Watch over me || Mori

Arot sijaitsevat valtakunnan länsiosassa, aueten heti Quinn metsän vieressä ja jatkuen pitkälle pohjoiseen Kleth vuorelle asti. Arot ovat kumpuilevaa ja välillä tasaantuvaa ruohomaata silmänkantamattomiin. Aroilta löytyy kuitenkin teitä, jokia ja jopa pieniä järviä, jotka rikkovat tämän ruohomeren yhtenäisyyttä silloin tällöin. Kaksi suurinta tietä kulkevat ihmisten kaupungista Nahor kylään ja toinen suurin tie taas ihmisten kaupungista arojen halki Kleth vuorelle. Kleth vuorelle kulkevaa tietä ei kuitenkaan käytetä kovin usein lohikäärmeiden pelossa.

Aroilla sijaitsee tätä nykyä myös Haltioiden kaupunki. Pohjoisemmasta löytyy myös kyliä, jotka uhkarohkeana pitävät majaansa aroilla.

Haltiat pitävät aroja erittäin tarkkaan silmällä kaupunkinsa tähden, joten on erittäin todennäköistä törmätä haltioiden sotilaspartioihin aroilla, varsinkin eteläosassa.

Valvoja: Crimson

Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2014, 19:47

Celebri

Perunoita, porkkanaa, kuivalihaa... Celebri kävi läpi pikkuisen puu kärrynsä sisältöä. Ruokatarpeiden määrä oli suuri, oli hyvä että Alris oli päättänyt rakentaa tämän pikku kärryn tytölle. Nyökäten itselleen Celebri oli varma kärryn sisällöstä, hän oli kerännyt kaiken. Tämä oli hänen ensi kertansa yksin kylässä ja kaikki oli sujunut tähän mennessä todella hyvin.

Valkeahkon mekon helma heilahti sirosti, tytön pyörähtäessä ympäri ja tarttuessa kärrynsä kahvasta kiinni, vetäen sitä. Celebri oli ollut tyytyväinen mekkoonsa, minkä hän oli saanut noin viikko sitten. Siinä ei ollut hihoja, joka mahdollisti tytön siipipeitteisten käsivarsien vapauden, mekon helma oli takaa pitempi kuin edestä, ylettäen noin polviin ja sivuilla miltei lantiolle asti mekko oli avonainen, antaen tilaa reisiltä kasvavalle siipiparille. Haltiamaisia koristeita oli kirjottu helmaan, orannsinen kangassuikale koristi myös rintakehää.
Vetäen kärryä perässään Celebri kulki kylän torin poikki, katseen kiinnittyessä hiljalleen kahteen mieheen, jotka näyttivät ripustavan pieniä lyhtyketjuja torin pyhväisiin ja kojuihin. Tyttö kallisti kysyvästi päätään, miltei pysähtyen tuijottamaan näitä koristeita.
"Anteeksi." Tyttö otti askeleen lähemmäs miehiä, jotka katsahtivat tähän alas pylväästä. "Mitä varten nämä koristeet ovat?" Celebri kysyi kohteliaasti, johon sai vastauksen takaisin; "Syysjuhlaa varten, tänä iltana."
"Tanssia ja hauskanpitoa." Toinen miehistä vielä lisäsi perään. Jokin tuikkiva näytti syttyvän Celebrin silmässä siinä samassa. "Kiitos!" Tyttö kiitti vastauksesta, ennen kuin kiirehti jatkamaan matkaansa vauhdikkaasti, jättäen miehet töllistelemään tämän perään kummastellen.

Rattaiden renkaat poukkoilivat kiviä ja epätasaista maaperää vasten, tytön miltei jo juostessa edessä häämöttävää taloa kohti. Hän tahtoi palata kylään tänä iltana, ehkä hän saisi Uninkin innostumaan! Tanssia ja hauskanpitoa, se kuulosti ihanalta, ei hän koskaan ollut käynyt juhlimassa, mutta tiesi sen olevan kivaa.
"Uun!" Celebri huhuili miestä vaikka oli vasta pihassa.

//Jatkoa täältä! //
Janni
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Syys 2014, 20:25

Un

Oli kulunut viikko, kun Un oli saanit piikin lihaansa. Nyt haava oli jo parempaan päin, mutta se pidettiin kaiken puhtauden ympäröimänä siteessä. Toissa päivänä siitä oli poistettu lanka, jolla Alris oli mukavasti ommellut haavan umpeen. Se ei sattunut eikä haitannut aarnikotkan menoa. Un oli taas niin oma itsensä kuntonsa takia.
Hän oli ulkona ja hakkasi puita minkä ehti. Hän oli se toinen miehistä, joka hakkasi polttopuut talvea varten, kun ottoisä kävi töissä ja ansaitsi rahaa. Olihan Un voinut hakea töitä, mutta kun oli se yksi ikuinen ongelma. Hän ei pitänyt koskettelusta, joten ei kiitos.

Un pinosi puita sateensuojan alle ja se kävi helposti, kun hän oli pitkä, ei tarvinnut kurkotella, mutta piti mennä aina lähes nelinkontin, että pystyi kasaaman alun tuolle riville. Onneksi oli häntä, joka tasoitti hänen tasapainoaan täydellisesti. Eikä hän olisi vaihtanut ulkonäköään mihinkään.
Alris oli sanonut Unilla ja Celebrille, joka oli muutanut heidän luokseen viikko sitten, että tänään hänellä menisi töissä myöhään, eikä kaipaisi illallista. Olisihan se ihan ymmärrettävää, kun olisi tehnyt hyvin pitkän työpäivän, eikä pystynyt ajattelemaan muuta kuin nukkumista.

Aarnikotka oli kasannut puut ja oli tyytyväinen lopputulokseensa. Hän siivosi vielä jälkensä, ennen kuin harppo sisälle hakemaan vesiämpäreitä. Ne hän kävi täyttämässä kaivolla ja kaatoi keittiössä sijaitsevaan vesisaaviin. Onneksi työjako meni näin. Alriksella olisi ollut muuten liian kiire, tai sitten Un olisi saanut hermoromahduksen mennessään kylään ja jos joku olisi koskenut häntä. Lisäksi Celebri piti hyvää kuria naisena, jota talossa ei ennen ollut. Unilla ei koskaan ennen ollut ketään läheistä naispuolista. Edes ystävänä. Nyt oli ja siitäkön mies oli iloinen.
Hän värähti hetken päästä, kun hän kävi hakemassa lisää vettä. Tuttu huuto kuului kaukaa, mutta selkeänä. "Mitäääh?" Un vastasi venyttäen sanaansa ja katsoi siihen suuntaan, josta perhosnaama juoksi kärrynsä kanssa. Aarni kotka otti vesiämpärit vain toiseen käteensä ja käveli ihmeissään Celebrin luo. "Mistä tuollainen hoppu? Tapahtuiko jotain? Orjakauppias? Yksisarvinen ilmestyi? Tapasi peikon?" Un antoi suunsa taas liuttaa typeriä kysymyksi, mutta mies yritti vain olla vähän vitsikäs.

//Here we are!
Mori
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2014, 20:52

Celebri

Celebrin vauhti hiipui kuistin tullessa tielle. Unin vastaus oli kuulunut hetki sitten ja tuo oli nähtävästi ollut täyttämässä keittiön vesisaavia. Rattaat jätettiin kuistin eteen, mies kiiruhti jo tytön luo, laukoen kysymyksen kysymyksen perään. Tietenkin toinen oli huolissaan hänen hopustaan. Hupsu aarnikotka.
"Ei, ei mitään sellaista." Celebri vastasi, kunhan oli saanut tasattua hengityksensä. "Kylässä on tänä iltana syysjuhla, innostuin ja tahdoin kertoa sinulle." Tyttö kertoi selvää intoa kasvoillaan.
"Ajattelin jos... menisimme sinne?" Celebri piti pienen epäröivän tauon lauseessaan. Hän kyllä tiesi ettei Un pitänyt väenpaljoudesta, joka toisi niitä kosketus alttiita tilanteita, mutta jos vain tämän kerran. Kyllä he jonkin kompromissin keksisivät. "Se olisi hauskaa." Tyttö yritti vakuutella luoden soman hymyn huulilleen, ehkä pieni viehätys voima auttaisi asiaa?

//Mainiota! //
Janni
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 02 Syys 2014, 21:38

Un

Ei hän ollu hädissään, ehkä vain vähän kummastunut, kun toinen tuli niin kiireellä. Celebri sanoikin, ettei mitää hätää ollut. Tyttö myös alkii selitämään mistä tämä kaikki into ja tarmo oli alkujaan ammennettu. Syysjuhlat tai voisihan niitä kutsua enemmän sadonkorjuujuhliksi. Un kallisti päätään lapsellisen hämmntyneesti. "Niin?" äänen perusteella jo kuuli, ettei hän pitänyt siitä, mitä mahdollisesti olisi edessä.
Sieltähän se sitten tuli viimein. Celebri halusi osallistua näihin juhliin, toisin kuin Un, joka ei nyt niin innokkaalta näyttänyt. Aarnikotka hieroi otsaansa. Perhonaama yritti parhaansa viehättää ja pyytää miestä mukaan. Luvaten, että siitä tulisi hauskaa. Hän kyllä halusi kivasti osallistua näihin juhliin. Hän halusi tutustua uusiin tuttavuuksiin ja puhua paljon asioista. Un antoi kasvojensa pinua vasten rintakehäänsä. Hän ei myöskään halunnut pilata tytön iloa.

"Saat mennä yksin. Minä tulen yläilmoissa." aarnikotka ilmoitti lopulta ja laski ämpärit kustille. Hän otti ruokaostoksetsyliinsä ja antoi ne mitään sanomatta keittiöön. Un tiesi, että hän saattoi olla vähän epäreilu. Olisi hänkin halunnut lähteä yhdessä celebrin kanssa. Rinta rinnan, kävellä juhlissa ilman ongelmia. Mutta kun oli ongelmia!
Hän laski ostokset keittiön pöydälle ja vilkaisi sitten perosnaamaa. "Ymmärrän kyllä, että haluat mennä kanssani... Minäkin haluasin, mtta se on vähän hankalaa. Juhlissa tulee aivan liian ahdasta. Mutta vahdin sinua yläilmoista, joko tarpeeks korkealla oikeassa muodossani tai sitten kipitän huomiota herättävästi katoilla." Un totesi. Katoilla oli ennenkin tullut kiipeiltyä, eikä se oikeastaan ollut ongelma, elli vartijat sitä pistäneet pahakseen.
Mori
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 02 Syys 2014, 22:03

Celebri

Hymy latistui samantien kun Un antoi vastauksensa, tyttö saisi luvan mennä yksin, mies voisi seurata taivaalta hänen menoaan. Kyllä tyttö ymmärsi miksei Un tahtonut, oli outoa että hän oli edes kuvitellut pitävänsä hauskaa kylässä Un vierellään. Se oli tosiaan sääli, eikä Celebri voinut olla vellomatta pettymyksessään.
Un oli sillä välin päättänyt purkaa ruokaostokset kärrystä ja yritti piristää Celebria. Tyttö tuojotti toista hivenen apeasti, ehkä hän oli hivenen itsekäs. Pieni nyökkäys suotiin toiselle. "Minäkin ymmärrän, en halua pakottaa sinua." Celebri totesi, nostaen kasvoilleen pienen hymyn, tätä menoa hän pilaisi oman juhlatunnelmansa ja sitä paitsi, Un olisi hänen mukanaan, tuo ei vain ei olisi näkyvillä. Celebri kääntyi kärryjen puoleen, työntäen ne omalle paikalleen, kipittäen sitten miehen perässä sisälle.
"Kuinka myöhään Alris tulee? Pitäisikö hänelle jättää lappu?" Celebri pohti ääneen, samalla kun ryhtyi purkamaan sisään tuotuja ruokatarpeita, vaikkei moisen pohtiminen aivan relevanttia vielä ollut, iltaan oli vielä jokunen tunti.
Janni
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 03 Syys 2014, 09:07

Un

He molemmat tiesivät, ettei Un oikein viihtynyt väenpaljouden keskellä, mutta se latisti hyvin paljon Celebrin intoa. Un näytti itsekkin todella pahoittelevalta. Hän olisi sanonut anteeksi, ellei Celebri sitten olisi kysynyt Alriksesta. "Hänelle voi jättää lapun." Un totesi ja auttoi tyttöä purkamaan ruokaostoksia ja hän laittoi niitä korkeimmille hyllyille.

***

Aurinko oli siinä vaiheessa taivaalla, että se värjäsi taivasta eri väreihin, jotka näyttivät oikein hienoilta. Un näpersi jotakin olohuoneessa. Hän oli näperrellyt sitä jo pari päivää. Mikä se sitten oli? Se oli pieni hiuspinni, jonka koristeeksi Un väsäsi jotakin. Hyvin pienistä ja ohuista tuohista. Hän näpersi kukkaa muistuttavaa muotoa ja hän oli suunnitellut maalaavansa sen myöhemmin.
Un vilkaisi ulos. Hän vei näpertelynsä takaisin huoneeseensa ja tuli pian takaisin. "Celebri? Olisiko aika lähteä?" Un kysyi ja hymyili haikeasti, mutta läiskäisi poskiaan ja venytti leveän hymyn kasvoilleen. Tyttöä ei saanut lannistaa nyt. Olisi pidettävä jokin positiivinen ilmapiiri yllä, jotta perhosnaamallakin olisi mukavaa.
Aarnikotka asteli ulos ja vilkuili ympärilleen ja virnisti. Hän muuttui oikeaan muotoonsa ja hieroi hieman naamaansa kotkan jalkaan. Aarnikotka nosti katseensa ylös, mutta ei lähtenyt lentämään. Se oli päättänyt edes vähän aikaa kävellä Celebrin kanssa.

Käveleminen tässä muodossa saattaisi herättää liikaa huomiota liian lähellä kylä, jolloin hänen täytyisi välttyä siltä. Elin hänen täytyisi lähteä ilmaan ehkä n. seitsemänsadan metrin päästä kylästä.
Mori
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 03 Syys 2014, 09:38

Celebri

Celebri oli sen koko iltapäivän puuhastellut keittiössä ja siinä ohessa tuijotellut ikkunasta ulos, seuraten laskevaa aurinkoa. Tyttö oli pyrkinyt piristämään itseään, kyllä hän yksin pystyi pitämään hauskaa.
Un ilmestyi kettiöön kysyen olisiko aika lähteä. Oli mukava tietää ettei mies yrittänyt vältellä kylään menoa, tuo tuli muistuttamaan häntä. "Juu." Celebri vastasi hivenen huvittuneena Unin venytellessä poskiaan, yrittikö tuo olla hymy?
Tyttö kipitti Unin perässä ulos, lukiten oven perässään. Sillä välin mies oli muuttunut aarnikotkan muotoonsa. Eikai tuo aikonut jo nousta lentoon? Ei sentään, olento tahtoi kävellä Celebrin rinnalla.

Jostain kaukaa saattoi kuulla iloista musiikkia, joka koveni sitä mukaa mitä lähemmäksi kylää kaksikko pääsi. "Lennä varovasti. En halua että haavasi arpi aukeaa." Tyttö muistutti aarnikotkaa, silittäen samalla tuon kaulaa, kun ei päähän ylettänyt. "Äläkä huoli liikaa minusta." Celebri vielä lisäsi, kyllä hän tiesi kuinka ylisuojeleva Un osasi olla.
Janni
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 03 Syys 2014, 21:31

Un

Kylä häämötti aivan heidän edessään. Celebri pyysi, ettei hän lentäisi liikaa, tai haava avautuisi. Un nyökkäsi. Sitten tyttö pyysi vielä, ettei hän huolehtisi liikaa. Un tiesi kyllä, mutta jos totta puhuttiin. Kun Celebri oli ollut kylällä, mies oli käynyt lentämässä taivaalla ja vartijoinut jonkin aikaa tytön turvallisuutta. Aarnikotka ei voinut itselleen mitään. Hän avasi suunsa ja päästi vähän särähtävän äänen, kunnes levitti valkoiset siipensä. Ne nousivat ylös ja varoivat osumasta tyttöön. Un odotti tovin, että Celebri pääsisi tarpeeksi kauas hänestä, ettei ilmavirta vienyt hentoa tyttöä. Sitten hän iski siivillään ja pöllytti maata nousten ilmaan yhdella ainokaisella liikeellä. Hän läymäitti uudestaan ja nousi korkeammalla. Lopulta Un oli tarpeeksi korkealla ja aarnikotka päästi kotkan huudahduksen, jota ei voinut yhdistää valkoiseen olentoon taivaalla, joka muutenkin katosi pilvien sekaan valkoisuutensa takia.

Aarnikotka lensi kylän ylle ja leikki ilmavirtojen kanssa, tehden ilmakierteitä ja vähän leikkien. Hän näytti tanssivan ilmassa, mutta kukaan ei nähnyt häntä tai kiinnittänyt häneen huomiota. Silti tuolla jossain ylhäällä kotkan tarkka näkö tuijotti erästä tiettyä hyvin tiukasti.
Un kuunteli kylästä kantautuvaa musiikkia ja lensi sen mukaan taivaalla. Ehkä Celebri saattaisi huomata hänet. Hänen ilmatanssinsa. Ehkä se ilahduttaisi tyttöä edes vähän siitä ajatuksesta, että hän tanssi tytön kanssa. Nautti musiikista.

Hälinä kylässä tuntui olevan melkoisen kovaa, koska hän kuuli sen ylös asti. Välillä Un kävi pilvien yläpuolella kylpemässä auringon valossa, kunnes taas teki syöksykierteitä kohti kylää ja lenteli sinne, missä Celebri liikkui. Hänestä oli taas pitkästä aikaa hyvä lentää. Siivet eivät saaneet menettää hyvää kuntoaan.
Mori
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 03 Syys 2014, 23:04

Celebri

Myöntävän äänähdyksen annettuaan aarnikotka levitti siipensä ja Celebri astui taemmas antaakseen toiselle tilaa. Yhdellä siiven iskulla Un kohosi korkealle, saaden tytön hiukset ja siivet värisemään tuulessa. Toisella voimakkaalla vedolla toinen oli niin korkealla, että tuo oli vaikea erottaa, taivas oli liian pimeä. Tyttö laski katseensa kylän suuntaan, jota kohti lähti reippailla askelilla kävelemään.
Kylän porteilta kulkeva katu kylän toriaukiolle, oli myös koristeltu taianomaisilla lyhtyvaloilla. Niiden valo oli lämmin ja kutsuva, ne olivat tehneet tehtävänsä johdattamalla kylän väen torille. Hälinä oli runsas, mutta se ei peittänyt iloista musiikkia. Celebri pysähtyi hetkeksi torin reunalle silmäilläkseen ympärillee. Musiikki kantautui aukean keskeltä, jossa moni tanssi iloisesti musiikin tahtiin. Tuota juhlintaa piiritti monenlaiset kojut, ne olivat täynnä syksyn sadon tuoreimpia herkkuja, syötävää ja juotavaa. Muutama hauska pelikin oli pystytetty torin laitamalle, jousiammuntaa ja jokin pallopeli.

Celebri jahkaili hetken minne mennä ensimmäisenä, mutta musiikin kutsuva melodia sai lopulta voitettua hänet puolelleen. Tyttö jo hyräili musiikin mukana, jääden kuitenkin seuraamaan muiden ilakointia sivummalta. Kyseessä taisi olla rivitanssi, kaikki kulkivat samassa tahdissa, ristiin rastiin, pitäen kuitenkin rytmin yllä. Celebrin katse nousi hiljalleen tanssioista taivaalle. Ympärillä olevat tuhannet valot tuntuivat tekevän taivaasti synkemmän, mutta oliko tuo himmea välähdys valkeaa kuunvalossa? Hymyillen iloisesti Unin tanssia muituttavalle lennolle, hän jäi tuojottamaan toista vähäksi aikaa tai ainakin sitä mitä pystyi näkemään.
Lopulta säästääkseen niskaansa katse laskeutui takaisin alas. Lähellä oleva koju näytti myyvän juotavaa, se oli kuin pieni kapakantiski. Mehua, olutta, marjaviiniä, kaikkea löytyi. Celebri huokaisi pienisti, ei hänellä ollut rahaa juotavan ostamiseen taikka minkään purtavan. Anoat kolikot mitä hänellä oli ollut kuuluivat Alrikselle, ruokatarpeiden ostoa varten ja se mikä niistä oli jäänyt oli jätetty kotiin. Ei hän niitä edes olisi käyttänyt.

"Jano?" Celebri kuuli äänen yllättäen viereltään, eikä ollut huomannut kojun tuijotukseltaan miestä, joka oli ilmestynyt hänen vierelleen. "En nyt sanoisi jano, mutta juoma kelpaa aina." Tyttö vastasi kääntyessään miehen puoleen. Tuon iho oli kalpeahko, pitkät hiukset syvän mustat ja kiinni takaa silmukalla, silmät näyttivät kiiluvan vihreinä ja korvat olivat suipot, kenties mies oli haltia? Vaatteet olivat todella tumman puhuvat, kaapumainen takki ja suorat housut, joiden päällä pitkät ruskeat saappaat. Se mikä Celebrin huomion kuitenkin kiinnitti, oli miehen kasvot, hän ei voinut kieltää etteivätkö ne olleet komeat, kuin vestetyt. Suora nenä ja miehekäs leuka.
"Siinä tapauksessa, saanko tarjota?" Mies kysyi ja kun tuo nyt avasi suunsa uudemman kerran, kuulosti tuon ääni yhtä komealta kuin tuon ulkonäkö. "Um..." Tyttö ei tiennyt aluksi kuinka vastata, mutta vieras asteli jo lähemmäs kojua viittoen Celebriä mukaansa. "Kaksi lasia marjaviiniä." Mies sanoi tiskin takana seisovalle naiselle, jonka tyttö tunnisti kylän räätälin apulaiseksi, kiitos tuon eläinkorvien. Nainen teki työtä käskettyä kääntyen täyttämään kahta lasia viinitynnyristä. "Ei teidän tarvitse." Celebri totesi päästyään itsekin tiskin ääreen. "Sanoit että juoma kelpaa aina." Mies totesi hymyillen, johon tyttö ei voinut muuta kuin hymyillä takaisin.
Lasit saatuaan ja miehen ne maksettua, tuo kääntyi Celebrin puoleen samalla ojentaen lasin. "Nyt kun olen ostanut sinulle juoman, sinun on ehdottomasti liityttävä seuraani." Tuo totesi oikeastaan käskien, mutta ystävällisyyttä äänessään. "Minulla ei siis ole vaihtoehtoja." Celebri vastasi se kujeileva hymy huulillaan. Kaksikon tie suuntasi lähistöllä olevien pöytien ääreen, tytön jääden tuijottamaan miestä, jonka takia tältä jäi näkemättä valkoisen olennon kaunis pyörähdys kuunvalossa.

//En minä mitään ole suunnitellut ohohohoo~ //
Janni
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Syys 2014, 08:48

Un

Un lenteli kaikessa rauhassa. Hän ei nyt enää tehnyt mitään temppuja ilmassa, mutta tarkaili silmä kovana Celebriä. Tyttö näytti katselevan kuinka muut tanssivat. Un tunsi sääliä, koska ei voinut viedä tyttöä itse parketille tanssimaan. Hän olisi halunnut tanssia Celebrin kanssa edes vähän.
Sitten joku tai jokin ilmestyi Unin silmiin. Mustahiuksinen mies. Siis mitä tästä nyt näki taivaalta. Ei ainakaan ollut niitä rintoja, joten mies oli. Haltija näytti olevan, kiitos suippojen korvien. Eikä kukaan olisi uskonut, että joku näkisi niinkin pienet asiat, mutta Un saattaisi nähdä kilometrien päästä tarkasti maahan. Mies ei tehnyt juurikaan mitään, mutta Celebri seurasi häntä. Aarnikotka yritti höristellä korviaan, mutta ei hän kuullut tuon musiikin takia. Näytti siltä, että mies tarjosi viiniä.

Ei Un pistänyt pahakseen, että tyttö sai seuraa. Hän oli enemmänkin hyvillään, ettei Celebrin tarvinnut olla yksin, vaikkin hän olisi ollut mielummin tytön kanssa. Se tunne, joka nyt jäytti häntä hieman, sai aarnikotkan olon vähän epämukavaksi. Hän ajatteli, että jos mies ei tehnyt mitään Celebrille, hän voisi olla kaikessa rauhassa. Aarnikotka lennähti levottomasti ja katsoi taas Celebriä. Hän ei sietänyt enää yhtään sekunttia. Jokin tuossa miehessä ei ilahduttanut Unin vaistoja tai sitten silmiä. Hänen taivaansiniset silmänsä välähtivät ja hän kiljahti kotkan kiljaisun. Sitten aarnikotka lähti syöksymään kohti kylän tanssi aluetta, siihen olisi helppo laskeutua.

Väki tanssiparketilla näki valkoisen olennon tulevan hirveää vauhtia kohti maata. He kaikki rynnivät pois tieltä, kun se osui maahan, niin että pöllysi. Oli vaikeaa edes nähdä. Kun pöly oli laskeutunut, siinä suoristautui vähemmän valkoinen olento. Un suoristi itsensä ja hän näytti hyvin, hyvin ärtyneeltä. Koska vihaiseksi hän ei osannut tulla. Unia häämästeltiin, jotkut näyttivät yllättyneiltä. Ehkä siksi, että hänen allaan oli pieni kuoppa, koska hän oli kuitenkin hyvin massava.
Mies katseli ympärilleen. Missä Celebri oli?
Mori
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 04 Syys 2014, 09:17

Celebri

Viini maistui yllättävän makealta, ei ollenkaan pahalta, se sai Celebrin siemaisemaan sitä uudemman kerran. Mieskin näytti nauttivan juomastaan, mutta tuon katse pysytteli kokoajan tytössä. "Oletko juhlimassa yksin?" Mies kysyi, laskiesaan lasinsa pöydälle. "Ehkä." Celebri vastasi, ei hän tahtonut mainita taivaallla liitävästä aarnikotkasta. "Hmm, olet mystinen." Vieras kommentoi, saaden tytön naurahtamaan pienesti.
"Olisi mukava tietää kenen seurassa vietän nyt aikaa." Tyttö totesi, lasin löytäessä tiensä uudemman kerran hänen huulilleen. "Ah tietenkin. Nimeni on Nargoth." Mies esittäytyi, antaen vastaavasti kysyvän katseen tyttölle. "Celebri." Tyttö vastasi takaisin. "Kaunis nimi." Nargoth totesi. Se oli toinen kerta kun joku oli sanonut hänen nimeään kauniiksi.

Keskustelu olisi jatkunut pidemmälle, mutta musiikki sai yllättävän lopun. Kaksikon katseet kääntyivät kysyvästi pysähtyneiden tanssioiden puoleen. Monet osoittelivat taivaalle, ennen kuin paniikki iski. Väki kiiruhti kiljuen ja huutaen pois jonkin tieltä, joka laskeutui vauhdilla keskelle tanssialuetta. Se jokin osottautui Uniksi. Celebri tuijotti näkyä yllättyneellä ilmeellä. "Onko tuo aarnikotka?" Tyttö kuuli miehen kysyvän, johon hän ei kuitenkaan vastannut.
Celebri ei ollut varma tahtoiko kiinnittää Unin huomion, vaikka tuo toisaalta näytti etsivän häntä. Miksi tuo oli laskeutunut ja vielä keskelle toria! Ei hän ollut vaarassa, mitä toinen oikein ajatteli?
"Tuo peto ei näytä ystävälliseltä." Nargoth totesi noustessaan ylös ja Celebri käänsi katseensa tuohon, tajuten kenties syyn miksi Un oli täällä. "Tuota..." Tyttö ei oikein tiennyt mitä sanoa.
Janni
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Syys 2014, 13:01

Un

Celebri ja tuo ärsyttävän näköinen mies tuijotti häntä, niin kuin kaikki muut. Un oli huomanoidi muodossaan ja näytti hyvin ärtyneeltä. Siis niin ärtyneeltä, että sitä voisi kuvata vihastumiseksi. Tai sitten mustasukkaisuudeksi. Un lähti liikeelle väkijoukosta huolimmatta. Hänen pituudensa takia häntä väistettiin suosiolla. Lisäksi kaikki joutuivat katsomaan häntä ylös päin, jos tohtivat katsoa hänen kasvojaan. Aarnikotka asteli suoraan siihen pöytään, jossa Celebri ja mies nojailivat. "Anteeksi vain, mutta en ole peto." Un sanoi hyvin rauhallisesti, joka oli aivan ristiriidassa hänen kasvoihinsa. Hän tuijotti haltijaa suoraan silmiin, kun tuo joutui katsomaan häntä taas ylös. Yksi piste siis aarnikotkalle. "Celebri." mies sanoi kerran ja siniset silmät välkähtivät jäätävästi.
Un ei snaonut juurikaan mitään, tarttui perhosnaaman ranteeseen ja katsoi tätä odottavasti. Sanoen silmillään: Nouse ylös!

Haltija kuitenkin yritti keskeyttää hänen aikomuksensa ja koski Unia käsivarteen tai otti enemmänkin kiinni. "En tiedä mikä teidän yhteytenne on toisiinne, mutta neiti ei selvästikkään ole valmis lähtemään. Hän on minun seurassani nyt." haltija lausahti. Aarnikotka tuijotti kättä käsivarressaan ja riuhtaisi sen pian irti. "Älä koske minuun!" Un sanoi ja otti yhdellä heilautuksella Celebrin käsivarsilleen. Oliko sitten liian nopea kosketus, kun Un sai kylmiä väreitä ja kuvottava tunne alkoi pikkuhiljaa kiiriä hänen mieleensä. Mitä siitä? Aarnikotka tuijotti kylmänrauhallisesti Celebriä. "Me lähdemme." hän totesi ja rupesi sitten auraamaan tietä väkijoukon keskeltä. "Ei! Hän ei läde minnekään." haltija keskeytti ja tarrasi tytön käteen. Un oli salamana tuijottamassa murhaavasti takaisin.
Eikä hetkeäkään, kun aarnikotka oli ottanut oikean muotonsa ja Celebri hellästi laskettuna maassa. Un tuijotti Celebriä ja sitten haltijaa. Tehkää mitä lystäätte! Hän huusi mielessään ja kiljaisi niin, että korviin särki.

Aarnikotka pamautti siipiään ja nousi ylös ilmaan. Samalla mahdollisesti kumoten haltijan ja Celebrin sekä monta muuta mukana. Un lensi jo korkealla ja katosi pian näkyvistä. Taivaalla hän kirosi mielessään ja huusi sydäntäriipivästi. Hän vihasi tätä tunnetta! Miksi? Koska se hurmuri haltija oli vienyt Celebrin. Aarnikotka päätti vain lopulta katsoa ja tyytyä siihen, ettei saattanut olla tytön vierellä.

//Nyt se sitten pimahti. Un on liian kiltti, se ei oikeasti halua pilata Celebrin iltaa, joten antoi sitten Celebrille mahdollisuuden ja sille törppö-hurmuri-haltijalle. :P
Mori
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Janni » 04 Syys 2014, 15:07

Celebri

Celebri henkäisi, Un oli muuttunut humanoidi muotoonsa. Tajusiko toinen mitä tuo oikein teki? Alris oli kieltänyt miestä muuttumasta muiden nähden, ylipäätän tuo ei edes saisi näyttäytyä aarnikotkana. Mitä ongelmia tästäkin syntyisi?
Un oli lopulta löytänyt etsimänsä ja asteli kaksikkoa kohti, ilmoittaen siinä ohella ettei pitänyt pedoksi nimittelystä. Moni kavahti taaemmas Unin tieltä, koko juhlaväki oli pysähtynyt seuraamaan siivekästä miestä.
Un kutsui Celebriä nimeltä ja tuijotti tyttöä vieraalla katseella, se oli niin kylmä. Mies tarrasi tyttöä ranteesta ja antoi katseensa käskeä häntä nousemaan. Näin Celebri ei kuitenkaan tehnyt.

Nargoth päätti tässä vaiheessa puuttua asiaan ja tarttui Unia käsivarresta, tehden selväksi ettei tyttö ollut halukas lähtemaan. Un reagoi kosketukseen nopeasti, riuhtaisten miehen otteen itsestään irti. Seuraavassa hetkessä tämä oli nykäissyt Celebriä ja heilauttanut tuon käsivarsilleen "Un!" Tyttö viimein sai puhekykynsä takaisin huudahtaen, mutta hänet ignoorattiin. Un ilmoitti että oli aika lähteä. Celebri avasi suunsa protestoidakseen ja kiemurteli toisen otteessa, mutta Norgoth ehti ennen häntä, tuo jopa nappasi tytöä kädestä. Tästä Un ei näyttänyt pitävän, tuon katse oli muuttunut murhaavasi. Celebri ei ollut nähnyt toista tälläisenä, mutta viikon tuntemisen jälkeen kerta se oli ensimmäinenkin. Tyttö ei tosin pitänyt tästä Unista.

Jokin sai valkeahiuksisen miehen mielen muuttumaan, Celebri tunsi maata takamuksensa alla. Kimeä korvia vihlova ääni lävisti tärykalvot, samalla kun suunnaton aarnikotka seisoi jälleen keskellä toria. Tuo levitti siipensä. "U-Un!" Celebri huusi noustessaan ylös. "Mikä sinua vaivaa?!" Vihaa saattoi kuulla Celebrin äänessä. Hän oli vain keskustellut vieraan miehen kanssa, tuo ei ollut tehnyt mitään hänelle, hän ei ollut vaarassa. Un oli tullut haastamaan vain riitaa, ilman hyvää syytä.
Aarnikotka nousi takaisin ilmaan, ollen välittämättä Celebristä taikka monesta muusta jotka eivät pysyneet jaloillaan voimakkaan ilmavirran takia. "Höyhenaivo!" Tyttö huusi toisen perään. Kaikki oli pilalla, hän oli vain tahtonut pitää hauskaa. Hän oli ymmärtänyt miksei toinen tahtonut tulla hänen surakseen, mutta miksi toisen oli pitänyt pilata hänen juhlamielensä? Un oli saanut hänet huutamaan tuolle, tuo oli suututtanut hänet, miksi?
Celebrin vihainen ilme oli latistunut surulliseksi, miltei katuvaksi, itkukin saattaisi olla jossain sen takana. "Kaikki hyvin?" Kalpea käsi ilmestyi tytön vierelle, johon hän tarttui ja pääsi sen avulla takaisin jaloilleen. "En tiedä." Celebri vastasi hiljaisena. Juhlaväki supisi hänen ympärillään, kun aarnikotka oli kadonnut näkyvistä, oli huomio kiinnittynyt huutavaan tyttöön, jota ei voinut olla huomaamatta. "Huusin hänelle." Tyttö kuiskasi. "Hän ansaitsi sen." Nargoth vastasi takaisn, johon Celebri ei osannut sanoa mitään. "Tule, piristän sinua." Mies kuiskasi, vieden kätensä Celebrin selälle ja johdatti tuon sivummalle töllistelevästä juhlaväestä.

"Haluatko istua?" Nargoth kysyi, johon tyttö nyökkäsi. Erään kojun takaa löytyi puinenpenkki, jolle kaksikko istahti alas. Celebri niiskahti hiljaa. "En pakota sinua selittämään äskeistä." Mies totesi vieden kätensä tytön olkapaalle hellästi. "Ei siinä ole edes mitään selitetävää." Tyttö vastasi hiljaa.

//Aaaaaah Un kultaseni! Älä huoli, kaikki järjestyy D: //
Janni
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Syys 2014, 19:00

Un

Aarnikotka saattoi kuulla vielä, kuin Celebri haukkui häntä höyhenaivoksi. Ehkä hän olikin. Ehkä hän oli todellakin niin tyhmä. Sen kaiken lisäksi, perhosnaama oli ollut hyvin vihaisen näköinen. Osittain Un oli pelästynyt sitä ilmettä, mutta jättänyt lopulta sen huomiomatta.

Un lenteli hetken taivaalla, kunnes tylsistyi katselemaan, kuinka tuo haltija lääppi Celebriä minkä ehti. Oliko haltija edes oikeasti kiinnostunut tytöstä? Aarnikotka kiljui taas. Taivaalta, josta kukaan ei erottanut mitään valkoista, sillä Un oli lentänyt pilvien yläpuolelle. Hän mietti. Miten hän voisi saada Celebrin mielen kääntymään. Hän tiesi, että oli toiminut typerästi ja saanut tytön mielen huonoksi. Un katui jo tekoaan, mutta jokin siinä miehessä häiritsi.
Aarnikotka laskeutui pilvien alapuolelle. Meno kylässä oli taas tavallinen. Musiikki raikasi kaksikertaa kovemmin, eikä Un pitänyt siitä. Hän ei pitänyt kovista äänistä.

Un kuitenkin alkoi laskeutua alas vähän kauemmas kylän keskustasta. Hän ravisteli päätään ja muuttui humanoidimuotoonsa. Hän lähti kulkemaan kohti keskustaa. Hän oli päättänyt sen. Hän veisi vaikka tytön väkisin ja sanoisi, ettei se haltija ollut hyväksi. Takoisi tiedon tytön päähän jos olisi pakko. Un kuitenkin pysähtyi. Hän alkoi empiä. Entä, jos Celebri alkaisi vihata häntä? Jättäisi heidät? Jättäisi Unin ja Alriksen. Un pelkäsi sitä ajatusta ja jäi paikoilleen seisomaan, kujalle, josta kukaan ei häntä nähnyt.
Un valui pian pieneen kasaan tai niin pieneen kuin mahdollista vasten seinää. Hän sulki käsillään päänsä syliinsä. Hän hengitti rasittuneesti ja ahdistuneesti. Ajatus siitä, että Celebri tosiaan jättäisi hänet oli aivan sietämätön. Se kuristi hänen hengityksensä ja ahdisti häntä aivan liikaa. Siitä miehestä täytyi hankkiutua eroon. Aarnikotka ei kuitenkaan tehnyt mitään asian eteen. Hän pysytteli taka-alla. Celebri ei halunnut varmastikaan nähdä häntä nyt. Häntä pelotti.

//Un on peloissaan! Q^Q Celebriiiii~
Mori
 

Re: Watch over me || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Syys 2014, 19:01

Un

Aarnikotka saattoi kuulla vielä, kuin Celebri haukkui häntä höyhenaivoksi. Ehkä hän olikin. Ehkä hän oli todellakin niin tyhmä. Sen kaiken lisäksi, perhosnaama oli ollut hyvin vihaisen näköinen. Osittain Un oli pelästynyt sitä ilmettä, mutta jättänyt lopulta sen huomiomatta.

Un lenteli hetken taivaalla, kunnes tylsistyi katselemaan, kuinka tuo haltija lääppi Celebriä minkä ehti. Oliko haltija edes oikeasti kiinnostunut tytöstä? Aarnikotka kiljui taas. Taivaalta, josta kukaan ei erottanut mitään valkoista, sillä Un oli lentänyt pilvien yläpuolelle. Hän mietti. Miten hän voisi saada Celebrin mielen kääntymään. Hän tiesi, että oli toiminut typerästi ja saanut tytön mielen huonoksi. Un katui jo tekoaan, mutta jokin siinä miehessä häiritsi.
Aarnikotka laskeutui pilvien alapuolelle. Meno kylässä oli taas tavallinen. Musiikki raikasi kaksikertaa kovemmin, eikä Un pitänyt siitä. Hän ei pitänyt kovista äänistä.

Un kuitenkin alkoi laskeutua alas vähän kauemmas kylän keskustasta. Hän ravisteli päätään ja muuttui humanoidimuotoonsa. Hän lähti kulkemaan kohti keskustaa. Hän oli päättänyt sen. Hän veisi vaikka tytön väkisin ja sanoisi, ettei se haltija ollut hyväksi. Takoisi tiedon tytön päähän jos olisi pakko. Un kuitenkin pysähtyi. Hän alkoi empiä. Entä, jos Celebri alkaisi vihata häntä? Jättäisi heidät? Jättäisi Unin ja Alriksen. Un pelkäsi sitä ajatusta ja jäi paikoilleen seisomaan, kujalle, josta kukaan ei häntä nähnyt.
Un valui pian pieneen kasaan tai niin pieneen kuin mahdollista vasten seinää. Hän sulki käsillään päänsä syliinsä. Hän hengitti rasittuneesti ja ahdistuneesti. Ajatus siitä, että Celebri tosiaan jättäisi hänet oli aivan sietämätön. Se kuristi hänen hengityksensä ja ahdisti häntä aivan liikaa. Siitä miehestä täytyi hankkiutua eroon. Aarnikotka ei kuitenkaan tehnyt mitään asian eteen. Hän pysytteli taka-alla. Celebri ei halunnut varmastikaan nähdä häntä nyt. Häntä pelotti.

//Un on peloissaan! Q^Q Celebriiiii~
Mori
 

Seuraava

Paluu Laurina Arot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron