I will protect you||Janni

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 01 Syys 2014, 21:07

Un

Kylään astuminen ei niinkään saanut miestä hermostumaan, ehkä vain vähän varautuneeksi, kuten yleensä. Un kulki Alriksen ja Celebrin keskellä. Toisinaan nainen olisi asetettu tässä vaiheessakeskelle suojattavaksi, mutta nyt siinä olikin yli kaksimetrinen mies. Siis niun mies, mutä yänestä oli tunnistettavissa, ainakaan kukan ei epäillyt tää kolmikkoa ihmisiksi.
Celebrin rohkaistessa sanoillaan, Un nyökkäsi ja atoi kujeilevan ilmeensä. "Hui nyt pelottaakin vielä enemmän. jos sinä minua rupeat koskeman." pienen kiusoittelevan vitsin mies oli antanut. Väkeä oli keskimääräisesti. Heitä ei tunkeut jokaisesta kolkasta ja raosta, kuten kaupungilla. Tai suuremmissa kylissä.

Alris johdatti heidät jinkin vanhan näköisen pajan luo, jonka näyteikkunalla koreili mallivaatteita. "Anteeksi. Onko räätäli paikalla? Hakuaisimme teettää asun." haltija puhui haltijakieltä. Joku eläinkorvat omistava nainen saapui ja ilmoitti hakevansa räätälin pikimiten. Sillä aikaa kun ottoisä odotteli räätälin saapumista, Un tarkkaili näyteikkunan takana olevia vaatteita. "Minkä värisen vaatteen haluat? Entä, olisiko se mekko tai paita ja housut?" Un tiedusteli ja alkoi hahmottelemaan kuvaa päässään, miltä eri värit näyttäisivät Celebrin päällä.
Räätäli saapui pian. Tämä näytti olevan ihan tavallinen haltija. "Kuinka voin auttaa?" yleiskieli sointui vähän vanhan haltijan suulta rahisevasti. Alris kurkkasi Unista Celebriin. "Haluaisimme teettää asun hänelle." Alris viittoi tytyö tulemaan lähemmäs ja aarnikotkakin nyökkäsi rohkaisevasti.
Mori
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Syys 2014, 21:23

Celebri

Sirosormi tökkäsi Unia olkapäähän, tuon kiusoitellessa takaisin. Enempää Celebri ei kehdännut kiusoitella, mies tarvitsi oman tilansa.
Kolmikon tie päätyi räätälin pajan luo, jonka edustalla oleva nainen otti heidät vastaan. Alris ryhtyi asioimaan naisen kanssa, kun taas sillävälin Un ja Celebri silmäilivät näyteikkunan sisältöä. Kankaita oli monenlaista materiaalia ja väriä, mutta tyttöä itseään kiinnosti hintalaput. Un hänen vierellään uteli minkä värisen asun tyttö tahtoi ja minkä mallisen. "Mekko on halvempi tettää uskoisin, sekä hmm..." Celebri jäi pohtimaan. Oranssit ja valkean sävyiset kankaat näyttivät kauniilta, mutta niiden hinta oli tyyris. Kyllä hän tiesi että Alris aikoisi maksaa hänen asunsa, oli jo selvää ettei Celebrillä ollut killinkiäkään.

Räätäli oli saapunut paikalle ja Alris viittoi tyttöä astumaan lähemmäs. Vilkaisten pienesti rohkaisevaa Unia Celebri astui lähemmäs vanhempaa haltiaa. "Jokin soma mekko vain." Tyttö totesi ystävällisesti hymyillen. "Kangas mielellään halpaa."
Janni
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 01 Syys 2014, 22:23

Un

Ujisti nöytti tytö menevän räätälin eteen ja ilmoittaen halvan ja soman mekon. Alris, eikä Un halunnut valittaa tai vaikuttaa tytön omaan päätökseen. Räätäli hieroi leikaansa. Mittaillen ja tarkkailen tytön kehonrakennetta. Hän tarttui mittanauhaansa, joka lepäsi häne kaulansa ympärillä. "Selvä, levitä kätesi, niin mittaan sinut." rätäli totesi ja rupesi sitten mittailemaan nopeasti ja tarkasti. Mutisten samalla haltijoiden kielellä lukuja. Sen jälkeen, mies katosi putiikkiin ja tuli hetken päästä takaisin oransun ja beigehtävän valkoisen kankaan kanssa. "Arvelisin, että... Nämä sopisivat neidin väreihin parhaiten ja ne ovat halpojakin." Räätäli esitteli hintaa, jota Alris katsoi hyvin pitkää ja nyökkäsi. "Edullinen." ottoisä totesi viimein.
Räätäli kaysoi kysyvästi Celebriä. "Käyvätkö nämä neidille?" siinä samassa Un sanoi: "Minusta ne kävisivät hyvin. Vai mitä?" Alris nyökkäsi tyytyväisen näköisenä ja hetken katseet kohdistuivat taas tyttöön. Räätälin kanssa tehtyauppa oli edullinen ja vnha haltija oli luvannut tehdä asun kahdessa päivässä, jolloin se voitaisiin tulla noutamaan. Alris kiittt ja Un vain nyökkäsi. Tähän mennessä, häneen ei oltu koskettu onneksi kertaakaan.

Aarnikotka taas hivuttautui kaksikon keskelle. Hän liikutti håntänsä lähelle vartaloaan ja siivet hän pani suppuun. Alris virnisti. "Kaikki hyvin." hän lohdutteli. Un irvisti isälleen kiusoittelevasti.
Mori
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 01 Syys 2014, 22:52

Celebri

Celebri teki niin kuin pyydettiin, levitti kätensä sivuille ja seurasi hiljaa kuinka haltia otti mittoja ylös. Mies oli nähtävästi tottunut erikoisimpiin taruolentoihin, joita kylä näytti vilisevän. Jokseenkin tytöstä tuntui mukavalta ettei häntä eroteltu negatiivisella tavalla. Mitat saatuaan vanha haltia pyyhälsi hakemaan pari kangasta näytille, kertoen niiden olevan edullisia. Värit eivät aivan vastanneet niitä kauniisiin ja silkkisiin kankaisiin näyteikkunassa, mutta Celebri tyytyi näihin mielllään ja niin teki Unikin ilmoittamalla mielipiteensä sukkelaan. "Ne käyvät hyvin." Celebri vastasi haltialle, joka sitten kääntyi Alriksen puoleen sopien milloin mekon saattoi noutaa.

Kolmikon matka voisi nyt johtaa takaisin kotiin, Unkin pääsisi kulkemaan vapaammin, eikä kireys tehnyt hyvää tuon haavalle. "Jos tahdotte minun hoitavan asioita kylässä, niin kuin ruokatarpeiden hakua ja sen semmoista, kenties voin käydä täällä?" Tyttö ehdotti heidän lähestyessä kylän porttia. Celebri selvästi alkoi samaistua jonkinlaisen kotiapulaisen rooliin.
Janni
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Syys 2014, 16:14

Un

Kun kankaat kelpasivat ja Alris oli valmis neuvotteluissa he lähtivät suuntaamaan takaisin kotia kohti. Celebrin kysyessä, että hän voisi käydä täällä hakemassa tarpeitaan ja muuta. Un nyökkäsi, kun taas Alris näytti hierovan hieman leukaansa. "Hmmmm, no joo... Se helpottaisi hyvin. Minun täytyy vain rakentaa jokin kärry, johon voit lastata ruuat ja muut tarvikkeet, koska Un ja ostamme yleensä viikonruuat ennakoon." Alris totesi. Un käänsi katseensa tyttöön. Hän ajatteli Celebriä sellaisen kärryn kanssa. Hetken hän tuumi, ennen kuin Alris vähän tökkäsi häntä kylkeen. "Auh!" Un ynähti, mutta Alris ei tökännyt haavan puolelle vain sille ehjemmälle puolelle. Un nyrpisti nenäänsä. "Miksi sinä noin teit?" hän intti. Haltia kohotti kulmiaan ja virnisti. Un siristi silmiään.
Isän ja pojan välinen sanaton keskustelu oli jotain niin outoa, ettei kukaan saanut selvää, paitsi nuo kaksi.

Kylästä poistuttuaan Un saattoi kulkea vapaammin. Hän pudisteli hennosti päätään. "Hmmmm.... En ymmärrä, miten jotkut voivat asua noin ahtaasti." mies totesi ja katsahti Celebriin. "Pystyisitkö sinä?" hän kysyi ja virnisti. Un vähän kumartui tytön puoleen. Kuten yleensä. Hän kumarteli minkä ehti.
Talo hämötti jo heidän edessään. Aika oli mukaavasti valunut ja aurinko oli jo alkanut painua pikku hiljaa alas päin. Samoin oli käynyt Unin silmille. Ne alkoivat himmetä ja tummentua, kunnes niistä tuli taas niin kirkkaat ja valoisat. Taivaan siniset. Kuin olisi katsonut itse taivasta eikä silmiä.

//Mitäs jos tehdään se aikahyppy nyt? Celebri olis saanut sen mekon ja yms?
Mori
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2014, 16:31

Celebri

Kärry? Kuinka paljon kaksikko oikein ruokaa tarvitsi viikolle? Un toisaalta oli iso mies ja söisi varmasti kahden miehen edestä. Tyttö vain toivoi ettei aiheuttaisi jälleen turhaa vaivaa, mutta oli silti tyytyväinen että sai luvan käydä tässä kylässä.
Unin ynähdys havahdutti Celebrin ajatuksistaan. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut miehen haava. Tyttö tuijotti kysyvästi toisiaan tuijottavaa kaksikkoa, aivan kuin nuo keskustelisivat äänettä. Mitään ei kuitenkaan lopulta sanottu ääneen, joten tyttö sai luvan jäädä ihmettelemään, Unkin vaihtoi puheenaihetta.
"Uskoisin pystyväni." Celebri vastasi toisen kysymykseen. "Ja ahtaasti asumisella on hyvä syynsä, se on turvallista. Kaikilla ei asu aarnikotkaa saman katon alla." Tyttö vielä lisäsi miehen pohdiskeluun.

Matka oil taittunut yhtä joutuin kuin mennessäkin. Aurinko kuitenkin oli ehtinyt painua mailleen, olisi aika laittaa illallista, jonka suhteen miehet saisivat istua mukisematta pöydän ääressä ja odottaa.

//Okei, pitäskö ihan sitä varten alottaa uus aihe? Vastaa sä joko vielä tähän ja jätä hyppely mulle, tai sit nyt seuraavassa viestissä hyppää :3 //
Janni
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Syys 2014, 19:08

Un

Un naurahti. Totta, ei kenen tahansa katon alla asu aarnikotkaa. Varsinkaan humanoidimuodon omistavaa. Noh, kaikki oli kuitenkin mahdolluista. Eihän hänkään ollut koskaan nähnyt tyttön tapaista olentoa ennen, mutta tasoissa oltiin.
Ruoka maistuisikin jo. Un ja Alris vilkaisivat hetkellisesti toisiins aja virnistivät yhteis tuumin. Un nappasi Celebrin toisesta kädestä kiinni ja Alris toisesta. "Syömään!" Un huudahti ja nauroi. Alris ei juurikaan sanonut mitään, mutta hymyili. He raahasivat perhosnaaman mukanaan. Yksi pää lisää, ei ollut pahitteeksi heidän elämälleen. Oikein virkistävä tapaus tämä Celebri.

//Jätän sinulle hyppy vuoron ja vois tehdä ihan hyvin uudella aiheella :3 Eli antaa vain palaa! >o<
Mori
 

Re: I will protect you||Janni

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2014, 19:48

Janni
 

Edellinen

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron