I will protect you||Janni

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 29 Elo 2014, 23:54

Un

Jopa tajuttamanakin Un näytti tuskaiselta. Alris näytti tekvän pikaisia päätöksi. Samalla kun Celenri hoki, että kai,ki oli hänen vikansa. Aarnikotkakin saattoi kuulla nuo sanat läpi tajuttomuutensa. "Celebri. Mikään ei ole sinun syytäsi. Nyt on vain parasta, että yritämme raahata hänet sisälle." Alris totesi ja tiedusteli samalla pystyikö tämä seisomaan. Haltia mies tarttui Unin käsistä kiinni ja saattoi vain rukoilla, ettei tehnyt liian isoa vahinkoa. Jos poika vain olisi ollut yhtään lyhyempi, olisi haltija pystynyt teemään jotakin muuta, kuin raahaamaan hänet tällä tavalla.
Unin rahattua sisään Alris otti karskina miehenä ohjat käsiinsä. "Hae vettä ja tuo viltti, jonka mahdollisesti tiputit." mies viittasi hieman tytön alastomuuteen, mutta lähti sitten itse hakemaan sidetarvikkeita ja mahdollisia parsimisvälineitä. Un makasi tiedottomana, mutta hän saattoi liikkua siitä huolimatta. Pieni kösien puristus, joka oli kohdistettu kylkiin. Un näytti purevan hampaitaan yhteen ja samalla hänen hengityäesään veri läiskä levisi.

Alris saapui tarvikkeiden kanssa ja otti liinan, jonka painoi haavaa vasten. Hän ojensi tytölle puukon ja neulan. "Leikkaa puukolla Unin paita, se on tiellä, emmekä voi ruveta riisumaan häntä. Kuumenna sitten tuo neula takassa ja anna minulle." mies neuvoi, kun piti liinan paikoillaan. "Ei ole vielä aika poikaseni." Alris kuiski.
Kohta puoliin paita oli poissa ja haltia pääsi valelemaan haavan vedellä. Haava oli pitkä ja syvä. Se ei näyttänut kuitenkaan vaarallisen syvältä. Verenhukka siitä tosin oli tullut. "Kun Un ei edes minun kosketustani kestänyt, paijasin häntä aina hänen mukkuessaan." haltia mutisi, kun aarnikotka ynähti. Un raotti toista silmäänsä. "...Isä..." hän mutisi ja keho jännittyi nopeasti kivusta ja sitten se yritt taas rentoutua. Haltia rauhoitteli poikaansa. Hän otti neulan ja laittoi lankaa. Un tiesi jo äänestä mitä oli edessä. "Et ehkä halua katsoa..." haltija varoitti Celebriä. Neula työnnettiin sulavasti lihaan, joka sai sen nytkähtämään pari kertaa. Un ynisi ja puri hammasta. Hän vihasi ompelemistä. Se oli sama kuin ampiainen pistäisi ja sen perässä tuli inha tunne siitä, kun jokin liikkui ihosi alla.

Haava oli suljettu onnistuneesti, mitä niillä taidoilla pystyi tekemään. Alris sitoi sen vielä ja siivosi kaiken pois. Un makasi lattialla, kykenemättä liikkumaan. Hänen silmänsä olivat kiinni ja uupuneet. Ottoisä toi pian poikansa peiton ja peitteli tämän vyötäröön asti. Sitten katse kiinnittyi Celebriin. "Vahdi häntä." käsky kävi ja haltia meni menojaan.

// Oi ei! Un ei saa rusentaa tyttöjä alle. EIKUN.
Mori
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 30 Elo 2014, 00:20

Celebri

Celebristä ei ottanut selvää kuuliko tämä Alriksen rauhoittelevat sanoja, mutta tämä kyllä ymmärsi että Un oli saatava sisälle. Tyttö yritti parhaansa auttaakseen haltiaa, kannatellen Unin jalkoja. Vaikeaahan se oli tällä heikolla keholla, mutta saivat he miehen sisään kuitenkin. Alris pyysi tyttöä tuomaan vettä ja hakemaan viltinsä. Celebri ei voinut muutakuin totella ja unohti tohinansa keskellä ulko-oven auki. Veden hän sai tuotua saavissa Unin vierelle, haltia oli sillä välin hakenut sidetarpeita ja muuta tarvittaavaa. Viltti harteillaan tyttö polvistui takaisin Unin ääreen. Toisen paita oli saatava pois tieltä ja Celebri ei voinut muuta kuin totella. Varoen hengitys edelleen väristen tämä leikkasi paidan auki puukolla, jotta Alris pääsi kunnolla haavaan käsiksi. Sillä välin tyttö meni kuumentamaan neulaa takassa.

Enempää Celebri ei voinut tehdä Unin hyväksi, hän tyytyi vain tuojottamaan miehen tuskaisia kasvoja, tuo näytti virkoavankin hiljalleen, ehkä vähän liian aikaisin. Tyttö ei kääntänyt katsettaan Unin kasvoista Alriksen ryhtyessä ompelemaan haavaa umpeen. Operaation tuskan pystyi näkemään miehen kasvoilta, se pahensi Celebrin oloa entisestään. Miksi tämä oli päätynyt tähän? Kaikki olisi hyvin jos hän olisi edelleen siinä häkissä.
Hiljainen tuulenvire kiiri sisälle avonaisesta ovesta. Sen mukana lepatti jotain oranssia, ne kiirivät kolmikkoa kohti, kadoten Celebrin viltin alle.
Haava oli puhdistettu, ommeltu ja sidottu. Alris kävi hakemassa peiton Unille ja peitteli tuon, pyytäen sitten Celebriä vahtimaa toista. "Mi... Minne menet?" Tyttö kysyi haltian perään, äänellä joka ei meinannnut aluksi tulla lainkaan ulos.

//Vähän ehkä, iiiiihan vähän voi rusennella :D //
Janni
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 30 Elo 2014, 10:29

Un

Aarnikotka kuuli hätäisen kysymyksen, toisin kuin isänsä. Un avasi silmänsä väsyneesti. "...Hänellä on töitä täälläkin... Hän on kiireinen... Anna olla." Un mutisi ja sulki silmänsä uudelleen. Niiden pitäminen auki tuntui vaikealta. Hän kuitenkin avasi ne uudestaan. Silmät nykivät aivan selkeästi, kun Un päätti pitää silmänsä auki.
"Sulkisitko oven?" kuului Alriksen pyyntö, joka hääri keittiössä tekemässä jotakin. Un katsoi ulos, hänen maisemansa tuntui huojuvan ja sen lisäksi se tuntui olevan aika sumea. Un ynähti, kun hän yritti vähän edes liikahtaa. Hän puri taas hammastaan. Keho oli raskas. "Celebri..." Un mutisi ja oli juuri taas sulkenut silmänsä. Hän ei tiennyt miten jatkaa. Hän olisi halunnut sanoa: älä ole huolissasi tai älä syytä itseäsi. Sanat eivät kuitenkaan tullet ulos hänen suustaan.

Lattia ja kylmä keho eivät olleet mukavin yhdistelmä. Äänet kajahtelivat korjissa ja hengitys tuntui kuuluvan voimakkaampana kuin koskaan. Un kuitenkin avasi silmänsä ja rupesi nousemaan. Hän yritti kaikin voimin puskea itsensä istumaan. Jos Alris olisi huomannut toiminna, tämä olisi varmasti painanut Unin takaisin lattialle. Un pääsi lopulta istumaan ja hengähti siinä hetken. Hän tuijotti Celebriä. Nielaisi ja tarttui tämän poskiin ja venyytti niitä hellästi. Kosketus ei ollut mikään mukavin kokemus, mutta hän näytti väsyneeltä välittämään traumastaan. "Ei ole sinun syytäsi!" hän henkäisi lopulta.
"Anna menneiden olla! Elossa olen eikä se olisi murehtimisella yhtään olisi muuttunut!" sanaryöppy sai Unin yskimään. Hän haukkoi hetken henkeä ja näytti hyvin tuskaiselta, kun haavaan otti. Un päästi lopulta irti ja hänen kehonsa krijaimellisesti tärisi kauttaaltaan. Aarnikotka kuitenkin pysyi istualtaan ja kohotti väsyneen katseensa tytön silmään. Pikkuhiljaa hänen silmiensä väri näytti himmenevän. Aurinko oli alkanut painua pikkuhiljaa alas. Ja sitä mukaa mitä allemmas se meni sitä enemmän hänen punaisten silmiensä väri tummeni ja häipyi, kunnes ne kirkaustuivat ja vaihtoivat väriä taivaansiniseen.

Un ei siitä välittänyt, hän ei muutenkaan koskaan nähnyt silmiensä värien vaihtoa. Kädet antoivat lopulta periksi, joihin keho oli tukeutunut ja Un laskeutui takaisin makuulle. Hän piti silmänsä auki ja ne nykivät taas. Väsyttää. Hän ei voinut kieltää sitä tosia asiaa, että oli väsynyt. Johtui varmaan liiasta verenvuodosta. Kaikkihan olivat vähän tokkuraisia, kun menettivät verta. Hän halusi vain, ettei Celebri ajatellut pahaa itsestään. Kenenkään ei pitänyt ottaa sitä painoa harteilleen. Hän toivoi, ettei tyttö syytellyt itseään. Sättinyt ja murehtinut.
Unia ei haitannut. Olihan se hänen osasyynsä, koska aarnikotkalle luontainen luonne ei sallinut lähteä karkuun. Kyse oli silkasta luonnollisuudesta. Hänen isänsäkin tiesi sen aivan yhtä hyvin. Jos Un jotakin varjeli, ei kannattanut sanoa, että lopeta sen varjeleminen. Aarnikotka tekisi kuitenkin niin.

//Aaaaws :3
Mori
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 30 Elo 2014, 13:01

Celebri

"Älä puhu." Celebri yritti rauhoitella Unia, joka oli mennyt vastaamaan isänsä puolesta, joka puolestaan pyysi tyttöä sulkemaan oven. Celebri teki työtä käskettyä kiiruhtaen oven luo sulkemaan sen. Siinä ohella hän oli kuullut Unin avaavansa suunsa jälleen ja tyttö oli valmis käskemään toista olemaan hiljaa. Puhuminen ei auttaisi toisen tilaa ollenkaan. Celebrin harmiksi Un oli kammennut itsensä istumaan ja tyttö kiiruhti tuon vierelle. "M-Mitä luulet tekeväsi?" Tyttö hengähti, kohottaen kätensä työntääkseen toisen takaisn makuulle, mutta pysähtyi ennen kuin ehti koskea toiseen. Paniikki sai helposti unohtamaan pikku seikat.

"Un..." Celebrin huulilta karkasi kun Un oli kohottanut kätensä ja nipisti nyt hänen poskeaan. Punainen silmä tuijotti miestä suurena, samalla kun tämä kuunteli toisen kertoessa saman kuin Alris. Mikään ei ollut hänen vikansa, mitä turhaan murehtimaan menneitä. "Mutta, entä jos he palaavat." Tyttö sanoi vaimealla äänellään, joka jälleen tärisi. Toisen sanat olivat tärkeitä ja Celebri kyllä ymmärsi, mutta hän silti pelkäsi. Tytön teki mieli tarttua toista kädestä, mutta pidättäytyi, pieni nipistys oli jo varmasti vaikeaa toiselle.
Kaksikko tuijotti toisiaan edelleen, hiljaisuuden vallatessa, eikä Celebriltä jäänyt huomaamatta Unin silmien värin muutos. Hetken tyttö luuli että valo himmeni toisen silmissä, mutta hiljalleen ne hehkuivat kirkkaimpana kuin koskaan. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, tuskin se liittyi mitenkään haavaan.

Unin keho ei lopulta jaksanut pysyä enää pystyssä ja tuo laskeutui takaisin makuulle. Celebri oli vienyt sormensa koskettamaan omaa poskeaan, siitä mistä toinen oli häntä nipistänyt. Ei siihen sattunut sentään. "Lepää nyt." Tyttö pyysi huomatessaan kuinka Un edelleen kamppaili väsymystä vastaan pidellessään silmiään auki.

//Un senkin söpö jääräpää :'3 //
Janni
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 30 Elo 2014, 13:39

Un

Celebri kehotti lepäämään. Ei hän voinut, kun eräs joutui kärsimään häntä enemmän. "Eivät he palaa... Jos palaavat, minä hoitelen heidät kyllä." vino hymy käväisi aarnikotkan kasvoilla. "Ja miten minä muka voin levätä, kun sinä sätit itseäsi?" Un marisi lattialta. Hän kurtisti hieman paksuja valkoisia kulmiaan. Maailma oli julma. Mutta silti sennkeskellä saattoi olla onnellinen ja ehkä vähän iloinen siitä, että syntyi maailmaan.
"No hyvä on. Jos sinä lopetat itse syyttelysi niin minä lepään." kompromissa oli anakin reilu. Silmien tuike loisti kirkaina. Kunnes ne suljettiin silmäluomien taa. Un nukahtikin pian sen jälkeen ja tuhisi syvässä unessa. Samaan aikaan Alris saapui kaksikon luo. Hän kantoi kahta keittolautasta ja ojensi toisen Celebrille. "Sinulla on varmaankin aika nälkä." haltija kysyi ja silmäili poikaansa. "Un on tuollainen. Sinun täytyy ymmärtää, että hän suojeli sinua omasta tahdostaan. Lisäksi. Hän on aarnikotka. Vartija ja suojelija."mies lausui runnollisen kuuloisesti ja hörppi kasviksen voittoista keittoa. "Voi pitää häntä kädestä, kun hän nukkuu, jos haluat." ottoisän vino hymy muistutti Unin omaa. Ehkä Alris piti Celebriä edelleen poikansa tyttöystävän, vaikka tiesi totuuden.

Un näki unta. Se oli taas vanha koti ja aika. Sinä päivänä hänet vangittiin. Unessa ei näkynyt haltijoita, vain varjoja. Un painettiin vasten lattiaa ja hånet sidottiin. Kukaa ei tullut auttamaan. Ei edes Alris. Un huusi isäänsä ja yritti kurottaa kätensä kohti ovea. Varjot kuitenkin vetivät hänet vain syvemmälle lattian syvyyksiin. Kin hän olisi tipahtanut kuiluun. Edelleen kurkottaen valoa kohti, mies näki kuinka kaikki muuttui mustaksi. Sitten jokin välähti ja tarttui hänen yksinäiseen käteensä kiinni. Lämmin tunne. Milloin viimeksi kosketus oli tuntunut hyvältä.

Sädehtivä käsi puristi hänen omaansa ja alkoi kiskoa kohti pintaa. Se kuiski sanoja, joilla ei ollut merkitystä. Unin silmät rävähtivät auki. Hännoli hiestämärkä ja kun hän silmäili ympäristöään, hän huomasi osänsä, joka nukkui seinää vasten. Oli jo myöhä.
Missä Celebri oli? Un käänsi hitaasti päätään.

//Crap that hand CELEBRI!
Mori
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 30 Elo 2014, 14:07

Celebri

Celebri antoi Unille vakavan katseen tuon vähätellessä että tuskin roistot palaisivat ja mies hoitaisi ne jos ne niin tekisivät. Ei tyttö halunnut toisen joutua vaikeuksiin, tuo saattaisi satuttaa itseään uudestaan. Celebrillä ei kuitenkaan ollut vaihtoehtoja, jos tahtoi saada toisen lepäämään. Pieni nyökkäys Unin kompromissiin ja tuo sulki sinertävät silmänsä. Hiljainen huokaus karkasi Celebrin huulilta, ennen kuin katse kääntyi Alrikseen, joka asteli kahden keittokulhon kanssa kaksikon luokse. Tyttö otti kulhon vastaan, se höyrysi kutsuvasti ja muistutti kuinka nälkä hänellä oli. "Kiitos." Celebri kiitti haltiaa, hämmennellen keittoaan.
"Hän on jääräpää." Tyttö totesi kenties hieman mutisten Alriksen puhuessa Unin käytöksestä. Siemasten keittoaan, tyttö silmäili hieman epävarmana Alrista, joka oli kehottanut häntä tarttumaan Unia kädestä. "En halua koskettaa häntä, jos hän ei tiedosta sitä." Celebri vastasi, mutta pientä alakuloisuutta oli huomattavissa tämän äänessä.

***

Tyhjät keittokulhot olivat löytäneet tiensä ajatsitten ruokapöydälle. Alris oli asettunut nukkumaan seinää vasten, vaikka Celebri oli pyytänyt väsynyttä miestä menemään vain nukkumaan omaan sänkyynsä, hän kyllä valvoisi Unin vierellä. Alriksen aiempi ehdotus oli kummitellut tytön mielessä kokosen ajan, eikä Unin tuskaisen näköinen ilme ollut auttanut asiaa. Lopulta Celebri oli peittänyt kätensä vilttiinsä ja tarttunut varoen nukkuvaa Unia kädestä.
Lupaus haavoittuneen miehen vahtimisesta oli rikkoutunut hetki sitten. Celebri istui edelleen aloillaan, pää nuokkuen, unen painaessa sitä alemmas. Tytön käsi piteli Unin kädestä edelleen kiinni, viltin kangas ollen edelleen käsien välissä. Tosin Celebrin peukali pilkotti kankaan alta ja oli vasten Unin kämmenselkää.

//"Mutta olen sitten kuvottava! QAQ" //
Janni
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 30 Elo 2014, 17:18

Un

Celebri huokkui hånen vierllään. Un tuijotti nuokkuvaa tyttöä. "Hei.." hännkuiskasi, jutya huomasi jonkin tunteen suuressa kädesään. Kun hän kohotti kättään, tytön käsi tuli mukana. Vain pieni peukalo koski hänen omaa kämmentään. Iho ihoa vasten. Tyttö piteli hänen kämmentään. Vaikka se olikin kosketuskontakti, ei Un häiriintynyt siitä.
Hän hymyili pienesti. Nousi istumaan ja vetäisi tytön viltin tuon ympärille kokonaan. Otti tätä hellästi harteista ja vei makaamaan viereensä. Hän nosti vähän ynisten peittonsa tytönkin päälle. Lämpö kiiri peiton alla mukavasti. Un sulki silmänsä. Häntä ei kuvottanut. Jostain syystä.

Siksi aarnikotka puristi ytön kätensä omaansa ja vei lähelle kasvojaan. Hän nukahti taas. Kuitenkin hänen kehonsa haki läheisyyttä, kun vihdoin ja vimein se näytti hyväksyneen tytön kosketuksen. Ehkä se johtui siitä, että he olivat jollain tasolla samanlaisia tai sitten se johtui siitä, että Celebri oli spesiaali. Ei hän halunnut vähätellä isäänsä, mutta silti. Hänen kätensä ei päästänyt irti tytön omasta, ei edes sillin, kun hän nukkui. Kädet olivat iho ihoa vasten, ilman miään vilttiä välissä.

***

Un avasi silmänsä toisen kerran aamuyöllä. Hän oli hakeutunut hakemaan lämpöä, mutta yllättävää kyllä, hänen päällään oli vielä toinen peito. Alris oli varmaankin tuonut sen ja tyhjän seinän merkisi haltija oli mennyt nukkumaan omaan huoneeseensa. Un tuijotti kattoa, kunnes käänsi kasvonsa kohti tyttöä, jos tämä edes oli siinä vielä hänen vierellään.
Un ajatteli, ettei hän vielä ehkä, iiihan vielä kestänyt haluksia, mutta käsi. Tuo käsi, jonka tyttö oli aikisemminmketinut hänen kätensä ympärille riitti. Kosketus ei ollut kuvottava, se oli. Mielekäs.

//Et ole kuvottava. Un huomasi, mutta ehkä sitten jos halaat. Edistys askel
Mori
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 30 Elo 2014, 17:45

Celebri

Vaimea töminä korvaansa vasten Celebri kurtisti kulmiaan ja raotti silmäänsä. Hän ehti nähdä hahmon kulkevan ohi ja ovi sulkeutui jossain kaukana. Katse vaelsi hämärässä, oliko hän nukahtanut? Kysymys sai tytön värähtämään, hän oli nukahtanut ja hänen oli pitänyt valvoa Unin vierellä! Ennen kuin Celebri ehti kuitenkaan nousta istumaan, tämä tajusi makaavansa miehen vierellä vilttinsä ja parin muun peiton alla. Olo oli lämmin, muttei yhtä lämmin mitä hänen kätensä. Se oli pienessä nyrkissä isomman käden syleilyssä, eikä viltti enää ollut niiden välissä. Sormet värähtivät pienesti kuin säikähtäen, mutta eihän hän pelännyt kosketusta. Celebri katsoi Unin nukkuvia kasvoja pohtien. Oliko Un tarttunut häntä kädestä, vai oliko Alris nähnyt oivan tilaisuuden pistää heidät käsikkäin? Tyttö jäi tuojottamaan miestä, vetämättä kuitenkaan kättään toisen otteesta.

Celebri ei ollut uskaltanut liikkua paikaltaan, hän olisi saattanut herättää toisen, mutta oli päättänyt jäädä valvomaan toisen vierelle niin kuin oli aikonut. Hän ei tiennyt kuinka monta tuntia oli kulunut. Tunti, jos toinenkin? Celebrin käsi jännittyi tämän huomatessa kuinka Un raotteli yllättäen silmiään. Hitaasti miehen katse kääntyi katosta häneen, niikuin tuo tietäisin tytön olevan juuri siinä. Celebri raotti suutaan, kuin aikoisi sanoa jotain, mutta sulki sen siinä samassa. Jos hän sanoisi jotain, tajuaisiko Un että tyttö olisi tosiaan siinä niin lähellä ja myös tuntisi hänen kätensä omaa ihoaan vasten? Jos hän olisi hiljaa mies luulisi tämän olevan unta. Celebri ei tahtonut että Un vetäisi kätensä pois, panikoisi ja muuttuisi hysteeriseksi. Se ei tekisi hyvää tuon haavalle, eikä tytön tunteille.

//Hohoho, mikä askel on halauksen jälkkeen hmm? >u> //
Janni
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 30 Elo 2014, 18:15

Un

Tyttö kyllä oli siinä, mutta näytti jotenkin varautuneelta. Sen saattoi nähdä ja tuntea. Un uijotti sinisillä silmillään Celebrin punaista. He kummatkin näytyivät olevan valvilla. Tosin tyttö ei päästänyt pihastakaan, hyvä jos hengitti. Un tarkkaili tytön ilmeitä. "Hengitätkö sinä?" mies kysyi huvittuneena. Hän ei näytyänyt siltä, että räjähtäisi hysteeriseksi. Hän ei ajatellut tätä unena. "Näin unta." aarnikotka kuiskasi sulkien slmänsä. "Minut oli sidottu taas. Sitten minä tipuin pimeyteen." hän jatkoi hiljaa hymy huulillaan. "Joku tarttui minua kädestä ja kiskoi takaisin valoon..." Un avasi silmänsä ja puristi rauhallisesti hieman tytön kämentä omassaan. "Hyvää yötä Celebri. Perhosnaama" hän kuiski vinosti ja viimeisen sanan hän sanoi haltijakielellä.

Un kuitenkin suljettuaan silmänsä raotti niitä ihan vähän, jotta näki Celebrin kasvot. Tätä kutsua salaakatselemiseksi, mutta hän oli kiinnostunut näkemään tytön reaktion. Unia huvitti, että oinen oli näyttänyt siltä, miltä oli näyttänyt. Ehkä Celebri ja tuo keskystelu olikin ollut unta. Jos oli, se oli ollut ihan mukava uni.
Un kahmaisi väsyneesti tytön käden omiiensa väliin ja vei taas kasvojen eteen. Ehkä hän sai siitä turvaa, mutta enne kaikkea, mies piti tytön tuoksusta. Se oli raikas ja miellyttävä tuoksu. Eläimellinen kun oli niin pitihän sitä vähän nuuskia.

***

Aamu saapui liian pian ja Alris oli jo lähtenyt töihin. Jättänyt poikansa huolehtimisen Celebrille. Olkoot ensimmäinen asia, missä saisi auttaa.

//Halauksen jälkeenkö? Hmm. KEN tietää >:3
Mori
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 30 Elo 2014, 19:11

Celebri

Hiljainen tuhina kuului Celebri hengittäessä syvään vastaukseksi Unille, kyllä hän hengitti. Tyttö piti katseensa toisessa kuunnellen kuinka mies päätti kertoa unestaan. Toinen oli nähnyt painajasta, joka onneksi oli päätynyt hyvin. Celebri henkäisi tuntiessaan hellän puristuksen kätensä ympärille. Un tiesi, muttei reakoinut niin kuin tyttö oli pelännyt. Mies toivotti hyvät yöt, sanoen vielä viimeisen sanan haltiakielllä. Tyttö kurtisti kulmiaan, ei hän ymmärtänyt kunnolla, jotain hänen naamastaan? Sipaisten kasvojaan kuin varmistaen oliko niissä jotakin vikaa Celebri hymähti.
Käsi vedettiin Unin kasvojen vierelle ja tyttö saattoi tuntea toisen hengityksen ihoaan vasten. Kenties, kaikki oli hyvin? Pohtiessaan tuota, tyttö unohti tyystin valvomisen ja silmät painautuivat kiinni.

***

Celebri ei tiennyt mikä hänet herätti, epämukava kankeus kovan lattian takia, vai aamunkoitteen valon tulviessa ikkunoista sisälle. Mikään ei ollut muuttunut aamuyön jälkeen, hän edelleen maksi kyljellään kasvot kohti Unia ja käsi toisen otteessa. Hetken tyttö silmäili unenpöpperössä toista, ennen kuin veti kätensä pois varovasti isojen kämmenien välistä. Celebri nousi polvilleen peiton valahtaessa pois hänen päältä, vetäen tytön vilttikin hivenen mukanaan. Tyttö hieroi niskaansa. Eilen taittunut käsivarrensiipi oli ennallaan, mutta eihän Celebri ollut edes alkujaan huomannut sen taittuneen.
Paljonkohan kello oli? Oliko Alris ehtinyt lähteä takaisin töihinsä? Katse laskeutui takaisin Uniin, muistellen siinä samalla viimeyön tapahtumia. Mies ei ollut välittänyt hänen kosketuksestaan, toivottavasti se ei ollut johtunut väsymyksestä.
Janni
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 30 Elo 2014, 20:17

Un

Lattialla makaaminen oli tehnyt pakoista kankeita. Ei kenellekkään tehnyt hyvää maata iltapäivästö aamuun lattialla. "Ungh!" Un ynähti irvistäen. Hän liikkui viimein ja hyvin hitaasti. Tuntui raskaalta liikuttaa kehoa se tuntui lyijyltä. Aarnikotka kuitenkin avasi silmänsä ja ne olivat taas punaiset. Hänen katseensa ohjautui suoraan Celebriin, joka oli jo ylhäällä ja näytti ihmettelevän, missä oli Alris. "Isä on töissä, hän menee aina hyvin aikaisin töihin." Un alkoi kammeta itseään ylös istuman. Peitot olivat hyvin lämmin kasa hänen päällään ja hän halasi niitä hykerrellen, kun äkisti taas ähkäisi. Kyljen haava halusi muistuttaa itsestään ärsyttävällä tavalla.
"Huomenta. Nukuitko hyvin?" mies kysyi ja virnisti vinosti. Hän halaili tyytyväisenä peittoja sylissään taas. Hän kallisti päätään.

"Osaatko tehdä ruokaa?" Un kysyi ja haukotteli. Hänellä oli nälkä ja jos tyttö halusi hänen vielä olevan paikallaan. "Muuten nousen ja teen ruokaa!" hän marisi ja nauroi siihen perään. Un alkoi nousta ylös lattialta, koska häne kehonsa oli vähän puutunut. Peitot hän viikkasi ja asetteli jakkaralle.
"Muuten, viimeyöstä." kujeileva hymy. "Sinä katselit minua, minun nukkuessani? Eikö niin?"
"Tein edistysaskeleen, outoa kyllä, se kävi hyvin nopeasti." hän totesi ja tarttui äkisti tytön kädestä. "Näetkös! Pystyn jo koskemaan sinua näin!" hän hihkaisi iloisesti. Positiivisuus paistoi hänen kasvoiltaan. Kuitenkin hän päästi Celebrin kädestä ja lähti kylkeä pidellen keittiön tuolille istumaan.
Mori
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 30 Elo 2014, 20:47

Celebri

Un näytti heräilevän omaa tahtiaan ja tuokin taisi olla yhtä kankea kuin hän. Tyttö nyökkäsi vastaukseksi miehen todetessa missä tuon isä oli. Un vaikutti paljon paremmalta eiliseen verrattuna halaillessaan peittojaan, mutta kipu ei näemmä ollut kadonnut yön aikana.
"Joten kuten." Celebri vastasi kysymykseen. Ei lattia maailman paras paikka ollut nukkumiseen, mutta kenties peittojen lämpö oli korvannut sen seikan.
Unin kysyessä ruuanlaitosta tajusi Celebrikin että aamiainen maistuisi hänellekin. "Osaan, mutta en ole koskaan kokannut." Tyttö totesi, joka jokseenkin oli outo vastaus ja syynä oli yksinkertaisesti se ettei hän muistannut tehneensä ruokaa ikinä, mutta tiesi kuinka sitä laitettiin. "Joten sinä istut alas ja odotat nätisti." Celebri totesi topakasti toisen uhkailulle.

Tyttö oli aikeissa nousta ylös ja veti vilttiä takaisn harteilleen, kun Un otti puheeksi viime yön. Celebri oli katsellut toisen uinuvia kasvoja, vai mitä? Hetken tyttö tuijotti miestä ilmeellä, joka kertoi että hän häpesi mitä oli tehnyt, mutta hän muisti pian syyn miksi oli niin tehnyt. Yhtä kujeileva hymy kaartui vastineeksi Celebrin huulille.
Un demonstroi ylpeänä edistystään traumansa suhteen tarttumalla Celebriä kädestä, johon tyttö ei pistänyt hanttiin, hymyili vain tyytyväisenä. Editystä tosiaan. Mies sai itsensä nousemaan ja istahtamaan sitten keittiön tuolille. Tyttökin nousi toisen perässä jaloilleen. "Hmm, se kyllä on outoa, että otit noin ison askeleen yhdessä päivässä." Celebri totesi kävellen Unin ohi kohti liettä, tosin ohi mennen antoi sormenpäidensä kulkea kevyesti miehen käsivartta pitkin. Se kyllä oli nopea hipaisu. "Tiedätkö mitä kädestä piteleminen yleensä tarkoittaa?"
Janni
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 30 Elo 2014, 21:56

Un

Puheen aihe vääntyi kujeilevaksi. Ei se haitannt yhään. Oikeastaan mies nautti pieestä härnäämisestä. Celebri lipui hänen ohitseen koskien hänen käsivarttaan, joka antoi aarnikotkalle kylmiäväreitä. Mukabia pikkuisia väreitä, joista Un piti. Celebrin kysyessä, tiesikö, mitä käsistä pitäminen tarkoitti, oli miehen pakko vähän naurahtaa. "Läheisyyttä." hän totesi juhlallisesti. "Ja se hyppy yhdessä yössä oli kyllä melko nopea. Ellet käyttänyt jotain mystisiä voimiasi ja tehnyt jotan, kun nukuin." Un vitsaili.
Ei se häirinnyt, jos joku katseli hänen nukkuvia kasvojaan. Alris oli tehnyt niin monesti. Ehkä ihmetellyt hänen outouttaan tai muuta vastaavaa. Hän nojasi keittiönpöytään toisella kyynäräällään. "Tuossa kaapissa on kuivataineet ja tuossa säilytämme lihan ja siellä on leipä." Un osoitti hyllyjä ja opasti keittiön jokaisen kolkan Celebrille. Hän ei vastutanut tytön komentoa istua, kun tämä tekisi ruuan. Kysymys oli kyllä harvinaisen huvittava. "Kerro minulle, mitä ajattelet minusta." tarkoitus vain oli virkistää aamua. Ei Un halunnut painostaa, mutta halusi silti tietää.

"Ah ja yksi sääntö. Varo isää aamuisin!" Un tajusi ilmoittaa. "Hän ei ole niitä aamutyyppejä, joten keskustelu hänen kanssaan voi koitua kohtalokkaaksi. Tarkoitan vain, että säästyt hänen ärtyneisyydeltä." sitten vielä lopuksi leveä hymy. Hieman kujeilua ja huvittuneisuutta. Hän halusi osoittaa tytölle, ettei ollut mitään huolen aihetta. Un oli kunnossa. Ainakin henkisesti. Haava kyllä paranisi ja aarnikotka voisi sen parantaa itsekin, mutta sukan nyhtäiseminn irti ei houkutellut, edes oman käden kautta. Sen verran hånn siipensä ja sulkansa olivat saaneet tarpeekseen.

//Naaws! Ihan super söpö parivalakko!
Mori
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 30 Elo 2014, 22:31

Celebri

Niin juuri, läheisyyttä. Hiljainen hymähdys kuului Celebrin huulilta, joka tutkaili nyt kaappeja. "En tiedä mitään mystisitä voimista, mutta olen nainen ja sinä mies." Celebri totesi arkisuutta äänessään, mutta hymyili sillä kujeilevalla tavallaan selkä Uniin päin.
Mies neuvoi ohimennen mitä mistäkin kaapista löytyi ja Celebri saattoi ryhtyä toimiin. Leipää, voita, kanamunia, kaikki tarpeellinen kunnon aamiaiseen. Pannunkin tyttö löysi. Liesi tarvitsi vain mutaman halon, jotka syttyivät ongelmitta. Pannu asetettiin hiljalleen kuumenevalle liedelle odottamaan.

Punertava katse vilkaisi Unia olan yli, miehen tahtoessa tietää Celebrin rehellisen mielipiteen tuosta. Kysymyksen voisi ottaa monella tapaa, mitä hän piti toisen ulkonäöstä tai persoonasta. Tyttö jäi pohtimaan vastaustaan hetkeksi, jonka aikana Un päätti mainita isästään, joka ei ollut aamupersoona.
"Olet jääräpää, se on ainakin selvää." Celebri lopulta totesi naurahtaen, samalla kääntäen huomionsa takaisin pannuun. "Enkä voi kieltää ettenkö pitäisi puolialastomuudestasi." Tyttö jatkoi viitaten Unin paitaan, joka oli eilen leikattu tuon yltä, sekä myönsi pitävän toisen ulkonäöstä. "Vaikka olen tuntenut sinut vain päivän, tiedän että voin luottaa sinuun." Voikimpaleesta otettiin pieni pala veitsellä, joka asetettiin pannulle sulamaan. Sirot sormet lähtivät valikoimaan kanamunia kennostaan. "Mitä sinä ajattelet minusta?" Kysymys kuului pienen hiljaisuuden jälkeen ja oliko tytön viltti valahtanut hivenen alemmas vahingossa paljastaen hivenen tuon yläselkää?

//I agree! //
Janni
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 30 Elo 2014, 22:56

Un

Hän oli siis jääräpää vai? Unin olisi tehnyt mieli protestoida sitä. Hän ei ollut missään muussa asiassa jääräpäinen, kuin suojelemisen ja vartioimisen kannalta. Celebi myös viittasi hänen kroppaansa, joka oli hänen yllätyksekseen paljas. Sen kaiken lisäksi hän hiomasi sen vasta nyt. No niinpä tietysti. Celebri myös sanoi, että saattoi luottaa häneen. Sama taisi päteä tyttöön. Unin kannalta. Eikä selkeästikään ollut milään ongelma käytyää oannua tottuneesti. Sen todisti tytön näppärä kokkaaminen. Nyt sitten oli hänen vuoronsa. Leveä hymy vain leveni.
"Mielestäni otat välillä vähän liikaa harteillesi. Huolehdit liikaa, mutta se nyt on vain yksi oikku." hän korjasi nopeasti. Un laski päänsä ja rupesi ajattelemaan tarkasti. "Pidän ulkonäöstäsi. Olet kaunis. Eikä se sitten ollut imartelua vaan kehu!"
"Sen lisäksi voin luottaa sinuun ja nyt tiedän, että tulet olemaan apunani, edes jonkin aikaa, joka on todella positiviinen asia elämässäni." Un totesi ja puuskahti siihen, että se oli ainakin kaikki tähän asti. "Niin ja tietenkin. Olet salaperäinen. Alusta alkean." ehkä se viehätti häntä eniten Celebrissä.

Tarkemmin ajatellen keittiössä tosiaan seisoi kaksi eri sukupuolen edustajaa. Mutta mitä siitä? Un piti naisia yhtä tasavertaisina, kuin miehiäkin. Hän ei halunnut sortua roturasistisuuteen saatika sukupuolirasismiin. Ei koskaan. Välillä aarnikotka oli ajateltava miksi haltijat ja ihmiset sotivat ja miksi tosten piti aina saada tilaa? Hän ei aina ymmärtänyt hallitsemisen hohtoa.

"Minä en sitten voi tälle mitään." viittaus paljaaseen yläkroppaansa. "Sillä joku leikkasi sen pois, minun vuotaessani." marina kuulosti huvittuneelta ja samaan aikaan kujeilevalta. Un ei ollut varma oliko isä tehnyt sen vai Celebri. "Mutta ei se mitään. Sinä pidät tästä näkymästä?" pieni kiusoittelu oli sallittua. "Eikä sinunkaan kehosi ole yhtään hassumpi. Se on ainutlaatuinen!" mies julisti ja painotti sanaa ainutlaatuinen.
Mori
 

EdellinenSeuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron