Henkiä hovissa || Vahti

Linna on täynnä erilaisia huoneita, joista suurta osaa voi kutsua jopa saleiksi. Saleja on siellä täällä, eri kerroksissa, eri käyttötarkoituksiin, kuten esim. Aatelistojen tapaamisiin, sotilaiden harjoituksiin tarkoitettuja taistelusaleja, asesalit, ruokasaleja.

Valvoja: Crimson

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 08 Loka 2014, 17:47

Aleiga heitti oitis varoittavan katseen Constantinelle, tai uruzille, huomatessaan ainakin tässä kaksijalassa huvittuneisuuden pilkettä hänen kustannuksellaan.
Toinen oli onnekas että hänen kehonsa tuntui tällä hetkellä heikonpuoleiselta, mikä oli yksi asia lisää naisen koko ajan kasvavalle listalle, tai muuten hän olisi haastanut tämän urgotin varsinaiseen välienselvittelyyn. Mutta jostain syystä keho tuntui melko henkisesti rasittuneelta, mikä esti naista heittämättä haastetta toiselle noin vain.
Hän ei halunnut taistella puolilla tehoilla. Joten ei vielä.
Siis vielä, sillä kun hän olisi paremmassa kunnossa, hän haastaisi toisen. Tämä uruzi vaikutti olevan kaksijalkojen alfan vahvimpia sotureita, ja pohjolan naisella oli huono tapa haluta aina haastaa vahvimpiaan. Miten muuten sitä kehittyisi, jos ei venyttäisi rajojaan?
Consta -toisen nimi oli helpompi lausua niin lyhkäisenä- oli selkeästi voimakas, ja Aleiga oli saanut sen itsekin tuntea. Myös toisen olemus kantaa itseään, keskeyttäen päälikköään noin vain välillä, sekä monet arvet että jo ilmestyvät merkit toisen iästä ja myös pitkät hiukset kielivät kokeneesta, voitokkaasta soturista.
...Voi kyllä, pohjolainen näki hyvän vastustuksen tässä eikä malttaisi odottaa.

Pohjoisen asukkaan huomio kierteli henkilöstä toiseen, kohottaen kulmiaan puhtaasta hämmennyksestä kuullessaan olleensa poro ja välillä tutuilta tuntuvat muistikuvat pulpahdellen melessä esille. Vai että sarvipääksi hänet oli muutettu... Ihmekös hänestä tuntui nyt hassulta seisoa kahdella jalalla, ensiksi luullen sen olevan vain heikotusta, sekä puhua muutenkin jo hieman vierasta kieltä. Näiden ihmisten puhe oli hiukan enemmän soljuvampaa, kuin Pohjolan nopeatempoinen, karkeampi kieli.
Kuitenkin palaten takaisin nykyhetkeen, vaikutti siltä, että... Aleigan pitäisi olla kiitollinen. Ainakin tälle alfalle ja shamaanille -sekä ehkä kolossille tässä mutta se nyt oli vielä työn alla!- jotka olivat auttaneet takaisin ihmiseksi muuttumisessa.
Aivan, hän on tavannut ainakin kaksi näistä urgotista aiemmin.
Yksijalka oli ollut kiva, mutta tämä jätti -heidän kahden pituusero sai naisen tuhahtamaan katkerana katsoessaan ylös soturiin- ei ollut kovinkaan mukavaa seuraa. Näköjään samat puheet, oli tulilientä nautittu tai ei, pohjolaisen kiepsahtaen kannoillaan Constantineen päin kun pitkätukka meni toteamaan siitä poroksi jäämisestä.
"Ja sinä painua sen suippokorvaisen halti alfan kanssa samaan kuoppaan!" mustatukka ärähti irvistäen, murahtaen jotakin -jälleen- loukkaavaa oman kansansa kielellä. Ehkä hyvä vain, sillä kun syytti jonkun äitiä villisian kanssa makaamisesta, ei ehkä ollut helposti alas nieltävänä.
"Sopia hyvin yhteen. Tykätä kiusata minua." Ja vielä ilman hyvää syytä, hemmetti Skida vieköön...
Ainakin tällä kaksijalalla ei ollut samoja karmivia sielun lukemistaitoja. Hyi.

Siinä vielä kädet puuskassa kihisten käänsi pohjolainen katseensa Henryyn, ilme tosin muuttuen melko lailla ei-niin-vihaiseksi.
"Eli sinulle velkaa olen, alfa Henry?"
Vahti
 

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Loka 2014, 10:13

Mitä enemmän Aleiga näytti närkästymisen ja inhon merkkejä kenraalia kohtaan, sitä suuremmin kolossi virnuili. Mitä tuo luuli tekevänsä, siinä niin varoittavasti mulkoillessaan? Pelotella? Hah, saisi yrittää kyllä enemmän, jos meinasi eliittiä säikytellä. Kenraali kävi kuitenkin hillitsemään virnuiluaan hieman, huomatessaan ettei kuningaskaan kovin innoissaan eliittinsä käytöksestä ollut.
Suippokorvainen halti alfa. Se kalskahti kaikkien korvaan, saaden jopa sen virneen katoamaan Constantinen kasvoilta. Velhokin valpastui, alkaen selvästi terävämmällä katseella tarkkailemaan naista, siinä missä Henry kohotti toista kulmaansa.
”Tarkoitatko… Haltioidenkuningasta?” Henry kävi kysymään Aleigalta, tietämättä oikein osasiko Aleiga edes vastata tuohon kysymykseen ”Aran? Suipot korvat, pitkät hiukset?... harvinaisen ilkeä haltiaksi?”
”Ehkä ämmä onkin vakooja” Constantine pamautti sen epäilyksen ilmoille, mikä kaikkien päässä varmasti oli käynyt ”Olisihan se pitänyt arv—”
”Jos hän olisi vakooja hän tuskin olisi edes maininnut suippokorvaisia” Henry kävi huokaisemaan turhautuneena kenraalin syytöksiin ”Ei sillä nyt väliä, tämän ehtii selvittämään myöhemminkin..”
”Omapahan on henkesi. Mutta haluan, että joku katsoo tuon perään” Kenraali murahti katseen kaventuessa varoittavasti Aleigan puoleen.

”Et ole minulle velkaa mitään” Henry vastasi Aleigalle, joka kyseli velastaan ’alfan’ suhteen ”Teimme tämän auttaaksemme sinua ilman taka-ajatuksia. Et ole meille velkaa mitään…. E-ellet sitten koe sen olevan tarpeen” Kuningas lisäsi vielä nopeasti, ymmärtäen sen, että joissain kulttuureissa oli tarpeen maksaa velat ja oli törkeää kieltäytyä toisen tarjouksista, kun nuo velkojaan tulivat maksamaan.
”Pistä eukon töihin, siinä maksaa velkansa ja saa jotain tekemistä. Tuskin sitä kadullekaan voi nyt heittää, eikä mikään ole ilmaista täällä… Varsinkaan hovissa loisiminen” Jälleen kerran kenraali oli äänessä. Henry ei enää edes jaksanut vilkaista jättiin päin, tuon aukoessa päätään jo vähän väliä.
”Olisi vastuutonta tosiaan työntää sinut nyt kaduille ja olettaa selviävän… Vaikka en sitä epäile, ettetkö selviäisi, mutta…” Henry hiljeni hetkeksi miettiessään vaihtoehtoja, ennen kuin katsahti jälleen Aleigan puoleen ”Jäisitkö tänne, ainakin näin aluksi? Saisit paikan nukkua, ruokaa ja vaatteet. Haluaisin myös jutella kanssasi paremmin, mutta nyt tuskin on oikea hetki alkaa rupattelemaan pidempään. Kaipaat varmasti lepoa ja omaa aikaa, selvittää ajatuksiasi”.
”Hän tarvitsee jonkun katsomaan peräänsä” Black avasi suunsa vaihteeksi, liittyen keskusteluun ”Jos hoviin jää… En epäile, että hän olisi vakooja ja sen takia tarvitsisi jonkun katsomaan peräänsä, mutta ei hän voi itsekseen hovissa hypellä ympäriinsä… Jonkun pitää tutustuttaa hänet paikkoihin, kertoa toimintatavoista… Katsoa, ettei hän joudu hankaluuksiin”.

”Minulla on kädet täynnä työtä” Velho jatkoi ”En ehdi kaitsemaan ketään”.
”Ah.. Minusta olisi mukavaa tutustuttaa sinut paikkoihin, mutta pelkäänpä, ettei minusta ole liikkuvaksi oppaaksi pahemmin… Ja minulla on myös kiireitä, en jouda muualle, kuin vasta iltaisin… Enkä tiedä kuinka mielissään kuningatar olisi, jos iltani jonkun muun seurassa viettäisin…” Henry jatkoi velhon perään, samalla kun puheidensa myötä käänsi katseensa Constantineen siinä missä velhokin oli kolossia alkanut tuijottaa.
Hetken hiljaisuudessa Constantine vain seisoi toisten katseen alla, ennen kuin huomasi mokomien tuijottamisen.
”… Jaa minä?!” Kenraali kävi rääkäisemään selvästi närkästyen edes tästä vihjailusta ”Tuohan vihaa minua jo valmiiksi, luuletteko että siitä mitään tulisi?!”
”Olet nyt ainoa vaihtoehto” Black kävi huomauttamaan, sisäisesti virnuillen tilanteen johdosta.
”Niin olet” Henry kävi myöntämään ”En haluaisi ketään ylimääräistä vetää tähän mukaan, ei nyt. Olet ainoa meistä kolmesta jolla on vapaata työtehtäviesi välistä, jotka muutenkin ovat nyt harvassa”.
”Mutta… Käykö se Aleigallekin?” Henryn katse kääntyi naisen puoleen kysymyksen myötä. Kyllä hän ymmärsi, jos Aleiga sanoisi yhtä jämäkästi vastaan mitä Constantine, mutta juuri nyt Henry toivoi että tämä asia ratkeaisi mahdollisimman nopeasti.


// HIRVEETÄ YKSINPUHELUA JA SOOLOILUA ANTEEKS MUT KYL ME TÄSTÄ ETEENPÄIN PÄÄSTÄÄN ASD. Koulussa on hyvä vastata //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 09 Loka 2014, 11:55

#Aika iskeä ne käsiraudat Constan ja Aleigan käsiin, KYLLÄ TÄSTÄ ETTE PÄÄSE PENNUT! *evil laugh* Ja kyllä, koulussa on hyvä vastata, varsinkin kun on tehnyt jo kaikki tunnin tehtävät#

Se oli Aleigan vuoro virnuilla nyt, nähden miten kolossin naamalta katosi tuo typerä virne hänen sanojensa myötä. Pohjolainen olikin epäillyt ettei se morderin suippokorva ollut muutenkaan pidetty täällä päin, mokomakin paskiainen, sneegal, tolvana, kunniaton pikku-
"Ja sieluun tunkeutuja", Aleiga lisäsi oitis Henry alfan luetteloimaan listaan haltiakuninkaan tuntomerkeistä, vieden palauttaen haastavan katseensa takaisin tähän pitkätukkaan. Kyllä, tuntomerkit kuvailivat sen haltin, vaikkakin turhan nätisti. Pohjolainen tiesi ainakin muutaman tarkemmin sitä tyyppiä kuvailevan sanan täkäläisten kielellä, ja tuhat muuta lisää hänen omalla kielellään. Mutta näköjään nämä kertoivat jo jotenkuten tarpeeksi että häntä ympäröivät urgot häntä ymmärsivät. Ja näyttäen yhtäkkiä rauhattomilta kuin poro lauma mikä kuuli susilauman ulvonnan kauempana.
Katsellen muita kulma kysyvästi koholla tummatukka kuunteli Constantinen lausahduksen, missä hänestä ei puhuttu kovinkaan nättiin sävyyn. Hän ei ehkä ymmärtänyt kaikkia sanoja mitä toinen käytti, tuskin mitään kivaa, kasvotatuoitu jälleen aikoen ärähtää toiselle. Sekä tällä kertaa antaa aiempien kanssa samaa sarjaa olevan iskun...
Mutta alfa puhui keskeyttäen heidät, kuitenkin varastamatta pohjolaisen koko huomiota uruzista. Pitäisi vain odottaa sitä sopivaa hetkeä iskeä. Ei takaapäin, se ei ollut Aleigan tyyliä, mutta kunhan tästä tilanne rauhoittuisi niin hän pääsisi haastamaan Constan.

Henrylle suotiin kovin kummastunut ilme kun vastapalvelusta kirouksen rikkomisesta ei otettukaan niin avokäteisesti vastaan. Se oli outoa. Aleigan kulttuurissa kun velkojen maksaminen oli tärkeää, niiden jotka eivät niitä korvanneet ollen epäluotettavia ja siten karsastettuja. Mutta ei naikkonen aikonut silti jättää velkaansa maksamatta kaksijalkaisten alfalle vaikka toinen oli sen torjunut hieman kömpelösti, siitä jäisi vain paha maku suuhun. Kyllä varmasti oli jokin tapa millä hän voisi näyttää kiitollisuutensa kirouksen rikkomisesta. Tosin, Aleiga ei kyllä ollut pahemmin joutunut osoittamaan kiitollisuutta kenellekään, hänelle kun ei oltu tehty pahemmin mitään hyväksi.
"Kannatan uruzia", tämä ehkä kaikkien yllätykseksi myönsi, osoittaen peukalollaan olkansa yli Constantineen kun oli tähän selinpäin ollakseen kasvotusten Henryyn. Vaikkakin hän ei ihan tykännyt siitä kunniattomasta tavasta millä kokenut soturi häntä puheli, niin hän oli samaa mieltä ettei hän voinut noin vain voinut olla tekemättä mitään paikkansa eteen täällä.
Tai siis... Oliko hän jäämässä tänne? Siitäkö tästä olikin kyse?
Hän oli kyllä kuvitellut että velkojen sovittelusta tässä oli kyse mutta se mitä hän ymmärsi, näytti siltä että puhuttiin hänen jäämisestä.
Ehkä Pohjoisen naisen olisi pitänyt olla enempi yllättynyt ja todeta ettei voisi jäädä, hänen pitäisi palata kotiin, mutta... Ei hänellä ollut siellä enää mitään.
Henkienkin kanssa yhteenottaminen oli ollut hänen viimeinen keinonsa saada jotain syytä jäädä heimonsa luokse, mutta tiedettiinhän se miten sekin oli päättynyt.
Lisäksi täällä näytti olevan paremmin asiat kuin Pohjoisessa, päätellen kaikista näistä käyttäytymistavoista ja tämän... Kotiluolan kunnosta? Myöskin joitakin muistikuvia porona olemisesta tämän heimon paikassa, missä ratsuja säilytettiin, tuli mieleen, Aleigan todeten että tämä paikka olisi jäämisen arvoinen.

Kun nämä kolme väittelivät kuka katsoisi hänen peräänsä -tosin hän ei tuntenut tarvitsevansa vahtia, hän ei ollut enää nilkanpurija- lipui tummatukan katse lattialle jonkun kimmeltävän napaten hänen huomionsa.
Kiiltäviä, kauniin sinertäviä sirpaleita ja palasia. Hän tunnisti ne sarviensa, tai eläinmuotonsa sarvien, osiksi.
Aleiga tunsi halua kerätä ne talteen itselleen. Olivathan ne olleet osa häntä, hyvinkin paljon, suojellen ja auttaen pois pahimmista tilanteissa kun henkiin liittyminen oli vain yhden virheen päässä.
Yhtäkkinen hiljaisuus salissa herätti hänen uteliaisuutensa, vilkaisten klanipäähän ja yksijalkaan, ensiksi luulla että nämä tuijottivat häntä mutta sitten hän itsekin vilkaisi taaksen, kolossiin.
"Hänet!?" pohjolainen huudahti yhtä järkyttyneenä kuin Constantine itsekin, tuijottaen tätä epäuskoisena. Tuo olisi hänen... Vahti? Perään katsoja? Miksi toista nyt kutsuisi?
Epäuskoisena nainen katsoi kysyvää Henryä, aukaisten jo suunsa kieltäytyäkseen moisesta. Tämä uruzi oli varsinainen tol-
Hetkinen. Jos toinen vahti häntä, sehän tarkoitti, että he näkisivät toisiaan paljon?
Olla vahvan soturin, jonka halusi haastaa, vahdittavana...
Nyt tarkemmin mietittyään Aleiga vastasi alfalle virnuillen: "Jos ymmärrän oikein, te ette pidä haltista? Ja olen tuon riesana?" Tuo ollen se iso kolossimainen uruzi johon hän huolimattomasti viittasi olkansa yli.
"Kyllä, kiitän."
Myöntyminen ja tyytyväinen hymy ei ollut ehkä niin hyvä asia Constantinen kannalta, pohjolaisen juurikaan ollen piilottelematta todellisia motiivejaan...
Vahti
 

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Loka 2014, 14:13

Sieluun tunkeutuja. Mahtoiko nainen tarkoittaa haltiakuninkaan ajatustenlukutaitoa, sitä Henry ainakin veikkasi. Epäilemättä he kuitenkin puhuivat samasta suippokorvasta. Mutta, vaikka Henryn olisi tehnyt mieli alkaa kyselemään enemmän miten Aleiga Aranin tunsi, nyt ei ollut sen aika. Tummatukka halusi varmasti lepäämään, selvittelemään omia ajatuksiaan, siinä missä itse kukin.
Aleiga oli myös Constantinen kannalla velan maksamisen suhteen, saaden Henryn nyökkäämään hymähtäen.
"Mikäli niin tahdot, en aio kieltäytyä" Monarkki lisäsi ymmärtäväisesti hymyillen. Kuka hän oli estämään ketään, joka kiitollisuudenvelassaan jotain halusi hänelle tehdä. Vaikka Henry nyt olikin kovin vaatimaton henkilö aika usein, eikä varsinaisesti vaatinut keneltäkään velkoja takaisin. Varsinkaan, jos moisista ei sovittu etukäteen mitään. Mutta nyt, Aleiga sai luvan jäädä hoviin ja tuolle etsittäisiin jotain tekemistä. Jokin kertoi Henrylle, ettei tästä villimmästä pohjolannaisesta ollut ihan hovin palvelijaksi, kantamaan teetä siniverisille sievässä mekossa... Ei, Aleiga tarvitsi jotain... Muuta.

"Ei, emme pidä siitä ''haltista'' pahemmin... Eikä hän oikein välitä meistä" Henry vastasi Aleigan ensimmäiseen kysymykseen. Toinen kysymys sai kuninkaan virnistämään pienesti, siinä missä Constantine kävi murahtamaan jokseenkin protestoivasti. Nainen halusi olla hänen riesanaan?!
"Mutta ei, en usko että sinusta vaivaa olisi kenraali Fritzille, joten riesa nimike voi olla hieman väärä tässä tapauksessa" Tietenkin Aleigasta olisi riesaa kenraalille, sen näki Henryn kasvoista, nuoren miehen vaikuttaen kovinkin huvittuneelta tilanteeseen, mutta eihän moista voinut ääneen sanoa! Aleiga kuitenkin suostui tähän järjestelyyn, saaden Constantinen murisemaan jotain itsekseen, kenraalin lähinnä kiroten koko porukkaa puoliääneen. Mutta, ei hänellä ollut varsinaisesti varaa kieltäytyäkään...
"Hyvä, asia on sillä selvä" Hymyillen Henry vastasi Aleigalle joka nyt suostui tähän asetelmaan, pienesti jopa huokaisten helpotuksesta, että kaikki järjestyi näin helposti. Jos totta puhuttiin alkoi häneltä loppua jo voimat seisoskelun suhteen, joten monarkki halusi vain nopeasti istumaan, mielellään omaan rauhaansa.

"Kenraali Fritz saattaa sinut huoneelle, jossa voit nukkua ja asettua asumaan, ainakin näin ensihätään. Lähetän palvelijan luoksesi tänään tai huomenna - miten itse haluat - hän saa auttaa löytämään sinulle mieleisen asustuksen ja katsoa, että saat syödäksesi" Normaalistihan he olisivat lähettäneet paikalle palvelijan, joka toisi Aleigalle pari asua mitä käyttää, mutta jälleen kerran Henry uskoi että Aleiga arvostaisi enemmän, jos saisi itse päättää mitä ylleen veti. Nainen kun ei vaikuttanut henkilöltä, joka vetäisi ylleen mekkoja... Tai no, mistä sitä tiesi?
"Me toivottavasti ehdimme jutella pian lisää. Ehkä jo huomenna. Mutta nyt, päästän sinut ja muutkin vetäytymään omiin oloihinsa. Fritz..." Nuorin kävi kutsumaan kenraalia sukunimeltä antaen kolossin nyt ottaa ohjat Aleigan suhteen.
Constantine huokaisi harvinaisen syvään näyttäen siltä että olisi voinut sanoa sanaisen jos toisenkin tästä suunnitelmasta, mutta kiltisti kenraali piti kerrankin suunsa kiinni. Ei hän jaksanut nyt vänkää vastaan, hän halusi äkkiä kotiin. Ja ryypylle.
"Tule sitten" Kenraali kävi murahtamaan naiselle, lähtien saman tien harppomaan pois paikalta, toivoen että eukko nyt sitten seuraisi kiltisti. Tosin jos tuo meinasi alkaa vastaan väittämään niin Constantine heittäisi mokoman olalle ja veisi vaikka väkisin huoneeseen!
Henry ja Black jäivät vielä hetkeksi keskustelemaan tapahtumista, velhon lähinnä varmistaen kuninkaan käden kunnon, olihan hän vastuussa tuosta palamisesta...


// KÄSIRAUDAT KÄSIIN JA REMMI LYHYEKSI! Consta iskee käsiraudat Aleigan käsiin. sängyssä. EIKUN. Koulussa on hyvä vastata kun on laiska kakka eikä jaksa tehdä tehtäviä. t minä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 12 Loka 2014, 15:09

#Aleiga laittaa paremmaksi ja köyttää Constan kaikista raajoista, metässä. Eiku...#

Pohjolannainen virnuili alfa Henryn ilmeelle kun toinen kielsi sen etteikö Aleigasta olisi kolossille tässä riesaksi.
Oi, ei hän halunnut sanoa vastaan alfalle tai mitään, mutta Aleiga uskoi että sana riesa oli juuri oikea kuvaamaan tätä mikä hän olisi... Kenraali Fritzille. Olikohan kenraali jokin paikallinen sana soturille? Sen kai saisi selville myöhemmin. Niin paljon opittavaa ja nähtävää, mutta sehän passasi pohjolannaiselle oikein hyvin. Kaikkea uutta ja hauskaa kokeiltavaksi sekä tutkittavaksi. Ja hän pääsisi kiusaamaan tätä uruzia, jep jep, tuleva näytti melko hyvältä hänelle, ehdottomasti!
Itsekseen murahtelevalle Constalle Aleiga vain virnuili olkansa yli perin tyytyväisenä, ainakin se mulkoilu ja ärtyneisyys olivat kadonneet tämän kasvoilta.
Sitten hänelle kerrottu vielä vähän tarkemmin miten tästä edettäisiin, tummatukan nyökäten pariin kertaan tätä kuunnellen.
Ainakin suunnitelma kuulost hänestä hyvälle, vaikkakin jotkut sanat eivät ihan soittaneet mitään kelloja hänen päässään mutta se taisi olla nyt pikku juttu, kyllä hän oppisi myöhemmin ne.

Ruoka ja lepo kyllä kuulostivat oikein hyvältä nyt, sillä vaikka Aleiga olikin saattanut nyt vaikuttaa vähän reippaamalta, ollen innokas tästä uudesta maailmasta mihin oli joutunut, niin kyllä se aiempi väsymys alkoi uudelleen hiipiä ylle...
Aleiga oli kuitenkin pohjolan kansaa, eikä siellä heikkouden näyttäminen ollut suositeltavaa kun heikot ja sairaat joutuivat usein eristyksiin heimosta, koska näiden rajoittuneisuus katsottiin vain haitaksi muille. Nainen oli kokenut sen hyvin läheltä ja osittain itsekin, mutta... Ehkä täällä asiat eivät olisi niin jyrkkiä. Ottaen huomioon että tuollainen pieni, heiveröinen yksijalkainen saattoi olla heimon alfa vaikka paikalla olisi--- No, tämän uruzin tapaisia könsikkäitä.
Consta olisi tässä paljon todennäköisempi alfa Aleigan kotiheimossa, kuin Henry.
Melko hassupaikka tämä.

Tuhahtaen pohjolainen ei heti lähtenyt seuraamaan kenraalia tässä, vaan noukki muutaman isompia timanttipalasia lattialta mukaansa, käärien ne yllään olevan kaavun toisen hihan sisälle. Tämä oli melko iso vaate hänelle loppujenlopuksi...
Mutta sen jälkeen hän ihan kiltisti seurasi uruzia ulos luolasta, tullen jonkinmoiseen tunneliin missä tummatukka katseli kaikkea silmät suurina ihmetellen, tahtoen selkeästi jäädä tutkimaan pientäkin asiaa aina kynttilänjaloista tauluihin ja seinäkankaisiin. Mutta toinen tuskin olisi moista hyväksynyt nyt, eikä Aleiga juuri jaksanut alkaa härnäämään toista. Ei vielä, ei nyt.
Parempaa hetkeä odotellen... Ja tärkeämpiä asioita pois alta saaden.
"Sinä olet soturi?" pohjolainen kysyi täysin vilpittömän uteliaana, katselle ylös kolossiin kulkien tämän vierellä. "Soturi on täällä kenraali?"
Vahti
 

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Loka 2014, 00:27

Nainen lähti seuraamaan nätisti eikä kenraalin tarvinnut kahdesti käskeä. Hyvä, Constantine halusi vain nopeasti eroon tuosta ja takaisin omaan rauhaansa. Häntä yhä otti päähän se, että hänet oli nimitetty naikkosen "vahdiksi" mutta tässä tilanteessa ei kenraali oikeastaan mitään voinut vastaan sanoa. Loppupeleissä oli vain loogista, että eukko hänen vastuulleen tuli, kuten todettu, hän oli kolmikosta se vähiten kiireinen. Joskin Constantine ei ymmärtänyt mitä kiireitä Blackilla muka oli, mutta kerta velho oli prinsessan puoliso, ei kenraali käynyt kyseenalaistamaan ääneen kaljupään sanoja. Ehkä muijansa piti velhon kiireisenä, mistä sitä tiesi...
Consta pysyi kovin hiljaisena kaksikon matkatessa salista käytäville ja kohden linnan pienempiä käytäviä. Heidän piti käydä kysymässä hovimestarilta vapaata huonetta, eikä Constantine voinut sanoa pitävänsä ajatuksesta keskustella sen miehen kanssa. Mutta, kerta hänellä oli valtuudet kuninkaalta, tuskin herra hovimestari mitään vastaan sanoisi. Ja jos sanoisi, Constantine itse päättäisi mihin huoneeseen Aleigan törkkäisi.

Yllättäen Aleiga avasi suunsa, kysellen oliko Kenraali soturi. Harmaa katse kääntyi naisen puoleen kovinkin närkästyneenä, naisen esittäessä jatkokysymyksen seuraavaan. Mitä tuohon nyt vastata? Ei hän jaksanut alkaa selittämään pitkästi heidän hierarkiastaan, mikä näytti olevan uusi käsitys tummapäälle. Mikä ihmeen villi tuokin oli alkujaan...
"Tavallaan" Constantine kävi vastaamaan lopulta matkan edetessä samalla "Kenraalit ovat korkea-arvoisempia ja arvostetumpia "sotureita" kuin tavalliset sotilaat ja sun muut kapteenit, mitä kenraali tittelin alta nyt löytyykään. Eliittikenraalit - joka minä myös olen - ovat arvostetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia armeijan keskuudessa. Meitä on tällä hetkellä kolme, yleensä neljä, mutta kuningas ei ole vielä nimennyt yhtä puuttuvaa... Enkä menisi sanomaan että viimeisin nimetty olisi niin hyvä valinta" Tietenkin kenraalilla oli yhä kaunaa kukkokenraalia kohtaan, mutta siitä pysyttiin hiljaa. Hän ei kuitenkaan henkilökohtaisesti arvostanut sitä punapäätä millään tasolla, mutta näki kyllä selvästi, miksi Henry Galluksen oli nimittänyt.

Matka päättyi palvelijoiden tiloista koreimmille, kenraalin käydessä koputtamaan hovimestarin työhuoneen oveen. Toivoa sopi, että miekkonen paikalla oli. Ja niinhän tuo oli, oven käydessä avautumaan. Constantine selitti nopeasti tilanteen, kertoen Kuninkaan vieraan tarvitsevan huoneen ja että kenraalilla oli vastuu tästä vieraasta. Hovimestari mietti hetken, kunnes kävi kertomaan eliitille mikä huoneista olisi vapaana. Jahka huone oli selvillä, Constantine kiitti ja kertoi kuninkaan käskeneen palvelijan katsomaan naisen tarpeiden perään. Näiden sanojen myötä matka jatkui, hovimestarin luvatessa lähettää jonkun Aleigan luokse vielä tämän myöhäisen illan aikana...


// .... Ei kannata, voi Consta suuttua //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 16 Loka 2014, 01:15

#Ehkä alussa, mutta kyllä sillä hölmö virne on sitten lopussa >D Eiku #

Aleiga ei juuri näyttänyt pahemmin uruzin ärtyisästä katseesta hätkähtävän, miksi olisi, jatkaen uteliasta tuijotustaan mieheen ja kärsivällisesti odottaen sitä vastausta. Sillä perhana, jos hän kysyi jotain ja vieläpä nätisti niin luulisi että edes tällaisellä kolossilla ei ollut valittamista. Tai jos oli, mokoma pikkumainen, niin naikkonen osoittaisi mieltään sille kun häntä ei huomioitu. Sitä hänelle ei tehty, huomiotta jättäminen siis. Siinä katuivat vain muut lopussa.
Pohjolainen odotti vielä hetken, laskien jo päässään, ilme synkentyen koko ajan, kun toinen ei heti vastannutkaan. Mutta sitten toinen alkoikin selittämään, tyytyväisyyden täyttäen naisen joka pienesti hymyili, siirtäen tiiviin katseensa nyt pois Constantinesta heidän kulkusuuntaansa.
Kaikki vähäinen mitä toinen kertoi kuunneltiin tarkkaan, yrittäen ymmärtää noita uusia sanoja mitä toinen käytti, Aleigan tehden omat päätelmänsä.
...Eli toinen oli todella korkeasti kunnioitettu soturi näemmä, muiden paitsi alfan ollen tämän alapuolella?
Pohjolainen lähes hykerteli tästä tiedosta ilahtuneena, miettien minkälaiseen saaliseen oli iskenyt silmänsä. Jos hän voittaisi tämän järkäleen, niin loput tämän heimon sotureista olisivat helppo voittaa. Ja kenelläkään ei olisi mitään aihetta kieltää Aleigalta asemaa muiden metsästäjien- Siis sotureiden, joukossa.
Suunnitelma alkoi näyttää koko ajan lupaavammalta mustatukan mielessä.

Aleigan uteliaisuus tätä paikkaa vain kasvoi entisestään kun he siirtyivat koristeellisista käytävistä vähän maanläheisemille paikoille, ja sitten sieltä jälleen vähän koristeellisemmille. Ainakin tässä paikassa oli paljon kauneutta, sekä sokkeloita. Vaikka nainen oli yrittänyt pysyä perässä, hän tuskin muistaisi täysin mitä he olivat kulkeneet tänne.
Ajatus tämän oudon luolaston tunneleihin eksymisestä oli samaan aikaan sekä kiintoista idea taitojen testaamisen kannalta, kuin myös arvelluttavaa.
Kun hänelle oltiin ilmeisesti majapaikka saatu, tummatukkainen vilkaisi jälleen tuumivasti isompaan.
"...Mikä on tilanne haltien kanssa?" tämä yksinkertaisesti kysyi, pienesti kallistaeen päätään sivuun. Ainakin sen verran hän saattoi todeta etteivät nämä kaksi heimoa olleet lämpimissä väleissä, ellei viitatettu sitten tuhoavaan tuleen. Mutta mikä tarkalleen ottaen oli tilanne näiden välillä, sen hän halusi tietää. Ihan vain uteliaisuudesta.
Lisäksi uruzia oli hauska härnätä kysymyksillä. Toinen ei tuntunut niistä ainakaan pitävän, pohjolaisen silti pyrkien pitämään pienen virneen kasvoiltaan näkymättömissä.
Vahti
 

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Loka 2014, 08:30

Kävely jatkui ja niin myös kysymyksen tummapäisen osalta. Contantine ei voinut sanoa pitävänsä moisista kysymyksistä, mutta koitti kuitenkin ymmärtää toista. Aleiga oli uusi mantereella, eikä näin inhimillisellä tasolla ollut - ainakaan Constantinen tietojen mukaan - tietoinen valtakunnan tilanteesta. Ymmärrettävää, kuka sitä nyt heti ensikättelyssä osaisi sanoa mitä tapahtui ja missä, mutta eliitti oli niin kovin kyllästynyt selittämään valtakunnan tilannetta toisille. Häneltä kun sitä kyseltiin kovin usein, joskin Constantine aina vaikutti yhtä tympääntyneeltä moisiin kysymyksiin. Mutta, Jostain syystä kotkannenäinen yritti ymmärtää tätä naista tuon kysymyksien kannalta ja edes yrittää olla kiltti vastauksiensa suhteen. Eipä Aleiga ilkeyttään kysellyt, kaiketi.

"Haltiat. Heitä kutsutaan haltioiksi, ei haltieksi" Kenraali kävi ensimmäisenä korjaamaan kaksikon saapuessa rappukäytävään, joka johti ylempään kerrokseen "Tilanne heidän kanssa on.... Paikoillaan".
"Kumpikaan osapuoli ei ole tehnyt suurempaa siirtoa sitten tannersodan. Viimeisimmässä Tannersodassa menetimme edellisen kuninkaamme ja nyt Henry - jonka juuri tapasit, yksijalkainen nuorukainen - on ottanut isänsä paikan kuninkaana" Eliitti selitti matkan jatkuessa loputtomalta tuntuvaa käytävää pitkin "Kääpiöt tulivat avuksemme, jonka johdosta haltiat eivät ole tehneet siirtoja pahemmin..." Se sinällään hämmästytti Constantinea, joka oli elänyt siinä uskossa, että lohikäärmeet ja liskojen vanhimmat olivat haltioiden puolella. Moisella arsenaalilla suippokorvat olisivat saaneet heidät alas alta aikayksikön! Mutta... Ehkä asiat eivät olleetkaan niin kuin Fritz epäili.
"Tiivistettynä olemme pattitilanteessa. Haltiat eivät tee siirtoa, koska pelkäävät menetyksiä. Sama meidän suhteen..." Ei hän tiennyt ymmärsikö jokseenkin villihkönoloinen nainen hänen selityksistään mitään, mutta ei kenraalilla ollut syytä olla kertomattakaan moista tietoa naiselle. Kerta tämä ei ollut salattua tietoa, Mikäli Aleiga olisikin vakooja, ei tuo saanut selville mitään uutta Frtizin suusta....


// >:Y Ei kannata suututtaa Constaa moisten suhteen, saattaa tulla vielä piiskasta pyllylle!! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 16 Loka 2014, 12:44

#Ooh jaah! xD#

Sanojensa korjailulle naisen teki mieli tuhahtaa närkästyneesti, tyytyen kuitenkin lopulta vain hetkeksi huuliensa muodostuvan tiukaksi viivaksi. Haltia tai halti. Jos muut ymmärsivät silti mistä hän puhui niin--- Niin, hän harjoittelisi tuota ääntämistä. Mutta siihen asti kun hän saisi sen sanottua oikein, hän tyytyisi kutsumaan niitä suippokorvaisia näätiä haltieiksi.
Mutta niin, tämä kahden heimon välinen kina. Tietysti Constaninen puheiden seassa oli muutamiakin sanoja joita pohjolan nainen ei ymmärtänyt heti tai tasantarkkaan, mutta ainakin toinen selitti sen verran perusteellisesti että Aleigalle tuli kyllä kuva mitä ne tarkoittivat suunnilleen. Nämä kaksi heimoa, ihmiset ja haltit, ovat sitten kinanneet keskenään jo vuosia, käyneet taisteluja keskenään sekä ilmeisesti menettäneet puolin ja toisin. Ihan kokonaan pohjolainen ei tätä ymmärtänyt, mutta ainakin hänellä oli jonkinmoinen perusta missä mentiin. Siitä olisi hyvä sitten jatkaa huomenna, hankkia lisää tietoa.

Vilkaisten yllään pitämänsä kaavun toiseen kasaan puristetun hihan sisälle, missä timanttisarvien palaset kimalsivat käytäviä valaisevien kynttilöiden ja soihtujen valossa, tummatukka siirsi huomionsa tähän korkea-arvoiseen soturiin.
"Minä haluan kamppailla sinua vastaan", Aleiga julisti rennon oloisesti, innokas hymy leviten kasvoille, hieman härnäten uruzia saadakseen toisen mukaan: "Ellet sitten pelkää hävitä nagerille?"
Vahti
 

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Loka 2014, 17:27

Sodan selittäminen näin tiivistettynä oli toisinaan turhauttavaa, mutta eipä Constantinekaan muistanut kovin pitkälle historiassa. Ainakin sen ajan, mitä itse oli elänyt ja muutama vuosikymmen taaksepäin. Eipä sitä tarvinnut toisaalta muuta tietääkään, kuin se, että suippokorvaiset ja näiden liittolaiset olivat pahoja ja ansaitsivat saada selkäänsä.
Eipä siitä aiheesta sen enempää puhuttu, Constantinen vaipuessa jälleen hiljaisuuteen omalta osaltaan. Häntä kun ei kiinnostanut pitää keskustelua yllä, mutta kerta tuo nainen nyt niin nätisti kyseli, ei kenraali nähnyt syytä olla vastailematta. Tosin, Aleigan seuraavat sanat saivat kotkannenäisen jokseenkin hämmentyneeksi.

Katse kääntyi pohjolannaisen suuntaan kovinkin kysyvän huvittavana, naisen näyttäen turhankin innokkaalta julistuksensa jälkeen. Aleiga kävi jopa ivaamaan, yllyttämään miestä vastaamaan haasteeseensa. Constantine räjähti nauramaan, samalla kun kaksikko saapui ovelle, jonka eteen mies pysähtyi viimein.
"Minulla ei ole tapana hakata naisia" Eliitti aloitti naurunsa lomasta, pudistellen päätään kovinkin huvittuneena, aivan kuin Aleiga olisi vitsin kertonut "Saatikka sitten pikkutyttöjä".
Aleiga oli nuori, eittämättä typerä ja ei selvästikään elänyt samanlaisten arvojen mukaan, mitä suurin osa Cryptiä. Ei sillä, nainen - tai no, ehkä olisi pitänyt sanoa tyttö, näin Constan näkökulmasta... tuo kun ei näyttänyt olevan kovinkaan paljon vanhempi, mitä kenraalin omat tyttäret - selvästi näytti taistelijalta, tulisielulta, mutta se ei muuttanut Constantinen suhtautumista tuohon.
"Joten unohda moiset tavoitteet heti. Saisit vain selkääsi" Kenraali vakavoitui, samalla kun avasi oven huoneeseen, joka Aleigalle oli tarkoitettu.
Siististi sisustettu, hieman prameileva ehkä mutta loppupeleissä kovin vaatimaton huone, josta löytyi parisänky, työpöytä sekä takka, jonka edessä oli muutama nojatuoli. Takassa ei ollut tulta, sillä kukaan ei ollut ehättänyt valmistella huonetta vierasta varten. Tästä johtuen huone olikin hieman viileähkö sekä valaisematon. Constantine nappasikin käytävällä olleen, lähes loppuun palaneen kynttelikön ja sen avulla kävi sytyttelemään muutaman kynttiläin näin alkuunsa huoneesta valaisemaan tilaa.


// Ja kun Consta antaa piiskaa niin sitten ei istu kukaan viikkoon //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 16 Loka 2014, 19:37

#Ei muutenkaan istu vaikka se ei käyttäisikään nimenomaan piiskaa... Eikun#

Nainen oli kylläkin odottanut että uruzi kieltäytyisi taistelusta, kuten aina ne kaikki, Pohjoisen naikkosen katsellen ilmeettömänä kuinka mies rupesi nauramaan hetkellisen hämmenyksen jälkeen. Mutta silti, osittain, toivoen että toinen edes jotenkuten ottaisi hänen haasteensa vakavasti, että täällä asiat olisivat toisin edes sillä kannalla...
Ja odotettuaan kärsivällisesti vastausta pohjolainen oikein murahti kolossin vastaukselle raivoissaan.
Mikään ei saanut Aleigaa pahemmin tolaltaan kuin se, että häntä alettiin katsomaan alaspäin niin pienten seikkojen vuoksi kuin se, että hän oli nager. Tahtoen vetää tätä pitkä tukkaa, jota mulkoili niin vihaisena, kuonoon.

"Ehkä, mutta mieluiten yrittäen kuin heti paeten, kuten sinä", naikkonen murahti hampaittensa välistä, juurikaan välittämättä juuri saamansa majapaikan ulkonäöstä. Hän ei välittänyt muutenkaan prameilusta ellei se liittynyt asemaan heimossa, ja hänellä nyt ei tainnut sellaista pahemmin ollut tässä heimossa joten hiivattiin kaikki sellaiset jutut. Kunhan hänellä oli nukkumapaikka, se riitti. Sillä nyt hän oli liian kiivaalla mielellä alkaakaseen miettimään ympärstiöään, ärtyneenä seuraten katseellaan toista kun itse astui peremmälle huoneeseen.
"Eivätkö muut nagerit täällä sitten ole sotureita?"
Vahti
 

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Loka 2014, 02:23

"Tapanani ei ole paeta koskaan, ellei se taktikoinnin kannalta ole tarpeen. Vain typerys heittää henkensä hukkaan täysin tyhmästä syystä, varsinkin näinä aikoina, kun jokainen voimavara on tarpeen" Constantine kävi vastaamaan Aleigalle joka yhä yritti kovasti yllyttää, pilkkaamalla ja ivaamalla saada miehen vastaamaan haasteeseen.
"Minun ei tarvitse sinulle todistaa mitään. Olen arvostettu ja asemani tiedostetaan. Se että yksi tyttö haluaa voimiaan testata täysin turhassa kamppailussa ei kohtaa minun periaatteitani saatikka herätä mielenkiintoani" Eliitti kävi vielä lisäämään. Hänellä ei ollut mitään syytä lähteä Aleigan kanssa ottamaan yhteen. Ei vaikka Aleiga koittaisi vedota muihinkin samalla taktiikalla, kertoa kuinka kenraali "jänisti haasteesta". Mikäli nainen moisia menisi huutelemaan muille, saisi Aleiga naurut päin naamaansa. Kolossin ei tarvinnut ottaa naisen kanssa yhteen osoittaakseen olevansa parempi! Hulluhan tuo eukko oli, jos luuli moisesta haasteesta kieltäytymisen jotenkin vaikuttavan kenraalin asemaan.

"Sinä ja sinun nagerit..." Vanhempi kävi mutisemaan turhankin närkästyneenä Aleigan käyttäessä jälleen kotopuolensa sanastoa "Mikäli nagereilla meinaat yhä naisia, niin kyllä, naisista on sotilaiksi. Harva kuitenkaan sitä tietä ottaa saatikka pärjää testeissä ja koulutuksessa. Muutama pätevä siellä täällä, mutta armeija koostuu suurimmaksi osaksi miehistä" tosin, eipä naikkosia kovasti arvostettukaan riveissä, elleivät nuo oikeasti todistaneet itseään moneen otteeseen miehille. Naikkosia tultiin aina epäilemään, tai ainakin niin kauan, kun tämä yhteiskunta piti kiinni normeistaan. Useammin sitä näki haltioilla naisia riveissään, tosin ota nyt niistä selvää, kuinka moni liehu lettinen suippokorva nyt oikeasti olikaan mies tai nainen....
Constantinella itsellään ei ollut mitään naissotilaita vastaan, mikäli nuo tosiaan olivat riveissä vain palvellakseen, eivät osoittaakseen muille kykenevänsä tähän. Moiset "minäkin kyllä osaan katsokaa!" - tapaukset yleensä päätyivät aikaiseen hautaan yrittäessään todistaa itseään väärällä tavalla väärässä paikassa. Hän oli saanut todistaa muutaman tapauksen, valitettavasti.
"Palvelija tulee pian. Pyydä häneltä mitä haluat ja sitä rataa.." Kotkannenäinen kävi yllättäen hymähtämään samalla kun selvästi alkoi tekemään lähtöä, ei hänellä ollut mitään syytä jäädä tänne enää pidemmäksi aikaa.


// Constan käsittelyn jälkeen kukaan ei istu. Ja jos istuu niin sitten otetaan uus kierros. Eiku //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 21 Loka 2014, 00:22

#Consta opettaa istumisen alkeet perusasioista alkaen. mitä#

Niellen kiukkuaan ja ärtymystään, pidätellen kieltään olematta sylkemästä kaiken maailman kirouksia mitä tiesikään kolossille, Aleiga tyytyi vain mulkoilemaan hiljaa paikaltaan. Se kyllä yllätti että nagereita tosiaan hyväksyttiin sotureiksi täällä, vaikkakin Constantinen mukaan se ei ollut kovin yleistä. Mutta se että edes yksi tai kolme nageria oli hyväksytty urogien joukkoon, oli hyvin suuri ero pohjolanaisen kotikulttuuriin.
Tämä olisi hänelle elämänsä tilaisuus, sitä ei ollut kieltäminen...
Mutta se ei silti tarkoittanut, etteikö hän hyväksyisi kolossin asennetta kieltäytyä tummatukan heittämästä haasteesta noin vain suoralta kädeltä.
Harkitsematta asiaa mitenkään.
Mutta, Consantinen epäonneksi Aleiga ei ollut helpolla leikistä luopuva, kerran iskettyään mielensä johonkin puskien tavoitettaan kohti kuin itsepäinen kyntöhärkä kivisellä maalla. Sillä mitään ei saanut ilman työtä, ja se että sen eteen piti hikoilla ja kuluttaa voimiaan, teki voitosta entistä paremman tuntuisen.
"Minä en luovuta, uruzi", Pohjoisen nainen puhui hyvin yllättävän rauhalliseen, toteavaan sävyyn. Tummien silmien katse vakaana tavoitteessaan, kenraalissa. Vaati se mitä tahansa, Aleiga halusi taistella suurta soturia vastaan...

Kun kenraali oli sitten poistunut huoneesta, palvelijan toden totta tullen myöhemmin paikalle.
Pienoinen kielimuuri oli kaksikon välillä ainakin alussa, mutta palvelijan epäonneksi Aleiga kyllä löysi keinoja kertoa mitä halusi.
Pohjolaiselle ei kyllä ollut väliä perusasiat: Ruoka- ja pesu-aika sekä mitä ikinä häneltä nyt kyseltiinkään. Sillä ainoa yksi pieni asia minkä Aleiga halusi tehdä heti selväksi, nähtyään mitä hänelle ehdotettiin, oli että ei hameita. Pelkästään moisen suuren, epäkäytännöllisen kaavun näkeminen kauhistutti pohjolaista. Miten ihmeessä tuollaisessa saattoi kiipeillä, taistella tai edes ihan normaalisti liikkua? Edes hänen heimonsa naiset eivät käyttäneet moisia, sillä moinen olisi vain ollut tiellä sekä hyvin epäkäytännöllinen. Helposti siinä kompastui metsikössä, hameen helma tarttuen ties minne. Lisäksi vihollinenkin sai siitä hyvän otteen, voiden kaataa nagerin.
Pelkkä ajatus moisen pitämisestä sai kylmät väreet kulkemaan Aleigan selkää pitkin...
Sen sijaan se oli legginsit, punaisen väriset ollen tarjolla, ja näin kesäaikaan hihaton, ruskea tunika. Ja rusehtava huivi pitämään hiukset poissa tieltä.
Jalkineita kohtaan Aleiga hieman karsasti, sillä täällä ei ollut niin kylmä maa kuin pohjoisessa, mutta lopulta palvelijan neuvoa noudattaen päätyivät ruskeat saappaat naisen valikoimaan.
Sen jälkeen syötyään jonkin verran ruokaa, hyvin laiha ruokahalu hämmensi kyllä Aleigaa, melkeinpä pelotti, mutta hänen ei juurikaan tehnyt mieli syödä sen enempää kuin puolet lautasellisesta ruuasta. Viini taas oli jotakin ihan erikoista, sen voimakas maku saaden pohjolaisen yskimään ja nielemään kyyneliä kunnes hänelle tajuttiin tarjota vettä viinin sijasta.
Tämä paikka muuttui vain oudommaksi ja oudommaksi monella tasolla...
Sitten uuvuttavan, paljon energiaa vaativan monimutkaisen kommunikoinnin, uusien ruokien ja vaatteiden ymmärtämisen jälkeen, vei raskaaksi kasvanut uupumus pohjolaisen tajuttomaan uneen.

**

Seuraavana aamuna, kun ihmisten yksi eliittikenraaleista, Constantien Fritz, saapuisi kenties tarkistamaan kuninkaan "vieraan" olotilaa, miestä odottaisi vain tyhjä huone.
Tai melkein tyhjä.
Palvelijaneito oli vielä paikalla, siivoamassa huoneen asukin jälkiä.
Vuodepeitteet oli raahattu sängyltä keskelle huonetta lattialle, kuin mikäkin pesä, mistä sitten palvelija yritti setvittää mikä oli lakanaa, mikä tyynyä ja mikä peittoa... Pöydällä missä oli vielä aamupesua varten tarkoitettu vati ja kannu, oli huonekalulla ja lattialla sen edessä vesilammikko.
Ja jos palvelijaneidolta kysyi missä saattoi olla huoneen asuttaja, kunnioittavan tervehdyksen jälkeen tämä toteaisi lievästi ärtyneenä, selittäen seuraavasti:
Neiti Aleiga oli päättänyt mennä syömään edeltä ennen ure- urzia tai jotakuta sen nimistä, hyvä herra. Tosin, minun piti ensiksi huomauttaa hänelle vaatteiden... Ylläpitämisestä. Sen enempää en tiedä, hyvä herra.
Toisin sanoen, pohjolainen oli päättänyt mennä omia reittejään ruuan perässä.

Kuninkaan keittiössä, ensimmäisessä kerroksessa taas oli tuohtunut kokki, joka kyseisestä naisesta kuullessaan puri hampaitaan yhteen. Mokoma villikko oli tullut keittiöön, udellut aamiaisensa perään ja todennut että yhden hengen ateria ei riittänyt! Mikä loukkaus, ihan kuin pääkokki tekisi muka liian pieniä annoksia!
Sitten se tummatukka oli vetäissyt kaksi, vaikkapa tämän eliittikenraalin tapaisen miehen, annosta!
Ja sitten se hyväkäs oli vienyt kuninkaalle välipalaksi tarkoitetut, linnan ulkopuolelta haetut omenat!
Kyseinen tapaus ehkä selittäisikin vielä keittiön puuovessa törröttävät keittiön teräesineet...

Sieltä eteenpäin Aleigan jälkiä olisi ollut ehkä vaikea seurata, mutta etsivän oloinen vartija, jolta kysyttäessä tämän puuhissa, vastaisi etsivänsä kuninkaan istuinsalin tunkeutujaa. Joku oli päässyt kyseiseen saliin ja melkein häpäissyt kuninkaan istuimen! Viimeksi kyseinen neito oli nähty kakkoskerroksessa, mutta varmuuden vuoksi he tarkistivat loputkin...

Muutama hetki tämän tiedon jälkeen saapui Constantinea etsimään lähtenyt rivisotilas, harjoitusasussaan, joka ilmoitti että eliittikenraalia kaivattaisiin kakkoskerroksen eräässä harjoittelusalissa missä oli juuri harjoitukset menossa. Kyseiseen saliin kun oli astellut eräs neito ja tämä ei ollut poistunut paikalta vaan... Mennyt vaikeasti tavoiteltavaan paikkaan. Sinänsä neidon läsnäolo ei häirinnyt mutta... Kyseessä oli neito, miessotilaiden harjoituksissa, joten se ei nyt ollut kovin soveliasta.
Ja tilanteesta hämmentynyt rivisotilas lähti eliittikenraalin mukaan, jos ei oppaaksi niin edes palaamaan harjoituksiinsa.

Kakkoskerroksen yhdessä harjoitussalissa Aleiga sitten tosiaan olikin. Paksuilla kattoparruilla maaten tyytyväisenä kuin auringonvalosta nauttiva katti, popsien keittiöstä ottamiaan ja paitansa sisään piilottamia omenia mukavaan tahtiin. Pohjolainen tarkkaili alla tapahtuvia harjoituksia, seuraillen kaksitaisteluja ja aseiden käyttöharjoituksia.
Sotilaat yrittivät käyttäytyä normaalisti ja viedä harjoituksensa loppuun, kun kerran yksi heistä oli lähtenyt hakemaan jotakuta ylempiarvoista selvittämään tätä... Tilannetta.
Välillä kuitenkin joku katsahti ylös hermostuneena tai vain uteliaan hämmentyneenä, kyseessä sentään ollen nainen joka makoili rennon oloisena korkeilla kattoparruilla omenia syöden, tarkkaillen alhaalla olevia.

#omavaltainen aikahyppy ja hittaus, slap if it doesn't suit! o3o #
Vahti
 

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Loka 2014, 16:00

Aleigan uhoilut menivät kuuroille korville kenraalin vain heilutellen kättään olkansa yli naiselle, sen pahemmin enää kiinnittämättä tuohon huomiota. Ilta oli jo pitkällä, eikä Kenraali halunnut enää yhtään enempää aikaansa tuhlata tuon tulisielun kanssa. Palvelijat saisivat sitten tapella naisen nukkumaan ja pukeisiin, kun aika tulisi, siihen Constantine ei aikonut puuttua. Nyt mies suuntasikin tyytyväisenä takaisin sotilastuville, aikeinaan kitata ryyppy jos toinenkin kitaan ennen kuin alkaisi nukkumaan.

--

Aamun sarastaessa olisi kenraali keksinyt kaikkea muuta mukavaa tekemistä, mutta kuninkaan määräämänä hän joutui nyt leikkimään lapsenlikkaa uudelle "vieraalle". Fritz todellakin toivoi että se naikkonen poistuisi hovista ja äkkiä, ei pohjolannainen vaikuttanut sopivan näihin tiloihin. Moisten kuului kirmata pihalla keihäs kädessä metsästämässä ties mitä peuroja ja pupuja. Ainakin näin Constantinen mielestä. Kyllä hän tiedosti ettei sellaista naista saanut mekkoon puettua ja käyttäytymään kuin hovin neitoset, joten turhaa edes yrittää.
Jo heti ensimmäisenä Fritz sai huokaista syvään saavuttuaan Aleigan huoneelle. Eihän naista tietenkään paikalla näkynyt, joten palvelijan neuvomana kävi kenraali suuntamaan kohden keittiötä, jonne "Neiti" Aleiga oli kuulemma suunnannut. Kyökin puolella merimiestakkista odotti kuitenkin vihainen kokki, joka ei näemmä ollut yhtään sen iloisempi vieraan käytöstavoista saatikka sitten siitä, kuinka tuo oli pöllinyt mukaansa omenoita. Mikä ihme sillä ämmällä oli omenoiden suhteen? Mitä enemmän Fritz sai nyreitä avautumisia ja huutoja päin kasvojaan johtuen Aleigasta, sitä enemmän alkoi myös kenraali itse menettää malttinsa...

Matka jatkui Aleigaa etsien, kunnes sotilas kävi lähestymään eliittiä ja kertoi että tuon etsimä nainen löytyi harjoitussalista, jostain kovin... hankalasta paikasta. Lopulta, tovin jos toisenkin etsimisen ja jäljittämisen jälkeen Aleiga löytyi, harjoitussalin kattoparruilta, harjoittelevien sotilaiden ollessa kovinkin vaivautuneita tämän läsnäolosta.
"No, eikö pojat ole ennen tyttöjä nähneet?!" Constantine kävi karjahtamaan astellessaan saliin, huvittavaa tuollainen naisten vieroksuminen näissä paikoissa. Kenraalin karjahdus sai itse kunkin katsahtamaan eliitin puoleen, sotilaiden mennessä kovinkin hiljaisiksi kenraalin suorasanaisuuden myötä "Jatkakaa harjoituksia, älkää antako yhden hempukan teitä häiritä. Jukoliste, vihollisen riveissä taistelee eukkoja, jos tuolla lailla lukkoon menette yhden läsnäolosta niin eihän teitä voi kentälle lähettää" kenraali manaili astellessaan lähemmäksi Aleigaa, pysähtyen melkein naisen alle.

"Tules alas" Fritz hymähti turhankin tympääntyneenä, samalla kun risti kätensä puuskaan "Olet aiheuttanut jo tarpeeksi harmia yhdelle päivälle".


// Consta opettaa ihan kädestä pitäen kuinka istutaan. Sitten voi istua Constan syliin. eikun mitä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Henkiä hovissa || Vahti

ViestiKirjoittaja Vahti » 28 Loka 2014, 16:56

Ovien avautuessa saliin käänsi pohjolainen laiskasti päätään niiden suuntaan, katon korkeuksissa edelleen makoillen omenia järsien ja pudottaen ne alas lattialle, minne olikin jo pieni keko muodostunut omenien perusteellisesti kalutuista kotaista. Leveä virne kohosi kasvoille kun Aleiga tunnisti äreän tummatukkaisen uruzin, joka näytti edelleen soturilta jota tuossa asussa.
Varsinkin toinen aura ja komentava sävy alempiarvoisia sotureita kohtaan, kun kolossi siinä ärähteli näille, kyllä kertoivat tarpeeksi miehen asemasta.
Ainoa mikä kyseisen urgotin ulkonäössä vaivasi pohjolaista, oli että Constantine ei kohdellut hiuksiaan kuten soturin kuuluisi. Ne olivat pitkät kyllä, mutta ei minkäänlaisia merkkejä tai muotoja tämän asemasta. Sama asia näytti koskevan muitakin sotureita tässä huoneessa, mikä kummastutti Aleigaa.
Ihmisiksi jotka pitivät kodissaan perin koristeellisia roskia, viitaten nyt vaikka niihin tauluihin ja patsaisiin käytävillä, tai mahtipontisia tuoleja, nämä kaksijalat eivät pahemmin panostaneet itseensä.
Tosin, kysehän oli vain siitä, ettei Aleiga ollut kohdannut paljoakaan ylempiarvoisia, jotka olisivat kovasti pukeutuneet asemansa mukaisesti...

Nainen jatkoi lähes kokonaan syödyn hedelmän järsimistä kun Constantine ärisi harjoitteleville sotilaille, tummatukka kihisten huvistuneea hampaittensa välistä Constan piikikkäille sanoille. Uruzin suorasukaisuutta piti kyllä arvostaa, sen Aleiga saattoi myöntää.
Villinainen alkoi katseellaan seurata Constaa, siirtyen kyljelleen makaamaan paksulla kattoparrulla toinen käsi päätä tukien ja pureskellen viimeisimpiä hedelmälihoja kotan ympäriltä.
Sitten Aleiga pudotti omenan, aivan kuten aiemmatkin, välittämättä siitä tippuisiko eliittikenraalin päälle vai ei. Kyllä nyt soturi yhden omenan väisti, kun ei ollut kerran vielä nuolia tappavasti saanut.
"Olet myöhässä", Aleiga tokasi yläilmoista, nuollen huuliaan ja suupieliään omenan mehuista. "Joten ajattelin jo hakea syötävää sekä etsiä meille paikan ottelua varten", hän poimi uuden omenan paitansa sisältä poven kohdalla, tarkastellen sitä huolellisesti ennen kuin valitsi kohdan mihin upottaa hampaansa. Imien hetken purskahtavat mehut ja sitten repien palasen suuhunsa.
Eivät olleet täältä hankittuja nämä omenat, hän kyllä huomasi eron niihin verrattuna mitä Henry oli hänelle antanut silloin.
Nämä olivat puoliraakoja ja omasivat kirpeämmän maun.

#Pyh pah, Aleiga ei tarvitse opetuksia keinua Constan sylissä. Se on ihan kuin orilla ratsastais. Eiku.#
Vahti
 

EdellinenSeuraava

Paluu Linnan salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron