Splinter
"Kiitän luottamuksesta.", Splinter heitti kuivasti, antaen kuitenkin ilmeensä muuttua hiukan lempeämmäksi tuhahduksen kera. Ei tuo jaksanut Arathetille vinoitella turhan paljoa, vaikka mieli tekisi ja aihetta ehkä olisikin. Kyllä maagi tiesi olleensa aika hulivili nuorempana - siitä oli arvet todisteena. Onnekseen haltiat olivat siinä mielessä kunnioittavaa porukkaa että pitivät etäisyyttä nuoreen ihmiseen, vaikka katsoivatkin hiukan kieroon välistä. Ja onneksi Splinter ymmärsi olla poissa ylemmistön silmistä, yleensä vain istuen joko kirjastossa tai katolla.
Katsellen kuinka Frederick sai osakseen rapsutteluja - ja nauttien niistä täysin kerta uudet suomut olivat kasvamassa - Splinter heilautti kättä kevyesti, antaen kevyen tuulenpuuskan sulkea oven. "En jatkaisi tuota pitkään jos olisin sinä, et pääse Frederickistä muuten eroon ennenkuin se nukahtaa.", hän varoitti, hiljentyen sitten kuuntelemaan uutiset. Kuin painottaakseen nuoren sanoja, lohikäärme kiehnäsi päätään nopeasti haltiaa vasten päästäen kehräävän äänähdyksen.
Onneksi uutiset olivat suhteellisen hyviä - tosin Aranin viestiin Splinter vain teki hyvinkin pettyneen ilmeen.
"Siinä vaiheessa kun joku sinun kimppuu pääsee olen minä jo kuollut, joten sinällään turha uhkaus.", hän tuhahti hiljaa, asettean kädet puuskaan. Ja toden totta, hän puolustaisi haltiaa aina viimeisen hengenvetoon saakka. Oli jo se kumma jos ei kuningas tätä vielä ymmärtänyt.
"Mitä pikemmin sen parempi. Mutta sinulla taitaa olla vielä pari asiaa jotka tahdot saada valmiiksi?", toisin kuin Splinterillä, Arathetilla oli enemmän suhteita ja velvollisuuksia. Maagi pystyi lähtemään milloin tahtoi sanomatta kenellekkään muulle kuin Arathetille mitään, mutta ei se tarkoittanut etteikö hän ymmärtänyt toisen tarvetta asettaa asiat ensin kuntoon. Ja varoittaa esimerkiksi veljiään että on matkoilla....