Alla lehtikaton

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Alla lehtikaton

ViestiKirjoittaja Zaubares » 26 Elo 2008, 15:27

//AkumaTD mukaan tänne//

Aurinko viivilöityi lehtikaton lävitse piirrellen oksien varjoja maahan. Morne lensi parinkymmenen sentin korkeudella maasta, yrittäen pysyä varjossa. Hänen käyttäytymiselleen ei ollut mitään erikoista syytä, muuta kuin, että se teki matkaamisesta hauskempaa ja sai Mornen ajatukset pois tyhjästä vatsasta. Morne oli syönyt aamulla vain kaksi avotulella kepinnokassa paistettua sientä, jotka oli sattunut löytämään erään kuusen varjosta. Hän oli lähtenyt kulkemaan metsän poikki, ihan vain nähdäkseen mitä sen toisella puolella oli, mutta hänestä tuntui että hän oli eksynyt. Hän yritti kuitenkin olla ajattelematta asiaa. Se ei sujunut kovin hyvin. Asia pulpahti monta kertaa hänen mieleensä vaikka hän kuinka yritti keskittyä varjosta toiseen puikkelehtimiseen. Hän jopa yritti liikkua vain valossa, mutta sekään ei auttanut. Lopulta hän alkoi laulaa kirkkaalla äänellä, joka kuului kauas.

"Juuria polulla,
kiviä polulla,
varjoja polulla,
metsapolulla.
Polku haarautuu suuntaan kahteen,
oikeaa seuraa peuran jäljet,
vasempaa seuraa ihmisen jäljet,
haltian jälkiä nähdä ei voi,
he tuntevat metsän, he tuntevat puut.
Ei polkuja tarvitse jos tuntee puut.

Oikealle käännyn,
josko löytäisin lammen?
Kirkasta vettä etsii janoinen suu,
matkaajan jalka polkua tallaa,
tallaa juuria,
tallaa kiviä,
tallaa varjoja,
tallaa metsäpolkua."

Morne oli sepittänyt laulun itse, joten hän ei olisi viitsinyt laulaa sitä jos joku olisi ollut kuuntelemassa, mutta Morne uskoi olevansa yksin metsässä.

Pian hän pysähtyi lepäämään. Hänen suunsa oli kuivunut laulaessa ja koska hänellä ei ollut vettä mukanaan hän vain pysähtyi lepäämään. Hän lensi läheisen kuusen oksalle ja istahti yhden oksan päähän. Tämä osoittautui huonoksi valinnaksi, sillä oksa katkesi ja Morne putosi maahan vaimean mätkähdyksen saattelemana.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Elo 2008, 14:57

Emilié

Hyppy toinen kolmas neljäs.. Pieni Tryadi hyppeli uskomattoman nopeasti puusta toiseen, matkaten näin nopeasti ja vaivattomasti halki suuren metsän. Mikäli sattui ylitepääsemätön este, Emilié vain sulautui puun runkoon ja ilmestyi toisen puun rungosta ulos. Vauhti oli henkeäsalpaava, ihmissilmin piti keskittyä kunnolla, jotta pystyi näkemään edes vilauksen juoksevasta tryadista. Kuului vain humahdus ja tryadi oli jo tiessään, joten ei kai ollutkaan suuri ihme ettei ihmiset koskaan tryadeja nähneetkään.. ainakaan helpolla.
Ai miksi Emilié juoksi pitkin metsää? Normaali tarkistus, eikä hänellä kyllä ollut muutakaan tekemistä. Mukanaan hänellä oli pieni olkalaukku, missä oli pieni vesi pullo ja muutama omena. Vaikka laukku olikin suurimmaksiosaksi tyhjä, Oli se silti hyödyllinen. Emiliéhän oli keräilijä.. matkalla saattaisi löytyä vaiklka mitä roinaa ja rompetta, joten puolityjä laukku oli vain hyvästä siinä tapauksessa! Yleensä Emilié lähtikin lähes tyhjän laukun kanssa ja palasi lähes täynnä olevan laukun kanssa.

Pian Emilié hidasti vauhtiaan.. hän kuuli jonkun laulavan kirkkaalla äänellä. Emilié pysähtyi ja katseli ympärilleen, kunnes lähti hitaasti hyppelemään puitapitkin äänen suuntaan. Pian hän saapuikin lähettyville ja huomasi että ääni lähti keijusta... Emilié pysytteli puiden oksien lomassa, kuunnellen laulun loppuun... eikä kyllä senkään jälkeen tullut esiin piilostaan. Hän katseli tarkkaavaisena keijua ja tämän touhuja.. hän ei varmaan koskaan ollutkaan nähnyt keijua, ei hän ainakaan muistanut mitään vastaavaa nähneensä. Keiju istahti läheisen kuusen oksalle, mutta mätkähti siitä sitten maahan, oksan pettäessä. Emilié päästi suustaan pienen, sorjan kikatuksen ja laskeutui alas puusta kepeästi hypähtäen.
"kuuset ei yleensä tyk' siit et niis istutaan." Emilié sanoi astellessaan lähemmäs, hymyillen ystävällisesti.
"siul on nätti lauluääni.." Emilié huomautti, pysähtyen parin merin päähän keijusta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Zaubares » 28 Elo 2008, 17:07

"Auh", sanoi Morne joka makasi nyt maassa. Hän ei voinut muuta, hän oli aivan liian nolona. Joku oli nähnyt hänen äskeisen putoamisensa ja äänestä päätellen se joku oli vielä tyttö. Morne ei kääntänyt päätään nähdäkseen tyttöä. Ehkä hän lähtee pois jos vain makaan tässä, Morne ajatteli, mutta huomasi ettei voinut jäädä siihen asentoon, sillä toinen hänen siivistään oli epämukavasti katkenneen oksan ja Mornen selän välissä.

"Kuuset ei yleensä tyk' siit et niis istutaan", sanoi pikkutyttö juuri kun Morne nousi istumaan. Ensisilmäykseltä tyttö näytti mukavalta. Vihreä mekko sopi hänen muutenkin vihertävään olemukseensa hyvin. "Pitääkö maa sitten siitä että sillä kävellään?" Morne sanoi pikkutytölle takaisin ja nousi siivilleen ollakseen samalla tasolla pikkutytön kanssa, jos tämä tulisi lähelle. Nousu oli vähän kömpelö, sillä Morne ei ollut tottunut nousemaan ilmaan suoraan istuviltaan. Siinä lennellessään hän topautti ruohon ja kuusenneulaset vaatteistaan.

"Siul on nätti lauluääni." Tämä yksi huomautus, joka oli luultavasti tarkoitettu kohteliaisuudeksi muutti Mornen vaalean ihon ensin vaaleanpunaiseksi ja sitten verenpunaiseksi. Pikkutyttö oli kuullut hänen laulavan. Morne ei oikeastaan tajunnut miksi se, että pikkutyttö oli kuullut hänen laulavan sai hänet niin noloksi. Ehkä siksi että laulu oli hänen itsensä tekemä ja hän ei ollut koskaan esiintynyt muille. "J... Jaa, tuota kiitos vain. Sinä osaat liikkua tosi äänettömästi. Minä olin aivan varma, että olin yksin", Morne sai sanottua.

Juuri kun Morne ajatteli ettei nolommaksi voisi enää tulla, hänen vatsansa kurisi varsin äänekkäästi. "Öh... Tuota noin, mitäs sinä teet yksin täällä metsässä?" Morne sanoi yrittäen olla välittämättä vatsansa ääntelystä. Häntä nolotti niin, että hän uskoi hiustensakin jo muuttuneen punertaviksi. Ja niin oli tosiaan käymässä, sillä putoaminen oli avannut hiukan Mornen päässä olevaa arpea ja sieltä vuosi hiukan verta muutaen hiusten väriä Mornen vasemman korvan ympäriltä. Mutta Morne ei tätä huomannut, sillä hän oli keskittynyt tyttöön.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Elo 2008, 13:35

Emilié

Emilié naurahti pienesti kun keiju esitti kysymyksen siitä, pitikö maa sitten siitä että sillä käveltiin. Tryadi pudisti päätään ja hypähti keveästi sammalmättäälle istumaan ja kuunteli kuinka keiju nolona kiitti kehuista ja sanoi että Emilié oli liikkunut niin äänettömästi, ettei keiju edes ollut huomannut mitään.
Sitten yks kaks keijun vata kurisi, melko äänekkäästi. Emilié vilkaisi kysyvästi miekkosen masua, kunnes nosti katseensa tämän kasvoihin ja hymyili pienesti.
"Mie asun tääl mettäs, mie olin päivä tarkistuksella. Pitää ain välil käyd' tarkistamas kauimmaisekkin metiköt.." Emilié kertoi, samalla kun alkoi kaivamaan laukkuaan.
Pian hän vetäisikin esille puhtaan punaisen, ison ja kiiltävän omenan ja heitti sen keijulle.
"siul on varmast' nälkä, ainaki siun vatta niin väittää" Emilié sanoi hymyillen, siistien samalla mekkoaan.
Sitten Emilié humasi keijun hiuksien värjäytyvän punaiseksi.. Emilié katsoi keijua hiukan kysyvästi, kunnes avasi jälleen suunsa.
"siun hiukset värjääntyy punasiks? onks se normaalii vai saiks' sie haavan päähäs...?" Emilié kysyi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Zaubares » 29 Elo 2008, 14:54

"Aha", Morne vastasi pikkutytön kertoessa syynsä metsässä oloon. "Minä olen täällä vain läpikulkumatkalla", Morne sanoi ja lisäsi napattuaan omenan; "Kiitos. En ole syönyt tänään kuin pari sientä." Sitten hän lakeutui maahan ja istahti maahan tytön viereen. Omena oli oikein mehukas ja Morne ei ollut pitkään aikaan syönyt mitään niin hyvää.

"Siun hiukset värjääntyy punasiks? onks se normaalii vai saiks' sie haavan päähäs...?" Morne haroi hiuksiaan hajamielisesti ja löysi pian märän kohdan. "Joo tämä on jo vanha vamma. Se aukeaa aina välillä. Aukesi varmaan tuossa kun putosin", Morne sanoi tottuneena ja otti vilttinsä selästään. Toisella kädellään hän söi omenaa ja toisella painoi viltin kulmaa veriläikkää vasten tyrehdyttääkseen verentulon. Hän joutui avaamaan vilttiä saadakseen sen kulman esiin ja kun hän kallisti vilttiä päätään vasten hänen rahansa putosivat viltin sisältä maahan pikkutytön eteen. "Oho", Morne sanoi ja pisti omenasta jäljellejääneen siemenkodan suuhunsa kokonaisena saadakseen toisen kätensä vapaaksi. Sitten hän rupesi keräämään kolikoita.

"Minä olen muuten Mornefindon, mutta sano vain Morneksi", Morne sanoi tytölle nielaistuaan siemenkodan. Aurinko paistoi mukavan himmeästi puiden oksien välistä ja Morne tunsi itsensä hiukan uniseksi siinä istuessaan pehmeällä sammaleella. "Kyllä täällä metsässä on mukavaa. Miltä tuntuu asua täällä? Minä en ole asunut kunnolla oikein missään ja silloinkin kun olen, olen ollut kaupungissa", hän kysäisi tytöltä haukotellen, mutta uteliaana.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Syys 2008, 11:15

Emilié

Keju kertoi että se oli vanha vamma, joka todennäköisesti aukesi äskeisen pudotuksen johdosta. Emilié mutristi suutaan hieman ja katsoi kuinka keiju avasi vilttiään hieman, painaakseen sitä vasten haavaansa, jotta saisi verenvuodon tyrehtymään. Emilié ei melkein koskaan vuotanut verta.. ja jos vuosi niin vähän aikaa vain. Hänhän oli metsänhenki, henget olivat yleensä aineettomia, pelkkää ilmaa. Tosin tryadien kohdalla se oli hieman erillailla. Emilié katseli tarkaan keijut puuhia, kunnes havahtui siihen että keijun nyytin sisältä tipahti rahaa hänen eteensä. Emilié katsoi silmät pyöreinä kolikoita.. hän ei ennen ollut nähnyt yhtään kolikkoa! Metsässä pahemmin rahaa tarvitsi ja jos jotain piti 'ostaa' niin valuutta ei täällä käynyt.. eläimet kun eivät rahan päälle ymmärtäneet. Mutta silti, jostain syystä, Emilié halusi rahaa.. ei sen takia että hänestä tulisi rikas, vaan sen takia että raha kiilsi mukavasti. Emilié rakasti kaikkea kiiltävää!
Mutta pian keiju alkoi keräämään kolikoita pois ja sen jälkeen ne olivatkin sitten pois näkyvistä. Emilié ei sanonut mitään, vaan jäi miettimään miten rahaa saisi.. ilman että sitä varastaisi. Sitten keiju esitteli itsensä, Mornefindon oli hänen nimensä, mutta kaikki kutsuivat häntä Morneksi.
"Hauska tavata. Mie olen Emilié" Emilié esitteli itsensä heti perään, hymyillen jälleen ystävällisesti.
"ai milt' tääl tuntuu asua? se on.. rauhallista, en mie kyl tiiä miltä muualla tuntuis asua, mie en ole edes käynyt missään koko elämäni aikan.. en ainakaan mettän reunoja pidemmäl." Emilié kertoi katsellen ylös puidenlatvoihin ja miettien asiaa tarkemmin.
"sie siis matkustelet ympäriinsä?" Emilié aloitti laskien katseensa hitaasti takaisin Morneen "Mis kaikkial sie oot sitten käyny?"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Zaubares » 06 Syys 2008, 17:07

Morne poimi kolikoita maasta toisella kädellään, kun huomasi tytön katsovan niitä silmät suurina. Tyttö ei varmaan ollut ennen nähnyt kolikoita, jos kerran asui metsässä. "Hauska tavata sinutkin, Emilié", hän sanoi Emilién esiteltyä itsensä.

"Minä olen käynyt aika monessa paikassa. Vuorilla, Pimeä paikassa, en edes muista kaikkien nimiä", Morne muisteli Emilién kysyttyä hänestä. "Kunnon kotia minulla ei ole koskaan ollut", hän sanoi hiukan haikeana ja pyyhkäisi kosteaksi käyneitä silmiään. Hän ei muistanut vanhempiaan eikä kotiaan ja se itketti häntä joinain öinä, kun hän oli mennyt ruuatta nukkumaan. "Kerran minulla meinasi olla. Eräs aatelinen otti minut töihin juoksupojaksi. Olin silloin iloinen, mutta kun tutustuin työhön, en tahtonut enää olla sen miehen kanssa tekemisissä. Ei minun periaatteessa tarvinut tehdä mitään työtä. Aateliselle riitti, että näyttäydyin hänen vierailleen ja esittelin taitojani. Ei se ollut vaivalloista, mutta en pitänyt siitä, kuinka ne heput katsoivat minua. Onko sinua koskaan katsottua kuin kummajaista? Silmät lautasina ja alaleuka kengässä? Minusta se on inhottavaa. Ei se jos hetken joku sillain katsoo, mutta jos sinua katsotaan vain sillain", Morne kertoi parin vuoden takaisista tapahtumista. "Ei se töllistely minua kuitenkaan saanut lähtemään. Eräänä iltana aatelisen vierailla oli lapsia mukana ja ne lapset innostuivat kiskomaan minua siivistä. Usko pois, se sattui. Pelkäsin jo niiden irtoavan ja pyysin heitä lopettamaan, mutta eivät he kuunnelleet. Aatelinenkaan ei tehnyt mitään saadakseen lapset lopettamaan. He olivat lordin poikia ja olisi ollut pahaksi hänen arvolleen, kieltää jotain lordin pojilta. Silloin minä pakenin sieltä", Morne lopetti tarinansa ja hieroi läpinäkyvää vasenta siipeään kädellään.

"Oho, en kai tylsistänyt sinua elämäntarinallani?" Morne sanoi hiukan nolona tajutessaan, että oli kertonut muutakin kuin mitä Emilié oli kysynyt.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Syys 2008, 13:01

Emilié

Emilié kuunteli hiljaa ja tarkkaavaisesti kun Morne kertoi omaa tarinaansa. Se oli melko surullinen, ainakin Emilién mielestä. Hän ei pahemmin itkenyt vanhempiensa perään, sillä isäänsä hän ei koskaan tuntenutkaan ja äidin kuolema oli osa luonnon kiertokulkua, vaikka se tapahtuikin ennen aikaisesti. Mornen kertoessa hänen olleen ihmisten alaisena töissä, Emilié kohotti kulmiaan. Ennemmin hän olisi ollut haltijoiden alaisena kuin ihmisten. Ei hän pahemmin ihmisiin ollut tutustunut taikka näihin ottanut yhteyttä, mutta sen hän tiesi että ihmiset pitivät taruolentoja friikkeinä, epäsikiöinä, koiran tasolla olevina otuksina, jotka kelpasivat vain orjiksi, taikka sitten "lemmikeiksi" kuten, Morne oli ollut.
Ei Emilié tietenkään kaikkia ihmisiä tuominnut, mutta jostain syystä hän tunsi suurta halveksuntaa aatelisia ja kuninkaallisia kohtaan.. mutta sekin saattoi olla vain ennakko luuloa. Ainoa kuninkaallinen - ihminen - jota kohtaan Emilié ei tuntenut halveksuntaa oli ihmisten prinssi.. hänestä Emilié oli kuullut paljonkin, mutta ei ollut koskaan tavannut häntä..

"oh, et suinkaan. Ei miul mihinkään kiire oo, ihan hyvin mie voin kuunnella siun juttuja" Emilié sanoi havahtuen omista maailmoistaan.
"mie en pahemmin ihmisten saatika haltijoiden kans oo ollut tekemisis.. joten mie en osaa heistä mitään kertoa... mut sitä mie ihmettelen, miks sie ihmisten alaiseks rupesit?" Emilié kysyi, samalla kun pyöritteli hiuskiehkuraa etusormellaan.
Metsässä oli mukavan rauhallista, eikä Emilié uskonut että se ketään haittaisi, jos hän tässä nyt aikaansa vietti.. ei hänellä ainakaan kiire minnekkään ollut ja hän todella toivoi ettei Mornellakaan olisi.. harvoin sitä metsänhenkenä pääsi kenellekkään juttelemaan, jos mukaan ei laskettu puita ja eläimiä.. mutta niistä ei yleensä saanut vertaistaan juttu seuraa, harva eläin - saatika puu - vastasi kysymyksiin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Zaubares » 12 Syys 2008, 17:25

Morne kuunteli kun Emilié ettei ollut tekemisissä ihmisten ja haltioiden kanssa. Hiukan se kyllä kummastutti Mornea, joka piti Emiliétä ihmisenä. "Niin, se on varmaan vaikea ymmärtää, kun asuu tällaisessa paikassa kuin tämä metsä. Jos olet kerran asunut täällä koko ikäsi, niin tunnet varmaan jokaisen puun nimeltä ja pensaan lempinimeltä. Tiedät varmaan missä täällä saa ruokaa, kuten tuon omenan jonka ystävällisesti annoit minulle. Kaupungissa ruoka ei kasva puissa ja jos kasvaa, niin joku omistaa sen. Jos haluaa ruokaa, tarvitsee rahaa ja jos ei ole töitä, ei saa rahaa. Yleensä ihmiset eivät halua palkata taruolentoa, varsinkaan tällaista honteloa keijua, joten minä olen elänyt varsin huonosti kaupungeissa. Kun se aatelinen oli valmis palkkaamaan minut, olin valmis suostumaan mihin tahansa. Olin juuri nähnyt, kuinka pari pahantekijää oli piessyt yhden minunlaiseni rahattoman tyypin ja jättänyt hänet jalat poikki ojaan. Hän saattoi kuolla siihen", Morne vastasi Emilién kysymykseen. Nyt kun hän tarkemmin mietti asiaa, hän huomasi ettei edes muistanut missä oli aateliseen törmännyt. Oliko se Pimeäpaikka? Morne mietti hetken, mutta ohitti asian lopulta olankohautuksella.

"Lyhyesti sanottuna, kuvittelin saavani tilaisuuden parempaan elämään, kun se aatelinen tuli tarjoamaan töitä", Morne tiivisti asiansa. Ja höristi äkisti korviaan. Hän oli kuullut jonkin äänen. "Kuulitko sinä jotakin?" Morne kysyi Emiliéltä, muttei noussut vielä itse pystyyn.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Syys 2008, 19:11

Emilié

mornen juttuja oli mukava kuunnella, vaikka suurin osa siitä mitä Morne selitti herätti vain lisää kysymyksiä Emilién päässä. Tuntui hassulta että joku omisti puun.. Emilié ei katsonut omistavansa mitään puuta, vaikka hänellä olikin koti puu, mutta hänen mielestään puu oli enemmänkin hänen ystävä, mitä koti tai omaisuus. Puut olivat hänelle yhtä kuin eläviä olentoja, vaikka nämä eivät osoittaneet muiden mielestä mitään elollista - saatika älyllistä - elämää, mutta silti ne elivät.. ne puhuivat, ne kuiskivat, ne näkivät, ne kuulivat. Emiliéllä olikin metsässä etulyönti asema, koska hän kuuli puilta jo ajoissa jos joku uhkasi. Uhasta puheen ollen..
Emilié huomasi kuinka Morne höristi korviaan ja pian kysyikin oliko Emilié kuullut jotain. Emilié nyökkäsi, mutta ei osannut olla vielä huolissaan. Hän pääsisi nopeasti pakoon sulautumalla lähimpään puun runkoon ja sen jälkeen hän olisikin jo turvassa, kaukana vaaroista. Puut kuiskivat jälleen, osa rauhallisesti, osa kiivaasti ja hätäillen, aivan kuin varoittaen tulevasta.
"se voi olla mikä vaan.. mist äänet lähtee. Ihmisiä, haltijoit, eläimiä, taruolentoja.. tai sit niit muuttujia, äänist' ei koskaan ota selvää, pitää nähdä tai aistia ennen ku voi uskoa.. puut kuiskii, mut' siit' ei koskaan voi olla varma mitä sielt' tulee.. joskus puut kuiskii ja hätäilee, jos lähistöllä on hirvi.. hirvet ku tekevät ilkeetä jälkee joskus niille, mut eihän se hirvi meit' haittaa..." Emilié selitti pienesti hymyillen, mutta ei siltikään voinut olla varma mitä mesässä oli.. joten se pisti pienen tryadi tytön varuilleen.
"ihmisii meitin pitääki pelätä, mut haltijat ei yleensä tee mitään pahaa.. paitsi jos ovat pettureita.. nykyään ei voi luottaa kehenkään" Emilié lisäsi huokaisten, katsellen varovaisesti ympärilleen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Zaubares » 16 Syys 2008, 20:04

Morne kuunteli kuinka Emilié kertoi puiden kuiskinnasta. "Sinullahan on hyvät korvat kun kuulet puiden kuiskinnan. Minä en kuule muuta kuin jos joku talloo katkenneita oksia", Morne sanoi Emiliélle. Hänestä alkoi pikkuhijaa tuntua, ettei tyttö ollutkaan ihminen, kuten ensisilmäyksellä näytti. Hän ei kuitenkaan sanonut sitä ääneen, sillä Emilié olisi saattanut suuttua, jos Morne kertoisi luulleensa häntä ihmiseksi.

"Eipä kai. Mutta jos ei luota keheenkään, tulee yksinäiseksi", Morne sanoi Emilién varoitettua pettureista. Kuului uudestaan ääntä "Silti kannattaa kuitenkin olla varuillaan", Morne sanoi. Ääni oli tullut lähemmäs ja Mornesta tuntui, että niitä oli useampi. Hän ei kuitenkaan ollut niin hyväkuuloinen että olisi voinut sanoa varmasti. Jos siellä on useampi kuin yksi, Emilié varmaan kertoo, Morne ajatteli. Hän piti hassusti puhuvasta tytöstä ja vaikka oli vasta saanut selville että tytöllä oli hyvä kuulo, hän luotti siihen, että tämä kertoisi jos tulossa olisi jotain vaarallista.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Loka 2008, 10:08

Emilié

Tottahan se oli. Jos ei luottanut kehenkään tuli melko yksinäiseksi. Emiliéstä tuntui melko usein yksinäiseltä, mutta hän lohduttautui sillä että niin kauan kuin tämä metsä olisi pystyssä, hänellä olisi ystäviä.. vaikka sitten vähä-älyisiä oravia tai muita metsän henkiä, sliti Emiliéllä olisi aina seuraa.
Jälleen kuului uudestaan ääniä. Tällä kertaa Emilié nousi seisomaan ja vilkaisi ympärilleen, mutta ei nähnyt mitään tavallisesta poikkeavaa, vain puita ja pensaita.. pari lintua.. ei muuta.
"..en mie usko ett se mittään vaarallist olis.. jos se kerran yrittäis meit satuttaa, nii miks se si liikkuis niin äänekkääst?" Emilié sanoi pienesti naurahtaen, mutta silti hänen äänestään kuului pieni epävarmuus.
Nyt hän ei edes ollut varma mistä päin äänet tulivat ja kuinka monta äänen aiheuttajaa lähistöllä saattoi olla.
"mitä jos.. lähettäs liikkeelle? ihan vaan varmuuden vuoks.. minne sie ees oot menossa vai kiertelekkö sie vaan aikas kuluks?" Emilié kysyi siirtäen katseensa takaisin Morneen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Zaubares » 05 Loka 2008, 14:45

Morne

"Eipä kai", Morne sanoi ja jatkoi ajatuksissaan, paitsi jos se mikä tuolla onkin, kuvittelee olevansa yksin. Hän ei sanonut sitä ääneen. Emilién äänestä kuului pieni epävarmuus ja Morne ei tahtonut pelotella häntä (eikä itsään) moisilla olettamuksilla. "Kaipa me voisimme. Enkä minä oikeastaan ole menossa minnekkään tiettyyn paikkaan. Näin tämän metsän ja tulin katsomaan mitä täällä ja tämän takana on", Morne vastasi Emiliélle ja nousi itsekin pystyyn. Tapansa mukaan hän leijaili muutaman sentin korkeudelle, ettei hänen tarvitsisi katsoa ylöspäin muille puhuessaan. Nyt Morne huomasi leijailevansa hieman korkeammalla, kuin oli tarkoitus. Taidan olla hiukan hermostunut, Morne ajatteli ja laskeutui hiukan alemmas.

"Mihin suuntaan mennään?" Morne kysyi Emiliéltä ja vilkuili ympärilleen. Hän ei kuullut mitään erikoista, mutta hänestä tuntui, että jokin oli lähellä. Sitten kuului vielä yksi kova risahdus, aivan läheltä. "Emme taida ehtiä pois sen alta. Jospa mentäisiinkin piiloon?" Morne kuiskasi Emiliellé, "Vaikka tuonne ylös kuuseen?" Sitten Morne muisti mitä Emilié oli sanonut kuusesta ja siinä istumisesta. Morne oli pitänyt sitä vitsinä, mutta nyt hän tunsi Emilién hiukan paremmin. "Kai se antaa meidän kiivetä siihen, jos pyydämme anteeksi etukäteen", hän ehdotti.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Loka 2008, 13:40

Emilié

Emiliéstä oli huvittavaa sekä söpöä että Morne leijaili ilmassa, hän olisi antanut mitä vain voidakseen lentää edes kerran! Mutta nyt ei ollut aikaa miettiä miten voisi lentää.
"umn.. en mie tiiä" Emilié vastasi nopeasti Mornen kysymykseen siitä, mihin suuntaan heidän pitäisi mennä.
Emilié katseli hetken ympärilleen. Hän olisi päässyt nopeasti ties minne jos olisi vain sulautunut puuhun tai lähtenyt vain hyppimään pitkin oksia. Hänellä kävikin jo mielessä että hän olisi liikkunut pitkin oksia ja Morne olisi voinut lentää siinä mukana, mutta sitä Emilié ei tiennyt kuinka hyvä Morne oli lentämään oksien lomassa. Hänen siipensäkkin näyttivät siltä että voisivat revetä pienestäkin viillosta. Joten ei, piti kai liikkua maata pitkin.
Sitten kuului kova risahdus aivan läeltä. Se pisti Emilién ajatukset sekaisin ja hän oli viittä vaille valmis luikkimaan pakoon minkä kintuistaan pääsi, mutta onneksi Morne vaikutti kylmäpäisemmältä ja ehdotti että he menisivät kuuseen piiloon. Emilié tuumi hetken mutta nyökkäsi sitten.
"Kyl se meidän antaa piiloon mennä, jos ei revitä sen oksia!" Emilié sanoi ja hyppeli kuusen rungon luo.
"nähdään ylhäällä" Emilié sanoi pienesti hymyillen ja sulautui sitten puun runkoon, kadoten kokonaan näkyvistä.
Pian hän astui ulos puun rungosta, lähellä latvaa ja istui tukevan oksan päälle odottelemaan että Morne tulisi. Nyt piti vain toivoa että äänen aiheuttaja ei ollut mikään vihamielinen... taikka ihminen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Zaubares » 17 Loka 2008, 13:06

Morne

"Ei ole ollut aikomustakaan", Morne vastasi Emilién puhuessa kuusen oksien katkomisesta. Mutta sitten tyttö sulautuikin kuusen runkoon ja Morne meinasi unohtua tuijottamaan kohtaa johon tyttö oli kadonnut. Onneksi Mornen itsesuojeluvaistot toimivat ja hän lähti lentämään kuusen latvaa kohti. Kun hän tuli korkeammalle, alkoi olla vaikea lentää lähemmäs kuusen runkoa oksien ollessa tiheässä. Morne laskeutui leijumaan yhden oksan päähän ja keskittyi ruumiiseensa. Pian hän tunsi väreilyä kehossaan sen muuttuessa usvaksi. Mornella ei kuitenkaan ollut voimia muuttaa koko kehoaan usvaksi, joten hän jätti kädet ranteista ylöspäin ja jalkansa nilkoista alaspäin kiinteiksi. Kun värinä siirtyi Mornen siipiin muuttaen ne usvaksi, putosi Morne oksalle. Normaalisti oksan pää ei olisi kestänyt Mornen painoa (sehän jo huomattiin jonkin aikaa sitten), mutta nyt Mornea oli jäljellä vain kadet ja jalat, joten oksa kesti hyvin. Morne lähti kävelemään oksaa pitkin kohti kuusen runkoa. Tuntui hiukan kummalta, kun oksat vain menivät Mornen pään ja käsivarsien läpi, mutta niinhän se oli aina tuntunut. Päästyään kuusen rungon luo, vilkuili Morne hieman ympärilleen ja huomasi sitten tutun vihreän mekon oksalla hieman Mornen yläpuolella. Morne lähti kiipeämään ylöspäin, antaen oksien liukua lävitseen. Pieni ongelma tuli, kun Morne löi jalkansa oksaa vasten liukuessaan sen läpi. Vaikka Mornen ruumis oli aineeton, jalan yllättävä pysähtyminen vaikutti koko ruumiiseen ja Morne meinasi tippua. Onneksi hän kuitenkin sai otteen tukevasta oksasta ja sai vedettyä itsensä tukevalle oksalle Emilién viereen. Siinä hän sitten palautui normaaliksi. Hiukan väsyneemmäksi tosin, sillä aineettomaksi muuttuminen rasitti häntä aika lailla. Onneksi Emilié oli antanut sen omenan aikaisemmin. En muuten olisi ehkä jaksanut muuttua noin paljoa, Morne totesi ja asettui paremmin oksalle. "Terve taas", Morne tervehti Emiliétä.
Zaubares
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron