Puoliverinen kuunteli hiljaa sijoillaan kahden sotilaan keskustelua, naurahtaen hiljaa itsekseen kuullessaan miten kuninkaan haukut olisivat velan maksua pahemmat. Minkälainen Cúthalion sitten ikinä mahtoikaan olla – toisaalta Lorythas olisi halunnut tuon tavatakin, mutta epäili kuitenkin siniverisen yrittävän saada kyläpäällikön puheillaan vain taipumaan haltioiden liittolaiseksi. Hopeakäärme pysyi mielellään puolueettomana sodankäyntiin nähden, ei hänellä ollut sellaiseen mitään intressejä, ja kaikki millä he elantonsa keräsivät, oli jo vakaata ja varmaa lohikäärmeiden parissa eläessä. Toki heilläkin oli vihollisensa, ja mitä naapurikylät välillä kehtasivat käydä vihoittelemassa, mutta muuten petoja täynnä oleva kylä sai seistä rauhallisesti pohjoisilla aroilla.
”
Kukaan ei jää velkaa kenellekään, jos se minusta on kiinni”, Puolikäärme kävi toteamaan rauhallisesti Winderin viimeisen lausahduksen myötä, kenraaliin katsoen, ”
Ainoa asia takaisin mitä palveluksestani pyydän vastaan, on kiitos”.
”
Jos olisin teidät halunnut päästää hengestänne, en olisi koskaan tullutkaan tänne”, Puolikäärme kuitenkin virnisti hetken kuluttua, pienesti niitä erikoisia kulmiaan kohauttaen, ”
En minä tiedä, kuinka te luottamusta mittaatte. Olemme teille ehkä pettureita, mutta mikä estää minua toimimasta sen… nimityksen vastaisesti? Varsinkin, kun tilanteenne on tämä”.
”
Kyllä niihin voi luottaa, sen perusteella mitä olen nähnyt…”, Delathosin oli pakko myöntää nokkaansa tympääntyneenä nyrpistäen yllättäen välistä, kohdatessaan Lorythasin kulmien alta käsipuolta tarkkailevan katseen. Se piskinrähjä oli saanut kylässä haavoihinsa varmaan turhankin hyvää hoitoa. Ja se kuinka Lorythas oli kirjaimellisesti käynyt turpaan vetämään käsipuolta, kun Delathos oli yrittänyt kylän rajojen sisäpuolelle ehkä turhankin… väkinäisesti. Kyllä kyläpäällikköön saattoi luottaa, tuskin tuolla oli taka-ajatuksia sen enempää, kuin mitä nyt tasata juuri väittämänsä mukaisesti tilinsä puolueellisesti.
”
Minä jään kuitenkin tänne Kadzaitin kanssa. En aio uhrata sitä vielä, joten tulen perästä sen kanssa jalan heti kun myrsky laantuu ja se tuosta ylös pääsee”, Delathos vielä kommentoi, vilkaisten nyt viimein itse taas kissapedon puoleen, joka laiskasti sen toiseen naaraspuolisen kanssa näytti tuttavuutta tekevän. Eipä hänellä hätää täällä ollut, ja puoliverisen katseesta päätellen tuokin taisi olla vain tyytyväinen, ettei käsipuoli matkaan tulisi.
”
Eipähän tarvitse pelätä, että puukottaisit meistä yhden mukaan tullessasi”, puoliverinen totesi varsin suorasanaisesti, kiusoitellen virnistäen käsipuolelle.
”
Tulen ja vedän pienen kyläsi petoinenne matalaksi, jos en löydä Winderiä takaisin tullessani kaupungista”, Delathos manasi selvästi taas ärhäkkänä, nostaessaan miekkansa luolan lattialta takaisin vyölleen.
”
Siinä tapauksessa ratsastan Winderin kanssa, jottei minun tarvitse katsella ruman turpasi enää lähestyvän kyläni rajojen puolelle”, sarvipäinen hymähti käsipuolelle kyllästyneenä riitelemään tuon kanssa, kunnes katseensa otti jälleen palatakseen kenraaliin. Hopeakäärmeellä ei tainnut olla mitään sijaa varsinaisesti vaatia Dariusta Lokenen selkään, joten… ehkä mielipidettä siitä pitäisi tiedustella mieluummin mieheltä itseltään?
”
Tietenkin, jos se vain kenraali Winderille sopii? Olisi kunnia saada kuljettaa teidät takaisin”, puoliverinen osoitti sanansa silmäpuolelle, ohimennen teititellen jopa Winderiä. Ehkä Lorythasin kanssa tuon oli helpompi lentääkin, eikä haltia kohmettuisikaan enää samalla tavalla, mitä kahden Puolikäärmeen alaisen seurassa olisi saattanut tehdä. Ylhäällä oli kuitenkin kylmempi, mitä alhaalla, ja Lorythas tarjosi yhä sen mukavan lämmön ympärilleen…
//TAPIT NYT POIS. TANAN EI OLE TAPPIPAIVA! MUT OKE, IM READY, TAKE ME. eiku täh. Mitäs me pärinäkoneet (D NO EI KYLLÄ DARIKAAN VOI KIELTÄÄ JOS SIITÄ LÄHETÄÄN :---D VISKIÄÄÄ no mulla on kaljaa, mut hei,
tää olut on viski (DDDDDDD//