Hooves IV || Aksu

Keskellä aroja kohoaa kaunis, mahtipontinen kaupunki, jota asuttavat nyt haltiat. Kaupunki on kauniimpi, mitä piilossa pidetty. Monikerroksinen ja moderni kaupunki pitää sisällään niin perinteisen kauppatorin, kuin monia pienempiäkin toreja. Kaupungista löytyy myös raskaasti varustettu sotilastupa, jotta kaupungin turvallisuus voidaan taata. Keskellä kumpuilevaa aroa kohoava kaupunki on kuitenkin turvassa yllätyshyökkäyksiltä, sillä lähestyvät viholliset näkee jo kilometrien päähän. Kaupungista löytyy kaikki mitä voisi olettaakaan. Kauppoja, putiikkeja, lekureita, tyrmät, asuntoja, kartanoita. Majataloja ja tallit, joihin sopii myös erikoisempia vieraita. Ihmisiä ei tässä kaupungissa suvaita, elleivät nuo ole ehdottomasti pettureita omilleen tai orjia. Edes puolueettomat ihmiset eivät selviä kaupungissa ilman pidätystä, elleivät taida varjoissa pysymisen saloja. Kaupunkia ympäröi kuitenkin valtava muuri, jonka yli on mahdoton päästä kiipeämälläkään. Kylään pääsee sisään portista, jota vartioidaan vuorokauden ympäri.

Kaupunkiin on muuttanut enimmäkseen haltioiden korkea-arvoisempia ja rikkaampia kansalaisia. Köyhemmät kansalaiset, jotka eivät ole kyenneet uutta asuntoa ostamaan, ovat jääneet haltioiden piilopaikkaan asumaan, kaikessa rauhassa.

Valvoja: Crimson

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Joulu 2014, 19:18

Virne meinasi väkisinkin nousta satyyrin kasvoille, Elodien tajutessa jälleen jutun juonen. Kovin nopeasti nuorempi aina hokasi mitä oli ymmärtänyt tai tehnyt väärin ja aina reaktio tuntui olevan sama, nolostunut pikku fauni. Perian antoi Elodien kuitenkin rauhassa jälleen järjestellä mietteitään, sen pahemmin kommentoimatta asiaa heti saman tien. Sen sijaan satyyri kävi ottamaan vastaan myyjän tarjoaman pikarin, kiittäen pienesti nyökäten. Siinä missä Elodie jäi vielä silmäilemään juomaansa, Perian nosti oman pikarin huulille ja kävi hörppäämään pienesti, maistelevasti ensimmäisen kerran juomaa. Hyväähän se oli, joskin hovissa oli kyllä tottunut parempaankin. Mutta, tällaisissa kansanjuhlissa ei parannut ääneen valittaa ja leuhkia moisilla. Ties keneltä sai turpiinsa tai kenen ryöstettäväksi joutuisi, jos liikaa asemallaan leuhki. Eipä siinä muuten mitään ongelmaa ollut, mutta Perianilla ei ollut tapana pistää hanttiin jos joku kävi väkivallalla uhkailemaan. Ennemmin hän heittäisi hilunsa rosvoille, kuin ottaisi nyrkistä kauniiseen pärstävärkkiinsä!

"Joko itse olet sellaisen löytänyt?" Perian kävi yllättäen kysymään Elodielta, samalla kun pikari kävi laskeutumaan huulilta "Kumppanin, meinaan?".
Tietenkin Perianin kujeileva luonne halusi hieman kiusata faunia, joka näistä asioista tuntui olevan niin kovin naiivi. Toisaalta, mistä Perian tiesi, jos Elodiella olikin jo joku? Ei fauni hänelle sitä kyllä ollut kertonut ja toisaalta satyyri epäili erittäin syvästi... Ei Elodie tuntunut kovinkaan paljon vierailevan missään vapaa-ajallaan, tosin kyllähän tyttö aika ajoin poistui hovista johonkin...
"Vai vieläkö olet niin sanotusti 'vapailla markkinoilla'?"

// FINALLY BYHYYY ANTEEKS KESTOA T_T //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 17 Joulu 2014, 21:18

Tuijoteltuaan pikarin sisältöä tarpeekseen, Elodie tajusi ettei Perian sitä tuijoteltavaksi ollut ostanut, juomaahan se oli. Vieden pikarin huulilleen tyttö otti siitä siemauksen, maku oli todella jotain mitä hän ei ollut koskaan maistanut. Jokseenkin kitkerä ja voimakas maku sai faunin kipristämään kasvojaan hetkellisesti, mutta yllätyksen laantuessa viinin kuohuava tunne täyssi hauskasti suun. Ei se hirveältä maistunut, mutta juoman kuohuisuudesta tyttö nautti eniten, se kuin kutitti kieltä mukavasti. Toinenkin siemaus meni kurkusta alas.

Elodie ei ollut tajunnut pitkää hiljaisuutta hänen ja Perianin välillä, ennen kuin toinen avasi suunsa kysymyksellä. Fauni vilkaisi toista hieman kysyvästi, mitä toinen oikein tarkoitti ja saikin nopeasti tarkennuksen. Puna ei voinut kohota enää Elodien poskille, koska se ei ollut ehtinyt vielä karata pois, mutta harhaileva katse kyllä kertoi tytön tunne tilan. Jokseenkin vastaus tuntui olevan myönteinen, mutta voisiko niin sanoa jos kyseessä oleva kumppani ei olisi samaa mieltä tai ei edes tietäisi?
Tytön pieni hiljainen pohdinta sai Perianin vielä lisäämään perään toisen vaihtoehdon, oliko hän vapaa. Jälleen Elodie tahtoi sanoa ei, mutta oliko oikein vastata niin?
"En ole varma..." Elodie totesi ääneen, ehkä ajatelemattomasti sillä kiireesti lisäsi perään; "Siis! Ei minulla virallisesti... tai siis, en ole varma... Ei... ei minulla ole ketään." Pikari vietiin uudemman kerran huulille hätäisen lauseen jälkeen.

//Noh noh ei huolta ei huolta ^u^ //
Janni
 

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Joulu 2014, 03:15

Jokseenkin mielenkiinnolla Perian seurasi huomaamattomasti, kuinka Elodie kävi ottamaan ensimmäisen siemauksen juomastaan. Eihän satyyri ollut nähnyt koskaan faunin juovan mitään alkoholipitoista, joten ei hänellä ollut mitään käsitystä, miten nuorempi alkoholiin reagoisi. Ei sillä, saattoihan Elodie juoda muussa seurassa alkoholipitoisia juomia, mutta hänen seurassaan tyttö ei moista ollut tehnyt koskaan. Reaktiosta päätellen tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun fauni valkoviiniä maistoi. Kunhan ei päätään pyörälle joisi! Ehkä Perianin kannatti seurailla vähän, ettei Elodie liikaa alkoholia kittaisi... Tosin, mikä oli liikaa faunille ja mikä ei.

Satyyrin kysymys sai jälleen punan nousemaan toisen sarvipään kasvoille, Perianin virnuillessa itsekseen pienesti juomapikarin takana. Olihan se kieltämättä ollut odottamaton, ehkä jopa turhan ilkeä kysymys, ottaen huomioon minkälainen luonne Faunilla tuntui olevan. Mutta, Perian ei voinut vastustaa kiusausta.
Elodie kuitenkin vastasi, ettei ollut varma. Hän ei tiennyt, oliko löytänyt kumppanin vai ei. Perian kohotti pienesti kulmaansa, samalla kun fauni kiiruhti korjaamaan sanojaan, ettei virallisesti ollut löytänyt ketään ja lopulta todeten, ettei hänellä ollut ketään. Yrittikö Elodie piilotella totuutta vai oliko fauni oma, tuttu ujo itsensä, eikä vain osannut suoraa vastata tuollaisiin kysymyksiin.
"Ai?" Perian aloitti jahka oli juomapikarin huuliltaan laskenut "Harmi, minä kun olisi voinut vaikka veikata, että kosija jos toinenkin olisi tiellesi sattunut! Et sinä yhtään huonomman näköinen ole... Mutta, ehkä syynä ovat nämä jalat" Viimeisen lauseen myötä Perian kävi pienesti, nopeasti omalla sorkallaan kopauttamaan Elodien sorkkaa kevyesti.
"Harva kun tuntuu välittävän näistä. Mutta loppupeleissä ei ulkonäön pitäisi olla este, jos toisesta välittää, eikö?"


// MUTTA KUN ELODIE ON NIIN IHANA JA SÄ OOT NIIN IHANA JA HALUUN TÄTÄ MEIDÄN TARINAA ETEENPÄIN MUT PERIAN ON TOMMONEN KAKKANAKKI EIKÄ SIITÄ SAA AINA KIINNI T_T //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 20 Joulu 2014, 23:30

Siemaillen edelleen viiniä, Elodie loi katseen Perianin puoleen, joka harmitteli että olisi voinut vannoa että faunia oltaisiin kosittu muutamaan otteeseen. Kosittu ei, se oli totta, mutta oli tyttö saanut huomiota ainakin yhdeltä mies henkilöltä.
Elodien katse laskeutui siinä missä pikarikin, hennon kopsahduksen käydessä hänen sorkkaansa vasten. Kenties satyyri oli jokseenkin oikeassa ja tuon viimeinen lausahdus sai faunin hymyilemään. "Mhmm." Tyttö nyökkäsi myöntävästi. "Mutta... olen kyllä saanut huomiota osakseni, siinä mielessä." Elodie viimein kertoi. "Se kuitenkin oli... mutkikasta. En oikein pidä sen puhumisesta." Fauni lisäsi, mutta ei pyyhkinyt positiivista ilmettään pois kasvoiltaan.

Perianin aiheuttama hätäinen tila oli laantunut, kuitenkin puna pysytteli edelleen Elodien kasvoilla, mutta se taisi vain johtua miltei tyhjästä pikarista. "Valitsit hauskan juoman." Tyttö kommentoi. "Se maistui kitkerältä, mutta kutitti hassusti kieltä." Voisiko olla tämän lapsekkaampaa kommentia?
Pikari asetettiin takaisin tiskille sen ollessa tyhjä. Elodie tunsi olonsa mukavan lämpöiseksi ja hymy hänen huulillaan tuntui siltä ettei se katoaisi koskaan. "Kiitos." Fauni vielä kiitti rohkeasti myyjää tiskin takana.

//No se on hyvä kuulla ^u^ //
Janni
 

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Joulu 2014, 02:39

Mielenkiinto suorastaan paistoi satyyrin silmäkulmissa Elodien käydessä hieman avartamaan yksityiselämäänsä hänelle. Perian ei varsinaisesti mitään ollut kysellyt Elodielta koskaan, lähinnä siksi ettei sille ollut aikaa ja jos totta puhuttiin, ei satyyria kiinnostanut niin paljon. Hän kun oli kovin itsekeskeinen persoona, eikä välittänyt muista ja muiden elämästä niin suuresti. Tai niin hän uskotteli ja oli uskotellut itselleen koko ikänsä. Hän oli tämän valtakunnan tähti, ei kukaan muu!
Fauni kuitenkaan ei pahemmin käynyt yksityiskohtiin, mainiten ettei oikein pitänyt aiheesta puhumisesta. Ilmeisesti tytöllä oli ollut joku, mutta se ei vain ollut toiminut, syystä tai toisesta. Perian saattoi vain arvailla syitä, sillä tuttuun tapaansa ei pahemmin käynyt kyselemään.

"Hmmm'm. Rakkaus on omituinen asia. Tosin mistä minä siitä tietäisin, se kun on kovin tuntematon tunne minulle" Satyyri myhäili nostaessaan pikarin vierailemaan huulillaan juoden viimeisenkin hörppäyksen "Minulla kun ei moisia suhteita ole ollut... Ehkä se johtuu ammattivalinnastani... Tässä ammatissa kun ei kannata kiintyä kehenkään liian paljon. sitä ei tiedä koska elämä muuttuu ja kääntyy ylösalaisin".
Tottahan se oli. Kauaa ei Perian ehättänyt oleskella yhdellä omistajalla, kun oli jo joutunut etsimään seuraavaa syystä tai toisesta. Ehkä satyyri oli myös osin tunnevammainen, kerta ei edes harkinnut kehittelevän lähempiä suhteita kenenkään kanssa. Joskin nyt, kun hovissa oli kuningattaren palvelijana, saattoi Perian alkaa harkita jonkin pysyvän rakentamista... Tämä työ kun tuskin tulisi vaihtumaan kovin nopeasti... toivottavasti.

Heleä naurahdus karkasi Perianin suusta Elodien käydessä kehumaan juomaa kovinkin suloisesti.
"anna kun tarjoan vielä toisen lasillisen. Sitten voimme jatkaa matkaa ja katsella, mihin päädymme" Perian kävi virnuilemaan samalla kun viittoi myyjää täyttämään pikarit vielä kertaalleen, sen pahemmin odottamatta suostumusta Elodielta. Tietenkin kolikoita iskettiin kepeästi pöytään samalla, eihän myyjä mitään kaataisi kahdelle sorkkajalkaiselle ennen kuin maksu oli varmistettu!
"Iltahan on vasta nuori, ehdimme kyllä hyvin tehdä vaikka mitä" Satyyri jatkoi samalla kun myyjä hymysuin otti maksun vastaan ja täytti pikarit.
".... Kuinka olet voinut?" Perian kävi yllättäen kysymään kovinkin ystävällisesti.


// Ei perse, ostin steamista semmosen pelin kun "Long live the queen" (mikä periaattees o princess maker jos ikinä oot pelannu emt anyway) ja siinä prinsessan/päähahmon nimi on Elodie ja mä virnuilin sille ainaki vartin pelatessani koska ELODIE PRINSESSA<3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 19 Tammi 2015, 20:44

Elodien mielestä oli yllättävää ettei Perian itse, ollut sotkenut itseään rakkauden maailmaan. Hän kun oli olettanut ettei se olisi toiselle vaikeaa, mutta sekoittiko hän nyt rakkauden ja jonkin muun keskenään? Pieni harmaa pilvi täytti hetkellisesti faunin mielen satyyrin todetessa ammattinsa vaikeuttavan rakkauselämää, jonka takia ei sellaista tulisi kenties etsimään.
Tyttö pyyhki harmaan ajatuksensa pois mielestään Perianin naurahduksen johdosta ja hymyili tuolle tuttuun tapaansa. Satyyri päätti tarjota toisenkin pikarillisen, jonka kanssa oli varmasti turha vastustella niin kuin ensimmäisen kanssa.

Maksun saatua myyjä täytti tyhjät pikarin jälleen täyteen kuohuavaa juomaa. Elodie otti pikarin takaisin käsiinsä. "Onko sinussa mielessä jo jotain?" Fauni uteli satyyrin todetta kuinka heillä olisi yllin kyllin aikaa tehdä vaikka mitä. Fauni itse olisi jo kiirehtinyt uteliaana itsenään silmäilemään eri kojuja ja pelejä, käynyt hyräilemässä musiikin tahtiin aukiolla, jossa moni pariskunta tanssi rytmikkäästi. Tyttö oli kuitenkin oppinut hillitsemään itsensä seuraamalla Perianin käytöstä hovissa ja tietenkin kaikkia oppeja mitä mies oli hänelle opettanut. Jos hän oli Perianin seurassa, hän käyttäytisi kuin hovissa, satyyri piti hyväkäytöksisyydestä kuin aatelinen.

"Olen voinut hyvin... kiitos sinun." Fauni vastasi Perianin kysymykseen. Elodien tuntema henkilö saattoi varmasti jo nähdä alkoholin vaikuttavan tyttöön, joka yleensä oli hiljainen ja ujo. Tällä hetkellä faunilla ei näyttänyt oleman mitään vaikeuksia keskustelun kanssa, sekä ruusun punaiset posket erottuivat hyvin tytön valkoisuuden keskeltä.

//Päivää hyvä herras väki, olen pallannut ja elossa! Anteeksi piiiiiiiiiiiiitkä kesto, syvimmät anteeksi pyyntöni o/
Tiedän sen pelin! Hyvä nimi todellakin :D //
Janni
 

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2015, 17:15

Perian kävi pudistelemaan päätään Elodien kysellessä, oliko satyyrilla kenties jotain jo mielessään. Ei hän ollut ehättänyt suunnitella sen paremmin "ohjelmaa" heille, katsoi nyt mihin sorkat heidät veisivät kun tästä liikkeelle lähdettäisiin. Loppupeleissä satyyri oli valmis hyppimään faunin perässä minne ikinä tuo halusikaan mennä, Elodie taisi heistä kahdesta olla se kiinnostuneempi tapaus. Perian puolestaan olisi lähtenyt jo kotiin, takaisin hoviin nauttimaan ylellisyyksistä. Elodie oli ainoa syy, miksi satyyri sitä ei kuitenkaan tehnyt. Hän oli luvannut lähteä tytön kanssa kansanjuhliin joten tässä sitä nyt oltiin. Eikä satyyri varsinaisesti edes katunut päätöstään.

Lempeä hymy kohosi satyyrin kasvoille Elodien kertoessa voineensa hyvin kiitos Perianin. Kyllä hän parhaansa mukaan oli koittanut varmistaa, että faunilla oli kaikki hyvin hovissa - hän jos joku tiesi, kuinka kamalia ilkeät "isännät" ja työnantajat saattoivat olla - ja oli jokseenkin sydäntälämmittävää kuulla kiitosta siitä.
"Täytyyhän minun sinun perääsi katsoa" Perian myhäili laskiessaan pikarin huuliltaan "Minähän sinut hoviin mukaan vedin, olet vastuullani... Mutta et minkäänlainen taakka. Päinvastoin, on ollut suorastaan ilo nähdä sinua päivittäin".



// AKADFJWFKJEG ANTEEKSI MYÖS KOSKA KESTÄÄ JA KAMALAA JA EHKÄ MÄ KOHTA SAAN TÄN OTTEEN PERIANISTA. Perianin pyllystä kiinni. Eiku.
MUT HEI KELAA SUN ELODIE SIINÄ SEN PRINSESSA ELODIEN MAGICAL GIRL ASUSSA. TÄSSÄ SIIS.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 16 Helmi 2015, 01:28

Siemaillen kuin jo mikäkin konkari kuohu viiniä, Elodie kuunteli Periania, joka soi ilahduttavia sanoja hänelle. Fauni kuuli moisia sanoja harvoin satyyrilta, mutta eivät he edes työn teon ulkopuolella puhuneet. Tämä taisi olla toinen kerta, kun he olivat kahden kesken vapaa-ajallaan.
"Jos sinulla ei siis ole mitään mielessäsi, minne menisimme seuraavaksi, kenties minä voin johdattaa?" Elodie totesi tyhjennettyään viimeisen siemauksen pikaristaan, joka löysi tiensä takaisin tiskille. Sirot kaviot ottivat pienen sivuaskeleen tasapainon kadotessa pieneksi hetkeksi, mutta hymyilevä fauni ei näyttänyt edes huomaavan pientä horjahdustaan. Oneksi tämä pysyi kuitenkin pystyssä.

"Mennään." Elodie totesi ja sen pidemmälle ajattelematta oli jo tarttunut Periania kädestä. Sirojen sormien puristaessa hellästi miehen kämmentä ja tytön kohottaessa katseensa toisen silmiin, tuttu ujous nosti päätään. "U-Umm..!" Katse laskeutui takaisin Perianin käteen, josta Elodie hölläsi kiireesti otettaan, mutta samaan aikaan ei oikeastaan tahtonut päästää irti.

//Ei tässä kiirettä ^u^
Ja oooooh kunnon magic power asu! Sopis tosiaan Elodielle xD//
Janni
 

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Helmi 2015, 15:48

"Toki, eipä minulla ole mitään sitä vastaankaan" Perian kävi naureskelemaan Elodien ehdottaessa, että hän saisi päättää suunnan, kerta satyyrilla ei ollut suunnitelmaa. Kuulosti jopa mielenkiintoiselta idealta, Elodien vaikuttaen nyt jo kovinkin estottomalta. Tuskin tyttö moisia olisi ehdotuksia olisi tehnyt, ellei olisi saanut alkoholista hieman keinotekoista rohkeutta? Tai no, mistä Perian sen tiesi, ei hän loppujen lopuksi tuntenut Elodieta niin syvällisesti.
Se pieni sivuaskel Elodielta sai Perianin virnistämään itsekseen, mutta ennen kuin satyyri ehätti moista kommentoida, oli tyttö käynyt yllättäen tarttumaan hänen käteensä. Normaalisti Perian ei pitänyt siitä, kun muut häntä "lääppivät" tai koskettelivat, mutta jostain syystä Elodien kosketus ei saanut satyyrissa aikaan minkäänlaista pakokauhua tai perääntymisreaktiota. Päin vastoin.

Katse laskeutui käsien puoleen, Perianin tarkkaillessa Elodien otetta. Tyttökin tajusi, mitä juuri oli tehnyt ja kävi yllättäen hölläämään otettaan miehen kädestä. Mutta, ennen kuin fauni ehätti kunnolla irti päästää, oli Perian tarrannut paremmin kiinni tytön siroista sormista, ottaen nyt kunnon otteen Elodien kädestä. Satyyri oli kuitenkin valmis päästämään irti, mikäli Elodie kättään vaati omalle puolelleen.
"Mennään vain, näytä tietä" Satyyri kävi tokaisemaan hymyillen, sinisen katseen kohotessa käsistä Elodien kasvoihin "Mutta mihinkään sottaiseen en ala, siihen vedän rajan!"


// Älä nyt kun mun tekis NIIIN mieli piirtää Elodie nyt tossa asussa, ihan vaan koska voin (D Ehkä mä jossain välissä jaksan keskittyä sen verran photoshopin puolelle et jotain väsään >8) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 20 Helmi 2015, 19:54

Elodie ei ehtinyt pyydellä anteeksi äkkinäistä tekoaan, kun Perian tarrasi tukevammin tytön käden otteeseensa. Faunin katse kohosi mieheen siinä samassa, samalla kun tuo hymyillen hoputti heitä matkaan. Elodie näytti hetken jäävän omiin maailmoihinsa, ennen kuin satyyri kieltäytyi alkavansa mihinkään sottaiseen. Huvittunut hymy kohosi funin huulille, kun tämä naurahtaen nyökkäsi miehelle.
Sorjat pyörähtivät paikallaan, kun Elodie kääntyi menosuuntaansa, johdattaen Periania kädestä pitäen. Tyttö näytti sädehtivän ilosta samaan tapaan kuin tähtitaivas ja ympärillä tuikkivat lyhdyt. Fauni ei ollut päättänyt määränpäätä, mutta ei näyttänyt empivän suunnassaan.

Ilta ei olisi voinut jatkua sen mukavemmin. Elodie oli pitänyt mielessä vältellä kaikkea likasita, vaikka tietenkin ei hän kyennyt varomaan niitä satunnaisia talonpoikia, jotka tungoksessa pyyhälsivät ohi. Mutta muuten fauni oli pysynyt tarkkana, tai niin tarkkana mitä alkoholin alaisena pystyi olemaan.
Kaksikko oli aloittanut kojujen silmäilyllä, joitain syysherkkujakin oli tullut maistettua ja jälleen Perianin tarjoamana, eikä Elodiella ollut vastaan sanomista ja toki karamelliomena aina maistui tytölle.
Siitä matka oli vienyt seuraavalle kojulle, jossa pidettiin hauskaa pelien parissa. Yksinkertaista pullon kaatoa. Elodie oli jäänyt seuraamaan aluksi sivusta, kuinka peliä pelattiin, ennen kuin oli astunut eteenpäin ja kokeillut itse. Fauni oli ollut tällä kertaa sen verran nopea, että oli ehtinyt kaivaa esiin omat hopea kolikkonsa, joista yhden oli ojentanut kojun pitäjälle. Peli oli ollut hauska, mutta faunin tasapaino ja tarkuus tuntui huteralta, vaikka tämä oli keskittynyt. Pari pulloa oli kilissyt maahan.

Jahka pelin parista oltiin päästy, torin keski aukealta kantautuva musiikki oli muuttunut entistä rytmikkäämmäksi. Utelias tyttö oli tietenkin antanut höröllään oliven korviensa johdattaa ja pian kaksikko oli päätynyt katselemaan ison joukon ryhmä tanssia. Tansiin toki sai osallistua kuka vain, mutta vaikutti siltä että askeleet täytyi tietää ennalta. Elodie oli tyytynyt hyräilemään ja keinumaan paikallaan musiikin tahtiin, kunnes kappale oli jälleen vaihtunut. Se oli yhtä iloinen kappale kuin edellinenkin, mutta tällä kertaa tansissa ei näyttänyt olevat tietynlaista koreografiaa. Tämä tietenkin oli pistänyt faunin silmään. Elodie oli vilkuillut kysyvästi Perianin puoleen, joka kenties ymmärsi tytön empivän ja ehdottelevan katseen.
Seuraavassa hetkessä he olivat tanssivien parien keskellä, käsi kädessä, satyyrin käsi faunin lantiolla ja faunin käsi satyyrin olkapäällä. Elodie ei tietenkään ollut ennen tanssinut ja askeleet olivat kömpelöt, sekä olihan alkoholillakin osuutta asiaan. Perian oli neuvonut tyttöä ja hiljalleen tämä oli löytänyt ne pienet tanssiaskeleet.
Elodien harmiksi tanssi ei kestänyt paria kappaletta pidempään, kun askeleet palasivat hiljalleen kömpelyyteen. Olo alkoi tuntua hassun sekavalta, mutta lämpöiseltä. Perian oli todennut että olisi hyvä istahtaa hetkeksi alas. Kuohuva juoma alkoi tehdä kepposiaan ensikertalaisen päälle.

Satyyri oli johdattanut faunin syrjemmälle juhlien railakkaasta ilakoinnista, kohti linnaa, mutta ei aivan perille asti. Kaupungin reunama oli mukavan rauhallinen ja yksinäinen puupenkki näytti kutsuvalta. Elodie istahti ensimmäisenä alas ja vei kätensä pyyhkimään olematonta likaa penkiltä, jotta Perian uskaltaisi myös istahtaa. Palvelian vaistot näyttivät olevan tytöllä tallessa tässäkin tilassa.
Hivenen väsyneen utuinen katse kohosi satyyriin, jolle suotiin tyytyväinen hymy.

//Se kyl oli paras kuva ikinä <3 //
Janni
 

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Helmi 2015, 16:08

Kuten Perian oli luvannut, antoi hän Elodien johdattaa nyt. Tyttö lähtikin yllättävän reippaasti valitsemaan suuntaa, eikä satyyri pistänyt mitenkään vastaan. Tietenkin hän vähän väliä katsoi mistä välistä Elodie meinasi pujahtaa ja jos tyttö oli ohjaamassa häntä liian lähelle jotain törkyisiä henkilöitä, ohjasi satyyri tytön nätisti kiertämään mokomat hieman kauempaa. Mutta muuten, hänellä ei ollut mitään sanomista illan ohjelman suhteen. Siitä Elodie sai päättää.
Perian lupauksensa mukaisesti myös tarjosi Elodielle kaiken, mitä tyttö nyt halusi. Jahka kojuja oltiin kierrelty tarpeeksi ja syysherkkua jos toistakin maisteltu, päätyivät he pelien puoleen. Tapansa mukaisesti satyyri ei edes harkinnut koskevansa mihinkään, mitä näiden pelikojujen lähellä pyöri, ties ketkä tahmatassut mitäkin kosketelleet! Mutta, Perian antoi Elodien pitää hauskaa ja tyttö sai kokeilla pullonkaatamista, pärjäten siinä suhteellisen hyvin ensikertalaiseksi... ainakin näin Perianin mielestä, kovin satyyri oli kehunutkin faunia tuosta hyvästä.

Mutta, jahka kaksikko pääsi tanssimaan, innostui Periankin enemmän. Satyyri rakasti tanssimista ja mikä sen parempaa, jos seuraakin oli. Elodie ei ihan niin kokenut tanssija tuntunut olevan, mitä satyyri itse, mutta ei se menoa näyttänyt haittaavan. He olivat täällä pitämässä hauskaa, eikä Periania haitannut yhtään, jos välillä askel sekosi ja sorkat kopisivat. Joskin, pienen lämmittelyn jälkeen alkoi se myös sujua Elodielta. Harmi vain, että tanssi tuli päätökseen kovinkin nopeasti, ainakin satyyrin mielestä. Ehkä joskus toisten hän tanssittaisi Elodieta uudemman kerran, tyttö kun tuntui olevan täydellinen tanssipari satyyrille. Sopivan pituinen ja tietenkin sorkkajalkaisen oli helpompi tanssia toisen samanlaisen kanssa. Ainakin Perianin mielestä.
Elodien meno oli kuitenkin kovin kompastelevaa, jonka johdosta satyyri katsoi paremmaksi siirtyä syrjemmälle - ehkä jo kohti linnaakin - ja istua alas toviksi. Hieman syrjemmältä löytyikin sopivasti vapaa penkki, jolle Elodie kävi istahtamaan pyytämättäkin nätisti. Samalla tyttö kävi pyyhkimään penkkiä satyyrillekin, eikä Perian voinut muuta kuin hymyillä pienesti. Faunihan tunsi hänet.

"No, et voi väittää etteikö sinulla olisi hauskaa ollut" Perian kävi hymisemään samalla kun istui alas faunin viereen "Minä ainakin nautin viihteestä... Ja seurastasi. Suuresti"


// Se oli mun tän vuoden mestariteos! Ehkä julkasen sen vielä joskus TNFssä erikseenki vielä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 23 Helmi 2015, 18:03

"En niin." Elodie naurahti iloisesti Perianin hymähdykseen. Fauni puhui yllättävän selkeästi alkoholin alaisena, mutta sehän vaikutti kaikiin erillä tavalla. Alkoholi teki Elodiesta rohkeamman ja todella iloisen.
Hauskaa tosiaan tytöllä oli ollut, tai no, edelleenhän tämä hymyili ja näytti tyytyväiseltä, joten hauskuus näytti jatkuvan ja hyvä niin. Fauni parka ei tiennyt mitä seuraavana päivänä odottaisi, alkoholi tuppasi olemaan petollista.

Elodie tuijotti Periania sinisillä silmillään, kuunnellen kuinka mies oli nauttinut hänen seurastaan. Se oli hyvä kuulla, fauni kun oli stressannut koko sen päivän siitä kuinka hän onnistuisi pitämään satyyrille seuraa. Nopeasti illan aikana huolet olivat haihtuneet syystä jos toisesta, mutta moisen kuuleminen oli aina ilahduttavaa.
"Ja minä sinun." Elodie vastasi takaisin. "Tai no... pidänhän minä seurastasi päivittäin." Tyttö kertoi hihittäen heleästi lauseensa perään. "Kiitos, Perian."

//It is lé manifig~ //
Janni
 

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Maalis 2015, 20:47

Perianista tuntui hyvältä nähdä Elodie noin iloisena. Olihan tyttö kokenut hovissa jos mitäkin ja varmasti pieni ilottelu ei ollut pahaksi faunille, olihan tuo sen ansainnutkin. Piti kuitenkin varautua siihen, ettei faunilla ollut enää niin kovin hauskaa aamulla, mikäli tuon juoma alkoholimäärä oli ollut liikaa ensikertalaiselle. Ehkä Perian voisi olla mukava ja antaa Elodielle vapaapäivän huomiselle, tuo saisi palautua tästä riehasta ihan omassa rauhassaan.
Elodie kävi kuitenkin mainitsemaan pitävänsä satyyrin seurasta jopa päivittäin, eikä tämä ilta ollut siten poikkeus muista. Perian oli jo tovin seuraillut Elodieta ja tuon puheita, jonka johdosta Satyyri olisi voinut vaikka vannoa, että tytöllä oli asteen tai toisen ihastus häneen. Eihän se mikään ihme olisi! Olihan Perian hurmaava ja komea, hyväkäytöksinen ja ennen kaikkea kaikin puolin ihastuttava tapaus... näin omasta mielestään.

"Ilo oli kokonaan minun puolellani", Perian kävi myhäilemään samalla kun hivuttautui hitusen lähemmäksi Elodieta "Vietän mielelläni seuraa kanssasi... Muutenkin kuin töiden ohessa".
"Olet piristävää ja ihastuttavaa seuraa", Satyyri jatkoi, käyden nyt kokeilemaan jäätä tikulla. Miten Elodie reagoisi, jos hän koittaisi flirttailla faunille? Ymmärsikö tuo edes moisen päälle, vai uskoiko sanojen olevan vain kehuja ilman sen suurempia taka-ajatuksia?


// Paras kuva ikinä 5/5 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Janni » 06 Maalis 2015, 22:01

Elodie tuijotti Periania edelleen hymyillen ja kuunnellen tuon sanoja. Satyyri kehui miellyttävästi, hivuttautuneet lähes huomaamattomasti lähemmäs faunia, joka ei tiennyt kuinka paljon sydän saattoi kestää näin paljon iloa.
Kyllä Elodie oli ihastunut isäntäänsä, kyllä hän uneksi toisinaan saavansa tällaista huomiota mieheltä. Periania ei tiennytkään kuinka paljon lietsoi tytön palavaa tulta.
Fauni puristi sirot kätensä nyrkkiin tuijottaessaan miestä silmiin.

Ei Elodie ymmärtänyt flirttailusta mitään, mutta miehen sanat kyllä koskettivat häntä juuri oikealla tavalla. "Perian... minä pidän sinusta niin paljon, että tahtoisin... suudella sinua." Jokin ei ollut estämässä tyttöä sanomasta ajatuksiaan ääneen.

//Wups! :D //
Janni
 

Re: Hooves IV || Aksu

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Maalis 2015, 23:08

Perian ei tiennyt oliko Elodie ymmärtänyt nuo vihjailevat puheet oikein, vai olivatko ne mennyt yli naiivin neitsytmielen ymmärryksen, mutta silti satyyri ei voinut olla yllättymättä Elodien reaktiosta. Tai no, ei se reaktio vaan nuo sanat, mitä tyttö kävi sanomaan yhtäkkiä kuin tyhjästä. Hetken satyyri näytti jopa hämmentyneeltä kuultuaan moisen tunnustuksen Elodielta, jolta ei ollut odottanut mitään tuollaista! Korkeintaan punastelua ja ujostelua, jos flirttailu olisikin onnistunut, mutta...
Ei sillä, Perian piti kuulemastaan. Mutta, vaikka kuinka hänen teki mieli viedä tilannetta eteenpäin - jopa ronskisti - se pieni ään päässä, jota kai moraaliksi kutsuttiin, kielsi silkkikoipista käyttämästä tilannetta häikäilemättömästi hyväkseen. Elodie oli asteen tai toisen humalassa, ei tuntunut hyvältä käydä suoranaisesti ehdottelemaan mitään... rivoa nyt, kun toinen ei välttämättä ollut oma itsensä ja saattaisi aamulla katua, jos tilanne menisi liian pitkälle.
Mutta ehkä pieni leikki vain...

"No, mikä sinua varsinaisesti estääkään?", Satyyri kävi lähes kehräämään lempeän rauhallisesti, samalla kun nojautui lähemmäksi Elodieta, melkein kiinni nuoremman kasvoihin, katseen pysyen kujeilevanviettelevästi Elodien katseessa "Sillä minä en ainakaan ole estämässä".


//WOOPSIE //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Kaupunki

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron