Hiljainen hetki

Makuuhuoneita ja vierashuoneita sijaitsee linnan toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Kuninkaallisten huoneet ovat prameampia mitä muut, mutta mikäli olet onnekas ja pääset viettämään yön linnan vierashuoneissa, tulet varmasti näkemään ja kokemaan luksusta.
Makuuhuoneisiin lukeutuu myös ensimmäisen kerroksen, sekä sivurakennusten palvelijoiden huoneet ja tilat, sekä muut mahdolliset oleskelutilat mitä linnasta löytyy.

Valvoja: Crimson

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Loka 2014, 20:27

Roswell antoi kuninkaalle kumartavan nyökkäyksen hymyn kera toisen kaikeksi onneksi ymmärtäen neuvonantajansa pointin muiden luottamuksen ansaitsemisesta, ennen kuin liikoja kävisi muilta vaatimaan. Ehkäpä sarvipää oli nyt hieman turhan kiero, eikä antanut koko syytään sanoilleen toiselle... Mutta tämäkin puoli oli täyttä totta, ja varmasti se puoli, minkä Henry helposti ymmärsi. Ikävä kyllä kuninkaan täytyisi tehdä joitain uhrauksia kansansa vuoksi ja mielistellä muiden silmissä pitääkseen valtansa, etteivät muut nousisi poikaa vastaan ja yrittäisi syöstä tuota valtaistuimelta. Se oli aina mahdollisuus, etenkin sodanruntelemassa maassa, jossa oli enemmän kuin pari hyvää syytä inhota kaikkea sitä, minkä vuoksi Henry itse taisteli. Tässä tilanteessa nuorukainen ei vain saanut vaatia sitä, mitä oli aikomassa. Pojan täytyi saada itselleen liittolaisia saadakseen mitään aikaiseksi – ja pysyessään itsekin tyytyväisenä ystävien ansiosta, vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, ettei Roswell voinut olla osa sitä. Ehkäpä ne kärkkäimmätkin vastustajat joku päivä hyväksyisivät demonin neuvonantajana, mutta siihen ei uskallettu luottaa. Kunhan Henryyn kuitenkin luotettiin... Muuta ei tarvittu. Sarvipää ei itse ainakaan.

Naurahdus karkasi demonin huulilta pojan tuumiessa, kuinka huolehtivainen vanha mies oikeastaan oli. Ehkäpä jollekin muulle miehiselle miehelle rouvashenkilöön vertaaminen olisi ollut pilkkaus... Mutta Roswellia se ei erityisesti näyttänyt haittaavan – eikä oikeasti haitannutkaan. Mitäpä sitä omaa luonnetta häpeämään tai muuttamaan, kunhan siitä ei jollekin muulle aiheutunut harmia. Itsenäinen nuorukainen ei varmastikaan halunnut tulla kohdelluksi, kuin lapsi – etenkään jalkansa menetettyään. Yhdessä päivässä Henry oli joutunut luopumaan monestakin asiasta...
"Yritän, Teidän Majesteettinne," vanhus hymähti poikaa vilkaistessaan,
"Pelkäänpä pahoin, ettei minulla ole paljoa kokemusta lapsista tai siitä, miten niitä kohtelisin... Joten voi olla, että teen virheen Teidän tai jonkun muun kanssa. En tosin tarkoittaisi sitä, mutta ottaisin mieluusti vastaan korjaukset käyttäytymiseni suhteen," Roswell hymyili, oikeastaan pahoitellessa jo etukäteen, jos tuo joskus tulisi kohtelemaan kuningasta epämiellyttävällä tavalla. Itse tuo ei sitä siinä tilanteessa taitaisi ymmärtää, joten pojalle annettiin suorastaan lupa huomauttaa siitä. Eihän se demonia haittaisi.

Sarvipään vaivalloinen punnerrus jaloilleen ei jäänyt kuninkaalta huomaamatta, tuon heti käydessä kyselemään, josko vanhuskin tarvitsisi hieronnan... Ja miettimään myös syitä, epäillen myös pelkkää rasitusta. Tässä tilanteessa neuvonantaja tiesi, ettei heillä ollut varaa keventää hänen työtaakkaansa, joten moinen selitys ei nyt kävisi.
"Näin sitä käy, kun pitkän iän lisäksi ette saa ikuista nuoruutta," Roswell naurahti pehmeästi, hieroen hieman selkäänsä noustuaan. Periaatteessa, aivan sama vika löytyi ihmisistäkin, tosin lyhyemmällä iällä... Joten eiköhän Henrykin joskus saanut kokea aivan saman.
"Luita kolottaa ja nivelet eivät tunnu haluavan suoristua, etenkin joltain niin pehmeältä alustalta noustessa, jossa en voi käyttää käsiäni avukseni... Mutten väitä, etteikö hierominen ja lämpimät kylvyt auttaisi, Teidän Majesteettinne," tuo jatkoi hymyillen selityksensä myötä, eikä enää sen kummempia katsonut poikaa kohti. Kyllähän sarvipäinen mies tuumasi jo pitkän kylvyn ottamista, olihan nyt se kirja löytynyt eikä öitä tarvinnut enää tuhlata tiedon etsimiseen...

Vaikka ylös oli ollut niin hankala päästä, Roswell istahti kyllä mieluusti takaisin sängylle. Nouseminen tulisi taas olemaan hankalaa, mutta istuskelu tuntui nyt paremmalta huoneen tuntuessa hieman ahtaammalta. Poika silmäili kirjaa ja oli ottanut sen kovin varovaisesti omaan syliinsä, katsellen sitä yhä, vaikkei ollut kantta avannutkaan.
"Sain kirjan käsiini tapaamisemme jälkeen," demoni kertoi Henryn mainitessa ajoituksesta ja kuinka kirja oli tuotu heti samana päivänä kuninkaan käsiin, kun tuo oli etsinnästä edes kuullut,
"Halusin tuoda sen Teille heti, Teidän Majesteettinne," tuo jatkoi, silmien vaellellessa makuuhuonetta katsellen. Kuningas oli käynyt kovin hiljaiseksi ja mietteliääksi, mutta siitähän Roswell toista ei moittinut. Ei, hän oli oikeastaan sitä odottanut... Ja siksi hieman pelännyt kirjan antamista. Kyllähän hän osasi jo olettaa, ettei poika olisi hyppinyt innosta – ja ikävältähän se hieman tuntui tuoda toisen aikaisempi ja niin tyytyväinen olo tähän pisteeseen.

"Voitte tehdä kumman tahansa, Teidän Majesteettinne. Tai kummankin, tai ette kumpaakaan," sarvipäinen neuvonantaja tuumasi Henryn ilmoittaessa mietteistään ääneen. Kiittääkö demonia vai heittääkö kirja tuota päin. Hankala valinta, varmasti – mutta jos se saisi kuninkaan tyytyväiseksi, niin kumpikaan valinta ei häntä ainakaan haittaisi. Toinen sattuisi, mutta vain hetken.
"Teidän ei myöskään tarvitse tehdä mitään heti. Kiirettä ei ole, ellette itse tunne siihen syytä, Teidän Majesteettinne. Toivoisin vain... Jos odotatte ja päätätte tehdä saamillanne tiedoilla jotakin, kertokaa minulle. Kyseessä on kuitenkin demoni ja demonit ovat vaarallisia. Minä... Voisin pitää kaikkea silmällä, mutta vain jos olen kanssanne."




((Constan on pakko suostua. Ja kuningas pyytää kenraalia myös maistamaan niitä pikkuleipiä. Illalla on hyvä vastata.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Marras 2014, 19:54

Demoni kertoi, ettei omannut varsinaisesti kokemusta lapsista saatikka siitä, miten noita piti kohdella. Tästä johtuen Roswell ei voinut sanoa jos sattuikin vahingossa käyttäytymään sillä tavalla muita kohtaan, jonka toiset saattoivat katsoa alentavaksi ja juuri lapsenkohteluksi. Ymmärrettävää, jälleen kerran. Henry hymähti vain pienesti tähän nyökäten, eipä Roswell tähän mennessä liikaa ollut käynyt huolehtimaan Henrystä. Kyllä hän olisi sanonut demonille, jos toivoisi tuon perääntyvän ja antavan hänelle omaa tilaa. Henry kun ei koskaan ollut pahemmin välittänyt liiallisesta paapomisesta. Ehkä Henry antaisi Roswellin sitten katsoa hänen lastensa perään, saisi demoni vähän kokemusta pienistä ihmisistäkin. Tosin, kaikki eivät ehkä kannattaneet tätä ideaa... Mutta Henry luotti, ettei sarvipäisestä olisi mitään haittaa pienille lapsille.

"Niinhän kaikki sanovat, ettei vanhuus tule yksinään" Nuorempi naurahti pienesti demonille tuon kertoessa, kuinka paikkoja kolotti ja suoristuminen ei enää niin helppoa ollut. Kyllähän Henry oli nähnyt miten vanhemmiten toiset eivät enää jaksaneet riehua niin kuin ennen. Hän oli vannottanut aikanaan itselleen, että pyrkisi pysymään vetreänä mahdollisimman pitkään. Nyt näin jalan menetyksen myötä sekin päätös oli muuttunut hankalammaksi, mutta silti Henry aikoi pitää siitä kiinni.

Huomio oli kuitenkin kiinnittynyt nyt kirjaan, Henryn vastaamatta mitään Roswellin puheisiin demonin kertoessa, että haluaisi mielellään olla seuraamassa tilannetta, jos Henry jotain punaisen pikkupirun kanssa alkaisi leikkimään. Henry ei halunnut nähdä sitä demonia... Mutta toisaalta, hän halusi näyttää sille, että hän oli selvinnyt. Hän oli elossa ja hyväksynyt menetyksensä. Näyttää, ettei häntä kaataisi yhden jalan puuttuminen. Näyttää, kuinka demoni ei loppujen lopuksi ollut saavuttanut mitään tempauksellaan.
"... Mikä sivu?" Henry kävi lopulta kysymään avaten kirjan viimein, käyden hitaasti selaamaan sen sivuja kovin hajamielisesti. Vieläkään Henry ei sanonut mitään Roswellin sanoihin, aivan kuin nuorempi ei olisi edes kuullut niitä.



// Consta voi kantaa mutta pikkuleipiä ei syö. Hyi. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 02 Marras 2014, 01:53

Roswell katsoi hetken poikaa vierellään hiljaisena, kääntäen sitten katseensa eteensä. Kuningas oli aivan yhtä hiljainen, eikä edes näyttänyt reagoivan sanoihin millään tavalla. Toisen ilme ei ollut muuttunut lainkaan, katsellen yhä niin kovin tyhjällä katseella kirjaa sylissään. Oli hankala sanoa, kuuliko Henry edes, mitä demoni sanoi... Mutta olihan se mahdollista, että juuri se oli se syy hiljaisuudelle. Ehkäpä toinen kuulikin. Ehkäpä toinen ei halunnut kuulla. Tai ehkä poika ei vain tiennyt, kuinka reagoida. Se tunne oli tullut ilmi jo aikaisemmin Henryn tuumiessa kiittämisen ja kirjan heittämisen välillä, joten Roswell oli valmis antamaan toiselle aikaa. Tuntuihan se rinnassa kovin raskaalta vanhuksen miettien, kuinka hetki sitten kuningas olikaan ollut tyytyväinen ja nauravainen, nauttien illastaan ja yrittäen vältellä ikäviä aiheita... Ja tässä sitä nyt oltiin. Demonin syytähän se oli, itse tuo kirjan oli tuonut esille. Mutta sarvipää ei voinut kuin uskoa, että tämä oli se oikea ratkaisu. Aikaisemmin etsintä oltiin pidetty salaisuutena, joten tuskin Henry halusi enempää salaisuuksia neuvonantajaltaan. Toivottavasti se kirpaisi vain kerran.

Viimein poika avasi suunsa, antaen sormiensa raottaa kirjankin kantta. Sivuja alettiin selaamaan kovin välinpitämättömällä ja poissaolevalla tavalla, mutta ainakin se oli jonkinlainen reaktio. Roswell ei saanut mitään vastausta sanoihinsa, mutta niitä ei nyt tarvittu. Suuri helpotushan se vain oli, että Henry teki edes jotain – eikä heti ilmoittanut vihaavansa neuvonantajaansa.
"Sivuja ei ole numeroitu," demoni ilmoitti pehmeästi, tosin poika taisi huomata sen itsekin kovin nopeasti sivuja selaillessaan. Sivunumeroa hän ei siis voinut helposti antaa, mutta varovaisesti sarvipää kävi nojaamaan lähemmäs nähdäkseen itsekin kirjan sisällön.
"Se on tosin lähempänä kirjan loppua, Teidän Majesteettinne. Voisimme aloittaa keskeltä," Roswell ehdotti silmiensä pysyessä sivuilla, valmiina ilmoittamaan, kun tuo näki jotain tuttua.

"Tuossa," vanhempi miehistä kävi pysäyttämään kuninkaan äänellään hetken selaamisen jälkeen, keltaisten silmien huomatessa tutun symbolin rumentamassa kirjan sivuja hiljaisessa huoneessa. Sen enempää sarvipään ei tarvinnutkaan sanoa, antaen Henrylle taas aikaa päättää, mitä seuraavaksi teki. Kirjahan oli pojan käsissä.




((Mutta Consta, entä jos ne pikkuleivät ovat myrkytettyjä? Eihän tuollainen pieni ja heikko poika siitä selviäisi, pakkohan sinun on maistaa. Mieti, jos niistä löytyy myrkkyä, niin sittenhän pääsisit Roswellistakin eroon...))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Marras 2014, 14:47

Tietenkään sivuilla ei ollut numeroita, mutta ilmeisesti demoni muisti kutakuinkin, missä päin kirjaa heidän etsimänsä tieto oli. Henry teki työtä käskettyään ja kävi aloittamaan selaamisen kutakuinkin kirjan keskeltä, käännellen sivuja nyt reippaampaan tahtiin, antaen kuitenkin Roswellille aikaa katsoa sivuja siinä missä Henrykin. Henry tosin ei keskittynyt sivujen sisältöön pahemmin niitä selatessaan, päällisin puolin vain katseli mahdollisia kuvia ja tekstien määrää, sekä asettelua.
Lopulta etsitty sivu tuli kuitenkin vastaan, Henryn pysähtyessä liikkeissään heti Roswellin äänen kuultuaan. Nuorempi jäi nyt katselemaan sivua tarkemmin, koittaen saada selvää vaikealukuisesta ja vanhasta tekstistä. Kirja ei tainnut edes alunperin olla tältä mantereelta, sen verran outoja sanoja joidenkin tutunkuuloisten joukossa oli. Henry pysyi hiljaa, koittaen hillitä alati väreilevämmäksi muuttuvaa hengitystään. Se pala kurkussa ei ottanut lähteäkseen minnekään, ahdistuksen kasvaessa samalla. Henry ei edes tiennyt miksi näin ahdistui, sehän oli vain kirja...

"Pitäisikö minun..." Henry aloitti, joutuen kuitenkin rykäisemään pari kertaa jotta sai äänensä normaaliksi, ennen kuin jatkoi "Pitäisikö minun antaa anteeksi?"
"Pitäisikö minun sääliä häntä?" Katse kääntyi Roswellin puoleen sanojen välistä "Olin jo kuvitellut antaneeni anteeksi hänelle mutta nyt en tiedä, mitä enää ajattelen siitä demonista saatikka tästä koko aiheesta. En... En ole koskaan ollut koston kannalla, silmä silmästä - periaate ei ole koskaan ollut minun mieleeni, sillä uskon että moinen vihanlietsonta ja kostokierre on yksi syy tälle sodalle".
"En edes tiedä olenko vihainen vai ymmärtäväinen hänen suhteen!" Nuorempi kävi parahtamaan nyt selvästi paniikin käydessä näkymään päällepäin, silmien käydessä kostumaan pienesti vaikka Henry kuinka yritti pidätellä kyyneleitä "Enkä tiedä mitä minä näillä tiedoilla tekisin!".



// ..... Jos niissä on myrkkyä niin Henry sai ansaitsemansa, mitäs luotti demoniin. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 02 Marras 2014, 20:52

Roswell antoi keltaisten silmiensä katseen nousta katsomaan poikaa kirjan sijaan. Oikealle aukeamalle oltiin pysähdytty ja kuningas tutkaili sen sisältöä hiljaisena, toisen silmien selvästikin lukien tekstiä ja katsellen kuvia. Silti, huolestuttavinta oli Henryn hengitys, joka tuntui kiihtyvän hitaasti ja muuttuvan oudon väriseväksi, kovin heikoksi. Hetkeksi demonin silmät valuivat itsekin takaisin alas sivuille katsomaan kirjaa, kuin tarkistaakseen, ettei sivuilla lukenut mitään erityisen epämiellyttävää. Mutta ei, mitään sen erikoisempaa Roswell ei itse ainakaan löytänyt, tuon silmien palatessa hetkessä takaisin ylös pojan aloittaessa puheensa. Henryn ääni kuulosti aivan yhtä heiveröiseltä ja värisevältä, kuin tuon hengityskin, pakottaen kuninkaan avaamaan kurkkuaan, ennen kuin sai haluamansa lauseen ulos. Miesten katseet kohtasivat, demoni räpytellessä rauhallisesti toista katsellessaan.

Henry taisikin tässä tilanteessa olla se ainoa, joka pohti anteeksiantamista aivan oikeastikin. Eihän se ihme ollut, mutta poika selvästikin ei tiennyt, mitä tunsi tai halusi. Anteeksihan tuo halusi antaa, sillä tavalla kuningas halusi elää ja käyttäytyä. Kostokierre ei katkeaisi, ellei joku viimein antaisi anteeksi ja unohtaisi koko asiasta. Mutta jos toinen edes ajatteli sitä... Ehkäpä se kostonhalu oli pojassakin. Kukapa Henryä siitä olisi voinut syyttää? Roswellin käsi nousi nuorukaisen hartialle toisen parahduksen myötä, vanhemman miehen selvästikin ollessa paljon hillitympi ja rauhallisempi. Kosketus oli hellä ja lämmin, mutta silti tuntuva, eikä sarvipää antanut silmiensä rata minnekään kuninkaan kasvoja katsellessaan.

"Demoni ei voi vastustaa isäntänsä käskyjä, vaikka haluaisi. Vaikka teko olisi kuinka hirvittävä tai nöyryyttävä, meidän on se tehtävä. Monikin varmasti joutuu tekemään monia asioita, joita ei koskaan haluaisi – ja käskyn antajahan on todellinen syypää," vanha neuvonantaja aloitti, kerraten sellaista tietoa, jonka poika varmasti itsekin tiesi. Mutta jo sääli oli kyseessä, tämähän taisi olla se ainoa syy sille. Se pieni piru oli Aranin orja ja palvelija, eikä voisi sille seikalle mitään tehdä. Joka tiesi tosinimen kontrolloi myös demonin elämää.
"Jos joku käskettäisiin tekemään jotain minua vastaan... En luultavasti voisi syyttää demonia siitä teosta. Demonihan ei olisi voinut jättää sitä tekemättä ja todellinen syypää olisi joku toinen. Tuskin tämäkään pieni demonimme olisi tehnyt mitään Teitä vastaan ilman käskyä, Teidän Majesteettinne."

"...Mutta se demoni ei säälinyt Teitä. Se demoni ei ollut pahoillaan. Ei tekoa tehdessään tai edes minun edessäni omassa verilammikossaan maaten. En tiedä, ansaitseeko sellainen olento sääliänne tai anteeksiantoa," Roswell sanoi kovin kylmästi, tuon silmien kaventuessa, kasvojen kääntyessä nyt pois pojasta vierellään,
"Mitä Teillä on kädessänne on suurin ase mitään demonia vastaan, Teidän Majesteettinne. Sen demonin nimi. Teidän ei tarvitse edes mennä sen otuksen luokse, voimme tuoda sen luoksemme niin monta kertaa, kuin haluamme, vaikka se pääsisi livahtamaan otteestamme ja karkaamaan," sarvipää ilmoitti tasan tarkkaan, mitä poika juuri piteli sylissään. Toinen ei tiennyt, mitä tehdä... Mutta totuus oli, että tuo kykeni tekemään miltei mitä tahansa.
"Ei Teidän tarvitse edes tehdä mitään. Jos haluatte, se voi olla pieni yllätyksenne niin haltiakuninkaalle kuin sille demonille – tai sitten teette hyvin selväksi tietävänne tosinimen ja siten saaden haltiakuninkaan epäilemään uutta lemmikkiään. Ehkäpä hän hoitelee demoninsa sen jälkeen, eikä Teidän edes tarvitse, Teidän Majesteettinne."




((Henryn isäkin nyt varmasti kääntyisi haudassaan kuullessaan, kuinka välinpitämätön kenraali on kuningasta kohtaan.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Marras 2014, 00:03

Roswellin kosketus sai Henryn vetämään terävämmin nuoremman selvästi nyt pidätellen ahdistusta ja itkua. Katse kykeni tovin vastaamaan sarvipäisen katseeseen jokseenkin apua kysyvästi, kunnes Henryn oli pakko laskea se alas takaisin kirjaan. Vanhemman puheet siitä, ettei demoni voinut kieltää isäntänsä käskyjä kävivät kyllä järkeen ja tämän takia Henry ei juuri tiennytkään, mitä hänen olisi pitänyt ajatella siitä demonista. Toisaalta... Sen käytös ei todellakaan ollut mitenkään katuvainen, ainakaan sillä hetkellä, kun kävi viestinsä kuiskaamaan metsässä. Roswell toikin esille sen faktan, ettei punainen pikkupiru varsinaisesti ollut säälinyt kuningasta, eikä ollut pahoillaan tekonsa johdosta. Ei edes silloin, kun Roswell oli mennyt "neuvottelemaan" pikkupirun kanssa.
Silti, Henrystä tuntui jokseenkin pahalta, että hän piteli nyt käsissään tietoa, jolla saattaisi alistaa toisen inhimillisen olennon tahtoonsa. Henry oli moista vastaan - kuten myös orjuutta... - mutta toisaalta, ansaitsiko se demoni sittenkin tulla alistetuksi.

Katse pysyi kirjassa, nuoremman käydessä puristamaan kirjan kansia käsiinsä, rypistäen jopa pienesti sivuja, kuitenkaan niitä repimättä. Pienesti Henry kävi hakeutumaan kyyrympään ahdistuksen vaatiessa, normaalisti hän olisi noussut ylös ja alkanut kävellä ympäri huonetta levottomana, mutta juuri nyt sellainen ei tuosta vain onnistunut kuninkaalta.
"Hän nautti siitä..." Henry kävi kuiskaamaan värisevällä äänellä hengenvetojensa välistä "Ei se voi katua... Se... Se selvästi halusi näpäyttää joko sinua tai minua...".
Henryä suututti jo oma reaktionsakin tähän tilanteeseen. Miksi hän näin reagoi? Kuinka heikko hän olikaan, kun kävi lapsen tavoin pillittämään pahoista muistoista. Eikä se itkeminen vielä, mutta että ahdistus nousi näinkin suureksi. Onneksi Roswell oli vierellä. Se helpotti, ainakin hieman.

Yllättäen Henry kävi suoristamaan selkänsä ja näytti vakavoituvan, samalla kun veti syvään henkeä. Katse kääntyi lopultakin takaisin Roswellin puoleen, nuoremman koittaessa kasailla itseään äskeisestä, kovin laihoin tuloksin.
"Mitä sinulla oli mielessä sen suhteen....?"


// Sori mutta kun Henry on vähän tuollainen.... //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 03 Marras 2014, 02:27

Roswell piti kätensä toisen hartialla, ilmoittaen sanattomasti olevansa kokoajan läsnä ja niin lähellä. Pojalla ei ollut mitään syytä hermostua tai ahdistua, mitäänhän ei ollut tapahtumassa nyt ilman, että kuningas sitä halusi. Molempien vihaama demoni ei ollut lähimaillakaan, vaikka kutsumisen tarpeet olivatkin niin lähellä kirjassa. Demonin katse palasi takaisin kirjan sivuille tuon kuullessa pienen rapinan lähtevän paperista, hetken jo tuumaten Henryn aikovan repiä koko opuksen kappaleiksi... Mutta siihen asti kuningas ei ollut vielä mennyt. Sivut rypistyivät hieman toisen kovista otteista, mutta repeämiä ei herkille, vanhoille sivuille vielä ollut ilmennyt. Roswell ei käynyt varoittamaan toista, nostaen vain katsettaan hieman ylemmäs yrittäessään löytää nuorukaisen silmät. Poika oli valunut kyyryyn, mutta neuvonantajan käsi ei ollut vielä lähtenyt minnekään toisen hartialta, pysyen yhä Henryn tukena.

Vanhat kasvot rypistyivät entisestään demonin kurtistaessa kulmiaan, viivasuoran suun kieliessä tyytymättömyydestä. Kuningas oli joutunut kokemaan jalkansa menetyksen ja sen, kuinka se pikkupiru oli moisesta teosta vielä nauttinut. Poika kertoi kokemuksestaan kuiskaten, sarvipään kuunnellessa tarkasti. Nopeasti sen muiston myötä Henry tuli siihen lopputulokseen, ettei se demoni voisi katua. Kulmat kurtistuivat vain entisestään toisen epäilyjen myötä. Sillä pienellä demonilla ei tainnut olla mitään syytä vihata ihmisten kuningasta henkilökohtaisesti... Mutta Roswelliin se mokoma oli törmännyt aikaisemmin. Kuinka typerä hän olikaan ollut, uskonut, että se otus olisi kuunnellut ja käyttäytynyt. Kuinka typerä hän oli ollutkaan uskoessaan, että nuo kaksi olisivat voineet ymmärtää ja kunnioittaa toinen toistaan. Ketä muuta se pikkupiru tässä tapauksessa olisikaan voinut näpäyttää, kuin kuninkaan neuvonantajaa?

Kun poika suoristi selkänsä, antoi Roswellkin kätensä viimein nousta ja palata vierelleen, toisen selvästikin kerätessä itseään. Keltaiset silmät kohtasivat taas Henryn kasvot, yhä vakavina.
"Haluan Teidän tekevän päätöksenne itse, Teidän Majesteettinne. En halua vaikuttaa siihen," sarvipää kertoi suoraan, kiertelemättä, eikä vastaustaan tuon tarvinnut edes miettiä,
"Vaikka antaisitte sille olennolle anteeksi, voin odottaa. Täytyyhän minun vielä opettaa, ettei minun kanssani ole hyvä alkaa leikkiä tällä tavalla. Nuorempien täytyy oppia se, ennen kuin muutkin kuulevat ja alkavat hyppiä nenälle," Roswellin vakava ilme muuttui lopulta toispuoleiseksi hymyksi, omalla tavallaan näyttäen yhtä aikaa kovin pakotetulta ja silti tyytyväiseltä.

"Kai minä haluaisin nähdä, kuinka helposti se anoo armoa ja alistuu huomatessaan, että on haukannut liian suuren palan purettavaksi. Tiedättehän minut, olen niin kovin puhelias ja voisin vahingossa vaikka kertoa muillekin sen demonin tosinimen," keltaiset silmät kävivät katselemaan jonnekin kaukaisuuteen muka niin tosissaan voivotellessaan tuota omaa pahaa tapaansa lipsautella salaisuuksia...




((Kenraalilla on siis vielä suurempi syy huolehtia pojasta.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Marras 2014, 03:00

Roswell kävi suoraan sanomaan, ettei halunnut vaikuttaa Henryn päätökseen. Päätöksen pitäisi olla kuninkaan itsensä tekemä. Sinällään Henry ymmärsi sarvipäisen kannan, mutta jostain syystä Henry näytti nyt tyytymättömältä tuohon vastaukseen. Ei hän olisi kysynyt, ellei todella olisi halunnut tietää mitä vanhemman pääkopassa liikkui.
Tuo kuitenkin kertoi olevansa valmis odottamaan, mikäli Henry antaisi anteeksi pikkupirulle. Sanojensa mukaan Roswellin piti opettaa toiselle, ettei hänen kanssaan kannattanut alkaa leikkimään tällä tavalla. Ilmeisesti Roswell koki demonina jotain tarvetta opettaa nuoremmalle lajitoverille tuon paikka arvoasteikolla, mikä sekin oli jokseenkin... Ymmärrettävää. Hassulla tavalla kyllä. Ei Henryllä kuitenkaan ollut mitään suurempaa käsitystä demoneista, hän kun ei pahemmin ollut törmännyt noihin nuoruudessaan, joten ei kuningas osannut sanoa, oliko tämä vain Roswellin päätös vai käyttäytyivätkö demonit yleisesti tällä tavalla nuorempiaan - tai vanhempiaan - lajitovereita kohtaan.

"Ehkä..." Henry aloitti, katseen kääntyessä kirjan puoleen jälleen kerran, samalla kun ote kävi hellittämään vanhoista sivuista. Eihän sitä nyt viitsinyt kirjaa pilalle rypistää.
"Sille pitäisi antaa opetus..." Nuorempi jatkoi, nyt kyeten jopa hymähtämään pienesti nopean niiskauksen perään. Hän ei halunnut olla julma, hän ei halunnut olla katkera mutta... Ehkä tämä demoni ansaitsi todellakin pienen opetuksen osalleen. Ei Henry halunnut punaisen pirun sentään kuolevan tai kärsivän liikaa, mutta ehkä tuolle olisi hyvä opettaa, ettei nuori monarkki ihan kaikkea anteeksi antanut ilman pientä rangaistusta. Olihan tuo demoni sen ansainnutkin! Ja millainen kuningas Henry olisi jo muutenkin skeptisten alamaisten silmissä, jos antaisi demonille anteeksi heti? Toisaalta, jotkut saattaisivat arvostaa anteeksiantavaista ja ymmärtäväistä kuningasta... Mutta juuri nyt oli turha edes alkaa miettiä, tulisiko tieto pikkupirusta ja siitä, mitä Henry tuon kanssa päätti tehdä, leviämään kovinkaan monelle.

"Black on tietoinen tästä löydöstä..?" Jo hieman rauhoittuneempana Henry kävi kysymään, käyden nyt tarkemmin lukemaan sivua pikkupirusta "Arvaan kyllä hänen kantansa tähän asiaan... On hän minulle siitä puhunut, kuinka itse ei antaisi demonin ryttyillä itselleen. Ei hän kyllä mitään koskaan maininnut teidän etsinnästänne".


// Consta voi huolehtia mutta pikkuleipiä hän ei syö. Ei kuulu toimenkuvaan //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 03 Marras 2014, 04:30

Roswell antoi oman katseensa palata myös alemmas kohti kirjaa pojan sylissä Henryn rikkoessa katsekontaktinsa, keltaisten silmien vain lähtiessä seuraamaan toisen omaa katsetta. Kuninkaan puristava ote kävi hellittämään kirjasta, antaen sivujen ainakin yrittää palautua takaisin vanhaan muotoonsa. Poika kävi miettimään, että ehkäpä sille pienelle pirulaiselle pitäisikin antaa opetus. Sitä mieltähän vanhempikin demoni oli, sen tuo oli jo tainnutkin tuoda esille kovin selvästi.
"Ehkä," sarvipää kävi vastaamaan lyhyesti ja ytimekkäästi. Ei hän voinut kuin toivoa, ettei kuningas ollut nyt ottanut neuvonantajaltaan liikaa vaikutteita. Tärkeintä Roswellille tässä tilanteessa oli se, että Henryä ei painostettu mihinkään suuntaan ja että tuo teki päätöksensä itse omien mieltymysten mukaan. Poikahan jalkansa oli menettänyt ja siten ansaitsi hoitaa tilanteen haluamallaan tavalla, oli se sitten kosto tai se anteeksianto, jota se demoni ei kyllä ansainnut.

Kuningas alkoi taas vaikuttamaan hieman rauhallisemmalta, rauhoittuen hieman aikaisemman paniikkinsa jälkeen. Nuorukaisen katse kiinnittyi kirjaan tuon näyttäessä nyt lukevan sitä tarkemmin, kunnolla ajatuksen kanssa. Osasihan vanhan opuksen teksti olla aikamoista mongerrusta, joten Roswell oli epäillyt Henryn aikaisempaa lukutahtia... Mutta nyt se näyttikin jo oikealta. Tietenkin hän halusi toisen lukevan ja pistävän jotain muistiinsa, hän halusi pojan oppivan sen pikku demonin nimen...
"En voi ottaa kunniaa tästä löydöstä, Teidän Majesteettinne. Se olisi arvon velho, joka kirjan minulle toi," demoni vastasi toisen kysymykseen velhon tietämyksestä kirjaa ja sen sisältöä kohtaan, neuvonantajan selittäessä tilannetta hieman tarkemmin. Aiemmin sille ei ollut aikaa... Eikä se oikeastaan ollut tärkeääkään. Vanhus ei kuitenkaan voinut kuin hymähtää hieman pojan kertoessa, kuinka Black oli sanonut, ettei itse antaisi demoneiden riehua ja ryppyillä. Mitähän Roswell sitten teki? Vai oliko moinen haaste, ilmoitus siitä, ettei sarvipää ollut velhoa voittanut?

"Taidatte arvata oikein," vanhempi miehistä hymähti, velho todellakin taitaisi olla demonin rankaisemisen puolella... Mutta sitten taas, olihan Black tehnyt kovin selväksi, ettei halunnut demoneiden kanssa lähteä leikkimään. Ehkäpä se kaljupää olisi mieluummin sekaantumatta.
"Hän ei olisi lähtenyt tähän mukaan, ellen olisi luvannut antaa kaikkea Teille, Teidän Majesteettinne. Vain minua hän ei olisi auttanut, ja lupaus on lupaus, Uskoisin, että arvon velho antoi minun hoidella kertomisen Teille sitten, kun aika oli oikea," sarvipää nyökkäsi, nähden kyllä monta syytä, miksi velho ei ollut puhunut kuninkaalle aikaisemmin. Eihän hän itsekään, ajatellen sen olevan helpompaa Henrylle, jos tuo ei tiennyt.




((Pitää niitä maistella myrkyn vuoksi, niin.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Marras 2014, 16:26

Velho oli löytänyt nämä tiedot pikku demonista ja toimittanut Roswellille. Kuulemma Black ei ollut suostunut auttamaan pelkästään Roswellia, ellei demoni ollut luvannut antaa kaikkea tietoa kuninkaalle. Tuntui jotenkin hassulta että velho moisiin sopimuksiin lähti, Black kun ei koskaan kovin avuliaalta henkilöltä vaikuttanut. Paitsi no, nyt viime vuoden aikana tuo oli kyllä ollut yllättävänkin avulias, ainakin Henryä kohtaan, joskin kaljupäinen teki auttamisensa salassa muilta. Yrittikö tuo sitten pitää yllä mainetta yksinäisestä erakosta, vai eikö halunnut myöntää kenellekään että halusi auttaa nuorta kuningasta vaikka ennen heillä oli ollut sukset ristissä ja pahemmin. Mutta, ajat ja ihmiset muuttuivat.

"Hän on aina ollut turhankin salamyhkäinen näistä asioista... Voisin veikata, ettei hän halunnut kenenkään tietävän että hän etsi demonia, saatikka tietävän sitä, että hänellä oli kirjoja joista näitä tietoja löytäisi..." Henry hymähti pienesti "Oletan, että kirjat on hänen... tai ainakin hänen hankkima. Tiedän että hänellä on epämääräisiä opuksia asunnossaan, mutta jonnekin hän ne piilottaa" Ei Henry ollut tietoinen velhon salakäytävästä, mutta nuorempana kun salaa oli velhon asunnolla silloin tällöin käynyt, oli hän nähnyt noita outoja kirjoja pöydillä, jotka tietenkin herättivät uteliaan nuoren mielenkiinnon. Kovin nopeasti hän kuitenkin aina oli saanut lähtöpassit velhon mökistä, jotenkin se kaljupää tuntui tietävän aina jos joku asunnossaan oli salaa.

Silmä kävi viimein poimimaan sivulta nimen. Se oli pitkä ja vaikeasti lausuttava, eikä Henry uskaltanut sitä ääneen lausua. Silti toisen käden etusormi kävi pienesti osoittamaan nimeä paperilla, nuoremman hymähtäen samalla pienesti.
"Miten se toimisi..." Kuningas kysyi vilkaisten sarvipäisen puoleen "En... Sattuneista syistä ole demonien kanssa leikkinyt ennen. Jos sen "tuo" tänne, siinä on varmaan riskinsä...?".


//Sitä varten on ihan omat maistajat, ei se oli Constan tehtävä! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 04 Marras 2014, 02:40

Roswell hymyili pojan hymähtäessään kertoen, kuinka velholla oli tapana olla aina liiankin salamyhkäinen moisista leikeistä. Eihän demoni itse voinut kuin nyökätä toisen veikkaukselle, kyllähän se ainakin omaan korvaan kuulosti järkevältä, jos Black yritti piilotella omaavansa niin paljon tietoa demoneista. Se oli vaarallista tietoa, ei vain tietämättömille hölmöille, jotka yrittivät saada tiedon käsiinsä tyhmyyksiinsä... Velho itsekin oli vaarassa tiedon takia, kirkko ja suurin osa ihmisistä ei sellaisesta leikistä taitaisikaan pitää. Jos joku väärä henkilö sai tietää toisen kokoelmasta, pienin rangaistus olisi sen kaiken tuhoaminen. Pahin luultavasti sitten johtaisikin kaljupään kuolemaan. Siihen pisteeseen tuskin kukaan halusi, joten Roswell ymmärsi kyllä velhon halun pitää tekonsa ja tietonsa salassa.

Demoni ei kuitenkaan käynyt heti myöntymään Henryn oletukseen kirjan alkuperästä. Poika tiesi velhon kyllä omaavan monia omituisia kirjoja mökissään, vaikkei toinen näyttänyt tietävän niiden tarkkaa piilopaikkaa.
"En tiedä, pitäisikö minun vastata, Teidän Majesteettinne," tuo kävi sanomaan suoraan kuninkaan mietteille, kallistaen hieman päätään,
"Luotamme molemmat Teihin, emmehän muuten olisi tätä kirjaa Teille edes voineet antaa... Mutta ehkäpä tietämättömyydestä on Teille enemmän hyötyä, Teidän Majesteettinne. Jos jotain epäilyttävää koskaan tulee ilmi arvon velhon suhteen, voisitte sanoa, ettette ainakaan tienneet. Jos tiedätte, ettekä tehneet mitään... Se voisi saada monet närkästymään," Roswell jatkoi, kertoen omat huolensa ja epäilynsä. Ehkäpä sanoissa oli paljonkin vihjauksia siihen, oliko kirja tullut velhon omasta kokoelmasta vai ei... Mutta suoraan sitä ei oltu sanottu, ja johtopäätökset olisivat vain niitä – johtopäätöksiä, kenties vääriä.

Keltaiset silmät valuivat kirjan sivuille Henryn osoittaessa sen pikkupirun nimeä kirjoitettuna sivulle. Vaikka toisella oli kaikki tarvittava edessään, ei poika tietenkään voinut tietää, kuinka tästä jatkettiin tai mitä tehdä – tai mitä edes odottaa.
"Demonien kutsumisessa suurin vaara taitaa olla se, ettei niiden nimi välttämättä olekaan tiedossa... Ja se, jos kuolevainen haluaa tehdä sopimuksen moisen kanssa. Ne tilanteet voivat käydä nopeasti vaarallisiksi," neuvonantaja aloitti puhuen niistä yleisistä vaaroista demoneiden kanssa leikkiessä, itse kyllä tietäen asiasta hieman enemmän,
"Ne eivät ole tässä tilanteessa ongelmia – toivottavasti. Emmehän voi olla varmoja nimestä, ennen kuin sitä yritämme," katse nousi kirjasta takaisin pojan kasvoja kohti, vanhemman miehen kurtistaessaan hieman kulmiaan omasta epävarmuudestaan johtuen.

"Mutta se otus on valmis satuttamaan Teitä. Kostokseen varmasti sen mieluusti tekisikin, Teidän Majesteettinne. Jos se demoni pääsee vapaaksi, eikä meillä ole mitään tapaa hallita sitä... Te luultavasti joutuisitte maalitauluksi," Roswell näytti kovinkin vakavalta, tietenkin huolissaan kuninkaan terveydestä. Vaikka kosto voisi pikkupirun kanssa olla suloinen, voisi nuorikin typerys onnistua kääntämään tilanteen hyväkseen, jos virheitä tehtäisiin. Jos kaikki loppuisikin Henryn kuolemaan... Sitä vaihtoehtoa sarvipää ei halunnut edes miettiä.
"Jos taas omistamme sen nimen, uskoisin meidän omaavan vahvemman käden. Se pikkupiru ei ole uskollinen isännälleen, ja oma elämänsä on sille varmasti paljon tärkeämpi. Opetelkaa sanomaan tämä nimi vaikka unissanne, Teidän Majesteettinne. Se takaa Teille parhaimman turvan."




((Mutta Henry ei voi odottaa ja on jo maistamassa, pikkuleipä on jo melkein suussa...))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Marras 2014, 11:15

Oli ymmärrettävää, ettei Demoni käynyt heti vahvistamaan kuninkaan epäilyjä velhon suhteen. Kaljupäisellä oli syynsä piilotella epäilyttäviä kirjoja, jos niitä sattui omistamaan, joten ei Roswellkaan käynyt suorilta käsin velhoa paljastamaan. Eihän Henry tiennyt oliko Roswell kuinka tietoinen velhon kätköistä, saatikka oliko niitä kätköjä loppujen lopuksi. Mutta ehkä Roswell oli oikeassa asian suhteen. Parempi olla tietämätön nyt, kuin tietää ja olla tekemättä mitään. Siitähän soppa syntyisi jos joku muu saisi tilanteen selville ja kävisi syyttämään velhon myötä myös kuningasta, joka asialle ei ollut tehnyt mitään, vaikka tietoinen oli. Eihän edesmennytkään kuningas kaikkea tiennyt velhostaan, mutta oli kuitenkin luottanut tuohon kaljupäiseen aikanaan.
"Taidat olla oikeassa. Jälleen" Henry hymähti pienesti.

Roswell kävi kuitenkin kertomaan demonien kutsumisen vaaroista. Sopimuksien suhteen tässä tapauksessa ei ollut mitään vaaraa, tuskin kukaan tietoinen halusi siltä pirulta mitään, Henry vähiten. Nimi piti vielä varmistaa, eiväthän he voineet olla varmoja oliko tämä pitkä ja hankalasti lausuttava nimi - tai ainakin Henryn mielestä se oli hankalasti lausuttava - punaisendemonin oikea nimi. Se selviäisi vain kokeilemalla, mutta toivoa saattoi, että tieto oli oikea.
Sarvipäisen mielestä suurin vaara tässä tapauksessa oli kuitenkin pikkudemonin halu satuttaa kuningasta. Henry ei tiennyt pitikö se paikkansa, mutta olihan kyseessä tiettävästi vihollinen, joka saattoi hyvinkin tehdä kaikkensa kaataakseen vastustajan kuninkaan jos siihen tilaisuus suotiin. Ja no, olihan kyseessä demoni, kenties se saattoi tehdä sen vain omaksi huvikseen. Henry ei kuitenkaan ollut huolissaan itsestään tässä tilanteessa, ennemmin hän pelkäsi demonin ottavan kohteekseen jonkun hänen läheisensä, mikäli vapaaksi pääsisi. Jos jotain tulisi sattumaan asiaan kuulumattomille, ei Henry antaisi sitä itselleen anteeksi. Siinä tuli mietittyä, oliko tämä pikkudemonin läksytys sittenkään riskin arvoinen...

"Se ei taida olla ihan helppo tehtävä" Henry naurahti pienesti Roswellin kehottaessa opettelemaan tuon nimen siten, että nuorempi osaisi sanoa sen vaikka unissaan "Mutta yritän".
”haluaisin kuitenkin uskoa, ettei moista tule tapahtumaan” nuorempi jatkoi ”Mutta ymmärrän kyllä, että meidän olisi syytä varautua kaikkeen”.
”Oletan, että Black suorittaisi kutsumisen, jos siihen päädytään…?” Ei Henry moisia osannut, eikä hän tiennyt kykenikö Roswell toisena demonina kutsumaan nuorempaansa paikalle rituaalein? Tosin, mikä Roswellia estäisi, sitäkään Henry ei osannut sanoa, mutta eipä hän ennen ollut kuullut että demoni kutsuisi demonin paikalle. Ajatus sinällään tuntui jopa hassulta.
”Olettaen, että hän on yhä mukana tässä suunnitelmassa” Monarkki lisäsi nopeasti, eihän velho ollut kertonut osallisuudestaan mitään kuninkaalle, eikä ollut täten varmaa oliko kaljupäinen enää tämän pidemmälle menossa apunsa suhteen. Henry kuitenkin uskoin Roswellin tietävän, demoni ja velho kun olivat tämän takana muutenkin.


// No jos poika noin malttamaton on ja Roswell todellakin haluaisi myrkyttää Henryn niin sitten Constantine ei todellakaan tee mitään asian eteen. Mitäs luotti demoniin. Sitä paitsi Consta on muutenkin Team Lilyssä, joten hyh //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 04 Marras 2014, 22:33

Roswell nyökkäsi arvostavasti Henryn myöntäessä, että ehkäpä se todellakin oli parempi, jos kuningas ei tiennyt velhon vaarallisimmista salaisuuksista. Eihän neuvonantaja oikeastaan halunnut pitää salaisuuksia, muutenhan hän voisi menettää pojan luottamuksen... Mutta tässä tapauksessa se oli toisen oma valinta ja järkevä sellainen molempien mielestä. Turhaan kuningas itseään vaarantaisi tiedolla, jolla ei tekisi mitään. Moinen itsehillintä oli kyllä ihailtavaa, tiesihän demoni kuitenkin nuorukaisen uteliaisuuden ja tiedonjanon. Roswellin oli hankala sanoa, olisiko tuo voinut itse tehdä saman. Pitihän tässä tilanteessa sentään ottaa huomioon se, kuinka usein hän oli velhon asuntoon tunkeutunut ilman lupaa nuuskimaan uteliaisuuttaan. Black taitaisi myös arvostaa, ettei sarvipää käynyt kertomaan löytämistään asioista kenellekään – edes kuninkaalle.

Hiljainen naurahdus karkasi vanhemman miehen suusta pojan tuumatessa, ettei sen pikkupirun nimen oppiminen taitaisi olla se helpoin tehtävä. Niinpä niin, mitä pienempi demoni, sen suurempi ego – ja mahtipontisempi nimi. Olihan pitkillä ja hankalilla nimillä tarkoituksensa, mutta niidenkin oppiminen oli mahdollista – ihmisillekin.
"Uskon, että pystytte siihen, Teidän Majesteettinne," Roswell rohkaisi poikaa lempeästi hymyillen,
"Mitä pidempi ja hankalampi nimi, sen helpompi se on pitää salaisuutena... Mutta eivät ne koskaan mahdottomia ole. Muistavathan demonit sentään omat nimensä," sarvipää hymisi Henrylle, muistuttaen, ettei tehtävä kuitenkaan ollut mahdoton. Toisen piti vain opiskella ja saada se pysymään muistissaan, mutta fiksuna miehenä kuningas luultavasti tulisi sen tekemään nopeasti. Niin demoni ainakin tuumasi.

"On aina parempi varautua, kuin katua," keltaiset silmät kävivät katsomaan alas hetkellisesti, hiljaa miettien. Jos jotain vakavaa kävisi... Sitä ei luultavasti pystyttäisi noin vain korjaamaan, Henry sen taisikin tietää parhaiten. Riski demoneiden kanssa oli aina läsnä. Toivoihan Roswell itsekin, ettei mitään tulisi tapahtumaan ja kaikki tieto kirjassa oli totta – ja tarpeeksi. Mutta mitään todisteita hänellä ei ollut, eikä hän antaisi itselleen anteeksi, jos kuninkaalle sattuisi jotain.
"Periaatteessa kuka tahansa voisi tehdä sen, onhan meillä kirjan ohjeet," kuninkaan neuvonantaja ohjeisti poikaa hieman enemmän demoneiden kutsumisessa toisen kysellessä Blackin perään,
"Mutta toivoisin, että velho olisi läsnä. Onhan hän puhunut niin halustaan liittyä kuin myös olla sekaantumatta sen enempää... Joten en voi varmuudella tietää, mitä mieltä hän lopulta on ajankohdan lähestyessä, Teidän Majesteettinne."

"Silti, hänellä on kykyjä, mitä minulla ei ole. Turvallisuudenkin kannalta velho vierellänne olisi parempi. Jos jotain sattuisikin, en luultavasti voisi suojella Teitä, Teidän Majesteettinne – mutta velho voisi," demoni kertoi syistään, ollen kyllä valmiina käyttämään hyväkseen velhon kykyä satuttaa muita taioillaan. Kun kyseessä oli kuninkaan turvallisuus, sen kanssa ei pitänyt leikkiä. Roswell itse ei ollut kuin lihakilpi, eikä edes olisi kyennyt sitä pientä pirua satuttamaan – jos tämä kaikki sattuisi tapahtumaan muurien sisäpuolella, tietenkin. Black taas kykenisi kärventämään se pienen demonin vaikka kuoliaaksi. Ja no, sarvipää hieman epäili, että kaljupää olisi voinut tehdä jotain tällaista aikaisemminkin, toisin kuin vanha demoni itse...
"Enköhän kykene hänet suostuttelemaan, vaikka hän yllättäen haluaisi jättäytyä pois. Minäkin aion olla apuna tarkistamassa, että kaikki on tehty täydellisesti. Kaiken on oltava täydellistä, kyseessähän on demoni," Roswell hymähti huvittuneena, omaten itsekin sen silmän sille kaivatulle täydellisyydelle...




((Lily tuskin haluaisi tiimiinsä sellaista henkilöä, jonka antaa hirvittävän demonin noin vain murhata jonkun. Etenkin, kun se joku on prinsessan rakas veli...))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Marras 2014, 20:45

Henry hymähti pienesti Roswellin vakuutellessa uskovansa Henryn pystyvän muistamaan kyllä tuon nimen. Mitä useampaan otteeseen Henry sen luki ja päässään toisti, sitä helpommalta se kyllä alkoi vaikuttaa. Näin kun näki, mitä piti sanoa. Se oli eri asia osaisiko Henry lausua nimen ilman tekstiä, varsinkin silloin jos palava tarve tulisi. Toivoa saattoi, ettei sellaiseen tilanteeseen päädyttäisi. Tosin, tässä tilanteessa Henry ei voinut olla miettimättä Roswellin tosinimeä. Eipä demoni sitä ollut kertonut, tuskin tulisikaan kertomaan. Eikä Henryllä oikeastaan ollut tarve sitä tietää, mutta olisiko sekin näin helposti löydettävissä? Tai no, "helposti". Mitä jos vihollinen sen löytäisi jostain?
Roswell kävi kuitenkin tekemään selväksi, että kuka vain saattaisi tehdä demonin kutsumisen. Sarvipäisen mielestä oli kuitenkin parempi, jos itse velho olisi paikalla. Vanhemman sanojen mukaan velho ei ollut antanut kunnon vastausta siihen halusiko olla läsnä vai ei moisessa toimenpiteessä. Henryn oli paha sanoa mitään, velho kun ei tosiaan ollut hänelle edes mitään maininnut... Muuta kuin silloin tällöin todennut, että itse Henryn tilanteessa ei antaisi anteeksi ilman kostoa.

"Haluan hänet mukaan" Henry kävi toteamaan nopeasti Roswellin sanojen perään "En... En halua edes harkita yrittämistä, ellei velho ole mukana. Kuten sanoit, turvallisuuden kannalta. Hänellä on ymmärtääkseni tietämystä asiasta enemmänkin, vaikkei sitä ääneen myönnä, ei ainakaan tiettyjen tahojen kuullen".
"Joten. Jos Black on mukana... Ehkä voisin harkita asiaa. Olettaen että tieto on oikeaa ja toimivaa. Tahdon kuitenkin pitää tämän salassa muilta, ainakin vielä" Henry ei oikeastaan tiennyt kenelle tästä nyt muka olisi pitänyt kertoa. Suotavaahan se olisi ehkä muutamalle taholle mainita, mutta sitä saisi miettiä sitten myöhemmin. Jos pikkupiru saataisiin tuotua paikalle, olisi silloin viimeistään aika varoittaa tiettyjä tahoja. Jos se demoni olisi tässä hovissa, halusi Henry läheistensä tietävän. Vaikka tieto varmasti lisäisi uteliaisuutta, mutta joka tapauksessa.


// Constantine vetoaa siihen, että olisi mielellään kyllä tappanut demoni vaikka heti, jos siihen olisi suotu tilaisuus. Henry oli kuitenkin tyhmä ja suojeli demonia, joten vika on Henryn. Kyllä Lily ymmärtää, kerta itsekin dissaa Henryn näkökantoja asiaan //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hiljainen hetki

ViestiKirjoittaja Sands » 10 Marras 2014, 18:10

Roswell nyökkäsi pojan kertoessa haluavansa velhon mukaan, itsekinhän tuo oli samaa mieltä, joten siitä ei tarvinnut kiistellä. Se oli luultavasti se fiksumpi tapa. Jos kuningas olisi ollut sitä mieltä, että he olisivat kaiken voineet tehdä kahdestaan... Olisi demoni luultavasti ehdottanut toisen ajattelevan sitä hieman pidempään, ennen kuin päätöksensä teki. Aivan varmuudenvaralta, se kun olisi turvallisempaa – etenkin, jos jokin meni pieleen. Ehkei hän olisi voinut kieltää pojalta kostoa, vaikka tuo olisi kovasti käynyt inttämään vastaan ja olisi halunnut jättää velhon kaiken ulkopuolelle, joten helpotushan tämä oli. Roswell ei olisi kyennyt suojelemaan Henryä vaaratilanteessa, se oli ikävä tosiasia. Blackin läsnäolo oli sarvipään mielestä melkeinpä pakollinen, joten kaikkensahan tuo aikoi tehdä kaljupäätä houkutellessa mukaan. Kuninkaan vuoksi.

"Kysyn arvon velholta, mikä hänen näkemyksensä asiaan on myöhemmin, Teidän Majesteettinne," vanhempi miehistä nyökkäsi myöntyvästi, aikoen hoitaa sen asian heti. Pojan päätös perustui siihen, joten tietenkin hän halusi antaa toiselle mahdollisimman paljon aikaa miettiä. Eihän kuningas ollut vielä päättänyt tehdä tiedolla mitään, velhon liittyminenhän vain saisi toisen harkitsemaan asiaa... Mutta hyvä niin. Eiköhän velhokin jotain tällaista osannut aavistaa.
"Tämä on parempi pitää salaisuutena," Roswell katsahti poikaa vierellään lempeän hymyn kera, mutta kyllä niistä silmistä paistoi pieni huolikin,
"Ehkäpä joidenkin mielestä on oikein kutsua demoni sitä rangaistakseen... Mutta uskoisin monien muiden mielestä moisen olevan liian vaarallista ja... Syntistä, Teidän Majesteettinne. Jos niin kävisi, kuka tietää mitä tapahtuisi. Ehkäpä menettäisitte valtanne, tai kenties jopa henkenne. Demonien kanssa leikkiminen ei juurikaan ole suosiossa täällä," tuo jatkoi tuumien, ääni vakavana silmien käydessä suuntautumaan taas eteenpäin. Eihän hän halunnut kansan – tai kirkon – käyvän vastustamaan Henryä yhteisvoimin demoninkutsumisen takia. Se kun olisi aivan oikea huoli, eikä sitä kovin helposti saatu näyttämään viattomalta ja hyvältä...

"Jos aiotte kertoa kenellekään, Teidän on parempi pitää huoli siitä, että voitte luottaa henkilöön täysin, Teidän Majesteettinne. Jos joku kävisikin vuotamaan tietoa, se voisi olla kovin pahaksi Teille," demoni selvensi vielä pienen hymyn kera, eihän hän halunnut saada tilannetta näyttämään liian vakavalta ja toivottomalta. Eihän hänkään tiennyt, mitä tulisi käymään – mutta näin kuninkaan neuvonantajana tuo koki työkseen mainita niistä pahimmista mahdollisista seurauksista, että Henrykin oli niistä tietoinen ja teki parhaansa niitä vältelläkseen. Roswell suoristi selkänsä katsoessaan poikaa.
"Haluaisitteko kenties enemmän viiniä? Tai jotain syötävää?"




((No, Consta antoi sen pojan syödä niitä demonin pikkuleipiä...))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

EdellinenSeuraava

Paluu Makuuhuoneet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron