Hooves K-varoitus || Aksu

Kaiken kokoisille ja näköisille vieraille tarkoitettuja makuuhuoneita, sekä myös itse siniveristen ja korkea-arvoisten vieraiden makuukammarit. Huoneet ovat erittäin tasokkaita ja kauniisti sisustettuja ja palvelijat pitävät huolen, että vieraat varmasti viihtyvät.

Valvoja: Crimson

Re: Hooves K-15 || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Heinä 2014, 17:16

Elodie otti aamutakin nätisti vastaan ja kävi myös kuulemaan käskyn vanhoista vaatteista. Tietenkään Perian ei pistäisi Elodieta pesemään vaatteitaan - osasiko tuo edes... - vaan joku saisi sen tehdä faunin puolesta. Eikä faunia tulevassakaan tultaisi laittamaan moisiin tehtäviin, vaatteiden pesemisestä saisivat alemmat palvelijat pitää huolen. Elodie oli erityispalvelija, joka ei "tavallisten" palvelijoiden töitä tekisi.
Jahka Perian oli itsensä kuivannut kunnolla, veti satyyri ylleen lähes samanlaisen kaaputakin, mitä Elodielle oli antanut. Hän ei aikonut pukeutua jo kerran käytettyihin vaatteisiin, sitä paitsi nuokin voisi ihan hyvin käyttää pesussa, kerta kaupungilla asti olivat käyneet.

"No niin. Jätä vaatteesi vain siihen, ne korjataan pesuun kyllä ja palautetaan omistajilleen" Perian kävi kääntymään Elodien puoleen, neidon solmiessa kaavun vyötä kiinni.
"Lähdetään katsomaan vaatteita sinulle..." Sen pidemmittä puheitta satyyri odotti, että Elodie antaisi jonkin asteen myöntävän vastauksen varmistukseksi siitä, että oli valmis lähtemään, ennen kuin satyyri kävi johdattamaan kaksikkoa pois kylpylän puolelta, kohden palvelijoiden tilassa sijaitsevaa räätäliä. Perian olisi kyllä mielellään häirinnyt kuninkaallisten räätäliä, mutta valitettavasti kuningattaren lemmikillä ei riittänyt arvovalta moisiin pyyntöihin.
Jälleen kerran sorkat kävivät kopsahtelemaan vasten lattiaa, kaksikon kulkiessa lähes toiseen päähän linnaa. Räätälille saavuttaessa Perian koputti oveen muutaman kerran, ennen kuin astui sisään. Ketään ei ollut paikalla, mutta ei se haitannut tällä hetkellä, hehän olivat vain katselemassa ja sovittamassa. Mikäli räätäli ei paikalle pössähtäisi heidän ollessa vielä täällä, jättäisi Perian tilauksen pöydälle.
"Tuolla on pieni huone, josta löytyy perus valkeita mekkoja, paitoja, yökaapuja... Mitä vain, etsi sieltä sopivan kokoiset sinulle ja ota muutama mukaan. Tarvitsethan sinä muutakin päälle pantavaa, kuin vain vanhat vaatteesi ja uuden työasusi" Käsi kävi osoittamaan pienen huoneen suuntaan, jossa olisi hyllyillä pinoittain vaatteita, joita oli valmiiksi palvelijoille tehty. Ei mitään kovin hohdokasta, mutta sentään sen verran säädyllistä, että niissä kehtasi jotenkuten liikkua linnan käytävillä.... kunhan ei kuninkaallisiin törmännyt.
Perian puolestaan kipitti toiseen huoneen puolelle, katselemaan henkareissa roikkuvia asukokonaisuuksia, joita oli läjäpäin roikkumassa tangoilla. Sieltä piti löytää sopiva, nätti kokonaisuus, joka sopisi Elodielle...


// HATTARA ELODIE <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves K-15 || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 29 Heinä 2014, 18:44

//Voi sentään :D //

Elodie oli jo miltei noukkimassa vaatteitaan mukaansa, kun Perian käski jättää ne siihen, ne kyllä haettaisiin, pestäisiin ja toimitettaisiin omistajalleen. Tyttöä kyllä kummastutti kuinka joku tietäisi kenen vaatteet olivat kyseessä, Perian oli tähän mennessä ainoa, vaatturin lisäksi, joka tiesi faunin olemassaolon. Elodie ei kuitenkaan kyseenalaistanut satyyria, tyttö nyökkäsi vastaukseksi ja lähti toisen perässä ulos kylpytilasta, palaten siitä hiljaiselle käytävälle.

Matka jatkui jonkin matkaa suuntaan josta he olivat tulleet. Kaksikko päätyi kankaiden täyttämään huoneeseen, jossa tällä hetkellä ei ollut muita kuin he. Satyyri neuvoi tyttöä menemään pieneen huoneeseen, josta tuo löytäisi jotain päälle pantavaa. "Selvä." Fauni vastasi, vaikka kauhistelikin pienesti sitä että hänen täytyisi ottaa useampi kuin yksi asuste. Hänellä oli todella paljon oppimista hovintavoista.
Elodie asteli peremmälle pikku huoneeseen, silmäillen ympärillään tangoissa roikkuvia vaatteita, mekkoja, paitoja, housuja, kaikenlaista. Ainoa mikä noita vaatteita yhditi oli puhtaan valkeat sävyt. Hivenen epäröiden fauni tarttui yhteen vaatekappaleeseen, nostaen sen pois tangolta. Se osottautui pitkäksi ja leveäksi paidaksi, ainakin faunin mittasuhteiden mukaan, se kävisi hänelle mekosta. Tyttö laittoi paidan takaisin paikalleen, siirtyen katselemaan vaaterivistöä, joiden helmat näyttivät enemmän röyheköisemmiltä, viitaten mekkoihin.
Tovin katseltuaan ja tutkittuaan, Elodie oli löytänyt polvet peittävän valkean mekon, jossa oli lyhyet pullohiat ja yksinkertainen naru rusetti koristi kaula-aukkoa. Se näytti todella yksinkertaiselta ja simppeliltä, se saattoi jopa olla yöasu. Se näytti kuitenkin oikean kokoiselta ja tyttö oli mielissään löydöksestään, etsien sille parin lisää samasta rivistä.
"Löysin nämä." Elodie ilmoitti Perianille palatessaan takaisin isomman huoneen puolelle.
Janni
 

Re: Hooves K-15 || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Heinä 2014, 15:02

Perian selasi jokaisen vaatekappaleen kunnolla, harkiten muutaman kohdalla hetken, kunnes selailu jatkui. Joillekin vaatteille satyyri kävi jopa huomaamattomasti nyrpistämään. Jos hän jostain oli tarkka, niin vaatteista ja jos hän oman palvelijan saisi, katsoisi Perian myös huolella, ettei tuo ihan mitä tahansa päälleen vetäisi! Ei, Elodien piti edustaa itseään, mutta myös Periania. Sentään tyttö oli nätti, joten ehkä naamakerroin antoi vähän anteeksi, jos vaatteet eivät olleet niin prikulleen.
Hetken Perian saikin rauhassa selailla vaatteita, kunnes Elodie palasi pikkuhuoneesta esitellen löydöksiään. Sininen katse kääntyi katsahtamaan Elodien puoleen, satyyrin lopulta hymähtäen myöntävästi.
"Hyvä, eiköhän noilla alkuun pääse. Täältä voit myös tulevassa tulla hakemaan vaatteita, mikäli tarve tulee. Muista vain ilmoittaa räätälille tai jättää hänelle lappu, mitä otit mukaasi, jotta hän tietää tarkkaan mitä on varastossa" Perian hymähti selaillessaan mekkoja "... Osaathan kirjoittaa edes sen verran?"
Sitä näissä piireissä yleensä ylenkatsoi moista taitoa, mutta kun rahvaan sekaan eksyi, sai huomata, ettei luku- ja kirjoittamistaito ollut ihan niin arkinen ominaisuus kaikille.

"Mitä tuumit tästä? Minusta se voisi sopia sinulle" Perian kysyi vetäessään esiin vaaleanvihreän, silkkisentuntuisen mekon. Mekon asukokonaisuuteen kuului myös valkea, sievä esiliina, joka Perianin mielestä oli täydellinen kokonaisuus Elodielle. Ei liian koreileva, ei liian yksinkertainen.


// Tahdon piirtää hattara Elodien mutta olen laiska enkä jaksa hakea isompaa piirtopöytääni yhyyy >>>: Kuvaile sä paremmin sitä mekkoa osaat varmaan jos haluut jne SOVITAAN ETTÄ SE OLI SE MISTÄ PUHUTTIINKIN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves K-15 || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 30 Heinä 2014, 15:56

//Awww ois kiva nähä, mutta kaikkihan me toisinaan laiskoja ollaan =u= //

Elodien tyytyväinen hymy hiipui hiljalleen olemattomiin, sitä mukaan mitä Perian mainitsi kirjoittamisesta. Osaathan kirjoittaa sen verran? "Uuummm..." Fauni sopersi, sydän tykytti ikävästi rinnassa. Ei hän osannut! Ei sitten yhtä kirjainta! Pieni paniikki sai tytön puristamaan vaatteita sylissään tiukemmin. Jos hän sanoisi ettei osannut edes sen verran, mitä Perian sanoisi? Passittaisi hänet ulos linnasta kenties? "K...Kyllä." Tyttö kuuli sanovansa ennen kuin ajatteli ja nostikin kätensä huulilleen kuin olisi sanonut jotain sopimatonta.

Ei kai hän vain juuri valehdellut? Se oli kyllä nyt myöhäistä perua, Periankin vaihtoi puheenaihetta mekkoon jonka oli löytänyt. "S-Se on sievä." Fauni vastasi pakottaen pienen hymyn huulilleen, silmäillessään vaaleanvihreää mekkoa, joka röyhelö koristeinen helmasta ja kauluksesta. Sen hihat olivat kyynerpäihin asti ilmavat, joista alaspäin ihoamyötäilevät aina rainteisiin asti. Olkapäitä ei peittänyt mikään, mutta mekon pituus piti asun siveliäänä. Sen helma oli pidempi takaa kuin edestä ja oli kaksinkertainen, laskoksia alla ja siitin tasainen helma päällä. Sinäänsä helman takaosan pituus oli hyvä sillä Elodien häntä saattaisi nostaa helmaa ylös, koska sille ei ollut omaa reikää mekon takaosassa. Mekkoon kuuluva essu oli valkea ja sopivan lyhyt paljastaakseen mekon kauniin helman.
Jotenkin faunista alkoi tuntumaan ettei ansainnut tuota mekkoa, sen jälkeen mitä oli mennyt ajattelemattomasti sanomaan. Ei hän yleensä valehdellut, mutta alitajuntaisesti tyttö tahtoi tehdä kaikkensa tämän työn eteen. Ehkä hän voisi yrittää opetella kirjoittamista itsekseen, silloin hän ei olisi valehdellut!
Janni
 

Re: Hooves K-15 || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Elo 2014, 12:49

Elodie vaikutti kovin epävarmalta vastauksensa kanssa, kirjoittamisen tullessa puheeksi. Ei tarvinnut olla ajatustenlukija huomatakseen, että fauni saattoi juuri lipsauttaa pienen valkoisen valheen suustaan. Sinällään Perian ei ollut edes yllättynyt, ettei kirjoittaminenkaan sujunut kadulla asuvalta. Olihan moinen harvinainen taito, kuten myös lukeminen ja uiminenkin... Harvinainen, mutta hemmetin hyödyllinen. Uiminen varsinkin, sen taidon osaaminen pelasti henkiä.
Satyyri tyytyi kuitenkin hymähtämään vain epäilevään sävyyn vilkaistessaan sarvipäistä neitoa huvittuneena, sen pahemmin asiaan takertumatta nyt. Ennemmin tai myöhemmin totuus tulisi selville - joko Elodie joutuisi kirjoittamaan tai sitten tuo vain myöntäisi, ettei moista taitoa vielä hallinnut. Sitten Elodieta pitäisi vain opettaa, eipä palvelijoilta paljoa vaadittu moisia taitoja, mutta olihan se hyvä osata edes muutama tarpeellinen lause kirjata ylös.

"Hienoa, otetaan sinusta mitat ja jätetään ne räätälille, hän tekee sinulle sopivankokoisen version jahka töihinsä palaa" Satyyri hymähti faunin kehuskellessa mekkoa. Perian kävi laskemaan mekon läheisen tuolin selkänojalle - kuin myös Elodien käsissä olleet vaatteet -, samalla napaten samaisesta paikasta mittanauhan. Sen pahemmin mitään varoittelematta lähti mies ottamaan mittoja Elodiesta, joka sai nyt seistä kiltisti paikoillaan. Samalla mitat käytiin kirjaamaan nopeasti ylös pienelle paperinpalalle räätälin pöydälle, jotta tuo tosiaan voisi tehdä mittojen ja mallin mukaisen asusteen uudelle työntekijälle.
Kun mitat viimein oli otettu, Perian viittoi Elodieta ottamaan tuolille nostetut vaatteet mukaansa, samalla kun Perian vielä kirjoitti viimeiset ohjeet räätälille ylös ja jätti sitten lappusen mekon kera pöydän kulmalle.
"Noin, nyt voimme palata huoneelleni, tule" Noiden sanojen jälkeen Elodieta lähdettiin jälleen johdattamaan pitkin linnan käytäviä, kohden satyyrille tarkoitettua huoneistoa.


// 2 min ja taidetta koska näinhän se meni ja silleen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves K-15 || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 05 Elo 2014, 13:45

//AAAAHHHHH Se on ihana! <3 tollanen hattara! :'D voi eiii ~ en kestä! >u< //

Perian ei palannut enää kirjoitus aiheeseen, joka sai Elodien olon kevenemään, mutta vain hieman. Katumus ja paha mieli vaivasivat häntä. Tyttö astui lähemmäs Satyyriä, joka tahtoi ottaa mitat ylös, jotta asusta tuli oikean kokoinen. Fauni pysytteli aloillaan, samalla seuraten kuinka Perian mittasi hänen lantiotaan, rinnanympärystä ja ties mitä muitakin mittoja otettiin ylös.
Satyyri jätti lapun ja mekon odottamaan räätäliä, joka valmistaisi Elodielle mekkonsa. Tyttö kipitti pomimaan tuolilta vaatteensa, kun niihin oli viitottu ja kääntyi sitten Perianin perään, oli aika palata tuon huoneeseen. Elodie vain nyökkäsi vastaukseksi, pysytellen hiljaa ja kuunnellen sorkkien kopsetta, jotka kaikuivat käytävällä.

"O-Onko täällä jotain paikkaa...mistä saa kirjoja... palvelijoille siis?" Elodie uskaltautui kysymään hetken hiljaisuuden jälkeen. Jos linnassa oi räätäli, ei olisi ihme jos täällä olisi kirjakauppakin?
Janni
 

Re: Hooves K-varoitus || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Elo 2014, 00:17

Hetken kaksikko kipitteli eteenpäin kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa, kunnes Elodie kävi kyselemään kirjoista, mikäli sellaisia olisi tarjota palvelijoille.
"Kirjastoja on muutamakin pitkin linnaa. Ainoastaan alimman kerroksen kirjastoa saavat myös palvelijat käyttää, tosin minulla on erikoislupa käydä ylimystöille tarkoitetuissa kirjastoissa... Mutta mikäli sinä haluat jotain kirjoja käydä katsomassa, suosittelen alakerran kirjastoa. Se on iso, varmasti löydät mieleisiäsi kirjoja sieltäkin. Mutta älä mene yläkerran kirjastoihin ilman minua... Ihan vain, ettet joudu hankaluuksiin. Sitähän me emme halua, emmehän?" Perian kävi kertomaan kaksikon käydessä kävelemään ylös rappusia seuraavaan kerrokseen, jossa Perian jatkoi Elodien johdattamista kohti huonettaan.

"Tosin, sinä nyt et tiedä missä mikäkin huone on... minun pitää ilmeisesti näyttää sinulle paikkoja, toivottavasti sinulla on hyvä reitti muisti? Tänään tuskin lähdemme sen pahemmin paikkoja katselemaan, eiköhän tässä ole jo tarpeeksi sulateltavaa sinulle yhdelle päivälle, vai mitä?" Satyyri kävi vilkaisemaan Elodieta hymyillen yllättävänkin ymmärtäväisenoloisena. Olihan tämä Perianille tuttua jo, uusiin paikkoihin vei aina aikansa tottua... Ja Perian oli elämänsä aikana jo muutamaan uuteen paikkaan tutustunut aina töiden ohella, joten kyllä hän ymmärsi.


// HATTARA ELODIE <3 Tahtoisin vain paijata //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves K-varoitus || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 10 Elo 2014, 00:46

//Niiin ja haukkaista pal- TAI SIIIS, pörröttää hehehe //

Elodie kuunteli tarkasti Perianin selittäessä kirjastoista, kuinka monta niitä oli ja minne tytön ei kannattanut mennä yksin ja minne tui saisi mennä. Hänellä olisi niin paljon muistettavaa ja opittavaa. "Emme tietenkään." Fauni totesi yllättävän rohkeasti, hän oli mutissut jo aivan liikaa. Noh, nyt hän ainakin tietäisi mistä etsiä kirjoja, joista hän voisi opetella kirjoittamista... eikös niitä kutsuttu aapisoiksi vai aapisiksi?
Satyyri otti puheeksi vielä että tuon täytyisi esitellä Elodielle paikkoja, joka todellakin olisi tarpeen, hän kun nyt oli jo sekaisin käytävistä ja oli unohtanut mistä he olivat tulleet ja mistä menneet. Mies vielä soi faunille hyvin ymmärtäväisen hymyn, joka sai tytön tuijottamaan toista pidemmän aikaa. Perian oli niin kiltti hänelle. Elodie hymyili toiselle takaisin, naiivi mieli pyyhki faunin huolet kirjoittamisesta unohduksiin.
Janni
 

Re: Hooves K-varoitus || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Elo 2014, 20:40

Oli huojentavaa tietää, että fauni oli samoilla linjoilla satyyrin kanssa. Niin kauan kuin Elodie pitäisi tuon saman, tottelevaisen ja jokseenkin varovaisen ujon asenteensa, tyttö tuskin joutuisi vaikeuksiin. Kunhan oli hiljaa, puhui puhuteltaessa ja osaisi niiata oikeille henkilöille jos noihin sattui törmäämään tilanteessa tai toisessa. Tosin, Elodie ei vaikuttanut lainkaan koppavalta ja tuosta tuskin olisikaan sanomaan vastaan, jos jotain oli väärin tehnyt ja saisi siitä haukut niskaansa, joten Elodie oli turvassa. Korkeintaan sai kuulla kunniansa nuhteluiden kera, kunhan vain otti ne haukut niskaansa myöntyvästi ja nöyrästi, ei hankkinut itselleen lisää hankaluuksia. Yleensä.

Perian johdatti Elodien takaisin huoneelleen, jossa kaksikko sai viimein pukea ylleen kunnolla. Pukemisen ohesta Perian kävi kertomaan muista perussäännöistä, jotka hovissa pätivät, kuten esimerkiksi kuninkaalle kumartamisesta ja teitittelystä, siitä kuinka piti aina koputtaa ja sisään ei saanut astua ilman lupaa, siitä kuinka nokkaansa ei saanut tunkea joka paikkaan, vaikka mieli olisi tehnyt. Siitä, mitä tiloja palvelijat saisivat käyttää vapaasti - muistuttaen Elodieta, että satyyri kyllä veisi faunin kierrokselle heti huomenna ja ehkä he voisivat jonkinlaisen pienen "kartan" piirtää tytölle, jotta tuo näin alkuunsa pysyi oikeilla reiteillä - ja minne ei todellakaan kannattanut mennä...
Samalla Perian myös puhui rauhoittelevasti asiasta, varmistaen, ettei Elodie liikaa kävisi stressaamaan uudesta työstään. Satyyri halusi varmistaa, että fauni viihtyisi ja ottaisi rennosti, mutta vakavasti työnsä. Kunhan ei liikaa alkaisi huolehtia, kaikki olisi hyvin. Kyllä hänkin oli aikanaan uusi palvelija aina ollut uusille isännille ja emännille, joten hän tiesi, kuinka pelottavaa uuden työn aloittaminen saattoi olla. Mutta kuten sanottu, nykyään Perian oli jo konkari.

Jahka Perian oli asioita kertaillut ja kertoillut, saattoi satyyri Elodien palvelijoiden kyökkiin, jossa kaksikko saattoi syödä iltapalansa. Kerta Perian oli korkeampiarvoisempi, mitä kyökin työväki, saivat he valmiin ruuan suoraan eteensä ilman, että kummankaan sorkkajalkaisen tarvitsi sen pahemmin mitään ateriansa eteen tehdä. Tietenkin Perian kiitti kyökkiä ateriasta, mutta vaikutti silti jokseenkin... Ylimieliseltä asian suhteen. Ei hän normaalisti olisi, mutta kerta satyyrilla ja kyökillä oli välillä ollut tikut ristissä, halusi Perian tehdä kaikkensa ärsyttääkseen keittiössä käyskenteleviä palvelijoita. Ehkä se ei kannattanut - ties vaikka myrkkyä olisi ruokaansa saanut joskus... - mutta ei Perian voinut itselleen mitään. Onneksi kukaan ei ollut niin tyhmä, että olisi vielä yrittänyt murhata kuningattaren suosikki "Lemmikkiä".
Jahka illallinen oli saatu syötyä, oli aika vetäytyä omiin oloihin ja valmistautua nukkumaan. Valitettavasti tähän hätään Perian ei voinut järjestää Elodielle omaa huonetta saatikka nukkumapaikkaa, joten fauni sai tyytyä nukkumaan Satyyrin sängyssä, tuon kanssa. Onneksi kaksikko oli harvinaisen pienikokoista ja sänky, jonka Perian omisti, oli naurettavan suuri hänen kokoiselle sorkkajalalle, joten ei sentään tarvinnut nukkua kylki kyljessä kiinni... ellei Elodie halunnut...
Perian kuitenkin antoi omalta osaltaan Elodien nukkua rauhassa, varmistaen, että tyttö myös nukkui, ennen kuin satyyri itse alkoi hankkiutua unten maille...


// Perian voisi kyllä vähän Elodie hattaraa mutusta-- NONI NYT HYST. Nyt loppu ennen ku alkaakaan, ei kukaan kohta kestä muo enää :----DDD JANNI RAKAS TEE AIKAHYPPY HOP //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves K-varoitus || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 25 Elo 2014, 21:29

Elodie antoi kaiken keskittymisensä Perianille, tuon selittäessä säännöistä, tavoista ja paikoista. Tytöllä oli niin paljon muistettavaa, ehkä pieni huolikin kummitteli faunin mieltä. Muistaisiko hän kaiken? Hän olisi häpeäksi Perianille jos hän tekisi jotain tyhmää. Onneksi satyyri soi Elodielle rauhoittelevia sanoja, mies auttaisi häntä jos tyttö sitä tarvitsisi, tuo jos kuka tiesi millaista oli palvella. Faunin huolta hellitti myös se, että hän palvelisi vain ja ainoastaan Periania, hänen ei tarvitsisi huolehtia kenestäkään muusta, korkeintaan niiata kohteliaasti aateliston tai kuninkaalisten tullessa vastaan linnan käytävällä.

Vaikka ilta alkoi kiriä loppuaan, kaksikko kävi vielä palvelijoiden kyökissä syömässä iltapalaa. Elodien yllätykseksi heidän ei tarvinnut tehdä aterioita itse, kiitos Perianin ja tuon ylempiluokaisen arvon. Tosin fauni pisti merkille kyökin työväen ja Perianin käytöksen toisiaan kohtaan. Tyttö ei kuitenkaan sanonut asiasta mitään, eihän se kuulunut hänelle jos näiden välillä oli kärhämää. Elodie kuitenkin soi työvälle pahoittelevan hymyn uuden isäntänsä ylimielisyydestä, muttei antanut Perianin sitä nähdä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut että Elodie arvostelli toista, satyyrilla oli varmasti käytökseen hyvä syy.
Iltapala oli maukas, Perian oli ottanut huomioon faunin rajoitetun ruokavalionkin. Kauaa kaksikolla ei kulunut iltapalan ääressä ja pian he jo palasivat satyyrin huoneeseen, jossa tyttö saisi viettää yönsä siihen saakka kunnes saisi oman huoneen. Perianin vuoteella oli helposti tilaa kahdelle, joten nukkumisen suhteen ei olisi ongelmaa, toki se kuitenkin sai Elodien hivenen hämilleen, joka jokseenkin oli outoa. Ei hän ollut moksiskaan kun oli nukkunut Karhuntakun kanssa samassa vuoteessa. Mahtoiko se johtua siitä, että tyttö laski tuon kuin isäkseen, kun taas Perian oli... Elodie puisteli päätään ja kapusi kiireesti vuoteeseen, piiloutuen vielä peiton alle. Kyllä hän voisi nukkua satyyrin vieressä, ei siinä ollut mitään erikoista ja päästyään eroon ajatuksistaan, vaipui Elodie nopeasti uneen. Ja ihmekkös tuo kun vuode oli paljon lämpimämpi ja pehmeäpi kuin portaiden alusta.

//He he kyllä mä ainakin kestän, sun jutut on parhaita ~ ja hop aika hyppy tulee seuraavasssa osassa! //
Janni
 

Edellinen

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron