Siivistä on apua | Janni

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 24 Heinä 2014, 00:52

Gray Aviscorde

Lanae ei siis itse ei asunut tässä kaupungissa niin kuin Gray oli aluksi luullut. Tyttö oli kotoisin haltioidenpiilopaikasta, sielläkään mies ei ollut käynyt ja tyttö tahtoisi esitellä senkin kaupungin hänelle. Lanae tuntui niin tuttavalliselta, hän ei olisi uskonut tälläisten persoonien olemassa oloon, tai saattoihan tyttö olla anutlaatuinen. Ajatus sai pienen hymyn kaartumaan Grayn huulille, mutta tämän tajutessa mitä kasvolihakset oikein tekivät käänsi mies katseensa pois tytöstä ja hieraisi niskaansa ohimennen piiloutuakseen hetkeksi siipensä taakse.
"Aston on tähän kaupunkiin verrattuna pieni kylapahanen, mutta se on viihtyisä ja rauhallinen." Harpyija vastasi vähätellen esitettyyn kysymykseen ja saatuaan kasvonsa takaisin rauhalliseen ilmeeseen.
Kuppilaan astuttua Lanae muistutti Graytä että aikoi tarjota ja antoi tälle pari hopea kolikkoa käteen. "Jos todella niin tahdotte." Harpyija vastasi, seuraten katseellaan teekupin ostanutta Lanae, joka etsi heille pöydän. Mies kääntyi kahvilanpitäjän puoleen. "Samaa mitä äskeinen neiti otti kiitos." Mies pyysi ojentaen kolikot tiskin takana olevalle naiselle, joka oli hetkeksi jäänyt tuijottamaan Grayn naamaa.

Mies asteli teekupillisen kanssa pöytään, pitäen käsivarsiaan tiiviisti kylkiään vasten etteivät siivet olisi muiden asiakkaiden tiellä. Istuttuaan vastapäätä Lanaea ja laskettuaan höyryävän kupin eteensä katse nousi haltiatyttöön. "Kenties minun vuoroni udella jotain?" Mies kysäisi asettuen mukavemmin istumaan pyrstönsä kanssa tuolille. "Tai mitä minä utelemaan, jos vain kertoisit itsestäsi mitä haluat." Gray totesi, hän oli yhtä utelias Lanaeata kohtaan kuin tuo oli häntä.

//Lanae on ihanempi >w< //
Janni
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Templer » 24 Heinä 2014, 01:38

Lanae Winder

Grayn astellessa pöytään tuo sanoi, että ehkä oli hänen vuoronsa udella ja Lanae nyökkäsi hymyillen. "Selvä." Neito sanoi ja oli jo valmiina kysymyksiin, mutta mies sanoikin, että haltia saisi kertoa itsestään aivan vapaasti.
"Oh.. Aivan, selvä." Lanae sanoi hieman yllättyen, mutta sitten taas rohkaistuen, hänhän saisi nyt kertoa toiselle itsestään mitä vain! "No, mistä aloittaisinkaan." Neito sanoi ja mietti mitä voisi Graylle sanoa. Harpyija tuntui olevan paljon hienompi persoona kuin hän..
"Olen Lanae Winder, kuten jo tiedätte." Neito aloitti. "Ja ehkä olet kuitenkin kuullut haltiakuninkaasta ja hänen vaimostaan, joten olen samaa Winderin sukua kuin itse haltiakuningatar. Itseasiassa olen hänen siskonsa ja asun perhekartanossamme haltioiden piilopaikassa. Minulla on myös veli, joka asuu myös täällä, haltiakaupungissa ja hän on eliittikenraali." Haltianeidon selittäessä perheestään Lanae unohti täysin, että hänen pitäisi ehkä olla varovaisempi tietojensa kanssa, eihän sitä tiennyt jos Gray olisi ollut jokin vihollisen kätyri, ainakin näin Lanaelle oli opetettu, ei pitäisi luottaa sokeasti puolituttuihin. Harpyijan seurassa haltian oli kuitenkin helppo kertoa itsestään, eikä hän tuntenut olevansa mitenkään vaarassa, päin vastoin, hän tunsi olevansa turvassa.
"Minulla on kaksi koiraa ja hevonen." Lanae jatkoi. "Enkä oikein tiedä mistä voisin vielä kertoa." Neito lopetti hymyillen. Ei hän ollut paljoa kertonutkaan, vain jäljellä olevasta perheestään - sillä vanhemmista ja vanhimmasta veljestä puhuminen ei ollut mitenkään positiivista tai hauskaa - ja lemmikeistään.
"Elämäni on melkolailla samanlaista päivästä toiseen, ei mitenkään ihmeellistä elämää." Lanae lisäsi ja nosti sitten teekupin huulilleen. Hän katsoi toisen kasvoja, ne olivat komeat kasvot. Eivät kauniit, kuten monilla haltiamiehillä oli, vaan komeat. Toisen karut pokset rikkoivat hieman komeutta, mutta eivät peittäneet sitä ja Lanae olisi voinut tuijottaa noita kasvoja pitkään, ellei olisi halunnut välttää kiusallisia tuijotustilanteita.
"En tiedä onko lainkaan sopivaa kysyä tällaista ja en todellakaan pyydä teiltä vastausta, mikäli kysymykseni on pöyristyttävä, mutta minä olen kovin utelias. Siksi haluankin kysyä teiltä: Mitä teidän kasvoillenne on käynyt?" Lanae sanoi laskien teekupin pöydälle. Toisaalta, nyt kun haltianeito sitä enemmän ajatteli, arpeutuneet ja rikkinäiset posket sopivat miehelle ja eiväthän arvet olleet yhtään hullumman näköiset. Ehkei neito niitä itselleen tahtoisi, mutta miehelle ne sopivat.

//Lanae kiittää ja niiaa :3 en todellakaan tiedä miten niiaa kirjoitetaan. vaikka olemme yhtämieltä asiasta, että Gray on SUBERIHQ!! >//w//< //
Templer
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 24 Heinä 2014, 02:19

Gray Aviscorde

Lanae suostui kertomaan itsestään mieluusti ja olihan se kohteliasta antaa toisen kertoa mitä halusi, mutta ei mies ajatellut että tyttö olisi ollut epäkohtelias aiemmin monilla kysymyksillään. Se oli itseasiassa jotain mitä hän ei ollut saanut kokea pitkään aikaan, vaikka silloinkin se oli ollut vähäistä.
Tyttö kertoi sukujuuristaan ja yllätti harpyijan täysin. Mies oli ajatellut tuon olevan aatelistoa, mutta kuninkaan sisko. Hyvin nopeasti Gray alkoi katumaan pieniä asioita mitä oli mennyt tekemään noinkin tärkeän henkilön seurassa, mutta turha niistä nyt oli voivotella. Lanae jatkoi kertomalla lemmikeistään ja omasta elämästään, joka kuulosti etäästi tutulta, samanlaista päivästä toiseen.

Hämmenneltyään tarpeeksi teetä Gray rohkeni nostamaan sen lautaseltaan, samalla kun kaivoi pienen liinan paitansa taskusta. Mies ei kyennyt juomaan normaalisti, joka hivenen hävetti häntä, mutta silti tämä varoen kallisti päätään hivenen taakseen ja asetti kupin huulilleen kaataen lämmintä teetä suuhunsa. Pitihän tytön tarjoama tee juoda. Liina löysi nopeasti tiensä miehen suupiellelle ja arvelle, ei neste pysynyt kunnolla suussa ilman poskia. Suupieliään kuivaten Gray kuunteli Lanaeta joka tahtoi esittää uuden kysymyksen ja teki selväksi ettei tahtonut olla epäkohtelijas, eikä miehen täytynyt vastata. Kysymys oli jo arvattavissa. "Yllättävää että uskallatte kysyä, harva ei siihen rohkene, mutta ihmekkös tuo." Gray totesi laskien liinansa teekuppinsa vierelle. "Mutta se on pitkä tarina, mutta jos lyhyesti sanottuna: Jouduin... tappeluun." Mies kertoi, vaikka tahtoikin kertoa koko totuuden, monesti hän oli tahtonut huutaa sen koko maailmalle, mutta perheen kunnia painosti häntä hiljenemään. Hän toki oli ainoa joka tiesi, mutta hän kyllä tiesi mitä suku ajattelisi siitä.

//SUBERIHQ ihana sana :'D //
Janni
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Templer » 25 Heinä 2014, 00:19

Lanae Winder

Haltianeito seurasi hetken toisen teenjuontia, kunnes päätti laskea katseensa omaan teehensä, eihän toisen tuijottaminen ollut lainkaan kohteliasta. Sitäpaitsi kuka olisi luullut että avonaisilla poskilla juominen on helppoa? Mies sanoikin, ettei monet olleet kysyneet arvista, eikä harpyija ihmetellyt miksi. Lanae tunsi olevansa jokseenkin tunkeileva, kun oli mennyt kysymään tätä, mutta Gray ei kuitenkaan jättänyt vastaamatta. Hän sanoi että tarina oli pitkä, mutta lyhennettynä arvet olivat syntyneet tappelussa. Lanae olisi halunnut kuulla tarinan pidempänäkin, hän rakasti tarinoita ja harpyijan tarina olisi varmasti ollut mielenkiintoinen, mutta niin törkeä neito ei ollut, että olisi mennyt pyytämään toista kertomaan tappelusta sen selvemmin.
"Hän on varmasti todella ilkeä persoona, kun teki teille noin." Lanae sanoi äänessään surullisuutta. "Muokkasi komeita kasvojanne." Lanae lisäsi ja nosti teekupin huulilleen ja laski silmänsä kuppiin siemaisten teetä. Muokkasi oli juuri sopiva sana kuvaamaan tapahtunutta. Haltia olisi voinut sanoa, että "turmeli" mutta eivät arvet olleet turmelleet toisen kasvoja, vaan juuri kuten haltia olikin sanonut, muokannut. Kohteliasuus oli sanottu toiselle aivan tarkoituksella, mutta koitettu piilottaa sanojen sekaan. Haltia nosti kuitenkin hymyn kasvoilleen ja päätti vaihtaa aihetta johonkin kevyempään, eihän tappeluista ollut koskaan mukana jutella.
"Onko teitä harpyijoita enemmänkin Astonissa kuin te ja Delion?"
Templer
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Heinä 2014, 00:37

Gray Aviscorde

Kuppi helähti pienesti lautasta vasten Grayn otteessa, kun Lanae totesi mielipiteensä henkilöstä, joka oli antanut miehelle arpensa. Haltia vielä lisäsi kuinka hänen kasvojaan oli muokattu. Ei tärvelty, ei turmeltu, ei korjattu niin kuin hän oli sanonut, vaan muokattu. Sana kuulosti niin paljon sievemmältä, mitä hän oli tottunut kuulemaan.
Ylättynyt katse laskeutui haltianeidosta takaisin teekuppiin. Haltiat olivat joko näin kohteliasta rotua tai Lanae oli ainutlaatuinen... eikö hän ollut aiemmin jo pohtinut tätä asiaa? "Olette hyvin hienopuheinen." Gray kommentoi, hämmennellen hiljakseen teekuppostaan.

Puheen aihe vaihtui mukavampaan aiheeseen, mutta se koski edelleen Graytä. "On useita. Koko sukuni itseaisiassa, kaikki kahdeksantoista kappaletta ja muutama muu kyläläinen." Harpyija vastasi esitettyyn kysymykseen, jonka jälkeen päätti kulauttaa loput teestään kurkustaan alas, ei tarvinnut tuosta nolostella sen enempää.
"Kerroitte asuvanne perheesikartanossa. Aivan yksinkö?" Gray halusi pitää keskustelun yllä ja myös tietää toisesta hieman enemmän, vaikka nyt oli aiemmin mennyt sanomaan että jättäisi kysymykset sikseen.
Janni
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Templer » 25 Heinä 2014, 02:03

Lanae Winder

Gray sanoi neidon olevan hienopuheinen ja Lanae naurahti tähän kepeästi.
"Kaippa se on yksi vaatimuksista etiketissä ja aatelisneitona minun pitäisi kuitenkin tietää etiketti." Haltia sanoi hymyillen lämpimästi toiselle. "Vaikka toisinaan tekisi mieli unohtaa etiketti ja toimia niinkuin itse huvittaa." Neito sanoi ja pyöräytti silmiään. Gray oli ainoa henkilö jolle haltianeito oli koskaan pystynyt sanomaan moista. "Vaikken olekaan varma mitä tarkalleen ottaen tarkoitatte hienopuheisuudellani." Neito sanoi ja hymyili taas miehelle. "Olen mielestäni käyttänyt vain juuri sopivia sanoja kuvaamaan tilannetta, eikä ole muutenkaan minun asiani tuomita muita karskeilla sanoilla." Haltia kävi taas naurahtamaan kepeästi ja siemaisi teetään.
Kokonainen suku harpyijoita yhdessä kylässä, vaikka olihan Aston kuitenkin kiitettävän kokoinen kylä, eikä kyliä pitänyt koskaan käydä aliarvioimaan.
"Sukusi on varmasti ylpeä saadessaan tuollaisen rehdin ja hienon miehen johtamaan Astonia." Lanae sanoi ja lopetti teensä. Olihan se totta, ehkä Gray oli lentänyt pakoon tapaamistaan, mutta tuo oli pelastanut Lanaen ilman epäröintiä ja se kertoi paljon miehen luonteesta.

Gray kävi kysymään neidon perhekartanosta ja siitä, asukoi neito siellä yksin.
"Siskoni lähdetty kyllä. Tai no, ympärilläni on paljon palvelijoita, mutta olen tottunut sanomaan, että asun yksin." Haltia selitti tilannettaan Graylle. "Se on sinänsä surullista, sillä minulla on toisinaan niin yksinäistä ja tylsää siellä ollessa, mutta siihen oikeastaan alkaa jo tottua." Lanae sanoi hymyillen. Meni hetki, kunnes haltianeito kohotti taas katseensa ja tällä kertaa se oli intoa ja iloa täynnä.
"Mutta.. sinähän voisit tulla kartanossa käymään!" Lanae ehdotti hymyillen. "Minusta olisi mukavaa jos tulisit." Neito lisäsi ja toivoi hartaasti että Astonin johtajalla ei olisi liikaa kiireitä.
"Tai voisinhan minäkin käydä joskus Astonissa, se on varmasti hieno paikka." Lanae sanoi hymyillen iloisesti.
Templer
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Heinä 2014, 02:31

Gray Aviscorde

Lanae oli hyvin tietoinen etikettien suhteen, mutta tahtoisi välillä siirtää moiset sivuun. Tyttö ei ollut ainoa tässä pöydässä. "Sitä juuri tarkoitinkin, osaatte ottaa tilanteen huomioon. Siihen mitä minä olen tottunut on hyvin suorapuheista kommentointia ja arvostelua." Gray selitti.
Hiljainen hymähdys, tosin ilman hymyä, karkasi harpyijan suusta Lanaen kehuskellessa Graytä ja kuinka ylpeitä hänen sukulaisensa varmasti tästä olivat. "En kiellä etteiökö äitini olisi." Mies totesi, muusta suvusta hän ei niin varma oikein ollut.

Lanae puolestaan ryhtyi vastaamaan Grayn kysymykseen, joka hivenen yllätti miestä. Aivan yksin, vain palvelijat ja lemmikit seuranaan. "Mielestäni koskaan ei saisi tottua surullisiin asioihin." Gray kommentoi, vaikka mitä hän oli moista sanomaan, olihan hänen lapsuutensa aika surullinen, johon hän oli mennyt tottumaan ja vielä hyväksymään sen, mutta oli aika jättää se taakse.
Haltianeito yllättäen innostui ja päätti kutsua harpyijan kartanoonsa vierailulle, tai tyttö mielellään vierailisi Astonissakin. Kutsu tuntui piristävän Grayn päivää monella tasolla, vaikka Lanae oli jo ehtinyt piristämään sitä jo pelkällä olemassa olollaan. "Kiitos mielelläni." Mies vastasi hymyn vallaten tämän kasvot hetkeksi. "Ah... anteeksi." Gray pahoitteli peittäen suunsa kädellään, tajuten jälleen mitä teki. "Unohdan välillä että hymyni ei ole... sievä näky."
Janni
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Templer » 25 Heinä 2014, 15:06

Lanae Winder

"Mutta eihän toisten arvostelemisesta ole hyötyä kellekään." Neito sanoi ja tunsi olevansa hieman surullinen, hän oli ehkä elänyt jonkinlaisessa kuplassa, jossa ei ollut näin paljon ilkeitä persoonia, ensin tuo joka oli muunnellut Grayn kasvoja ja sitten vielä porukkaa, jotka olivat suorapuheisia ja arvostelevia. Lanae oli onnekseen elänyt hyvin hienotunteisessa seurassa, vaikka olikin sieltä täältä kuullut toisinaan asioita, joita ei olisi halunnut.
Gray kävi hymähtämään etteikö kiistänyt äitinsä olevan ylpeä, mutta harpyija ei selvätikään uskonut sukunsa olevan ylpeä hänestä. "Mikseivät he olisi?" Lanae kysyi hymyillen. "Älä ole liian ankara itsellesi, kylän johtaminen ei varmastikaan ole helppoa." Haltia sanoi rohkaisevasti.
Mielestäni koskaan ei saisi tottua surullisiin asioihin, Gray sanoi ja se oli Lanaen mielestä hyvin sanottu. Haltianeito ei kuitenkaan tiennyt mitä muuta olisi tehnyt kuin sopeutunut tilanteeseen, ei hän voisi muuttaa haltiakaupunkiin ja kuka hänen seurakseen kartanoon tulisi? Paitsi nyt kun Gray oli sanonut, että hän mielellään kävisi kylässä, Lanaen mieli kirkastui.

Harpyija hymyili ja samalla jo peitti suunsa ja pahoitteli.
"Älkää suotta olko pahoillanne. Olen nähnyt paljon erilaisia hymyjä ja vaikka toiset koittavat toisinaan väittää että jotkut hymyt olisivat rumia tai vääriä, minä olen erimieltä. Hymyjä yhdistää yksi asia: ne näyttävät että henkilö on onnellinen ja minusta siinä ei ole mitään väärää, vaikka poskenne eivät ehkä olisi samanlaiset kuin kaikilla muilla." Lanae sanoi ja lopetti hymyillen.
Templer
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Heinä 2014, 15:35

Gray Aviscorde

Lanae oli niin kannustava, jos hän vain olisi tavannut tytön aiemin, ties mitä hän olisi tehnyt toisin. Tuntuikuin kohtalo oli katsonut häntä sivusta kaiken aikaa ja vasta kun hän oli tehnyt mitä oli tehnyt, päätti kohtalo palkita hänet Lanaella. Mutta taas toisaalta, oliko kohtaloon uskominen jos asia olisi noin?
Haltianeito ei näyttänyt välittävän Grayn karkeasta hymystä, tuo rohkaisi häntä jälleen. Hymy oli hymy, oli se sitten millainen tahansa. "Kumpa kaikki olisivat kaltaisiasi Lanae." Mies totesi piristyneempänä, tytöllä oli todella outo vaikutus häneen, se tuntui mukavalta. "Mutta en tietenkään vähättele sukuani tai muita mitenkään." Mies lisäsi kiireesti, päästyään takaisin todellisuuteen, hänen oli muistettava perheensä kunnia... valitettavasti.
"Mutta palaten aiheeseen, millon vierailuni sopisi teille?" Harpyija uteli, toivoen että se olisi pian.
Janni
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Templer » 25 Heinä 2014, 22:46

Lanae Winder

"Ehkä minustakin tulee joskus vakava ja arvosteleva aikuinen." Lanae sanoi olkiaan pienesti kohauttaen. "Mutta jos minä siihen saan vaikuttaa, niin koitan kyllä pysyä tällaisena kuin olen, aina." Haltianeito sanoi ja soi toisella taas yhden hymyistään. Gray vielä lisäsi, ettei vähätellyt sukuaan, vaikka eihän Lanae niin ollut edes ajatelutkaan. Kylla haltia oli huomannut, ettei harpyija ehkä ollut parhaimmissa väleissä sukunsa kanssa, mutta se oli melko yleistä, varsinkin jos oli suuri suku.
Gray kysyi vielä milloin hän voisi tulla käymään kartanolla.
"Oi, milloin vain teille käy!" Lanae sanoi ja koitti hillitä intoaan. "Minulla on paljon vapaa-aikaa, joten on helpompi kysyä teiltä, milloin te haluaisitte tulla vierailemaan kartanollani." Haltia sanoi. "Tietenkin minun täytyy opastaa teidät perille, sillä eihän sitä ihan turhaan kutsuta piilopaikaksi." Lanae sanoi hymyillen.
"Samalla voisinkin kysyä, milloin voin vierailla teidän kylässänne?" Lanae kysyi hymyillen.
Templer
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Heinä 2014, 23:18

Gray Aviscorde

Gray silmäili hymyilevää haltiaa, toivottavasti tuo ei ottaisi sitä tietä joka muuttaisi tuon, hymy sopi Lanaelle olisi sääli jos se muuttuisi.
"Hmmm... Jos asia on siis minusta kiinni." Mies pohti ääneen tytön todetessa että oli parempi että vierailu sovittaisi Grayn aikataulun mukaan. "Milloin olette lähdössä takaisin? Itse olin suunnitellusti lähdössä huomis aamuna, mutta jos liittyisin seuraanne kotimatkalle?" Harpyija ehdotti, pystyen miltei kuulemaan toverinsa tyrmistyneen äänensävyn mielessään. Teillä ei ole aikaa neitojen kanssa lirkutteluun, teidän täytyy olla edustamassa Astonia, tämä sopimuskin on viimeisteltävä. Mieshestä oli outoa miksi häntä tarvittiin, kun päätöksiä yleensä oli tekemässä monipäinen johtokunta, hän vain oli se joka löi asiat lukkoon kun niistä oli päästy yhteisymmärrykseen. Gray tahtoi korvata tämän piristävän hetken Lanaelle jotenkin ja kyläily tuon niin yksinäisellä kartanolla olisi hyvä vastapalvelus.
"Jos todella tahdotte, mutta joudun varoittamaan että johtajan virkani vie suuresti aikaa, joten en kykene aina olemaan seurananne... Mutta se ei tarkoita suinkaan että olisitte työskentelyni tiellä." Gray vastasi Lanaen kysellessä vierailua Astoniin. "Mutta taas toisaalta, kun mietin tarkemmin, äitini ilahtuisi suureti kun itse haltiakuningattaren sisar tulisi vierailulle. Hän varmaan jopa haluaisi järjestää jotain ihan vain teitä varten."
Viimeksi muokannut Janni päivämäärä 27 Heinä 2014, 01:13, muokattu yhteensä 1 kerran
Janni
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Templer » 27 Heinä 2014, 01:03

Lanae Winder

"Olin ajatellut lähteä takaisin jo tänään, en ole tottunut jättäämään kartanoa yksikseen pitkäksi aikaa." Lanae sanoi ja harpyija sanoi voivansa liittyä neidon seuraan tuon kotimatkalle.
"Se olisi aivan ihanaa!" Haltia sanoi iloisesti. "Muttaa.. eikö teillä ollut jokin tapaaminen?" Lanae kysyi nopeasti vakavoituen tai ehkä enemmänkin hämmästyen. Samalla neito jo tunsi olevansa täysin typerä, eihän hänen olisi pitänyt puhua lainkaan toisen tapaamisesta, kun tieto oli täysin vain tummemman harpyijan huudoista poimittua eikä näin ollen edes tarkoitettu Lanaen korville.
"En halua olla minkäänlainen este teidän edustustehtävillenne." Neito sanoi varovaisesti.

Gray sanoi, että Lanaen täytyisi varautua siihen, että harpyija ei pystyisi aina olemaan neidon kanssa, jos tuo tulisi käymään Astonissa.
"Ei se haittaa." Lanae sanoi hymyillen, olihan hän muutenkin ottunut olemaan omissa oloissaan ja Astonin ihastelemiseen ei tarvittu Grayn seuraa ja sitä Lanae pystyisi tekemään vaikka kuinka paljon!
"Mutta minä en tahdo olla vaivaksi." Lanae sanoi vaatimattomalla äänellä. "Ei minun takiani mitään ihmeellistä tarvitse järjestää, kunhan on katto pään päällä ja jotain ruokaa mahan täytteeksi." Haltianeito sanoi hymyillen.

//Heeey! ennenkuin tulee sen kummempia kömmähdyksiä niin Lanae on kuningattaren sisar, ei kuninkaan ^w^//
Templer
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 27 Heinä 2014, 01:27

Gray Aviscorde

"Oli kyllä, itse asiassa se luultavasti on pian alkamassa, mutta toverini voi hoitaa sen puolestani." Gray totesi Lanaen huolestuessa miehen tapaamisesta, hän kyllä saisi kuulla kunniansa mutta se oli tämän teehetken arvoista. "Joten ei syytä huoleen." Ja sitä paitsi oli jo liian myöhäistä, ei hän ehtisi ajoissa paikalle.

Lanae itsekin puolestaan tahtoi vierailla harpyijan kotikylässä, miehen työtehtävistä huolimatta. "Ette ole vaivaksi ja kun kyseessä on äitini minulla ei ole järin sananvaltaa, jos hän päättää tehdä tai järjestää jotain." Gray kertoi, tyttö huolehti aivan liikaa, mutta kyllä hänkin niin olisi tehnyt ja varmaan tulisi tekemään kun pääsisi vierailemaan Lanaen kartanolla.
"Joten, sovimmeko aiajkohdan ja kohtaamispaikan?" Gray kysyi. "Minun on ilmoitettava toverilleni asiasta ja haettava matkatavarani majatalosta jossa yövyimme." Mies lisäsi.

//Äh sori, kuningas kuningatar nii samanlaisii sanoja oon lukenu väärin :D //
Janni
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Templer » 29 Heinä 2014, 22:08

Lanae Winder

Tapaaminen ei ollut kovinkaan tärkeä, sillä Gray uskoi kaverinsa pystyvän hoitamaan homman ja Lanae oli tästä iloinen, ainakin hän saisi viettää enemmän aikaa miehen kanssa ja Gray oli kuitenkin mukava persoona etteikö tuon kanssa voisi viettää paljonkin aikaa. Harpyija sanoi, ettei hänestä olisi vaivaa tai miehellä sananvaltaa äitinsä tekemisiin, joten Lanae vain naurahti kepeästi ja päätti jättää asian sikseen, ensinhän Gray kävisi hänen luonaan. Neidolla olisi siis paljon muuta mietittävää kuin tuleva Astonin vierailu. Eikä haltia muutenkaan halunnut kiirehtiä asian kanssa ja huolestuttaa Grayta turhalla hössötyksellään.
Miehen täytyisi vielä hakea matkalaukkunsa ja vaikka Lanae kuinka haluaisikin liittyä harpyijan seuraan tuon matkalle, neito päätti antaa toiselle aikaa keskustella kaverinsa kanssa ja koota tavaransa kaikessa rauhassa. Tämän takia Lanae miettikin hetken mitä sanoisi miehelle tapaamispaikasta ja ajasta. Lanae itse viihtyi kyllä haltiakaupungissa, joten enemmän hän mietti aikaa, jota harpyija käyttäisi.
"Jos näkisimme parin tunnin päästä, keskustorilla?" Lanae ehdotti hymyillen. "Osaattehan täältä majataloonne, voin myös ohjastaa teitä perille, tunnenhan haltiakaupungin melko hyvin." Lanae sanoi hymyillen. Mikäli harpyija tuntisi tien, neito voisi mennä ostamaan itselleen uuden mekon.

//anna anteeksi kesto >0< ja mitäpä tuosta, eipä nyt suurempia virheitä sattunut :D//
Templer
 

Re: Siivistä on apua | Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 29 Heinä 2014, 22:32

Gray Aviscorde

Gray antoi Lanaen miettiä rauhassa kohtaamispaikkaa ja pian neito ehdottikin keskustoria, jossa he voisivat nähdä parin tunnin kuluttua. "Kuulostaa hyvältä." Mies vastasi, pari tuntia olisi juuri sopiva aika. Ei liian lyhyt kiireelle, eikä liian pitkä Delionin valituksille. "Uskon löytäväni reitin jos kerrotte vain missä suunnassa on pohjoinen ja oletan että teillä on muita asioita hoidettavana, sen sijaan kuin minun ohjastaminen." Mies totesi kohteliaaksi, ei hän tahtonut olla liikaa vaivaksi.
"Lähdemmekö nyt vai tahdotteko nauttia toisen kupin teetä, minun piikkiini tällä kertaa?" Gray kysyi. "Itselläni ei ole mihinkään kiire."

//Mitäpä tuosta ^u^ Ja onpa lyhyttä anteeksi :I //
Janni
 

EdellinenSeuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron