Kirjoittaja Sands » 31 Loka 2014, 01:08
Roswell ei kyllä voinut itsekään kuin naurahtaa niin omalle kysymykselleen kuin tytön reaktiolle. No, niin. Molemmathan heistä olivat saaneet olla kenraali Fritzin kanssa tekemisissä ja olivat saaneet tuta sen miehen luonteen. Ehkäpä kohteliaisuus oli turhan suuri odotus, mutta kai demoni oli sitten toivonut, että kenraali olisi paremmalla tuulella ihmisten seurassa, eikä joutunut katselemaan neuvonantajaa. Ilmeisesti se oli ollut turha toivo... Eikä Roswell selvästikään tarvinnut lisäselityksiä, ymmärtäen tilanteen helposti ilmankin. Virnuillen Aleiga kuitenkin kertoi, kuinka helppo kenraali oli vihastuttaa... Ja kuinka hauskaakin se oli. Sillehän sarvipää vain naurahti pehmeästi päätään hieman pudistellen. Tiesihän hänkin ärsyttämisen ilot, vanhasta ulkomuodostaan huolimatta osaten olla varsinainen ilkikurinen pieni vintiö. Velho tiesi sen hyvin ja paikoitellen demoni taisi kerjätä verta nenästään hieman turhankin kärkkäästi. Osasi hän silti lopettaa ajoissa.
"Arvon kenraali on kuitenkin tulossa jo vanhaksi, neiti hyvä. Älkää kuitenkaan kiusatko häntä liikaa... Jos ei oman turvallisuutenne vuoksi, niin sitten ainakin kenraalin," vanhus hymyili, yrittäen tehdä kenraali Fritzin elämän edes hieman helpommaksi. Roswell ei tiennyt, kuinka helposti kenraali suuttuisi neitokaiselle, mutta hän kyllä tuumasi tytön tuhahtavan vain mahdolliselle vaaralle. Siksihän Fritzin oma terveys tuotiin esille, jos se vaikka Aleigaa enemmän kiinnostaisi ja huoletti. Tuskin toinen sentään halusi miestä hengiltä, vaikka kiusata tykkäsi?
Jo toisen kerran hydd tuotiin esille tytön kertoessa enemmän, mitä aamulla olikaan tapahtunut. Hetken aikaa demoni oli uskonut jopa tietävänsä, mitä se kenties oli tarkoittanut, olihan Aleiga maininnut saman kirouksesta ja hengistä puhuessaan... Mutta jos saman sanan olisi pitänyt toimia myös Henryn suhteen, ei hän enää omannut harmaintakaan aavistusta. Kokilta kuitenkin oltiin käyty nappaamassa omenoita, jotka Henrylle ilmeisesti oltiin tarkoitettu.
"No, Hänen Majesteettinsa tarvitsee kyllä nyt paljon ruokaa, että jaksaa tervehtyä," Roswell aloitti, toivottavasti saaden neitokaisen ymmärtämään, ettei kuninkaalta noin vain voinut ruokaa ottaa,
"Mutta yhteen ihmiseen ei paljoa ruokaa uppoa – etenkään Hänen Majesteettiinsa. Jos annoskoot ovat liian suuria, voin puhua siitä niin Hänen Majesteettinsa kuin kokinkin kanssa ja pitää huolen, että ylimääräinen ruoka päätyy parempiin suihin. Tunnetteko omat annoksenne liian pieniksi, jos teillä on nälkä, neiti...?"
Aleiga kävi kysymään turhankin hyvän kysymyksen demoneiden ruokavaliosta, eikä vanha sarvipää voinut kuin katsahtaa maahan hiljaisena. Oikeaan neito taisi vahingossa osua.
"Itse en tarvitse samanlaista ruokaa, kuin ihmiset," demoni nosti katseensa maasta lempeän hymyn kera, aloittaen jollain helpolla ja vaarattomalla aiheella,
"Tietenkin yksi syy siihen, miksi demoneita pelätään niin paljon on niiden vaarallisuus. Onhan meitä niin monenlaisia, mutta niin monet meistä ovat muista kuolevaisista kovin riippuvaisia – juuri ruoan suhteen," Roswell nojasi ja antoi sohvan selkänojan tukea itseään, käden noustessa hieromaan leukaansa. Tähän asti hän oli pelotteluistaan huolimatta saanut naisen pysymään lähellä, mutta jatkuisiko se?
"Siksi minullakin on syyni viettää aikaa täällä, ihmisten keskellä. Tosin, toisin kuin monet niistä, jotka vaativat sieluja selvitäkseen... Itse en tarvitse niin paljon. Tuskin siinä tilanteessa olisin saanut edes lupaa jäädä," sarvipää naurahti, antaen katseensa valua lattialla istuvaan neitoseen tarkkaillakseen toisen reaktioita.