THE JUGGERNAUT || Crim

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Marras 2014, 04:25

Valtava maaginen purkaus otti piiskamaisen olomuodon, lyöden taas seuraavat liian likelle uskaltautuvat nurin vihollisen veren värjätessä harmaanruskeaa maata minkä kerkesi. Koska ympäriinsä rätisevälle liekkimerelle ei tuntunut tulevan loppua, uskaltautuivat loputkin mahdollisten vammojen uhalla lähemmäs tummahipiäistä haltiaa, yrittäen kaataa mielipuolisen näyn mahdollisimman nopeasti. Mutta turhaan. Joko Delathos otti aseiden iskut vastaan, mielensä vallanneen voiman polttaessa haavat siltä samalta seisomalta umpeen ja nostattaen ilmaan varsin etovan käryn – tai sitten iskut kävivat kimpoamaan haltiasta kauemmas ehtimättä edes koskettaa tuota. Del kuitenkin näytti pitävän huolta siitä, ettei yksikään yrittänyt jäänyt eloon kertomaan näkemästään, käyden niin raivokkaasti paljaan kätensä ja miekkansa kanssa noiden kimppuun että Delathosin omakin kylmäverisyytensä taisi jäädä tälle puolelleen kakkoseksi.
Välillä iskut kuitenkin ottivat joko epähuomiossa tai maagisen puolen tahallisesti suomina upotakseen tummaan lihaan, saaden kuitenkin pakkasherran suuttumaan vain entistä enemmän. Kymmenkunta, ellei enemmänkin ihmisten kenraalin miehistä oli ehtinyt jo jäädä tuon raivopurkauksen alle, loppujen lähinnä miettiessä yhteen ääneen kuinka pysäyttämätön saataisiin pysäytetyksi.

Siinä missä Constantinen myhäily alkoi hiljalleen lakata tuon uuden uhan myötä, alkoi Noelkin olla aika valmis rientämään muiden apuun. Mutta toisen heistä piti jäädä vahtimaan silmäpuolta, nyt kun tuo oli maahan saatu, ja se toinen heistä tulisi olemaan tällä kertaa temppeliherra itse. Arpinaamainen ei pistänyt Fritzin sanoille vastaan, kun kolossi lähti itse kokeilemaan pisteen laittoa maagille, joka näytöksensä oli kumman myöhään laittanut pystyyn. Näin jos häneltä kysyttiin. Miksei Kuiskauksen mukana ollut magiaa käsittelemään pystyvä ollut alun alkaenkin luonut rintamaetua omilleen, vaan nyt vasta kun häviö alkoi häämöttää alkoi yrittää vielä muita kaataa? Tässä oli jotain mätää…
Artania ei antanut kuitenkaan korkea-arvoisen haltian kauaa kyljellään levätä, polkien tuota vatsalleen maata vasten, jalkansa asetellen Fritzin rikkoman haarniskan kohdalle Winderin selällä. Noel ei ehkä kyennyt yhtä raakaan käsittelyyn mitä Constantine, mutta temppeliherra osasi pitää huolen siitä ettei silmäpuoli kuitenkaan päässyt yhtään sen helpommalla hänenkään kanssaan. Mikäli haltiaeliitti pyrki yhtään vaihtamaan asentoansa tai pyrkimään paladiinista kauemmas, painoi vanhametsän tomusta likainen kengänpohja vain vakaammin toisen haavoja vasten. Omalta osaltaan Noel tosin kuitenkin tahtoi seurata muiden pärjäämistä, huomaten jo omiensa menehtyneen, mutta eniten temppeliherraa huolestuttikin Fritzin raskaiden joukkojen kaatuminen aikaisemmin niin mitättömältä vaikuttaneen vastustajan edessä, joka sekoittikin korttipakkaa nyt todenteolla.

Pakkasherran selässä sojotti Caradhrasin terällä halki lyödyn miekant jäänne ja haarniskan taitteesta sisään voimalla lyöty puukko, joidenka omistajat tosin olivat kaatuneet Delathosin tieltä heti tekonsa suorittaneina. Vaikka olikin selvästi näitä joukkoja heiveröisempi, sai pelkkä viha ja täysin yliluonnollinen purkautuminen Deliin niinkin paljon voimaa ja adrenaliinia, että mies saattoi paljain käsin käydä kaatamana isompiakin korstoja alas. Maaginen miekka, suoraa kasvoille säälimättä räjäytetty loitsu tai muu vastaava tapa viimeisteli miehen toisensa jälkeen siihen saakka, kunnes punasilmäinen hullu otti huomatakseen itseään kohden lähestyvän kolossin.
Maa tärisi tuon näyn alla, mutta sen sijaan että kuuraparta olisi minnekään lähtenyt tieltä väistämään, lähti mielipuoli sen sijaan ottamaan muutaman nopean askeleen tuota järkälettä vastaan. Ainoa, joka tapparan tappavat iskut voisi nyt pysäyttää, oli Delin kullattu miekka, joka lyötiinkin heti ensikättelyssä vastaamaan kirveen terää vasten, iskun voimasta teräväksi hioutuvien jäähileiden räiskyessä iskujen lomasta joka suuntaan. Osin myös viiltäen ohitse lentäessä Delathosin kasvoihin pieniä pintanaarmuja, mutta kolossin haarniskaa ne tuskin edes ottivat häiritäkseen. Lopulta vasemman kätensä avulla, maagisen miekan terä käytiin lyömään vasten tapparaa, Delin pysäyttäessä kirveen liikeradan tyystin. Kaikkea leikkaava terä otti jopa pureutuakseen iskun voimasta kirveen terään, pirstoen pienesti metallin tieltään ja pilaten muuten niin virheettömän terän Constantinen tapparasta.

Caradhras kävi pian kuitenkin rätisemään liekkiensä kanssa kirvestä vasten, saaden vastassa olevan raudan pinnan jäätymään siinä missä Delathosin vasemmassa kädessä oleva hanska alkoi ottaa myös valkeaa sävyä pintaansa. Tappara käytiin kuitenkin työntämään terävästi syrjään, pakkasherran pyrkiessä vain mahdollisimman lähelle vihollisen kenraalia, jottei tuo voinut asettaan hyväksi käyttää enää, mutta samalla maagisen miekan terä suunnattiin lyömään Constantinen haarniskaa rätisten rikki. Milloin miekka jätti metallin paksumpiin kohtiin vain syviä viiltoja ja lommoja, milloin otti purrakseen koko Fritzin yllä olevan komeuden lävitse niin nätisti, että se oikeasti pelotti, iskujen suunnatessa lähinnä kolossaalisen miehen kylkeä ja toista jalkaa vasten.
Kaikkeen mihin Delathos koski tai lähelle tuli, puri kylmä ja harvinaisen hyytävä jää, joka nopeasti alkoi kangistaa liikeratoja ja haitata haarniskan liikkuvuutta, myös haitata elintoimintoja jos liian pitkään erehtyi mielipuolessa kiinni olemaan. Kuuraparta pyrkikin pysymään kenraalissa kiinni, väistäen vain silloin jonnekin jos isompi mies yritti saada otteen haltiasta, mutta muuten Del hakkasi miekallaan toisen haarniskaa tohjoksi tai paljain nyrkein isompansa kasvoja kohti tähdäten niin raivokkaasti, että oman haarniskan alle jäävä käsi todennäköisesti tulisi saamaan oman osuutensa omistajansa riehumisesta.

Jokainen askel synnytti aina uuden maagisen purkauksen milloin mitäkin pitkin maata, Delathosin iskujen tuntuessa voimistuvan vain sitä myöten mitä pitempään Constantine pystyssä pysyi. Eikä mielipuoli ottanut pysähtyäkseen vieläkään. Viimein Del lähti kuitenkin puskemaan itseään terävästi vasten mukiloimaansa kolossia, muutaman horjutuksen myötä ja toisen jalkataipeeseen miekan terän iskien, kaataen Fritzin lopulta rytinällä alas maahan. Kuuraparta alkoi kutakuinkin olemaan valmis pistämään Caradhrasilla viimeisen kerran kenraalin haarniskan lävitse tuota rintaan, kunnes koko tilanteen pysäytti muutama ilmaa halkova vasama, jotka porasivat voimansa avulla tiensä Delathosin niskaa suojaavan metallin läpi. Del tietenkin karjaisi sitä kipua, kun lopulta kahden teräaseen lisäksi miehellä sojotti selässään nyt myös toisessa hartiassa ja lapaluun alla varsijousen nuolet haittaamassa liikkumista. Mutta ainakin Fritz sai jäädä niille sijoilleen, toistaiseksi eloon, kun pakkasherran huomio palasi takaisin selästä ampujiin ja muihin Constantinen joukkoihin, jotka kenraalinsa avuksi yrittivät nyt tulla kovin turhin elkein…


//JOO. eiku. WOWI JOOOO! Nyt pois ne animatronicit täältä make (D DORA ON EBIN MUT EBIN NOELCONSTADARIDELI ON VIELÄ EEPPISEMPÄÄ DJNKLAHDWLA <3 QQ UH! Mä odotin tunnin dunuun jossa muo vitutti olla kympillä kun ei Aksu ollu healaamassa >: I NEED YOU MY LOOOOOOOOOOVE no homo ya know//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Marras 2014, 05:07

Darius ei kauaa saanut itseään kasailla, kun vierelle jäänyt uusi eliitti kävi potkimaan haltian vatsalleen ja painoi ikävästi kenkänsä vasten osumaa ottanutta selkää. Winder parahti pienesti vasten tomuista maata, koittaen pitää ainokaisen silmänsä kaukana kaikesta roskasta, mitä maasta saattoi nousta. Silmää hän pitikin kiinni juuri nyt, ei hän muutenkaan mitään olisi vielä nähnyt sumentuneen näön takia. Hän kuitenkin kuuli ja yksi pystyssä oleva sotilas kävi kertomaan Winderille paremmin mitä tapahtui, kuinka Fritz lähti haastamaan Delathosia kovinkin tarmokkaasti.
Tietenkin Darius koitti päästä ylös, joskin se tuntui täysin turhalta. Vaikka kolossaalinen kenraali oli vaihtunut toiseen, ei haltialta löytynyt tähän hätään voimia pistää hanttiin yllä seisovalle miehelle. Joskin, näin vastalla maatessa se oli huomattavasti helpompaa, kun käsillä sai maasta otettua tukea....

Fritz ei todellakaan välittänyt siitä, mitä muut huutelivat ja neuvoivat kenraalille, tuon keskittyessä nyt vain tähän maagiin. Ihmetteli hänkin kyllä, miksei maagi aikaisemmin ollut ottanut näitä taitojaan käyttöön, mutta sitä nyt ei lähdetty kyselemään. Sen sijaan Fritz keskittyi hyökkäämiseen, maagin näyttämättä minkäänlaisia aikeita perääntymisen suhteen, kun isompi kolossi päälle rynni.
Aseet kalahtivat yhteen, tuon maagin pysäyttäessä kolossin liikeradan kuin seinään. Perkelehän oli voimakas. Siinä samalla haltian ase kävi myös uppoamaan tapparan terään, niin kuin veitsi voihin. Moinen oli tietenkin uutta ja hämmentävää, kävikin pian harvinaisen selväksi, että tuota miekkaa kannatti kenties varoa. Se toteamus tuli kuitenkin hitusen liian myöhään, kun haltia tapparan sivuun työnnettyään kävi itse hyökkäämään kolossin kimppuun. Constantine tietenkin parhaansa mukaan koitti aseella tai käsipanssarein torjua mokomia hyökkäyksiä, joskin aseestaan ei ollut näin lähellä kovinkaan paljoa hyötyä. Joten, tappara pysyikin suurimman osan ajasta toisessa kädessä jonkinlaisena kilpenä, kun Fritz itse antoi paukkua vapaan käden nyrkillä päin haltiaa minkä ehti ja ylsi.

Yhteenotto ei kuitenkaan kauaa kestänyt, maagin käyden turmelemaan eliitin haarniskan lähes käyttökelvottomaksi. Siinä missä haarniska heikkeni ja antoi periksi, kävi osumia tulemaan myös vanhemman miehen kroppaan. Tietenkin nuo iskut uuvuttivat jo valmiiksi hengästynyttä ja voimiaan revitellyttä miestä, jonka voimat alkoivat olla nyt rajoilla. Olihan tänään riehuttu jo lohikäärmeen kanssa, sitten Winderin ja nyt tämän perkeleen.
Lopulta haltia löysi sopivan hetken iskeä kunnolla ja ennen kuin Fritz ehti edes tajuta, oli hän kaatunut maahan. Vanhempi kenraali parahti, kykenemättä oletetusti nousemaan ylös nopeasti. Fritz kun kaatui, siinä meni hetki, ennen kuin kolossi ylös itsensä kapusi. Haltia oli tekemässä fataalimpaa iskua eliittiin, kun Constantinen alaiset päättivät puuttua peliin. Eivät he voineet katsoa vierestä kun kenraali kuolisi, vaikka tuo kovin monta kertaa oli sanonut, että hänen taisteluihinsa ei saanut väliin tulla. Nyt oli kuitenkin poikkeustapaus, monenkin mielestä.

Siinä missä haltia lähti kiinnittämään huomiotaan sotilaisiin, kävi Fritz hetken maassa makailtuaan kampeamaan itsensä erittäin vaivalloisesti ylös. Fritz oli selvästi uupunut ja olisi ollut helppokin kohde, ellei kaksi sotilasta olisi kiiruhtanut kenraalinsa rinnalle ja varmistaneet, etteivät muut haltiat päässeet iskemään haavoittuneeseen eliittiin.
Tosin, haltioilla oli nyt muuta mietittävää. Delathos näytti pärjäävän... no, hyvin, yksinään, joten kuiskauksen huomio oli nyt kiinnittynyt täysin omaan kenraaliin ja tuota pidättelevään temppeliherraan. Kolme Kuiskauksen sotilasta lähestyikin nyt temppeliherraa uhkaavasti, nopeasti, ollen kuitenkin valmiita pysähtymään niille sijoilleen jos tuo kävisi aseillaan uhkaamaan Winderin henkeä. Oli kuitenkin selvää, että ihmiset ilmeisesti halusivat Haukansilmän elävänä, joten tuksin temppeliherra menisi jalkansa alla olevaa haltiaa tappamaan vaikka mahdollisuus tulisi?
Kuitenkin, sumu oli väistynyt, joten yksi kuiskauksen sotilaista kävi vetämään esiin jousensa, jännittäen kaksi nuolta varrelle ja jahka kuuloetäisyydellä oli, kävi tuo haltia käskemään temppeliherraa perääntymään Winderin luota, yleiskielellä. Mikäli Temppeliherra ei ottanut perääntyäkseen, alkaisi sotilas ampumaan tuota nuolilla. Samalla oli toinen sotilas tullut rinnalle, valmiina syöksymään kohden temppeliherraa, mikäli tuo yrittäisi aseillaan Winderiä satuttaa.
Darius puolestaan ei liikahtanutkaan, pysyen täysin paikoillaan. Hän oli jo toipunut äskeisestä iskusta päähän ja oli kohta valmis jatkamaan taistelua, jahka ylös pääsisi. Mutta, sen sijaan että tuhlaisi voimiaan ylöspyrkimiseen kun siihen selvää mahdollisuutta ei ollut, odotti Kenraali sitä oikeaa hetkeä ponkaista ylös....



// WOWIIII. Animatronicit ei lähde pois, sieltä tulevat aina joka yö uudestaan pyllyraiskaamaan.eikun. NoelConstaDariDeli kuulostaa niin kovin testosteroniselta orgialta et huh. Dari ei osallistu 0/5, menette liian pitkälle. Koska me tiedämme kuka siinä pyllistäisi kaikille niin. Eikun. EN OLE HEALAAMASSA KOSKA OLEN NAKKIVENE ENKÄ OSAA ja jaksa levuttaa niin. No homo you know. Okay lil homo. Semi homo. Mega homo. ULTIMATE HOMO eikun nyt. Oke, nyt sinne nukkumaan, eiköhän tää panikointi riitä tälle illalle. Tiedän että kyttäät vielä puhelimella joten sanon sinulle tämän: Mul on sun kenkä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Marras 2014, 19:10

Valtava tavallisten ja sinisten liekkien värjäämä tulipallo kävi lentämään korkeammalle mäelle pyrkineitä varsijousilla ampuvia, noiden nippanappa ehtiessä loikata syrjemmälle räjähdyksen ja liekkien tieltä, kun ne matalaan rinteeseen ottivat noustakseen. Liekit olivat kuitenkin taas se pienin paha miehiä vastaan jotka lohikäärmeitä työkseen lahtasivat, tummahipiäisen haltian lähestyessä vielä sitä jäljellä olevaa noin kymmenpäistä joukkoa jotka tiiviisti rintarinnan seisoivat vastassa. Koska muut olivat jo nähneet mitä tuo kummallinen haltia oli saanut aikaiseksi, ja kuinka kenraali Fritzkin oli lyöty pienen ottelun jälkeen maahan, ei kukaan voinut sanoa varsinaisesti haluavansa enää kokeilla onneaan Delathosta vastaan. Jokaisen takaraivoon alkoi hiljalleen muodostua pieni halu vain perääntyä, mutta niin kauan kun erillistä komentoa ei käynyt tulemaan, ei kukaan pelkurillisesti myöskään karkuun juossut.
Vaikka punasilmäinen paholainen olikin hetkeksi pysähtynyt sijoilleen, painuen jo asteen tai toisenkin kumaraan selässä olevan metallilastin ja tuskan takia – jota Del itse ei tietenkään tiedostanut, mutta keho kyllä alkoi asetella itselleen jo pakollisia rajoja. Se verenhimoisen murhaava katse oli kuitenkin suunnattuna Constantinen alaisiin, jotka jo aseitaan nostivat suojakseen, valmiina rynnimään porukalla haltian kimppuun ja kaatamaan tuon mahdollisimman nopeasti.

Tummahipiä kuitenkin suoristi ryhtinsä, pirullisesti nauraen, ennen kuin askeleet taas jatkuivat silmissä olevaa vihollista kohti, askeleiden kirien muutamaksi nopeammaksi juoksuaskeleeksi ennen kuin Del kävi suoraa päätä vain kolossirykelmää vastaan. Pieni paineaalto horjutti ensimmäisiä vastaantulevia, vasemmalla kädellä pidellyn maagisen miekan viiltäessä panssareita kohti, lävistäen oikein osuttuna samantien paksut haarniskat toisten yllä viistosti, välillä pistäen niistä läpi. Vaikka Delin kimpussa oli yhtä aikaa enemmän kuin yksi, ei se näyttänyt sen kummemmin hillitsevän liikkeistään nopean haltian menoa siitä huolimatta, että miekka tai kirves välillä osumaa tuohon tekikin. Punasilmäinen kirjaimellisesti kärysi, hyvä ettei itse liekkeihin syttynyt, kun miehen sisäinen magia korjasi heti fataalimmat ruhjeet haltian kehosta vaikka miten ihmiset sitä yrittivät piestä ja turhankin kovapintaisen hullun saada nujerrettua. Yksi kerrallaan, Delathos lähti taas sinnikkäästi kaatamaan raskaita miehiä alas, Caradhrasin tehdessä tehtävänsä, tulen ja jään sekoittuessa keskenään ja pyyhkiessä areenamaisella kentällä kaikkea mahdollista vahingoittaen.

Siinä missä muut tuntuivat olevan kiireisiä vihollisen magiaa taitavan mielipuolen kanssa, oli Noel hetkeksi keskittynyt täysin vain seuraamaan Constantinea. Kenraali oli ottanut varsin nätisti turpaansa tuolta tummahipiältä, rysähtäen maahan. Temppeliherra olisi halunnut juosta hätiin itse, mutta minkäs hän teki, kun jonkun piti myös haltiaeliitin perään katsoa. Edessä oli taas yksi sellainen ristiriitainen asia, jollaiseen Noel ei olisi itseään halunnut missään tilanteessa päästä. Varsinkaan nyt, kun tummahipiäisen haltian takia toimettomiksi jääneet Kuiskauksen sotilaat ottivat lähestyäkseen paladiinia ja kenraaliaan. Eihän noita montaa ollut, mutta tilanne oli siitä huolimatta varsin epämiellyttävä näin arpinaamaisen kohdalla.
Samantien Noel polkaisi varsin terävästi Winderin haavoittunutta selkää lamaannuttaakseen, siirtäen sitten painonsa toisen lapaluiden kohdalle painamaan, keihään kärjen laskeutuessa samalla turhankin lähelle maassa makaavan eliitin näkevän silmän puolelle. Yksi kuiskauksen sotilas esitti yleiskielellä käskynsä perääntyä kenraalin luota, eikä viritetty jousi ja kohti tähtääminen jättänyt tuota käskyä kamalan tyhjäksi. Varsin tyynesti, oman miekan terä kuitenkin nostettiin osoittamaan noita sotilaita kohti, temppeliherran viittoessa pienesti noita pistämää aseensa syrjään. Mikäli nuo päälle meinaisivat käydä, ei Noel olisi empimässä sen suhteen, että haltioiden eliittikenraalin tappaisi. Vaikka eliitistä olisi enemmän hyötyä elävänä, oli tuo silti myös arvokas uhri tapettavaksi tällaisessa pattitilanteessa.
Laskekaa aseenne”, paladiini huomautti haltiakielellä, joka selvästi oli pienoinen yllätys noille kahdelle sotilaalle, ”Tai pidän huolen siitä että kenraalinne saa lyhyen lopun tässä ja nyt”, Noel lisäsi vielä varsin rauhallisesti, pitäen noita sotilaita alati katseensa alla – ohimennen kuitenkin kiinnittäen huomionsa siihen kun Constantine lähti uhoamaan taustalla.

Del oli saattanut verilöylynsä loppuun, hengästyneenä seisten vain kuolleiden ja yhä vammoissaan kituvien ruumiiden keskellä, katkennutta vasamaa käsivarrestaan pois repien, nauraen hiljaa itsekseen kuin pahainen hullu. Vain Constantine ja tuon avuksi rynnänneet miehet olivat Dariuksen luona olevan temppeliritarin lisäksi pystyssä, jonka magian ohjaama palavasilmäinen tuntui myös tajuavan kun jo turpaan vedetty kolossi alkoi takana uhoamaan. Kirjaimellisesti provosoimaan Delathosta kimppuunsa, saaden tummahipiäisen, veren peitossa olevan haltian kääntymään itseään kohden.
”CONSTANTINE!”, Noel kävi yllättäen huutamaan kauempaa lohikäärmeenkaatajalle, osin myös tuon alaisille, ”Anna olla jo!”. Temppeliherra alkoi katsoa tilannetta nyt aivan uudelta kantilta, huomatessaan Fritzin miehien kaatuneen lähes tyystin haltioiden puolella olevan mielipuolen ansiosta. Kuka tai mikä tuo sitten ikinä lienikään, oli se jokin ottanut taas toisen eliittikenraaleista tähtäimeensä, ja jokin Noelin pääkopassa alkoi huutaa että nyt olisi päästävä karkuun ja äkkiä. Joko tai ilman Winderiä. Temppeliherra ei kuitenkaan ollut se, joka kävisi katsomaan kun yksi vanhimmista eliiteistä kaatuisi tällaisessa tilanteessa. Hän oli jo melkein menettänyt Lilyn siellä aroilla! Jos Constantine nyt kaatuisi, saisi hän kuulla kunniansa palattuansa yksin hoviin kertomaan tapahtuneesta…


//WÖWWWWW. Animatronic bileet. Oikeesti ne tarvis vaan halin ja paijausta. Niinku Deli. Darilta. NONI. Testos-TERO-ni (DDDDDDDD NAKKIVENEELLÄ SIELLÄ PURJEHTISIT SUPPORTTAAMASSA MUO KUN SOOLOON NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII. Todella homoa, ei helvetti – skypekuvaani ja hilarius hiirtä lainaten. Mää nään sut//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Marras 2014, 20:06

Fritz alkoi suuttua. Kyllä hän pystyi hyväksymään tappion jos kaksintaistelussa hävisi, mutta ennemmin hän veisi sen taistelun loppuun asti, kuin jäisi siitä muistamaan! Varsinkin nyt, kun tuo perkeleen demoni kävi kaatamaan hänen alaisiaan! Kaikki ne nuoret miehenalut jotka olivat haaveilleet enemmän tai vähemmän suurista seikkailuista ja saavutuksista lohikäärmeen kaatajina, kaikki ne elämät tuntuivat nyt menevän täysin hukkaan, vihollisen riehuessa kuin raivohullu koira. Eikä tuo näyttänyt pysähtyvän millään! Mitä siihen tarvitsi, että mokoman sai alas?! Selvästi joku maagi olisi ollut parempi vastus tuolle toiselle, mutta valitettavasti yhtään magian taitajaa ei paikalla ollut...
Constantine kävi ärähtämään ääneen, töniessään avukseen tulleita sotilaita kauemmas itsestään. Uupumuksesta ja vammoista huolimatta Fritz sai selkänsä suoristettua ja oli valmis jatkamaan. Ei hän voinut katsoa vain vierestä. Jos miehensä kaatuivat, kaatuisi kenraalikin, eikä luikkisi pakoon häntä koipien välissä!
"Sinä saatana!" Fritz kävi huudahtamaan tummahipiäiselle haltialle, tuon riehuttua aikansa sotilaiden kanssa "ME EMME LOPETTANEET VIELÄ!" Kenraalin rinnalla seisoneet sotilaat yrittivät turhaan estää kolossia, tuon lähtiessä kovinkin vaivalloisesti lähestymään jälleen maagia...
Kyllä Fritz kuuli myös Noelin huudot, mutta moisiin vastattiin vain nopealla, vähättelevällä kädenheilautuksella. Aivan kuin Fritz olisi käskenyt Noelia vain lähtemään tilanteesta pois. Ehkä niin olisi toisaalta parempi, sentään toinen eliitti palaisi elävänä...

Terävä potku selkään sai Winderin sähähtämään ja liikahtamaan pienesti, haltian kuitenkin pysyen vielä kovin tyynenä. Tosin, siinä vaiheessa kun keihään kärki tuli turhankin lähelle hänen ainoaa näköelintään, kävi Haukansilmä jännittymään silminnähtävästi, tietenkin pyrkien mahdollisimman kauas tuosta terästä. Ei hän vieläkään halunnut näköään menettää, se kerran hetkellinen sokeus oli jo tarpeeksi Haukansilmälle. Liikaa haltia ei kuitenkaan toisen jalan alla riehunut, ties vaikka temppeliherra olisi vahingossa moisen rimpuilun johdosta käynyt silmään tökkäämään.
Itse kullekin oli yllätys, että ihminen puhui haltiakieltä noinkin sujuvasti. Ei se ennenkuulumatonta ollut, mutta kieltämättä harvinaista. Ja että itse ihmisten eliitti heidän kieltään puhui, se oli toden totta jotain mitä ei olisi olettanut. Kuitenkaan käytettyyn kieleen ei jääty kiinnittämään sen pahemmin huomiota, temppeliherran tehdessä selväksi mitä tapahtuisi, jos sotilaat eivät käyneet aseitaan laskemaan. Pienesti sotilaat laskivat aseita moisen uhkauksen jälkeen, mutta eivät viitsineet niistä täysin luopua. Heillä oli niin sanotusti patti tilanne, haltiat eivät voineet lähestyä temppeliherraa ilman että riskeeraisivat kenraalinsa hengen, eikä tuo ihminen päässyt heiltä pakoon, vaikka olisi yrittänyt. Oikeastaan Winder oli ainoa syy, jonka takia temppeliherra ei vielä ollut hyökkäysten kohteena.

Haukansilmä oli kuitenkin se, joka patti tilanteen kävi ratkaisemaan. Sillä sekunnilla kun Temppeliherra huuteli Constantinen perään - joka näemmä meinasi uudestaan Delathosia uhmata... typerä vanha mies - Kävi Darius punnertamaan itseään sen verran ylös maasta voimalla, että sai samalla heilautettua jalkansa voimalla kohden temppeliherran toista jalkaa, joka maasta tukea otti, täten pyyhkäisten tuolta ainoan tukevan jalansijan alta. Heti perään Winder kävi kierähtämään kauemmas temppeliherrasta ja nousi ylös alta aikayksikön, jatkaen perääntymistään jalan, aina oman aseensa luokse joka poimittiin maasta ylös. Heti kun kenraali oli noussut, oli kaksi sotilasta käyneet hyökkäämään kohden maahan kaadettua temppeliherraa.
Myös Náro oli palannut tilanteeseen, selvästi etsien kostoa äskeisestä. Syndrae kierteli kuitenkin vielä kauempana, antaen sen laulunsa jälleen käydä leijailemaan ilmaan. Darius koitti käskeä ratsuaan pysymään kauempana temppeliherrasta, tuo olisi hyvä saada kiinni elävänä, mutta Náro ei näyttänyt kuuntelevan. Se kuitenkin pysytteli vielä kauempana, ravaillen ympäriinsä, temppeliherran lisäksi seuraillen Delathosta, jonka syndrae näki mielenkiintoisena nyt...


// WÖWÖWÖWÖWÖW. Ja voi nyt Deli etkö ymmärrä että Dari ei halaa eikä paijaile. Ellet nätisti pyydä. Eikun. VOI PERKELEEN TERO NYT VIE SE POIS TAI TUNGEN SEN SUN REKTUUMIIN. Nakkiveneeeee!!! SUPPOR NAKKIVENE. Niin homoa. MÄ NÄÄN SUT //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 19 Marras 2014, 22:48

Tilanne alkoi näyttää kovin kurjalta, Fritzin väkipakolla halutessa näemmä vielä jatkaa tuota demonista ilmestystä vastaan, joka kirjaimellisesti vain seisoi paikoillaan tuijottamassa hyytävästi kolossin suuntaan, kuka otti vaivalloisesti lähestyäkseen. Delathos sylkäisi verta suustaan, osan jäädessä valumaan suupieltä alas. Tummahipiä huojui hieman paikoillaan, kunnes jalat ottivat korjatakseen hieman asentoa tukevammaksi, haltian nauraen taas kaksiäänisesti, ivallisesti tuolle turhankin tarmokkaalle kenraalille. Pakkasherra oli kyllä valmis teurastamaan loputkin – jos joku yritti Delin hengen viedä, piti käsipuoli todellakin huolen siitä, että veisi mahdollisimman monta ohessa mukanaan.
Temppeliherra taempana puolestaan ärähti, huomion palatessa sillä samalla sekunnilla Winderiin, kun eliittikenraali ottikin jalan alla kammetakseen sen verran ylös, että sai paladiinilta tuon epähuomion aikana vedettyä jalat alta. Tietenkin Noelin tasapaino lähti sen sileän tie, tummahaarniskaisen miehen kaatuessa vuorostaan toiselle kyljelleen maahan älähtäen. Haarniska päällä kolisi, kertoen isommankin kohteen kaatuneen alas – mutta kauaa temppeliherra ei ehättänyt paikallaan pysyä. Silmäpuoli kierähti kauemmas, kahden tuon sotilaan käydessä heti alas kaatuneen miehen kimppuun, saaden Noelin puremaan hampaitaan yhteen.

Paladiinilla ei ollut sijaa nyt nousta takaisin ylös ilman, että olisi ottanut sotilailta osumaa itseensä. Winderistä puhumattakaan, jos haltiakenraali päättäisi käydä kiusan kostamaan ja hyökkäämään kiitokseksi temppeliherran kimppuun nyt kun pystyssä taas oli. Noel oli vuorostaan pattitilanteessa omien vastustajiensa kanssa, siinä missä Constantine oli kirjaimellisesti kävelemässä hautaansa kauempana ja voi kuinka eliiteistä se tuoreempi olisi halunnut mennä vetämään vanhempaa turpaan tuosta sisukkuudesta. Fritz ei ollut tyhmä, mutta ilmeisesti omiensa menetys otti tuota nyt pahemman kerran pattiin, ja kolossi oli itsekin valmis kaatumaan omiensa rinnalla täällä. Mutta sitä vanha temppeliherra ei todellakaan aikonut jäädä yhäkään katsomaan…

Kun Kuiskauksen sotilaiden aseet olivat kalahtamassa kohti maassa yhä nojaavaa temppeliritaria, kävi Noel yllättäen katoamaan purppuran sumumaisen aineen saattelemana kaikkien näköpiiristä. Sotilaat pysähtyivät niille sijoilleen, vetäen aseensa takaisin omalle puolelleen ja selvästi varautuen jo johonkin yllätykseen. Taistelu oli ollut jo muutenkin tarpeeksi erikoinen, jonka takia jokainen osasi olla varautunut nahoissaan uusien yllätyksien varalta. Mitään tällaista yksikään haltioista tosin tuskin oli odottanut.
Vanhametsän hiljaisuuden – nyt kun taistelu oli pääosin jo sammunut, eivätkä miekat toisiinsa kolisseet – rikkoi kimeä hevosen hirnunta, joka jäi aavemaisesti kaikumaan ja haihtumaan hämärään vielä elossa olevien ympärille. Lähestyvä kavioidenkopse sai haltiat taas osoittamaan aseillaan eteensä, kun hämärästä yllättäen laukkasi kolmipäinen aavemaista valoa hohtava ratsukko Winderiä ja tuon sotilaita päin. Ratsukot oli selvän teeman mukaan puettu. Hohtavasilmäisillä, hieman kärsineen näköisillä hevosilla oli päällään päästä kavioiden taipeisiin ulottuvat rengaspaitamaiset suojat, niiden päällä vielä erikseen näyttävämmät, vaikkakin repeytyneet, riekaleiset valkeat vaakunalla varustetut tabardit ja kriittisimpiä kohtia suojaavat metallihaarniskat. Keulassa keskellä ratsastavalla hevosella tosin oli muita näyttävämpi kokonaisuus yllään, kuten ratsastajallaankin – Noelilla. Ratsastajat itse pukivat jokainen vaaleanhopeista haarniskaa yllään ja vaaleaa kaapumaista takkia, jonka helma oli repeytynyt iän saattelemana resuiseksi. Kasvoja kahdella muulla peitti maski, josta silmien hohde kajasti kuitenkin läpi, siinä missä arpikasvoisen kenraalin kasvoilla olevan maskin yläreuna muodosti hieman kruunumaisen kokonaisuuden miehen päähän. Värit eivät kuitenkaan varsinaisesti tuosta kolmikosta erottuneet, purppuran usvan liehuessa noiden ympärillä - mutta pyhää valoa edes aavemainen utu ei saanut alleen peitettyä. Eikä myöskään sitä faktaa, että joukon keulassa olevalla hieman irti selästä loistivat siipimäiset säikeet.
Mikäli Winderillä itsellään oli hyvä muisti, saattoi tuo hyvinkin muistaa nähneensä vastaavanlaisen joukon ratsastaneen ihmistenpuolella tantereella aikanaan, kun Noel oli aikaisempia kuninkaita palvellut. Ainoa joka temppeliherraa tässä kaikessa hieman haittasi ja sai miehen epäröimään valintansa kanssa, oli Constantine, joka tiedetysti tuntui kireä olevan maagisia asioita kohtaan. Mutta kerta kaikkensa piti peliin pistää, ei Noelilla myöskään ollut varaa jättää tätä salattua ominaisuuttaan rauhaan, jos sillä kykeni loppujen hengen pelastamaan.

Kolmikon kaksi muuta jatkoivat laukkaamista eteenpäin pitääkseen haltiakenraalin ja tuon alaiset kiireisenä, Noelin kuitenkin jättäytyessä joukosta hieman jälkeen ja terävästi aaveratsunsa kääntäen ratsasti haarniskoidulla tammalla kenraali Fritziä ja tuon alaisia kohti. Del ei tuota hohtavaa ratsukkoa ollut huomannut kuin vasta nyt, kun takajaloilleen nouseva hevonen pysähtyi kirjaimellisesti tuon punasilmäisen demonin ja kenraali Fritzin väliin. Lähemmäs omaa kenraalia, tietty.
Noel nosti maskin kasvoiltaan, Constantinen miehien tunnistaessa ensimmäisenä mukana olleen kenraalin tuon uudessa, varsin kunnioitusta herättävässä, joskin myös epäilyttävässä ulkomuodossa.
”Te lähdette täältä nyt”, tuttu, joskin kaiun omaava ääni totesi erityisesti Constantinelle, Artanian kuitenkaan katsomatta toista eliittiä päin kertaakaan, vaan istuen selin hevosensa selässä, katseensa tummahipiäiseen haltiaan kohdistettuna, ”En jää katsomaan jos viimeisetkin joukoistasi kaatuvat täällä sinä lukuun ottaen, kenraali Fritz. Enkä minä ole se joka vie huonot uutiset kuninkaalle tuliaisiksi yksin”. Noelin ääni oli kylmä, kutakuinkin ontto ja aavemainen tuon puhuessa lohikäärmeenlahtaajalle, jota oli kirjaimellisesti valmis potkaisemaan päin näköä jos liian lähelle nyt tuli, tai yritti vielä paladiiniratsukon ohitse mennä. Nyt oli pääasia vain, että Constantine saataisiin perääntymään ilman, että tuota oikeasti piti tajuttomana lähteä raahaamaan mukana…


//Deli ei ymmärrä koskaan. Deli vain jatkaa virnuilua ja temppuiluaan kunnes Dari omatoimisesti alkaa käyttäytyä nätisti. TEROJA KAIKKIALLA. TEROBANNERIN ISKEN MAAHAN JA TERON PÖYDÄLLE MENEN TANSSIMAAN! SUPPORT NAKKIVENE ON AWESOME. Homoja kaikki. MULLA ON SUN TOINEN KENKÄ//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Marras 2014, 23:34

Yksikään haltioista ei tiennyt miten reagoida siihen, kuinka ihmisten kenraali katosi kuin, no, savuna ilmaan. Ilmeisesti tuollakin oli jotain maagisia kykyjä, joita ei ollut käyttänyt aikaisemmin. Vieläkö joku muu halusi kertoa maagisista kyvyistään tämän yhteenoton aikana? Darius ärähti pienesti katsellen ympärilleen, kunnes ilmoille kajahti ratsukon äänet. Oliko Fritzille tulossa apujoukkoja? Tavallaan, paikalle saapui kolme ratsukkoa, jota eivät todellakaan olleet ihan... tavallisia. Darius tuijotti tätä näkyä hetken kovinkin neutraalisti, kunnes muistin syövereistä alkoi koputtaa se tuttu kaiku. Hän oli nähnyt tuon ratsastajan - sen ensimmäisen - aikaisemminkin. Joskus, jossain. Menneessä. Jo tässä välissä oli selvää, ettei tuo ihmisten uusi eliitti ihan tavallinen ihminen ollut, mutta kuinka vanha mokoma edes oli?! Ei tarvinnut olla penaalin terävin kynä yhdistääkseen äsken purppuran udun saattelemaa kenraalia tuohon ensimmäiseen ratsukkoon, josta Darius käski nyt sotilaidensa pysyä kaukana. Eipä ensimmäinen ratsastaja heihin kiinnittänytkään huomiota, mutta kaksi seuraavaa kävi jättämään kenraalinsa ja kaartoi haltioiden riesaksi...

Kolossi lähestyi haudan vakavana, suhteellisen rauhallisesti tuota maagia, joka näytti käyttäytyvän turhankin ivallisesti vanhan miehen silmään. Fritz halusi vain vetää tummahipiää kuokkaan niin maan perkeleesti, että tuo näkisi tähtiä vielä kuolleenakin! Mutta, täytyi myöntää, ettei Fritz uskonut kauaa pärjäävänsä mokomalle. Hänellä oli voimat lopussa, mutta sentään hän voisi saattaa loppuun aloittamansa. Mieluummin hän kuoli taistellen, kuin vanhuuteen saatikka haavoihinsa myöhemmin!
Constantine ei edes kuullut lähestyvää ratsastajaa. Fritz oli liian keskittynyt nyt alkavaan taisteluun, joka koskaan ei kuitenkaan käynyt alkamaan, jonkun tullessa väliin. Vihainen katse kypärän takaa nousi tuohon... olentoon... Fritzin käydessä kohottamaan kulmiaan näyn nähdessään. Artania? Mitä hittoa tuo oli tehnyt itselleen? Mitä täällä edes tapahtui? Keitä olivat nämä kolme uutta sotilasta kamppailussa, joista kaksi olivat jääneet Haukansilmän ja tuon sotilaiden kiusaksi?! Fritzin aivokapasiteetti ei nyt riittänyt tällaiseen kysymysvyöryyn, järkäleen mennessä jokseenkin lukkoon. Noelin sanat kuitenkin käytiin kuulemaan, Fritzin hymähtäessä kuivahkosti.
"Ja minäkö jättäisin jotain kesken?!" Fritz aloitti lähtiessään ottamaan niitä hitaan vankkoja askeleita lähemmäksi ratsukkoa, kun saikin sitten tarpeeksi lähelle päästyään Artanian kengästä päin näköä. Sen verran lujaa, että kolossi kävi horjahtamaan askeleen jos toisenkin taemmas, päässä alkoi heittää heti, hyvä ettei taju lähtenyt.
Tässä vaiheessa Fritzin kaksi jäljellä olevaa sotilasta katsoivat parhaaksi totella ennemmin tuota kunnioitettavaa, jopa asteen pelottavaa ratsastajaa. Fritz piti saada pois taistelusta, mikäli ihmiset mielivät pitää eliittinsä vielä pidempään. Niinpä haavoittuneet sotilaat kävivät kirjaimellisesti väkipakolla taluttamaan, osin raahaamaan kenraaliaan kauemmas tilanteesta, Fritzin käydessä tokkurassaan kiroamaan ja uhoamaan sotilaille minkä ehti. Ei kolossista silti ollut juuri nyt pistämään vastaan kaksikolle, jotka toden totta halusivat itsensä ja kenraalin elävänä pois tästä tilanteesta. Haukansilmään ja tuon kahteen sotilaaseen - kuinka huvittavaa oli, että molemmista joukkueista jäi vain kaksi sotilasta... tai no, olihan Winderillä vielä tuo maagikin, mutta silti - ei kiinnitetty huomiota sen pahemmin, noiden näyttäessä olevan kiireisiä kahden muun ratsukon kanssa.

Darius totta vie oli sotilaidensa kera kiireisiä. Kyllä hän huomasi, kuinka Fritziä lähdettiin tilanteesta saattamaan pois. Hän olisi halunnut juosta vain Fritzin perään ja tappaa tuon, nyt kun vihollinen oli heikkona, mutta kenraali ei voinut jättää kahta sotilastaan näiden ratsukoiden kanssa yksin. Heitä kaikkia tarvittiin nyt, kuiskauksen rippeiden pyrkien toimimaan jälleen organisoidusti, tiiviissä yhteistyössä. Huomasi Darius myös kuinka aavemainen temppeliherra kävi haastamaan nyt Delathosin, mutta sitä taistelua Haukansilmä ei todellakaan ehättänyt katselemaan nyt.
Náro huomasi isäntänsä tavoin kuinka vihollisen eliitti oli heikkona ja poistumassa. Syndrae olisi halunnut lähteä tuon perään, helppo saalis kun kelpasi aina, mutta sen sijaan ratsu kiiruhti nyt Haukansilmän avuksi, haltian kutsuessa pedon luokseen. Sen avusta ei olisi nyt yhtään haittaa. Kepeästi Darius hypähti ratsunsa selkään tuon paikalle saavuttua, käyden näin helpommin haastaman aavemaista vastustajakaksikkoa sotilaidensa kera. Nuo tuntuivat ottavan iskuja siinä missä tavallinenkin vastus ja ei siinä kauaa mennyt, kun toinen mokomista jo kaatui. Yksi vielä jäljellä, sitten he olisivat vapaita hajaantumaan jälleen. Jonkun piti auttaa Delathosia... Jonkun lähteä Fritzin perään. Darius halusi viholliskenraalin hengiltä, kerta niin surkeassa tilassa niin huonosti suojattuna oli paikalta lähtenyt poistumaan! Mikäli Delathos pitäisi tuon toisen kenraalin kiireisenä, saisi Kuiskaus vapaan pääsyn Fritzin perään. Delathosia haastava kenraali taisikin olla se vaikein vastus tällä hetkellä, sillä sotilas joka heidän kanssaan vielä pystyssä oli, alkoi näyttää viittä vaille viimeistellyltä...



// Deli et osaa nyt oikein tätä peliä. Tosin Dari on tossun alla ja alkaa käyttäytymään nätisti. Sitten joskus. ALAS TERON PÖYDÄLTÄ JA VAATTEET TAKAS PÄÄLLE! Papa tulee kateelliseks jos Zalu tanssii jonkun muun pöydällä kun hänen. Hänen peniksellä--EIKUN PÖYDÄLLÄ. SUPPORT NAKKIVENEEEEEE!!! Niin homoa. TÄMÄ VISKI ON ERITTÄIN LIHAVA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Marras 2014, 01:09

Constantinen tarvitsi sanoa vain ne tietyt sanat – jotka temppeliherra oli odottanutkin kuulevansa tavalla tai toisella – ja ottaa muutama hitaanvakaa askel Noelia kohden, kun aavemainen ilmestys käänsi ratsuaan sen verran että kykeni kirjaimellisesti haarniskoidun kengän syrjällä potkaisemaan eliittiä päin näköä varsin lujaa. Silmänsä hohtaen, Noel katsoi varsin vaativasti Fritziä, joka horjahteli taemmas omien alaistensa lähettyville.
”Saattakaa Fritz täältä pois, suosiolla tai väkisin”, selvästi se voimissaan yhä oleva eliiteistä antoi varsin selvän käskyn Constantinen alaisille, jotka lähtivätkin kiroilevaa kolossia saattamaan väkipakolla tilanteesta ulos. Maski laskettiin takaisin kasvoille, temppeliherran suunnatessa katseensa paikoillaan yhä odottavaa punasilmäistä paholaista, joka selvästi vain odotti kuka vihollisistaan kävisi ensimmäisenä haastamaan itsensä.
”Lähtekää kun kaikki ovat ratsailla, tulen sitten perästä ja katson, ettei kukaan lähde peräänne”, aavemainen olento vielä kehotti, toisen Fritzin miehen huutaessa takaa ymmärtävänsä ja lupaavansa kenraalin ratsun poimia mukaansa, kerta temppeliherralla oli nyt… no, uusi ratsu allaan joka miestä toistaiseksi palveli.

Vanha haarniskoitu, resuinen tamma nousi hirnahtaen kahdelle jalalle, kun temppeliherra kannusti sen
juoksemaan kohti vastassa olevaa haltiaa kirjaimellisesti kohti. Viimein Delathoskin sai taas syyn liikkua, haltian päästäessä maagisen purkauksen toisesta kädestään leviämään räjähdysmäisesti tuota aavemaista, läpikuultavaa parivaljakkoa päin. Tammahan väisti päälle räiskyvät lieskat näppärästi, ensin kiertäen ja sitten hypähdellen reittinsä halkovien lieskojen ylitse, tuoden Noelin keihäänkantaman päähän tuosta mielipuolesta. Näin läheltä katsottuna oli varsin häijy näky katsoa kuinka tuolla suippokorvalla törrötti selässään ties mitä, mikä pisti temppeliherran miettimään entistä enemmän, miksei tuo hullu käynyt jo kaatamaan. Ei mikään voima voinut pitää ketään noin vahingoittunutta pystyssä, saati sitten teurastuttaa kolmikymmenpäistä joukkoa noin vain. Oli älytöntä edes ajatella mitä tuo suippokorva oli saanut aikaiseksi, ja miten se tulisi tahoon jos toiseenkin vaikuttamaan tulevassa…
Noel kuitenkin kierteli tuon magiaataitavan ympärillä ratsun selästä käsin, pakottaen tuota tummahipiäistä perääntymään niin pitkälle kuin suinkin saattoi. Se yritys ehti kuitenkin kestää vain hetken, Delathosin käydessä repimään temppeliherran väenväkisin alas ratsunsa selästä, jonka jälkeen ottelu kahden erikoisemman sotilaan välillä otti jatkuakseen jalan.

Haltian magia ei purrut Noeliin yhtä tehokkaasti mitä Fritzin miehiin tässä olomuodossa, mutta paladiini sai kuitenkin väistellä suippokorvan jokseenkin hallitsemattomia purkauksia minkä kerkesi. Delathosin jääloitsut ja ympärillä hohkaava kylmyys olivat ainoita, jotka temppeliherraa haittasivat, panssareiden jäätyessä kirjaimellisesti osittain miehen yllä ja hidastaen kenraalin liikkeitä. Mutta koska Noel ei varsinaisesti oma itsensä juuri nyt ollut, sekä kaikenlisäksi vielä – tavallaan – kokonaisessa toisessa ulottuvuudessa, ei Delathos päässyt missään välissä turhan rysän päälle ja ylivoimalla nujertamaan pyhää ritaria alas. Siivekäs paladiini tarjosi ehkä liiankin kovan palan punasilmäiselle, joka jo muutenkin oli hengästynyt ja oikeastaan puolikuolleena pystyssä sinnitellen yritti väkisin laittaa vastaan vastustajalle, joka oli nopea, kumman kestävä tuossa oudossa muodossaan ja taitava siinä mitä teki. Toisin kuin Delathos olisi ehkä kaatanutkin Constantinen, jos tuo demoninkaltaista paholaista vastaan olisi päästetty, ei pakkasherralla tuntunut olevan juuri mahdollisuuksia nyt laittaa tälle vastustajalle kampoihin sen enempää, kuin mitä jo itsestään antoi.

Jäiset pirstaleet lentelivät ympäriinsä Delathosin yrittäessä halkoa itsensä haastaneen temppeliherran iskuja miekallaan, siinä missä Noel pisti haltialle kampoihin, kaksikon ottaessa välillä niinkin läheistä kontaktia toisiinsa, että nuo saivat käsin ja jaloin toisiaan repiä. Yhteenotto toisensa jälkeen loppui tavallisesti siihen, että temppeliherra potkaisi punasilmäisen itsestään kauemmas, kamppasi tuon alas tai vaihtoehtoisesti vain survoi miekallaan niin lähelle tullutta vihollista niin paljon kuin kerkesi. Del korkeintaan ärisi, luovuttamatta ja antoi välistä myös Noelin kuulla kunniansa, kun Caradhras leikkasi paladiinin haarniskaa.
Tähän saakka kenraali ei ollut ehtinyt kiinnittää huomiotansa mihinkään muuhun kuin omaan vastustajaansa, kääntyen nyt kuitenkin pikaisesti katsomaan miten Constantinea auttavat sotilaat pärjäsivät. Nuo olivat jo ratsailla, Fritziä myöten, valmiina karauttamaan ratsuillaan pois paikalta. Se hetkeksi muualle katsominen kuitenkin kostautui, Delathosin iskiessä maskinsa taakse piiloutunutta paladiinia kultaisella terällä kasvoille, maskiin repeytyen varsin näyttävä reikä siinä missä temppeliherran poskeen ehti piirtyä haava. Noel ei kuitenkaan jäänyt typeränä paikallaan itkemään, vaan viimeisen kerran vetäisi nyrkillä päin haltian näköä, kaataen tuon väkipakolla taas jaloiltaan alas maahan.

Muiden käskettiin lähteä jo matkaan, välittämättä siitä kuulivatko Noelin viimeisen nostaman hengen kanssa taistelevat sotilaat kenraalinsa kanssa tuota huomautusta. Kun kenraali Fritzin viimeiset saattoivat pakonsa aloittaa, hakeutui temppeliherra takaisin aaveratsunsa selkään näppärästi mukaan ponkaisten kun tuo hevonen riittävän likeltä kulki.
Delathosin ylös nouseminenkin kumottiin toistaiseksi, Artanian potkaistessa jalallaan tuon tummahipiän päähän, joka sai vihaisesti karjahtavan tummahipiän kaatumaan uudestaan alas jaloiltaan. Sen jälkeen Noelille riitti. Hän ei aikonut jäädä tähän yhtään pidemmäksi aikaa nyt, kun muut olivat jo menneet, sekä Kuiskauksen jäljellä olevat sotilaat olivat ehtineet hankkia nelijalkaiset alleen sen jälkeen kun hengen olivat saaneet hengiltä. Temppeliherra käänsi ratsunsa taas, kannustaen tuon laukkaan samaan suuntaan Constantinen porukoiden perään, pysytellen kuitenkin vielä sen verran muista taempana, että saattoi perään lähteneet sotilaat pitää kauempana muista, mikäli nuo pitkällekin yrittäisivät heitä seurata.

Vaikka miten olisi halunnutkin toisin kuvitella, nousi varsin mittavat vahingon suorittanut Delathos yhä omille jaloilleen. Tummahipiän keho kärysi taas kun haavat paloivat näkymättömiin tuon kehosta, saaden silmät punaisina leimuavan haltian taas hetken horjumaan paikoillaan kun tuo korjasi itseään. Mielipuoli ei kuitenkaan ollut valmiina päästämään ketään karkuun tästä tilanteesta, ollen varsin valmis lähtemään patikoimaan ihmisten perään kahden muun kuiskauksen sotilaan tavoin. Tosin, jos tummahipiä olisi koskaan ehättänyt nuo saamaan kiinni jostain, olisivat todennäköisesti omatkin tulleet kaatumaan siinä kaiken ohessa…
Del ei aikonut päästää ketään pois täältä. Ei ilmeisesti edes itseään…


//Deli pelaa kokonaan omilla säännöillä. Delillä on omat pelikortit ja nopat. Älä haasta sitä, se huijaa kuitenkin <: Papa voi tulla katsomaan kun Zalu tanssii Teron pöydällä, tai sitten Zalu tulee tanssimaan myös Papan peni--- EIKUN PÖYDÄLLE! MÄ TYKKÄÄN VISKEISTÄ!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Marras 2014, 01:38

Kesti pieni tovi, ennen kuin sotilaat saivat viimein suostuteltua Fritzin ratsaille. Hilde oli tullut kiltisti käskystä paikalle, hieman sivummalle kahdesta käynnissä olevasta taistelusta ja kolossi oli noussut työhevosen selkään. Vaivalloisesti ja hitaasti, mutta nousi silti. Se ei tuntunut kyllä yhtään hyvältä, lähteä kirjaimellisesti pakoon paikalta, mutta jokin pieni järjenääni päässä sanoi moisen olevan nyt pakollista. Jos ei muuten, Constantinen piti päästä kyselemään Noelilta, mitä tuon touhu tässä tilanteessa oli. Magian piilottelu Fritziltä oli se viimeinen asia, mitä kannatti tehdä. Jos kenraali tiesi maagisista kyvyistä, saattoi hän olla vain vihainen ja välttelevä, mutta jos hänelle ei kerrottu niistä, saattoi olla varma, että Fritz teki kaikkensa puristaakseen totuuden irti henkilöstä jos toisestakin! Magiaa piilottelevat henkilöt olivat vaarallisia ja koituisivat vielä kohtaloksi, jos häneltä kysyttiin.
Kuitenkin, ratsaille oli nyt noustu vastahakoisesti ja lohikäärmeenkaatajakolmikko lähti poistumaan paikalta, suhteellisen ripeästi. Toinen sotilaista jäi hieman jälkeen varmistelemaan, että kenraali Artania tulisi myös perästä, siinä missä toinen sotilas varmisti, ettei Fritz käynyt kääntymään ratsullaan ympäri ja palannut tilanteeseen...

Temppeliherran ja Delathoksen ottaessa yhteen, saivat haltiat viimein kaadettua toisen aavemaisista sotilaista. Jokainen oli uupunut yhteenoton myötä, mutta vielä ei tämä taistelu ollut ohi. Darius laskeutui ratsailta varmistamaan sotilaidensa kunnon, jotka vakuuttelivat kenraalilleen olevansa kunnossa ja jaksavansa vielä. Samaan aikaan tuo temppeliherra kävi nousemaan ratsaille ja potkaistuaan Delathosia vielä kertaalleen, ennen kuin lähti perääntymään. Ilmeisesti tuo uskoi ostaneensa tarpeeksi aikaa Fritzille ja sotilaille, katsoen nyt parhaaksi perääntyä muiden mukana. Darius antoi käskyn sotilaille lähteä vielä varmistelemaan, saisiko Fritzin alas. Nuo saisivat jousin koittaa osua perääntyviin eliitteihin ja sotilaisiin, mutta liian lähelle ei kannattanut mennä. Haltiat ottivat ratsut alle ja lähtivät perääntyvien ihmisten perään, pitäen kuitenkin välimatkan kunnioittavana. Lähitaisteluun kukaan ei enää halunnut, mutta mikäli Fritz saataisiin alas etäasein, olisi sekin jo tarpeeksi hyvä. Paha vain, että tuo temppeliherra oli välissä.... Ei se kuitenkaan estänyt sotilaskaksikkoa seuraamasta noita pidemmälle paikanpäältä, varmistaakseen että nuo myös poistuivat.

Darius tasaili hengitystään hetken Syndraen ottaessa muutaman innokkaan askeleen poistuvien sotilasratsukoiden perään. Sekin olisi halunnut lähetä kenraalijahtiin, mutta pysytteli nyt kuitenkin isäntänsä lähettyvillä. Ei sekään ollut niin tyhmä, että olisi jättänyt Winderin yksin tässä tilanteessa. Tosin, eihän Winder yksin ollut...
Haukansilmän katse kääntyi Delathoksen puoleen. Tuo oli... pelottava näky. Tummahipiä oli kammennut itsensä ylös maasta ja näytti siltä, että aikoisi lähteä poistuneiden perään, mikä ei tainnut olla nyt se paras idea. Delathos oli jäljelle jääneistä kuiskauksen jäsenistä se eniten vahinkoa ottanut, joten tuon ei todellakaan kannattanut riehua yhtään enempää. Vaikka kovin sinnikkäästi aikoikin jatkaa. Darius ei kuitenkaan mielellään menettäisi yhtään enempää sotilaita, mikäli moinen oli vain vältettävissä.
"Delathos!" Darius kävi lopulta huudahtamaan hengästyneesti, lähtiessään ottamaan vakaita, nopeita askeleita valkohapsen luokse "Se on ohi. Olet haavoittunut, meidän pitää saada sinut hoitoon" Kenraali jatkoi puhumista, hiljentäen vauhtiaan vasta kun lähemmäksi oli päässyt. Kuitenkin jokin kertoi, ettei turhan lähelle kannattanut mennä... Eikä nyt ollut kyseessä se normaali ääni päässä, joka käski eri syistä välttelemään Delathosta. Ei, tämä taisi olla jonkin asteen... Itsesuojeluvaisto.

Myös Náro oli lähemmäksi askeltanut kovinkin tiiviisti Dariuksen rinnalla, näyttäen siltä että oli valmis haastamaan Delathoksen. Syndrae ei selvästikään pitänyt jäähaltian olemuksesta nyt, käyttäytyen turhankin suojelevanoloisesti Haukansilmän rinnalla...


// Voi perkeleen Deli. Tän takia kukaan ei haluu leikkii sun kans kun oot tommonen. ZALU TULEE TANSSIMAAN PAPAN PÖYDÄLLE NYT! EI TERON! LASKE VISKIT //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Marras 2014, 02:08

Tummahipiä ehti ottaa yhden jos toisenkin askeleen suuntaan johon muut olivat karanneet, kunnes ääni kävi kutsumaan haltian nimen. Kutsu ja sen perään tulleet sanat kuitenkin omalla tavallaan olivat Delathosin korvaan sillä hetkellä pelkästään provosoivia, punasilmäisen jähmettyen taas hetkeksi paikalleen, katseen tuijotellen miesten menosuuntaan päin sen pienen hetken, kunnes pää kääntyi hitaasti katsomaan ratsunsa kanssa lähemmäs tullutta Haukansilmää olan yli. Jos silmäpuoli nyt minkään virheen oli tehnyt, niin sen että oli asettanut itsensä kirjaimellisesti mielipuolen tarjottimelle. Uhrilistalla seuraavaksi. Edes kookas Syndrae ei näyttänyt pakkasherraa säikäyttävän, Náron ollessa lähinnä vain pelkkä yllyke kenraalin vierelle seistessään metsästäjälle, joka oli suurempia ja vaarallisempia eläimiäkin saanut elämänsä aikana kaataa.

Veren tahrima Del kääntyi kuitenkin lopulta ympäri, ollen varsin hyytävä näky kun tuo raivon sokaisema katse otti tarttuakseen Dariukseen. Eikä miehestä olisi lähtemässä ennen kuin kuuraparta saattoi nähdä kohteensa kuolleena tai kituvana viimeisiä hetkiään maassa. Mitä Winderin kommentteihin tuli, niihin ei koskaan vastattu kuin ilkeästi nauramalla muutaman kerran, moniäänisen hekotuksen sekoittuessa hiljaisuuteen joka kentälle oli jäänyt hetkeksi lepäämään.
Jäinen aura jähmetti ykskaks vanhametsän tomuisen maan Delathoksen jalkojen alta. Kuuraparta selvästi hengitteli raskaasti Winderistä vain hieman kauempana, keräten kuitenkin voimiaan kaiken sen loputtomalta tuntuneen kamppailun jäljiltä, miehen kasvojen alkaessa kuitenkin taas säröilemään ja ihon alta kirkkaan valon hohtamaan muidenkin näkösälle. Delin koko kamppailusta väsynyt keho alkoi myös käydä viimeisimmillään, eikä tainnut enää olla kuin ajankysymys milloin magian valtaama mieli hajottaisi haltian lopullisesti kappaleiksi. Eihän Delathos sitä tajunnut, sillä miehen oma ajattelu oli kokonaan toissijainen näinä hetkinä, eikä tummahipiän oma tahto toiminut millään tavalla niin pitkään kunnes voima antaisi periksi ja laskisi kuuraparran taas vapaaksi omiin ajatuksiinsa. Jos niin ei kuitenkaan pian kävisi, oli hyvin oletettavaa että Haukansilmä tulisi menettämään vielä yhden sotilaansa tänä hämärtyvänä iltana…

Pian ne samat siniset lieskat ottivat taas värjätäkseen Caradhrasin terän, joka nostettiin nyt vuorostaan kohden silmäpuolista kenraalia. Varoittamaan, mutta samalla myös merkitsemään seuraava punasilmäisen uhri, jota Delathos kävikin nyt lähestymään hitaanvarmoin askelin. Darius sai olla varma siitä, että mikäli oli alaisensa päästämässä tuossa tilassa liian lähelle itseään, ei Del kävisi itseään säästelemään kenraalin kaataakseen.


//Mutta kun Delillä on hirveä tarve päästä toteuttamaan itseään jotenkin. NO ZALU TULEE TANSSIMAAN PAPAN PÖYDÄLLE, KERTA OMALLE PÖYDÄLLEKÄÄN EI PÄÄSE KUN WOWI KAKKII. Blizz gtfo naow and fix it plz. VOI LUOJA TAAS YKS VISKI!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Marras 2014, 02:26

Delathos ei vastannut mitään, mutta sentään pysähtyi. Ei Haukansilmä edes odottanut vastausta puheisiinsa, kunhan saisi nyt tummahipiän rauhoittumaan ja valmistautumaan lähtöön. Piilopaikkaan oli vielä matkaa ja heidän toden totta piti pyrkiä nyt sinne, mikäli elossa halusivat säilyä. Vihollisen perään lähteneet sotilaat osaisivat tulla kyllä perästä, elleivät ehättäisi takaisin ennen kuin kenraali ja käsipuoli olivat lähteneet. Vaikka Darius oli osumaa ottanutkin, taisi eliitti olla se vähiten kärsinyt tällä hetkellä.
Delin kääntyessä ympäri kävi kenraali kuitenkin ottamaan vaistomaisesti askeleen taemmas. Jäähaltia oli kirjaimellisesti uhkaava, eikä käynyt mitenkään osoittamaan rauhoittumisen merkkejä. Tuo näytti jopa siltä, ettei tunnistanut kenraaliaan. Mitä äsken oli saanut todistaa, ei Dariuksella ollut nyt todellakaan mitään haluja ottaa itse yhteen Delathosin kanssa, edes sanallisesti! Kyllä Haukansilmä tiesi kuinka helposti tummahipiä otti itseensä jos vähän vastaan sanoi. Ja viimeinen asia mitä Darius nyt halusi tehdä, oli suututtaa valkohapsista uudestaan.

"Delathos olet..." Darius ehätti aloittamaan, kun tomuinen maa Delathoksen jalkojen alla kävi jälleen jähmettymään.
Darius tunsi pelon kasvavan sisällään, samalla kun Kenraali kävi ottamaan paremmin otteen keihäästään, valmistautuen samalla mahdolliseen hyökkäykseen. Hänen kannatti pysyä vain ja ainoastaan väistely linjalla, pyrkiä pysymään mahdollisimman kaukana Delathoksesta. Nopeasti kenraali vilkaisi ympäristöä. Lähettyvillä oli muutama pystyyn kuollut puu, yksi suurempi kivi, sekä pari suurta kaatunutta puunrunkoa. Jonkin taakse pääsisi kyllä äkkiä piiloon, jos tarve, olettaen ettei Delathos pystynyt liikkumaan niin nopeasti mitä Haukansilmä.
"Delathos rauhoitu, sin--" Pidemmälle Darius ei ehättänyt kun Delathos kävi jo kohottamaan aseensa kohden kenraalia. Sillä samalla sekunnilla Haukansilmä lähti perääntymään nopein, varmoin askelin.

Sillä samalla sekunnilla oli myös Náro sähähtänyt. Nyt syndrae ei enää seurannut omistajaansa vaan kirjaimellisesti hypähteli Delathosin tielle sähisemään kovinkin uhkaavana. Syndrae ei aikonut antaa tuon hullun koskea isäntäänsä, ollen valmiina puolustamaan vaikka viimeiseen asti haltiaa. Darius ei pistänyt vastaan. Náro kyllä pärjäisi ja jos ei pärjäisi, tuo heräisi henkiin ennemmin tai myöhemmin. Toivoa kuitenkin sopi, että syndrae saisi Delathosin taltutettua, sillä Darius tiesi ettei hänestä ollut mitään vastusta valkohapselle, kun tuo magiaa käytti.. Kaiken äskeisen perusteella.. Eihän Darius ennen ollut nähnyt Delathosin käyttävän magiaa, joten tämä oli uutta kuuraparralta.
Haukansilmä kuitenkin jatkoi perääntymistä turvalliselle etäisyydelle, ollen valmiina loikkaamaan tuon suurehkon kiven taa piiloon jos jotain lentäisi häntä kohden...


// "toteuttamaan itseään".... Aka kiusaamaan Daria? ZALU TULEE PAPAN GARRISONIIN TANSSIMAAN JA SIELLÄ SITTEN BILETTÄVÄT .... JOS SE VIDUN GARRISON VAAN TOIMIS KIITOS BLIZZARD HAISTAKAA PASKANAKKI. SE JUST LAIHTU YHDEN LITRAN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Marras 2014, 03:28

Punaisena palava silmäpari tuijotti Winderiä kohti murhaavasti, seuraten miten silmäpuoli otti perääntyäkseen kauemmas suosiolla – fiksu valinta. Mutta siinä missä Darius otti perääntyäkseen, astui tummahipiän tilalla taas uusi haastaja, nimittäin kenraalin kookas ratsu. Syndraen väliintulo sai Delathosin puremaan hampaitaan yhteen, miehen pysähtyen siksi hetkeksi kun Náro loikki kenraalin ja tuon alaisen väliin, sähisemään isäntäänsä uhanneelle minkä kerkesi.
Kadzait seurasi tilannetta hieman kaarrellen kauempana, niin kuin oli tehnyt jo tovin. Kissapedolla ei ollut osaa eikä aisaa hypätä otteluun mukaan nyt, ja se näytti tiedostavan sen varsin hyvin, pysytellen vain suosiolla kauempana tilanteesta. Olihan naaras nähnyt tällaista useamminkin, milloin jopa omatoimisesti raahannut isäntänsä henkihieverissä lähemmäs kyliä ja kaupunkeja jotta tuo henkensä oli säilyttänyt pääsemällä samantien hoitoon. Nyt oli kuitenkin väärä hetki mennä isännän eteen, ja siinä mielessä kissapeto näytti jopa säälivän Syndraeta päätään alaspäin laskien istahtaessaan paikoilleen, ison elikon niin uhmakkaasti astuessa kenraalia puolustamaan ilmeisesti vaaraa tiedostamatta.

Verenpunainen katse otti kuitenkin tarttuakseen Nároon. Se hiljeni hetkeksi kun Delathos sitä katsoi silmästä silmään, mutta uhkailu jatkui heti kun haltian katse käväisi Dariuksessa. Pitikö hänen siis oikeasti haastaa Syndrae ennen kuin kenraalin kimppuun pääsi? Olkoot niin.
Se magian muodostama, tavallisesti puuttuva käsi ojentui pienesti Winderiä kohden, kun kaksivärinen tulipallo otti lentääkseen hetken muodostumisen jälkeen Haukansilmää päin. Syndrae yritti tietenkin hypätä sen tielle, onnistumatta kuitenkaan saamaan kuin osan tuosta maagisesta pallosta pysähtymään, kun loput ottivat lentääkseen yhä Haukansilmää kohti. Peto kirjaimellisesti hyökkäsi nyt tummahipiää kohden vihaisesti mylvien, luottaen selvästikin että kokonsa avulla saisi punasilmäisen haastajansa katumaan sitä että tuo koskaan oli yrittänyt Dariukseen kajota.

Del ei voinut olla kuin otettu tästä haasteen. Mitäpä hän paremmin osasikaan, kuin petojen listimisen, oli missä mielentilassa tahansa, järjissään tai ei. Syndraen päälle rynniminen väistettiin hieman syrjään vetäytyen, pakkasherran vielä seuraten ettei jäänyt valtavan elukan potkujen tielle, jos hopeanharmaa olento yritti niitä haltiaa kohden nakata. Edes maata myöten lyövä sininen, jäisenhyytävä tuli ei Nároa pysäyttänyt, vaikka viiman tiellä sen nahka ja karvat ottivat jäädäkseen hienon kuuran alle. Caradhrasinkaan varsinaisesti, kaiken leikkaavasta vaikutuksesta ei ollut nyt iloa, kun kyseessä oli lihallinen eläin eikä haarniskaan pukeutunut sotilas.
Syndrae kuitenkin jatkoi päälle käymistä, yrittäen milloin astua päälle tai purra Delathosta kun tarpeeksi likelle pääsi. Del puolestaan vastasi tuon pedon hyökkäyksiin yrittäen osua miekallaan milloin minnekin Syndraen kehoa, vedellen enemmän ja vähemmän syviä haavoja sinne tänne. Lähinnä kuitenkin vain härnäten petoa siihen saakka, kunnes sai tartuttua kiinni Náron alimmasta sarvesta ja kiepautettua itsensä niin, ettei peto kyennyt kun potkimaan korkeintaan etummaisilla koivillaan haltiaa itsestään kauemmas. Tuloksesta, vaikka kovien kavioiden päälle polkeminen ikävältä tuntuikin, ei Del aikonut päästää irti. Hieman nykäisten Náro lähtikin yllättäen juoksuun, raahaten kuurapartaa mukanaan ja yritti itseään villisti heitellen saada punasilmäisen päästämään taas irti, kunnes viimein kaviollaan onnistui lyömään tummahipiäisen miehen itsestään kauemmas.

Kuurainen tomu pöllähti ilmaan, haavoittuneen kuuraparran mätkähtäessä maahan parahtaen. Eikä Del ehtinyt kuin pudistaa päätään kerran, kun päässä vilisi ja korvissa soi lujan iskun jälkeen, rinnan kivistämisestä puhumattakaan, kun hopeinen peto loikkasi villisti maassa makaavaa kohden. Varsin häijynnäköinen kita avautui, kun naaras yritti suunnata leukojaan itseään kokoilevaa pakkasherra kohti, yrittäen purra haltiaa käsivarteen. Siihen vasempaan, Delin ainokaiseen jonka tuo omisti.
Pedon hampaiden upotessa lihaan ja veren tirskuessa tuon suupieliin, peto näytti olevan mielissään siinä missä Delathos puolestaan karjaisi kivusta, tiputtaen Caradhrasin viereensä ja vapaalla kädellä pedon turpaa työntäen. Náro kävi nyt nostamaan miestä raajassa hampaillaan roikkuen hieman ylemmäs väkisin, pakkasherran korkeintaan voidessa myötäillä tuota liikettä – mutta siinä oli myös oma etunsa. Selvästi hurmioituneena siitä että hampaansa oli johonkin saanut viimein upottaa, Náro jätti kuitenkin Delin magian luoman käden täysin epähuomioonsa. Kun Syndrae nosti haltiaa ylemmäs, saattoi punasilmäinen sen verran kehoaan taivuttaa, että toisella kädellään sai tukevan otteen kultaisesta aseestaan, joka kirjaimellisesti lyötiin naaraan rintaa vasten. Jäinen purkaus porasi edellä, antaen miekan terän lipua nyt kuin kuuma veitsi voihin Syndraen rinnasta sisään hieman viistosti lähes koko terän mitan, jolloin tuo kookas peto avasi viimein leukansa ja päästi tuskaisen, korviavihlovan rääkäisyn ilmaan kun se lähti yrittämään vaivalloisesti kauemmas hyppien, kaatuen kuitenkin jaloiltaan hyvin pian alas maahan valittamaan viimeisimmillään. Kirjaimellisesti vain muutamien senttien päähän Delathosista, joka oli jäänyt maahan puolittain makaamaan hiukset kasvojensa peittona, saaden väistettyä juuri ja juuri kuolemaa tekevän olennon tieltä kun se maahan vauhdilla tömähti.


//Just niin. EIKUN! Zalu tulee mielellään pitämään privaatti strippishown Papalle. Kyllä sen jälkeen armorit lentää päältä nii nopsaan että HUH. GARRISON ON KAKKA. BLIZZARD ON KAKKA. Mennään bilettään jonnekin muualle! TÄÄ VISKI ON VISKI!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Marras 2014, 10:20

Kuuraparta kävi ottamaan kohteekseen syndraen, joka väliin oli tullut haastamaan raivopäistä. Darius seurasi tilannetta näin alkuunsa taka-alalta, huomaten kuitenkin kuinka kuuraparran katse käväisi itsessään. Selvästi Delathos olisi halunnut päästä haltian kimppuun, mutta kovin tarmokkaasti Náro kävi uhoamaan heti, jos raivopäisen katse eksyi Winderin puoleen. Ei se kuitenkaan estänyt Delathosta yrittämästä, kuuraparran ojentaessa kätensä - sen toisen kätensä, mitä ei edes pitäisi olla olemassa... - kohden Dariusta. Haukansilmä ehti juuri ja juuri peruuttamaan tieltä pois, hypäten tuon kiven taakse suojaan moiselta etähyökkäykseltä. Oli hän nähnyt kuinka Delathos äskettäin magiaa heitteli ympäriinsä, joten moiseen hyökkäykseen osattiin varautua. Ainakin nyt. Sen pahemmin ei mielipuoli ehtinyt Winderiin keskittyä, kun Syndrae kävi päälle.

Oli selvää, että Delathos ei ollut oma itsensä. Tai no, ehkä oli, mistä Darius tiesi kytikö kuuraparran sisällä palava halu päästä eroon Winderistä. Tosin kaikki puheet pakkomielteestä tuskin olisivat silloin tulleet pintaan. Tai no mistä Darius tiesi! Tilanne tuntui muutenkin niin absurdilta nyt, Winderin ollen enemmän tai vähemmän sekaisin. Hän oli menettänyt monta hyvää sotilasta, mukaan lukien vanhimman, luotetuimman kapteeninsa! Ja nyt oma sotilas hyökkäsi kenraalin kimppuun. Oli todellakin virhe hyökätä Fritzin joukkojen kimppuun. Ainoa plussa oli, että nyt he tiesivät ihmisten yhdestä uudesta eliitistä. Se oli kuitenkin laiha lohtu kaikkeen nähden.
Haukansilmä tasaili hengitystään ja keräili voimiaan hetken kiven takana, kuunnellen lähinnä yhteenoton ääniä. Hän ei uskaltanut vielä katsoa, ties vaikka olisi lentänyt taas liekkejä päin näköä, mutta kuulosti siltä että syndrae piti Delathosin sopivasti kiireisenä. Katseeseen osui myös Kadzait, joka kauempana katseli isäntänsä riehumista. Typerä katti, olisi koittanut rauhoitella kuurapartaa, tummahipiä kun tuntui rakastavansa kissaansa yli kaiken. Kenties tuo tuttu karvakasa olisi ollut tarpeeksi rauhoittamaan Delathosin nyt.

Kuullessaan Delathosin karjahtavan kivusta, kävi Darius viimein poistumaan turvansa takaa. Náro oli saanut otteen kuuraparrasta ja näytti turhankin ylpeältä saavutukseensa. Se ylpeys taisi olla kuitenkin nuoren, malttamattoman syndraen virhe. Vieläkään luovuttamatta kävi Delathos lopulta iskemään miekkansa petoon, joka nyt puolestaan kävi kivusta rääkymään ja hypähtelemään. Ei siinä kauaa mennyt, kun tuo ratsu oli maassa kitumassa. Maassa oli kuitenkin myös Delathos. Darius katsoi tilannetta hetken aikaa kauempaa, kunnes lähti kävelevin askelein lähestymään. Askeleet muuttuivat kuitenkin juokseviksi, Winderin saapuen paikalle vauhdilla. Keihäs oli kädessä ja valmiina, mutta sen sijaan että olisi sillä Delathosta uhkaillut, kävi Haukansilmä iskemään keihäänsä Syndraensa päähän, tehden nopean lopun tuon kitumiselle. Varmasti Náro tulisi tästä kiukuttelemaan, mutta parempi se oli saattaa kuolleeseen tilaan nopeasti. Sitä nopeammin tuo peto myös palaisi.
Keihäs kiskaistiin irti syndraen ruhosta ja vedettiin pieneksi, jonka jälkeen Darius asetti aseensa vyölleen. Ehkei kannattanut pitää mitään uhkaavia merkkejä - kuten aseita - esillä, jos Delathos oli nyt helposti provosoituvassa tilassa. Joskin tuossa maassa maatessaan ei kuuraparta näyttänyt kovin uhkaavalta. Joko tuolta voimat loppuivat?

Pienen hetken Darius katseli Delathosta kauempaa, kunnes otti varovaisen askeleen lähemmäksi.
"Delathos...?" Kenraali toisi jälleen jäähaltian nimeä, uskaltamatta mennä turhan lähelle ennen kuin oli varma siitä, että kuuraparta ei hyökkäisi.
Mielessä kävi myös se ilkeä ajatus antaa Delathosin vain olla. Jättää tuo tuohon. Tai mikä pahempaa, suorittaa samanlainen armokuolema mitä Nárolle juuri. Mutta ei Winder omiaan voinut tappaa, vaikka kyseessä olikin mies, jonka hän olisi mielellään nähnyt kuolleena. Tai niin Darius aina uskotteli itselleen, mutta nyt kun Delathos tosiaan viittä vaille kuolleelta näytti, ei kenraali voinut sanoa sen olevan kovin mieluisa näky. Hän halusi auttaa valkohapsista, mutta tuon tila teki kaikesta niin kovin hankalaa...


// EIKUNNN. Zalu heittää armorit päin Iron horden näköä ja sitten lemmitään. Silleen miehisesti. Koko iron horde kaatuu samalla koska ne kattoo et ei vidu, liian homoa, jätetään Azeroth rauhaan. Ja niin sota voitettiin rakkauden voimalla. GARRISON ON KAKKA MUTTA sentään se toimi tänään aamusta mut siitä nyt ei oo mitään iloo ku kouluun pitää mennä joten kiawkdjwe. Ja huomiseksko muka pitäis olla lvl 100 joo vitut 8) Mennään bilettään crossroadin mailboxille! TÄMÄ VISKI TYKKÄÄ BLOGEISTA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Marras 2014, 15:46

Del ei selvästikään kiinnittänyt huomiota siihen, kun Haukansilmä kävi kituvan ratsunsa lopettamaan vieressä. Tummahipiä tyytyikin vain hengittelemään varsin kuuluvasti maasta käsin, jokseenkin murisevan äänen rahisevan jokaisella hengityksellä kuuraparran puhaltaessa ilmaa ulos. Jokaiseen kolkkaan kehosta koski niin vietävästi, selässä yhä syvällä lihassa, tiukasti kiinni olevien aseiden alkaessa hiljalleen haitata yhä enemmän ja enemmän liikkumista. Jos Delathos itse olisi nyt saanut valita, olisi mies todennäköisesti vain kuollut niille sijoilleen – mutta ei. Magian nostattama katkuinen käry nousi taas korjaamaan Náron suorittaman pureman jälkiä, lähtien taas pakottamaan Deliä pystyyn.
Siihen magian luomaan käteensä nojaten, tummahipiä jäi hetkeksi vain nojaamaan polvilleen alas maahan. Hiukset peittivät yhä punasilmäisen demonin kasvoja, kun viimein se hyytävä nauru taas kantautui ilmaan, kuuraparran huojuessa itsensä lopulta omien jalkojensa varaan seisomaan.

Samantien, verestä osin punaiseksi värjäytyneet hiukset ottivat siirtyäkseen taas omille paikoilleen, paljastaen mielipuolen kasvot altaan jälleen varsin murhanhimoisina. Syndraen tappaminen oli taas saanut puolikuolleeseen mieheen jonkinlaista verenjanoa, magian ohjaileman mielen ollessa taas kaikkea muuta kuin valmis lopettamaan tähän.

Maa jalkojen alla värjäytyi taas räjähdysmäisesti valkeaksi, alueen ulottuessa, tai ehkä paremmin kiriessä Winderiä kohti, pysähtyen tuon saappaankärkien alle. Ei tarvinnut olla penaalin terävin kynä tajutakseen kenen perässä Delathos taas oli, sen ylimääräisen esteen joka väliin oli käynyt isäntäänsä suojelemaan ollessa nyt kuolleena maassa, suomassa hullulle varsin vapaa kulku silmäpuolta kohden. Mutta toisin kuin olisi voinut luulla, ei Del poikennut enää miekkaansa repimään Náron lihasta irti mukaansa, vaan paljain käsin lähti lähestymään hitaasti Haukansilmää. Ei sekään miellyttävä vaihtoehto ollut, sisäisen tuhovoiman käydessä repimään taas säröjä Delathosin kasvoihin, siinä missä tuon tappokoneen kädet alkoivat taas hohtaa kirkasta valoa itsestään.
…Sinä”, murhaavan matala, moninainen ääni toisti, pakkasherran kiertäessä lähemmäs Haukansilmää, joka kauemmas hänestä yritti. Turhaan, jos Deliltä kysyttiin, sillä kenraalin ontuva meno ei tuota hirveän kauan kuuraparrasta erossa pitäisi.
Hieman tahdikkaammat askeleet lähtivätkin kulkemaan Dariusta kohti, ilman tuntuen samalla kiristyvän kaksikon ympärillä kuin kireä pakkanen olisi yllättäen laskeutunut vanhaan metsän kolkkaan. Delathosin hengitys huurusi, valkeiden höyrypilvien kohoillen ilmaan kun tummahipiä Winderiä kohti asteli, murhanhimoisen katseen tuijottaessa vain ja ainoastaan silmäpuolta joka näytti ainoaksi tehtäväkseen ottaneensa vain päästä mahdollisimman kauas Delathoksesta. Delin kuitenkin sinnikkäästi astellen niin tahdikkaasti eteenpäin kuin kykeni.

Taas hallitsematon paineaalto kävi pyyhkäisemään maata, jäätäen kaiken mihin osui, muodostaen myös peilikirkasta jäätä sinne tänne – johon myös Haukansilmä kävi itsensä epähuomiossa kumoamaan hetken pakoilunsa jälkeen. Silmäpuolen ei annettu kuitenkaan lähteä enää yrittämään karkuun, pakkasherran harpatessa suuremmin askelin maassa olevan kenraalin vierelle, tarraten varsin vaativasti tuon tummien kutrien pitkistä latvoista kiinni, jotka ottivat värjäytyäkseen kuurasta valkeiksi tummahipiän kosketuksessa. Hyvä ettei koko kenraali muuttunut yhdeksi kalikaksi sen raivonpuuskan alla, johon nyt oli jäänyt.
Delathos kuitenkin ryhtyi varsin säälimättömästi retuuttamaan Winderiä otteessaan, potkien jo valmiiksi osumaa ottaneen kenraalin maata vasten nurin, panssaroidun kengän kyljen pamahtaessa vielä viimeisen kerran Dariuksen päätä vasten. Kylmä tuli pyöri auran kaltaisena alati Delathosin jaloissa, siitä lähtevien jääpalojen hakatessa Winderiä vasten aina siihen asti, kun punasilmäinen kävi kumartumaan ja tarraamaan Haukansilmän rintapielistä kiinni sillä kummallisemmalla kädellään. Vain metalli kävi kirskumaan, kauttaaltaan hohtavan käden purressa Dariuksen rintapanssareista kerralla läpi, rutistaen kasaan puristuneen metallin rippeitä. Del veti silmäpuolen lähes kiinni omiin kasvoihinsa, terävästi eteenpäin lähtien Winder edellään lähintä pystyyn kuollutta puunrunkoa kohti. Kenraali paiskattiin selkä runkoa vasten, toinen vapaista, kylmistä käsistä tarraten Haukansilmän kaulanpielistä, samalla kun kuuraparta nosti itseään lyhyemmän runkoa vasten ilmaan.


//Ja Zaluhan teki vain työtä käskettyä. Ei uskalla iron horde tulla siihen väliin niin. Gul’dan päättää että joo, mennään muualle, tuolla pyllyt on vaarassa. Lopulta Papa ja Zalu pystyttää hirveen gaybarin sinne garrisoniin sit ja ne elää herroiks draenorissa. HAPPY ENDIN. Eiku täh. SINNE MENNÄÄN BILETTÄÄN JOOOOO! Darin pylly on nyt vaarassa revetä lopullisesti. MISSÄ ON IRI THE SAVIOUR!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Marras 2014, 16:54

Ei, ei Delathos vieläkään ollut oma itsensä. Tai no, mistä Darius tiesi oliko tämä mielipuoli juuri se, mitä Delathos oikeasti oli, sen rauhallisemman version ollessa vain esirippu. Sitä kenraali ei kuitenkaan lähtenyt pohtimaan saatikka kyselemään, Haukansilmän käydessä peruuttamaan sitä mukaan mitä Delathos lähemmäksi tuli. Asettaan kenraali ei vetänyt esiin, ei hän yhäkään halunnut satuttaa Delathosta ja jos totta puhuttiin, ei Darius uskonut keihäästä olevan mitään hyötyä nyt. Piti vain perääntyä, väistellä ja pysyä kaukana tummahipiästä. Se osoittautui kuitenkin hankalammaksi tehtäväksi, kenraalin jalkojen alkaessa olla maitohapoilla. Eikä se haava pohkeessakaan kyllä auttanut asiaa yhtään, haltian kuitenkin pyrkiessä pysymään vielä menossa mukana. Koko ajan tarkka katse seuraili jokaista jäähaltian liikettä. Sentään tuokaan ei omaa asettaan ollut riuhtaissut matkaansa, joten lävistetyksi tulemisen vaara oli nyt pieni. Pieni, ei olematon, ties vaikka Delathos kykenisi kätensä iskemään kertaheitolla kenraalin lävitse.

"Delathos rauhoitu, et tiedä mitä olet tekemässä" Darius kävi jälleen avaamaan suunsa tiheän hengityksen lomasta, samalla kun pakkanen tuntui yltyvän ympärillä. Arvatenkin se johtui Delathosista, mutta kylmyys ei näyttänyt nyt kumpaakaan haittaavan, ainakaan vielä. Jos näissä pakkasissa Darius joutuisi pidempään riehumaan tässä varustuksessa, alkaisi se verottaa kenraalia entistä enemmän.
"Et ole oma its--" Pidemmälle kenraali ei taaskaan ehättänyt sanoissaan kun yllättäen paineaalto kävi pyyhkäisemään päin vanhempaa. Siinä samassa myös maa alla jäätyi, joka oli jo tarpeeksi kaatamaan Haukansilmän alas. Ei hän osannut odottaa yllättävää liukkautta kenkien alla, joten sen sileän tien oli silmäpuoli maassa. Kenraali älähti selän osuessa maahan, purren hammasta samalla yhteen. Nopeasti hän koitti ylös päästä, mutta Delathos oli toiminut huomattavasti nopeammin. Säälimättä kuuraparta kävi tarraamaan kiinni Haukansilmän pitkistä hiuksista, jotka kävivät värjäytymään kuurasta valkeiksi. Oli niin pirun kylmäkin.
Tietenkin Darius koitti pistää vastaan, mutta se osoittautui täysin turhaksi tuon raivohullun käydessä pieksemään kenraaliaan kovinkin säälimättömästi. Vähän väliä Haukansilmä yritti torjua, estää, väistää, päästä kauemmaksi ja jopa lyödä Delathosia, mutta mikään ei näyttänyt auttavan, eikä tummahipiä todellakaan päästänyt kenraalia nyt otteestaan, kerta kiinni oli saanut.

Mielessä kävi toki koittaa saada telepaattinen yhteys sotilaisiin, jotka ihmisten perään olivat lähteneet. Mutta Darius ei halunnut vaarantaa heidän henkeään nyt, kun Delathosia ei käynyt mikään pidättelemään. Jos tuo hyökkäsi Haukansilmän kimppuun, aivan varmasti kuuraparta kävisi myös puolituttujen sotilaiden kimppuun. Joten, apua ei pyydetty, ei keneltäkään. Haukansilmä sai pärjätä yksin, joskin se pärjääminen oli lähinnä iskujen vastaan ottamista ja toivomista siitä, että jos loppu tulisi, olisi se sitten nopea. Ei hän kuitenkaan kuolla halunnut, joten kovin tarmokkaasti pienempi miehistä koitti koko ajan pakoon tästä retuutuksesta. Turhaan.
Yllättäen pieksemisen ohesta kävi kuuraparta kumartumaan kenraalin puoleen. Darius ehti vain sähähtämään pienesti, kun se sähähdys vaihtuikin jokseenkin tuskaiseksi älähdykseksi. Tuo omituinen käsi kävi puremaan panssareista läpi ja rusensi mokoman suojauksen kuin se olisi ollut pelkkää paperia. Kaikesta pahoinpitelystä tuskaisesti huohottava haltia ehätti vain nostaa kätensä vasten Delathosin hartioita, kun tummahipiä kävi riuhtaisemaan Haukansilmän ylös ja ennen kuin Darius ehti tilanteen tasalle kunnolla, oli toinen paiskannut hänet vasten puunrunkoa.

Darius puuskahti ilmojen paiskautuessa pihalle, irvistäen samalla silkasta kivusta. Haava selässä ei pitänyt yhtään tuosta tempauksesta. Dariuksen teki mieli painua kasaan, mutta moiseen ei suotu edes tilaisuutta kun Delathosin toinen käsi kävi tarraamaan kiinni kenraalin kaulasta, tummahipiän samalla nostaen kenraalia ylemmäs vasten puunrunkoa. Haukansilmän toinen käsi hakeutui Delathosin käsivarrelle, joka häntä kaulasta piti, kenraalin koittaen pienesti repiä tuon otetta irti. Toinen käsistä oli vasten valkohapsen hartiaa, Dariuksen tavallaan ottaen tukea tuosta, ettei pelkästään nuoremman kädenvarassa roikkunut.
"D-Deltahos pyydänh" Kenraali aloitti ääneen, joskin puhuminen oli hankalaa kun toisen käsi oli kaulalla "Rauhoitu. Tapat minut vielä!"
Hetken kenraali empi, sanomatta tai tekemättä mitään. Pian tuo kuitenkin kävi nostamaan jalkansa Delathoksen puoleen, vetäen kuuraparran jalkalukkoon itseään vasten, saaden näin myös paremmin tuettua itseään. Hartialla levännyt käsi kävi ujuttautumaan Delathosin hiuksiin, vetäen mielipuolen kasvot lähemmäksi kenraalia. Se käsi kävi myös pienesti silittelemään toisen niskavilloja ja takaraivoa, kenraalin varoen raapimasta terävillä hanskoillaan toista liikaa.
"Del, kiltti" Darius aloitti nyt huomattavasti matalammalla, lähes kuiskaavalla äänellä ollessaan lähempänä kuuraparran korvaa "lopeta. Pyydän".
Oli ensimmäinen kerta kun Darius käytti Delathoksen nimen lyhennettä. Kyllä sitä muut kuiskauksen jäsenet tuntuivat silloin tällöin käyttävän kun jäähaltiasta puhuttiin, mutta Haukansilmä oli tähän asti puhunut kuuraparrasta sukunimellä lähes joka tilanteessa.

Kenraalin toinen käsi kävi laskeutumaan Delathosin käsivarrelta tuon vasemmalle poskelle, samalla kun takaraivon puolella oleva käsi veti jäähaltian kasvoja entistä lähemmäksi Kenraalin omia. Poskelle laskettu käsi kävi myös pienesti silittelemään toista, Dariuksen katsoessa alas toiseen. Haukansilmän katse oli anova, rauhallinen, omalla tavallaan myös alistuvan luovuttava. Hänen kasvoillaan lepäsi lähinnä odottava tuskainen ilme, joka paikan huutaessa kivusta ja uupumuksesta, puhumattakaan tuosta hyytävästä otteesta kaulalla.
"Del, pyydän...."



// Pyllyt on vaarassa, pois täältä. No homo plz. Siellä riehuivat onnellisina Draenorin parhaimmassa homobaarissa, kyllä <3 HAPPY END. Iri, naistas-- ei kun siis miestäs hakataan, tuu auttaan. Voi vidun apuva nyt (------DDD Oon odottanu et saan käyttää tätä: 0/5 DELI MENIT LIIAN PITKÄLLE... taas //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Marras 2014, 18:45

Höyryinen hengitys puhalsi vasten Winderiä, mielipuolen tuijottaessa puunrunkoa vasten nostamansa kenraalia silmästä silmään. Verenpunainen katse janosi vain toisten henkien viemistä – niitä lukuisia runnottuja ruumiita, jotka tätä puolta Delathosia niin kovasti kiehtoivat. Niin väärin kuin Haukansilmän kimppuun käyminen olikin, ei pakkasherra itseään voinut mitenkään pidellä aisoissa, vaan mielivaltaisesti hyökkäsi yhä eteenpäin seuraavien kimppuun. Mikäli kuiskauksen sotilaat olisivat ottaneet palatakseen jo takaisin ja rientäneet kenraalinsa hätiin, olisivat nuo todennäköisesti saaneet myös oman osansa Delin kanssa painimisesta, josta ei nyt näyttänyt tulevan loppua millään.
Verenpunaisena loistava katse tuijotti kuitenkin Dariusta, joka kävi nyt ääneen laukomaan sanoja suustaan, yrittäen selvästi rauhoitella vaaleatukkaista osapuolta. Ohessa kenraali vetäisi Delathosin jaloillaan paremmin itseään vasten, tuoden hullun kasvoja vain lähemmäs itseään. Pakkasherra ärähti tuota elettä, hetken puristaen silmäpuolen kurkunpieliä lujempaa, mutta ote otti löystyäkseen nopeasti. Jostain syystä Del tuntui viimein pysähtyneen, empien siinä toisen edessä sitä mitä oli tekemässä, vaikka viha ja raivo yhä paistoivatkin punasilmäisen kasvoilla. Hän olisi voinut vain tappaa Winderin niille sijoilleen heti, mutta se jokin selvästi pidätteli kuurapartaa murhateossaan…

Dariuksen jatkaessa aneluitaan, kävivät ne valoa altaan paistavat säröt katoamaan Delathoksen kasvoilta viimein. Siltikään se murhanhimoinen tuijotus ei siirtynyt kenraalista minnekään, Delin näyttäessä hetken kirjaimellisesti siltä että meinasi vielä viedä loppuun sen minkä oli aloittanutkin.
Ole hiljaa…”, tummahipiä manasi moniäänisesti kovin matalalta, mutta selvästi rauhallisemmin, Haukansilmän lähes kuiskatessa sanojaan mielipuolelle. Ei kukaan koskaan anonut lopettamaan. Ei ikinä. Kaikki vain hyväksyivät kohtalonsa siinä vaiheessa kun Delathos suuttui ja näin lujaa päälle tuli. Mutta tämä kenraali pyysi kuurapartaa lopettamaan.

Taas tuo silmäpuoli veti mielipuolisia kasvoja lähemmäs itseään, alkaen myös silitellä niskavillojen lisäksi Delathosin toista poskea, joka naarmujen ja veren peitossa oli.
Lopeta…”, pakkasherra sähisi kohtuullisen rauhallisesti omalla äänellään välistä, painaen Dariuksen hengitysteitä taas hetkellisesti lujemmin tukkoon. Samalla Del kuitenkin kävi laskemaan Haukansilmää sen verran alemmas että tuo saattaisi omilla jaloillaan seistä, eikä pakkasherran käsien varassa roikkuisi. Se hetken rauhoittuminen kuitenkin oli vain tyyntä myrskyn edellä, kun Delathos paiskasi Dariuksen selän uudestaan puuta vasten.
LOPETA!”, Del rääkäisi taas monella yhtäaikaisella äänellä yhtäaikaisesti, niin lujaa että ääni otti varmasti kaikuakseen hieman kauemmaksikin tältä aukiolta. Eikä ääni todellakaan ollut mikään kaunein mahdollinen, vaan selkäkarvatkin pystyyn nostattava, heikkohermoisimmatkin paikalleen jähmettävä. Puhuiko Del nyt Dariukselle? Vai kenties itselleen, anoen mieltänsä pääsemään taas vapaaksi?

Myös maa jalkojen alta alkoi taas jäätyä, kohmeen noustessa kuollutta puunrunkoa pitkin ylemmäs Haukansilmän selkää vasten. Puu natisi, ja sen jälkeen laho, kuiva ja ontto runko räsähti palasiksi, kun pakkasherra päätti kenraalin osin heittää taas voimallisemmin sitä vasten, päästäen otteensa viimein irti miehestä. Tavallaan suoden Winderille myös helpotuksen siitä, ettei tuon tarvinnut Delathoksen lähellä olla. Oliko Del tehnyt tämänkin sitten tietoisesti auttaakseen Dariuksen itsestään kauemmas, vai silkasta tahdostaan vain satuttaa ja tappaa yhä?
Ainoan vielä ehjän käden iho alkoi särkyä. Samaan tapaan mitä silloin joskus aikaisemmin vuorilla, kun Del oli toisen kätensä menettänyt tästä samaisesta syystä. Punainen katse tuijotti jokseenkin tyhjänä tuota näkyä, tummahipiäisen haltian alkaessa myös näyttää siltä että olisi voinut kaatua suorilta jaloilta alas hetkenä minä hyvänsä tästä eteenpäin.
…Et saa viedä toistakin”, jokseenkin surkuhupaisasti yhä monen äänen särkemä kokonaisuus manasi, Delathosin jäädessä vain odottamaan paikoilleen että tuo pirullinen voima kävisi repimään häneltä toisenkin käden, tai samantien koko miehen kappaleiksi. Yhä lihassa purevat aseetkin alkoivat viimein haavoistaan vuotaa, lämmittäen hartioita ja värjäten yllä olevia vaatteita lisää punaisiksi, samalla kun itse vammoja alkoi poltella ikävästi.


//PYLLYT MAINITTU. Cryptissä tavataan. Eiku täh. Papa siellä tiskijukkana sitten ja Zalu strippaa menemään. Zarga ja Dara ottavat tehtäväkseen tuhota tuon homobaarin. Vaikka salaa kuitenkin vähän kiehtoo käydä kattomassa, kenellekään ei sitten kerrota. IRI SYÖKSYY PELASTAMAAN. Heti kun kuulee Darin apuvan (D Ja ei taas tuota <3 0/5, DELI RAUHOTU JO//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron