Ascarisin hymy laantui nopeasti suoraksi viivaksi hänen kasvoilleen, kunnes suupielet kaartuivat jopa alaspäin. Hänen silmänsä kavenivat ohuiksi viiroiksi, kaikki kolme paria, ja hänen otsalleen muodostui pari paksua kurttua. Nuori pystykorvahan taisi päästä jutun jujusta jo kiinni, eikä Ascarisilla ollut varaa ampua sekuntiakaan ylitse. Hän ei tiennyt tämän hiukan mystisen miehen taidoista juurikaan mitään, mutta saisi niistä enemmin tai myöhemmin selville. Kaiken tämän epäilevän selostuksen vahvisti vielä nulikan selvä vahvistus epäilyksistään.
"Occoe", raglus lakkasi naputtamasta keppiään saapastaan vasten ja vilkaisi lintuaan nopeasti. "Viitsisitkö?" Lintu ymmärsi viestin ja kumarsi nopeasti pyrähtäen sitten lentoon, nousten puiden ylimmille oksille kaksikkoa silmäilemään, varpuineen, yrttineen kaikkineen. Vanha raglus itse nousi hitaasti pystyyn ja otti huojuvan askeleen lähemmäs Jackalopea, sanoen:
"Taidat olla oikeassa." mustatukkaisen vanhuksen katse kiersi nopeasti koko ryteikön halki. "Ei täällä ole löydettävää." Hän seisahtui ja nojasi vähän taaksepäin kohottaen tukisauvansa ilmaan vaakatasossa.
"Ainakaan hansikasta", hän huomautti, ja toisenkäden sormia nopeasti napauttaen, oli puinen sauva hajonnut savuvanoina ilmaan. Hän laski kätensä sivuilleen ja käänsi kaikki silmäparinsa nuorukaiseen kiinni.
"Sillä itsehän en hansikkaita käytä", hän levitti kätensä sivuille kuin olisi lopettanut juhalvan puheen.
Ascaris nosti huulensa leveään irvistykseen, paljastaen pitkät ylähampaansa. Hän rakasti tätä hetkeä, sitä tunnetta kun saattoi pyyhkäistä pois kaiken sen ylimääräisen kohteliaisuuden ja arvokkuuden. Palata siihen mikä hän oikeasti oli; villipeto. Eläin, joka etsi jatkuvasti uutta saalista, tuoretta lihaa. Ja nyt hänen edessään oli herkullisen näköinen saalis, josta jäisi pitkä maku suuhun. Ascaris veti henkeä syvään ja päästi irti ihmisilluusiostaan. Kaikki lähti hänen sormiensa tavattomalla pitenemisellä, luiden tullen ihon alle näkyviin. Hänen vaatteensa ikäänkuin sulivat paksunevan panssarikuoren alle ja ihon väritys vaihtui harmaaksi suomukerrokseksi, jonka alla lihakset siirtyilivät hitaasti edestakaisin. Hän iski suuret etujalkansa maahan ja nosti häntänsä ilmaan, suuri pää kohti nuorempaansa kääntyen. Hän raapi käsillään maata ja ravisteli suurta ruumistaan, suoristautuen sitten parusryhtiinsä ja ojentaen kaulaansa eteenpäin, raskas hengitys suusta ulos kulkien.
"No, etsijä", hän irvisti. "Löydätkö tiesi pakosalle?"
Ascaris ei aikonut suotta kiirehtiä asioiden edelle ja soi ensimmäisen liikkeen ilon kaksijalkaiselle kohteelleen. Ehkä hän nautti siitä enemmän kuin nuori mies, mutta pääasiahan oli että joku siitä nauttisi, eikö vain? Kuitenkin hoputtaakseen toista tekemään päätöksensä vielä tämän päivän puolella, raglus astui pari hidasta, varoituksen omaista askelta eteenpäin ja heilautti suurta häntäänsä sivulle, niin että se osui rysähtäen viereiseen puuhun. Osa lehdistä varisi ohuimpien oksien päistä pois ja leijailivat hitaasti maahan. Occoe seurasi menoa hiljaa oksilta, jättäen jopa normaalit: "Näytä sille!"-huutonsa sikseen.
// Huomasin vasta nyt että olit vastannut D: Anteeksi!