THE JUGGERNAUT || Crim

Vanhametsä on alue Quinn metsässä, joka on täysin kuollutta. Tällä alueella ei kasva mitään. Maa on pelkkää tomuista, tamppautunutta multaa. Suuri, karu alue on täynnä pystyyn kuolleita, kivanlahoavia puita. Vain harva olento viihtyy tällä alueella. Väitetään, että metsä on kuollut magian vaikutuksesta. Musta magia olisi kuihduttanut tämän osan metsää, johtuen velhojen salaseurojen tapaamisista aikanaan.

Valvoja: Crimson

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Marras 2014, 19:47

Joka kerta kun kuuraparran ote kenraalin kaulalla kävi kiristymään, korahti Darius pienesti. Henkeä oli muutenkin vaikea saada vertavuotavan nenän takia, kenraalin koittaen vain saada edes joten kuten hengityksensä kulkemaan. Darius ei kuitenkaan koittanut rimpuilla toisen otteesta minnekään. Ei hän tästä pääsisi ja moinen riehuminen saattaisi provosoida Delathoksen uuteen hyökkäykseen ja sitä Darius ei halunnut. Nyt toinen sentään oli suhteellisen rauhallinen, eikä jostain syystä ollut vielä päästänyt Haukansilmää hengiltä. Jokin selvästi pidätteli mielipuolta, mutta mikä? Darius ei kyllä tiennyt, olisiko halunnut tietää syytä siihen... Mutta oli syy mikä tahansa, oli Darius kiitollinen ollessaan vielä sentään hengissä.

Moniäänisesti Delathos käski kenraalia olemaan hiljaa. Tai Darius oletti tuon puhuvan hänelle, kenellekäs muullekaan tässä tilanteessa? Kiltisti kenraali pitikin suunsa kiinni sen jälkeen, kerta nyt oli parempi totella toista. Ei Dariuksella juuri muuta vaihtoehtoa ollutkaan. Se silittelykin loppui Delathoksen käskiessä lopettamaan, kenraalin kuitenkin pitäen kätensä toisen harteilla vielä. Delathos soi myös mahdollisuuden kenraalille seistä omilla jaloillaan ja sekös tuntui helpottavalta, joskin pakkasherran käsi kaulalla oli vielä turhankin uhkaava. Kenraali ehti jo luulla Delathosin rauhoittuneen, mutta se oletus osoittautui nopeasti vääräksi, kuuraparran käydessä lyömään Haukansilmän uudemman kerran vasten puunrunkoa. Darius parahti, samalla kun ne kädet viimein nousivat takaisin ottamaan kiinni Dealthoksen kaulaa pitelevän käden käsivarresta.

Irvistäen kenraali koitti saada Delathosin otetta irti, kuuraparran jälleen huutaen moniäänisellä äänellään lopettamaan. Enää Darius ei oikeastaan tiennyt kenelle Delathos huusi, huusiko edes kellekään. Tuo oli sekaisin, epävakaassa tilassa, mahtoiko edes tiedostaa kuka oli ja missä oli, saatikka mitä oli tekemässä ja kenelle.
Haukankatse kääntyi maan puoleen jään jälleen levitessä jalkojen alla. Se kohme kävi kohoamaan myös Dariuksen takana olevaan puunrunkoon, saaden vanhan ja onton rungon natisemaan ilkeästi. Darius oli selvästi avaamassa suunsa jälleen, kun Delathos kävi yllättäen heittämään kenraalin kauemmaksi itsestään, puunrungon rikkoutuessa siinä samalla. Darius lennähti maahan, ilmat lensivät pihalle samalla kun kenraali älähti pienesti. Jälleen kerran sai Haukansilmä tasailla hengitystään ja sykettään, ollen jo itse lopen uupunut tästä kaikesta. Ei hän kyennyt edes heti nousemaankaan, tuijottaen hetken kohti taivasta kovinkin luovuttaneena.

Kaikesta huolimatta Darius kävi kampeamaan itsensä ylös. Sentään Delathos ei enää hyökännyt, mutta ei liioin näyttänyt voivan kovin hyvinkään. Haukansilmä seuraili hetken sivummalta valkohapsen touhuja, miettien tarkasti, lähtisikö lähestymään vai ei. Ääni päässä kyllä käski nyt pysymään kaukana pakkasherrasta, kerta tuon otteesta oli pakoon päästy, mutta toinen ääni taas...
Hitaasti, varovaisesti Darius lähti ottamaan ontuvia askeleita Delathosin luokse, lähestyen erittäin varovaisesti sotilasta, joka näytti nyt siltä että oli saavuttamassa voimiensa rajat. Ehkä tämä oli sittenkin virhe, ehkä olisi vain kannattanut ottaa jalat alle ja perääntyä, mutta jostain syystä Haukansilmä ei sitä tehnyt. Ehkä sotilaiden ja rakkaan ystävän menettäminen oli tarpeeksi suuri isku tehdäkseen Dariuksesta tyhmänrohkean, Haukansilmän askeltaessa nyt kovinkin vakaasti Delathoksen luokse. Vaikka näyttikin rauhalliselta, oli Darius silti valmis väistämään ja perääntymään, mikäli Delathos yrittäisi jälleen päälle käydä.
"Del..." Ääni rohisi huohotuksesta kuivan kurkun takia, Dariuksen käydessä jälleen toistamaan kuuraparran nimeä "Anna minä autan sinua...".


//TO THE PYLLYLANDeikun. Zarga ja Dara päätyy kuule sen baarin vakioasiakkaiks, jahka vaan myöntävät itselleen että vähän tekis mieli siellä leirinuotiolla aina reissussa vehtailla. DARI HUUTAA APUVA NIIN MAAN PERKELEESTI ETTÄ HUH. Irin on pakko tulla. höhö tulla. DELI RAUHOITTUU KYLLÄ NYT //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 20 Marras 2014, 22:29

Se tyhjän punertava katse seuraili omaa kättä niin kauan, kunnes otti noustakseen lähemmäs tulevaan Dariukseen, tummeten taas asteen verran. Kenraali halusi vain auttaa. Epäilemättä, mutta Del ei kuitenkaan ollut valmis ottamaan silmäpuolen apua vastaan. Tai no, Delathos olisi, mutta sillä hetkellä vielä magian nielemä mieli ei, mikä oli jo hetki sitten näkynyt miehen ristiriitaisessa käytöksessä, sen oikean persoonan ollessa väkisin heittänyt kenraalin mielipuolesta kauemmas.

Samalla hetkellä myös Kadzait otti lähestyäkseen kaksikkoa syrjemmältä. Askeleissaan äänetön, valtava kissapeto kiersi alati hieman matalalta muristen lähemmäs ja lähemmäs, pysähtyen sitten taas istumaan aloilleen Delathosin mulkaistessa murhaavasti tiikeriä. Kadzait ei halunnut olla tuossa koitoksessa mukana, vaan se suosiolla jumitti hieman kauempana turvatakseen sen, ettei löytyisi seuraavana hetkenä taljana isäntänsä tuvan seinältä. Se oli valmis odottamaan että Deliltä katosi taju, tai toinen haltia oli saanut kuuraparran taas entiselleen. Tosin, mikä mittakaava entiselleen pääsyssä olikaan tällä kertaa, kun isäntä vaikutti viittä vaille valmiilta kaatumaan kuolleena alas.
Kissaa vahdannut katse nousi taas Haukansilmään, pakkasherran irvistäessä hetken kipujaan. Joka paikkaa kolotti ja jokin voima tuntui vain vetävän alemmas, tehden pystyssä seisomisesta niin kovin hankalaa. Siltikään Del ei suostunut kaatumaan alas.

Älä…”, punasilmäinen tappaja totesi hengästyneenä, jo tutummalla äänellä Haukansilmälle, ”…tule lähemmäs”. Ehkä olisi ollut Dariuksellekin vain parempi jättää käsipuoli oman onnensa nojaan tänne ja vain lähteä paikalta. Delathos ei todellakaan halunnut viedä omaa kenraaliaan hautaansa kaikkien näiden jo valmiiksi tapettujen uhrien lisäksi, vaikka jokin kyllä mielessä huusi toista. Eihän pakkasherra Haukansilmästä mitenkään välittänyt, joten mikä teki tuon tappamisesta sitten näin vaikeaa, vaikka kenraali selvästikin helppo uhri tuossa kunnossa oli?
Delathos sylkäisi suuhunsa kertynyttä verta pois, tarkkaillen katseellaan jotenkin varautuneesti Winderiä. Kuuraparta kirjaimellisesti pidätteli itseään paikoillaan. Vaikka olisi yhä voinut hypätä kuristamaan Haukansilmän, yritti Del siitä huolimatta pysyä vain niillä sijoillaan mahdollisimman rauhallisena, mielensä kanssa taistellen. Vaikka silmät yhä palavina loistivat, oli pakkasherralla varsin kärsivänväsynyt ilme kasvoillaan samalla. Käsistä se kummallisempi ottikin nyt noustakseen pitelemään varsin alitajuisesti vasempaa käsivartta, joka yhä loisti kirkkaana, ja jota koski, kiristi ja poltteli samaan aikaan.
Ei sinun… tarvitse”, Del henkäisi, horjahtaen jo pienesti eteenpäin, miehen saadessa tuettua kuitenkin tasapainoaan vielä toisen jalkansa varaan hankalasti.
En tarvitse…”, Del ehti aloittaa, painuen sanojensa jälkeen kuitenkin yhä enemmän ja enemmän kumaraan, ”…apua..si”, tummahipiäinen jatkoi sähisten, lähtien todellakin nyt viimein kaatumaan alas jaloiltaan, toisella polvella ja käsillä maasta valmiina tukea ottamaan ja siitä kyljelleen kaatumaan, mikäli muuta tukea ei olisi hyvin pian tarjolla pitämässä pakkasherraa pystyssä.


//EIKUNNNN. Nii just. Zargan ja Daran tulevaisuus on siellä Zalun kanssa strippailemassa. Kyllä ne vielä joskus siellä nuotion äärellä keksii että molemmilla on housuissa jotain ja niillä voisi jotain ehkä tehdä ja niin. NONI NYT. Tulla, HÖHÖHÖ. Ritari Iri tulee pelastamaan prinsessa Dariuksen. DELI EI KOSKAAN RAUHOTU//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Marras 2014, 23:25

Darius kyllä kuuli ja havainnollisti kissapedon liikkeet taustalla, mutta hän ei katsahtanut tuon puoleen. Haukansilmä halusi pitää katseensa nyt Delathosissa, joka yhä kovin arvaamattomassa tilassa oli. Vielä yhden askeleen kenraali ottikin, ennen kuin Delathos kävi kieltämään tutummalla äänellään häntä tulemasta lähemmäksi. Darius pysähtyi niille sijoilleen, mutta ei lähtenyt perääntymään, vaikka valmiina moiseen olikin. Kysyvä, jokseenkin väsynyt katse tarkkaili Delathosia, Dariuksen selvästi odottaen tuolta jotain reaktiota hänen läsnäoloonsa. Mieluiten jotain... rauhallista reaktiota. Näytti siltä, kuin Delathos olisi varta vasten pidätellyt itseään paikoillaan. Ihan kuin tuo olisi vielä harkinnut, kävisikö päälle vai pitäisikö itsensä kurissa. Silmäpuoli tuijotti suoraan palavanpunaiseen katseeseen, kuitenkaan katseellaan haastamatta toista minkäänlaiseen yhteenottoon. Ennemminkin Dariuksen katse oli lempeä, huolestunut, mutta silti vakava.

Delathos kävi toteamaan, ettei tarvinnut kenraalin apua. Normaalisti Darius olisi tässä välissä naurahtanut kuivahkosti ja todennut sotilaan valehtelevan päin näköään, mutta nyt Darius piti suunsa kiinni. Ei tuota vieläkään kannattanut provosoida saatikka ärsyttää.
Se horjahdus mikä noita sanoja seurasi sai Dariuksen aluksi ottamaan nopean askeleen taaksepäin, mutta pian kenraali kävi lähestymään Delathosta nopein askelin. Kuuraparta vajosi maahan kenraalin edessä, Dariuksen kiiruhtaessa nopeasti sotilaansa avuksi.
"Delathos!" Jälleen jäähaltian nimeä toistettiin kenraalin käydessä rojahtamaan polvilleen Delathoksen viereen. Toinen käsistä kävi ujuttautumaan Delathosin niskan taakse kääntäen samalla sotilaan kasvoja paremmin kohden kenraalia. Toinen käsistä taas laskeutui Delathoksen yläselälle, varmistaen, ettei tuo selälleen kääntynyt juuri nyt, pitäen kuuraparran kyljellään.
"Pysy tajuissasi, älä sulje silmiäsi" Ehkä oli virhe tulla näin lähelle mielipuolta, mutta tuo näytti nyt niin lopen loppuun kuluneelta, ettei Darius uskonut Delathosin enää kykenevän riehumaan. Ja no, jos Delathos yllättäen kävisikin vielä nousemaan, Darius oli itse vapaaehtoisesti tämän riskin ottanut ja maksaisi siitä sitten kalliimmin. Valitettavasti.
"Meidän pitää saada sinut parantajalle..."



// EI KUNNNN. No niinpä, siellä pyllyä heiluttelevat ja Papa tykkää <: Ei Daral oo housuissa mitään kun sil ei ees oo niitä housuja hei!!! Tulla höhöhö. Prinsessa Darius kiittää ja tarjoaa sitten pyllyään ritari Irille. Eikun. DEL NYT //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 21 Marras 2014, 01:20

Delathos älähti, kaatuessaan alas tomuiselle, osin kuuraiselle maalle. Mutta sen sijaan että tummahipiä olisi saanut yksin kaatua alas kaikessa rauhassa, piti Dariuksen vielä sotkea lusikkansa soppaan ja tunkea lähelle, avittamaan pakkasherraa osin kaatumaan maahan helpommin. Del oli kirjaimellisesti kuitti, punaisten silmien vielä kuitenkin palaessa miehen päässä, magian ollessa valmiina vääntämään kärsivän ja kuolemaisillaan olevan miehen vielä ylös jos jokin kävisi henkeä uhkaamaan.
Siinä kuuraparta nyt kuitenkin lepäsi, kyljellään osin Winderin sylissä, henkeään raskaasti ja rohisten vetäen, Haukansilmän käskien vierestä Delathosin pitää tajuntansa. Eipä pakkasherra sitä kyennyt menettämäänkään niin pitkään, kun sisäisen tuhovoimansa piti pysyä hereillä – ellei joku sitten käynyt erikseen miestä kolkkaamaan tajuttomaksi – mikä saikin kuuraparran naurahtamaan tylysti muutaman kerran, naurun vaihtuessa nopeasti kuitenkin silkaksi kiroamiseksi. Olo oli taas uupuneempi kuin pitkään aikaan, tuskin Del olisi enää omilla jaloillaan pysynyt lujasta tahdostaan huolimatta yksin. Tummahipiäinen ei kuitenkaan näyttävästi panikoinut tilanteessa – olihan Del useamminkin kuin kerran tämän kokenut ja siitä myös tähän saakka selvinnyt. Syynä oli kuitenkin kokemuksen lisäksi myös kenraalin läsnäolo, joka myös osin tuntui pelottavan Delathosia, mutta lähinnä kuitenkin rauhoitti ja toi jonkinlaista turvaa tässä vaiheessa.

Hartioita kävi taas polttamaan, pakkasherran kasvoille nousten kärsivä irvistys, haltian sähistessä toisen vierellä. Niin kauan kun vasamat ja miekat lihassa kiinni olivat, ei voima pystynyt niitä haavoja korjaamaan, tai verenvuotoa tyrehdyttämään. Tuota elämäneliksiiriä tummahipiä oli menettänyt jo liiakseenkin, eikä keskellä metsää haahuilu ja väsymys hirveästi asiaa tuntunut nyt auttavan.
Vasenta, kirjaimellisesti lähes tulessa olevaa kättä pidellyt, käsi – se magian esiin vääntämä – tarrasi yllättäen kiinni Dariuksen toisesta käsivarresta kiinni, mahdollisen kankaan ja metallin jäätyen tuosta kosketuksesta.

E-ei… tarvitse”, Delathos sähisi, kauttaaltaan läpikuultavan käden tarttuessa paremmin kiinni vanhemmasta, lähinnä taas kielien siitä kivusta, josta kuuraparta kärsi kun sormet ottivat puristaakseen kapeampaa käsivartta. Ei Del parantajia tarvinnut. Ei juuri nyt. Hän tarvitsi vain sijan menettää tajuntansa, tai edes rauhoittua ylipäätään… tai muuten kaikkia alkaisi joko alusta tai vaihtoehtoisesti pakkasherra kävisi räjähtämään kappaleiksi tässä ja nyt, kokonaan tai vain ainoasta käsivarrestaan. Ja kättään Del ei aikonut tänne menettää!
Tummahipiä kuitenkin väänsi itsensä väkisin paremmin istumaan, tuki Darius tuota vaihtoehtoa tai ei, suostumatta yhäkään hyväksymään tilaansa. Hajoamaisillaan oleva vasenkäsi laskettiin ottamaan maasta tukea, tomun taas ottaessa valkean olomuodon pohjoisenhaltian kosketuksen alla. Delathos oli ehkä liiankin kovapintainen tilanteen suhteen, mutta hän jos kuka tiesi mihin tämä kaikki tulisi päättymään, jos sille ei oikein pistettä laitettaisi.
Revi… ne irti”, Del totesi heikolla äänellä Haukansilmälle, viitaten sanoilla lähinnä kaikkeen siihen metalliin mitä tummahipiän hartioihin oli lyöty turhaan, että tuo demoni olisi pysähtynyt.


//KUNKUNNNNNN. Papa on ihan innossaan. Anadonda herää jo ja nostaa päätänsä terraariossaan. DARA NYT NE HOUSUT JALKAAN, VAI TEKIKÖ ZARGA IHAN TURHAAN HOUSUT?! Höhhöhöhöööö. No niin kuuluukin. Muuten ritari Iri ei kyllä ollenkaan katsois hyvällä – kai prinsessa Darilla on sentään nätti mekko päällä? <: DEL JATKAA PÄRINÖITÄ//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Marras 2014, 01:53

Delathos oli kirjaimellisesti säälittävä näky. Sinällään Darius oli yllättynyt, että löysi itsestään sääliä tätä miestä kohtaan, kaiken sen jälkeen mitä heidän välillään oli tapahtunut. Tietenkään kenraali ei tulisi myöntämään minkäänlaisia lämpimämpiä tunteita mitä saattoi kyteä hänen sisällään tätä miestä kohtaan, vaan kävi aina vetoamaan siihen, että Delathos oli hänen sotilaansa, täten myös hänen vastuullaan. Kenraali välitti tuosta ja tuon selviytymisestä siinä missä muidenkin sotilaiden.
Haukansilmä hätkähti kuuraparran yllättäen tarratessa toisella kädellään kiinni hänen käsivarrestaan. Pienesti kenraali yritti jopa perääntyä, pysyen kuitenkin loppupeleissä paikoillaan, sillä Delathos ei näyttänyt tekevän mitään hyökkäävää tuolla eleellään. Joskin, se kylmä mitä jäätä muodostava kosketus toi mukanaan ei tuntunut kovinkaan kivalta. Parantajille saisikin sitten selitellä, mistä hitosta kenraali oli pakkasenpuremia saanut tähän aikaan vuodesta...

Kulmat kurtistuivat pienesti valkohapsen todetessa, ettei parantajia tarvinnut. Hulluko tuo oli?! Jos Delathos ei pääsisi parantajien - tai vähintäänkin hoitajien - käsiteltäväksi, kuolisi tuo varmasti vammoihinsa. Darius oli sanomassa vastaväitteitä tähän mielipiteeseen, kun Delathos päättikin käydä kampeamaan itsensä ylös. Aluksi vaistomaisesti Darius yritti pitää kuuraparran maassa, tuon ei todellakaan olisi kannattanut nousta ylös, mutta loppupeleissä kenraali antoi periksi ja jopa auttoi nuorempaansa paremmin istumaan. Mikäli tuolla voimaa oli vielä istuskella, ei Darius aikonut kieltää. Ei nyt, kun ei tiennyt miten tummahipiä kävisi reagoimaan vastaan väittämiseen.
Kenraali jatkoi sotilaansa tukemista tuon istuskellessa, tarkkaillen tummahipiän olotilaa. Nyt kun näin lähelle oli päässyt ilman, että Delathos yritti häntä murhata, ehti Haukansilmä paremmin tutkia mokoman haavoja ja... tuota magiaa. Se herätti kysymyksiä, mutta nyt ei tainnut olla paras hetki siitä lähteä kyselemään. Katse palasi kuitenkin Delathoksen kasvoihin, tuon pyytäessä heikolla äänellä Dariusta repimään irti ne selästään törröttävät aseet.

Ne piti saada pois, siinä Delathos oli oikeassa, mutta jostain syystä Haukansilmä empi hetken. Silmäpuoli tuijotti valkohapsisen selkää hetken, kunnes nyökkäsi nopeasti.
"Et sitten lyö" Darius vielä huomautti ohimennen, tuoden esille sen pienen pelon siitä, että Delathos kävisi kivun saattelemana uudestaan kenraalin päälle. Darius olikin koko ajan varuillaan, siirtyessään nyt paremmin tummahipiän selän puolelle.
"Koita pysyä paikoillasi" Jälleen jokseenkin turhia neuvoja annettiin, samalla kun kenraali kävi tarttumaan kiinni ensimmäiseen nuolen varteen. Hetken Darius pysyi paikoillaan varmistellen, että käsivarrestaan löytyi vielä voimia kiskaista mokomat kunnolla ulos ja että ote varmasti pysyi, ennen kuin Haukansilmä lähti yksi kerrallaan, nopeaan tahtiin repimään teriä ja nuolia irti sotilaansa selästä. Tahdin Darius piti nopeana, kaikki nopeasti pois niin ei tarvinnut enää jännittää seuraavaa kiskaisua. Tosin, mikäli Delathos pyysi kenraalia pitämään tauon, oli Darius valmis sen tekemään. Samalla kenraali myös tarkkaili Delathosta, ollen valmiina loikkaamaan kauemmaksi mikäli tuo tosiaan päälle koitti pyrkiä.

Jahka viimeinenkin terä oli saatu ulos, kävi Darius jälleen tukemaan Delathosta paremmin, antamatta nuoremman kaatua ainakaan selälleen maahan.
"Meidän pitää kiirehtiä piilopaikkaan..." Darius kävi puhumaan lempeän rauhallisella äänellä, kuulostaen itsekin kovin uupuneelta "Emme voi enää jäädä tähän pidemmäksi aikaa... ties vaikka ihmiset palaisivat".
"Totteleeko Kadzait minua, jos sillä ratsastamme?" Darius ei ollut tietoinen kykenikö Delathos vastaamaan, mutta kenraali odotti edes jonkinlaista vastausta kysymykseensä. Samalla toinen Haukansilmän käsistä oli ojentunut kohden kissapetoa, kenraalin koittaessa heikosti viheltäen ja maata taputellen saada valtavan tiikerin lähemmäksi heitä. Nárolla he olisivat päässeet alta aikayksikön piilopaikkaan, mutta juuri nyt syndrae makasi yhä elottomana maassa, hieman kauempana kaksikosta.


//KUNNN. Anakonda siellä lahkeesta kurkkaa <: Puntissa bilettelee jo. Helman alle luikertelee-eikunmitä. ZARGA TEKI IHAN TURHAAN KUN DARI ON TUOLLAINEN VILLI LAPSI JA HALUAA JUOSTA VEKKULIT VILKKUEN PITKIN MAAILMAA! höhöh. Tietenkin prinsessa Darilla on nätti mekko. Se on sininen, sopii hänen väreihinsä. DELILLE EI ENÄÄ ES //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 22 Marras 2014, 03:52

Käsi alkoi täristä ja pettää alta, Delathosin pääasiassa nojaillessa oman räjähtämäisillään olevan kätensä varaan, siinä missä omaa painoa yritettiin myös hieman laskea Haukansilmän suoman tuen varaan. Del ei kuitenkaan suostunut kaatumaan alas, tummahipiän halutessa varmistua siitä että hartioita painavat materiaalit saatiin revittyä nahastaan irti. Kuuraparta olisi halunnut vain jo kaatua alas, mutta kovin sinnikkäästi punasilmäinen paholainen näytti itsensä hereillä pitävän. Omiin tuskiinsa vajonneena Delathos kävi kuitenkin viimein havahtumaan ja hätkähtämään Winderin kommentille.
Pakkasherra naurahti kuivasti, selvästi huvittuneena tuosta huomautuksesta, irvistäen kuitenkin hyvin nopeasti moisen eleen tuntuessa ilkeältä lihaksistossa. Löisikö Del sitten Dariusta, kun tuo toimeen kävisi? Sehän nähtäisiin. Kovin todennäköistä olisi, että kyllä. Mutta kun otettiin huomioon se miten Delathos oli jo Haukansilmää itsestään kauemmas pakottanut kertaalleen – ja omalla tavallaan suojellut – ei Del osannut varmasti sanoa, saisiko itseään kuitenkin pidäteltyä niin, ettei Winderiä repisi kappaleiksi kun kipu ottaisi yltyäkseen.

Darius kuitenkin otti siirtyäkseen Delin selkäpuolelle. Käsky kävi pysyä paikoillaan – mitäpä muuta kuuraparta sillä hetkellä oikeastaan kykenikään tekemään.
Anna tulla jo…”, pakkasherra sähisi, pidellen yhä itseään pystyssä näkyvästi tärisevällä raajallaan vain odottaen, että Winder olisi jo valmiina.
Ensimmäisen nuolen irrotessa, Del päästi tuskaisen karjaisun, jota jatkui ärähtelyinä ja murahduksina aina, kun uusi terä otti selästä lähteäkseen. Samalla myös se verenpunaisuus silmissä alkoi taas nousta, pakkasherran alkaessa näyttää siltä että olisi hiljalleen valmis kääntymään ympäri ja käsin poraamaan jokaisen selässä olevan nuolen ja miekan paljain käsin Winderin rinnasta sisään. Kivusta parkumiseen tuli useampi ääni, selänkin alkaessa käryämään, merkkinä vain siitä miten syvät vammat alkoivat heti korjaantua.
Pitääkseen ajatuksensa kuitenkin jossain muualla, Delathos tyytyi tuijottamaan hieman taemmas toista kättään, jonka polte alkoi hiljaleen tyyntyä ja käsi muuttua normaalimman näköiseksi, vaikka merkit hihan ja panssarien alla yhä hohtivatkin kuin viimeistä päivää. Viimeisetkin pakkasherran jäljellä olevista energioista tuntuivat valuvan siihen, että sisäinen voima sai pahimmat vammat korjattua kutakuinkin niin, ettei tummahipiä henkeään vielä menettäisi. Vaikka varsin kuitti ja puolikuolleelta vaikuttava olikin. Ei sillä, ettäkö Del olisi valittanut, mutta toisaalta myös kunnialla kuoleminen olisi houkuttanut näissä tilanteissa.

Lopulta punainen hohde kirjaimellisesti sammui kuin seinään valkohapsen silmistä, vasemman kädenkin rauhoittuessa, siihen puserretun voiman siirtyessä ennemmin parantamaan haavoja, ja nyt pettäessä miehen alta. Del jäi varsin velttona nojaamaan vasten Dariuksen kättä, antaen itsensä viimein hengähtää syvään ja rauhoittua. Kuuraparran silmät olivat väsyneet, sen saman väsymyksen alkaessa ottaa veronsa nyt koko pohjoisenhaltian kehosta. Hyvä etteivät kenraalin sanat kaikuneet täysin kuuroille korville, Delin yrittäessä osoittaa kuitenkin vanhemmalle että kuunteli, silmien himmeän palon suunnatessa nyt kohti silmäpuolista, joka Kadzaitista kyseli.
Naarastiikeri otti lähestyäkseen parivaljakkoa varsin aggressiivisesti murahtaen kun se nimensä kuuli vieraasta suusta. Mutta se kuitenkin tuli lähemmäs, jäänsinisten silmien tuijotellessa isäntänsä vierelle polvistunutta Haukansilmää – tosin lähinnä kuin löyhää saalista minkä olisi voinut kitaansa kiskaista. Kadzait ei katsonut Winderiä hyvällä, olihan tuo jollain tapaa isäntää satuttanut kun oli aseita miehen selästä kiskonut. Eihän peto liiemmin käynyt ymmärtämään mistä tilanteessa loppujen lopuksi oli kyse, mutta se kuitenkin säilytti uskollisuutensa Delathosia kohtaan, osoittaen pientä uhoa siitä että Darius tuon lähellä oli.

Kissapedon ärähtely kiinnitti kuitenkin myös Delin huomion, vaikkei tummahipiä käynytkään sitä mitenkään ulkoisesti osoittamaan, kuuraparran vaipuessa jokseenkin turhautuneena nyt kunnolla Haukansilmää vasten. Olihan se kiusallista – monestakin syystä – mutta Delathosilla ei ollut varaa valittaa nyt kun hengenlähtö oli taas turhan lähellä, yläselänkin yhä sauhutessa kuin uunissa palavat hiilet konsanaan.
…Tuskin”, valkeahapsinen totesi telepaattisesti Winderille, jaksamatta enää suutansakaan avata. Heikonhimmeä katsekin kääntyi viimein lähelle yhä muristen tulleen Kadzaitin puoleen, jolle Del lähti ojentamaan oikeaa kättään. Kättä, joka alkoi myös energian puutteesta kadota. Ja kun sen sormenpäät koskivat hieman rätisten naarastiikerin lähelle tuotua kuonoa, katosi sekin haihtuen ilmaan, saaden Delathosin viimein näyttämään paremmin omalta itseltään.
Mutta se tietää kyllä… mitä tehdä”, uusi telepaattinen viesti lähetettiin kenraalille edellistäkin väsyneemmällä sävyllä, ehjänä säilyneen käden etusormen noustessa laiskasta kokeilemaan Winderin kehoa suojaavaa panssaria vyötärön korkeudelta.


//KUNKUN! Anakondan kurkkaa kohta jostain muualtakin <8 DARA NYT PERKELE! Zargan tarina on se, että se unelmoi aina että saisi itselleen kutoa housut, mut sitten kaikki muut aina halus ne, ja viimeiset vei Dara. JA SIT DARA EI EES KÄYTÄ NIITÄ!!! Mutta täydellistä, Darin mekko on parhain. Ja Arethin nahkapuku EIKUNMITÄ. DELI VAIHTAA EDIIN//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Marras 2014, 17:22

Darius ei nähnyt Delathosin silmiä repiessään teriä irti selästä, mutta ehkä se oli vain hyvä. Mikäli kenraali olisi ollut tietoinen tuosta punaisesta sävystä joka kävi jälleen silmissä palamaan, olisi Haukansilmä saattanut lopettaa toimensa kesken ja perääntyä. Hän sai kuitenkin revittyä kaikki irti, Delathosin tuskanhuudoista ja ärähtelyistä huolimatta. Tummahipiän keho kävi ilmeisesti korjaamaan itseään, selän käydessä käryämään. Hyvä, kai, ei Darius tiennyt. Hyvähän se olisi saada nuo haavat umpeen, ettei nuorempi kuiviin vuotaisi. Juuri nyt kun kummallakaan ei ollut mitään, millä haavoja olisi voinut sitoa. Yhteenotossa haarniskoiden kangaskappaleetkin olivat käyneet repeilemään ja tahriutumaan pahemmin itse kullakin.
Lopulta Delahtos meni kovin veltoksi, Dariuksen käyden ottamaan paremmin kiinni valkohapsesta, antaen tuon nyt kunnolla nojata itseensä. Punainen hohde kuuraparran silmistä oli kadonnut, minkä Darius tulkitsi hyväksi asiaksi. Delathos näytti kuitenkin vetelevän viimeisiään, mikä ei todellakaan ollut hyvä asia. Kenraali tarkkaili hetken valkohapsista, huomion kiinnittyessä kuitenkin paremmin kissapetoon, joka kovin aggressiivisesti lähemmäksi tuli. Haukansilmä kävi henkäisemään pari kertaa raskaasti, turhautuneesti, silmäpuolen valmistautuen pahimpaan. Nytkö kissakin halusi vielä päälle käydä? Siltä tuo ainakin näytti, käyttäytyen kuin saaliinsa valinnut peto. Dariuksella ei todellakaan ollut voimia pistää hanttiin jos Kadazit nyt päättäisi päälle käydä. Kuinka surkuhupaisaa olisikaan selvitä kaikesta äskeisestä ja sitten tulla syödyksi sotilaan ratsun toimesta. Se ei kyllä ollut tapa, jolla Darius halusi kuolla, jos totta puhuttiin. Ei kuoleminen muutenkaan houkutellut kenraalia vielä.

Darius ei pistänyt mitenkään vastaan Delathosin nojautuessa paremmin kenraaliin. Päin vastoin, Haukansilmä otti paremman otteen tummahipiästä, pidellen tuota kirjaimellisesti sylissään, kovinkin lähellä. Jos Delathos ei olisi ollut näin huonossa tilassa, olisi Darius kyllä jo noussut ylös ja antanut Delathoksen nojailla lähimpään kiveen, mutta kyllä hän tiesi kuinka heikossa kunnossa olevat yleensä halusivat lähelleen jonkun, joka pitäisi kiinni. Se toi turvaa ja jos totta puhuttiin, oli Haukansilmälläkin turvallisempi olo tuon kissapedon seurassa, kun Delathos oli lähellä. Tuskin Kadzait sentään isäntäänsä söisi...
Katse seurasi kuinka Delathos kohotti oikean kätensä kohden kissapetoa, raajan kuitenkin kadoten ilmaan yhtä mystisesti mitä oli ilmestynytkin. Tummahipiän telepaattinen viesti ei rohkaissut mieltä kovin, kenraalin kirjaimellisesti nyt peläten tuota kissapetoa. Pelkoaan haltia ei tietenkään näyttänyt päälle päin, ties vaikka kissa siitä olisi innostunut hyökkäämään. Sen sijaan Darius keskittyi pitelemään Delathosta lähellään, tarkkaillen Kadzaitin liikkeitä ja eleitä. Se selvästi oli huolissaan isännästään, syystäkin.

Katse kävi nopeasti kuitenkin laskeutumaan jäähaltian puoleen, tuon käydessä laiskahkosti etusormellaan kokeilemaan kenraalin haarniskaa. Darius kurtisti kulmiaan pienesti, seuraillen hetken Delathosin tekemisiä, keräillen samalla itselleen vielä voimia seuraavaan koetukseen. Pitihän Delathos saada ratsaille, mikäli kissapeto ei olisi kovin yhteistyöhaluinen, saattaisi siitäkin tulla kovin hankala operaatio. Sattuneista syistä kaikki muut ratsut olivat paikalta kaikonneet. Kaatuneiden Kuiskauksen sotilaiden ratsut olivat varmasti kaartelemassa lähistöllä, palaten takaisin ennemmin tai myöhemmin katsomaan missä isäntänsä olivat. Eivät ratsut tänne kuitenkaan jäisi, osa saattaisi jäädä kiertelemään metsään, osa taas palata koulutetusti kotitalleille. Mutta, varmaa oli, ettei yksikään niistä ratsuista ollut valmis kenraalin kutsuun vastaamaan, joten niistä ei ollut apua tässä tilanteessa.

"Et nyt kuole siihen" Darius kävi yllättäen töksäyttämään, nostaen kasvoilleen pienen, väsyneen virneen "Menetin jo kourallisen sotilaita ja yhden kapteenin. Minulla ei ole varaa menettää enää yhtäkään nyt" Haukansilmä lisäsi kuulostaen katkeralta, jättäen sen aiheen sitten siihen. Kyllä hän ehtisi surra, mutta nyt ei ollut senkään aika.
Darius piti keskustelua lähinnä yllä omaksi huvikseen. Ehkä Delathoskin jaksaisi koittaa pysyä hereillä, jos kenraali tuolle puhui. Hetken Darius pysyi paikoillaan, antaen kaikkien tapojensa vastaisesti Delathosin koskea itseään kovinkin vapaasti. Tämä ei kyllä tulisi kuuloonkaan toisenlaisissa olosuhteissa.

Darius veti syvään henkeä, huokaisten pitkään ja hartaasti. Lopulta Kenraali kävi nousemaan ylös, kiskaisten Delathoksen samalla mukaansa, nostaen kuuraparran käsivarren harteilleen, tukien näin nuorempaa vasten itseään. Delathos sai luvan sen verran jalkojaan käyttää, että tuettuna seisomaan pystyi, kenraalin kuitenkin kannatellessa valkohapsista lähes kokonaan. Ne viimeisetkin voiman rippeet käytettiin nyt siihen, että Delathos saatiin ratsaille. Kenraali kävi kehottamaan kissapetoa pistämään maaten, jotta hänen olisi helpompi avittaa kuuraparta ratsaille. Eipä kissa kovin hyvin kenraalia totellut, mutta pienen suostuttelun ja lopulta vaatimisen jälkeen Kadzait kävi tottelemaan. Darius auttoi Delathosin ratsaille, oli kuuraparta enää hereillä tai ei. Haukansilmä kuitenkin hypähti myös kissapedon selkään, tummahipiän taakse, antaen näin Delathosin nojata itseensä vapaasti. Toinen käsistä kävi kietoutumaan nuoremman vyötärön ympärille, toisella taas otettiin tukea kissapedon satulan etureunasta ja suitsista, samalla kun silmäpuoli kävi nyt nätisti pyytämään Kadzaita liikkeelle. Jahka mokoma suostui tottelemaan Winderiä edes sen verran, että liikkeelle päästiin, otettiin suunnaksi haltioiden piilopaikka, kuten tavoitteena alun alkaen oli ollut.
"Vaihteeksi näin päin..." Darius kävi hymisemään matalan rauhallisella äänellä lähinnä itsekseen, vilkaisten Delathosin puoleen. Viimeksi hän oli ollut se, joka henkihieverissä oli saanut Delathosin autettavana olla.

Pienistä mutkista ja vastoinkäymisistä huolimatta he pääsivät turvallisesti piilopaikkaan, vartijoiden käydessä heti auttamaan haavoittunutta kaksikkoa kohden sairastupia.




// Sieltä kurkkii jo <: Zarga parka, mutta niin käy kun on tuollainen nössö ja antaa toisten viedä housut jalasta ja tuupata leirinuotiolla pyll... eikun mitä? Darin mekko on paras MUTTA ARETHIN NAHKAPUKUA EI VOITA MIKÄÄN! Eru ei tykkää 0/5, Eru menee kuitenkin hillitsemään nenäverenvuotoaan tästä nyt. DELILLE EI EDIÄKÄÄN! DELILLE EI MITÄÄN MUUTA KUIN VETTÄ!! Muistatko vielä eiliseeeeennnn //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: THE JUGGERNAUT || Crim

ViestiKirjoittaja Crimson » 22 Marras 2014, 22:20

Laiskasti Del keskittyi pitämään tajuntansa hereillä, ohessa huomionsa tuskistaan tuoden välillä Winderin puoleen, jonka panssareita sormet yhä koskettivat väsyneinä. Silmät olivat jo puoliksi painuneet kiinni, silmien jaksamatta kajastaa enää ainoatakaan valonhäiventä, vaikka muuten alati hohtivat pimeässäkin. Haukansilmän sanojen jälkeen kuuraparta kuitenkin henkäisi syvään, naurahtaen noiden sanojen perään väsyneesti. Winder oli todellakin menettänyt ronskiski miehiään tänä hämärtyvänä iltana, mutta sitä vastaan Del oli saanut yksin ylivoimaisella olemuksellaan lähes kokonaisen ihmisten eliittiryhmän alas kenraalia myöten. Mutta sitäkös pakkasherra itse ei kyennyt juuri nyt muistamaan…
Mitään kuuraparta ei Haukansilmälle vastannut missään välissä. Ei Delathos vielä mihinkään olisi kuolemassa, ei ihan vielä. Ei nyt, kun hän juuri oli kutakuinkin oppinut ainoan kätensä kanssa elämään. Ei nyt, kun vielä oli aikaa härnätä Dariusta – joskin mies oli kyllä ansainnut taas kiitoksen, jos tuo tummahipiäisen saisi elossa vielä piilopaikkaan raahattua.

Delathos avitti kenraalia, saadakseen käsivartensa lyhyempänsä harteille. Vaikka miten Haukansilmä tukena olikin ja se kuurapartaa auttoi pystyssä pysymään, sai Winder kuitenkin itse pidellä isompaansa pystyssä. Del jaksoi tuen avulla juuri ja juuri pysyä tärisevin jaloin ylhäällä, mutta siihen se sitten jäikin, kun voimat ottivat hiljalleen kaikotakseen. Del painui jatkuvasti yhä enemmän kumaraan, vältellen kuitenkin kokoajan sitä että silmäpuoli joutuisi yksin häntä kannattelemaan.

Kadzait oli puolestaan yhtä hankala, kuten aina silloin kun uusi ratsastaja pyrki sen selkään. Naaras ei tainnut kelpuuttaa selkäänsä kuin pienimmät – tässä tapauksessa kyseessä oli kuitenkin kenraali, jonka tiikeri oli silmätikukseen ottanut sen jälkeen kun isäntä oli tuon käsissä huutanut. Tiikerihän ei tuohon luottaisi, vaikka alitajuisesti uskoikin Delathosin olevan paremmassa huomassa toisen humanoidin luona. Kissapeto pisti kuitenkin vastaan, arvioiden silmäpuolista alati käännellen päätänsä, välillä osoittaen mieltänsä murahtamalla aggressiivisemmin. Aina vaativamman käskyn myötä Kadzait tyytyi viimein tottelemaan, avittaen Dariusta saamaan Delin lopulta satulaan ja päästämällä tuon silmäpuolisen olennon sitten vielä selkäänsä. Painolasti ei ollut kissalle lainkaan liikaa, eikä haitannut ketterän pedon liikkeitä, kun se viimein lähti pehmeästi hyppimään kohti piilopaikkaa.
Delathos tyytyi heti matkan alussa valumaan Haukansilmää vasten, silmiään kiinni painaen. Väsytti niin kamalasti, mutta pohjoisenhaltia ei antanut itselleen lupaa nukahtaa nyt. Senkin takia, jos joku kävisi heitä vielä uhmaamaan – siinä tapauksessa Del oli valmis jo uhraamaan itsensä sen eteen, että Winder pääsisi edes karkuun.

Dariuksen sanat saivat kuitenkin Delathosin painumaan paremmin vasten Haukansilmää, kuuraparran hymähtäessä terävästi vain tuohon huomautukseen. Kyllä hän muisti yhä kuinka Winderin oli aikaisemmin saanut piilopaikkaan juosta, tuon ollessa ottanut itseen muita pahempaa vahinkoa. Kai tämän jonkinlaisena velanmaksuna saattoi ottaa takaisin, vaikkei Del silmäpuolelta ollut sanallisesti tai ilmankaan ollut pyytänyt, tai ylipäätään olettanut kenraalin hengen pelastamisesta mitään vastapalveluksia. Jos kyseessä olisi ollut joku toinen, olisi tilanne saattanut tosin olla toinen…
Winderin rauhallinen ääni ja olemus kuitenkin veivät ne pahimmat tuskat pois. Delathos oli harvoin kiitollinen siitä, että kukaan tässä tilanteessa hänen apunaan oli, mutta Haukansilmän läsnäolo sai tummahipiän tuntemaan toisin. Jostain syystä. Nätisti pakkasherra kenraalin edessä istuikin, koittaen vain pysytellä hereillä sen tuskallisen pitkältä tuntuvan matkan joka vanhametsästä vielä piilopaikkaan oli jäljellä, Delathosin viihdyttäessä rohisevanmatalalla äänellään lähinnä itseään, hyräillessään vanhoja pohjoisesta kotoisin olevia sävelmiä.

---

Päivä oli lopulta kulunut siitä, kun Darius oli sotilaansa kanssa piilopaikkaan saapunut, siinä missä kaksi yhä elossa olevaa kuiskauksen sotilastakin oli löytänyt tiensä turvaan. Delathos oli koko joukosta turpiinsa ottanein – ehkä syystäkin – joten tummahipiä oli raahattu samalla hetkellä piilopaikan porteille saavuttua sairastuville hoidettavaksi. Tietenkin miehen huonoa kuntoa ihmeteltiin, kun pahimmat haavat olivat jo ehtineet korjaantua eikä varsinaisia vammoja ottanut näkyäkseen, mutta parantajien ja hoitajien sitä sen koommin miettimättä, auttoivat nuo Delin lepäämään mahdollisten toimenpiteiden jälkeen. Kadzait sai tilan sotilastupien tallien syrjäisemmästä siivestä, jossa kissapeto pääsi rauhassa voimiaan keräämään ja rauhoittumaan.
Del oli suostunut menettämään tajuntansa vasta sairastuville päästyään, vaikkei miehellä mitään varsinaista muistikuvaa ollutkaan matkasta piilopaikalle. Koko matka oli kadonnut kuuraparran mielestä, samoin aikaisemmat tapahtumat vaikuttivat hämäriltä, vaikka Delathos olikin kyennyt muistamaan mistä kaikki oli alkanut, ja missä välissä sisäinen voimansa oli päättänyt peliin puuttua. Nyt pakkasherra oli kuitenkin maannut tajuttomassa, levollisessa tilassaan yhdessä sairastupien huoneessa jo lähes kokonaisen päivän heräämättä yhteenkään häiriötekijään. Vain peittoonsa kääriytyneenä, puhtaissa vaatteissa ja pienemmät vammat sidottuina. Hoitajatkaan eivät olleet käsipuolta tohtineet herättää syömään tai erikseen lääkitsemään, tummahipiän näyttäessä siltä että selviytyisi huonosta tilastaan huolimatta elossa.

Nyt Delathos kuitenkin kävi havahtumaan painajaisestaan hereille henkäisten, silmä auki revähtäen. Käsipuoli lähes singahti sängystään ylös, ainoan kätensä varaan nojaamaan jäädessään ja koko nousun irvistäessä niin pahasti, että olisi voinut olettaa miehellä olevan jotain vakavampaakin hätänä. Kehon jokaista kolkkaa särki ja kolotti, Delin parahtaessa kipuja ja valuessa takaisin makaamaan varsin pikaisesti nousemisensa jälkeen. Ei tummahipiästä ollut pyrkimään ylös tuon enempää tällä hetkellä, mikä saikin kuuraparran sen tiedostaessa irvistelemään aloillansa.
Katse pyöri pitkin pienesti valaistun huoneen seiniä – siitä päätellen Delathos taisi yhä olla elossa. Mutta missä sitten? Kaupungissa? Piilopaikassa? Jossain kylässä? Ja mistä syystä sitten koko keho tuntui taistelevan vastaan jokaista liikettä. Ehkä olisi vain parempi vaipua uudestaan nukkumaan, mutta sitä ennen olisi kieltämättä varsin miellyttävää saada kuulla taholta tai toiselta, missä sitä oikeastaan oli. Pakkasherra jäikin selälleen makaamaan, vetäen peittoa sähisten paremmin ylleen, jääden muistelemaan aikaisempia tapahtua niin hyvin kuin saattoi.


//Zarga on vähän sellanen. EIKUN MITÄ. ARETHIN NAHKAPUKU ON SEKSIKKÄIN. Eru et nyt mene minnekään, voit vapaasti nosebleedata Arethinkin edessä niin. Arethia haittaa ollenkaan <: MUTTA KUN DELI HALUAA KAIKKEA MUUTA KUIN VETTÄ! Annetaan vesi Irille. Eikunnnnn. BWAKAAA!!! On kovin vaikeaa unohtaa (D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void


Edellinen

Paluu Vanhametsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron