Kirjoittaja Forte » 04 Tammi 2015, 23:54
Oli tietysti oletettavaa, että epäsoveliaina aikoina käytävillä ravaava vieras hyypiö herätti epäilyksiä. Varsinkin, jos vieras hyypiö oli vielä vieraan näköinen noin verenperintönsä puolesta. Joten Darion ei suuremmin ottanut itseensä epäilevää asennetta. Kaiketi, jos osat olisivat vaihtuneet, hän itse olisi jo hälyttänyt vartijat. Ihan varmuuden vuoksi. Darionilla oli äärimmäisen paljon onnea, koska hän oli törmännyt suhteellisen mukaviin ja ystävällisiin henkilöihin tällä epävirallisella vierailullaan.
"Jos todella haluaisin varastaa jotain tai tehdä muita laittomuuksia, tuskin olla napottaisin keskellä käytävää katsomassa maalauksia. Ei minulla ole edes taskuja, joihin voisi tavaraa piilottaa."
Se, kannattiko yrittää puollustaa itseään kun mitään uhkaa ei edes ollut, oli sivuseikka. Darion lähinnä vain halusi saada ajatuksensa esille, ja ehkä jollain tavalla toisen myös vakuuttuneeksi, ettei hänestä olisi vaaraa sen enempää arvoesineille kuin arvohenkilöille.
Mutta siinä jopa Darion itse oli samaa mieltä, ettei hänen rodunpuolikkaan edustajiin kannattanut ihan heti luottaa. Ei sillä, että demonit, noin yleisesti, olisivat yhtään pahempia ja julmempia kuin mikään muukaan kansa, mutta osa heistä tiesi rotunsa maineen, ja käytti sitä taitavasti hyväkseen. Darionin isoveljellä oli edelleen tapansa koristaa vyönsä uhrien pääkalloilla. Myös ihmisten kuin haltioidenkin. Ja kaiketi, demonien ilkikurisuudessa ja pahuudessa oli jonkinlaista eksoottista viehätysvoimaa, koska Darionin äidin rakastajina oli ollut monia eri miehiä hyvin tavallisista olosuhteista. Kaiketi kotona oleva kiltti ja tottelevainen vaimo ei sitten ollutkaan, mitä haluttiin.
"Ymmärrän hyvin."
Darion painotti sanaa "hyvin". Ei sillä, että hänellä olisi henkilökohtaisesti erityisen huonoja kokemuksia muista demoneista, mutta hän tiesi joillain toisilla niitä olleen, ja tieto riitti hyvin kokemuksen sijasta. Ainakin tässä asiassa.
Toinen esitteli itsensä nimellä Arathet Arvaen. Kumpaa nimeä tässä nyt piti käyttää? Darionilla ei ollut sukunimeä, sellainen sekoitti ihan turhaan päätä. Olettaen ensimmäistä nimeä tuli käyttää, ja eiköhän Arathet itse huomauttanut, jos halusi tulla kutsutuksi jollain toisella nimellä.
"Mitä? Siis..kertomaan itsestäni? Mitä minussa on muka kerrottavaa? Usko pois, minulla ei ole dramaattista ja traagista menneisyyttä, joka olisi mielenkiintoinen."
Darion ei ollut täysin vieras kaikille kysymyksille ulkonäöstään ja rodustaan, mutta hänestä ne olivat vähän kiusallisia. Ei siksi, että hän häpesi jotain tai ei halunnut kertoa, vaan siksi, ettei hänellä ollut mitään sanottavaa. Mitä muut kuvittelivat kuulevansa? Että Darion oli syntynyt joidenkin villien demoni-orgioiden seurauksena, ja joi verta tai uhrasi eläimiä pimeyden voimille? Miten suuri pettymys se mahtoi ollakkaan, kun kävi ilmi, että Darion oli harvinaisen tylsä demoni. No, Arathetia oli varoitettu.
"En voi kertoa mitään ihmeellistä. Olen kasvanut äitini ja isoveljeni kanssa, enkä oikein tiedä, missä, koska liikuimme jatkuvasti, melko paljon muiden demonien seurassa. Tuota..meitä oli useampikin sisarus, mutta nykyään on jäljellä enää kaksi. Mitäs muuta..En ole erityisen, miten sen sanoisi, demonimainen demoni. Olen kaiketi aina vain taiteillut. Piirtänyt, maalannut, soittanut ja säveltänyt. Ei kai siinä mitään sen kummempaa."
// Meinasin ihan piruuttani lisätä tuohon nimi asiaan, että Darion voisi kutsua Arathetia vaikka Pasiksi, jos hän niin haluaisi, mutten ajatellut sen olevan sovelias huomautus. Se kuitenkin kuulosti hauskalta päässäni : D //