Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

(3) Keskellä Laurina aroja sijaitseva puolueeton kylä, joka on erikoistunut lohikäärmeiden kouluttamiseen. Briaria asuttaa sekainen joukko, josta ei voi sanoa enemmistöksi mitään. Kuitenkin, Briarista saapuvat lohikäärmeen ratsastajat. Briar pysyttelee kuitenkin puolueettomana sodan suhteen, joskin yksittäisiä asukkaita voi lahjoa puolelle tai toiselle. Briarissa asuva kansa on kuitenkin kovin ylpeää taidoistaan, sillä tiettävästi Briar on ainoa paikka, jossa osataan kouluttaa ja pyydystää elävänä lohikäärmeitä. Vankka ja kivinen kylä on raskaasti suojattu. Vierailijoita ei katsota hyvällä, oli kyseessä sitten ihmisten, haltioiden tai puolueettomien puolella oleva matkaaja. Briarin asukkaat ovat kovin ennakkoluuloisia matkalaisia kohtaan, mutta päästävät noita toki sisään. Kukapa sitä nyt lohikäärmeitä täynnä olevassa kylässä alkaisi riitaa haastaa asukkaiden kanssa?

Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Heinä 2014, 02:54

Pumpkin

Voi kuinka suivaantunut tummahipiä olikaan. Nainen kävi kuumempana kuin tämä porottava hellepäivä Cryptin aroilla, auringon paahtaessa armottomasti mokomalla sijaitsevaa kylää, Briaria. Viimeksi kun nainen oli näin kiukkuisena oli ollut, oli.... päivänä, jota hän ei edes muistanut! Ehkä silloin, kun tummahipiäinen haltia yritti juosta pakoon maksamatta juomapelistä! Ehkä silloin.
Tämä päivä oli alkanut normaalisti, nuoren lohikäärmeen etsiessä jotain mielenkiintoista pitkin Cryptiä. Jo pitkään nainen oli vaellellut kylästä toiseen tutkien paikkoja paremmin, lähinnä humanoidimuodossaan. Kyllä hän oli huomannut, ettei lohikäärmeenä kannattanut liikkua matalalla, saatikka sitten kylien lähettyvillä... Varsinkin, jos nuo kylät olivat ihmisten vallassa. Kaupungissakin oleskelu oli alkanut tuntua itseään toistavalta, mutta samalla jokseenkin vaaralliselta, joten naaras oli katsonut paremmaksi lähteä hetkeksi pois, laajentaa reviiriään, katsella maisemia. Metsät oli kovin nopeasti tutkittu - Pumpkin kun ei mielellään liian pohjoiseen mennyt, edes näin kesällä... - joten vuorossa oli Arot. Tietenkin Pumpkin oli ensimmäisenä vieraillut varovaisesti Nahor kylässä, mutta sen jälkeen lähtenyt vaeltamaan varastamansa kartan avulla kohden muita kyliä... Tai no, ei hän sitä varsinaisesti varastanut, lainasi vain!

Päivä oli ollut kuitenkin kaunis, eikä naaras ollut jaksanut koko päivää viettää kävellen pitkin aroja. Niinpä tummahipiä oli pistänyt maaten ensimmäiselle suurelle kivelle, jonka oli löytänyt. Tunnin jos toisenkin hän oli rauhassa saanut paistatella päivää ja lämpöä - lohikäärmeenä kun moisesta piti - kunnes paikalle oli sattunut muuan nuorimies, joka "yksinäisestä neitokaisesta" oli kiinnostanut. Tovin keskustelun jälkeen Pumpkin oli lähtenyt tämän nuoren herrashenkilön matkaan, tuon kerrottua asuvansa Briar kylässä. Kylät kuulostivat aina mielenkiintoisilta, joten tietenkin Pumpkin oli mukaan lähtenyt, varsinkin kun tämä nuorimies vaikutti niin kovin eloisan rennolta ja avoimelta, mukavalta seuralta! Ehkä Pumpkin saisi yöpaikankin, jos nätisti pyytäisi.
Matkalla kylään kaksikko oli tutustunut toisiinsa paremmin, päällisin puolin, Tämän nuoren miehen - jonka nimi oli Jason - työtehtävä oli kuulemma etsiä "saalista" kyläläisille ja mennä raportoimaan löydöistään kylän saalistajille. Jason tuntui kuitenkin piilottelevan jotain, nuorukaisen selvästi vältellessä kertomasta mitä tämä "saalis" varsinaisesti oli. No, koska nuorimies ei siitä halunnut puhua, ei Pumpkin siitä sen pahemmin kysellyt. Pitäkööt salaisuutensa tai kertokoot sen sitten, kun huvitti, selvästi mies säästi sen kertomista johonkin tiettyyn kohtaan.

Ja pianhan se tietty kohta tuli. Kaksikon saapuessa kylään, sai serpentti huomata olevansa lohikäärmeiden ympäröimänä. Tai no, ei kirjaimellisesti, mutta lohikäärmeitä tuntui näkyvän siellä täällä... Eivätkä ne olleet vapaana. Ei, ne olivat kahleissa tai alistettuina työtehtäviin, kuten eläimet.
Sanomattakin oli selvää, että Pumpkin oli järkyttynyt. Jason kuitenkin kävi vähän väkisinkin saattamaan järkyttyneen oloista tummahipiää - nuorimies kun ajatteli tuon olevan järkyttynyt, koska ei ennen ollut nähnyt lohikäärmeitä ollenkaan - peremmälle kylään. Typerys kävi jopa esittelemään häkkimäisen areenan, jossa mokomia petoja "koulutettiin" samalla kun muut saattoivat seurata häkin ympärillä, kuinka konkarit sen tekivät. Valitettavasti häkissä oli juuri menossakin nuoren, selvästi petomaisen lohikäärmeen kouliminen, kouluttajien koittaessa väsyttää ja nujertaa moisen tulta syöksevän pedon.
Ja Pumpkinista se oli vain... väärin.

Siitähän Jason sai kuulla. Jahka serpentti oli ensishokistaan toipunut, kävi tuo pikkuhiljaa kiukkuisemmaksi ja kiukkuisemmaksi puheissaan, kunnes kirjaimellisesti räjähti tälle uudelle tuttavalle, kaksikon seistessä melko vilkkaalla paikalla kylässä. Kyläläiset jotka ohi kävelivät katsoivatkin pitkään, kuinka tummahipiä nuorelle miehelle huusi, mutta kukaan ei katsonut asiakseen puuttua tilanteeseen, varsinkin kun tuo oli jokseenkin... huvittavaa. Nuori neito huutamassa nuorelle pojalle, lienikö romanssia ilmassa? Tummahipiä oli selvästi ulkopuolinen, mutta kerta näytti olevan täkäläisen seurassa, ei kukaan Pumpkinin läsnäoloa käynyt kyseenalaistamaan. Eikä kukaan pahemmin jäänyt kuuntelemaan naisen raivoamista, olettaen kyseessä olevan vain parisuhde riitoja, mutta jos edes hetken sitä keskustelua kuunteli, sai kyllä selville, että tummahipiä raivosi Jasonille silkastaan tämän kylän tavasta käsitellä ja suhtautua lohikäärmeisiin.
Jason ei kyllä ollut yhtään hyvä esimerkki siitä, kuinka kylässä ei vain alistettu ja kaltionkohdeltu petoja. Ei, tämä nuorukainen piti lohikäärmeitä häikäilemättöminä tappajina, jotka ansaitsivat tietää paikkansa heidän alaisinaan. Mistä lie saanut tuon ajatusmaaliman päähänsä, ehkä joku perheenjäsenensä oli kuollut lohikäärmeen toimesta ja sen takia nuorimies kaunaa kantoi. Pumpkinia se ei kuitenkaan liikuttanut, tummahipiän kirjaimellisesti huutaen keuhkojensa kyllyydestä nuorukaiselle, kuinka tämä oli väärin. Samalla tämä keskustelu alkoi muuttua entistä enemmän riitelyksi, äänentason kohotessa kummankin osapuolen johdosta. Kai se oli vain ajan kysymys, kunnes jompikumpi kävisi käsiksi toiseen.....



// Criiimmm, arvaa mitä, TAAS 8) Kesää on vielä jäljellä ja meillä on niitä pelejä pelaamatta. Otsikkoa kirjoittaessa tuli sopivasti soimaan tämä. Punainen paloletku Kutsuu lentävää heppiä paikalle! (---D //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Heinä 2014, 04:07

Lorythas

Briarissa vallitsi tyypillinen päivä. Tyypillinen senkin suhteen, että aroilla paahtoi jälleen kuumasti, eikä aukeilla juuri pilvet varjoa tarjonneet kulkijoille. Vain vaisu jäännöstuuli saattoi silloin tällöin puhaltaa Aearin puolelta, suoden matkalaisille edes hieman helpotusta muuten niin hikiseen keliin. Muutoin tämä tyypillinen sisälsi hyvin arkisia, mutta monipuolisia toimenpiteitä, joiden parissa kylänasukkaat hääräsivät. Ja nekin tapahtuivat, Briarissa kun oltiin, lähinnä lohikäärmeiden parissa pyörien. Missä toiset harjoittivat ratsastajan taitojansa, opiskelivat jotain muuten vain tylsää liskopetoihin liittyen, tai olivat seuraamassa kylän keskellä sijaitsevassa suuressa kehässä käytävää nuorten suomukkaiden rajojen koettelua ja koulutusta.
Lorythas oli koko kuuman päivänsä istunut lähinnä kirjojaan selaillen asuntonsa takapihalla, paahtavassa auringossa. Vaikka tavallinen kaksijalkainen ei välttämättä olisi lämmöstä niin paljon piitannut, oli Puolikäärmeelle auringonvalon tuoma lämpö kovin suuri houkutus köllöttää nurmella tai puussa, milloin missäkin rentoutuen ja vain ilmoista nauttien. Ei kyläkään aina päällikkönsä paasaamista tarvinnut, joten sekin antoi osaltaan sarvipäisen johtajansa olla rauhassa - tai ainakin siihen saakka, kun Hopeakäärmettä oltaisiin muualla varsinaisesti tarvittu.

Kyllästyttyään pienten pränttien silmäämiseen, oli valkoiseen kaapuunsa sonnustautunut Puolikäärme siirtynyt itsekin kehälle. Itse päällikön saapuminen paikalle herätti tietenkin hetkellisesti hälyä ja tietynlaista kunnioitusta johtohahmoa kohden, eikä Puolikäärme moista huomiota pahakseenkaan pistänyt. Enemmän kai Loryn paikalle saapumisesta kärsivät paineiden takia kehässä vanhimman katseen alla olevat kouluttajat, jotka saivat parhaansa tehdä jo koitokseensa nähden!
Vaikka yhtenä kylän kokeneimmista Lorythas olikin nähnyt jo lukuisat lohikäärmeet kehässä syöksemässä milloin mitäkin, pyörimässä kuin pässit narussa, oli jokaisessa uudessa, etenkin nuoressa yksilössä se oma viehätyksensä päästä näkemään noiden kehittyminen vähäjärkisestä pedosta päteväksikin ratsuksi. Tai näin ainakin Lorythasin mielestä. Olihan hän nähnyt kehässä myös monen miehen ja naisen kuolemankin käärmeiden toimesta. Sitäkin sattui, joskin harvemmin, sillä ylimääräiset menetykset heikensivät myös kylää itsessään, minkä takia niitä pyrittiinkin tarkoituksella välttämään.
Tämä lupaava yksilö ei kuitenkaan enää kehässä kauaa niskan päällä olisi, käärmeen lähinnä juostessa kouluttajien perässä tyhmänä, välillä sotkeutuessa kahleisiin joissa se kiinni oli kiihtymystään. Nuoren lohikäärmeen kiivaan karjumisen ylikin Lorythasin korviin kantautui kuitenkin nyt jotain muutakin, joka Hopeakäärmeen huomion puoleensa sai.

Valkeisiin pukeutuneen miehen ei tarvinnut kuin muutama askel ottaa väkijoukosta syrjään, nähdäkseen yhden tiedustelijoistaan palanneen tummahipiäisen naisen seurassa, kaksikon pauhatessa toisilleen kuin mikäkin vanhapari. Kyseessä oli epäilemättä vieras, sillä Lorythas ei naisen kasvoja muistanut aikaisemmin nähneensä missään yhteydessä. Hänhän ei noin uniikkia ulkomuotoa olisi unohtanut!
Puolikäärme otti kuitenkin lähestyäkseen parivaljakkoa vaivihkaa, pysähtyen sitten vain muutamien metrien päähän kohta toistensa kurkussa kiinni olevasta kaksikosta.
”Jason!”, lempeä, mutta terävännuhteleva ääni huomautti miehelle, joka hiljentyi kesken lauseensa ja näytti enemmän kuin yllättyneeltä Hopeakäärmeen läsnäoloon, ”On kovin epäkohteliasta availla päätänsä tuohon malliin vieraalle”, Lorythas totesi lähemmäs astellessaan, vaihtaen nuhtelevan katseen nopeasti nuoren ratsastajan kanssa, kun vaalea, turkoosi katse otti sitten noustakseen tummahipiäistä tutkimaan. Totta kai Hopeakäärme otti vieraan heti silmätikukseen, vaikkei sitä päällisin puolin näyttäisikään tummahipiälle.
”Keskeytinkö jotain tärkeääkin?”, Lorythas kyseli, vuoronperään silmäten vierasta, sitten hampaitaan yhteen purevaa Jasonia.


//TAAS ME TÄÄLLÄ! Heppi saapuu paikalle 8) Kesää on vielä liikaa jäljellä ja meillä on liikaa pelejä pelaamatta (D Nyt haluan katsoa spiritin, voi pippeli sun kanssas//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Heinä 2014, 04:21

Kauaa "nuoripari" ei ehtinyt paikalla kränätä keskenään, kun väliin tuli jo joku kolmas. Ehkä hyvä vain, sillä Pumpkin oli viittä vaille valmis lyömään mokomaa pojankoltiaista turpaan. Huomaamattaan nainen oli jopa alkanut hohkaamaan lämpöä itsestään, jota ei ihan tavallinen tallaaja tietenkään huomannut tässä helteessä. Mutta, mikäli joku olisi häneen koskenut, olisi huomannut varmasti, kuinka nainen oli epänormaalin kuuma ihmiseksi. Ehkä tarkkasilmäinen näki sen myös pelkällä katseella, pienenä ilmanväreilynä, mutta kuten todettu, ei tässä säässä sitä ihan jokainen huomannut.
Kullankeltainen katse kuitenkin kääntyi tämän keskeyttäneen osapuolen suuntaan, valkeaan pukeutuneen sarvipään saapuessa lähettyville. Kuka hitto tuo oli? Oli kuka oli, ilmeisesti mies tunsi Jasonin, kerta noin tuttavallisesti kävi nuorukaista puhuttelemaan. Jason kävikin kovin nöyräksi tämän miehen seurassa, selvästi kunnioittaen mokomaa tavalla tai toisella... Lienikö heidän johtajansa? Tai opettaja? Kenties isä?-- ei, ei isä. Sarvipäinen ei voinut olla mitään sukua tälle ihmiselle. Sarvipäinen ei ollut ihminen, eikä varmasti voisi hankkia kenenkään kanssa noin tavallisen kuolevaisennäköisiä mukuloita... Kaiken lisäksi Jason ei muutenkaan ulkonäöllisesti muistuttanut tätä sarvipäätä millään tavalla. Joten, opettaja tai johtaja, se sen täytyi olla!

"Ette, herra---" Jason oli vastaamassa sarvipäisen esittämään kysymykseen, kun Pumpkin yllättäen kävi keskeyttämään.
"En tiedä, ehkä? Ehkä sinä voisit kertoa tarkemmin mitä hittoa tämä peli muka on olevinaan?! Rääkkäätte lohikäärmeitä tuolla tavalla?!" Naisella ei selvästikään ollut minkäänlaista kunnioitusta tätä sarvipäistä kohtaan, mikä oli sinällään ymmärrettävää. Ei hän tuntenut tuota, miksi hän mokomaa olisi kunnioittanut! Muutenkin, jos tuollainen valkotakki oli mukana tällaisessa toiminnassa, oli erittäin epätodennäköistä, että Pumpkin kunnioittaisi muutenkaan mokomaa! Jason selvästi yritti hillitä vierastaan hyssyttelemällä, käyden jopa tarraamaan kiinni tummahipiän käsivarresta - saaden myös samalla tuntea sen kuumuuden, mitä nainen hehkui - ennen kuin Saga kävi läpsäisemään nuorukaisen irti itsestään, ottaen askeleen lähemmäksi sarvipäistä. Selvästi tuolle kannatti ennemmin puhua tästä, kuin Jasonille, joka oli räkänokka.
"Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, että tämä on ehkä - teidätkö - väärin?!"


// Heheheheheppi 8) Kesää on liikaa, kyllä. Et saa katsoa spirittiä, senkin erä jorma. Katso, kello lähestyy viittä ja meno on tämä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Heinä 2014, 19:05

Puolikäärmeen ei kauaa tarvinnut toimettomana paikallaan seistä, Jasonin ehtiessä myönnellä ettei päällikkönsä mitään ollut keskeyttänyt – paitsi nuorenparin riitelyn, jos tarkkoja oltiin – kun vieras sitten otti ohjat käsiinsä ja aloitti avautumisensa. Lorythas kääntyi paremmin tummahipiäisen naisen puoleen, kuuntelemaan mitä tuolla oli sanottavanaan, eikä voinut väittää itselleen pitävänsä vieraan äänensävystä. Milloinpa Lory vieraista noin muutenkaan olisi innostunut, eivät nuo olleet ennestään jo hänelle tuttuja.
Jostain syystä kiivastunut nainen kuitenkin keuhkosi Briarin tavasta toimia lohikäärmeiden kohdalla. Hopeakäärmeen kädet nousivat puuskaan, ja kasvoille valui kenties tylsistynein ilme nämä valitukset kuullessaan. Ei tainnut olla ensimmäinen kerta, kun Lory sai tällaista kuunnella, mutta minkäpä hän mahtoi ulkopuolisille, jotka ääntään tahtoivat kohottaa lohikäärmeenkouluttajia vastaan. Joskin, nuo valittajat tulivat tavallisesti myös joukoin, eivätkä yksin, sillä tiesivät että vastassa oli harvinaisen taitavia lentäjiä petoineen, jotka eivät liiemmin säälillä katsoneet vihollisiaan. Ehkä se oli myös osittainen syy, miksi Briar yhä seisoi ylpeänä sijoillaan pohjoisilla aroilla.

Jason yritti kovasti hillitä vierasta, joka kuitenkin tönäisi miehen kauemmas itsestään ja lähestyi nyt puolestaan valkotakkista. Lorythas alitajuisesti kädellään ohjasi Jasonia taemmas ja antoi ohimennen käskyn poistua takavasemmalle, jotta tilanne mahdollisesti rauhoittuisi. Kyllä Puolikäärme osasi vieraita kohdella, eikä ääntään tapojensa mukaisesti kohottaisi heti epämieluisiakaan tuttavia vastaan.
”Mielipiteensä kai kullakin. Itse en näe että niitä rääkkäisimme...”. Puolikäärme totesi ykskantaan, paikallaan seisten, ”Tai että tämä nyt varsinaisesti olisi millään tapaa väärin”. Vaaleansininen katse tarkkaili ilmaa tulokkaan ympärillä. Se kirjaimellisesti väreili.. eikä tavallinen humanoidi edes auringonpaisteessa voinut sillä tavoin lämpöä ympärilleen hehkua. Tässä naisessa oli jotain outoa. Jotain, mitä Lorythas ei ensisilmäykseltä osannut arvellakaan, mutta aikoi siitä kuitenkin ottaa selvää.
”Täytyyhän hevonenkin koulia, ennen kuin sen selkään voi nousta, vai kiellätkö sen täysin, arvon vieras?”, sarvipää vielä tiedusteli vinosti virnistäen.

Yhä katseensa tummahipiässä pitäen, sarvipää lähti kiertämään tummahipiäistä, tuntien sen lämpimän ilmavirtauksen hehkuvan itseensä siltä puolen missä valkotukkainen seisoi.
”Eipä kovin moni tänne uskalla keuhkoamaan tulla, etenkään sinunlaillasi yksin ja noin suorasanaisesti”, Puolikäärme myönsi ääneen, pysähtyessään tummahipiän taakse, ”Kuka sinä edes olet tulemaan tänne ja kieltämään sen mikä perinteenä on jatkunut jo satoja vuosia?”, puoliverinen haastoi, kätten noustessa arvokkaasti valkotakin selkäpuolelle.


//(DD Varmana katson spiritin, et voi estää. Syytä vain omia heppapelejäsikin, MITÄS LÄHETTELIT KUVIA! Nyt ne riehaantuneet paidattomat koiperhoset pois täältä, ennen kuin villiinnyn//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Heinä 2014, 20:45

Jokseenkin petomaiseen tapaan tummahipiä oli nyt keskittynyt uuteen, haastavampaan ärsykkeeseen, joten Pumpkin ei edes huomannut, kuinka Jason käytiin sysäämään tästä tilanteesta syrjään ja nuorimies sen myös mielellään teki, jääden lähinnä seurailemaan tilannetta sivummalta. Kultasilmäinen oli nyt täysin keskittynyt tähän uuteen sarvipäähän, joka kävi nyt uhmaamaan naarasta. Kädet kävivät nousemaan lanteille kovinkin tomerana, naisen suorastaan valmistautuen väittelyyn mokoman koreilijan kanssa.
"Et kutsu tuota rääkkäämiseksi?!" Toinen käsistä kävi terävästi osoittamaan häkkimäisen areenan suuntaan, jonka meno oli äsken vaikuttanut kovinkin brutaalilta "Mitä jos heittäisimme sinne ihmisiä - tai haltioita - taistelemaan vapaudestaan? Sehän olisi hieno idea, kun muutenkin näytät kannattavan omiesi mukilointia" Eihän Pumpkin sitä tiennyt, että mies oli puolikäärme, se oli lähinnä... arvaus. Sarvien ja tuon tuntuman perusteella, mikä tietenkin saattoi mennä täysin päin prinkkalaa, mutta juuri nyt naaras ei välittänyt, jos tuli vähän vääriä arvioita tehtyä toisen rodun suhteen.

"Hevonen on eri asia! Kuinka edes kehtaat verrata lohikäärmeitä, petoeläimiä, mokomiin kasvissyöjiin. Pedoilla on ylpeytensä ja te riisutte niiltä sen täällä mitä julmimmalla tavalla! Luuletko että niistä on hauskaa pakottautua ratsuksi tai vahdiksi mokomille kaksijalkaisille idiooteille, hm?!".
"Ja voin lyödä vaikka vetoa, etteivät nämä kaikki synny vankeuteen, vaan käytte riistämässä ne kotisijoiltaan tänne teidän leikkikaluiksi" Nainen jatkoi pauhaamistaan, seuraten, kuina sarvipäinen lähti kiertämään vierasta kuin korppikotka saalista. Moinen käytös olisi saattanut olla uhkaavaksi laskettavaa - ja periaatteessa Pumpkinin olisi kannattanut käyttäytyäkin niin... - jos ei sattunut oikeasti olemaan suurempi uhka miehelle, kuin tuo oli tälle tummahipiäiselle. Nainen vaikutti kuitenkin ehkä turhankin määrätietoiselta ja tyytyväiseltä omaan asemaansa, ettei näyttänyt minkäänlaisia pelkoa saatikka kunnioitusta miestä kohtaan.

Kädet kävivät nousemaan lanteilta puuskaan eteen, naisen vilkaistessa olkansa yli selän taakse pysähtynyttä sarvipäätä.
"Sinulla ei ole mitään oikeutta käydä kyseenalaistamaan minulta menemisiäni saatikka mielipiteitäni" Nainen katseli yhä olkansa yli toista, suoden ylös kohden miehen kasvoja murhaavan mulkaisun "Ja minä en todellakaan tarvitse minkäänlaista tukijoukkoja sanoakseni sanottavani teidän typerästä perinteestänne, joka selvästi käy vielä joku päivä kusemaan omaan nilkkaanne".
"On vain ajan kysymys kun lohikäärmeet yhdessä päättävät pistää teille lopun" tummahipiä kävi puolittain kääntymään miehen puoleen.


// NE OLI KAUNIITA HEPPAKUVIA ÄLÄ DISSAA BELLAA JA BELLOA! Ja sä villiinnyit jo ajat sitten, on liian myöhäistä viedä koimiehiä pois //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Heinä 2014, 21:51

Vieras pysyi kannassaan, eikä Lorythas oikeastaan ihmetellytkään ettei tuo vastarinnastaan luopunut. Se oli kuitenkin tyhmää, jos Hopeakäärmeeltä kysyttiin. Hän olisi voinut passittaa mokoman naikkosen ulos kylästään, tai vaikka määrätä muita raahaamaan tämä tummihipiä jonnekin kauas pois täältä, muiden päivärutiineja sotkemasta tämän kummemmin. Mutta Puolikäärme ei sitä jostain syystä tehnyt. Ehkä siksi, että yhäkin epäili vieraan alkuperää – tavalliselta tallaajalta kun tuo ei kuitenkaan vaikuttanut. Samalla puoliverisen selvästi tarkemmat aistit alkoivat lyödä jonkinlaista kipinää yhteen naisen puheiden perusteella – tässä taisikin olla koira haudattuna. Sen verran Lorythasin kulmatkin olivat kurtistuneen, tummahipiän käydessä ääneen vertaamaan häntä lohikäärmeeksi. No, olihan hän puoliverinen, mutta ei lohikäärmeenä itseään varsinaisesti pitänyt! Tai ehkä hän hieman piti, jos nyt otti huomioon ne kummalliset tavat, joita Lorythas ylläpiti omissa oloissaan.
Hopeakäärme otti haukut niskaansa jokatapauksessa, silmäten olkansa yli katsovaa, turhankin itsevarmasti ja tanakasti paikallaan seisovaa tummahipiää. Saamarin patsastelija.
”Minulla on oikeus kyseenalaistaa mitä haluan”, sarvipäinen kävi ylpeänä ilmoittamaan, ”Sinun oikeutesi puolestaan purkaa sanallista arkkuasi, minun kylässäni, pitäisi selvästikin kieltää jollain ylimääräisellä lailla”, Lory virnisti.

”Eläimiä ne ovat pedotkin, olivatpa miten ylpeitä tahansa!”, Hopeakäärme ärähti, näyttäen hetken kovinkin päällekäyvältä, mutta rauhoittui sitten takaisin isälliseen rooliinsa.
”Briarissa on aina eletty näin. Liskoja tulee ja menee - joskin osa kokee karvaamman kohtalon kuin toiset – ja niistä koulitaan meille hyödyllisiä ratsuja, juhtia ja toimiva puolustus. Parempia ne ovatkin, kuin typerät kaakit joista ei ole kuin juoksemaan eteenpäin”, hopeaharjainen selitti, uskomatta kuitenkaan että selityksensä millään tavalla uppiniskaisen naikkosen päähän kuklkivat, ”Ne ovat elantomme ja se siitä. Tapansa kullakin, niinhän sitä tupataan sanoa”, Puolikäärme jatkoi ylimielisenä puhettaan, hymähtäen sanojensa päälle, ”Ja tuskinpa liskoillakaan siihen kamalasti on sanomista”.

Lorythas otti kuitenkin lähestyäkseen nyt paremmin tätä lyhyemmänpuoleista osapuolta, kasvoillaan haastava ilme. Lory jätti tummahipiän ja itsensä väliin silti selvän välin, eikä täysin iholle käynyt itseään tuuppaamaan.
”Ja mistä sinä päättelet minun olevan millään tavalla lohikäärme?”, puoliverinen tiedusteli ja soi naisellle terävän mulkaisun. Tuolla ei ollut oikeutta edes arvata Puolikäärmeen alkuperää, jos Lorylta kysyttiin! Sarvipäinen kävi kuitenkin yllättäen kumartumaan naista kohti, arvonsa alle alentaen, näyttäen hyvin, hyvin epäilevältä. Jotain tuossa tummahipiässä todellakin oli, ja ehkä se pitäisi käydä ääneen kyseenalaistamaan.
”Ehkä minun pitäisikin olettaa sinun olevan lohikäärme?”, Lorythas heitti täysin puuntakaa katalasti hymyillen, näyttäen jopa kovin tyytyväiseltä vielä sanansa sanottuaan, ”Miksi muuten tulisit puolustamaan liskojen oikeuksia yhtä kiivaasti?”.


//KYLLÄ DOOMSAYER OLI MUSTA PARAS! Bellaa ja Belloa dissaan, ihan perkeleesti! Ja hitto, säkinkö huomasit sen jo – villiinnyin jo silloin kun IriDarista tuli totta. Ja kun Delin herkut pakarat löydettiin//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Heinä 2014, 22:24

Miehen puheista kävi selväksi, että tämä toden totta oli kylän päällikkö, kerta tuolla tavalla "kylästään" kävi puhumaan. Hyvä, Pumpkin siis räyhäsi täysin oikealle henkilölle! Mitä sitä suotta alempiarvoisille nillittelemään, suoraan johdollehan ne asiat piti sanoa, jos jotain halusi aikaan saada!
"Liskoja tulee ja menee... Todella hieno tapa puhua ainoasta elinkeinostanne" Pumpkin kävi närähtämään kääntyessään nyt paremmin sarvipäistä kohden, joka taakse oli hiippaillut.
"Liskoilla varmasti olisi sana jos toinenkin sanottavanaan, jos puhuisi teidän kieltänne! Vain koska ette ymmärrä niitä ei tarkoita, että ne pitäisi alentaa tuollaisiksi-- ORJIKSI!" Naaras kävi parahtamaan miehen lähestyessä. Moinen lähestyminen olisi ehkä saanut jonkun jo perääntymään, mutta kuten todettu, naaras piti sijansa turhankin ylpeänä, tästä humanoidimuodon pituuserosta huolimatta. Hänhän pieksisi mokoman kukkoilijan maan tasalle milloin vain! Ehkä moinen oli kuitenkin vähän liioiteltua ja kaiken lisäksi tyhmä idea edes harkita, mutta eipä tummahipiä näyttänyt kovinkaan ajattelevan tilannettaan juuri nyt.

"No mistä sitä tietää vaikka te lohikäärmeitä kuksisittekin, kenties olet mokoman tulos" Pumpkin kävi vastaamaan miehen tiedustellessa, mistä nainen oli päätellyt hänen olevan millään tavalla lohikäärme. Ilmeisesti tämä arvaus oli osunut aika lähelle, sillä sarvipäinen ei varsinaisesti sitä käynyt kieltämäänkään, mutta...
Siinä vaiheessa kun sarvipäinen kävi kumartumaan tummahipiän puoleen, oli Pumpkin vähällä nousta varpailleen isotellakseen. Kai jonkinlainen eläimellinen reaktio sekin, koittaa esittää suurempaa mitä oli, kun toinen tuli viereen uhittelemaan, mutta tässä muodossa moisen toiminnan tekeminen oli joko harvinaisen tyhmää, huvittavaa tai epäilyttävää. Kultasilmäinen kuitenkin tuijotti tuimasti takaisin turkoosinvärisiin silmiin kovin kärttyisenä, kunnes kuuli miehen sanat.
No, oli kai se vähän turhankin läpipaistavaa. Pumpkinin käytös meinaan. Tulla nyt tuolla tavalla paasaamaan kylään kuin mikäkin lohikäärmeiden vapahtaja. Viime kerrasta olikin jo aikaa, kun hänet oli lohikäärmeeksi tunnistettu... Silloinkin tilanne oli yllättävän epämieluisa ja naaras oli vähällä menettää päänsä. Silloinkin kyseinen ihminen oli vain aavistanut naisen olevan lohikäärme... kai se jotenkin huokui sitten hänestä? Tosin, silloin kyseessä oli kouluttautunut ja kokenut lohikäärmeenmetsästäjä joten... Ei kai sitä Eliitiksi turhaan päästy.

Jokseenkin paniikinomaisia eleitä omaava tuima katse tuijotti ääneti mieheen, joka eteen oli kumartunut. Tummahipiä kävi avaamaan suunsa, mutta ei puhuakseen: Pumpkin kirjaimellisesti sylkäisi päin miehen näköä, ennen kuin otti jalat alleen siltä seisomalta.
Pumpkin kävi kirjaimellisesti törmäämään päin Jasonia, joka otti kunnon otteen pakoon pyrkivästä naisesta. Tai no, otteen, joka irtosi sillä samalla sekunnilla, kun tummahipiä kävi muuttamaan muotonsa punaiseksi, hohkaavaksi lohikäärmeeksi. Naaras päästi ilmoille haastavan karjahduksen läimäistessään Jasonin pois luotaan hännällään, ennen kuin serpentti lähti jatkamaan matkaansa eteenpäin, koittaen kohota mahdollisimman pian ilmaan, mahdollisimman korkealle...


//DOOMSAYER ON EBIN! Bella ja Bello on noobeja. Doomsayer syö ne. Joo on se kyl tullu huomattua kuin sä oot vähän villiintyny (----D vähän. Delin herkkupakarat mmmmmm 8) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Heinä 2014, 23:39

Lorythas ei pitänyt vieraan tavasta arvailla alkuperäänsä, lähinnä juuri sen takia, miten nappiin tuo oikeastaan osuikin sarvipäisen puoliverisen kohdalla. Ehkä naikkonen osasikin lukea ajatuksia? Ei, ei se niin voinut olla, kerta tuo niin kovin arkiselta näytti. Mutta toiseelta taas, jos kyseessä todellakin oli lohikäärme, kuten Puolikäärme oli heittänytkin, saattoi tuo silloin vaikka minkänäköisiä taitoja omata. Eipä lohikäärmeitä turhaan mystisiksi olennoiksi kutsuttu, joten miksei?
Kaksikko kävi kuitenkin tuijottamaan toisiaan tuimasti silmiin, Hopeakäärmeen vain odottaessa että tummahipiä lähtisi taas jotain kiivaasti vastaan väittämään. Mutta niin ei käynyt. Sen sijaan nainen kirjaimellisesti sylkäisi päin hopeahapsisen kasvoja, saaden Lorythasin hätkähtämään pienesti paikallaan. Räkä lensi päin miehen kasvoja, saaden Puolikäärmeen sulkemaan silmänsä ja suoristamaan selkänsä. Lähes muristen, puoliverinen saattoi vain kuunnella sitä häslinkiä, jonka ilmeisesti karkuun pinkova nainen sai aikaiseksi, samalla kun kuivasi omaa turpaansa leveään hihaan toisen syljestä.

Jason oli ainoa, joka ehti kosketuksiin päästä enää mukanaan tuomaan vieraan kanssa. Mies kuitenkin kumottiin voimalla maahan – lohikäärmeen toimesta! Kyseisestä huudettiin jossain vierestä ääneenkin, mikä nostatti kehän luonakin parveilleen kansan katseet pakoon yrittävään punaiseen paloletkuun.
Lorythas sai silmänsä taas kuolavuoren alta avattua, turkoosin, kieron katseen kiinnittyessä heti vielä matalalla lentävään punaiseen serpenttiin. Puolikäärme oli siis haistanut oikein! Ja sekös itseriittoisen olennon mieltä kohotti entisestäänkään. Kimeä vihellys päästettiin ilmoille, joka oli merkki lähellä oleville ratsastajille nousta käärmeittensä selkään. Turhan montaa noita ei tähän hätään ollut, mutta tuskinpa montaa tarvittiinkaan yhden kohtuullisen pienen serpentin perään lähtemään. Lokenekin oli ties missä, joten Lory ei sen kummemmin omatoimisesti maasta minnekään itse päässyt, eikä hänellä ollut tapana muidenkaan ratsujen selkään nousta.
”Napatkaa se lisko!”, kävi päälliköltä terävä käsky, kun kolmipäinen ratsastajaseurue kohosi kukin omalla luotettavalla ratsullaan ilmaan, mukanaan metallisestanarusta punotut verkot, lassot, kuin myös aseensakin.

Siivekkäät, tummat liskot kirivät ratsastajineen nopeasti yhä ylemmäs ja ylemmäs pyrkivän serpentin. Vaikka jokaisella lohikäärmeratsastajallaan oli oma tapansa toimia, osasivat nuo silti pelata yhteenkin, ehkä vähän liiankin taitavasti ottaen huomioon sen, että nuo olivat liskopetoratsujensa selässä, eivätkä säyseiden hevosten. Välillä tietoa kaverille merkittiin viheltäen, joskus käsimerkeillä, tai sitten vain rääyttiin kurkunpohjat suorina naapurille kuin viimeistä päivää.
Kaksi ratsastajista kohosi lopulta punaisen serpentin molemmille sivuilla, yhden jatkaessa nopeaa kohoamistaan vieraan käärmeen yläpuolelle. Näin serpentin pakoreitit oli varsinaisesti tukittu, jonka jälkeen metallinarut lähtivätkin lentämään erityisesti kohden punaisen paholaisen kitaa, ihan vain siltä varalta, jos peto liekkejä kehtaisikin käydä puhisemaan sisuksistaan. Hopeaharjainen päällikkö halusi tämänkin serpentin ehjänä kuitenkin alas, mutta mikäli peto lähtisi kovastikin osoittamaan vastarintaa, oli ratsastajilla lupa käyttää aseitaan.
Kun punaisen pedon kita saatiin viimein solmittua kiinni, käärmeen kaulaankin kiristettyjen kestävien köysien vetäessä serpenttiä puolin toisin epämukavasti ratsastajien puoleen, kävi ylempänä liitävä mies heittämään serpentin päälle näppärästi vielä verkon. Lisko oli nyt hanakasti lohikäärmeratsastajien armoilla, rimpuilipa kuinka pahasti sitten vastaan, kun suljettua verkkoa kiskottiin alaspäin enemmän ja vähemmän väkisin.

Kolmikon saapuessa takaisin alas, olivat nuoremmat ratsastajat kokoontuneet ihastelemaan vanhempien konkareiden taidonnäytettä punaisen serpentin kanssa. Myös Lorythas saapui lähemmäs kenttää, jolle verkkoon napattu, yhä köysissä oleva lohikäärme oli laskettu, myhäillen lähinnä itsekseen ja taputtaen käsiään yhteen kuin olisi parhaankin näytöksen juuri nähnyt.
”Sehän kävi näppärästi, kuten olettaa saattoikin”, puoliverinen virnuili, ”Hyvää työtä”.
Puolikäärme otti kuitenkin arvokkaan sijansa punaisen lohikäärmeen edestä, hyvän etäisyyden päässä tietenkin, hymähtäen serpentin surkealle kohtalolle, ottaen huomioon miten tuo kylään oli saapunut ja sitten itsensä paljastanut. Hän halusi kouluttaa tuosta suupaltista ratsun! Vaikka naaraspuolinen käärme tosin pieni olikin. Hetken arvioiva katse kiersi tutkimassa naarasta, Lorythasin viitatessa sitten kylän keskustaan päin.
”Viekää se kehään”.


//Bella ja Bello joutaakin ruuaksi. Laiskoja kakkoja, taikavaloja vain etsivät. Vähän on lievä ilmaisu siihen, miten voisin vielä villiintyä lisääkin (D Sen siitä saa, kun on tommosta herkkuseuraa peleissä nii. Syytä vain itseäsi, villiintynyt toveri (–---D Ja punainen paloletku – ANTEEKS EN VOINU HILLITÄ ITTEENI 8-------DDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Heinä 2014, 00:17

Tietenkään Pumpkin ei olettanut pääsevänsä helpolla pakoon, mutta ei seprentti myöskään uskonut kenenkään lähtevän hänen peräänsä! Olihan hän suhteellisen hyödytön peto kokonsa kanssa - joskin moinen lohikäärme oli ehkä verrattavissa koiraan kokonsa ja mahdollisten käyttötarkoitusten kanssa - joten ei serpentti tietenkään uskonut moisten ratsastajien kiinnostuvan hänen nappaamisesta. Toisin kuitenkin kävi ja serpenttin epäonneksi perään lähti kolme kokenutta ratsastajaa, jotka eivät olleet aikeissa luovuttaa tehtävänsä suhteen. Pumpkin pyrki yhä ylemmäs ja ylemmäs taivaalle, huomaten kuitenkin kolmikon saavuttaneen kohteensa suhteellisen nopeasti. Serpentti kävi sähisemään lentonsa lomasta, käydessään kehittämään tulta kitaansa. Tietenkään hän ei halunnut ketään varsinaisesti satuttaa, mutta jos tilanne sitä vaati, ei peto ajatellut säästää voimiaan.
Koskaan ei serpentti kuitenkaan ehtinyt kidastaan tulta syöstä, kun lohikäärmeenratsastajat jo kävivät heittelemään ketjujaan kohden seprenttiä. Pari kertaa nopealiikkeinen käärme ehätti väistää mokomia, ennen kuin ensimmäinen kävi kidan ympärille kietoutumaan. Ja siitä lähtikin sitten epäonnistumisien sarja, Pumpkinin osalta. Kaikin keinoin punasuomu yritti päästä pois tästä tilanteesta, mutta loppupeleissä ei pienehköstä serpenttistä ollut vastaan kokeneille lohikäärmeenmetsästäjille, jotka kävivät taluttamaan kaiken mahdollisen vastarinnan, jota peto heille soi.

Ylös kohdistunut pakomatka vaihtuikin pian alas suuntaamiseksi, Pumpkinin koittaessa verkoista ja ketjuista huolimatta vielä nousta ylöspäin. Kuitenkaan kevyestä serpentistä ei ollut pistämään vastaan isommille liskoille ja painavalle verkolle, naaraan loppujen lopuksi käydessä mäsähtämään vasten maankamaraa. Ja lohikäärme sätki, kuin käärme tai kala konsanaan. Tuo ei ottanut rauhoittuakseen, ennen kuin viimein selvästi totesi, ettei tästä riehumisesta mitään apua ollut.
Maata vasten oleva pää kääntyi sarvipäisen miehen puoleen, tuon astellessa lähemmäksi. Kultainen katse tuijotti toista jälleen murhaavasti, serpenttin itsensä hohkaessa lämpöä ympärilleen silkasta raivosta. Mitään ei lisko kuitenkaan sanonut tai tehnyt, tyytyi vain tuijottamaan mokomaa murhaavasti, kunnes käsky kävi viedä tämä lisko kehään.

Sähisevä ääni kävi kohoamaan suljetusta kidasta, ennen kuin lohikäärmeenmetsästäjät kävivät raahaamaan "saalista" kehään, kylän johtajan käskystä. Tietenkin Pumpkin koitti pistää vastaan, mutta mitä lähemmäksi kehää päästiin, sitä vähemmän serpentti näytti rimpuilevan. Pumpkin katsoi paremmaksi säästellä voimiaan, joskin naaraalla oli temppu jos toinenkin mielessä.
Lisko toden totta vietiin kehään. Mokoma kiinnitettiin pitkähköllä ketjulla kivisessä lattiassa sijaitsevaan metallirenkaaseen, ketjun ollessa tiukasti kiinni pedon kidan ympärillä, vähän kuin riimu hevosella. Täten Pumpkin ei päässyt avaamaan kitaansa sylkeäkseen tulta, mutta hän ei myöskään päässyt lennähtämään turhan korkealle kehässä... Hetken punainen käärme lennähtelikin ympäriinsä koittaen tempoa ketjua irti, ennen kuin yllättäen kävi turhankin rauhallisenomaisesti pistämään maaten, tarkkaillen kuitenkin ympäristöään pää ylhäällä.


// Ruuaksi joutuvat, perkeleet. SYÖDÄÄN NE. (---D KAIKKI VILLIINTYY. Tai me villiinnytään ja muut kattoo että ei. JA VOI NYT KERPELE PUNANEN PALOLETKU. Hiljaa, herra Lorumies. Missä se kantelesoolo on //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Heinä 2014, 01:05

Lorythas seurasi hetken vierestä, kun änkyrää naarasliskoa lähdettiin raahaamaan kehälle päin. Lyhyen hymähdyksen jälkeen, kävi jälkeen jääneille miehille vielä käsky jättää punasuomuinen naaras omaan rauhaansa kehään. Puolikäärme astuisi itse naarasta vastaan, eikä suonut sitä ensimmäistä kunniaa tässä tapauksessa kellekään muulle. Naaras oli hänelle haastanut aikaisemmin, nyt olisi puoliverisen vuoro haastaa takaisin.
Puolikäärme palasi asunnolleen vaihtamaan työasunsa niskaan. Nahkainen asu piti tulta, kynsiä ja hampaita paremmin kuin kevyt kangas ja muutenkin nokinen asu oli paljon käytännöllisempi päällä kaavun sijaan, jos kehään piti astua. Vielä kengät jalkaan, ruoskat vyölle ja Lory oli valmis lähtemään takaisin kehälle. Kukaan ei tavallisesti katsonut päällikön innostumista lohikäärmeiden kouluttamisen suhteen hyvällä – ehkä noiden sisällä kyti lievä pelko johtajan menettämisestä - vaikka tiesivät sarvipäisen olevan kokenut ja pätevä siinä mitä teki. Lorythas oli muihin ratsastajiin verrattuna jopa säyseämpi tapaus käärmeiden parissa - osittain johtuen puoliverisyydestään, siitä että oli tavallista kokeneempi suomunahkaisten parissa, eikä tulta pelännyt millään tapaa.

Kehän ympärille kokoontunut väki oli selvästi vähentynyt, kun punainen suomunahka oli häkkiin kettinkiin kiinnitetty. Eivät nuo jaksaneet, saati sitten olleet kiinnostuneet yksinäisestä lohikäärmeestä, joka ketjun päässä tempoi itseään irti. Muutaman muun lisäksi kehällä olikin Lorythasia odottaneet enää muutama tilanteesta kokonaan ulkopuolinen, Jason, sekä kolme serpentin napannutta ratsastajaa pröystäilemässä lähinnä tiimityöllään muille, välillä jopa kinaten siitä keskenään kuka oikeastaan oli naaraan kohdalla suurimman työn tehnyt.
Sen kummemmin Hopeakäärme ei muiden kanssa sanoja vaihtanut, kun mies otti astuakseen areenalle punaisen naaraan kanssa. Kehän jykevä portti suljettiin sarvipäisen perästä, nokisenharmaaseen asuun sonnustautuneen hopeahapsen astellessa hitaan varmasti lähemmäs kehään suljettua lohikäärmettä.

”No sinähän nätti yksilö olet, nyt kun tuolla tavalla viitsin näyttäytyä”, puoliverinen tuumaili, silmäillessään pienemmän puoleista serpenttiä, ”Ja etenkin kun turpasi on tukossa”, Lory vielä huomautti nyrpepään sävyyn. Harvoinpa vastaavanlaisia, ihmisilluusioon kykeneviä, hyvinkin järkeviä lohikäärmeitä kylässä oli nähty. Toisaalta, eipä noista myöskään hirveän helposti mitään saanut koulutettuakaan, kun vastassa oli astetta ovelampi peto. Toisinaan kykenivät lohikäärmeenä puhumaankin, mikä vain laski kouluttajienkin halua vain päästää olennot takaisin vapauteen. Yksi näistä asteen verran inhimillisemmistä ratsuista kylässä olikin niiden muutaman lisäksi vain Lorythasin ratsu Lokene, joka kykeni keskustelemaan ja ajattelemaan järkevästi, sekä suorittamaan tietynlaisia tehtäviä kokonaan itse. Mihin lie tämä punainen käärö kykeni, olisi siitä vain otettava selvää.
”Joko kadut sitä että tänne tulit?”, Puolikäärme kontollaan asteen verran provosoi saadakseen naarasta jotenkin liikkeelle.


//MEETVURSTIA! Ja heppatytöt kiittää (D VILLIINNYTÄÄN PORUKASSA! Taitaa jäädä villiintymiset kyllä vaan meidän väliseksi, otetaan Ivy vielä messiin niin hyvä tulee. KOODINIMI PUNAINEN PALOLETKU, se on Pumpkinin projektinimi nyt virallisesti Briarissa. Ja tässä tulee kauan odotettu kantelesoolo, pysy housuissasi!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Heinä 2014, 01:29

Naaras jatkoi maassa makoilua kovinkin rauhallisena, katsellen kuitenkin tarkkaan jokaista ympärillä olevaa. Se selvästi kuunteli kaikkia keskusteluja, joita ympärillä saatettiin käydä, pistäen merkille kaiken tärkeän... Tosin, ei punasuomuinen mitään kovin tärkeää poimituksi saanut. Pää kallellaan kuin koiralla se kuitenkin kuulosteli ympäristöä, ollen jokseenkin tyytyväinen siitä, kuinka väenpaljous väheni paikalta. Selvästi tämä oli tälle kylälle täysin arkipäiväistä, joten yleisöäkään ei pahemmin paikalle jäänyt. Hyvä, joskin Anahitalla ei koskaan ollut mitään esiintymistä vastaan. Se oli harvinaisen tuittupäinen ja se, joka häntä vastaan uskaltautui astumaan, saisi pian huomata sen.
Oli jokseenkin yllätys, että itse kylän johtaja, se sarvipäinen henneri, kävi paikalle lompsimaan uudessa asustuksessa, selvästi valmiina työskentelemään. Moinen sai naaraan myhisemään itsekseen, liskon vaihtaessa kylkeä, jolla makasi. Pää kääntyi puoliverisen puoleen tuon avatessa suunsa, lohikäärmeen käydessä virnistämään pienesti ketjuista piittaamatta. Se kävi puhaltamaan sieraimistaan väreilevää, kipinöivää ilmaa, ilmoittaakseen ettei täysin ollut riisuttu tulisesta aseestaan. Parhaimmillaan pystyi Pumpkin sieraimistaankin tulta syöksemään, joskin se oli kovin tehotonta ja lähinnä vain efektinomaista liekehdintää, kuin oikeasti tehokasta ja tarkkaa tulensyöksemistä.

"Minä kadun harvoja asioita elämässäni" Tuttu ääni kävi kumpuamaan kehässä, naaraan edes liikuttamatta suutaan "Ja tämä ei ole yksi niistä asioista, joita katuisin" Lisko suorastaan virnuili makoillessaan, samalla kun tuntui ottavan tilanteen turhankin rennosti.
"Mutta se minua kiinnostaa, mitä sinä ajattelit tehdä?" Virnuilu jatkui, pään käydessä kurottautumaan sarvipäisen suuntaan "Alistaa, ruoskia, pakottaa tahtoosi? Pyytää nätisti tai uhata nylkemisellä? Vai kenties pistää nälkälakkoon?"
"Ha! Paha sinulle, olen syönyt äskettäin, kestän vaikka kuukauden ilman murkinaa" Naaras kävi tyytyväisenä vetämään päätään taemmas, ravistellen sitä niin, että ketjut kilisivät.


// MEETVURSITAAAAAA. Ivy on jo mukana, ei voi enää perääntyä. Kaikki on villiä. KOODINIMI LORUMIES, MISSÄ ON VIHAINEN KANTELESOOLO. VIHAISEMPI! En pysy housuissani ne lensivät jo pois Jaakon myötä- eiku //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Heinä 2014, 02:10

Hopeahapsinen lähti hieman taas askeleissaan kiertämään, nähdäkseen punaisen suomunahkan kokoa paremmin. Silmämääräisesti mitattuna makaava lisko oli kymmenisen metriä pitkä, eikä näyttänyt olevan suomuiltaan harmaita panssarimaisempia suomuja lukuunottamatta kestävä. Myös sieraimista puhallettu väreilevä ilma kertoi, että otus saattoi jotenkuten vielä ryöpyttää liian lähelle tullutta kuumilla lieskoilla päin pärstää. Kovin laiskalta lisko kuitenkin vaikutti eväänsäkään liikauttaakseen, mutta reagoipa naaras sentään jotenkin sarvipäisen humanoidin puheisiin, jos ei muuta tehnyt.
Serpenttiä ei ilmassa kumpuavan puheen mukaan kaduttanut kovinkaan moni asia, eikä häkkiin joutuminen ollut niistä yksi. Ehkä punainen peto oli aikaisemminkin vangittuna ollut, tai ehkä vain yritti saada Lorythasia omalla tavallaan lannistettua. Siinä lohikäärme kuitenkin epäonnistui pahasti, sillä Puolikäärmeen kärsivällisyys oli täysin omaa luokkaansa, eikä mies vähästä tulisi lannistumaan. Sarvipää olisi vaikka voinut ottaa, ja istua auringon paahtavassa lämmössä serpentin kanssa päivätolkulla hiljaa, jos sellaista oikeasti vaadittaisiin.

Askel vakiintui taas kohtisuoraan serpenttiä kohti, Lorythasin pysähtyessä sellaiselle etäisyydelle, ettei lohikäärme yltänyt kuin korkeintaan häntänsä mitalla huitaisemaan kohti. Serpentin virnuilu oli saanut Lorynkin kasvoille nousemaan ovelan virneen, nokikolarin nostaessa kätensä puuskaan ja hymähti serpentin viimeisen huomion myötä ääneen.
”No, voisimmehan kokeilla vuoronperään noista jokaista”, Hopeakäärme mietti, hetken katsellen kehän häkkimäistä, kaarevaa kattoa, ”Tai sitten voisimme sysätä sinut narisemaan jonnekin ahtaaseen häkkiin sen sijaan kenties kuukaudeksi, tai kunnes nälkäiseksi tulisit”, katse palasi takaisin serpentiin uuden naljailun myötä. Lorythasilla ei oikeastaan ollut vielä minkäänlaista suunnitelmaa punasuomuisen kohdalle varattuna. Sarvipäinen tiesi vain, että halusi itse koulia pedosta jotain erikoista. Jotain hyödyllistä, mutta vaarallista.

”Olet kärsivällisyyteni uhri”, Lorythas tuumasi, hyvin hitaasti ja varovasti lähemmäs serpenttiä astellessaan hieman taas kaarta kiertäen käärmeen sivulle, ”Paha sinulle, minä jaksan kyllä odottaa kaaaauan ja hartaasti, vaikka nälkäkuolemaasi asti”, puoliverinen totesi punaisen käärmeen sanoja osittain lainaten, hymähtäen kieron virneensä lomasta.
”Tai sitten vain lopettaisimme sinut siihen paikkaan. Voin kyllä käskeä jotain harppuunalla sinut ampumaan, jos sellaista kohtaloa toivoit”, astetta harmistuneempi Lory tuumaili, ”Mutta en haluaisi heittää kaltaistasi mahdollisuutta hukkaan niin helposti”.


//Ivyltä ei kysytä (D VILLIÄ ON KAIKI! KUN VIHAINEN KANTELSOOLO PÄRÄHTÄÄ SOIMAAN, NIIN SITTEN ON TOSI KYSEESSÄ! Kyllä se ritari ässä sieltä vielä pärähtää, ootas vaan. Jaakko söi housusi, KANNATTIKO NII//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Heinä 2014, 02:36

Hymähtäen naaras kävi virnuilemaan sarvipäisen todetessa, että he voisivat kokeilla vuoronperään jokaista asiaa, minkä lohikäärme juuri oli nimennyt. Siinähän yrittäisivät, Pumpkinia ei näyttänyt kiinnostavan.
"Ahtaaseen? Näitkö äskeisen muotoni? Saa olla kovin pieni häkki, jos meinaat sen ahtaaksi minulle tehdä" Pää kävi jälleen heittelehtimään pienesti, naaraan seuratessa tarkasti sarvipäisen jokaista liikettä.
"Ja nälkäkuolema ei kuulostaisi kovin kivalta... Mutta, ottaen huomioon että ihmiset ovat kovin myötätuntoisia omiaan kohtaan hädän suurimmalla hetkellä - jos ovat tietämättömiä ja hyväsydämisiä - ei kovinkaan moni ihminen voisi katsoa vierestä kun humanoidi tekee kuolemaa..." Naaras kävi hymisemään, pyrkien raottamaan pienesti kitaansa. Siitä pienestä raosta kävi kumpuamaan inhimillisiä, tutunäänisiä tuskanhuutoja, liskon käydessä imitoimaan ihmisnaisen parahduksia, jotka herättivät huomiota lähettyvillä olleissa. Jokseenkin hätääntyneitäkin reaktioita moinen sai aikaan, porukan miettiessä, oliko joku omista nyt lohikäärmeen kidassa hätää kärsimässä.
Naaras kuitenkin lopetti ääntelynsä kovin nopeasti, kääntäen katseensa takaisin ympäristöstä sarvipäisen puoleen.
"Kun humanoidi huutaa, kaikki huolestuvat. Kun lohikäärme huutaa, ketään ei kiinnosta".

Miehen todetessa olevansa kärsivällisyytensä uhri, ei Pumpkin voinut olla hymähtämättä pienesti. Sittenhän heitä oli kaksi.
"Niin no, se saattaisi kyllä olla loogisin vaihtoehto" Pumpkin kävi tokaisemaan sarvipäisen tuodessa esiin naaraan tappamisen niille sijoilleen "Mutta veljeni ei kovin innoissaan siitä olisi... Ja minulla sattuu olemaan suhteita vuoren huipulle" Jälleen kerran naaras kävi virnistämään, huipulla viitaten kolmeen vanhimpaan... Tai no, ajankiitäjään itseensä. Tosin moinen oli valetta, muutamaan otteeseen - no okei, enemmän kuin pari kertaa - Pumpkin oli ollut tekemisissä tuon vanhuksen kanssa, joten oli se kai laskettavissa jonkinlaiseksi tuttavuudeksi? Joskin heidän välinsä olivat kovin negatiiviset.
"Mahdollisuutta? Mihin minun kokoisesta turhakkeesta muka olisi? Sinun kokoinen mies pystyisi juuri ja juuri ratsastamaan minulla... Mutta siihen se taitaisi jäädäkin" Kultainen katse jatkoi miehen tarkkailua.
"Et muuten koskaan kertonut nimeäsi, puoliverinen. Kertoisitko sen - kutsumanimesi tai tosinimesi - vai keksinkö sinulle itse nimen, hm? Kenties petturi olisi hyvä nimi, hmm?" Nimiehdotus käytiin tokaisemaan lohikäärmeiden kielellä, ymmärsi puoliverinen sitä tai ei.


// Ivyltä ei kysytä idd (D VIHAISET SOOLOT KYLLÄ! JA kannatti, en mä housuja tarvitse kun Jaakko on läsnä. eiku //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Heinä 2014, 03:13

Naaras jaksoi kinata vastaan, joskin eipä kukaan toista ollut olettanutkaan kaiken sen jälkeen, mihin punanahkainen otus oli jo näyttänyt kykenevänsä. Kuitenkin ne tuskalliset parahdukset, joita serpentti yllättäen lähti matkimaan, olivat vähällä saada Lorythasinkin pitelemään korviaan. Miehen, joka kovin pienestä ei käynyt hätkähtämään, mutta omalla tavallaan humanoidien itku otti aina lujille kuulla itse kunkin osapuolen kohdalla. Sarvipäisen katse nousikin hetkeksi seuraamaan häkin reunalla pälyilevää väkeä, joka näytti asteen verran hätääntyneemmältä, vaikka äänet selvästi kumpusivatkin kehästä.
Suomunahka puolusti itseään jälleen Puolikäärmeen sanoja vastaan, todeten että tuolla velikin oli ja suhteita vuorille. Kyllä Lorythas vanhimmat tiesi, olisi serpentti nimilläkin voinut puhua. Vaikka puoliverinen käärmeitä omalla tavallaan vihasikin, kunnioitti hän silti yhä jossain syvällä sisimmissään – siellä pimeimmässä nurkassa, josta ei koskaan pölyjä nuohottu – kolmea vanhintakin. Kai se oli joku syvällinen, lohikäärmeiden tapa reagoida noihin valtaviin liskoihin, jotka olisivat halutessaan voineet pistää koko valtakunnan sekaisin. Mutta niin ei koskaan ollut vielä tapahtunut, syystä tai toisesta.
”Tuskimpa he tuollaisesta pikkuisesta äyriäisestä kiinnostuneita ovat, ja mikäli olisivat, olettaisin heidän jo olevan täällä”, puoliverinen natisi taas virnuillen serpentille vastaan.

Kookas mies kävi kuitenkin naurahtamaan, punaisen pedon huomauttaessa ettei Hopeakäärmeestä olisi serpentillä ratsastamaan lähinnä kokonsa puolesta.
”Sanoinko missään välissä, että itse selkääsi nousisin?”, sarvipäinen nauroi, ”Minulla on jo ratsuni, sinusta sen sijaan tulisi passeli poni jollekin pienemmälle, ehkä jopa lapselle”, Lory kiusasi. Todellisuudessa hän kai ennemminkin jättäisi serpentin pihalleen vahtikoiraksi tai kantamaan kevyttä juhtaa sinne tänne, mutta sitähän ei naaraalle nyt kerrottu.
Se osittainen hilpeys tosin katosi miehen kasvoilta, serpentin tiedustellessa Puolikäärmeen nimeä, antaen vielä nimiehdotuksenkin lohikäärmeiden kielellä lausuttuna. Ulkopuolisten mielestä se saattoikin kenties kuulostaa hienolta, mutta Lorythas ei serpentin ehdotuksesta liiemmin välittänyt, kyetessään ymmärtämään käärmeiden kieltä enemmänkin.

Isäni nimesi minut jo vastaavasti Turmioksi, joten kaipa tuokin kelpaisi”, Hopeakäärme lätkäisi lohikäärmeiden kielellä sähisten, hetken kun asiaa pidemmälle mietti. Kehään tuijottivat enemmän ja vähemmän yllättyneet katseet, kun oikeastaan kenelläkään ei ollut mitään hajua siitä, millä kielellä Lorythas otti puhuakseen. Mutta kerran serpentti oli osoittanut tuota muinaista kieltä puhuvansa, ei puoliverinen katsonut ongelmaksi paljastaa jotain itsestään.
”Vaern”, sarvipäinen vielä lausui sanojensa perään, ”Se on tosinimeni”.
”Oletan, että nyt kun olen itse esittäytynyt, voisit sen verran tietoisuuttani valaista sen suhteen miksi sinua kutsua?”, Hopeakäärme kysyi, taas lähemmäs naarasta tullen, ollen jo ehkä joidenkin mielestä turhankin lähellä maassa lojuvaa suomunahkaa.


//Kanteleesta poksahtaa vielä kielet rikki, kun on niin raivokas meno (D Ja Jaakko tiesi sen jo. Siksi se sun housut turpaansa mättikin. Hyvät oli, osasta myös piippuun jauhoi poltettavia kuituja. Mmmmmmm//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Get out of my way, I'm wild and untamed || CRIM

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Heinä 2014, 03:29

Naaras kävi naureskelemaan ääneen puoliverisen verratessa häntä äyriäiseen. Olihan se jokseenkin totta, mutta tietenkään viholliselle ei annettu sitä oikeassa olemisen tyydytystä, mikä toinen olisi voinut saada. Sen sijaan naaras pysyi hiljaa asian suhteen, seuraillen vain katseellaan toisen liikkeitä.
Sarvipäinen kävi puhumaan siitä, mihin saattaisi pientä serpenttiä kenties soveltaa, tuoden esille että mokomasta olisi kenties ratsuksi jollekin lapselle, ponin tapaan.
"Sinun onneksesi en söisi kyllä lapsia suihini..." Naaras kävi virnuilemaan, sen pahemmin pistämättä vastaan moisen ehdotuksen suhteen. Hän ei halunnut vaikuttaa turhan närkästyneeltä tilanteen suhteen, vaikka vapaata petoa aina syvällä sisimmissään kismitti olla kahlittuna tavalla tai toisella, eikä tämä tilanne todellakaan ollut poikkeus sen suhteen.

Katse kävi yllättäen terävöitymään puoliverisen käydessä puhumaan käärmeiden kieltä, kertoen isänsä nimenneen itsensä Turmioksi.
"Voi kuinka osuvaa" Naaras kävi vastaamaan hymähtäen, hännän käydessä heilahtamaan pienesti, kuin kissalla konsanaan. Kuitenkin, sarvipäinen kävi loppujen lopuksi esittelemään tosinimensä serpenttille, joka ei näyttänyt kovinkaan innostuneelta moisen kuulemisesta. Vaerniksi esittäytynyt puoliverinen kävi kuitenkin tiedustelemaan naaraan nimeä, tullen ehkä turhankin lähelle kouluttamatonta petoa. Tosiin kuin olisi saattanut olettaa, ei Pumpkin tehnyt elettäkään hyökätäkseen toisen puoleen. Ei, hän ei aikonut olla se, joka kävisi ensimmäisenä päälle. Hän halusi pelata pelejä, joihin tämä kylä ei olisi varmasti vielä tottunut. Tai niin Pumpkin ainakin oletti.
"Saga Anahita on syntymänimeni" Naaras myhäili, tuodessaan turpansa kasvotusten sarvipäisen kanssa "Pumpkiniksi kutsuvat kuitenkin".


//Elä riko kannelta!! Perkele, Väinämöinenkin oli jo että huh. Jaakko perkele, et syö enempää housuja mä tarviin ees yhdet et pihal voin käydä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Briar

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron