Kirjoittaja Janni » 20 Syys 2014, 17:09
Celebri
Perhosparvi hajaantui ilmavirran takia, jonka suuri aarnikotka aiheutti. Perhoset lepattivat hetken haparoiden, ennen kuin löysivät jälleen järjestyksen keskenään. Celebri katsoi kaikkoavan Unin perään vain hetken, kunes kaarsi pois, suunnaten jonnekin mistä hänellä ei ollut tietoa. Parvi kaarteli ikuisuudelta tuntuvan ajan puiden latvoissa, kunnes metsä tuntui muuttuvan harvemmaksi ja viima alkoi olla liian kova hennoille siiville. Perhoset laskeutuivat alemmas, lopulta päästen aivan maantasolle. Mikään ei näyttänyt tutulta, kenties tyttö oli eksyksissä? Mutta hän ei välittänyt. Perhoset pysähtyivät ja kasaantuivat tiheämmin lähelle toisiaan ja pian Celebri saattoi tuntea maan käsiensä ja jalkojensa alla.
Parahdus kaikui puiden runkoja vasten, tytön haudatessa kasvonsa käsiinsä. Monet ajatukset sekoittivat Clebrin päätä, niin ettei hän tiennyt miksi oikein itki. Hän oli yksin, Un oli poissa ja vihainen, häntä suututti, hän ei osannut ymmärtää. Kyyneleet valuivat Celebrin poskilta tämän kämmenille, valuen käsivarsia pitkin alas. Jos et halua ymmärtää minua ja tapaani elää, voit kyllä lähteä. Ja hän oli lähtenyt, mutta hän tahtoi ymmärtää. Orjakauppias oli ollut paha persoona, tuo oli miltei tappanut Unin. Un oli pelastanut hänet orjakauppiaan kynsistä, antanut hänelle katon päänsä päälle ja suojellut häntä. Ikävä pistos rintakehässä sai Celebrin irvistämään itkunsa keskeltä. Tyttö laski kätensä syliinsä katsoen niitä, ne olivat kosteat kyyneleistä. Se ei muuta sitä että olet tappaja! Jos kerran pidät nelijalkaisenpedon luonnostasi, miksi edes vaivaudut muuttumaan kaksijalkaiseksi?! "M-Mutta..." Tyttö kuuli oman äänensä värisevän. "...rakastan sitä n-nelijalkaistapetoa."
***
Kaunis syyspäivä oli muuttunut kylmäksi syysillaksi. Tähdet ja kuu olivat anoat valon lähteet tällä synkällä metsälaitamalla. Celebri pysähtyi nähdessään aron alkavan vain muutaman metrin päästä, mutta hän ei tahtonut mennä sinne. Hän oli itkenyt monta tuntia metsän siimeksessä, ennen kuin oli saanut itsensä kasaan juuri ja juuri, tai sitten hänellä ei enää ollut voimia itkeä. Celebrillä oli nälkä ja tuntui kuin hän olisi menettänyt nestettäkin kiitos kyyneliensä. Vedestä ja ruuasta ei ollut tietokaan, reppu oli jäänyt kotkien luolaan Unin napattua hänet mukaansa niin ajattelemattomasti. Tyttö inahti hiljaa Unin nimeä ajatellessaan ja ravisti päätään, sanoen itselleen; Näin on hyvä, en ole enää taakaksi.
Arolta puhaltava tuuli tuntui kylmältä ihoa vasten ja Celebri joutui kietomaan kätensä itsensä ympärille. Hän pystyi näkemään oman hengityksensä joka höyrystyi kylmään ilmaan. Celebri tiesi ettei voisi jäädä tähän seisomaan, häntä väsytti ja palelsi. Kuivat puunlehdet kahisivat tytön jalkojen alla, tämän lähtiessä kulkemaan metsän laitaa pitkin, kuitenkin pysytellen metsän puolella, suojassa edes vähän viimalta.
Höyrystyvä hengitys värisi, Celebri ei jaksaisi enää pidemmälle. Katse havannoi ympäristöään, nähden suurehkon puun edessään. Osa sen lehdistä vielä vihersi, kun taan muut puut sen ympärillä olivat miltein menettäneet kaikki lehtensä. Tajutessaan mikä puu oli kyseessä tyttö miltei kääntyi kannoillaan ja tahtoi juosta pois, mutta sen sijaan vain romahti polvilleen.
Celebrin katse kääntyi hitaasti puun lehvästtöön, se näytti suojaisalta. Hiljaa huokaisten tyttö tunsi jo lentävänsä tuhansilla pienillä siivillään kohti puun oksastoa, pääsien sen läpi ja löytäen tason, joka ei ollut osa puuta itseään. Celebri laskeutui puista tasoa vasten, käpertyen kyljelleen sen päälle.
Se tuttu talo ei ollut kaukana täältä, mahtoikohan Un nukkua mukavasti omassa vuoteessaan tällä hetkellä? Celebri inahti jälleen ja käänsi kylkeä. Hän lähtisi aamun koitteessa jonekin kauas missä mikään ei muituttaisi häntä enää Unista.
//Nää on just näitä hetkiä ku itkien kirjotat ja kysyt itteltäs miksi mä teen näin :'D //