tuntemattomia toisilleen. Miksi siis vuodattaa asioita, jotka eivät kuuluneet toiselle? Edin mieleen tuli taas takaisin se, mitä haltiamies oli kysynyt. Miksi hän kertoi tälle, että oli ihmissusi. Ehkä siksi, koska tunsi voivansa paljastaa asian, kun toinenkin oli. Eikä hänen nenänsä valehdellut. Sen verran niihinkin kykyihin oli luotettava.
"Jos joutuisin ongelmiin, että olen puolueeton ja ihmissusi?" Edward toisti lähes naurahtaen ivallisesti, mikä ei ollut hänen kaltaistaan. Hän tunsi itsensä typeräksi. Hänellä oli muutenkin aivan liikaa ongelmia kestettävään, niin mitä muka teksii pari lisää? Tuhoaisi vain lisää hänen surkeaa elämäänsä. Äkisti kuitenkin haltia esittäytyi ja tarjosi kättä, jota hän itse jäi tuijottamaan hölmistyneenä.

Kehotus olla varoivaisempi kävi mielessä montakertaa, mutta Ed oli vain Ed. Ei mitään muuta. Hän nyökkäsi kuitenkin arasti ja tarttui Yuráidenin käteen. Puristi kättä lämpimästi ja hymyili hieman. "Onko sinulla aina tapana aloittaa keskustelut tuntemattoman kanssa saarnalla?" Edward kysyi ja tunsi olevansa taas kuin pieni poika, joka kuunteli isäänsä ja oli pelkkää nöyrää poikaa. Hän virnisti vinosti. "Jos et usko, että olen ihmissusi, niin näytän sinulle." hän totesi ja mitä sen kummempia kuin pari askelta taakse päin ja karva alkoi peittää pikku hiljaa hänen kehoaan. Lopulta hän jäi siihen suden ja ihmisen välimaastoon ja kallisti päätään, kunnes muuttui takaisin. "Uskotko nyt ja lisäksi. Olen kyllä varovaisempi, mutta en voinut olla paljastamatta itseäni, kun havaitsin toisen ihmissuden. En ole ennen sellaiseen törmännyt. Elävänä." viimeisen sanan painotus tuntui jotenkin hölmöltä, mutta tottahan se oli. Ei hän ollut ennen muita ihmissusia nähnyt elävänä.
Mitä sotaan tuli, palatakseen aiempaan aiheeseen. Edward mietti. Olihan hänellä kanta tietenkin sotaan liittyen, mutta ei välittänyt ottaa siihen osaa. Hän ei halunnut sotkea käsiään sen enempää vereen saatika sitten johonkin taistelu taktikointiin. Jos hänen pitäisi valita puoli, hän varmaan mielummin lähtisi maanpakoon, kuin valitsisi puolen.

//Edward myös vastaa tähän saarnaan pelkkänä alistuneena sutena :P
Mori
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Templer » 22 Heinä 2014, 21:02

Yuráiden Dirindhur

Pojan sanoissa kävi selväksi, ettei tuo nähnyt elämäänsä mitenkään arvokkaana asiana. Yuráiden olisi voinut aloittaa tästäkin asiasta vielä suuremman saarnan, mutta haltiamies pysyi hiljaa ja kuunteli kun toinen kysyi aloittiko hän aina saarnalla tuntemattomien kanssa.
"En, vain sellaisten jotka eivät tajua elämänsä arvokkuutta ja päättävät vaarantaa sen tyhjän takia." Mies vastasi vakavana ja koitti luoda katsekontaktin pojan kanssa. Eihän toinen oikeastaan enää poika ollut, nuori mies vähintään, mutta iältään ja ulkonäöltään niin viattomannäköinen ei voinut olla Dhurille muuta kuin poika. Pian tämä poika kuitenkin päätti osoittaa Dhurille että oli ihmisusi ja astui kauemmas ja pikkuhiljaa pojan ihoa alkoi peittää karva. Yuráiden ei voinut peittää kummastuneisuuttaan, hänen kulmansa menivät ryttyyn kun hän seurasi toisen esitystä. Hän ei ollutkaan ennen nähnyt moista muuntautumista, toinehan hallitsi sitä. Poika alkoi puhua siitä kuinka ei ollut ennen nähnyt toista ihmissutta elävänän ja viimeisen sanan painostus sai miehen siristämään silmiään toiselle. Itse Dhur ei ollut ennen nähnyt toista ihmissutta elävä taikka kuolleena - ellei nyt menneisyyden muuttujaa taaskaan laskettu mukaan.

"Tiedättehän että on epäkohteliasta kun ette esittele itseänne?" Yuráiden sanoi heti kuin vain sai sananvaltaa pojan jälkeen, olihan Yuráiden kuitenkin kertonut oman nimensä, eikai poika nyt aikonut pettää häntä ja jättää omaansa salaisuudeksi?
"Ja olen erittäin kiinnostunut kuulemaan miksette pidä elämäänne elämisen arvoisena." Yuráiden sanoi ja mittaili poikaa katseellaan. Olihan hänkin ollut haluton elämään pitkän aikaa, selvinnyt sodastakin vain kuoleman yhdentekevyyden takia ja pelkällä tuurilla. Eikä häntä sillon kukaan auttanut, joten oliko nyt hänen aikansa auttaa poikaa?
"Kuinka pitkään olet ollut ihmissusi?" Dhur kysyi, mitä tuoreempi ihmissusi poika oli, sitä vaikeampi hänen oli varmasti sisäistää petoa sisällään. Nyt Yuráiden alkoi tuntea jonkinlaista sääliä poikaa kohtaan, näki tuossa itsensä turtana ja avuttomana. Sitäpaitsi Yuráiden halusi tietää kaiken pojasta, sillä oli jo selvää etteivät he olleet samalla viivalla, toinenhan pystyi hallitsemaan muutostaan!
"Kerro muuntautumisestasi." Mies vielä jatkoi pyytäen tai ehkä enemmän käskien ja viittasi poikaa istumaan kivelle, jolla tuo oli jo aiemmin istunut, sillä Dhurkin aikoi istua ja kuunnella toisen tarinaa, mikäli tuo sen halusi jakaa.

//Voi Ed parkaa >: annahan kun Dhur-setä auttaa :DD//
Templer
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Mori » 22 Heinä 2014, 21:54

Edward

Sellaisia, jotka eivät tajua elämän arvokkuutta. No tottahan toki hän tajusi, mutta silti se tuntui niin arvottomalta.Eikä hnä sanonut siihen sanaakaan. Yuráiden totesi, ettei hän ollut esitellyt itseään. Siitäkös mies hämmentyi täysin. "Mitä? Miten niin? Sanoin sinulle ihan alussa keskusteluamme, että olen Edward. Vai tarvitsetko siis sukunimen? Sukunimeni on Ravenscar taidan olla sitten viimein. En tiedä." hän lausahti ja jäi sitten tölläämään toista edelleen hölmistyneen. Olipas siinä ihan höperö haltia. Saarnasi minkä ehti, mutta ei edes muistanut, että hän oli esitellyt itsensä. Kukas nyt oli epäkohtelias, kun ei kuuneltu, mitä vastapuoli oikein lausui.
Miksei hän pitänyt elämäänsä elämisen arvoisena. Miksiköhän? Edward loi katseen, joka oli hyvin pitkä, surullinen ja hyvin pelokas. Hän ei tiennyt, pitäisikö kertoa, mutta luovutti sitten. Hän oli vuodattanut jo menneisyyttään kahdelle henkilölle, niin mikse sitten kolmas? Sääliköön jos halusi. Hän ei jaksanut yrittää. "Tapoin vanhempani, ystäväni, kyläni. Kukaan ei tietenkään selvinnyt, enkä halua tietää miten tein sen. Tiesin sen jo miten.... Omien käsieni kautta. Eiväthän ne tietenkään olleet kädet, mutta kuitenkin." hän mutisi hiljaisena ja kurtisti kulmiaan. Haltia tuntui kohtelevan häntä kuin poikaa. Näkikö tuo toienn hänet niin säälittävänä. Ehkä se ärsytti, mutta kai se toi jonkin kotoisan tunteen, kun se kreivikin piti häntä vielä pitkään pienenä poikana.

Taas kysymys. Kuinka pitkään. "Ehkä... Kuusi kuukautta? En muista, en halua laskea, en tiedä." hän vastasi samalla puristaen kätensä nyrkkiin. Hän ei halunnut muistaa, hän ei halunnut nähdä niitä painajaismaisia muistoja verisistä ruumiista. Hän ei halunnut. Yuráiden istahti ja pyysi kertomaan hänen muodonmuutoksestaan. Edward katsoi toista hetken. Käänsi katseensa ja lysähti sitten istumaan. "Se ei ole sen ihmeellisempi. Täyden kuun aikaan, en pysty hallitsemaan muodonmuutostani. Tosin, olen harjoitellut, jonka takia pystyn tai siis niin. Pystyn muuntautumaan sudeksi milloin haluan, vain täydenkuun aikaan en pysty muuntautumaan ihmiseksi. Ei se minua sinällänsä haittaa." hän sanoi ja nojasi toiseen jalkaansa.
Jos totta puhuttiin haltia tuntui olevan kuin isä, joka kuunteli poikaansa hädässä. Se lohdun tunne sai Edin silmät kiilumaan. Hän tunsi rinnassaan puristavan tunteen. Hän näki isän ja äidin hymyilevät kasvot. Isän ylpeät kasvot ja äidin rakastavat. Voi kuinka hän niitä kasvoja kaipasikaan. Hän kaipasi niitä niin. Ja hän oli mennyt ja tappanut kaikki, vailla itsehillintää, hänen petonsa oli tappanut kaikki. Kun hän sitten nosti päänsä lopulta ylös, hänen silmänympäryksensä näyttivät hieman punertavan. Ei hän ei itkenyt, mutta se tuntuio jo siltä, kuin hän olisi itkenyt itsensä tyhjiin. Kuihduttanut loppuun, kuolemaan. OI tuo kaunis ja lohdullinen kuolema. Oi tuo petollinen kuolema.

Edward kuitenkin kiskoi itsensä todellisuuteen ja siihen, että Yuráiden näytti odottavan jatkoa. "Jos totta puhutaan. Elämäni oli mitä parhain päin. Olin tietämätön teistä haltioista, kuulin vain pahaa ja aloin jo hetken ehkä vihaamaan teitä. Mutta se sitten loppui siihen. Minut muutti jokin, joka tuhosi lopulta elämäni. Onnellisen elämäni. Sitten rakastuin ja uskoin, että ehkä minulla olisi mahdollisuus kirouksesta huolimatta. Mutta ei. En saanut sitä tilaisuutta ja suistuin yhä syvemmälle. Voit varmaan samaistua?" hän kysyi katsoen haltia miestä.
"Epätoivo sekä pelko itseäni kohtaan on raastavaa, mutta elän sen kanssa ja ihmettelen välillä, miksi edes olen täällä. Ei minulle voi suoda sitä mahdollisuutta, kuin elämä. Minä en ole ansainnut sitä. Tai sitten se on rangaistukseni." hän lopetti hyvin tiivistetyn tarinansa. Yksityiskohtia ei tarvinnut kertoa. Ei kirouksesta, ei toisesta persoonasta, mutta se saattoikin olla ihan selkeä. Eihän sitä koskana tiennyt.
Asiat olivat niin kuin olivat. Nyt tuo kuollut metsä tuntui kuvastavan hänen pimeyttään sisällään. Ensin valoa, jonka sopukoissa kuitenkin kyti pimeys. Pimeys, joka joskus sammutti valon.

//Ed tulee Dhur-sedän polvelle ja vuodattaa huolensa :'D
Mori
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Templer » 22 Heinä 2014, 23:59

//ei hitto ku repesin ääneen ku tajusin että se oli jo kertonut nimensä xDD//

Yuráiden Dirindhur

"Mi-" Yuráiden aloitti kun poika sanoi esitelleensä itsensä jo aikaisemmin, mutta tuo jatkoi kertoen sukunimensä, joten haltia jätti asian sikseen. Miten hän oli ollut niin hajamielinen? Tietenkin pienessä kiihtymyksessään oli unohtanut kaikkein tärkeimmän, toisen nimen. Edwardiksi nimetty poika oli hyvin surullisen näköinen ja tuo alkoi kertoa kuinka oli tappanut kokonaisen kylän ensimmäisen muuttumisensa aikana, joka sai Yuráideninkin hiljaiseksi, mutta haltia ei ymmärtänyt enää perheen tarkoitusta.
"Sinun täytyy antaa menneisyytesi ottaa paikkansa elämässäsi, se ei saa muuttaa sinua liikaa, ei saa määrätä sitä mikä sinä olet nyt. Se on menneisyyttä etkä voi tehdä sille enää mitään, ymmärräthän sinä?" Yuráiden sanoi ja haki katsekontaktia pojan kanssa ja hänen katseensa oli kysyvä lauseen lopussa.

Yuráiden yllättyi kuullessaan, että poika oli ollut vasta kuusi kuukautta tässä elämän helvetillisimmässä tilanteessa. Hänen oli helppo ymmärtää miksi toinen oli niin allapäin, puoli vuotta ei ollut aika eikä mikään edes ihmisien mittapuussa.
"Kuusi kuukautta ja pystyt jo hallitsemaan muutostasi." Mies sanoi ja hymähti. Hänestä tuntui että pojan ihmissusi tilanteessa oli jokin muuttuja, eivät he voineet olla samanlaisia, eihän Yuráiden ole satojen vuosiensa aikana oppinut mitään samankailtaista, hän oli vieläkin siinä missä monia monia vuosia sitten. Poika oli selvästi surullinen ja jotenkin katkera. Kun Edward sitten kohotti päänsä näki Yuráiden toisen silmissä vain surua ja haltian teki mieli halata toista. Tämä ajatus oli kuitenkin vain hetkellinen, eikä Yuráiden antanut ajatuksen palata mieleensä enää.

Edward jatkoi kertoen kuinka hänen elämänsä oli ollut hyvä, kunnes kaikki oli muuttunut. Yuráidenin kuunnellessa hän alkoi nähdä itsensä ja isänsä ja elämänsä musertuvan, hän tunsi ensimmäisen yön tuskan luissaan ja hänen oli pakko vaihtaa asentoaan. Kun Edward kysyi pystyikö haltia samaistumaan Dhur ei pystynyt kuin nyökkäämään hiljaa, hänen huulensa tuntuivat olevan turrat eivätkä tuottaneet enää sanaakaan. Hän ei tiennyt mitä sanoa. "Kyllä." Mies sai kuin kuiskattua. Pojan lopetettua Dhur kuitenkin ryhdistäytyi. Edward oli yhtä eksyksissä kuin hänkin ja nyt oli Dhurin vuoro avustaa poikaa näkemään valo hänen elämässään, jos se vain oli mahdollista.
"Olen ollut samassa tilassa itsekin. Sinun täytyy vain jaksa uskoa itseesi ja hyväksyä peto osana sinua." Yuráiden sanoi ja kohotti katseensa taivaalle. Hän ei ollut hyvä tällaisessa.
"Hyväksy menneisyytesi, kohtaa itsesi ja nää tulevaisuuteen." Yuráiden tiivisti ajatuksensa pojalle.

//Noniin. tulehan tänne ja ota Dhurin neuvoista vaari :D//
Templer
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Mori » 23 Heinä 2014, 10:49

//Itse taisin revetä siinä kohtaa, kun Dhur tiivistää neuvonsa. Se oli niin miehinen neuvo! O^O

Edward

Hänen siis täytyi olla muuttumatta liikaa menneisyytensä takia. Jaa-a, mitenköhän se olisi mahdollista. Hän oli jo muuttunut ihmissudeksi. Hän ei kelvannut rakastettavaksi ja hän vihasi itsään. Oliko siis muutosta tullut liian paljon? Edward katsoi haltiaa ja kallisti päätään. Hän venytteli hieman ja nyökkäsi lopulta toisen sanoihin. Itsensä sättiminen oli tyhmää, mutta hän ei voinut olla tekemättä niin välillä. Joskus hän tarvitsi asian, jota voisi sitten syyttää itseään vedoten menneisyyteensä. Hän ei halunnut unohtaa sitä ja samalla halusi.
Yuráiden selkeästi ihmetteli, miten hän pystyi hallitsemaan muodonmuutostaan jo kuudessa kuukaudessa. Ed nyökkäsi siihen vain. Sillon tosiaan, hän ei hallinnut sitä, mutta halusi hallita uskoen näin, että pystyisi kontrolloimaan itseään paremmin niin peto kuin omaa kiroustaan. Se nyt vain oli luonnistunut häneltä yllättävän hyvin. Tai siis melko hyvin. Kai se sitten oli ollut tuuri peliä lopulta.

Yuráiden totesi olleensa samassa tilanteessa itsekin. Toinen kehotti hänen hyväksymään mitä oli ja mitä hänen sisällään velloi. Edward ei nyökännyt, hän oli jäänyt tuijottamaan toista, mutta ymmärsi kuitenkin. Nää tulevaisuuteen. Kehotus tuntui painavalta. Hän naurahti lopulta, kun sai äänensä kuuluviin. "Minulle on sanottu samaa pariin kertaan. Tiedä, että pitäisi kohottaa pää kohti tulevaisuutta, tehdä suunnitelmia ja jatkaa eteen päin." hän totesi. "Jatkanhan minä elämääni eteen päin, kun kuolema on liian lähellä, joskus saatan taistella vastaan, vaikka en ansaitse elää, mutta ehkä yritän elää. Ehkä pystyn hyväksymään itseni sitten joskus." hän lausui vähän sillä tuntella, ettei osannut puhua tästä vakavasti.
"Menneisyys varjostaa minua tietenki lopun elämääni. Välillä haluan unohtaa, mutta muistutan itseäni, etten saa. Sillä jos unohdan, voin tehdä jotain vielä kamalampaa." hän totesi ja kurtisti kulmiaan. Sitten hän siirsi katseensa haltian silmiin. Hänen katseensa ei ollut enää surullinen vaan näytti arvioivalta. "Mutta, enhän minä tiedä, mutta oletko sinä muka surmannut kokonaisen kylä ystäviäsi, tuntemiasi ihmisiä?" hän kysyi hyvin hitaasti. Hän laski päänsä ja pörötti sekaisin olevia hiuksiaan. Kokematon hän oli ja jotkin asiat mietityttivät häntä.

"Tuota... Herra Dirindhur..." hän ei oikein tiennyt, miten puhutella miestä. Haltia tämä oli ja tuntui omaavan jonkinlaisen korkean aseman. Hän ei tiennyt minkä, mutta elekieli, tunnetilat ja muut saivat sen näyttämään siltä. "Sitä vain, että olisiko sinulla mitään neuvoa antaa siihen, kuinka... Voisin olla sujut sisäisen petoni kanssa?" sisäisen petoni kanssa. loppu tuntui tyhmältä puhua itsestän niin. Peto, sitä hän tosiaan oli, mutta vain jossain määrin. "Tai siis, tarkoitan, että miten voisin saada sen hillitymmäksi, etten vain... Satuttaisi vahingossa ketään. Minä en osaa hallita sitä tietyissä tilanteissa ja en tiedä milloin se valtaa minut..." hän selitti, selitys hänestä tuntui tökkivältä. Aivan kuin hän oli yrittänyt kertoa isälleen nöyrästi ja arasti jostain kolttosen tekemisestä.

//Ed-raukka tulee ja ottaa Dhur-sedän neuvosta vaarin. Mutta ei ehkä ihan heti :P
Mori
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Templer » 23 Heinä 2014, 14:16

Yurráiden Dirindhur

Mies kuunteli toisen sanoja, jotka kertoivat siitä kuinka toisen piti katsoa tulevaisuuteen, mutta Yuráiden ei löytänyt sanoista lainkaan toivoa tulevaisuudesta, kuin kaikki olisi suorastaan menetetty. Edward jatkoi, ettei saisi unohtaa menneisyyttään ettei tekisi mitään typerää uudestaan.
"On kaksi täysin eri asiaa hyväksyä menneisyytensä, kuin unohtaa se." Mies sanoi. "Voit muistaa kamalimmat päviäsi koko ikäsi ja tuntea niiden loputon paine harteillasi tai voit ottaa siitä opiksesi, sillä mitäpä ikinä teetkään menneisyys on osa sinua, nyt ja aina." Haltia jatkoi ja Edward jatkoi kysymällä häneltä oliko hän tuhonnut kokonaisen kylällisen tuttujaan.
"En, en varsinaisesti yhtä kylällistä." Yuráiden sanoi. "Mutta olen tappanut paljon enemmän ihmisiä, haltioita kaikkea kuin sinä." Mies sanoi ja tunsi sisällään jonkin muljahtavan. Hän ei varsinaisesti puhunut asiasta kenenkään kanssa. "Tapoin kuin hullu, enkä tiedä ketä. Heräsin aamulla alasti metsässä yltäpäätä veressä, eikä minulla ollut mitään aavistustakaan kenet olin taas tappanut." Mies jatkoi ja tuijotti jokseenkin tuimasti poikaa. "Mutta siinä missä sinä voit surra uhrejasi, sinä voit nimetä heidät, minä vain seison tietämättömyydessä ja kun joku kysyy olenko nähnyt hänen miestään tai vaimoaan joka on kadonnut, minä mietin, olenko minä tappanut hänet?" Mies kurtisti kulmiaan, hän ei tykännyt puhua asiasta. "Tietenkin opin pian lukitsemaan itseni kellariin, jotta pahimmalta säästyttäisiin." Mies lisäsi lopuksi huokaisten.
"Ensimmäinen yö on pahin. Ja sinä olet selvinnyt siitä." Haltia sanoi vielä hiljaa suorastaan itsekseen ja lasi katseensa maahan.

Edward alkoi puhuttelemaan häntä ja kysyi häneltä neuvoa miten olla sujut sisäisen petonsa kanssa.
"Mutta muutoshan tapahtuu vain täysikuun aikaan." Yuráiden aloitti ja nosti kysyvän katseensa poikaan. "Kai sinä osaat laskea yöt ja lukita itsesi täysikuun ajaksi?" Haltia kysyi, vaikka tunsikin että tässä ei ollut nyt kaikki kortit pöydässä.
"Et osaa hallita sitä tietyissä tilanteissa?" Yuráiden toisti ja hänen äänensä oli kysyvä ja hän odotti vastausta.

//Dhur-setä on ymmällään. :D//
Templer
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Mori » 23 Heinä 2014, 17:33

Edward

Menneisyyden painoa piti kantaa harteillaan tai sitten siitä saattoi ottaa opikseen. Ei se nyt ihan niin yksin kertainen asia ollut! Hän otti kyllä menneisyydestä oppia ja kantoi harteillaan syylisyyttä, mutta kun tilanteita, joissa hän tappoi tietämättä itse ei voinut välttyä. Yuráidenin kertoessa, ettei ollut tappanut sellaisia henkilöitä, joita saattoi nimetä. Olihan se vähnä eri asia, mutta Ed tunsi edelleen vähän levotonta liikettä ajatuksissaan. Tietenkin tuntemattoman surmaaminen oli eria asia, kuin sellaisen jonka tunsi, mutta eikä sitten läheisen surmaaminen sattunut enemmän?
Toinen näemmä lukitsi itsensä kellariin joka ikinen täysikuu. Edward tuijotti hölmistyneenä haltiaa. Olihan sekin keino, jolla saattaisi pitää itsensä kurissa, mutta hän. Hän ei voinut pitää itseään jatkuvasti kellarissa tai johonkin sidottuna. Hänellä ei ollut säännöllistä pedoksi muuttumista, joka olisi ehkä helpottanut kummasti hänen elämäänsä, mutta hänen petonsa tuli milloin huvitti ulos.

Yuráiden kysyi, eikö hän lukinnut itseään joka yö kellariin tai osannut laskea kuun kierron. Totta hitossa osasi. "Asia on nyt vain niin, etten omista taloa ja kellaria, johon voisin sitoa itseni. Lisäksi en voi sitoa itseäni täälläkään, koska ei ole köyttä." hän vastasi vähän närkästyneen oloisena. Sitten haltiamies toisti hänen sanomisensa ja hänelle kävi selväksi, ettei haltia omannut sellaista persoonaa, joka tuli milloin huvitti esiin. Hän huokaisi raskaasti, nielaisi ja avasi suunsa. "Jos totta puhutaan. Sitä voisi kutsua toiseksi persoonaksi. Minä en tiedä milloin ja missä se tahtoo herätä ja vallata ruumiini. Täysikuu on välinpitämätön asia sille. Se tulee ja menee milloin huvittaa, missä huvittaa ja tappaa kaiken minkä näkee liikkuvan." hän totesi lopulta sanomatta selkeästikkään mikä häntä vaivasi. Tai siis kyllähän tuosta vähän kieretystä selityksestä sai jotain tolkkua.
"Minä muutun ainoastaan täysikuun aikana sudeksi. Voin hallita kehoani helposti. Vain tietyissä tilanteissa petoni sisälläni herää... Yleensä jos olen hermostunut, ahdistunut tai jokin uhkaa minua. Ehkä se on se suojeluvaisto, joka herättää sen. Enkä voisi sitoa itseäni aina puuhun tai johonkin kiinni." hän lisäsi ja katsoi nyt suoraan miehen silmiin. Hänen ilmeensä oli vakava, ei surullinen, ei sääliä kaipaava.

"Vai tajusitko?" kysymys oli kohoava. Edwardin oli pakko myöntää, ettei ollut mikään paras selittäjä. "Jos sanon nyt niin, että minulla on toinen persoona, joka tappaa kaiken minkä näkee, eikä siihen vaikuta millään lailla täysikuu ja se voi tulla missä tilanteessa esiin, niin ymmärsitkö nyt. Et varmaankaan koe samanlaisia ongelmia, jos pystyt helposti sitomaan itsesi kellariin ja lukittautumaan sinne. Minä en sitä voi valitettavasti tehdä." asian jauhaminen tuntui jo hyvin uuvuttavalta. Olivatko he vain liian tyhmiä ymmärtääkseen toisiaan tai sitten he olivat vain liian erilaisia. Oliko siis sellainen mahdollisuus, että kirous muokkautui tai sitten se oli vähnä erilaisempi kuin muilla?

//Ed. *taputtaa olka päätä, johon ylettyy juuri ja juuri* Selityksesi ovat surkeita. Sait Dhur-sedän ihan ymmälleen. Edward: "Kuka muka on sanonut hänen olevan minun setäni??"
Mori
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Templer » 23 Heinä 2014, 20:59

Yuráiden Dirindhur

Poika ei voinut sitoa itseään mihinkään ja tästä syystä Yuráidenin taktiikka ei käynyt pojalle, joka nyt oli jo miltei ilmiselvää, mihinpä toinen sitoutuisi tai lukittautuisi metsässä? Tilanne oli jokseenkin monimutkainen ja monimutkaisemmaksi vielä kävikin kun Edward kertoi, että saattoi muuttua milloin vain.
"Eli voisit muuttua tälläkin hetkellä?" Mies sanoi ja siristi silmiään vastaten toisen vakavaan tuijotukseen omallaan.
"Olemme selvästikin erilaisia, minä en ole kuullutkaan moisesta saati kokenut sellaista." Mies sanoi ja laski katseensa käsiinsä. Haltia alkoi miettimään uudelleen oliko toisen lähelle jääminen sittenkään järkevä ratkaisu, tuohan oli kuin aikapommi.

"Sinä et siis tiedä mistä nämä täysikuun ulkopuolella olevat muuntautumiset johtuvat?" Yuráiden kysyi. "Ne ovat siis olleet mukanasi alusta asti?" Mies jatkoi ja hän nojasi käteensä mietteliäänä.
"Ja muutuit ihmissuden pureman tai raapaisun kautta, eikö vain?" Dhur jatkoi ja mietti yhä mistä pojan muut muutokset johtuivat. Mies suorastaan vajosi ajatuksiinsa, kunnes nosti taas katseensa poikaan ja kallisti pienesti päätään. "Jos löisin sinua nyt, muuttuisitko?" Mies nyökkäsi Edwardia kohti täysin uteliaisuudesta. Tämähän oli melkein mielenkiintoista, ainakin hän halusi tietää toisesta enemmän, ihan oman turvallisuutensakin vuoksi.

//Dhur-setä on nyt hyvin surullinen kun et hyväksy häntä sedäksesi. Yuráiden: "Puhu omasta puolestasi. Minä en ole kenenkään setä, en varsinkaan aikapommikoiran." Ei saa olla ilkeä! Yuráiden: "Minä olen, aina." //
Templer
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Mori » 24 Heinä 2014, 10:25

Edward

Voisiko hän muuttua nytkin? "En." hän sanoi suoraan. Osittain se oli valhe, osittain totuus. Ensinnäkin hän ei ollut hermostunut tai ahdistunut. Mitään vaaraa ei ollut hengen lähdöstä. Ei hnä ei muuttuisi millään tavalla nyt. Siitä hän oli varma. Haltia totesi heidän olevan erilaisia. Kyllä he olivat erilaisia ihmissusia. "Ehkä se on sitten yksilöllistä..." hän tottesi ja katsoi Yuráidenia. Tämä selkeästi arvioi häntä. Oliko hänen lähettyvilleen viisasta jäädä. Ihmissusi, joka pelkäsi toista ihmissutta. Kumma asia, mutta sitä oli syytä välttää. Tilannetta, jossa hän saattaisi tosiaan satuttaa toista.
Yuráidenin kysyessä, tiesikö hän mistä hänen muuntautumisensa johtuivat, hän vain pudisteli päätään. Ehkä hänen vielä pitäisi sanoa eräs asia, siis selventää, ettei hän muuntautunut aina, kun vaihtoi persoonaa. "Kyllä, alusta asti ne ovat olleet minulla." hän vastasi toisen kysymykseen. Kun haltiamies kysyi oliko häntä puraistu tai raapaistu aivan kuten ihmissusilla oli tapana. Edwardin mieliala tähän keskusteluun alkoi pikkuhiljaa tympiä. "Kyllä vain. Se puraisi kaulaani raateli minua hieman ja siinä se." hän sanoi hieman närkästyneenä.

Jos löisin sinua, muuttuisitko? Edward tuijotti miestä hyvin välinpitämättömästi. Hän tiesi kyllä, että mies huokui uteliaisuutta häntä kohtaan, mutta tälläiset kysymykset tuntuivat naurettavilta. "En. Ei se yhdestä lyönnistä niin vain mene." hän mutisi. "Voit hakata minua niin paljon kuin huvittaa, niin kauan, että olen tajuton, mutta en muutu, jos se on minusta kiinni. Tilanne ei ole sellainen. Enkä muutenkaan haluaisi satuttaa ketään omasta tahdostani." aivan hän ei halunnut satuttaa ketään. Hän ei halunnut sen tulevan ja vievän toisen henkeä. Hän halusi sentään antaa toisten elää, jos se merkitsi oman henkensä uhraamista tai piilottelua lopunikään. Toki Ed aikoi muuttua ja hyväksyä itsensä.
"Sanon sinulle yhden asian." hän lausahti. "En aina muutu siksi sudeksi. Petoon muuttuminen ei ole sen tapainen muutos minulla. Se on kuin persoonan vaihdos. Kehoni on siis sen hallinnassa ja se voi pitää tämän hahmon tai sitten muuttua sudeksi. Miten haluaa. Pelkkä persoonanvaihdos." hän selvensi, ennen kuin saisi mahdollisesti turpaansa tuolta innostuneelta haltialta, joka halusi kokeilla onneaan, milloin hän muuttuisi.

Hän katsoi hetken Yuráidenia. "Aiheesta toiseen. Kerro minulle jotain sinusta." hän pyysi, sillä se nyt oli pieni vastapalvelus, jota hän toivoi toiselta, kun haltia oli kaivanut jonkun verran ulos hänestä jotakin vähän syvempää tietoa.
Mori
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Templer » 25 Heinä 2014, 21:25

Yuráiden Dirindhur

Edward alkoi selvästi närkästyä aiheesta ja vaikka haltia halusikin olla hieman ilkeä ja jatkaa kyselemistä, hän jätti näin tekemättä ihan vain omankin turvallisuutensa vuoksi. Yuráiden ei nimittäin vieläkään ollut täysin varma mitä poika oli hänelle selittänyt, mutta päätti jättää asian sikseen, tuskinpa hän hetkeen sitä tajuaisikaan. Varsinkaan kun toinen rupesi puhumaan pelkästä persoonanvaihtumisesta Dhur siristi silmiään ja tarkkaili tuota. Haltia oli kuitenkin päättänyt jättää asian sikseen, joten hän vain nosti kätensä pienesti ilmaan ja sanoi: "okei."

Yhtäkkiä toinen halusi, että Yuráiden kertoisi itsestään, haltia kohotti jotenkin olemustaan ja hänen kysyvä katseensa kävi katsomaan miestä päästä varpaisiin, kaippa tuolle saattoi itsestään jotain paljastaa.
"Selvä." Haltia aloitti ja mietti nopeasti mitä sanoisi, minkä jakaminen ei olisi liian yksityistä tai vaarallista vääriin käsiin joutuessaan. "Olen haltioiden puolella, sillä puolueennehan tekin olette jo jakaneet." Dhur aloitti. "Työskentelen armeijalle." Mies lisäsi jättäen kuitenkin pois kuinka korkea tai ala-arvoinen oli työssään. Olisihan se melko vaarallista, jos joku hänen töistään saisi kuulla, että hän on ihmissusi.
"Mitä muuta haluat tietää minusta?" Mies kysyi toista kulmaansa hieman kohottaen.
Templer
 

Re: We have same curse in us ||Templer

ViestiKirjoittaja Mori » 28 Heinä 2014, 11:41

Edward

Toinen siis oli haltioiden puolella ja työskenteli armeijalle? Hän ajatteli, kuinkakohan korkea arvoinen toinen oli? Sillä tämä ainakin käyttäytyi jonkin verran korkea arvoisesti. Hän ei kuitenkaan kehdannut kysyä sitä, sillä toinen oli varmaan jättänyt sen pois, ettei se päätyisi mahdollisesti vääriin käsiin. Eikä hän varmana kuulunut niihin luotettavimpiin henkilöihin.
Mitä muuta hän halusi tietää? "No tuota, jos kerran lukitset itsesi kellariin jokaisen täydenkuun aikana, niin kukaan ei varmaan tiedä sinun olevan ihmissusi? Tai siis, näytit hyvin järkyttyneeltä, kun kysyin sitä sinulta." Edward kysyi ja yritti parhain päin selittää, mitä mahdollisesti halusi toiselta kuulevan. Häntä ei niinkään kiinnostanut miehen tämä haltianomainen puoli vaan ihmissusi, koska harvoin sitä pääsi tapaamaan toisen ihmissuden kasvokkain.
"Kuinka olet pystynyt pitämään sen niin kauan salassa, jos olet haltia, täytyy sinulla olla vähän enemmän vuosia takana kuin minulla." Ed kysyi silmät suurina ja näytti äkisti pikku pojalta, joka oli päässyt kysymään idoliltaan kaikkea mahdollista. Kuin hän olisi kysynyt toisen aamutoimien suorittamisesta nukkumaan menoon. Hän tunsi itsensä hölmöksi. Ehkä hän vähän olikin, hölmö.

"Niin, herra Dirindhur..." hän aloitti, ennen kuin enätti sanoa mitään, jokin mylväisi lähellä. Se ei kuulunut millekään elämimelle, vaan olikos se ehkä lohikäärme, jokin iso olento ainakin. Eikä se selkeästikään ollut iloinen. Ed näytti hetken säikähtävän. "Mikä se oli?" hän mutisi itsekseen. Hän ei ollut ennen kuullut mitään sellaista, kuulema lohikäärmeistä lähti hyvin korkea ja karmea huuto, mutta jostakin syytä hänestä tuntui ettei se ollut lohikäärme, mutta mitä hän nyt sitä sanomaan, sillä eihän hän tiennyt yhtikäs mitään, milta erilaisten lajien karjaisut kuuluisivat ilmassa?
Hän oli aivan epävarma siitä, mutta kun maa alkoi hieman tärähdellä, hän tiesi, ettei se mikään sintti ollut kooltaan. Se saattoi olla hyvinkin kookas. Taruolento luulisi. Edward katsoi haltiaa, jotenkin neuvottomana, hän ponkaisi hetken päästä pystyyn.

//En keksinyt muutakaan O___O Ja mua alko jo kypsyttää noiden miesten rupattelu... (Aivan kuin naiset teellä, jotka puhelee ihan liian kauan...) >///< Joten laitoin vähän vipinää töppösiin, mut keksiny mikä se olento vois olla?
Mori
 

Seuraava

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron