Karvaiset matkaajat || Mori

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 06 Tammi 2015, 23:29

Kalmankoira

Ilta oli laskeutunut ja Kalma oli poistunut, kuten yleensäkin, metsälle etsimään ruokaa niin itselleen kun elätettävälle perheelleen joita oli yhteensä neljä ja viides, nuorin taapero ei vielä kiinteästä ruuasta juurikaan perustanut. Sen verran nuori taapero tyttö vielä oli. Saalis itsessään vain tuntui olevan hyvin tiukalla tähän aikaan talvesta, valkeassa lumessa ei ollut minkään elävän olennon jälkiä, eikä metsässä kuulunut minkäänlaisia ääniä joka olisi herättänyt aavekoiran huomiota. Tuntui kuin koko metsä olisi kuollut viime kertaisen metsästys reissun jälkeen, tietysti aavekoira olisi voinnut ottaa suunnakseen Laurina arot ja niiden laajat metsästys aukeat, mutta alue kuhisi haltoita joiden suosiossa aavekoira ei todellakaan ollut ja arolla itsellään lentävät nälkäiset lohikäärmeet eivät myöskään tulleet kysymykseensä ja kolmantena oli vain se syynä että aroja peitti tähän aikaan paksu valkoinen lumipeite jossa musta koira näkyi yhtä hyvin kuin kärpänen valkoisella paperilla, joka herättäisi nopeasti haltoiden huomion, ja paksussa lumihangessa Kalman liikkuminen oli harvinaisen kömpelöä kun joutui hyppimään lumessa.. Joten ei Kalma tyytyi etsimään ruokaa metsässä mielummin kuin lähtisi helpompaa tavoittelemaan. Metsässä lunta ei ollut niin paljon, joten liikkuminen oli helpompaa, ja tähän aikaan harva haltia partio oli liikkeellä näin syvällä metsässä. Vielä kun vain löytäisi edes itselleen jotakin syötävän arvoista..

Kirsu maassa aavekoira eteni eteenpäin yrittäen saada edes yhdestä pienestä tuoreesta hiirestä saada hajujäljen, mutta sen sijaan koiraa pisti huomiolla ikävä hajujälki, ihmissusi. Mustaturkkinen koira pysähtyi kurtistaen kuonoaan ja pörhistäen niskakarvojaan nuuhkiessaan hajujälkeä tutkiessaan millaisesta yksilöstä oli kyse: hyvä kuntoinen, vanha tai sairas ja loukkaantunut. Yksilö kuitenkin vaikutti olevan hyvässä kunnossa ja kantoi mukanaan jotakin hyvää ja syötävää.. Kalma sai siintä idean: hän voisi yrittää vain kerjäämällä saada hieman ruokaa kupuunsa, nyt ei kuitenkaan ollut täysikuu joten kaiken elävän syövästä susihirviöstä tuskin olisi mitään pelkoa, ellei kyseessä ollut yksilö joka syystä tai toisesta osaisi muuttua ilman vaadittavaa täysikuuta... mutta tuskin. Joten sen enempää miettimättä Kalma lähti toteuttamaan enemmän tai vähemmän viisasta ajatustaan ja lähti varautuneena seuraamaan tätä yksinäistä ihmissutta kirsu maassa.
Siinä meni oma aikansa kun Kalma lopulta oli saannut tavoittelemansa henkilön kiinni ja näköjään jäännyt leirinuotion äärelle viettämään iltaansa ja syömään. Kalma vain tunsi kuinka maha kurisi valittaen ja koira lipoi huuliaan astellen melko reippaasti esille näkyville leirinuotion tuomaan valoon, mutta jäi kuitenkin valon tuomaan rajaan tarkastellen ihmissutta pää alhaalla varautuneena häntä aavistuksen heiluen takana.
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Tammi 2015, 00:09

Edward

Ilta oli käynyt vilpoiseksi. Samoin myös saalistettu villisijan ruumis. Sen paino alkoi nousta, kun se jäätyi paikalleen. Edward oli onnistunut nappaamaan sen, yllättänyt sen susimuodossaan ja kuristanut hengiltä. Omihan hän sentään kaksikertaa suurempi, kuin tavallinen susi. Hän oli raahannut tuhoa jonkin matkaa, kunnes oli löytänyt mukavan pikkuisen aukion, johon istahtaa ja sytyttää nuotio. Kohmeisilla käsillään hän oli tehnyt työtä käskettyä. Edward ei talvisin viihtynyt ihmisenä, koska ei omistanut kenkiä. Hän kirosi välillä tulta. Miksei se jo syttyisi. Syty nyt.
Kova työ palkittiin. Tuli roihahti ensin heikosti kuiviin oksiin, jotka Ed oli onnistunut löytämään. Sitten tuli alkoi laajeta ja ottaa voimaa itseensä. Pian se roihusi jo tavallisesti ja siihen saattoi lisätä pari isoa halkoa. Ihmissusi rupesi sitten leikkelemään villisian ruhoa. Hän viilsi kynsillään reidet, repi kyljet ja katsoi loppua lihaa. Siinä oli aika paljon yhdelle. Edward ei jaksaisi syödä sitä kaikkea ja oli sääli heittää sitä pois. Kovalla työllä saatua hyvää lihaa. Hän rupesi kuitenkin grillaamaan yhtä reittä. Törkkäissyt siihen terävänkepin ja piteli nyt vain kohmeista keppiä kädessään. Ed vei paljaita jalkojaan lähemmäs nuotiota. Varpaat sinersivät. Hän hieroi kohmeisia jalkojaan ja toivoi lihan kypsenevän nopeasti, jotta voisi syödä mielummin susi muodossaan.

Siinä aikaansa grillatessa villisian reittä kuului lumen narskuntaa. Ne olivat pehmeitä askelia. Lähes äänettömiä. Lisäksi, kylmä tuuli toi vieraan koiraeläimen hajun miehen nenää. Edward vilkaisi ympärilleen. Katseli pimeyteen tulen loimussa. Hiljalleen jostain sieltä ilmestyi koira. Tai koiraeläin. Susi se ei ainakaan ollut. Edward luuli. Koira katsoi häntä erivärisillä silmillään. Se ei voinut olla tavallinen. Ei noista silmistä päätellen. Sen asento oli varautunut. Ihmissusi katsoi hetken koiraa, sitten hän käänsi katseensa reiteen. Hän kohti keppiä, jonka varassa lihan pala oli. Hän tarttui lähes kypsään lihaan sen luusta. Edward kuuli kyllä koiran mahan murinan.
"Ota. Saat sen. En kuitenkaan jaksaisi kaikkea yksin." hän tuumasi ja hymyili ystävällisesti. Mies laski reiden palan lähemmäs koiraa ja otti toisen reiden, tyrkkäsi sen keppiin ja alkoi grillata uutta palaa. Hän ei välittänyt, jos koira lähtisi lihan palansa kanssa. Mutta olisihan se ihan mukavaa, jos tuo jäisi seuraksi. Yleensähän eläimet eivät pitäneet ihmissusista. Koska lajihan oli todella vaarallinen. Ed tuijotti liekkeihin. Liekkien loimu osui hänen kasvoihinsa ja antoi kasvoille lämpimän värin. Tosin hänen jalkansa olivat edelleen hyvin kylmät. Ihmissusi hieroi taas paljaita jalkojaan.

Siitä oli aikaa, kun hän viimeksi oli tavannut jonkun. Hän oli törmännyt Nakamiin ja käynyt saarilla, sitä ennen hän oli tavannut Caladhielin, jota oli kieltänyt enää tapaamasta itseään. Olihan se surullista, mutta hän halusi olla varma, ettei kehenkään sattunut hänen lähellään. Sen takia kai Ed pitikin etäisyyttä, jopa rakkaimpaansa. Ihmissuden katse kääntyi kohti koiraa. Hän tuijotti toista, muttei sanonut mitään. Soi kuitenkin pienen, yksinäisen hymyn huulilleen.

//Täällä ollaan puol unessa!
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Tammi 2015, 15:07

Kalma kurtisti kuonoaan kun mies kurottautui ja oli valmiina syöksymään takaisin pimeyteen, mutta mies ottikin käteensä nuotiossa grillaantuvaa liha palaa. Kalma terävöityi napittaen huulia lipoen miehen kädessä olevaa liha palaa nostellen etujalkojaan paikallaan kuin olisi ollut milloin tahansa valmis syöksymään hakemaan ihmishukan kädessä olevan herkkupalan. Pelko ja varautuneisuus ihmissutta kohtaan olivat kuitenkin asiat mitkä pitivät mustaturkkisen aavekoiran aloillaan ja yrittämästä edes liian lähelle tätä miestä. Eikä aavekoiran oikeastaan edes tarvinnut lähestyä miestä itse kun ihmissusi antoi koko liha palansa koiralle, ojentaen sen koiran suuntaan maahan ja antoi vielä luvankin ääneen. Kalma kohotti korviaan katsoen ensin miestä ja sitten maassa makaa vaa grillattua lämmintä porsaan koipi palaa kurotellen kaulaansa sen suuntaan nuuhkien kirsu väpättäen arvoivasti ilmaa, ennenkuin lähti häntä koipien välissä keho maata viistäen hakemaan herkkunsa pitäen joka sekuntti ihmissutta silmällä... ja sekunnin päästä koira oli napannut possupaistin hampaisiinsa ja raahasi sen mukanaan metsän pimentoihin kauas ihmissudesta. Kauas Kalma ei kuitenkaan ollut pyrkinyt vaan kävi hautaamassa paistin lähistölle lumen alle ja hetken päästä palasikin yhtä nälkäisenä mitä oli ollut tullessaankin. Jos mieheltä herusi vaikka hieman lisää, hän voisi kätkeä lihat ja pitää niitä säästössä pahan päivän varalle tai vain viedä perheellensä maistiaisia. Nyt koira kuitenkin yritti saada vielä toisen palan itselleen täyttääkseen nälkäisen vatsansa ja jos sitä ei tippuisi siirtyisi Kalma syömään jo saamaansa palaa.

Kalma oli jäännyt, jälleen kerran, nuotin valon luomalle rajalle seisomaan katsellen siintä kuinka ihmisusi hieroi jalkojaan pitääkseen kylmän poissa. Kalma kallisti päätään kysyvänä, miksei mies pitänyt kenkiä jalassa? Nythän oli talvi ja kylmä, eikä ihminen tunnetusti ollut mikään luonnossa selvytyjiä. Älykkäitä, mutta ilman apuvälineitään ihminen ei selviäisi päivääkään luonnon armoilla. Koiran katse valui tikun päässä paistuvaan liha palaan, vilkasi ohimennen ihmissutta, ja yllättäen syöksähti miestä kohden, tai no pikemminkin aavisuksen verran miehen ohi. Kalma halusi miehen lihapalan, mutta se olisi sitten toinen juttu ehtisikö mies puuhiltaan puuttumaan koiran varkaus aikeisiin.

//Welcome :D //
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Tammi 2015, 18:31

Edward hieroi jalkojaan ja katsahti rahisevaan pimeyteen, jossa vain vilahti koiran musta häntä. Se näytti siltä, että menisi muualle syömään. Kyllä ihmissusikin viihtyi yksin, mutta nyt juuri hän tunsi itsensä seurankipeäksi. Pienoinen pettymys kävi miehen kasvoilla. Hän käänsi kasvonsa takaisin tulen roihuun. Hetken oli aivan hiljaista, kunnes tuo tumma koira aavemaisesti tuli takaisin varjoista. Näytti siltä, että se haluaisi lisää. Ed katsoi koiraa. Hymähti hyväntahtoisesti. Mitä hän oli oppinut ihmissuden rodusta oli koiraeläinten tavat. Hän oli parin kuukauden aikana oppinut ehkä vähän ymmärtämän itseään, silti hän ei pystynyt vielä päästämään menneestä irti. Siinä mietiskellyssään Edward ajatteli, ettei tarvitsisi loppua villisian lihaa ja voisi antaa sen koiralle jos tuo huolisi sen.
Ahneus oli kuitenkin jotain, josta hän ei pitänyt. Kun koiran aavemainen olemus otti pari uskaliasta askelta muuttaen ne syöksähdykseksi. Selkeä yritys saada hänen iltapalansa. Edward siinä huumassa käyttäytyi kuin sudelle luonnollista. Puolusta omaa ruokaasi. Sekunneissa ihmismäinen muoto oli kadonnut. Suuri, ruskea susi avasi suurta kitaansa, se oli ehtinyt hypätä koiran eteen, ennen kuin tuo yrittäisi saada reiden omaan kitaansa. Ed osasi asiansa. Hän näytti hampaitaan, nosti karvansa pystyyn ja olisi valmis käymään käsiksi, jos toinen uskalsi tulla hänen ruokansa ääreen. Ei tosin kynsin eikä hampain. Vain sen verran, että koira osattaisi alistumista hänelle. Susi ärisi vihaisesti, sen suuret tassut ottivat hitaita liikkeitä maassa. Sen keho oli varautunut ja matalalla. Lopulta Ed nosti päänsä ja nuolaisi huuliaan. Se pudisti kerran päätään, kunnes muuttui takaisin ihmiseksi. "Älä vie toisen ruokaa hänen nenänsä edestään tai joudut ruuaksi itse." ihmissusi totesi ja seisoi edelleen ruokansa edessä. "Ota tuo mielummin. Sen saat. Minä pärjään tällä reidellä, mutta jos uskallat tulla ruokani luo." mies vain näytti suden hampaitaan. Eiköhän viesti mennyt tarpeeksi syvälle. Olihan toinen ollut hyvin pelokkaan näköinen.

Edward nappasi nopeasti ison villisian tuhon, jossa kaikki lihat vielä oleilivat, paitsi reisi palat. "En anna enempää. Muuten näännyn itse." hän mutisi ja laski ruhon koiralle. Itse Ed tarttui lihaansa ja repi suupaloja, joita söi sitten vähän siistimmin käsin. Hän ei olisi halunnut pelästyttää koiraa omalla muodollaan. Olihan ihmissusia harvassa, jotka pystyivät hallitsemaan omaa muodon muutostaan. Ed ei tosin hallinnut sitä täydenkuun aikaan. Ainostaan sen kaksikymmentäneljä tuntinen päivä oli Edille syvä muistutus. Muistutus päivästä, jona hän surmasi ihmisiä.
Mies istui takaisin nuotion ääreen. Hän mutusteli kaikessa rauhassa reittään aivan siltä varalta, ettei koira aikoisi taas syödä hänen osuuttaan. Luulisi sen tajuan tämän kohteliaan eleen vain merkitsevän rauhaa. Hän ei halunnut mitään pahaa kellekään, mutta kun oli päivän nälkäinen ja sai viimein ruokaa ei voinut muuta kuin puolustaa oma ruokaansa. Lisäksi Ed oli paljastanut itsensä toiselle. Hän ei ainakaan uskonut koiran olevan ihan tavallinen. Olihan sillä älykkyys tasoa yms. Ihmissusi vilkaisi hitaasti koiraa. Hän huokaisi hetken päästä. Pieni huokaisu ja katse taas kouraan, jos se oli vielä paikalla.
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Tammi 2015, 20:23

Kalman yritys sai ilkeän käänteen, ehkä kuitenkin ansaitun, kun ihmissusi paljasti todellisen muotonsa astuen lihapalan ja aavekoiran väliin paljasten hampaansa, osoittaen koko elekiellään että ruoka oli hänen, ei koiran. Kalma pysäytti vauhtinsa ja liukastui pehmeästi kyljellensä ruskean murisevan ihmissuden eteen häntä painettuna koipien väliin ja siintä yhtä nopeasti kun oli kaatunutkin nousi koira jolkotellen muutaman askeleen sivummalle pää ja ruumis alhaalla painettuna, kera koipien väliin painetun hännän. Viesti oli aavekoiran kohdalla mennyt vallan hyvin perille: enempää hyväntahtoisuutta ei tulisi ihmissudelta tippumaan, joten koira oli aikeissa häipyä paikalta ja tyytyä siihen yhteen palaan kun miehen sanat pysäyttivät.. Kalma katsoi miestä suu hieman raollaan yllättyneen hämillään, ja sama katse seurasi kun mies nosti koiralle koko loppu villisian, nyt normaaliksi muuttuneena. Tietysti Kalma hieman perääntyi, mutta vain askeleen tai pari ja jäi hetkeksi vain tuijottamaan edessään olevaa ruhoa. Hän ei muistanukaan milloin viimeeksi oli saannut tälläistä ystävällisyyttä ventovieraalta henkilöltä, kaikki halusivat vain hänen henkensä.. Se oli hieman outoa koiran kohdalla, joka oli tottunut pitämään lähes kaikkia vieraita vihollisinaan- se oli myös syy miksei koira luottanut ihmissuteenkaan heti, miehen kirouksen lisäksi.

Kalma nuuhkasi huulia lipoen villiansian ruhon suuntaan, mutta ennen aloitustaan vilkasi vielä kuin luvan kysyäkseen mieheen. ja vasta sitten iski hampaansa ruhoon alkaen repimään nahkaa auki että pääsisi käsiksi maukkaampaan lihaan, sekä joihinkin tiettyihin sisäelimiin. Ja ei, Kalma ei ollut lähtenyt minnekkään vaan söi hyvällä ruokahalulla tarjottua ruokaansa niin kauan kun maha olisi täynnä, niin täynnä että koiralle melkein tuli ähky syömisestään. Siasta itsestään oli syöty lähes kokonaan koko kylki ja revitty maksa, sekä sydän irti aavekoiran vatsaan täyttämään ja nyt kun maha oli täynnä, oli koko koiran naama värkki veren tahrima joten koira teki seuraavaa: hankasi lumista maata vasten veristä kuonoaan, pyörien välillä selällään ja toisinaan työnsi itseään eteenpäin maata pitkin turpa maassa ja pylly pystyssä, niin kauan kunnes oli tyytyväinen. Vain yltäpäältä luminen..
Kalma katsoi nuotin vierellä istuvaa ihmissutta, joka ei näyttänyt niin iloiselta.. Koira kallisti päätään ja käveli kysyvän näköisenä miehen luokse häntä vedettynä koipienväliin jättäen itsensä ja miehen väliin turvavälin.
"Onko jokin hätänä?" Kalma avasi ensinmäisen kerran koko aikana suunsa.
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 07 Tammi 2015, 21:07

Siellä se koira oli. Söi minkä ehti. Repi lihaa hampaillaan, niin että kuono oli verestä peitossa. Lopputulos oli se, että se alkoi puhdistamaan sitä. Ed tuijotti koiran kuonon puhdistus toimitusta. Hän oli sanaton. Toinen työnsi itsensä lähes sisälle lumihankeen. Hinkkasi ja kieri minkä ehti. Lopulta tuo oli aivan lumessa, mutta selkeästi tyytyväinen työhönsä. Ihmissusi ei voinut muuta kuin tirskahtaa hieman.
Hän jatkoi syömistään ja sivu silmällä tarkkaili koiran puuhia, kun tämä läheni häntä. Yrittikö se vieläkin reittä. Vastaus oli kielteinen, kun koira avasi kitansa. Mies tuijotti vihreillä silmillään koiraa. "Ei ole. Kaikki hyvin. On vain vähäsen kylmä." hän tuumasi. "Harmitti vain se, että iltapalani meinasi mennä toisen suuhun. No jaa... Menneet ovat menneitä." menneet ovat menneitä. Hah! Edward kääntyi hitaasti toiseen, jottei tuo nyt luikkisi pakoon. "Olen Edward. Sinä?" mies kysyi ja tarjosi kättään ystävällisesti. Hän ei olettanut saavansa tassua käteensä, eikä muutenkaan mitään. Se vain oli mukava tapa tervehtiä. Oli olento mikä tahansa. Hän hieraisi taas kohmeisia jalkojaan. Pian ihmissuden piti kuitenkin muuttaa muotoaan, jottei tulisi paleltumia. Vaikka ihmissudet kestivätkin enemmän kipua, eivät he tunnottomia olleet.

Ed oli lopettanut reiden syönnin. Nyt hänen käsissään oli siistitti kaluttu luun pala, jonka hän heitti pois. Saisivat jotkut muutkin osansa. "Oletko vain saalistusreissulla vai muuten vain kävelet näin pimeän aikaan?" hän kysyi ja kallisti päätään. Ihmissuden jalat työntyivät hiljaa suoriksi, kohti nuotion lämpöä, johon mies heitti pari puuta lisää, ettei se sammuisi ihan heti. Oli mukavaa pitää tulta yllä. Se oli lämmin ja suojasi häntä. Tosin tämä kirouskin suojasi. Mikään eläin ei uhannut häntä.
Tuli oli Edin lohtu tässä pimeässä yössä. Tosin uuteen seuralaiseen tutustuminenkaan ei kuulostanut pahalta, vaikka hän tiesi hyvin, että joutuisi pitämään tämänkin tapauksen kauempana itsestään ja koirahan osasi sen homman jo hyvin. Olihan heidän välillään ihan mukava väli. Ei sitä, etteikö Edward olisi halunnut rapsuttaa toista tai vastaavaa. Pitihän ihmisellä olla pientä toivetta mielessään tai haavetta. Jep.
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 07 Tammi 2015, 23:33

Kalma kohotti toista "kulmaansa" kun ihmisusi sanoi olevansa vain kylmissään ja oli sanomassa siihen että oli, edelleenkin, sitä mieltä että mies tarvisti vaatetta yllensä enemmän, mutta mies ehti avata suunsa ensin käyden huomauttamaan siintä että Kalma oli yrittänyt viedä ihmissuden reisipalan omiin suihinsa. Kalma tuhahti korviaan lumistaen mutisten jotakin itsekseen.
Edward nojautu aavekoiraa kohden, jolloin Kalman lihakset jännittyivät ja koira paljasti valkeita hampaitaan ikenien välistä, mutta se oli vain muutaman sekunnin reagtio joka katosi yhtä nopeasti kun oli tullutkin kun hukka vain halusikin esitellä itsensä ojentaen kätensä koiran suuntaan. Kalma kallisti päätään, eikä vastanut miehen kättelyyn koska noh koira ja pienoinen etäisyys. Ihmishukka kyseli vielä koiran itsensä nimeä, johon Kalma hymähti.
"Kalma, Kalmankoira." Kalma vastasi Edwardille laskien katseensa mieheen joka jälleen kävi hieromaan jalkojaan pitäkseen ne lämpimänä edes jollakin tasolla tässä pikku pakkasessa. Tuo mies tosiaan tarvisti ne kengät..

"Metsällä olin kun en sitä voi päivällä tehdä." Kalma vastasi ihmissudelle vilkaisten miehen kasvoja. Päivällä olisi voinnut olla paremmin saalista, mutta Kalma omisti valonherkät silmänsä joten hän ei näkisi päivällä käytännössä yhtään mitään, pahimmassa tapauksessa vain vammauttaisi silmänsä ja tekisi itsestään sokean.
"Ja sinä mies tarviset paremmin vaatetta." Aavekoira totesi ennenkuin liikahti miestä kohden, asteli miehen jalkojen ylle karvaisella kehollaan selkä kohden Edwardia ja asettui siihen makaamaan mulkoillen kuitenkin olkansa yli varautuneena muutaman sekunnin ihmissutta, kunnes käänsi päänsä miehen jalkoja kohden ja laski päänsä alemmas alkaen mitään sanomatta nuolemaan lämpimällä vaaleanpunaisella kielellään Edwardin kylmettyneitä jalkoja. Mikä lie idea tämäkin, mutta Kalma tunsi haluavansa antaa jotakin takaisin ruokkijalleen, vaikka sitten näin erikoisella tavalla.

//Voi lol Kalma :-D Aluksi piti pistää hurtta heittää vaa Edille takkinsa, mut tää oli vaa mielenkiintoisempi (D //
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 08 Tammi 2015, 13:11

Koira esittäytyi Kalmaksi. Edward ei koskaan ollutkaan kuullut sellaista nimeä, mutta hän olikin paras sanomaan sitä. Eihän mies ollut juurikaan tavannut ketään ihmisten maailman ulkopuolelta, ennen kuin hänestä tuli pelätty hirviö. Eli pikku plussaa ihmissuden puolelle. KOira kertoi, ettei voinisi kulkea päivisin. Joten yöllä sitä tehtiin. Edkin oli alkanut pikku hiljaa kallistua yölliseen oleskeluun, mutta silti piti elämänsä vielä päivisin. Hän ei yhtään ihmettelisi, jos joskus jäisi kokonaan varjoihin.
Kalma kuitenkin herätti miehen taas omista maailmoistaan. Koira totesi hänen tarvitsevan kunnon vaatetta. Ed nuarhati siihen vähän nolona. "Niin tarvisisin, mutta ei minulla ole työtä... Enkä oikein uskalla hakea sellaista. Vaatteisiin ei hirveästi ole varaa." hän totesi ja pudistei päätään hennosti. "Tosin on minulla tämä suden muoto, joten kai se korvaa vaatteeni..." ihmissussi heitti ilmoille passiivisen kysymyksen. Sitten vasta Ed tajusi, mitä koira oli tekemässä. Tämä nuoli hänen jalkojaan vaalean punaisella kielellään. Mies huudahti pelkästä kiusantumisesta ja nolostumisesta. Puna nousi ihmissuden kasvoille, kun hän vetäisi kylmät jalkansa vatsaansa kohden ja näytti erittäin hämmentyneeltä. Tilanne olisi jollekin ohi kulkija oikein viihdyttävä. "M-mitä oikein....?" Edward änkytti, mitä omalta järkytykseltään ja yllättyneisyydeltään ehti. "Ei sinun nyt tarvinnut tuollaista mennä tekemään." mies sanoi punaisena, kuin tomaatti. Hän ei koskaan olettanut koiran tekevän jotain sellaista. Niin ylltättävää. "Miti nyt vähän, mihin kaikkialle olen omat jalkani työntänyt." ihmissusi marmatti, mutta veti syvään henkeä ja rauhottui.

"Kiitos kuitenkin yrityksestä. Arvostan sitä, mutta se riittää, jos vain jäät seurakseni. Hetkeksi vain." hän pyysi ja pyyhki naamaansa. Yritti peittää nolostuksensa ja kiusaantuneisuutensa. Mitään niin hämmentävää hän ei ollut kohdannut elämässään. Ainakaan Edwardin tiedossa ollut tieto ei tukenut jalkojen nuolemista koirien käyttäytymiseen. Ihmissusi sivuutti hetken päästä asian. Hän katsoi Kalmaa. Hän hymyili tälle vähän kuin mitään ei olisi tapahtunut ja Ed tosiaan toivoi, ettei tuota kohtausta olisi tapahtunut. Nyt hän saisi vain punastella sitä ajatellessaan. Jolloin hän tuntisi olonsa vielä kiusaantuneemmaksi.

//Ei hitisi xD Ja Ed vastaa haasteeseen samalla mitalla.
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 08 Tammi 2015, 15:31

Kalman vilpitön ystävällisyyden osoitus sai karun lopun kun yllättäen Edward huusi ja veti jalkansa pois koiran ulottuvilta, jolloin aavekoira nousi kun vieteriukko maasta ja katsoi ihmissutta yllättyneen hämmentyneenä kuin halolla lyötynä. Kalma räpäytti silmiään päätään kallistaen hämmentyneenä kun Edward kävi huomauttamaan aavekoiralle hygieniasta ja siintä missä mies itse olisi mahdollisesti voinnut kulkea, ja koira nuoli sitä..
"Miksen? Nuolenhan minä omia tassujani? Ja tiedä sitten missä itse olen kulkenut..." Kalma kysyi yksinkertaisen hölmön kysymyksen kauttaaltaan punaiselta mieheltä ja naurahti kevyesti lopullle.
"Halusin vain lämmittää jalkojasi.." Kalma lisäsi vielä mutristaen suutaan. Ei sitten jos ei herralle kelvannut, ehkä aavekoira olisi voinnut antaa miehelle rahaa vaatteisiin antaa, mutta hänellä ei ollut käteistä mukana. Ei hän käteistä tarvinnut metsällä kulkiessaan ja saisivathan mahdolliset rosvotkin nuolla näppejään kun ei rahaa olisi varastettavalla. Tosin ne rosvot saisivat ikimuistoisen läksytyksen kun aavekoira iskiksi hampaansa ja kyntensä noihin. Kalma ei ollut henkilö joka vain istuisi kiltisti alas kun käskettiin.. Kalman ajatukset kuitenkin keskeytyivät kun Edward kuitenkin sanoi että oli arvostanut aavekoiran elettä, mutta toivoi aavekoiran jäävän vielä hetkeksi hänen kanssaan. Asia joka riitti miehelle tällä hetkellä vallan hyvin koiran kohdalla. Kalma katsoi miestä kuitenkin epäilevästi korviaan luimistaen.
"Miksi?" Kalma kysyi luoden Edwardin päälle epäilevän katseen, mutta tuhahti sitten. "Hyvä on, mutta en voi jäädä koko yöksi tänne roikkumaan." Kalma totesi ja otti muutaman askeleen kauemmas miehestä itsestään samalla kun vaihtoi muotonsa yllättäen humaanisemmaksi. Nuoreksi mustapäiseksi ja vaaleaihoiseksi mieheksi, jolla oli yllään yli polvien yltävä takki, jonka Kalma riisui ja jätti päällensä vain tylsän harmaan T-paitansa. Kylmä iski heti paljaalle iholle. Kalma kääntyi Ediä kohden ja nakkasi takkinsa tuo syliin mitään kysymättä.
"Ota se. voit vaikka pitää sen jos haluat." Kalma tuhahti ja muuttui takaisin koiraksi takaisin välttääkseen oman kylmettymisensä yöllisessä pakkasessa.
"Annoithan sinäkin sikasi, joten ota takkini.. saan kyllä uuden." Kalma hymähti, mutta vakavoitui katseen käydessä ihmissuden läpi.
"Ja lopeta tuo punastelu.. olet mies, etkä nainen." Kalma pyrskähti.
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 08 Tammi 2015, 22:43

Miksi. Tarvitsiko siihen syytä, että ihmissusi halusi seuraa. Kalma kuitenkin jätti aiheen mainiten, ettei voinut jäädä koko yöksi. Eihän Ed sitä ollut pyytänytkään. Hän vain halusi hieman seuraa pimeään yöhön. Vastauksen toisen ilmoitukseen tehtiin nyökkäilynä. Äkisti tuo tumma koirahahmo katsoi ja mies sai katsoa toista miestä. Kalman humaanisempaa muotoa. Kalma riisui takkinsa ja heitti sen ihmissuden syliin. Edward katsoi takkia hetken hämillään, mutta reagoi nopeasti toisen miehen sanoihin. Suutaan hän ei ehtinyt avata, kun toinen jo koirana taas oli. Pikainen vilkaisu takkiin. "Kiitos... Pidän siitä hyvän huolen." tai niin Ed toivoi. Koskaanhan hän ei tiennyt miten kävisi vaatteille, jos vaikka tulisi sellainen päivä, jona hän taas kömpelösti pyörisi pitkin maita ja mantuja. Loukkaisi itseään ja joku haltija tulisi ja tappaisi tai hoitaisi. Tapon Ed ansaitsisikin. Tai hirttoköyden jatkeena.
Kalman kuitenkin mainitessa hänen punastumisestaan, Edward pahemmin kerran lehahti kiusaantuneena punaiseksi. Hän yritti peittää kädellään kasvojaan. "Omahan on syysi... Mitäs menit ja nuolit jalkojani. Sait minut tähän tilaan." hän tuhahti. Puna laski nopeasti ja Edward oli entisensä. Hän tunsi olonsa taas normaaliksi tai niin normaaliksi, mitä ihmissusi pystyi olemaan.

Hetken hiljaisuuden vallitessa mies puki ylleen Kalman pitkän takin. Se suojasi mukavasti kylmältä viimalta. Ihmissusi päätteli, että Kalman kanssa puhuminen loppuisi viimeistään siinä vaiheessa, kun nuotio olisi sammunut. "Ovatko ihmissudet teikäläisten mielestä hyvinkin vaarallisia... Jos purisin, muuttuisitko sudeksi? Kun olet jo kuitenkin koira ja omaan humanoidisen muodon ja..." Edward tuumasi vähän arvioiden todennäköisyyttä tähän teoriaan. Hän uskoi, että kirous kyllä välittyisi, mutta se miten se vaikuttaisi olentoon oli eri asia.
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Tammi 2015, 00:46

Kalma kasvoille levisi vain kiusoitteleva virne kun ihmissusi otti ja punastui, jälleen kerran, aavekoiran siintä huomauttaessa. Kalma lipasi huuliaan.
"En ole ikänäni kuullut kenenkään punastuvan jalkojen nuolemisesta, vaikka minulla jo ikää onkin.. Olisin olettanut saavani sentään nyrkistä." Kalma totesi edelleen hymyillen ja katsoi Ediä toista kulmaansa hieman kohottaen merkittävästi muutaman sekunnin. Katse valui kuitenkin alas mietteliäästi ja kohosi muutaman sekunnin päästä takaisin mieheen itseensä, tuon kasvoihin.
"Toinen selitys sitten olisi että pidät miehistä." Kalma totesi umpimähkään, mutta naurahti sitten ääneen. "Tosin kukaan itseään kunnoittava mies itsestään sellaista tahdo." Koira totesi rapsuttaen itseään korvan takaa takakoivella, eikä vaikuttanut pitävän Edwardia, sanojensa mukaan, henkilönä joka pitäisi miehistä. Siinä vaiheessa Kalma olisi vetänyt sutta nenille ja sanonut heihei. Hän ei sellaisten henkilöiden kanssa halunnut olla missään tekemisissä. Raiskaajia kaikki.. Vaikka olikin saannut jo omansa takaisin.

Seuraavaksi kaksikon ylle kiipesi hiljaisuus, mutta se ei kestänyt kauaa kun ihmisusi rikkoi sen alkaen pommittamaan aavekoiraa itseään kysymyksillä. Kalma katsoi miestä miettien hetken mitä vastaisi.
"Riippuu keneltä kysytään, mutta omasta mielestäni eivät.. jotkut kärttyisiä, mutta en minäkään iloinen olisi jos muuttuisin silloin tälläin kaiken tieltään syöväksi hirviöksi. Sinä taas olet yllättävän rauhallinen ja lempeä tapaus, voisin sanoa että jopa kokematon?" Kalma selitti oman näkemyksensä Edin lajinsa edustajiin, lyöden jopa sen faktan pöytään ettei poika ollut tottunut elämään nykyisessä elämässään. Tuo oli valmistautunut jopa äärinmäisen huonosti ja aavekoira voisi veikata että yksin mies ei näkisi ensi talvea, tai seuraavaa kesää pahimmillaan. Haltiat ja ihmiset toisinaan metsästivät näitä petoja vain harventaakseen kasvavaa kantaa ja talvi oli se joka vei heikoimmat.
"Kuinka kauan edes olet ollut nykyisessä tilassasi?" Kalma kysyi vielä saadakseen varmistusta epäilylleen.
"Ja mitä taas tulee puremaan.. en tiedä, en ole koskaan joutunut ihmissuden puremaksi." Kalma vastasi hieman jälki junassa Edin kysymykseen, mitä tapahtuisi Kalmalle jos ihmissusi purisi häntä.
"Ja tämä humaaninen keho on oikeastaan oikean ihmisen keho, minä vein sen.. mutta toisaalta olen joutunut vampyyrin puremaksi ilman vaikutusta, joten voi olla ettei ihmisudenkaan purema vaikuta.. tai sitten se vääristyy hyvällä tai huonolla tavalla.." Kalma selitti omia, sillä hetkellä, tulevia pohdintojaan Edwardille. Kalma ei ainakaan muista joutuneensa vielä kertaakaan ihmissuden puremaksi, ellei hän Jackin hallinnassa (edes menneen "toisenpuolen") olisi siihen joutunut.. se voisi toisaalta selittää Jackin petomuodon..
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Tammi 2015, 11:14

Edward toljotti Kalmaa. No ei hänkään ollut nähnyt ennen ketään, joka aikoisi nuolla hänen jalkojaan. Nyrkistä saaminen taas kuulosti liian väkivaltaiselta miehen korvaan. Edward käänsi katseensa pois. "En mielelläni turvaudu väkivaltaan. Siksi mielummin punastun, kun turvaudun väkivaltaan. Olen saanut sitä ihan riittävästi elämässäni tähän asti, eikä se varmaan tule loppumaan kuitenkaan." ihmissusi totesi vakavana. Miehistä puhuminen taas ei tullut ihmissudella kuuloonkaan. "Ei m,itään sellaista. En vain voi... Siis minulla on jo eräs tärkeä henkilö vastakaisesta sukupuolesta... Vaikka pidämekin paljon väkimatkaa." Ed kertoi. Hän halusi jättää tämän aiheen taakseen. Hän ei pitänyt mihistä sillä tavalla. Hän viihtyi miesten kanssa kuten miesten pitikin. Edward vain ei osannut odottaa mitään sellaista. Harvoin hän oli emnnyt yhtä lukkoon, kuin naisen kanssa flirttailun kanssa.
Kalma vastasi myös ihmissuden kysymyksiin. Asiallinen kieli lohdutti häntä tarpoeeksi, ettei ainakaan koira pitänyt häntä hirveän vaarallisena. Vaikka se helpottikin ed tiesi itse varsin hyvin, miten vaarallinen hän pystyi olemaan. Kalman mainitessa hänen olevan yllättävän lempeä ja rauhallinen, siihenkön ihmissusi pärskähti pienesti. "Kyllä, olen kokematon ja vastasyntynyt nuori yksilö. Mutta kovin lempeä ja rauhallinen?" Edward toisti hieman katsettaan nostaen. Hän tiesi, että oli ehkä niitä vähän, mutta pelkäsi kuitenkin menettävänäsä itsensä pedolle, joka kyti hänen sisällään. Toiselle persoonalleen. Se oli hänen toinen persoonsansa. Samassa kehossa asuva tuntematon, jote mies ei tiennyt eikä osannut lukea sen ajatuksia. Kalma kysyi, kuinka pitkään hän oli ollut ihmissusi. "Pian vuoden, jos oikein muistan...." ihmissusi sanoi ja raapi niskaansa.

Pureminen taas oli yhtä hämärässä Kalmalla kuin Edwardilla. Kalma lisäsi, että hän oli vienyt ihmisen kehon, eli se ei ollut alkujaan Kalman oma. "Eli yhdessä kehossa oli kaksi erilaista henkilöä alkujaan?" Ed totesi ja mietti itseään. Hän totesi itselleen, ettei hänellä olluyt kahta eri henkilöä sisällään vain kahdeksi jakautunut persoona. Toinen persoona vain ei ollut yhtä älykäs. Vihaa ja negatiivista energiaa käyttävä petohan se siellä olla möllötti. "No siis mitä tulee siihe, että olen rauhallinen ja lempeä toisiin rotuni edustajiin... Tapasin kerran toisen ihmissuden. kerroin hieman itsestäni ja voin sanoa, että olin hänellekin kävelevä aikapommi. Vaarallinen hänellikin... Koska omistan toisen persoonan tai jonkun luonteen, johon jään lukkoon välillä." Edward selitti tulen loimun kietoessa valoa hänen kasvolleen.
Ihmissusi hieroi käsiiään. "Jos olet nyt sanomassa, että en selviä tästä talvesta kokemattomuuden takia... En usko, että olisit väärässäkään, mutta toinen puoleni sanoisi muuta." hän mutisi hiljaa, lähes kuiskaten. Koska ei tiennyt miten muotoilisi asiansa. Tai jatkaisi keskustelua.
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 09 Tammi 2015, 15:05

No nappiin aavekoira oli arvanut ettei tämä mies mitenkään olisi voinnut olla mikään kokenut eräkävijä ja hengissä selviytyjä, näkihän sen jo miehen tavasta ottaa vieraansa vastaan, puhumattakaan aseiden puutoksesta joita ei ainakaan näkynyt missään. Tosin miten hukalla aseita voisi olla jos ei vaatteitakaan juurikaan omistanut..
"Toisinsanottuna, umpi nössö.." Kalma totesi maireasti virnuillen kun ihmishukka halusi selvästikkin jotakin täsmennystä omasta lempeydestään ja hyvän tahtoisuudestaan. Kalma vakavoitui.
"Ystävällisyys on hieno asia, mutta et voi nojautua kokoajan sen varaan ja olettaa että jokainen vastaisi siihen samalla tavalla. On henkilöitä jotka vain käyttäisivät sitä hetken omaksi hyödykseen ja sitten puukottavat selkään, kirjaimellisesti, ja toiset.. no henki pois mitään kysymättä." Kalma kävi huomauttamaan Edwardille miehen ehkä liiallisestakin ystävällisyydestä. Kalma ei kieltänyt etteikö se olisi hieno asia ja piirre kenessä hyvänsä, mutta joskus oli vain tilanteita joissa kiltteys ei auttaisi. Kalma oli itse maksanut liiasta uskollisuudestaan kovan hinnan ja oli nyt entistäkin tarkempi kenelle olisi uskollinen.
"Nykyisessä tilassasi.. sinulle tulee vastaan vielä joskus se tilanne että joko se toinen tai sinä. Ymmärrätkö mitä tarkoitan?" Kalma pamautti vielä faktan pöytään, vaikka se saattaisikin olla miestä itseään kohtaan loukkaava, mutta joskus oli parempi kertoa suoraan kuin hyssytellä asiaa.
Edward kertoi elänneensä vain noin vuoden nykyisessä tilassaan, loput ajastaan tuo oli elännyt helppoa ihmis elämäänsä kuin vastasyntynyt pullossa tietämättä kuinka julma maailma oikeasti olisi. Kalma kurtisti kulmiaan ja laski katseensa alas mietteliään näköisenä.

"Kyllä, ja nyt se toinen osapuoli hyppii vapaana ja aiheuttaa moninverroin enemmän tuhoa kuin koskaan ennen.. olisi pitänyt pitää se hirviö sisälläni." Kalma nosti maasta hieman päätään vastatakseen Edille ja mutisi lopun lähinnä itsekseen, vaikkei sillä väliä ollutkaan vaikka hukka olisi sen kuullutkin. Ei se elämää tärkeämpi salaisuus ollut. Virhe ja tapahtuman oikku jota olisi enää vaikea korjata.. tietysti Kalma olisi voinnut yrittää viedä Jackin sielua nykyisestä ruumiistaan ja vangita takaisin vanhaan hänen kanssaan, mutta hän tarvitsisi rauhallisen paikan jossa ei pyörisi häiritsijöitä, keskeyttäviä tekijöitä ja ennenkaikkea jonkun joka pitäisi hänen onnistuttua aavekoirasta itsestään huolta. Voisi mennä jopa viikkoja ennenkuin riivaaminen olisi lopullisesti valmis, ja olisiko tilanne vakaa sen jälkeen? Kalma ei tiennyt, vain villejä arvauksia saattoi heittää. Kalma kohotti katseensa jälleen ihmissuteen joka kävi suutaan laukomaan. Kalma pyrskähti.
"Anteeksi.. Ei sinusta voisi sellaista uskoa, valitan mutta.. Silloin sinun pitää vain todistaa hukka puolellesi että olet se vahvempi, jätä se ruikuttamaan rannalle." Kalma sanoi hymähtäen.
"Mikä on aikapommi?" Kalma kysyi.. hän ei ollut eläessään kuullut sellaista sanaa tai kuullut olevan olemassakaan tuollaista "aikapommia".. Mikä se sitten saattoikaan olla.
"Luetko ajatuksia? ..en maininnut mitään asiasta ettet selviäisi tästä talvesta, mutta se on totta. Et tällä osaamisella." Kalma kysyi ollen hieman yllättynyt miten tarkkaan Edward oli juuri arvannut hänen ajatuksensa miestä kohtaan.
"Tarvitset jonkun opettamaan sinua.. jonkun, jolla on kokemusta."
suskari
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja Mori » 09 Tammi 2015, 19:54

Hah! Koirahan ei uskonut häntä! Edward tuijotti hiljaisena Kalmaa. Niin, ehkä liika ystävällisyys olisi pahasta. Kyllä Ed osasi olla varuillaan muiden kanssa, mutta koiraeläimet... Saattoivat olla heikkous kent tietää. "Usko tai älä..." hän sanoi vähän neutraaliin sävyyn, koska ei halunnut tehdä asiasta sen suurempaa numeroa. Kalma lisäsi siihen vielä, että oli parempi näyttää kaapin paikka pedolleen ja ottaa oma keho haltuunsa. "Se ei ole niin yksinkertaista... En vain voi tehdä niin... En ole tässä maailmassa..." sanoja, jotka olivat joko tarkoitettu keskusteluun tai sitten itselleen. Edward ei tosiaan voinut puhua ainakaan pedolle. Hän ei edes tiennyt muuta kuin, että se oli raaka ja julma. Joka piti kaikkia vihollisena.
Kaiken tuon kruunasi Kalman aiemmin sanottu asia. Jos olisi pattitilanne. Joko hän tai se toinen. Tappaminen vapaaehtoisesti. Eläimethän olivat helposti tapettavissa, koska niiden kanssa ei voinut kommunikoida tavalliseen tapaan. Kaksijalkaisten taas, asia oli eri. Ihmissusi ei halunnut vahingoittaa ketään, edes vihollistaan, mutta itsepuolustukseksi hänen oli pakko. Mies hankasi kättään vasten niskaansa. Kalma kysyi mikä oli aikapommi. "En tiedä. Se ihmissusi sanoi minulle sen sanan, hän ei juurikaan selittänyt sitä kuin muuten, että se on vaarallinen asia tai jotain. En muista." ihmissusi sanoi. Hän ei tiennyt miksi juuri oli käyttänyt sitä sanaa, mutta se tuli varmaankin jostain tuolta muistoista ihmissuden tapaamisesta.
Rento naurahdus. "En, en lue ajatuksia. Tunnen kyllä toisten tunnetilat, mutta se ei ole mitään ajatuksen lukua. Ajattelin vain, että olen aika kokematon. Ja tunteesi sitä kohtaan ovat melko selkeät." Ed mainitsi ja hymähti loppuun. Koira sanoi hänen tarvitsevan opettajan tai jonkun esimerkin, jolta oppia taitoa ja tietoa. "Niin noh, jos joku uskaltaisi vain tulla lähelle ja kestää sen mitä tulen tuottamaan hänelle." mies mutisi ja nosti vihreän katseensa.

"Huolettaako, jos en selviääkään talven yli. Onhan kuitenkin jo vuosi vaihtunut ja saatan selvitä." pikku vitsi vain. Leikki leikkinä, ellei toinen ottanut sitä vakavasti. Edward käänsi katseensa käsiinsä. Hän vilkaisi jalkojaan, joita tulen jo pienentyneet liekit vielä lämmittivät. Kohta pitäisi sanoa vain hyvästit. Tutustuminen uusiin olentoihin oli mielenkiintoista. Hauskaakin kenties. Edward laski katseensa käsiinsä. Hän oli väsynyt, koska oli herännyt aamulla aikaisin. Katselleessaan käsiinsä vasen alkoi pikku hiljaa muuttua. Edward säpsähti. Hän sulki vasemman kätensä oikeaan kämmenensä puristuksiin. Miksi juuri nyt? Juuri nyt! Edward puristi kättään ja tunsi kuinka siitä juuri hänen käsivarttaan pitkin vyöryvä kipu.
Ihmissusi värähti kerran. Hän sai tunsi kivun päässään, ylitse vuotavan ja huutavan jomotuksen. Kuin se olisi ollut liian kova päänsärky kestää. Violetit läiskät ilmestyivät hiljalleen Edwardin vasemmalle puolelle kasvoja. Hän tiesi tämän kohtauksen johtuvan siitä, ettei pitänyt tarpeeksi huolta itsestään. Oli hankalaa pitää itsensä kunnossa vaikka sudeksi pystyikin muuttumaan. Mies hitaasti kallistui vasemmalle, kunnes tavoitti kauan kaivatun kostean maan. Ihmissusi tiesi, että asia ei kuulunut Kalmalle eikä Kalman kannattaisi tulla yhtään lähemmäs. Hän ei halunnut ketään lähelleen juurikaan nyt. Nämä näyttivät olevan näitä päiviä. Tutustu toiseen, saa kirouskohtaus ja tapa toinen petona. Lopuksi herää kiroamaan itsesi ja rankaise itsesi teostasi. Edward katsoi maata. Hän ei voinut sanoa mitään, koska kaikki voima meni kivun kestämiseen.
Mori
 

Re: Karvaiset matkaajat || Mori

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Tammi 2015, 18:03

Kalma kohotti kulmaansa kun Ed kertoi sen toisen ihmissuden kertoneen miehelle tästä aikapommista, mutta naurahti sitten nyökäten että oli ymmärtänyt asian. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista tietää mikä tämä aikapommi oli, mutta ei sitten jos herra ihmishukkakaan ei sitä tiennyt.
"Mielenkiintoinen kyky, tai vaisto.." Kalma hymähti kun Ed kävi kertomaan ettei suinkaan osannut ajatusten lukua vaan iku aavekoiran tunteiden mukaan päätellä mitä koira oli mahdollisesti ajatellut. Epäilyttävä hyvin kyllä, mutta ei aavekoira käynnyt mitään asiasta sanomaan vastaan. Jokaisella kykynsä ja taitonsa tällä kirotulla mantereella. Kalma naurahti ihmissudelle kevyesti.
"Tarkoitin itseäni.. olen joutunut selviytymään puolet elämästäni ilman talon lämpöä ja muiden tukea.. itse aiheuttamien ongelmien tähden." Kalma totesi hymyillen ystävällisesti, tuoden esille sen tiedon että oli valmis kouluttamaan tätä uutta friikkiä kestämään luonnon armoilla silloinkin kun ajat olivat kovat. Hoitamaan itse itseään ilman muiden apua. Tosin miehen sitkeyden puute saattaisi olla ongelma, mutta karsittavia olevia asioita jos aavekoiralta kysyttiin. Olisi aika karsia pojasta mies.
"Älä viitsi leikkiä vakavalla asialla.. Olet tähän asti selvinnyt melkein jopa onnella, äärirajoilla... Katso itseäsi, noilla rääsyillä et selviä jos pakkanen nousee tästäkin ylemmäs ja en halua olla ilkeä mutta valitsemasi leiripaikka ei ole mikään paras. Kesällä taas lähtevät ihmiset ja haltiat vielä enemmän liikkeelle kun on lämmintä." Kalma saarnasi pojalle puhuen silkalla kokemuksella ja olisi jatkanutkin vielä kun Ed liikahti säpsähtäen. Koira terävöityi nostaen korvansa pystyyn ja jännitti lihaksensa pakoon lähteäkseen, mutta ihmissuteen näytti enemmänkin sattuvan. Kalma vilkasi pilvettömälle taivaalle jossa ei näkynyt täysikuuta, vain iloinen kuunsirppi jossakin puiden oksien välissä ja siihen uskoutuen Kalma epäili tämän olevan muuta kuin ihmissusi juttuja.
"Hei oletko kunnossa, mikä tuli?" Kalma kysyi muuttuessaan ihmismäisemmäksi ja nosti varovasti tuskissaan olevan pojan maasta nojaamaan toista koukussa olevaa jalkaa vasten käyden tuota katseellaan läpi. Sen enempää Kalma ei osannut oikeastaan asian eteen tehdä.. hän ei ollut lääkäri. Joten Kalma vain yritti saada Ediä rauhoittumaan puheellaan, keskittymään häneen puheellaan kuin kipuun, ehkä se auttaisi ja helpottaisi oloa.
suskari
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron