Kirjoittaja Aksutar » 04 Syys 2014, 20:56
Herääminen ei ollut koskaan tuntunut näin kamalalta. Kunpa uni - joka tosin kovin painajaistäyteinen oli ollut - olisi jatkunut vielä seuraavan vuorokauden, mutta ei. Jokin kävi herättämään silmäpuolen unten mailta, auringon käydessä nousemaan pikkuhiljaa taivaalle.
Aivan ensimmäisenä Darius päästi ilmoille mitä tuskaisimman, kuivimman parahduksen, kääntäessään kylkeä sängyllä, jossa yksin makasi. Hetken kenraalin piti keräillä ajatuksiaan ja muistojaan illan tapahtumista, Haukansilmän kuitenkin epäonnekseen muistaen turhankin hyvin, mitä viime yönä oli tapahtunut. Delathosta ei kuitenkaan näkynyt lähettyvillä, mikä oli hyvä. Viimeinen asia minkä Darius halusi nähdä nyt oli tuon kuuraparran pärstä.
Päätä jomotti uskomattoman paljon, suu oli kuiva ja karhea. Maailma tuntui pyörivän ympärillä ja joka paikkaa kolotti. Darius ei uskaltanut nousta istumaan, vaan pysyi maaten, haudaten kasvojaan vasten vuoteen pehmeää pintaa. Tuntui siltä, että jos hän nyt nousisi, lentäisi laatta pitkin tummahipiän asuntoa. Ei sillä että Dariusta moinen harmittaisi, toisen omaisuuden turmeleminen kuulosti vallan hienolta idealta, mutta kenraali itse ei halunnut käydä yrjöämään ollenkaan.
Kaiken sen krapulan keskellä paikat olivat muutenkin kipeänä öisen riehumisen jäljiltä. Haukansilmä tuskin tulisi istumaan viikkoon kunnolla, takalistoa jomotti aivan vietävästi. Selkä oli kipeä ja jopa mustelmilla, Kaula oli herkkänä ja punaisena kaikista niistä näykkäyksistä, joita tummahipiä oli suonut, mutta jos totta puhuttiin... oli tämä kipu kaiken sen arvoista. Sitähän ei tietenkään ääneen myönnetty kenellekään.
Pikkuhiljaa kenraali alkoi kuitenkin keräillä itseään. Hänen piti poistua, mielellään ennen, kuin ulkona olisi jo paljon uteliaita katseita. Hän halusi palata takaisin sotilastuvalle ja jatkamaan uniaan sinne, kaikessa rauhassa. Vaikka Delathosta ei näkynyt, kyllä Darius tiedosti tuon läsnäolon asunnossa. Ja Kenraali olisi voinut lyödä vaikka vetoa, ettei valkohapsi aikonut vain poistua paikalta, vaan odotti aivan varmasti, koska pääsisi naljailemaan päin silmäpuolen kasvoja viimeyöstä.
Se, mitä Delathos oli petipainien yhteydessä sanonut, alkoi kummitella päässä. Tummahipiä ei ilmeisesti tehnyt tätä vain silkkaa kiimaisuuttaan ja kiusaansa, vaan mukana oli jotain muutakin. Darius ei voinut sanoa pitävänsä moisesta ajatuksesta, saatikka mahdollisista kieroista tunteista, jota valkohapsen pääkopassa pyöri. Delathos oli vaarallinen mies, eikä Darius halunnut olla tuon kanssa yhtään sen enempää tekemisissä, mitä tarve.
Hitaasti ajatuksiensa lomasta Darius kävi nousemaan ylös, istuen sängyn reunalle. Kyynärpäät hakeutuivat vasten jalkoja, Dariuksen käydessä painamaan kasvonsa vasten kämmeniään, joilla koitti pienesti hieroa jyskyttävää pääkoppaansa. Tämä oli hirveää. Tällaisina aamuina sitä vannotti itselleen, ettei tulisi enää ikinä juomaan alkoholia...
Darius ei edes yrittänyt etsiä Delathosta katseeseensa - joka tosin oli yhä suljettu ja vasten kämmeniä juuri nyt - sillä jos totta puhuttiin, ei kenraalia kiinnostanut nähdä koko miestä juuri nyt... yhäkään.
// HÖH. Marduk ei tykkää >:< FOREVER KOPTERI FLOP FLOP FLOP! Mä vähän luulen et oltais jo död, jos isäkullat tietäisi tästä kauniista harrastuksestamme 8| Katso setä, pieraisin //