Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Maalis 2015, 09:36

jatkoa


Darius


Kun viimeinenkin sotilas oli valmis, kävi Darius poistumaan rinta rinnan tuon vanhemman sotilaan - Velethuil nimeltään - kanssa tuvilta, tuon kysellessä ohimennen mitä Dariuksen naamalle oli käynyt. Eilinen haava näkyi vielä otsassa, joskaan ei sen pahemmin. Kenraali tokaisi kuivahkosti kävelleensä päin seinää, sotilaan tietäen varsin hyvin ettei tuo ollut totuus, mutta ei sen enempää asiasta kysellyt kenraaliltaan. Tuo ei selvästi halunnut asiasta puhua.
Pihalla tuiversi niin julmetusti, ettei eteensä meinannut nähdä. Tai no, Haukansilmäinen näki kyllä suhteellisen hyvin tässäkin tuiskussa, mutta aroilla matkaamisesta saattaisi tulla mielenkiintoista. Mistä moinen yllättävä, hyytävä myrsky oli tullut, sitä sai kukin arvuutella itse. Vuodenaikaan nähden se ei ollut kovin yllättävä, mutta että näin rajusti ja yllättäen? Ehkä Taivaanturmelija oli asialla, tai sitten sääolot olivat muuten päättäneet ruveta vaikeaselkoisiksi. Ken tiesi.

Náro hyppi jo iloisena pihamaalla isäntänsä nähdessään. Peto hypähteli ja ravaili paikoillaan innoissaan, aivan kuin odottaen jo lähtöä. Ei se tiennyt minne oltiin menossa, mutta jokin tässä säässä innosti syndraea suuresti. Se kävi kujertamaan valaanlaulunomaista sointuaan Dariuksen nähdessään, kenraalin käyden vain nopeasti taputtamaan ratsuaan turvalle. Sentään se oli vireessä ja valmis lähtemään, sillä nyt piti kiirehtiä.
Jahka kaikki olivat nousseet ratsaille, lähdettiin matkaan vähin äänin. Käskynä kävi liikkua nopeasti, pysähdyksiä ei tulisi ja jos joku jäisi jälkeen, saisi ottaa ryhmän kiinni mahdollisimman nopeasti. Heidän piti kiirehtiä, ennen kuin kohde ehti pois vuoren juurelta.
"Onko viisasta mennä vuorille tällä tavoin? Muistatko mitä viimeksi tapahtui?", Velethuil kävi huutamaan kenraalille heidän päästessä ohi kaupungin porttien, muistuttaen eliittiä mitä viimeksi oli vuorilla tapahtunut. Iriadorin lisäksi Velethuil oli ainoa, joka silloin oli ollut paikalla...
"Muistan", Haukansilmä vastasi kireästi, sen pahemmin asiasta keskustelematta.
"Eikö kannatt--",
"Hiljaa",
Haukansilmä kävi ärähtämään saman tien, kuuntelematta enempää kehotuksia siitä, mitä heidän kannattaisi tehdä.
Jos Vanhin oli tullakseen, niin sitten tulisi. Viime kerralla vuorille tunkeutuminen oli käynyt kalliiksi Kuiskaukselle, Iriadorin menettäen tuolloin myös näkönsä. Mutta nyt tilanne oli toinen, Dariuksen mielestä. He eivät olleet puolueettoman - tai lohikäärmeen - perässä, he olivat vihollisen jäljillä. Ja eivät varsinaisesti vuorilla, vain sen rinteillä, juurella. Jos se vanha käärme katsoi asiakseen puuttua tilanteeseen, saattaisi Darius tehdä jotain harkitsematonta.

Matka kuitenkin jatkui, kasautuvista hangista huolimatta. Náro pahki alati kasvavia hankia kärjessä, syndraen kuitenkin loppua kohden hidastuen. Se oli kuitenkin raskas olento, jota ei oltu luotu hyppelemään hangilla vaivattomasti. Sen kaviot upposivat suoraa hankeen, mokoman kantamatta otusta lainkaan.
Kului päälle tunti, ennen kuin he pääsivät vuoren juurelle, jossa tapasivat paikalla pörränneen vakoojan. Tuo antoi tarkat tiedot vihollisen sijainnista, jotta kuiskaus saattaisi suunnitella hyökkäystään.
Viisainta oli suunnata korkeammalle rinteelle, vihollisen eteen. Helpompi asettua kytikselle, kuin lähteä jahtaamaan kohdetta pitkin kapeita vuoristopolkuja. Kuiskaus päätti suunnata hieman leveämmälle alueelle, josta johti polku niin ylemmäs vuorille, kuin takaisin alas vuoren juurelle. He eivät tietäneet kumpaan suuntaan tästä risteyksestä vihollinen oli menossa - oletettavasti alaspäin - joten oli levittäydyttävä rinnettä pitkin. Osa sotilaista sai pysyä ratsailla ja sijoittautua hieman kauemmaksi ylempää polkua, lumipyry suojasi heitä täydellisesti lähestyvältä viholliselta. Lisäksi lunta tuiskusi niin rajusti, että jäljet ehtivät peittyä ennen kuin kohde saapuisi tälle paikalle. Pyry suojaisi myös rinteelle jääviä sotilaita. Darius oli yksi niistä, jotka jäivät rinteelle, hieman ylemmäs tästä tiestä. Heillä oli etulyönti asema, he pystyisivät helposti hyppäämään vihollisen niskaan ja yllättämään nämä. Harmi, ettei tässä tuiskussa voinut etäaseita käyttää, tämä paikka olisi ollut täydellinen etäaseiskulle, mutta nyt oli tultava toimeen sillä, mitä oli tarjolla. Nárolle annettiin käsky kiertää vihollisen taakse alempaa rinteestä, se saisi hätyytellä mokomia eteenpäin, mikäli meinasivat perääntyä. Syndrae kävi tekemään työtä käskettyä, käyden kiertämään kauempaa kohteen taakse, mutta ei käynyt paljastamaan itseään viholliselle. Vielä.
Käsky kävi myös jättää vihollisen eliitti eloon, Dariuksen päättäen pitää mokoma kiireisenä sillä välin, kun Kuiskaus saisi tehdä selvää mahdollisista seuralaisista. Ketään muuta he ei halunneet elossa, vakoojien mukaan heidän seurassaan ei ollut ketään tärkeää, jota nämä olisivat saattaneet syystä tai toisesta.

Kun käskyt oli annettu ja jokainen asettunut paikoilleen, kävi kuiskaus odottamaan. Siinä odotellessa tuli Darius itse huomanneeksi, kuinka kylmä ulkona oikeasti olikaan. Kylmä viima ei auttanut asiaa yhtään, silmäpuolen kirotessa itsekseen sitä, ettei laittanut edes villasukkia. Mutta, kyllä sitä kohta taas lämpiäisi, kun pääsisi riehumaan, tuskin tässä kauaa tarvitsi paikoillaan kykkiä... Toivottavasti.



// Timi ja Daichi piereskelee sit kilpaa (D No mä oon tämmönen Dari niin, tuu sää Delinä lämmittään muo mut ei silleen niiku. No homo bro. NA'AAAW >3< Viskiä kyllä kiitos. Silleen hyvää huomenta, herra perkeleee. Ranttasin sulle skypessä mee lukeen se viesti ennen kun vastaat jne! "ranttasin" //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Maalis 2015, 16:23

Iriador, Delathos, Noel

Delathos asteli rinnakkain muiden jo pihalle suuntaavien mukana ratsujaan hakemaan. Kylmä tuiverrus sai sotilastuvan ovien paukkumaan monen monta kertaa saranoiltaan, ja raiskaamaan puhurina vasten tehtävälleen lähtevien miesten kasvoja – mutta Delathosin kasvoilla tällainen kotoisa viima vain nostatti hymyn. Viitta vedettiin harteille suojaamaan paremmin, askelten viedessä tallien pihamaalle, jossa tallipojat ahersivat saadakseen ratsuja olosuhteisiin nähden sopivaan kuntoon. Kadzait ei mitään kuitenkaan turkkinsa lisäksi tarvinnut, maatessaan pitkällään hangessa seuraamassa lähinnä muiden touhuja, kun isäntänsä sen vierelle asteli satulalaukkuja säätämään.
Myös Iriador oli jo täysissä pukeissa, kasvojaan suojaamassa vain pelkkä tutun tumma side, sillä metalli olisi jäätynyt ja aiheuttanut mahdollisesti paleltumia punatukkaisen kasvoihin. Tämä riitti korkeahaltialle, joka oli vielä kiskaissut suurihuppuisen viitan niskaansa ja sai sen pääosan reunasta pidellä kiinni tässä tuiskussa. Nashira tuntui olevan enemmän kuin valmis kohtaamaan paksut hanget. Se uhkui kirjaimellisesti pientä uhoa tuota valkeaa elementtiä kohtaan, polkiessaan sitä pitkien koipiensa kanssa allaan kasaan. Naaraspeura kahlaisi hangessa todennäköisesti helpoiten ja oli valmis halkomaan myös hankea muille kulkuväyläksi, jos Winderin Náro väsähtäisi kesken kaiken.

Kaikkien osoittaessa olevansa valmiina, lähti kuiskaus pikapikaa poistumaan kohden sitä sijaa, jonne vihollisen oli myötä ilmestyä. Matka ei tulisi olemaan tuhottoman pitkä, mutta tässä säässä sitäkin raskaampi ja hankalampi. Suurimmat ratsut raivasivat auramaisesti hankea pienempien tieltä, jälkimmäisten taas seuratessa ettei kukaan jäänyt turhan paljon jälkeen joukosta ja eksynyt myräkässä, jossa hyvä jos näki metrejä edes eteensä. Pian saavuttiin kuitenkin vuorenjuurelle, jossa yllätyshyökkäystä lähdettiin puimaan paremmin esille.
Iriador jäi tyypillisesti ratsunsa selästä käsin taistelijaksi ylemmälle rinteelle. Myräkkä haittasi sokean hahmottamiskykyä jo tarpeeksi, jonka takia oli helpointa vain antaa liikkumisvastuu alla kantavalle Nashiralle. Delathos vastoin sijoitti itsensä alemmalle rinteelle, hätyytellen Kadzaitin myräkän turviin piiloon hieman sivummalle. Jahka vihollinen tulisi näkyviin, se saisi hyökätä noiden ratsujen ja ratsastajien kimppuun itsenäisesti, ja ajaa noita paremmin kuiskausta kohden siinä missä Nárokin. Pedoille se oli helppo tehtävä, kun rehua mässäilevät tavallisesti tahtoivat ottaa kynsien ja hampaiden tiellä vain jalat alleen ja rynniä miten sattui.

Ja sitten täytyi vain odottaa…

---

Noel oli ollut vierailemassa joukkojensa kanssa Nahorin liepeillä olevassa luostarissa, ja nyt matkalla takaisin kaupunkiin. Sää tosin ei siihen täysin täydellinen ollut, mutta uusimmalla eliitillä oli kaupungissa toimitettavana tärkeitä tehtäviä, jotka eivät voineet odottaa. Välillä arpikasvoisesta jopa tuntui siltä, että hoiti yhtä aikaa liian montaa virkaa, mutta toisaalta se tuntui vain hyvältä olla jatkuvasti liikkeellä ja tietää, ettei koskaan jäisi tylsistymään ilman tekemistä kun aloilleen asettuisi turhautuneena.
Mereltä päin saapunut myrsky kuitenkin kävi nyt ajamaan lähes vaakasuuntaan puhaltaen noin kaksikymmentäpäistä paladiinijoukkoa eteenpäin. Valkoiset, luostarista mukaan saadut hupulliset viitat oli vedetty ylle suojaaman haarniskoituja sotilaita komentajineen, kun nuo painoivat tasaista tahtia eteenpäin alati kasvavassa hangessa Mor Vuoren matalimpia rinteitä kaupunkia kohden Noel ja tuon kaksi kokeneempaa sotilasta, arvovallassa itse eliittikenraalista seuraavana keulassa.

Lopulta tuuli nakkasi viitanhupun kenraali Artanian päästä, saaden miehen nostamaan salamana toisen käsivartensa kasvojensa suojaksi sähähtäen kun kylmä viima paiskautui panssarimaisen ritilän lävitse kasvot täydelliseen pimentoon jättävän hupun alle. Eihän täällä nähnyt eteensä sitten pätkän vertaa, saati sitten kunnolla kyennyt suunnistamaan ellei maastoa tuntenut samalla tavalla mitä jo turhan vanha arpikasvoinen.
”Pitäisikö meidän kääntyä ympäri?”, toinen kenraalin takana ratsastava komentaja tiedusteli paksumpaa huppua paremmin päähänsä vetävältä Noelilta.
”Se olisi tyhmää nyt kun olemme jo näin kaukana luostarista, jatketaan vuoren rinnettä alemmas, siellä tuskin tuiskuttaa samalla tavalla ja polkukin on selvempi…”, kenraali totesi kuuluvasti, matkan ehtien jatkua vain pienen tovin eteenpäin kunnes temppeliherra pysäytti koko joukkonsa keskelle tietä kätensä nostamalla.

Hevoset olivat hetken jo repineet päitänsä ja pärskytelleet menemään kuin jokin olisi vialla. Noel ei vain tiennyt mitä. Ei hän nähnyt kovin pitkälle eteensä, ja jos edessäpäin oli uhka, olivat nuo täydellisesti lumimyrskyn suojissa piilossa ja lisäksi vielä ääneti. Olisiko sittenkin virhe jatkaa eteenpäin? Vuorilla kun liikkui tavallisesti lohikäärmeitä, ja ilman kenraali Fritziä yksikään Noelin joukoista ei osannut varsinaisesti pistää liskopedolle hanttiin. Edessäpäin saattaisi tosin myös olla vihollisen iskuryhmä - mutta miksi kukaan lähettäisi joukkonsa tällaiseen myrskyyn nimenomaan heitä vastaan. Eihän kenenkään pitänyt edes omia lukuun ottamatta tietää heidän olevan täällä… vai tiesikö joku sittenkin..?
”Jos jotain tapahtuu, tiedätte kyllä miten toimia. Pysykää valppaina kaiken varalta”, Artania selvitti hetken vielä ympäristöä tarkkaillen, kunnes ratsujoukko jatkoi varmasti matkaansa tasaista tahtia eteenpäin rinteiltä alemmas vievää polkua kohti.


//Samaan aikaan me etitään kaasunaamareita (D Mä tuun lämmittään suo jooooo, mut niinku no homo. HIRVEE HYPE HETI AAMUSTA JUMALAUTA ja sit mä vielä jatkoin nukkumista seuraavat neljä tuntia koska lol väsytti (D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Maalis 2015, 18:47

Odottaminen tuntui tuskallisen pitkältä. Varsinkin tässä säässä. Mitä pidempään he odottivat vihollisen saapumista, sitä pahemmin Haukansilmä alkoi tuntea kylmän viiman luissa ja ytimissään.
"Voi kuinka antaisin mitä vain, että pääsisimme takaisin vällyjen väliin", Darius kävi yllättäen tovin hiljaisuuden jälkeen toteamaan Iriadorille telepaattisesti, korkeahaltian ollessa paikoillaan Nashiran kera, "Olit mukavan lämmin".
Korvanpäät kävivät tunnottomiksi, hupusta huolimatta. Poskenpäitä nipisti kylmyys ja viima, kenraalin käydessä jopa silminnähden värisemään kylmyyden tähden. Asiaa ei auttanut tuiskuava lumi, joka kävi kasautumaan raskaana sohjona paikoillaan pysyvien haltioiden päälle. Sentään se antoi lisäsuojaa viholliselta, mutta märkä lumi kävi imeytymään kankaaseen, tehden siitä entistä raskaamman. Viitastaan Dariuksen oli joka tapauksessa luovuttava taistelun alkaessa, se olisi vain tiellä.

Lopulta kohde alkoi näkyä. Pelkkiä varjoja tuiskun keskellä, mutta Haukansilmäinen näki hyvin kohteensa. Tilanne käytiin nopeasti arvioimaan, ennen kuin kenraali antoi joukoilleen sen viimeisen varmistuksen hyökkäyksestä. Jos vihollinen olisi ollut liian uhkaava, olisi hyökkäys pitänyt harkita uudelleen. Nyt kuitenkin kaikki näytti menevän suunnitelmien mukaan, joukot olivat tasavertaiset, eivätkä ihmiset näyttäneet olevan tietoisia väijytyksestä, johon ratsastivat. Tietenkin noiden ratsut reagoivat lähellä pyöriviin petoihin, mutta ihan hyvinhän vihollinen saattoi ratsujensa olevan varuillaan lohikäärmeiden takia. Mor vuoret kun olivat tunnettuja lentävistä pedoistaan.
Käsky kävi käynnistää hyökkäys, kun vihollinen oli kohdalla. Ääntäkään päästämättä kävi kuiskaus nopeaan iskuun, rinteellä odottaneiden sotilaiden nyt hypäten ensimmäisinä ohi ratsastavien vihollisten niskaan, tarkoituksena joko seivästää nuo ratsaille tai tiputtaa alas kulkupelin selästä. Dariuksen taktiikka oli jälkimmäinen.
Náro kävi käskyn kuullessaan telepaattisesti omistajaltaan kujertamaan vihollisen takana sitä aavemaisen kaunista melodiaa, jääden kärkkymään taka-alalle mahdollisia perääntymään pyrkiviä ratsukkoja.

Haukansilmä hypähti tuon vihollisen eliitin ratsulle, laskeutuen nopean kepeästi hevosen takaselälle. Kauaa siinä ei kuitenkaan seisty, vaan omaa painoaan ja vauhtiaan hyödyntäen kävi Darius nappaamaan kiinni vihollisesta, kietaisten käsivartensa tuon hartian yli ja tiputti miehen ratsailta hankeen.
Hanki kuitenkin kävi pettämään heti alta. Suuri kinos oli kasautunut leveähkön polun reunan yli, antaen illuusion paljon leveämmästä tilasta, mitä polku todellisuudessa oli. Tästä johtuen eliittikaksikko kävi tipahtamaan - tai lähinnä liukumaan - alas suhteellisen loivaa, kivistä rinnettä, kauas kuitenkin muusta taistelusta. Tämä ei ollut Dariuksen suunnitelmissa, mutta jos jotain positiivista piti löytää tilanteesta, oli vihollinen nyt tiimitovereidensa avun ulottumattomissa. Tosin, niin oli Dariuskin.

Rinnettä alas kieriessä Dariuksen oli pakko päästää irti vihollisesta, ettei satuttaisi itseään siinä samalla. Loppupeleissä kaksikko kävi mätkähtämään alemmalle polulle - tai oikeastaan se taisi olla tasanne, josta jatkui erittäin loiva mäki alemmas maan tasalle - koskemattomaan hankeen, toisistaan muutaman metrin päähän.
Darius loikkasi heti ylös, käyden vetämään esiin aseensa. Samalla kenraali kävi myös irrottamaan viittansa, joka sai jäädä hankeen lumituiskun käyden saman tien peittämään kangaskappaletta alleen. Haukansilmä jäi seisomaan paikoilleen, tuijottaen kohdetta alati. Haltia ei kuitenkaan hyökännyt, vaikka olikin taisteluvalmis niin puolustuksen kuin hyökkäyksenkin kannalta. Sanaakaan hän ei sanonut, piti vain huolen, ettei toinen lähtisi tältä tasanteelta minnekään... paitsi korkeintaan kuolleena.



//No niinpä (D No homo bro. Just bromance. HYPE JATKUU HETI Täällä me nyt Ivyn kans hypetetään. HYPE ON SUURI //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Maalis 2015, 20:01

Iriador painoi itseään paremmin vasten Nashiraa, jämäkän naaraspeuran kaulan suojatessa nuorempaa kylmältä tuulelta vaikka lumi kasautuikin tuolloin paremmin punatukkaisen selkään. Sarvikruunuinen jökötti paikoillaan kuitenkin hievahtamattomana, kuin kuuluen osaksi vuoren kallioista pintaa jolla se seisoi. Se aisti jo vihollisen lähestyvän, tuijottaen täsmällisesti samaiseen suuntaan josta paladiinit olivat tulossa. Odottaen isännältään käskyä saada hyökätä.
Sokea hymähti hiljaa kuullessaan Dariuksen sanat päässään. Eihän Iriadorilla ollut aavistustakaan siitä miten Winder sillä hetkellä kylmyydestä kärsi siinä missä varmasti moni muukin. Mitään korkeahaltia ei kuitenkaan kenraalille vastannut, mielensä muuttuessa vain katkerammaksi siitä ettei hän saanut tällä hetkellä levätä toisen vierellä, valmistautua siihen mukavaan päivään mitä heidän olisi tänään pitänyt viettää… Mutta nyt he seisoivat keskellä myrskyä, tietämättöminä siitä saisiko heistä toinen kenties surmansa, tai haavoittuisi pahemmin.

Noel johti joukkonsa risteykseen, jossa Casimir pysäytti askeleensa hetkeksi. Ori olisi halunnut selvästi kääntyä ympäri, tai valita toisen reitin ja viedä isäntänsä turvaan. Kyllä kenraali sen ymmärsi, toisessa kädessä pitelemästään keihäästä paremman otteen jo tarraten. Myös taaempana oleville Noel antoi käsimerkin nousta valmiuteen, jolloin miekanterien tuppeaan vasten hankaavan kirskeen saattoi kuulla läheltä. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ympäristön ollessa sankkaa lumisadetta lukuun ottamatta rauhallinen, hiljainen – kunnes koko saattueen kävi pysäyttämään takaa kuuluva ujellus.
Temppeliherra oli kuullut sen jossain aikaisemminkin. Kun jäljestä kantautuivat huudot siitä hopeisesta, sarvekkaasta pedosta takana, osasi Noel yhdistää palaset samantien kohdilleen. Haltioiden eliittirykmentti oli täällä. Sininen kuiskaus vaani heidän päitään jossain lähellä.

Yhtä ainutta käskyä arpikasvoinen ei kuitenkaan ehtinyt antaa, kun siinä missä muutama muu ensimmäinen tömähti ratsunsa selästä alas, kävi joku tarraamaan myös Noelia hartioiden kautta. Se joku oli hypännyt suoraa Casimirin selkään, hevosen ponkaistessa kuin lisävauhtia takajaloilleen siitä yllätyksestä ja antaen entisestäänkin vauhtia kaksikolle lentää kauemmas. Hanki alla pehmitti laskeutumista, vaikkakin lähti vajoamaan heti alemmas, vieden molempien joukkojen ylimmän komentajan mennessään jonnekin…
Kukaan ei kuitenkaan jäänyt murehtimaan noiden perään, hyökkäyksen alkaessa kärjistyä nyt myös temppeliritareiden toimesta. Noita ei tarvinnut kertaakaan erikseen käskeä, kun tarkoin jaettujen ohjeiden mukaisesti pyhien ritareiden joukko halkesi kahtia. Molemmat joukot jakautuivat vielä erikseen viiteen ratsastajaan, ja viiteen jalan taisteleviin, muodostelmassa ratsastavien lähinnä pyrkien ajamaan Kuiskauksen sotilaita hajalle, yrittäen kirjaimellisesti ratsastaa päälle tai iskeä keihäällä vihollisen panssareiden heikoimpiin kohtiin, oman jalkaväkirykmenttinsä ympäristön turvaten. Jokaisen tehtävänä oli varmistaa ryhmänsä tiimityöskentely, jaetun henkilön ottaessa komento jota muut seuraisivat järkkymättömänä.

Myös loput Kuiskauksesta lähtivät liikkeelle. Tieto Winderin putoamisesta alemmille rinteille kiiri jokaisen mieleen telepaattisesti, saaden Iriadorin samalla hetkellä murehtimaan siitä, pärjäsikö kumppaninsa keskenään. Kenraalilla oli tapana menettää pinnansa helposti… jos vihollinen osaisi käydä oikein ivaamaan Dariusta, saattaisi tuo heittäytyä huolimattomaksi taistelun osalta. Mutta sokea halusi luottaa siihen, että Haukansilmä tiesi mitä teki. Kyllä tuo pärjäisi, eikä Iriador epäilisi hypätä perään jos vanhempi häneltä myöhemmin telepaattisesti apua pyytäisi…

Noel oli kuitenkin toisaalla valunut kivistä rinnettä myöten alemmas, mätkähtäen haarniska yllään kolahtaen viimein tasaisemmalle sijalle. Paladiini kierähti heti lumessa ylös omille jaloilleen, ja paksun viitan kaulalla sijaitseva sinetti aukaistiin. Valkea viitta hukkui nopeasti samanväriseen ympäristöönsä, valuessaan alas Noelin hartioilta, samalla kun kenraali vetäisi gladiuksensa toiseen käteensä. Keihäs tuettiin vasten omaa kylkeä ja käsivartta, terä viirinsä kera osoittamaan paikallaan seisovaa tummatukkaista vastustajaa kohden, joka nyt nopealla vilkaisulla vaikutti olevan viime kohtaamisesta jo tuttu kenraali Winder.
Olisitte vain pysyneet pois täältä…”, ääni totesi haltioiden omalla kielellä jostain täydellisen pimeän hupun takaa. Sen enempää Temppeliherra ei sanonut, saati sitten antanut varoittavia eleitä ilmi, käydessään kätensä täyteen mittaan venyttäen ja kropallaan avittaen lyömään pitkän keihään kärjen kohti silmäpuolen keskivartaloa, siitä edelleen pistävin hyökkäyksin edeten kohti jalkojen heikkoja kohtia. Arpinaamainen ei turhan paljon yrittänyt liikkua tässä hangessa, joten suurimman työn mies jakoikin yläkroppansa varaan.


//Helvetin pierumaakarit (D Bromance is good. Kaamee hypepiiri meillä. Mun piti saada hypen ohelle viskiä ja pizzaa, tästä tää perjantai taas lähtee. HYPE ON NIIN PERKELEEN MASSIIVINEN, vähän niin kuin minun pipp--- NONI//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Maalis 2015, 21:06

Darius ei vastannut mitään vastustajalleen. Ei tuo ollut hänen aikansa arvoinen, sitä paitsi kenraalia kuvotti ihmisen tapa käyttää heidän kieltään puhuessaan. Moisen alhaisen saastan ei sopisi sotkea likaista olemustaan heidän kulttuuriinsa, heidän kieleensä. Kenraali toikin sen kuvotuksen esille nyrpistämällä nokkaansa, se näkikö toinen moista pientä elettä tässä tuiskussa, oli sitten toinen asia. Ja samalla myös toissijainen seikka. Toinen eliiteistä kävi hyökkäämään siinä missä Darius oli odottanutkin, koittaen survaista keihäänsä Haukansilmän keskiruumiiseen. Darius kuitenkin väisti tuon iskun turhankin kepeästi, käyden iskemään omalla keihään varrellaan toisen keihäänkärjen vasten maata. Samalla sekunnilla oli Haukansilmä nostanut toisen jalkansa ylös ja polkaisi vasten vihollisen keihään vartta, käyden katkaisemaan tuon puisen varren silkalla voimalla. Juuri tuon takia Darius ei ollut koskaan suosinut puisia keihäänvarsia. Eiväthän ne helposti katkenneet, mutta jos tiesi mitä teki - kuten Darius - sai moisen rikottua helposti. Olihan tuo kepakko silti vaarallinen, moinen murskaus jätti puun sirpaleiseksi ja teräväksi, mutta näin siitä ei ollut yhtä suurta hyötyä viholliselle mitä ehjänä.

Darius ei jäänyt kuitenkaan paikoilleen, vaan huitaisi heti keihäällään kohden vihollista. Ei kuitenkaan koittanut selvästi haavoittaa toista fataalisti, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut. Sen sijaan kenraali näytti pyrkivän rikkomaan toisen suojauksen.
Olihan vihollisella haarniska, Haukansilmän olisi helpompi tehdä tuhoa kohteeseen jos tuo panssarikerros riisuttaisiin. Keihäänkärki kävikin röyhkeästi tavoittelemaan niitä remmejä ja liitoksia, joista panssaria sai irrotettua. Winder liikkui nopeasti, kaikesta lumesta ja kylmyydestä huolimatta. Ottihan se lihaksiin suoraa kylmiltään lähteä moiseen temppuiluun, mutta nyt ei ollut aikaa saatikka varaa valittaa. Hän pyrki myös pysymään lähellä vihollistaan, vältellen toisen iskuja tuttuun tapaansa kovinkin nopeasti ja notkeasti. Tietenkin hän otti osumaa aina silloin tällöin, mutta suuremmilta osin kenraali pysyi ehjänä. Hän oli päättäväinen, pysyi tahdissa ja ennen kaikkea suunnitelmassaan, eikä antanut minkään häiritä hyökkäyksiään. Nyt tuolla ei ollut Fritziä mukanaan, eikä kukaan muukaan ollut tulossa aivan heti kaksikon perässä mäkeä alas - toivottavasti. Toivoa kuitenkin sopi myös, että jos ja kun joku tuli, olisi se kuiskauksen jäsen. Eihän Dariukselle ollut suuri ongelma kahden vihollisen kanssa tanssahtelu, mutta tämä temppeliherra ja joukkonsa tuntuivat taistelevan parhaiten ratsailta. Ja ratsukkoa vastaan Darius ei pärjännyt, ellei ollut Náron selässä itse...

Winder hyökkäsi myös kovin kärkkäästi nyt temppeliherraa kohtaan, pakottaen tuon perääntymään kohden umpikujaa. Vähän väliä keihään kärki koitti myös iskeytyä vihollisen kypärään, jotta haltia saisi kiskaistua tuon pois mokoman päästä. Hän halusi nähdä vastustajansa kasvot, ihan vain että voisi painaa ne mieleensä. Lisäksi jos kypärä lähtisi ja tilaisuus tulisi, olisi Haukansilmän helpompi täräyttää taju temppeliherralta kankaalle..

Taistelu ylempänä rinteellä oli täydessä käynnissä, jokaisen toimien ohjeiden mukaisesti. Kuitenkin, kaikki olivat onnellisen tiedottomia siitä vaaratekijästä, joka alla vaani...



// Nii saatana (D BROMON. Hypepiiri on paras, PERJANTAI HYPET. Meil onkin kaljaa, viskiä, tequilaa, paistia ja ranskalaisia 8) TÄSTÄ SE LÄHTEE. MASSIIVINEN KY--- siis kypärä. Niin. NYT. LOPPU. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Maalis 2015, 22:05

Nashira komennettiin viimein kunnolla liikkeelle, sokean ohjatessa kookkaan sarvipään kirjaimellisesti suoraa kohden yhtä ratsujoukoista. Kukaan ei varsinaisesti ehtinyt reagoida niinkin suoraviivaiseen hyökkäykseen, jokaisen pyrkiessä karjaisevan sorkkajalan alta nopeasti vain pois. Osa ehti, toiset sarvikruunuinen ratsastajineen onnistui kaatamaan kumoon terävällä töytäisyllä noita vasten, josta matka jatkui heti pyryn halki kohden seuraavia kohteita. Samaan aikaan Iriador näppärästi yritti tähdätä vihollisen joukkoihin ketjusirpillään, aiheuttaen lähinnä ohi mennessä vammoja, yrittämättä varsinaisesti tappaa ketään suoriltaan vaan pitää lähinnä huolen vihollisen heikentämisestä.

Delathos puolestaan taisteli rinnan muutaman muun kanssa, tarpoen välillä syvällekin upottavassa hangessa kuin vanha tekijä – ja sellainenhan pohjoisenhaltia oli. Tämä oli juuri se ympäristö jossa kuuraparta oli parhaimmillaan, ja sen huomasi. Mies liikkui muita selvästi ketterämmin, ja osasi käyttää myös ympäristöään hyödyksi, puhumattakaan siitä kuinka Caradhrasin magia kirjaimellisesti tuntui tehostuvan tällaisessa ilmastossa. Näin ollen muut pyrkivät lähinnä alitajuisesti seuraamaan Delathosta, tai ottamaan tuon taistelutekniikasta mallia ohimennen temppeliritareita vastaan, jotka pyhää valoa hohtaen kävivät eliittijoukon kimppuun omaa taistelutapaansa noudattaen.
Lopulta myös Kadzait rynni mukaan otteluun, senkin lähinnä pyrkien ratsujen kimppuun. Valtava kissapeto ei jäänyt hevosille koossa toiseksi, vaikkeivät sen hampaat ja kynnet täysin noiden yllä oleviin haarniskoihin pureneetkaan, mutta voimalla se kaatoi ratsun jos toisenkin, repien noita minkä kerkesi. Kissapeto pysytteli kuitenkin lähellä isäntäänsä, jonka avuksi se oli valmis ryntäämään kutsuttaessa.

Alempana Temppeliherra ehti saavuttaa vain muutaman iskun perille, kun Winder kävi kiskaisemaan omalla keihäällään vastustajansa keihään maihin. Noel kompuroi muutaman askeleen lähemmäs, samalla kun haastava kenraali polkaisi yhdellä terävällä liikkeellä viirillisen keihään keskeltä katki rätisten. Arpikasvoinen siirsi otettaan keihään kärjen puolelle, vetäisten sen enemmän vahinkoa tekevän puoliskon vielä itselleen. Olihan se onnettoman lyhyt nyt, mutta kyllä silläkin taistelisi ja hanttiin pistäisi. Vaikka se tarkoittikin, että taistelua tultaisiin käymään paladiinikouluttajan osalta paljon enemmän kontaktissa toiseen tavallisten tottumusten sijaan.
Winderin hyökkäykset eivät kuitenkaan tavoitelleet selvästikään ihmisten eliitin henkeä, vaan pikemminkin panssareita miehen yltä. Ja sen Noel kykeni huomaamaan oikean olkapäänsä panssareiden tipahtaessa puolittain alas heti Dariuksen ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen. Ne kiskaistiin nopeasti pois tieltä, olkapanssareitten nahkapidikkeiden repeytyessä lopullisesti palasiksi. Suotta ne siinä roikkuisivat. Olisivat olleet vain tiellä.
Artania pyrki lähinnä puolustautumaan ja lyömään Winderin iskuja syrjään, välistä lyöden joko asein tai terävästi potkien vihollisen kenraalia niin, että tuon meno hidastuisi edes hitusen. Hänellä ei ollut varaa paljastaa nahkaansa viholliselle, saati sitten ylipäätään jäädä vihollisen vangiksi nyt, kun hovin tilannetta katsoi. Etenkin Fritzin ja tuon aikaisemman menetyksen kohdalla…

Yllättäen tie ylempänä kävi taas vajoamaan nyt toiselta puolelta kapeammaksi, vieden osan molemmista joukoista mukanaan alemmas, näkymättömiin päinvastaiselle puolelle kuin minne kenraali Winder ja Artania olivat tippuneet aikaisemmin. Alueen vajoaminen sai molemmat puolet hätkähtämään hetkeksi ja hakemaan taas parempaa sijaa kentältä lähempää tovereitansa, mutta taistelu ei kuitenkaan seisahtunut missään välissä hetkeä pidemmäksi toviksi.
Delathos oli kuitenkin nähnyt tämän aikaisemminkin. Jatkuvan rasituksen alla oleva muutenkin epätasainen ja kallioinen maasto joka saattoi alempana sisältää luoliakin, ei kestäisi pitkään vastaavaa, vaan huonoimmassa lykyssä hajoaisi kokonaan alta ja saattaisi vielä aiheuttaa lumivyöryn ylemmiltä rinteiltä kaikkien niskaan. Tieto mahdollisesta sortumisesta kajahti käsipuolen toimesta heti telepaattisesti kaikkien mieleen ilmeisesti sillä viimeisellä sekunnilla, kun tie lähti muodostamaan keskeltä alas lähes pystysuorilta seinämiltä vievää rotkomaista vajoamaa heikettyään nyt tarpeeksi.
Kaikki kauemmas reunojen kautta ääneni suuntaan!”, käsipuoli huusi tuulen ohitse omilleen, hetken vain katsellen miten osa keskellä taistelevista kävi heti katoamaan näköpiiristä, ratsujen villiintyessä entisestäänkin kun toverinsa tipahtivat jonnekin alemmas. Ratsut olivat vajoamalle helppo saalis, sillä eläimet eivät samaan tapaan osanneet pyrkiä vaarasta kauemmas, vaan jäivät paikalleen polkemaan hädissään maata, nopeuttaen vain vajoamista itsessään. Myös hankaloittivat kuiskauksen miehiä suuntaamaan Delathosin äänen suuntaan…

Nashira puski kulkuansa muiden ohitse, välittämättä ketä se mahdollisesti jätti jalkoihinsa juostessaan ohitse. Sen ainoa tehtävä oli saattaa Iriador turvaan. Viime kerralla naaraspeura oli siinä epäonnistunut ja antanut Iriador pudota kreivin mukana kalliolta alas – sarvikruunuinen ei enää ikinä tekisi samaa toiste, mutta nyt sen mahdollisuudet pyrkiä vajoaman tieltä pois vaikuttivat kerrassaan mitättömiltä esteiden vuoksi. Samalla sokea isäntänsä joutui ottamaan lähempää kontaktia lähelle pääsevien vihollisten kanssa, Iriadorin saaden jopa lieviä vammoja kestävistä panssareistaan huolimatta, nuoren lopulta joutuen töytäistyksi alas naaraspeuran selästä.
Lumi ja maasta nouseva pöly nielivät punatukkaisen allensa kuitenkin vain hetkeksi, sarvipäisen tönäten taas isäntäänsä kauemmas. Viimeisenä tekonaan Nashira kääntyi, ja kävi väkisin vetämään mahdollisimman monta vihollista mukanaan alati alta murenevaan solaan, kookkaan sarvikruunuisen eläimen kadotessa nyt myös näköpiiristä täysin. Iriador ei kuitenkaan edes yrittänyt tavoitella sen perään, vaan nuorempi pyrki muiden tavoin liikkumaan vain nopeasti pois vajoavan maa-aineksen päältä aina siihen saakka kunnes omat jalat pettivät alta muutaman muun tavoin. Maa veti kaiken mukanaan, ja olisi vetänyt myös korkeahaltian, ellei tuttu kissapeto isäntänsä kera olisi hätiin tullut.

Valkeaharjainen pakkasherra oli käskenyt muita yhä vajoamalla olevien Kuiskauksen sotilaiden avuksi, kulkemaan paremmin taas kestävämpiä reunoja myöten eikä avittaa solan rakentumista keskemmälle astuen. Vihollinen oli määrä lyödä paremmin kohti rotkoa tai pakottaa sen yli toiselle puolelle, siinä missä omat yrittää viedä turvaan kauemmas. Nyt Delathos roikkui Iriadorin kädessä kiinni, viimeisenä oljenkortena nuoremmalle, joka tajusi tarttua lujasti kiinni auttavasta kädestä kun Kadzait lähti kiskomaan kaksikkoa kauemmas poljetussa hangessa hyppien. Myös kissapedon tassujen alle jäävä maa kuitenkin lähti sortumaan, joka sai sen kerran hypähtämään onnistuneesti kauemmas, sen jälkeen kumoamaan isäntänsä selästään alas. Se tiesi jo itsekin putoavansa muiden lailla, ja selässään kantama lasti oli sille liian arvokas uhrattavaksi mukana, joten kylmäverisesti Delathosin hartiasta tarttuen hampaillaan, se riuhtaisi kaksi sotilasta kauemmas itsestään. Sinne, minne noiden oli kuulunut päästä, raidallisen naaraskissankin kadotessa pölyn ja tuiskun sekaan jonnekin, todennäköisesti senkin pudoten alas muiden lailla…

Koko taistelu seisahtui täysin, molempien joukkojen keskittyessä selviämään tuosta yllättävästä tapahtumasta. Kukaan ei oikein tiennyt, kuinka monta sotilasta ja ratsua oli kadonnut solan muodostumisen myötä. Kuinka monta oli tippunut alas? Kuinka moni oli pyrkinyt sattumanvaraiseen suuntaan karkuun ja eksynyt yksin tai tovereiden kesken jo jonnekin tässä lumipyryssä? Entä sitten jossain alempana todennäköisesti yhteen ottavat kenraalit? Oli miten oli, pyrkivät Kuiskauksen sotilaat nyt kylmään tottuneen pohjoisenhaltian johdolla kokoamaan rivinsä uudestaan, vaikka kylmä tuuli ja lumi alkoivatkin hiljalleen hyytää yhtä jos toistakin aloilleen…


//BROOOOOOOOOOOOOO! No mutta äläpä, idd. Te ja teidän nannat. Mä tuun syömään kaiken ja sit löhöisin vaan tyytyväisenä sohvannurkassa 8) VIIKONLOPPU ON TÄÄLLÄ BAILABAILA, juhlistan sitä huudattamalla tätä, ihan vaan sen takia että Joonas ei tykkää (D NYTNYT, taasko tää menee kikkeleihin//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Maalis 2015, 22:49

Darius kyllä kuuli, että ylhäällä tapahtui jotain. Kuulosti siltä, kuin suurempikin maavyöry olisi lähtenyt liikkeelle, mutta mitään ei tullut alas samalle tasanteelle, jossa kenraalikaksikko otti yhteen. Toivoa vain sopi, että kaikki olivat kunnossa - kaikki kuiskauksen jäsenet siis. Tietenkin mielessä kävi heti ensimmäisenä Iriador, mutta juuri nyt Haukansilmä ei voinut keskittyä murehtimaan kaikkea mahdollista, mikä olisi saattanut mennä vikaan ylhäällä.
Siinä missä moni muu ratsu ja ratsastaja kävi vajoamaan maan mukana vuoren syleilyyn, kävi Náro katoamaan tuohon pimeään onkaloon, joka maasta oli repeytynyt. Sille moinen ei kuitenkaan ollut ongelma, siinä missä jotkut menettivät henkensä silkasta putoamisesta, saattoi Náro palata ennemmin tai myöhemmin takaisin isäntänsä luokse. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun se jonnekin tippui ja palasi myöhemmin kotiin...

Winder jatkoi vastustajansa ajamista ahtaalle, käyden yhä kärkkäämmin iskemään toisen panssareihin. Jo osa oli lähtenyt irti, kuten kenraali oli suunnitellutkin, mutta se ei näyttänyt hidastavan haltian hyökkäyksiä yhtään. Oli tästä kenraalista sentään vastusta Winderille, ei hän koskaan ollut uskonutkaan ihmisten eliittien olevan toistaidottomia hölmöjä. Tai no, ehkä Fritz oli vähän, hölmö ainakin, mutta kunnioitettava vastus sekin kolossi oli.
Haukansilmä ei kuitenkaan näyttänyt merkkejä väsymyksestä. Hänelle tämä kaikki oli vasta lämmittelyä, joskin se kylmä viima iski yhä ikävästi koko kroppaan. Ehkä hänen sittenkin olisi pitänyt pukea enemmän päälleen. Tai vastaavasti pistää enemmän liikettä kinttuihin.
Yllättäen silmäpuoli näki kuitenkin tilaisuuden ja otti siitä kiinni. Keihään kärki käytiin iskemään napakasti - silti hallitusti - kiinni vihollisen kypärään, tuon kasvo-osaan. Keihäs ei kuitenkaan käynyt iskeytymään itse mieheen, ainakaan fataalisti. Korkeintaan haava - enemmän tai vähemmän syvempi - otsaan. Darius ei kuitenkaan halunnut tappaa miestä ja varmasti vihollinenkin oli tästä tietoinen. Keihäänkärjellä käytiin kuitenkin kiskaisemaan tuo kypärä pois ja heitettiin ties mihin tuiskun keskelle, samalla kun haltian vapaa käsi kävi nopeasti tarraamaan kiinni ihmisen kaulasta, käyden painamaan tuon vasten takana ollutta, suurta kiveä. Tilanne pysähtyi, Dariuksen työntäessä keihäänkärkensä ikävästi vasten vihollisen lantiota, valmiina tuikkaamaan syvemmällekin. Varoittavasti se terä kävikin panssarien lomasta viiltämään ihoon, Haukansilmän suoden merkittävän katseen ihmisen puoleen, kaulalla olleen käden käydessä tiukentamaan otettaan.
Nyt, kannatti pysyä paikoillaan.

Se merkittävä katse muuttui kuitenkin nopeasti hämmentyneeksi. Haukansilmä tarkkaili temppeliherran kasvoja nyt, kun siihen oli tilaisuus. Ja se mitä eliitti näki, oli yllättävän... tuttua. Niin kuin jo viimekerralla, hän olisi voinut vannoa nähneensä tämän miehen - tai sellaisiin tamineisiin sonnustautuneen - aikoja sitten.
Nahorissa.
Silloin kuin Feredirin...
"Sinä...", Raskaasti hengitetty ilma kävi nousemaan tuiskun keskelle lämpimänä höyrynä, Winderin katseen kaventuessa, "Mutta siitä on yli sata vuotta...".
Darius ei puhunut haltiakielellä, vaikka tiesi toisen ymmärtävän - tai ainakin puhuvan - sitä. Ei, tämä mies ei ollut heidän kielensä arvoinen.
"Nahorissa...", Winder jatkoi parantaessaan otetaan toisesta, työntäen samalla lyhyeksi vetäytyneen keihäänsä kärkeä entistä paremmin temppeliherran lihaan, "Sinä tapoit veljeni".
Olisihan se aavemainen näky pitänyt yhdistää temppeliherroihin, silloin kuolleessa metsässä. Nahorissahan moisia oli, tai ainakin Nahorin vieressä sijaitsevassa luostarissa. Siellä heitä koulutettiin, eikö?
Mutta siitä oli jo yli sata vuotta! Kuinka ihminen, tämä sama ihminen, oli vielä elossa?!
"Mikä sinä olet?"


// BROOOO'OOOOOOO. Meidän nannat, tuut tänne joo niin saat ruokaa ja viinaa ja nopeen netin ja selkähieronnan ja nukkua mun vieressä. C'mon it's a damn good deal. Ratsastat Daichilla paikalle. BAILA BAILA IDD, huudata sä sitä, mä annoin Ivynkin kuunnella sen ja se rakastu siihen. Joonas ei vaan ymmärrä hyvän päälle, Joonas mee pelaan CS ja juo ES. Nyt nyt nyt nyt siihen se menee joo. Etkö nyt ymmärrä mun hienoja keihäsvertauskuvia vastauksissa hei haloo. Dari mursi Noelin "keihään" //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 13 Maalis 2015, 23:40

Noel tarjosi itselleen epämieluisasta ympäristöstä huolimatta Winderille arvoisensa vastuksen, vaikka panssarit yltä kalisivat pala palalta irti. Temppeliherra ei yksinkertaisesti ehättänyt tarpeeksi lähelle Winderiä, kun tuo ehti pidemmällä aseellaan runnoa minkä kerkesi miestä, jonka keihään oli katkaissut. Arpikasvoinen saattoi vain lyödä keihästä kauemmas, jottei se itseään kohdannut, siinä missä yritti perääntyä ja saada jalantilaa välillä hyökätä Haukansilmää kohti kärkkäästi. Darius oli nopea, se täytyi taas kerran myöntää, ja Noel oli toistaiseksi kyennyt olemaan vain alakynnessä vihollisen eliittiä vastaan, mutta toisaalta sekin oli vain taktista väsyttämistä. Vielä hänkin saisi vuoron iskeä, ja kun se koittaisi, olisi paladiini valmis lopettamaan Winderin tälle rinteelle.
Ottelun ohessa kenraali joutui kuitenkin väkisinkin kiinnittämään huomiotaan ylemmäs josta oli tippunut. Sieltä kuului ääniä, kirjaimellisesti ryminää, rinnettä pitkin tippui jopa pienempiä kiviä alemmas samalle tasolle, jossa kenraalikaksikko otti yhteen. Artania ei kyennyt kuin toivomaan, että ylhäällä miehensä kykenisivät toimimaan ilman häntä. Mukana oli ollut kokeneempia uudempien alokkaiden lisäksi, ja nuo jos ketkä osasivat tarvittaessa kyllä ottaa kenraalin paikan, vaikka Noelia ei koskaan enää kuuluisikaan takaisin…

Siltä pieneltä epähuomioltaan Winder ehti iskeä keihäänsä pimennon suojissa olevaan panssariin, joka kasvoja suojasi. Temppeliherra hätkähti, vihollisen aseen viiltäessä harmahtavaan ihoon haavan, samalla kun koko päätä suojaava pala lensi väkisin väännettynä kasvoilta jonnekin. Samalla ase repi lumotun hupun paladiinin päästä alas, repien kankaan lähestulkoon kahtia, josta se tipahti nyt puolikkaana kappaleena selkäpuolelle. Myös Winder kävi painamaan kädellään vasten kaulaa, selän työntyessä vasten lumista kiveä ja aseen työntyessä osin toiselta olalta roikkuvan rintapanssarin alitse lantiolle.
Tulinen katse kiinnittyi haltian ainoaan silmään, jota ääneen sähähtävä temppeliherra tuijotti järkkymättömänä, odottaen jo että Winder olisi ehkä yrittänyt hänet kolkata tästä alas. Mutta tuo pysyi hiljaa, tuiman, uhkaavan ilmeensä muuttuessa yllättäen hämmentyneeksi.

Paladiini kohautti toista kulmaansa, tiukentaen otteitaan yhä kädessä pitelemistään aseista, samalla kun piti Winderin eleitä silmällä siinä kamppailusta osin hengästyneenä voimiaan keräillen.
Se hämmennys tarttui osin myös arpikasvoiseen, haltian päivittäessä ääneen jotain sadasta vuodesta. Olisiko Noelin pitänyt tuntea Winder jostain… kaukaa vuosien takaa? Hän oli kyllä kuullut, muttei… tietääkseen koskaan aikaisemmin tätä ja vanhametsän tapahtumia lukuun ottamatta kohdannut kasvotusten. Mutta kun silmäpuoli mainitsi Nahorin…
Paladiiniopettaja kykeni näkemään ne vuosien takaiset taistot, joissa oli silloin ollut mukana. Vanhan joukkonsa kanssa. Ennen kiroustaan, ennen kuin hänestä varsinaisesti oli tullut komentajaa enempää. Ja nyt Winder väitti hänen surmanneen veljensä, ja kun osin häkeltyneenä temppeliherra nyt Haukansilmän kasvoja kykeni tarkkailemaan paremmin, huomasin hän sen yhdennäköisyyden. Ne tutut piirteet. Hän oli nähnyt ne aikaisemminkin, jonkun toisen kasvoilla. Jonkun, joka ilmeisesti hänen käsiensä kautta oli surmansa löytänyt joskus aikoja sitten.

Yllättäen Noel kävi pyöräyttämään keihäänpuolikkaan kädessään, ja iski sen katkenneen puisen varren kiinni haltiakenraalin jalkaan kevyiden panssareiden ohitse yhdellä terävällä työnnöllä. Odottamatta että Winder ehättäisi tehdä mitään, tarttui toinen käsistä kääntämään vihollisen keihään omasta lihasta irti, ja toinen työntämään Dariuksen kauemmas, mahdollisesti jopa kaatamaan, jotta temppeliherra pääsi kiveen nojailemasta.
Käyttäen yliluonnollisia voimiaan, paladiini katosi hetkellisesti näkyvistä astuessaan kirottuun ulottuvuuteensa, siirtäen itsensä lumipyryn turvin kauemmas Haukansilmästä, suippokorvan selkäpuolelle muutaman metrin päähän. Ja kun tuo ilmestyi taas näkyviin, koristivat hohtavat siivet repaleista haarniskaa yllänsä kantavaa paladiinia, jonka gladius oli suunnattu osoittamaan Dariusta päin ja silmät hohtivat purppuranharmaata valoa.
Aave menneisyydestäsi. Sinun pahin painajaisesi”, kaksiulotteinen ääni totesi, hetken jääden ilmaan jylisemään Noelien puhuessa, ”Senkö halusit kuulla?”.


//Teidän nannat, suurta häpeää kokisin jos tulisin niitä mussuttaan. Selkähieronta kyllä passais ja silleen 8))))))) Ratsastan Daichilla jooooo ja sitten laulan matkalla että VIELÄKÖ ON VILLIHEVOSIAAAAAAAAAAAA!!! Mut noni, Ivylle ylistys kun se tietää kunnon musan päälle. Joonas on tommonen pylly, siellä se mun selän takana pelaa CS. No mutta tietenkin, keihäitä survotaan vähän sinne ja tänne. Odotas kun Deli tulee vielä keihäänsä kanssa mukaan :-------DDDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Maalis 2015, 00:31

Darius oli yksinkertaisesti niin häkeltynyt ja hämillään, ettei ehättänyt reagoida vihollisen siirtoon. Vaikka hänellä oli yliote ja mahdollisuus pitää tilanne hallinnassa. Silti, kaikki se rationaalinen ajattelu tuntui häipyvän nyt, kun hän oli nähnyt temppeliherran kasvot. Ne kasvot, jotka hän oli vannottanut painavansa muistiin silloin kun isoveljensä menetti Nahorin taistelussa. Siinä ne samaiset kasvot nyt olivat. Oliko tämä mies sittenkin Dariuksen veljen tappajan jälkeläinen? Eihän se ollut täysin mahdotonta, että poika muistutti isäänsä ulkonäöllisesti!
Eipä Darius sen enempää asiaa ehtinyt miettimään, kun tuo arpikasvoinen kävi survaisemaan sen katkenneen keihään varren hänen jalkaansa. Se upposi suoraan lihaan, jättäen puunsäröjä sisään ja sai Haukansilmän karjahtamaan yllättävänkin kuuluvasti kivusta. Vaikka tunto raajoista olikin lähes kadonnut pakkasen takia, tuntui tuo isku yllättävän hyvin. Sillä samalla hetkellä kävi ihmisten eliitti myös vääntämään itsensä irti haltian otteesta, kadoten hetkeksi näkyvistä kuin... aave.

Darius käännähti ympäri nopeasti, nähdäkseen vain tämän uudenoloisen näyn. Yhä se oli se sama mies, joka hetki sitten oli ollut hänen otteessaan, hänen armoilla. Mutta nyt tuolla oli siivet, rikkinäiset, niin kuin ihmisten pyhäkirja kuvaili "langenneilla enkeleillä" olevan. Ja nuo silmät. Se sama sävy, mitä koko kokonaisuus oli hohkannut silloin vanhassa metsässä.
Se tarkkaileva katse kävi muuttumaan entistä raivoisammaksi, haltian kuullessa tuon kaksiäänen sanat. Darius ei enää miettinyt, vaan hyökkäsi. Kaikesta siitä kivusta huolimatta, mikä jalasta säteili, kävi Kuiskauksen kapteeni hyökkäämään kohden tätä huomattavasti äskeistä uhkaavampaa vastusta. Tuo halusi leikkiä, leikitään sitten. Mikä ikinä tämä humanoidi olikaan, oli se juuri haastanut kenraalin. Se ei ollut käynyt kiistämään väitteitä Dariuksen veljestä, se ei ollut kyseenalaistanut haltian sanoja, ei ihmetellyt mitä silmäpuoli houraili. Tuo selvästi tiesi myös, mistä Darius puhui. Ehkä mokoma ei muistanut Winderin veljeksiä, mutta veljeksistä nuorin kyllä muisti nuo kasvot. Ei hän saattaisi ikinä unohtaa.

Hyökätessään Darius oli huolimaton, pyrkien nyt suoranaisesti satuttamaan vastustajaansa. Tuon pää ja panssarin alta paljastuneet heikot kohdat olivat jokaisen iskun kohteena, Dariuksen jatkaessa hyökkäyksiään jälleen yhtälailla perääntymättömään tahtiin. Mutta, siinä missä hyökkäykset olivat entistä kärkkäämpiä, kävi silmäpuoli unohtamaan suojauksen. Päällimmäisenä tarpeena oli nyt veljensä kostaminen. Sitä tilaisuutta hänelle ei oltu suotu koskaan. Darius oli uskonut veljensä tappajan menehtyneen jo ajat sitten vanhaan ikään, joten kostonhimo oli jäänyt kytemään tyydyttämättömänä. Nyt edessä kuitenkin seisoi henkilö, joka Feredirin hengen oli riistänyt. Nyt Dariuksella oli mahdollisuus kostaa.
Olihan hänen veljensä kuollut reilussa taistelussa, jonka Haltiat olivat itse aloittaneet... mutta silti. Silti Darius tarvitsi kostonsa. Hän oli ollut yhtä veljensä kanssa, Feredirin oli ollut hänelle kaikki kaikessa. Hän oli kunnioittanut vanhinta veljeä ja menettänyt hänet typerässä iskussa vihollisen kylään.


// Mitään häpeää, me piereskellään ja sikaillaan siihen malliin et meidän täs pitäis hävetä. Selkähieronnan saat, sen mä lupaan <: VIELÄKÖ ON VILLIDAICHEJAAAAAAA. Ivy tietää musiikin päälle, mutta ei viinan. Se meinas oksentaa ku viskiä tarjosin. IVY EI ARVOSTA VISKIÄ. KUVITTELE. CS as in Cunt sucker. KEIHÄSMIÄS DELATHOS SAAPUU. eikunmitä. Deli pitää keihäänsä nyt kaukana T: Dari //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Maalis 2015, 03:30

Vain alta kymmenen kuiskauksen miestä seisoi enää pystyssä. Kaikki ratsut oli menetetty, tai ne jotka olivat ennättäneet pakoon jo kauemmas, olivat viimeisetkin nelikoipiset vieneet mukanaan. Miehet purivat kylmyydestä hampaitaan yhteen, pyrkien jatkuvasti liikkumaan tai hyppimään paikoillaan, ettei kylmä pääsisi kangistamaan heitä sijoilleen. Siinä missä Iriador oli tyytynyt vetämään viittaa paremmin yllensä, miettien miten Nashiran oli käynyt kun se oli itsekkäästi käynyt pelastamaan heistä vain toisen.
Äänekäs karjahdus kuitenkin kantautui vuorten seinämiä pitkin ylös, herättäen huomiota ja kysyviä katseita. Korkeahaltia kirjaimellisesti säpsähti paikoillaan, tunnistaen äänen turhankin hyvin, eikä vastaava äänenpaino voinut tietää mitään hyvää. Punapäinen oli viittävaille valmis syöksymään jo reunalta Winderin perään – mutta hänen paikkansa oli täällä, siinä missä muut todennäköisesti olisivat estäneet sokeaa rynnimästä ominpäin metriäkään eteenpäin…
Taistelu ylemmällä rinteellä oli kuitenkin hiljentynyt. Vajoama oli riittävän leveä, ettei kukaan halunnut yrittää hypätä sen ylitse. Temppeliritarit olivat suosiolla perääntyneet jo kauemmas yhtenä joukkona, odottaen olisiko vastapuoli yrittänyt vielä hyökätä. He olisivat olleet alakynnessä, joten ihmisten eliitin joukot näkivät parhaakseen pysyä vain kauempana, puolustavalla kannalla vielä hetken. Jos kenraalia ei kuuluisi takaisin, lähtisivät he keskenään taittamaan seuraavaa lyhintä reittiä takaisin kaupunkiin tai vaihtoehtoisesti luostariin. Ei ollut sotilaiden tapaista jättää komentajaansa taakseen, mutta tässä säässä ja olosuhteissa heillä ei tainnut olla valinnanvaraa. Ratsuja oli vielä jäljellä niin, että niillä kykeni toverinsakin kuljettamaan, mutta ruokaa ei viivyttelyyn nähden juuri ollut tarjolla edes päiväksi… He voisivat hetken huudella kenraalin perään, mutta siihen se sitten jäisi…

Lumituiskun keskeltä sitä ei huomannut kunnolla, kuinka Noel kävi nyt ottamaan paremmin aavemaista olomuotoaan. Tuo läpikuulsi kuin aave, ympärillään harmaan aineen kieriessä kuin usva, sen lisäksi että haarniskansa alkoi muistuttaa entistäkin ränsistyneempää yllään. Keskeltä selkää ilmaan nousevat säikeet muistuttivat siipiä, äänensä jotain ylempää olentoa ja ne hohtavat silmät, jotka uhkasivat katsojaansa pelkällä vilkaisulla…

Lyhyempi miekkansa pysyi toisessa kädessä, keihäänpalan toisessa, tuon pelottavan olennon käydessä uudestaan ottamaan yhteen Winderin kanssa, kun kenraali kävi kirotun kimppuun hyökkäämään tällä kertaa erittäin aggressiivisesti. Selvästi se huomio omasta puolustuksesta oli kadonnut Nahorin hyökkäyksen puheiden myötä, Winderin veljen myötä. Kaikki oli niin suoriltaan verrattavissa nyt puhtaaksi kostonhimoksi, kun silmäpuolinen iski aseillaan vihollista vastaan, joka oikeastaan vasta oli aloittanut kunnolla koko kamppailun.
Kylmäverisesti Noel pyrki lähinnä yhä vain puolustautumaan Winderin iskuilta, kuin odottaen että toinen saisi voimansa riehuttua loppuun ja kaatuisi maahan lopulta joko omaa väsymystään ja kylmyyttään, tai jos temppeliherra kävisi tuon kaatamaan itse. Välistä niitä iskuja kuitenkin tähdättiin osumaan haltiakenraalin selvästi heikkoihin kohtiin, terävästi ja nopeasti, kunnes Noel taas jatkoi puolustamistaan. Välillä kenraali heittäytyi jopa niin leikitteleväksi, että antoi Winderin osua itseensä tahallaan niin, että miekka kulki silkan ilman halki aavemaisen olennon lävitse, tekemättä lainkaan vahinkoa. Ja niiden perään arpikasvoinen nauroi.. ilman täyttäen jokseenkin pahaenteisen kolkot naurahtelut.

Kostonhimosi…”, kaikuva ääni myhäili, ”…Ajaa sinut samaan turmioon kuin veljesi”. Sanojensa myötä paladiini kävi tarttumaan uuden hyökkäyksen myötä lähestyvän keihään varresta, pakottaen itsensä viimein lähemmäs Haukansilmää, ellei tuo sitten aseestaan päättänyt luopua – mutta tuskinpa. Polvi suunnattiin iskemään vasten haltiakenraalin alavatsaa, Noelin lipuessa kirjaimellisesti Winderin lävitse aaveena, ilmestyen taas kauemmas silmäpuolen taakse. Keihään puolikas lyötiin hetki sitten haavoitetun jalan varteen tuottamaan vain lisää tuskaa jo koetun lisäksi, samalla kun temppeliherra lipui taas aavemaisessa olomuodossaan Winderistä kauemmas.
Siitä tuskasta valittaen Noel veti rinnastaan kirouksensa lähteen. Sen kirotun henkimiekan, joka sykki miehen rinnassa muiden elinvoimasta. Ja nyt temppeliherran ainoana syynä oli iskeä se miekka Winderiä vasten…
Kirottu kenraali hyökkäsi uudemman kerran nyt vasten Dariusta, etsien sopivan kulman nopeasti johon silmäpuoli ei kykenisi kunnolla katsomaan. Kulman, josta arpikasvoinen saattoi vapaasti hyökätä toista kohden kahden miekkansa voimin, ainoana tavoitteenaan saada eliitti kaatumaan alas eteensä.


//Piereskely ja sikailu on 5/5, antakaa mä liityn messiin. SELKÄHIERONTA OIS PARASTA IKINÄ, ehkä mäkin sit voisin elää. DAICHIT ON VAAN VILLEI! Ivy on parhain, imean. SENKIN VISKINVASTAINENOTUS. Keihäsmies Del pistää kaikki anelemaan armoa, jos tiedät mitä tarkoitan (8DDDDDDDDDDDD noni ei perse mä oikeesti meen ny täyttään lasini ja toivon et sammun//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Maalis 2015, 06:59

Darius jatkoi silmittömästi hyökkäyksiään, kyeten kuitenkin raivoltaan jonkin verran väistämään vihollisen hyökkäyksiä. Hän ei antanut yhdenkään iskun iskeä itseensä liian fataalisti, joskin yksi jos toinenkin isku pääsi kyllä kohteeseensa. Haukansilmä oli raivona, hän halusi sen koston, mistä oli vuosikymmeniä sitten luopunut. Siinä se oli hänen edessään, tarjolla, mutta tuntui että tuo perkele vain leikitteli hänen kustannuksellaan, käyttäen hyödykseen tuota... aavemaista olomuotoaan. Darius ei todellakaan tiennyt, mikä se oli, mutta se tiedottomuus ei näyttänyt Haukansilmää haittaavan.
Taistelu oli kääntynyt täysin nurinkuriseksi, Dariuksen ollen se altavastaaja, vaikka olikin hyökkääjän roolissa. Tätä Haukansilmä ei itse käynyt tajuamaan ja se taisi olla hänen suurin erheensä.

Vastustajan sanat vain provosoivat Haukansilmää hyökkäämään entistä kärkkäämmin vihollisen puoleen. Se polvi kävi kuitenkin iskeytymään epämukavasti, vasten alavatsaa, saaden Haukansilmän ärähtämään pienesti. Sen enempää Darius ei ehättänyt edes reagoida, kun vihollinen kävi lyömään haavoittuneeseen jalkaan keihäänpuolikkaallaan, Haukansilmän käyden huudahtamaan uudemman kerran. Darius perääntyi, askeleen ja toisenkin, käyden rauhoittumaan hetkeksi hyökkäyskesiensä kanssa. Hän hengitti raskaasti, näyttäen yllättävän uupuneelta. Eiväthän he edes pitkään olleet ottaneet yhteen, mutta se kylmyys ja lumessa tarpominen kyllä veivät veronsa. Arpikasvoinen kävi kuitenkin vetämään esiin uuden aseen. Aseen, joka sikisi tuon perkeleen rinnasta.
Tällä kertaa Haukansilmä kävi perääntymään, nopein askelin. Jokin alitajuntiainen vaisto kehotti varomaan tuota maagista miekkaa, vaikka Darius kuinka olisi halunnut hyökätä vihollisen kimppuun.
"Siinäkö kaikki", Darius kävi ärähtämään perääntyessään tuolta maagiselta miekalta, "Tuossako kaikki, mihin "menneisyyteni aave" kykenee?. Naurettavaa! Yrittäisit edes, ennen kuin käyt itsellesi antamaan moisia titteleitä!".


// 6/5 idd. TULLLLLE TÄNNE HIERONTAAN JOOO. Daichit on tommosia. Ivy on paras kyllä. VISKINVASTAINEN IVY NIIN. EI NIIN PARAS IVY. :----------------------------D DARI EI TYKKÄÄ KEIHÄSMIES DELISTÄ NYT. LISÄÄ VIINAA UU KNOWWWW <: näin hei kello kuudelta aamuyöstä mikkikeskustelussa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Maalis 2015, 08:11

Ilmassa kyti harmaa nauru, iva. Kaikki se pilkka ja naurettavuus mitä Noel kykeni tuntemaan vihollistaan vastaan, vain yllytti kirottua käyttämään voimiaan ylitse omienkin rajojensa tuota kohtaan. Temppeliherra tiesi hyvin, mitä Winder ajoi takaa. Hän muisti nyt sen kaiken. Hän muisti veljekset. Sen taistelun. Miten oli käynyt kaatamaan noista vanhemman, vaikkei ollutkaan kyennyt yhdistämään suoriltaan näitä henkilöitä toisiinsa.
Kylmä ei ottanut yli-inhimilliseen olentoon samalla tavalla, mitä ilmeisesti haltiakenraaliin. Temppeliherra vain seisoi paikoillaan, pelkän katseen vain yllyttäen lisää päälle käyntiin sen lisäksi mitä Winder oli jo tehnyt. Kun Darius otti jotain taas sanoakseen, katosi aave täydellisesti näkyvistä hieman kauemmas taas pyryn turvaan.

Yksi ratsastaa merillä, uskoen,
Myrskyn johdattaessa meitä aina vain kotiimme,
Ainoa mihin tiellämme luotamme, on lupaus Herrallemme
”.

Moniulotteinen ääni kaikui ilmassa, kantautuen jopa ylemmälle rinteelle jossa sitä ihmeteltiin enemmän kuin tarpeeksi. Moni veti aseensa esiin, siinä missä ihmisten joukot kävivät tunnistamaan kenraalinsa äänen ilmasta, lähinnä kylmiä väreitä kuljettaen pitkin selkäpiitä. Noel luki vanhaa temppeliherrojen valaa ääneen, tietämättä tunnistiko ehkä joku muu vanhaa lorua tahollaan.

Me kuljemme,
Kaadumme,
Opimme, vaikka epäonnistumme, silti seisomme pystypäin
”.

Kirottu kävi luomaan myrskyyn illuusion. Joka muistutti Dariusta. Tuon veljeä, Ferediriä. Se lähestyi silmäpuolta, purppurana hohtaen.

Me taistelemme,
vihaamme, vaikka kuuntelemme ja kuljemme ylimmän oppien mukaan
”.

Noel jatkoi vanhalla kielellä, väistyen taistelusta kauemas siinä missä pakotti Winderin veljen illuusion vetämään aseitaan esiin. Uhmaamaan Dariusta.

Rakastamme,
Nauramme, toivomme
”.

Ilmassa kaikui temppeliherra ääni kaikuen. Samalla kun Windereista vanhempi kävi haastamaan veljeään. Illuusio ei todellakaan ollut kykenevä aiheuttamaan varsinaista vahinkoa, vaan lähinnä häiritsi haltiakenraalia entisestäänkin. Samaan aikaan itse Artania oli kiertänyt Dariuksen selkäpuolelle, hyökäten tuota kohden siinä missä edestä vastaan käyvä illuusio.

Rukoilemme muidenkin puolesta,
kunnes on aikamme lähteä, jättää tämä maa taaksemme
”.

"Ainoa mikä meitä yhdistää, on yhteinen lupaus."

Iriador oli käynyt lähestymään ihmeellisiä puheita kuullessaan lähemmäs rinnettä. Osa Kuiskauksen sotilaista oli tarttunut jo nuorempaa hartioista, valmiina vetämään tuon nurin, jos punapäinen yrittäisi yhtään pidemmälle. Mutta siinä missä Iriadoria käytiin estämään, ei Delathosia pyritty estämään.
Pysykää täällä… tai menkää kauemmas. Pysykää edes ryhmänä…", kuuraparta huomautti, lähtien nyt itse tarkkailemaan rinteen reunamaa siinä toivossa, että oikeasti hyppäisi äänien suuntaan alemmas…

//10/5 - imean what. HIERONTAA JOOOOOO, jumicrim ehkä selviäis sit taas seuraavan hetken <: DARI SHHHHHHHHHH DARILTA EI TAAS KYSYTÄ. LISÄÄ VIINAA KELPAA OH YES. Ivy senkin kakka. Mikkikeskuteluthan on nimenomaan just parhaita kello kuudesta – tällä hetkellä seittemältä – aamuyöstä (D//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Maalis 2015, 15:08

Temppeliherrasta suorastaan huokui iva ja pilkka, tuon naurun käydessä halkomaan ilmaa. Se selvä pilkka kävi vain sokaisemaan Winderiä enemmän raivolla, joka yltyi entisestään sisällä. Hän halusi tuon miehen hengiltä, aivan sama vaikka käsky kävisi itse Aranilta vangita vihollisen eliitti elävänä. Jos se Dariuksesta oli kiinni, kuolisi tuo kummajainen tänään näille rinteille!
Sitten tuo mokoma lähti lurittelemaan valaa, aivan kuin jatkaakseen herjaamista mahdollisimman monilla eri tavoilla. Tietenkään Haukansilmäinen ei pitänyt noiden valojen lausumisesta, kun otti huomioon, että juuri temppeliritari oli käynyt hänen veljensä kohtaloksi. Darius oli raivona, käyden vain silmittömästi hyökkäämään kohden vihollista.
Se hyökkäys kuitenkin pysähtyi kuin seinään, temppeliherran luodessa illuusion. Tai no, tässä raivossaan Darius ei kyennyt miettimään rationaalisesti ja tunnistanut tuota vain illuusioksi, harhaksi. Hänelle se vaikutti niin... Aidolta. Purppuraisesti hohtaen edessä seisoi nyt Feredirin, Dariuksen tuijottaen edesmennyttä veljeään kuin... no, aaveen nähneenä.
"Fere---", Pidemmälle veljensä nimen toistamisessa hämmentynyt kenraali ei ehättänyt, kun tuo eteen ilmestynyt edesmennyt kävikin hyökkäämään veljeään kohden.

Darius lähti perääntymään välittömästi. Sen sijaan että olisi edes yrittänyt taistella veljeään vastaan, kävi Haukansilmä nyt nopeatempoisesti kahlaamaan hangessa kauemmaksi tuosta hyökkäävästä harhasta. Ei hän edes jäänyt miettimään kykenikö harhakuva häntä varsinaisesti vahingoittamaan, mutta Haukansilmä ei ajatellut jäädä ottamaan siitä selvää.
Eliitti kompuroi hangessa, haltian puhdin alkaen selvästi jo hiipua. Haava jalassa verotti voimia, kuten ne muut pienemmätkin osumat mitä taistelun myötä olivat tulleet. Lisäksi alati kasaantuvassa lumessa kahlaaminen otti voimille, pakkasesta puhumattakaan. Silmäpuoli alkoi hyytyä, liikkeiden käydessä koko ajan hitaammiksi ja pienenkin hypähdyksen tekeminen tuntumaan yhä raskaammalta ja raskaammalta. Siltikään Darius ei käynyt perääntymään tilanteesta - tai edes kutsunut apua. Ei hän ajatellut rationaalisesti, ei hän huomannut olevansa alakynnessä. Ei hän tajunnut raivonsa ajaneen itsensä harvinaisen paskamaiseen tilanteeseen.

Darius ehätti juuri ja juuri väistämään taka-alalta hyökkäävän temppeliherran iskun, käyden heti kompuroimaan kauemmaksi veljensä illuusiosta ja vihollisesta, pyrkien pois noiden kahden välistä. Ei ollut fiksua seistä kahden tulen välissä, kuten oli käynyt jo ilmi viimeksi vanhassa metsässä. Hetkeksi herpaantunut huomio kävi kuitenkin kiinnittymään veljen illuusiosta takaisin temppeliherraan, Haukansilmän katsoen tuon olevan nyt kahdesta pahasta se pahempi. Haltia hypähti reippaasti kauemmaksi kaksikosta, koittaen saada edes pienen välin vetää henkeä.
"Sinä", Darius kävi henkäisemään raskaan hengityksensä lomasta, käyden iskemään nyt keihäänsä maahan kauempana vihollisista. Hän joutui ottamaan tukea aseestaan, ettei käynyt vajoamaan uupumukseltaan hankeen, jalkojen uhatessa pettää alta, "Sinä kuolet tänään. Et.... Et poistu täältä elävänä, s-siitä minä pidän huolen, Temppeliherra".
Haltia ei edes kyennyt seisomaan suorassa enää. Silti tuon katseesta paistoi se viha ja päättäväisyys, haltian selvästi tarkoittaen mitä oli juuri sanonut. Kovin surkealtahan noiden sanojen toteuttaminen näytti tällä hetkellä, mutta Haukansilmä ei ollut luovuttamassa. Joku kuolisi nyt ja Darius ei ajatellut olla se, joka hankeen kävisi lankeamaan.
Keihäs riuhtaistiin raskaasti ylös ja kohotettiin temppeliherran puoleen, haltian selvästi käyttäen viimeisiä voimiaan jo pelkän taisteluvalmiin asennon hakemiseen.


// imeanwhat. Jumicrim kuulostaa joltain jurassic jutulta. Jurassic.vaw. DARILTA EI KOSKAAN KYSYTÄ DARI EI ALA NYT MITÄÄN Dari menee Irin syliin mököttään. Lisää viinaa ja tättärää, ei kyllä tänään. Tänään on vesipäivä. Kikkikeskustelut on parhaita. Eikun siis mikkikeskustelut. Hajotus maksimus kyl kun skypeen tänään kirjautu. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 14 Maalis 2015, 19:49

Et voi mennä sinne yksin!”, Velethuil huusi kuuraparran perään, joka tuskin oli ehtinyt edes muutamaa metriä muista kauemmas. Delathos pysähtyi niille sijoilleen, katseensa suunnattuna alas hankeen kun käsipuoli puri hampaitaan yhteen. Oli suuri riski lähteä auttamaan Winderiä, kyllä hän sen tiesi, mutta ainoa joka sen heistä kykenisi tekemään, oli nimenomaan Delathos.
Menemme yhdessä, rykmentti on hajonnut jo tarpeeksi, eikä meillä ole va---”, Velethuil ehti aloittaa, kun käsipuoli kääntyi ympäri ja tarrasi miestä rinnuksilta, lähemmäs kiskaisten. Delin katse punersi tuttuun tapaansa, miehen näyttäen siltä kuin olisi voinut lyödä tätä sotilasta samalta seisomalta päin näköä.
Te jäätte tänne”, kuuraparta ärähti sanojaan painottaen, tönäten Velethuilin kauemmas itsestään, “Ja se oli käsky, ei pyyntö. Minä menen tuosta alas yksin ja varmista, että Winder on kunnossa. Te odotatte tässä, ja tulette perästä sitten, jos emme pääse tuolta enää ylös”. Delathos ei jäänyt odottamaan mahdollisia vastaväitteitä, vaan lähti laskeutumaan rinnettä alemmas siitä, mistä kenraalit olivat lumen mukana vajonneet näkymättömiin…

Alempana Noel piti huolen siitä, että tilanne Winderin kannalta ei ollut enää helppo. Vaikka temppeliherran tavoitteena olikin alun alkaenkin vain päästää silmäpuolinen hengestään, alkoi haltiakenraalin voimien uupuminen kääntää tilannetta uuteen uskoon. Jos tuo itsensä nyt tuuperruttaisi aloilleen, saattaisi Noel vain lyödä tuolta tajun ja raahata mukanaan kaupunkiin.
Darius jäi perääntymisensä jälkeen kuitenkin paikoilleen, asettaan vasten nojaten selvästi hengästyneenä, vierivieren tuota kohden astelevan kaksikon edessä. Paladiini ei pysähtynyt hetkeksikään toisen yrittäessä uhota pitävänsä huolen siitä, ettei temppeliherra poistuisi täältä elävänä. Sehän nähtäisiin.

Winderille ei annettu yhtään pitempää hetkeä kasata itseään, kun kenraalin veljen illuusio lähetettiin syöksymään ensimmäisenä vihollista vastaan. Se kirjaimellisesti juoksi Dariusta kohden, keihäällään sivaltaen silmäpuolta vasten – mutta pölähtäen katosi sitten kuitenkin ilmaan osuessaan Winderiin. Samalla hetkellä myös Noel kävi uudestaan vihollisen kimppuun, lyöden Exxacusilla Winderin keihäänvarren syrjään niin, että iskun tuottama tärähdys tuntui varmasti käsivarressa saakka. Temppeliherra pyrki suoraa kiinni eliittiin, antamatta tuolle juurikaan sijaa hyökätä enää itseään vastaan mitätöimällä jokaisen yrityksen, jos Winder meinasi yliotetta hakea.
Paladiini löi lopulta yhdellä terävällä liikkeelle keihään haltian kädestä. Kauas se ei tippunut, mutta Dariuksella ei ollut mahdollisuutta nostaa sitä nyt takaisin Noelin roikkuessa toisella kädellään tuossa kiinni. Kirottu löi Exxacusin kädensijan päällä haltiakenraalin kylkeen panssareiden välistä muutaman kerran, käyden sitten silkalla voimalla kaatamaan silmäpuolen hankeen vaikka väkisin. Sohjoista lunta potkaistiin päin maassa olevan kasvoja, kirotun käydessä potkaisemaan Winderin kylkeä kohti ja sitten puolittain laskeutuen haltian ylle, pakottaen tuon pysymään lumessa makaamassa. Temppeliherra pyrki nyrkein murjomaan silmäpuolista, yrittäen saada tuon taintumaan hankeen kunnolla ilman että pitäisi erikseen paikoillaan pidellä – ja sitten täysin tyhjästä, jokin kävi iskeytymään vasten Artaniaa.

Delathos oli löytänyt tiensä rinteen vajoamaa ja taistelun jälkiä seuraamalla paikalle. Pohjoisenhaltia oli ennättänyt tulla paikalle näemmä juuri oikealla hetkellä todistaakseen, miten tuo… jokin siivekäs, aaveenkaltainen olento löi Haukansilmän maahan. Erityisen hämärästi, Del kykeni muistamaan tuon miehen jostain. Hän oli takuulla nähnyt saman miehen aikaisemminkin, muttei kyennyt yhdistämään sitä syystä taikka toisesta mihinkään muistamaansa.
Se myrskyn keskeltä majakkana erottuva, palavanpunainen silmäpari oli kuitenkin nauliintunut tuohon kummalliseen olentoon samalla hetkellä, ja Delathos lyönyt maagisella miekallaan pitemmälle kantavan viillon ilmaan. Tavallista terävämmin kulkeva, jäätynyt ilmavirta oli osunut rytisten vasten temppeliherraa, joka oli lentänyt muutaman metrin kauemmas Haukansilmästä ja yritti nyt mahdollisimman nopeasti koota itseään hangesta takaisin ylös. Katse käväisi hetken hämmentyneenä Winderissä, mutta nousi sitten etsimään jotain lumen keskeltä. Ja se jokin oli harvinaisen karu näky, Noelin erottaessa tutun, vaikkakin epäselvän hahmon seisomassa hieman kauempana heistä. Tutun siitä näystä tekivät nuo karun palavat silmät, jotka temppeliherra kykeni muistamaan vanhasta metsästä. Pelkkä muistikuva sai kirotun perääntymään muutaman askeleen Haukansilmästä kauemmas, alitajunnan huutaessa nyt olemaan erityisen varovainen tuon uuden haastajan suhteen…


//No nyt kun sanoit nii, joo (DDD JURASSIC.WAV! Dari saa aina tulla Irin syliin mököttään. Iri menee sitten vetämään koko maailmaa turpaan ja tulee takaisin paijaamaan Daria kun on valmis. Tänään on vesipäivä joooooo. Oli kyllä semmotteet keskustelut et huh. Ja Ivyllä on jalka, se on tärkeää muistaa tulevan varalta. RÖMPSÄJENGI SENKUIN KASVAA//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Maalis 2015, 20:12

Tietenkin Dariuksen huomio kiinnittyi ensinnä veljensä illuusioon, joka kaksikosta ensimmäisenä kohden hyökkäsi. Kenraali kävi valmistautumaan torjumaan tuon iskun, jota ei kuitenkaan koskaan tullut, illuusion kadoten haamuiskunsa myötä. Kenraali oli valmistautunut tähän hyökkäykseen, mutta ei seuraavaan. Siinä missä huomio oli ollut veljensä haamussa, ei Darius ollut katsonut vihollisen perään. Temppeliherra pääsikin heti illuusion perästä yllättämään haltian, käyden lyömään kenraalin keihästä. Isku todella tuntui käsivarressa, siitä kohmeisuudesta huolimatta. Darius ei ehtinyt ottaa kuin puolittaisen askeleen kauemmas, kun vihollinen oli jo itsensä lähelle tuonut ja saanut otteen. Keihäs yritettiin survaista lähelle tulleeseen viholliseen, mutta ennen kuin yksikään isku ehätti perille, kävi temppeliherra lyömään keihään Haukansilmän kädestä. Ase katosi hankeen, varmasti sen olisi nopeasti hapuillen löytynyt, mutta temppeliherra ei päästänyt irti Haukansilmästä. Dariuksen täytyi tyytyä aseettomana taistelemiseen.
Iskut kylkeen saivat uupuvan kenraalin ärähtämään, haltian pyrkien pistämään temppeliherralle vastaan minkä kykeni. Hän yritti pyrkiä pois toisen otteesta, mutta lopulta vihollinen sai kaadettua eliitin hankeen. Dariukselle jäi vaihtoehdoksi vain iskujen torjuminen parhaansa mukaan, temppeliherran selvästi koittaen saada kenraalin tajun kankaalle. Ilmeisesti tuo halusi vuorostaan vihollisen eliitin elossa ja siihenhän Darius ei todellakaan aikonut suostua. Ennemmin hän kuolisi kuin jäisi vangiksi.

Yllättäen temppeliherra kuitenkin kirjaimellisesti lennähti silmäpuolen yltä. Darius ei tiennyt mitä oli tapahtunut, mutta ei aikonut jäädä siihen paikoilleen ihmettelemäänkään. Vaivalloisesti kenraali kierähti polvilleen ja hapuili keihäänsä hangesta käteensä, käyden sitten väen väkisin vääntämään itsensä ylös, vaikka oli viittä vaille valmis vain tuupertumaan hankeen. Ei hän aikonut kuitenkaan luovuttaa. Tai, niin hän ajatteli.
Darius ei katsonut taakseen, minne temppeliherra kävi pälyilemään. Täten Haukansilmä oli onnellisen tietämätön kolmannesta osapuolesta, joka tuiskun suojassa seisoi kera karun, pelottavan katseensa kera. Jos Darius olisi älynnyt Delathoksen läsnäolon, olisi tuo jo antanut käskyn tappaa temppeliherran niille sijoilleen. Kenraali kuitenkin uskoi yhä olevansa yksin, kyseenalaistamatta sen suuremmin sitä, kuinka vihollinen äsken oli hänen päältään lentänyt.
Haukansilmä irvisti, kivusta, samalla kun kohotti keihäänsä kohden temppeliherraa.
"Et poistu täältä elävänä", Darius kävi toistamaan itseään hengittäessään raskaasti, kyeten juuri ja juuri seisomaan omilla jaloillaan.



// NIIII. Dari tulee Irin syliin asumaan ja siihen nukahtaa. Sitten kun Dari nukkuu niin Iri lähtee vetään koko maailmaa turpaan ja sitten takaisi baijaamaan joo<3 VETTÄ. Kyllä, muistakaa kaikki että Ivyllä on jalka. Henry varsinkin, muista että Ivyllä on jalka. Toisin ku sinulla. AAAAHHHHHaha. RÖMPSÄJENGI LAAJENTAA REVIIRIÄÄN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron