Kirjoittaja Randoll » 26 Syys 2008, 15:04
Gith tuhahti, laskien kätensä kokonaan vierelleen havaittuaan lohikäärmeen livistäneen räjähdyksen tieltä. Tulta?! Noita joutui väkisinkin kurtistamaan kulmiaan silkasta ärsyyntymisestä lohikäärmeen syöstessä tulta ympärilleen. Gith joutui peruuttamaan muutamia askeleita, ettei itse olisi joutunut kuuman tulen syliin, ja samalla taivaalta alkoikin tupsahdella pieniä yllätyksiä. Gith puri huultaan, tuhahti ja hyppelehti kiireisenä pois tulisateen alta, mitä nyt milloinkin pientä, ikävä kyllä vaikean kuumaa tuulta puhalluttaen tuleen päin ettei itse joutuisi grillatuksi. Tuli on heikkouteni, mutta vesi vahvuuteni. Jos loihtisin suuren vesipylvään sammuttaisin tulen, eikä veden luominen veisi minulta turhaan energiaakaan. Mutta samassa noidan silmät laajenivat kesken suuren loikan kun keskittymisensä suunnitelmaan herpaantui. Palava puu? Muuta Gith ei kerinnytkään ajatella kun hän havaitsi äkisti lohikäärmeen syöksevän tulta vielä perään. Ainut vaihtoehto olisi väistää toinen osumalla toiseen. Ja niin Gith paiskoutui palaviin liekkeihin puun alle, ärähtäen silminnähden turhaumuksesta ja Fajren syöksemä tuli meni ohitse.
Juuri ennen maahan osumistaan puu jäätyi liekkeineen ja Gith säästyi näin varmalta kuolemalta, sillä puu jäätyneine liekkeineen muuttui silakankevyeksi naisen käsissä ja hajosi Githin paiskauduttua maahan selälleen. Jääpaloja lensi ympäriinsä ja samalla nekin sulivat tulessa, noidan noustessa istumaan hiukan nykien. Luita kenties murtunut.. Githin kasvoilla ei näkynyt tuska, sillä noitien oli vaikea tuntea mitään. Kuin keho olisi vain typerä kuori rajoituksineen. Tympeänä Gith nousi seisomaan, kehonsa tuntien painavalta, väsyneeltä. Mutta kaikki ei ollut mahdotonta. Tuli Githin ympärillä sammui sihahtaen noin metrin säteeltä, muttei viileän ilman pyörre naisen ympärillä kantanutkaan kauemmaksi. Tuon hiukset leijailivat kevyessä tuulessa, silmien väri vaihtui takaisin petollisen keltaiseen mutta ihon väri pysyi kalpeana, vitivalkeana.
"Taas kerran minut lyötiin maahan kuin hansikas." Gith naurahti, nauroi huvittuneena ja hiukan paholaismaisesti noustessaan seisomaan, paikat naksahdellen ja musta veri valahtaen haavoista, joita oli Githin käsissä ja pari kasvoissakin. Naurettuaan hetken lähes sydämensä pohjasta lähti Gith askeltamaan kuumassa höyryssä etiäpäin, kevyt tuuli puhaltaen sandaaliensa edestä kuumaa tulta, kunnes Gith pysähtyi liekkimeren keskelle, katseensa lohikäärmeessä virnuilevana, salaperäisen oloisena. "Varmaan huomasitkin. Olen puhdas lajiltani, mutten roduiltani." Githin terävät kulmahampaat paljastuivat leveämmän virneen myötä. Vaikka minussa onkin eri rotuja, se olen silti minä rajoja vailla. Oppineet noidat olivat vahvoja, voimallisia olentoja, vaikkei siltä ensiksi näyttäisikään. Sukupuolestaan huolimatta oppineet noidat pystyivät siihen mihin vahvimmat velhotkin, ja Kielletystä sukupuusta tulleet enempäänkin. Mutta Gith ei ollut täysin oppinut, vaikka vahva nainen hän silti olikin.
Gith painoi päätään kumaraan, tuhahti katsahti olkansa ylitse kärventynyttä miekkaansa, joka ei onneksi vielä sulamispisteessään ollut. Olisiko nyt taas kepposten aika? "Cobra, snake, tail, wind, ice, black, blood..." Gith lausui pirunmoisen ilkeilevällä äänensävyllä, toistaen hiukan käärmemäisellä kielellä sanoja samassa järjestyksessä kuin aloittikin. Hän nosti käsiään kuin mutkittelevia käärmeitä, hiukan jopa tanssikin paikoillaan hiuksensa heilahdellen. Tuskin siinä minuuttiakaan kului, kun noita vaikeni äkisti, jäi seisomaan paikoilleen kätensä valahtaen vierelleen rennoiksi ja maa hiukan järähti lähistössä. Gith nosti katseensa lohikäärmeeseen, kallisti päätään hiukan yliluonnolliseen asentoon ja sanoi; "Cobra." Satoja, ehkä jopa tuhansia mustia, jumalattoman suuria 'nuolia' ampuitui Githin mustasta vuotaneesta verestä kohti lohikäärmettä. Nuolet olivat noin metrin pituisia, 30cm paksuja mustia, erittäin teräviä nuolia, eikä Gith mitenkään reagoinut siihen vaikka iholtaan, kuivuneesta tai tuoreesta verestä sinkoutuikin moinen sade ilmoille.
Nuolien loputtua Githin haavat olivat parantuneet, eikä nainen ollut verinen lainkaan, vaikka nokea ja palovammoja tuolta löytyikin sieltä sun täältä. Noita nytkäytti päänsä oikeaan asentoon, hiukan hengästyneenä laskeutui polvilleen maahan siirtäen katsettaan mustien nuolien peittämälle taivaalle, eikä erottanut lohikäärmettä lainkaan suurien, erittäin pahasti vahingoittavien nuolien takaa. Niin paljon niitä oli, ja ne olivat Githin verestä tehtyjä nuolia. Jos mustaa verta joutuisi punaverisen kehoon, syntyisi hylkiminen ja musta veri pommittaisi ja tuhoaisi punaista, isäntänsä yrittäen tappaa viimeiseen punaiseen molekyyliin saakka. Gith kurtisti hiukan kulmiaan, piti katsettaan taivaalla odottaen hengityksensä tasaantumista.