Kirjoittaja Sands » 01 Loka 2014, 16:45
Baldramallach vain tuhahti toisen hymähdykselle, jatkaen ahmintaansa. Vaikka tuo halusi esittää välinpitämätöntä, kyllä lisko silti kuunteli ja reagoi ruokailunsa lomasta, murskaten luita suussaan.
"Ssssyön rrrruokani," tuo kävi vastaamaan kovin kuivahkosti nostaessaan päätään ja nuolaistessaan huuliaan, kääntäessään katseensa kunnolla kissaan oksalla. Käärmeen kiilamainen kuono oli verinen, yhtä punainen kuin tuon tuijottavat silmätkin. Ehkäpä Bal oli vain vieläkin suuttunut toiselle, eikä oikeastaan halunnut puhua tai huvittaa toista – ja muutenkin, matelijalla oli parempaakin tekemistä, kuin ruoallaan leikkiminen. Eihän tuo ollut kissa...
Lohikäärme laski päänsä takaisin maahan, alkaen repiä lisää lihaa kitaansa. Totta kai nuori uros piti kehuista, ylpeä otus kun oli, ja tarkalla korvalla niitä nytkin kuunneltiin syödessä. Eihän Baldramallach moneen muuhun lohikäärmeeseen verrattuna ollut suuren suuri, mutta pienenkin eläimen kehut kelpasivat kyllä. Totta kai uros halusi olla pelottava ja suuri, eivätkä ne muutkaan kehut pahaksi olleet. Vaikka omanlaisensa, muka niin tympääntynyt tuhahdus karkasikin käärmeen sieraimista, halusi tuo oikeastaan kissaeläimen vain jatkavan.
Pian kävi kuitenkin selville, että jotain tuolla varkaalla oli taas mielessään. Jokin suunnitelma – johon liittyisi suuri lisko. Bal siis, selvästikin, muita lohikäärmeitä lähettyvillä kun ei ollut.
"En sssssyö ihmisssiä," lisko sihisi, ennen kuin nappasi viimeisenkin jalan suuhunsa ja nosti kaulansa pystyyn, niellen koko raajan sorkkaa myöten kokonaisena. Muuta maassa ei enää jäljellä ollutkaan, kuin verta ja osa päästä sarvineen, muun peurasta ollen nyt palasina käärmeen vatsassa. Baldramallach nuoleskeli tyytyväisinä huuliaan, nälkänsä nyt tyydytettynä. Kissakin sai nyt katseen osakseen lohikäärmeen miettiessä varkaan juonia. Mitä hän itse saisi oli tietenkin tärkeämpi seikka, kuin mitä hänen piti tehdä – eivätkä ne aarteet nyt vaikuttaneet sen arvoisilta...
"Haluannn... Monta lehmää."