Vahvemman oikeudella

Ympäri metsää löytyy vanhoja, hylättyjä rakennuksia... Tai ainakin suurin osa niistä vaikuttaa hylätyiltä. Rakennuksien kunto ja koko vaihtelee, osan ollen jo raunioina siinä missä jotkut vaikuttavat täysin asuinkelpoisilta. Tietenkin niissä saattaa jo siinä tapauksessa asua joku. Jotkut raunioista ovat peräti ajalta ennen ihmisten saapumista Cryptiin, haltioiden hylkäämää asutusta. Jotkut näistä raunioista ovat selvästi kokeneet sodan ja taruolentovainojen suuren hinnan. Puhutaan myös, että joissakin rakennuksissa kummittelee ja tämän tähden niissä ei kannata edes yötään viettää, ellei halua kirousta niskaansa...
Jostain päin metsää löytyy myös kokonaisia hylättyjä kyliä.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Zaubares » 01 Loka 2008, 20:44

Fajre

Fajre tunsi pientä omahyväisyyttä Igithan paljastaessa hänen arvauksensa oikeaksi. "Joskus on hyvä, että saalis pääsee pakoon. Silloin voi yrittää uudestaan ja jos silloin onnistuu, voi pitää itseään kehittyneempänä", Fajre sanoi ja yllättyi, kun Igithalle ei kelvannut yöpaikka. "Noin minäkin ajattelin, kun ensimmäistä kertaa nukuin sängyssä. Voihan sitä lellittelynä pitää, mutta mikset kokeilisi? Eläimetkin pehmustavat pesänsä mukaviksi. Ihmiset ja haltiat vain ovat siinä taitavampia kuin muut", Fajre selitteli ja katsoi Igitha -kotkaa. "Ja pimeys. Voiko sitä pitää vihollisena? Tekeekö pimeys mitään pahaa? Onko pimeys koskaan hyökännyt kenenkään kimppuun? Pimeys ei ole minusta ystävä eikä vihollinen. Pimeys on luonnonilmiö jota voi käyttää hyväksi. Pimeydessä on helpompi hyökätä vihollisen kimppuun. Pimeydessä on helppo väistää jotain, mitä ei halua tavata", Fajre esitti kantansa pimeydestä, "Pimeyttä vain pelätään. Ehkä siksi, koska sitä ei tunneta? Moni pelkää sellaista mitä ei tunne. Ihmiset haltioita ja taruolentoja ja haltiatkin varmaan ihmisiä ja joitain taruolentoja, kuten minua" Fajre katsoi Igithan ruumista kotkan alla, "tai sinua". Vammat olivat alkaneet parantua yllättävän nopeasti. "Kohtahan sinä voit näemmä palata omaan ruumiiseesi. Päätäppä sitten nukutko täällä ulkona kuten minä, vai käytätkö ympäristöä hyväksesi ja nukut sängyssä?" Fajre sanoi Igithalle, "Kohta alkaa taas sataa, kun tuli ei enää höyrystä sadetta ennen kuin se osuu maahan. Vesisateessa on ikävä nukkua." Fajre perääntyi askeleen Igithan ruumiista. "Minä menen nyt syömään loppuun hirven jonka metsästin jonkin aikaa sitten", Fajre sanoi vielä ja lähti kävelemään kohti mökkiä.

Mökki oli selvinnyt vaurioitta Fajren ja Igithan taistelusta. Fajre tosin ajatteli vain mökin puuliiterissä odottavaa hirvenruhoa. Hän kuitenkin vielä vilkaisi taakseen nähdäkseen mitä Igitha oli päättänyt. Kaikkine vammoineenkin Fajre oli hiukan utelias naisen suhteen.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 03 Loka 2008, 23:33

"Eijei. Nyt puhut luonnollisesta pimeydestä." Kotka oikaisi katsahtaessaan lohikäärmettä. Tuo tuntui taas virnistävän hiukan oudosti. Lintu vaikeni tyystin ja jäi istumaan ruumiin päälle, ollen kuitenkin hetkisen hiljaa. Igitha mietti, miten hän todellakin tekisi. Ruumiin voisi pistää tietenkin lepäämään tuonne mökkiin, ja itse lintu pystyisi nukkumaan ulkona. Mutta ongelmana oli tietenkin se, ettei Gith tiennyt lainkaan milloin sielunpalasensa palaisi takaisin varsinaiseen ruumiiseensa, ja siksi lintu huokaisi syvään katsahtaen lohikäärmeen perään. Jokseenkin kotka tuntui muljauttavan silmiään ympäri ja lehahti tuo ilmaan, naisen kehon ylle lentelemään mutisten samalla joitain outoja sanoja, käärmemäisin sihahduksin. Hiljaa alkoi ruumis muuttua, aineellistua siniseksi vedeksi, ja useat vesikäärmeet luikertelivat pitkinä vesinauhoina kohti mökkiä, sujahtaen oven raosta sisälle ja kerääntyen puiselle lattialle, jolloin vesi aineellistui nyt taas Igithan kehoksi, joka makasi lattialla samassa asennossa kuin ulkonakin.

"Annan kehoni levätä täällä, mutta uskallakin koskea siihen..." Loput lauseesta vaikeni mutinaksi, Githin lennähtäessä ovesta sisälle. Kotka laskeutui ruumiin päälle, tarkkaillen haukansilminä lohikäärmettä, minne se ikinä menisikin. Tulisiko tästä ikinä mitään järkevää? Gith ajatteli mielessään, arvioiden mitä kaikkea vahinkoa yön aikana saattaisi mökille tapahtua. Tai että mitä lohikäärme tekisi seuraavaksi. Lintu tiesi näyttävänsä hiukan hölmöltä tapittaessaan kuin murhaavakatseinen murmeli lohikäärmettä, tököttäen naisen selän päällä keskellä mökin lattiaa, tulisijan ääressä. Pelkkä silmien katsahdus takassa roihuavaan tuleen sai punertavan värin siniseksi, ja kuuma hohde tulesta muuttui kylmäksi. Tällöin tuli ei ollutkaan lämmin, vaan hiukan kylmempi.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 05 Loka 2008, 19:12

Fajre

Ensi kertaa näen linnun sihisevän, Fajre ajatteli nahdessään Igitha -kotkan pyörivän ruumiin ympärillä ja sihisevän. Ai niin. Hän voi tehdä noinkin, tuumasi Fajre Igithan kehon hajotessa vedeksi. Fajre katsahti kotkaa, kun se lensi hänen ohitseen. Luuleeko hän, että syön hänen ruumiinsa, jos hän ei vahdi sitä? Fajre ajatteli, kun Igitha -kotka sujahti vauhdilla sisään ovesta. Kun hän kuuli mitä Igitha -kotka mumisi lentäessään, päästi Fajre pienen, väsyneen naurahduksen. Fajre nauroi harvemmin lohikäärmehahmossaan, sillä se kuulosti hänestä itsestään omituiselta. Nyt hän ei kuitenkaan jaksanut miettiä miltä hänen naurunsa kuulosti. Fajre naurahti uudestaan kun hän näki Igitha -kotkan tuijottavan häntä. Fajre käveli mökin puuvarastolle hakemaan hirvenruhoa.

Koska oli yö, ei ruhon ympärillä pörrännyt kärpäsiä. Päivisin kärpäset tulivat heti. Fajre tarttui hampaillaan ruohon selkään ja lähti raahaamaan mökin ovelle. Parempi pitää Igitha näkyvillä, Fajre ajatteli. Hän arveli, että Igitha vahti häntä jollain konstilla poistumatta ruumiinsa luota. Ja sitäpaitsi, on ikävä syödä, jos joku tuijottaa piilosta. Mukavampi tuijottaa tuijottajaa takaisin. Fajre asettui syömään noin viiden metrin päähän mökin ovesta. "Mitäs sinä muuten tarkoitit sillä 'luonnollisella pimeydellä'?" Fajre heitti kysymyksen siirtämättä katsettaan ruhosta, josta alkoi repiä lihakimpaleita. Suurin os verestä oli jo kuivunut, mutta ruhon sisältä löytyi vielä tuoretta verta. Fajren suomut tahriintuivat lisää, mutta se alkoi olla ihan sama, olivatko suomut kurassa ja veressä vai puhtaat. Sade pesisi kaiken pois.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 05 Loka 2008, 19:49

Kotka pysyi ensin hiljaa, mulkoillen ruumiin päältä liikkuvaa lohikäärmettä, kunnes lintu huokaisi syvään levitellen siipiään. "Sinä kerroit näkökantasi luonnollisesta pimeydestä, sanottuani sen olevan ystäväni. Pimeyttä voi olla kaksi, jopa kolme erilaista." Gith sanoi, ääni vähitellen vaieten raakkumiseksi ja lintu rykäisi kerran, hiljeten lopulta kokonaan, mutta pitäen häiritsevän tarkkaa katsettaan lohikäärmeessä, joka oli oven lähellä. Hän ei lähtenytkään pois. No, parempi vain että saan pitää edes yhtä silmällä kuin kyylätä koko yön vihollisia lähelläni, joita en näe. Gith mietti, sulkiaan nyhtäen nokallaan, katse herpaantumatta hetkeksikään lohikäärmeestä. Githistä tuntui hiukan hölmöltä kyhjöttää linnun kehossa oman ruumiinsa päällä, odotellen kuin kuuta nousevaa että palaisi omaan kehoonsa. Mutta minkäs sille mahtoi, ettei noita ollut kaikkivoipa.

"Oletko asunut tässä hökkelissä aina?" Äkisti kotka kysähti, lähinnä tylsyyttään, uteliaisuuttaan jatkaen juttua. Ruskeavalkea kotka otti pari askelta naisen ruumiin selän päällä ja lehahti lentoon, liidellen pari metriä tuolle epämukavalle sängylle, johon jäikin lintu tuijottelemaan lohikäärmettä nappisilmillään, edessään vahdittavana oma ruumiinsa. Herranjestas miten kova sänky. Miten mies voi nukkua tässä? Gith tuumi mielessään, kallistaen aavistuksen päätään ja nokallaan koputellen 'patjaa'.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 06 Loka 2008, 18:51

Fajre

"Asunut? Täällä?" Fajre naurahti, "En tietenkään! Näyttääkö tämä paikka sinusta siltä kuin asuisin täällä? Minä asun haltioiden kanssa. He eivät tietenkään tiedä, että olen lohikäärme. Sanon vain heille että lähden metsälle tai jotain sen suuntaista ja tulen tänne oleskelemaan omassa hahmossani." Fajre repäisi pitkän lihasuikaleen irti ruhosta ja nieli sen. "Haltioiden luona en voi syödä raakaa lihaa. Jostain syystä he haluavat aina polttaa sen ennen syömistä. Eihän se sen jälkeen pahaa ole, mutta minä pidän enemmän lihasta tämmöisenään", Fajre jatkoi ja nappasi hampaastaan roikkuvan verisen lihasuikaleen pois.

"Entäpä sinä? Etsitkö jotain tiettyä vai satuitko muuten vain tulemaan tähän metsään ja tälle mökille missä minä olin?" Fajre kysyi sänkyä nokkivalta Igithalta ja haukotteli makeasti. Ruoka oli piristänyt häntä hiukan, mutta hän oli yhä väsynyt. Sade alkoi taas ropista maahan. Ukkonen jyrähti. Hieno yö nukkua ulkona, Fajre ajatteli ja katui, että oli tarjonnut mökkiä Igithalle majapaikaksi. Fajre ei uskaltanut (vaikkei sitä myöntäisi) muuttua haltiaksi ja mennä sisälle. Igithan ruumis parani nopeasti, kun taas Fajren vammat olivat yhä paikoillaan. Jos Igitha kävisi hänen kimppuunsa, kun Fajre oli haltiahahmossaan, kävisi kummallekin ehkä huonosti. Fajre ravisti moiset ajatukset kuitenkin pois. Turha murehtia tuommoisia, hän ajatteli.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 08 Loka 2008, 14:28

Kotka naurahti kuunnellessaan lohikäärmeen puhetta, ja kohotti kulmiaan kuullessaan kysymyksen. "Tänne mökillekö, vahingossa?" Ajatus kuulosti naurettavalta kotkan mielestä. "Ehkäpä etsin jotain, ehkäpä en. Kierrän paikkoja, vaellan siellä missä ravintoa ja opittavaa kaltaiselleni riittää. Pyrin välttämään ihmisten taikka haltijoiden läheisyydessä oloa, sillä vastaanotto ei todellakaan ole parhain mahdollinen." Gith naurahti, jatkaen. "Pimeäpaikassa oli miellyttävä asua, mutta en tuntunut olevan tervetullut sinnekään." Kotka katsahti ulos, taivaalle jossa ukkonen jo jyrähtelikin. Kotkan aivoillaan Gith ainakin sen tajusi, että onneksi oli tullut tänne sisälle mökkiin, sillä äkkiä olisi saattanut mokoma oikea kehonsa valua tulvan mukaan ja aineellistua vedeksi, ja mikäpä sen mukavampaa etsiä omia jäseniään jostain lätäköistä..

"Nyt on minun vuoroni tarjota majapaikkaa. Koska olen kotkan hahmossa, järkikin jo kertoo etten aio nukkua sängyssä." Gith osoitti siivellään seisomaansa sänkyä, patjaa ja lehahti takan vierelle, oman ruumiinsa äärelle tiirailemaan miehen päätöstä. "Minun puolestani tulitauko täksi yöksi olisi suotavaa." Gith lisäsi vielä, mulkaisten lohikäärmettä outo virne nokassaan, mikäli sekään oli mahdollista. Voisin luoda suojamuurin kehoni päälle, ettei haltija voisi hyökätä oikean kehoni kimppuun.. Mutta en usko hänen tekevän sitä tuossa kunnossa. Niinpä Gith päätti ottaa riskin ja luottaa siihen, etteivät vaarat veisi yöunia kotkalta.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 08 Loka 2008, 20:07

Fajre

Igitha ei lakkaa yllättämästä, Fajre ajatteli. Hän ei ollut oikein osannut odottaa noidan tarjoavan yöpaikkaa. Pitäisikö suostua? Suunnitteleeko hän jotain? Fajre mietti epäluuloisena. Hän pysähtyi hetkeksi katsomaan kotkaa silmiin. Mitä sinä suunnittelet? Fajre ajatteli. Se, että Igitha tarjoaisi yöpaikkaa silkkaa hyvyyttään, ei tuntunut oikealta. Kun sade alkoi ropista aina vain runsaammin alas, päätti Fajre tuntien itsensä hiukan alistuvaksi, suostua Igithan tarjoukseen. "Hyvä on. Tulitauko täksi yöksi", Fajre sanoi yrittäen kätkeä alistuneisuuden äänestään. Omasta mielestään hän onnistui hyvin, mutta Fajre ei ollut varma huomasiko Igitha sitä. Hän ei tiennyt kuinka hyvät vaistot hänellä oli tuossa hahmossa. Fajre siirsi osaittain kalutun hirvenruhon mökin kuistille ja muuttui Danteksi. Muutos kävi normaalia hitaammin vammojen ja väsymyksen takia. Lisäksi Fajre jätti lohikäärmeensuomut Danten vaatteiden alle. Varmuuden varalle.

Dante hilasi hirvenruhon puolihuolimattomasti sisään mökkiin. "Meillä kummallakin on nälkä. Syö minkä irti saat", Dante tarjosi illallista tai oikeastaan yöpalaa. Hän ei ollut varma, aikoiko Igitha nukkua kotkahahmossaan vai nukkuisiko hän kun palaisi ruumiiseensa. Dante kohautti olkiaan hajamielisesti (saaden aikaan kivunviillon rinnassaan) ja työnsi hirvenruhon mökin nurkkaan. Sitten hän lähti kävelemään kohti sänkyä. Yhtäkkiä hän menetti väsyneisyyttään tasapainonsa ja meinasi kaatua Igithan ruumiin päälle. Viime hetkellä hän kuitenkin sai tasapainonsa takaisin ja rojahtikin sänkyyn.

Palovammat polttelivat ilkeästi ja Igithan miekan tekemä vamma pisteli Danten hengittäessä. "Et yhtään varovaisemmin voinut sillä miekalla survaista", Dante sanoi ja piteli rintaansa. Tämä osoittautui typeräksi, sillä palovammat olivat arkoja kosketukselle. "Auh", Dante valitti ja katsoi hupaisan syyttävästi Igitha -kotkaa ja naurahti.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 09 Loka 2008, 15:55

Kotkan hahmossaan Gith ei vastannut Fajren katseeseen, vaan tuijotteli muualle. "Vaikka olisikin nälkä ja söisin, se ravinto menee kotkalle." Vastasin hiukan happamasti, edelleenkin tuijotellen muualle, mutta Danten kaatuessa melkein Githin oman kehon päälle kotkan silmät laajenivat ja lintu avasi siipensä, ja suuri helpotuksen huokaus kuulsi nokastaan Danten rojahtaessa sänkyyn, eikä kehon päälle. "Auta varjele jos olisit rysähtänyt kehoni päälle..." Kotka voivotteli, pahansisuisesti mulkaisten miestä ja pöyhistellen sulkiaan. Koska itse kotka oli kuollut ja vain pala noidan sielua kotkassa, oli nainen yhtäkuin elävä kuollut joka ei unta saati ravintoa kaipaisi. Eihän sielu tarvinnutkaan mitään lepoa, kun se itse oli koko ajan.

"Jos olisit hiukan huterammin tähdännyt niitä tulisuihkujasi minua kohti, olisin ehkä harkinnut sitä varovaisempaa iskua." Kotka kallisti päätään, tillotellen varsin lintumaisesti miestä sängyllä. Igitha joutui myöntämään itselleen, ettei kotkan kehossa oleminen hassumpaa ollutkaan. Notkea, nopea ja varsin ketterä lintu näytti tämä keho olevan, ja Gith oli tyytyväinen ettei erehtynyt taas valitsemaan jotain naurettavaa elikkoa väliaikaiseksi kehokseen, kuten haisunäätä taikka hylje rannikon liepeillä. "Sinäkö olet sotinut ihmisiä vastaan haltijoiden puolella?" Kotka äkkiä töksäytti, ääni lintumaisen korkeasti sirahtaen. Ruskeavalkea kotka käänsi nokkaansa miestä kohti, kulmiaan kohottaen, mutta silti valppaana vahtien omaa kehoaan lattialla.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 09 Loka 2008, 21:44

Dante

"Ehkäpä niin. Ehkäpä niin. No enhän minä sinuun tappavasti osunut tulellani. Jos minä en olisi polttanut vammoja umpeen, olisin kuollut nopeasti", Dante sanoi ja katsoi kotkaa. "Voihan pöllö", Dante mumisi kotkan tuijottaessa häntä. Dante nousi istumaan sängylle selkä seinää vasten. Se oli hänestä mukavampi asento tällä hetkellä. "Niin olen. Haltiat ovat olleet mukavampaa seuraa kuin ihmiset, jotka minusta suhtautuvat hiukan ennakkoluuloisesti taruoloentoihin. Tosin esiinnynhän minä haltiana haltioiden keskuudessa, joten rotu taitaa olla aivan sama. Ihmiset kuitenkin kummastelisivat, kun en vanhene. Haltiat elävät pitkään, joten kukaan ei ihmettele, jos elän neljäsataa vuotta", Dante kertoi, "Tosin, täytyyhän minun jossain vaiheessa näytellä, että kuolen. Sitten voisin kokeilla ihmisenä oloa."

Dante venytteli sängyllä. Häntä väsytti aina vain enemmän. "Mistäs", Dante haukotteli, "siis mitä sinä olet oppinut tähän mennessä? Sinähän sanoit, että kiertelet etsimässä ravintoa ja opittavaa?" Dante haukotteli väsyneesti. Kylläpä väsyttää, Dante ajatteli ja yritti pysyä hereillä. Pian hän kuitenkin nuokkui ja nukahti. Uni oli kuitenkin kevyttä ja Dante heräsi jonkin ajan kuluttua hätkähtäen.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 10 Loka 2008, 14:06

Gith kuunteli silmät puoliksi ummessa, keikkuen pöydällä edestakaisin kuin jossakin horroksessa. Kuitenkin, sanan pöllö kuullessaan kotka merkittävästi mulkaisi miestä, ja palasi taas keikkumaan edestakaista liikettä, sanomatta yhtikäs mitään hetkeen. "Kierrän tätä pahuksen saarta ympäri, koska en voi asettua paikoilleni. En ole mikään täysoppinut vaikka noita olenkin, ja koska sukupuuni risteytyy erilaisista roduista minun tulisi oppia seitsenisen kertaa enemmän hallitsemaan taitojani kuin tavallinen mustaverinen. Ja ongelmanahan on se, että minunkaltaisiani ei varmaankaan ole enää edes olemassa, sittä vuosisatoja sitten jokin tuntematon virus tappoi koko suvun meren toisella puolen, yhdellä saarella jossa minäkin asustin silloin." Kotka vaikeni, katsahti nukkuvaa miestä, joka kuitenkin heräsi varsin pian. Gith havaitsi näkökenttänsä sumenevan, mikä merkitsi kotkan onneksi sitä että sielu oli palaamassa takaisin paikoilleen.

Mutta, siihen palautumiseen kestäisi vielä monta hetkeä. Kotka keikkui pöydällä, terävät kyntensä raapien ja narskutellen pieniä puulastuja irti puisesta pöydästä hiljaisin äänein. Naisen ruumis lattialla, kotkan edessä alkoi jo tavoitella normaalia, silti kalpeaa ihonväriä ja vammat korjautuivat kokonaan joka paikasta, ja keho oli kuin uusi, mutta siltikään se ei liikkunut, vielä. Kestäisi vielä jonkin aikaa, ennen kuin pääsisin omaan kehooni... Kotka mietiskeli hiukan pettyneenä siitä, että kehon parantuminen oli hidasta tällä kertaa.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 10 Loka 2008, 18:41

Dante

Huh, jäikö minulta jotain väliin? Dante katsoi hiukan kysyvästi kotkaa. Igitha ei kuitenkaan huomauttanut mitään kysymisestä ja kesken vastauksen nukahtamisesta, joten Dante ajatteli, ettei Igitha ollut huomannut hänen nukahtamistaan, keikkui vain pöydällä. Dante vilkaisi ohimennen Igithan ruumista, joka oli melkein normaali. "Kyllä käy kateeksi. Sinun ruumiisi on melkein kokonaan parantunut ja minä joudun varomaan vammojani vielä muutaman viikon", Dante sanoi ja hieraisi kädellä selkäänsä. Igithan kunaiden tekemät vammat lapaluiden kohdalla olivat puolikuivan veren peitossa, kuten Danten kaapukin. Yhtäkkiä Dante alkoi miettiä, mihin hänen vaatteensa katosivat, kun hän muuttui Fajreksi, mutta hänen päätään alkoi särkeä, joten hän lopetti. "Pystytkös sinä parantamaan muiden vammoja omiesi lisäksi?" Dante kysäisi Igithalta ja pyyhkäisi kokkareista verta selästään, "En yltänyt polttamaan vammoja selästäni ja niistä voi tulla ongelmia." Kun Dante pyyhkäisi vasemmalla olevan vamman yli, alkoi siitä vuotaa verta. "Pahus", Dante sanoi, kun hänen kätensä kastui verestä. Koska hänellä ei ollut mitään, mihin pyyhkiä kättään, hän nuolaisi veren pois.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 10 Loka 2008, 21:29

Kotka katsahti varmaan sadannen kerran haltijaan, kuin tuo olisi kuullut maailma idioottimaisimman kysymyksen. "Tuon homma toteuttamisessa on kuule niin monia haittapuolia että tyytyisin mieluiten kaltaistesi parantumishommiin." Gith kallisti päätään, kotkan silmiään räpytellen ja siipiään aukoen. Jo toinen kysymys, mikä vaikutti noidasta lähinnä oudolta, että hänenkaltaistaan pyydettäisiin auttamaan. Ennenkuulumatonta! Kotka kuitenkin piti ajatuksensa kurissa. Minua ei ole koskaan pyydetty auttamaan, lähinnä häipymään paikalta etten aiheuttaisi harmia.. henkeni uhalla. Igitha mietti koko hiljaisuuden ajan, kääntäen nokkaansa kattoon ja tiiraillen huonetta. "Jotenkuten." Kotka vastasi lyhyesti miehen kysymykseen ja käänsi päätään Danteen päin, ja hiukan siristi silmiään nähdessään punaista väriä haltijan selkämyksessä. Igitha lepatti siipiään, availi niitä ja sulki vuorotellen. "Tämän pirulaisen hahmossa sen on vaikeaa, mutta yrittänyttä ei laiteta." Älä vain syytä minua jos aiheutan jotain päinvastaista kuin parantamista.. Igitha olisi purrut huultaan jos olisi voinut.

Kotka lennähti miehen selän taakse, sängylle ja avasi siipensä, mutta pysäytti itsensä ja lintu oli hievahtamatta paikoillaan, kuin se olisi unohtanut jotain. "Luvallanne." Kotka olevinaan niin kohteliaasti pyysi, levitti siipiään ja hiljeni. Mutta hiljaisuus tuskin kesti paria sekunttia enempää, sillä Igithan nokasta alkoi kuulua vaimeaa muminaa, ja siipien eteen ilmestyä kaksi hopeista, pingispallon kokoisia palloja. Pallot väreilivät paikoillaan, muuttivat muotoaan täsmälleen saman väriseksi kuin oli Danten verikin. Kotka sulki silmiään, mutta avasi ne melkein heti ja löi pari tuulettavaa iskua siivillään, jolloin pallot tempautuivat Danten selän päälle, muodostivat paksuhkon suojakelmun vammojen päälle, pitäen silti sopivan etäisyyden itse selkään ja vaatteisiin. Kotka pysyi liikkumatta, ja hiljaa kelmu yritti parantaa miehen haavoja mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti, hehkuen hiukan kuumaa ilmaa ja välillä kylmää.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 11 Loka 2008, 17:50

Dante

"Kyllä se hyvin sujuu. Ja saatpahan tilaisuuden oppia jotain uutta", Dante sanoi Igithalle ja kääntyi hiukan, että Igithan olisi helpompi käydä käsiksi (jos nyt tässä tilanteessa niin pystyi sanomaan) hänen selkäänsä. "Anti mennä", Dante huikkasi Igithalle tämän valmistautuessa. Kun hän sitten kuuli Igithan muminaa takaansa, Dante tajusi, että jos hän haluaisi kieltäytyä, sen aika olisi nyt. Äh, loppuun asti, kun kerran pyysinkin, Dante ärähti itselleen ja valmistautui ottamaan vastaan, mitä hyvänsä Igitha hänen vammoihinsa heittäisi. Viime hetkellä Dante muuttui kokonaan haltiaksi, etteivät lohikäärmeensuomut olisi Igithan taikojen tiellä. Sitten hän tunsi vienon tuulenvireen vammojaan vasten Igithan heilauttaessa siipiään ja pian perässä tuli annos kylmää ilmaa. Danten hampaat alkoivat kalista ja hän meinasi vaistomaisesti vetää selkänsä kauemmaksi kylmästä ilmasta, mutta kovalla tahdonvoimalla hänen onnistui pysyä paikoillaan. Sitten kylmä ilma muuttui kuumaksi, Dantesta aika miellyttäväksi. Tässä vaiheessa hän vilkaisi olkansa yli Igithaa. Kotka näytti keskittyneeltä, tosin kotkasta on aika vaikea sanoa. Sitten Dante katsoi melkein selässään kiinni olevaa verenpunaista kelmua. "Hyvin menee Igitha", Dante sanoi ja olisi sanonut enemmänkin, ellei kuuma ilma olisi muuttunut takaisin kylmäksi niin yllättäen, että Dante oli purra kieleensä.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Randoll » 11 Loka 2008, 20:43

Igitha tuntui jättävän Danten kommentit omiin arvoihinsa, ja merkitsevästi kotka silloin tällöin mulkaisi haltijaa tuon puhuessa. Jokseenkin noidasta kannustaminen tuntui alentavalta, mutta päätti kotka hillitä itseään ja se päätti keskittyä nyt loitsimiseen ja hiljaiseen muminaan. Kotkan kehossa loitsiminen oli tietenkin hankalaa, mutta jo harjaantuneena päätti noita ylittää itsensä ja vaikka väkisin saattaa aloittamansa loppuun saakka. Yleensä kesken jäänyt homma merkitsi vakavaa häpeää ja tuomiota noitien keskuudessa, ja kotka olikin helpottunut siitä, ettei hän enää asunut sukunsa luona. Se sukupuu oli jo kuollut. Pian kotka taas siivillään iski muutamia, viilentäviä tuulia kuumaan kelmuun, joka alkoikin jo haalistua melkein olemattomaksi haavojen parantuessa. Verikin näytti kenties häviävän, ja Gith pystyi jo huokaisemaan helpotuksesta kelmun kadotessa lopulta kokonaan, ja kotka laittoi siipensä suppuun tallustaen pois miehen selän takaa, lattialle hypäten ja mieheen päin kääntyen.

"No, miltä tuntuu?" Gith kysyi, välttäen ylpeyden tunteen näkymästä äänessään. "Vammojen täytyisi nyt olla kokonaan parantuneet ja veren poissa." Kotka vielä lisäsi, ennen kuin kipitti oman kehonsa juurelle ja sieltä lintu lennähti takaisin naarmuuntuneelle pöydälle. Olisin voinut loitsia miehen kuolemaan, mutta hän luotti minuun. Luottamuksestahan annetaan aina palkkio, niin minulle on opetettu, mutta sääntö pätee vain noitien keskuudessa. Ulkopuolisten luottamus palkitaan kuolemalla. Gith tuumasi, ja päätti hanakasti unohtaa noitien säännöt, unohtaa ne takaisin menneeseen. Mikään mennyt ei päde tulevaisuudessa, ja sillä siisti. Kotka terhakoitui ja levitteli siipiään, venytellen jäykistyneitä lihaksiaan.
Randoll
 

ViestiKirjoittaja Zaubares » 11 Loka 2008, 22:33

Dante


Dante peitteli helpotuksen huokausta Igithan lopettaessa loitsunsa. Se nyt tästä olisi puuttunutkin, että olisin vilustunut, hän ajatteli. Kun Igitha kysyi hänen kuntoaan, Dante pyöritteli käsiään, aluksi vähän varovasti, mutta kun mitään kipua ei tuntunut, hän alkoi pyörittää kovemmin. Selän vammat tuntuivat täysin parantuneilta. Dante kokeili vielä muutamia kevyitä venytysliikkeitä varmistuakseen asiasta. "Kaikki tuntuu olevan kunnossa. Kiitti Igitha", Dante kiitti kotkaa ja kumarsi hiukan. "Taisinpa jäädä palveluksen velkaa", Dante lisäsi hiukan epävarmasti. Hän kyllä uskoi, ettei Igitha koskaan tarvitsisi häneltä palvelusta, mutta Igitha oli yllättänyt hänet jo useamman kerran. Sitten Dante muuttui lohikäärmeeksi sen verran, että hänelle kasvoi siivet. Kun siivet puskivat ulos parannetuista kohdista, tunsi Dante pienen kivunviillon, mutta muuten kaikki tuntui olevan kunnossa tässäkin hahmossa. Siipien juureen voi sattua, jos lähden lentoon. Parempi välttää lentelyä vähän aikaa, Dante ajatteli ja muuttui takaisin haltiaksi. Hän ei kuitenkaan viitsinyt sanoa Igithalle mitään. Sehän oli loppujen lopuksi vain pikkuasia, joka hoituisi ajan kanssa. Ja jos nyt oli ensimmäinen kerta, kun Igitha paransi jotakuta, olisi hän varmaan hiukan ylpeä itsestään, eikä Dante viitsinyt pilata hänen iloaan.
Zaubares
 

EdellinenSeuraava

Paluu Hylätyt mökit, asunnot, tönöt ja rakennukset

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron