Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Maalis 2015, 17:09

Ilma tuon hujopin ympärillä alkoi väreillä jo silminnähden, Delathosin kuitenkin vain puristaessa sarvipäisen henkiteitä tukkoon. Jos tilanne kärjistyisi turhan pitkälle, oli Lorythas valmis kuitenkin silkalla voimalla tuuppaamaan toisen itsestään irti. Tai sitten vain polttaisi tuon ruman jo valmiiksi arpisen pärstävärkin tässä ja nyt. Kyläpäällikkö antoi kuitenkin haltioille sen yhden tilaisuuden pistää itse omansa kuriin, ennen kuin ryhtyisi itse toimimaan. Mutta eipä kukaan varsinaisesti tehnyt elettäkään kenraalin kovin turhautuneiden sanojen lisäksi, kunnes Pumpkin yllättäen hyppäsi kiinni tuon käsipuolen hiuksiin taka-alalta, kissapedon luota. Kadzait tietenkin sähähti moista yllättävää reaktiota, kun nainen sillä tavoin hyppäsi lohikäärmeeksi muuttuen luotaan, kissapedon jäädessä hetken aggressionsa jälkeen taas vain makoilemaan omiin oloihinsa taka-alalle. Ei se jaksanut kiinnittää varsinaisesti kehenkään huomiota, kylmän vihloessa sen nahkaan muodostuneita haavoja.

Delathos päästi kuitenkin samantien isommastaan irti, kun tajusi jonkun roikkuvan hiuksissaan. Eikä se joku ollut Iriador, tai Velethuil, saati sitten yksi muukalaisista, vaan pieni punainen lohikäärme. Katse ehti käydä tuossa pikkupedossa, tummahipiän älähtäen kun se kävi riuhtomaan edestakaisin hiuksista kuin saalistaan retuuttava koiraeläin. Ja sitten heitti tuon kovinkin näppäränoloisesti polviltaan maahan lähemmäs kenraalia. Totta kai se sattui laskeutua sillä tavoin kovalle kiviselle lattialle, mutta Delathos oli tarpeeksi vihansa vallassa ollakseen huomaamatta, että polvensa mahdollisesti olivat tuosta heilautuksesta laahanneet itsensä rikki kalliota vasten.
Iriador oli säikähtänyt ympäriltään kuuluvia ääniä, mutta pysyi silti yhä Dariuksen vierellä. Nuorempaa inhotti olla keskellä tätä tilannetta, eikä hän tuntenut itse Briaria tai tuon väkeä. Ei hän siis tiennyt, mitä nuo heistä halusivat, paitsi että Lorythasiksi esittäytynyt oli heille apuaan tarjonnut.
Kuuraparta oli jo puolittain ylhäällä, kun Winder kovin löyhästi tarrasi tuota jalasta kiinni. Se kiinnitti käsipuolen huomion tuohon kovinkin kalpeaan mieheen, joka selvästi yritti vain saada Lorythasin nähdessään malttinsa menettäneen rauhoittumaan. Siinä missä Haukansilmä nyökkäsi pienesti taka-alalla murisevaan Kadzaitiin päin, tajusi myös Delathos serpentin kiinni käymisen saamaan kissapedon taas osin varpailleen…

Puolikäärme taas oli kirjaimellisesti ihmeissään Pumpkinin reaktiosta, katsellen jokseenkin häkeltyneenä miten Saga asettui hänen tiellensä osittain nyt vuorostaan. Johtajana Lorythas oli aina valmis suojelemaan omiaan, etenkin silloin kun tilanteita ei tarvinnut suotta yrittää kärjistää väkivaltaiseksi verenvuodatukseksi. Hän otti mieluummin kestävänä itse iskut vastaan, kuin antoi niiden suotta haavoittaa alaisiaan. Mutta se mitä Pumpkin oli juuri tehnyt vaikutti… suojelumaiselta reaktiolta. Olihan Hopeakäärme niitä nähnyt aikaisemminkin kylän sisällä ja ulkopuolella, mutta aina kun vastaava osui omalle kohdalle, oli se jotenkin… jännittävää. Varsinkin nyt kun kyseessä oli vieläpä Saga!

Pumpkinin huomautuksen myötä Delathos kävi hieraisemaan toista kasvopuoliskoaan turhautuneena.
”No älä, kun toiset eivät osaa pukeutua, niin onko se sitten ihmekään että nuo jäätyvät tällaisissa olosuhteissa?!”, kuuraparta tiuskaisi, saaden jo Iriadorinkin irvistäen lyömään kevyesti nyrkillä toista jalkavarteen. Jos jokainen haltioiden rykmentti oli tällainen, ei Lorythas jaksanut ymmärtää miksei olisi jo yrittänyt kaataa sitä turhan lähellä olevaa kaupunkia alas. Mutta kylmä, ja tämä ahdinko taisivat sekoittaa noista jokaisen päätä, siinä missä yksi näytti kirjaimellisesti tekevän kuolemaa jos ei pääsisi lämpimään.

”Tehdään niin…”, Hopeakäärme aloitti harkiten, käskien alaisensa nyt laskemaan kokonaan aseensa alas, joka sai Velethuilin tekemään samoin. Kukaan ei uhannut varsinaisesti enää ketään ainakaan asein, vaikka kyläpäällikön pikku lemmikki tuossa vieressä kököttikin. Mutta ei kai se hyökkäisi, ellei kukaan muu sitä ensin tekisi, kuten juuri oli nähty?
Merkittävällä katsahduksella Lory pyysi vanhimmalta sotilaalta lupaa astua lähemmäs kenraalia. Tuon haavat piti sitoa, ja tarjota tuolle lisää lämpöä, tai muuten eliitti paleltuisi kuoliaaksi niille sijoilleen.
”…Että lennän teidät takaisin kaupunkiinne”, kun lupa lähestyä oli saatu, asteli sarvipäinen selvästi yhä varautuneena lähemmäs, lopulta polvistuen punapäisen… sokean vastapuolelle. Iriador kohotti pienesti katsettaan ylemmäs Lorythasin tullessa lähemmäs, valmiina tuikkaamaan tuota heti jos tuntematon yritti Winderiä selvästi satuttaa. Häpeilemättä Puolikäärme ojensi kätensä kenraalin puoleen, siirrellen viittaa paremmin tuon jalan tieltä, ollen kuitenkin valmis tarttumaan tuon tummatukkaisen haltian omasta kädestä kiinni, jos mies yritti estellä tuntematonta koskemasta itseään. Samalla Lorythas alkoi hehkua sitä mukavan lämmintä ilmaa ympärilleen, Iriadorinkin käydessä täysin huomaamattaan nojautumaan lämpöä kohden asteen tai toisen.
”Ette selviä täällä, ainakaan kenraalinne, joka ilmeisesti on vammojaan piilotellut koko tämän ajan”, puoliverinen selitti, taivuttaessaan varovasti kenraalin jalkaa niin että näki sisäreiden puolelle paremmin, ”Vai oliko se vain teidän epähuomiotanne? En tiedä, enkä käy kyseenalaistamaan taitojanne”.

Hetken Hopeakäärme vain arvioi tilannetta, sormillaan varoen siirrellen haavan seudulla yhä törröttäviä suurempia tikkuja irti toisen lihasta. Joku oli siihen selvästi jollain puisella lyönyt, ja puisia säröjä olisi todennäköisesti myös lihassa kiinni syvempänä. Mutta niihin Lorythas ei voinut koskea nyt – siitä huolimatta vuotava haava pitäisi sitoa.
”Voitko auttaa?”, sokea kysyi malttamattomana, kehtaamatta varsinaisesti sokeankatsettaan nostaa tuohon muukalaiseen joka lähelle oli tullut.
”Nostakaa hänet vain istumaan aluksi… ja pidelkää häntä aloillaan”, Puolikäärme totesi, varautuen selvästi jo siihen ettei tästä ehkä tulisi maailman helpointa tehtävää. Lorythas olisi jättänyt tämän mieluusti kenraalin omien miehien varaan, mutta muut olivat näpeiltään niin jäässä, ettei haavan sitomiselta tuskin olisi tullut yhtään mitään…


//NYT SAAT NÄHDÄ MIKSI NIMENI ON LENTÄVÄ SIRKKELI. Me saadaan vielä joku vatsahaava sen takia kun vaan räkätetään menemään. Tisut mainittu, missä on Ivy. EI EN ANNA ARMOA KENELLEKÄÄN. KOSKA TANAN ON TAPPIPAIVA T: Dari//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Maalis 2015, 18:09

Saga kävi nyrpistämään nokkaansa pienesti yksikätiselle, tuon tuiskaistessa hänelle huomautuksen myötä. Sen enempää hän ei lähtenyt kinaamaan tuon kanssa, vaikka se pieni kujeilija luonne suorastaan yllytti naarasta kränäämään jo valmiiksi kiukkuisen sotilaan kanssa. Mutta ehkä se ei ollut hyvä idea, ottaen huomioon kuinka tuo oli reagoinut jo pelkästään Lorythasiin. Äskeisen perusteella Pumpkin uskalsi uumoilla Vaernin tuntevan tuon yksikätisen jostain, eikä heillä ilmeisesti kovin lämpimät välit olleet. Syystä tai toisesta. Naaras tyytyikin siis seisomaan vain paikoillaan ja tuijottamaan intensiivisesti kuurapartaa, vahtien ettei tuo uudemman kerran Lorythasiin kävisi käsiksi... Ja samalla koitti tarkkailla, jos käsipuolesta olisi löytynyt lohikäärmemäisiä piirteitä...

Haukansilmän katse kävi kääntymään jälleen sarvipäiseen tuon tullessa nyt lähemmäksi kenraalia, samalla kun lupaili lentää heidät takaisin kaupunkiin. Miksi ihmeessä tuo halusi heitä auttaa?! Painuisi vain tiehensä, eivät he ylimääräisiä kaivanneet luolaan, tilanne kun oli ihan hallinnassa. Tai niin Darius kuvitteli. Todellisuudessa Lorythasin puheissa oli perää, eivät he selviäisi täältä, ainakaan Darius ei selviäisi, mikäli apua ei saisi. Suurin uhka kenraalille oli paleltuminen, joka oli käyty jo huomaamaan. Olisi pitänyt osata varautua paremmin sääolosuhteisiin, mutta näin jälkiviisaana sitä oli hyvä aina mussuttaa. Heidän oli pitänyt lähteä nopeasti, ei siinä tullut nyt niin paljoa ajateltua pukeutumista, varsinkin kun tehtävän piti olla nopea ja suhteellisen helppo hoitaa pois alta. Toisin oli kuitenkin käynyt.
Kenraali kävi kuitenkin hengittämään raskaammin, selvästi ärtyneenä Lorythasin tullessa lähemmäksi. Hän ei pitänyt tuon läheisyydestä ja varsinkaan siitä, kuinka sarvipäinen kävi röyhkeän häpeilemättömästi häneen koskemaan. Tietenkin Darius yritti samantien huitaista kyläpäällikön kädet irti itsestään, mokoman kuitenkin käydessä estämään kenraalin aikeet.
"Älä kos..ke minuun", Kenraali kävi sähisemään lähes ääneti kykenemättä edes pistämään kunnolla vastaan, vaikka selvästi yritti viimeiseen asti piilotella sitä suurinta haavaansa.
Lorythasin käydessä suurempia tikkuja repimään irti, ei Darius voinut kuin parahdella surkeasti silkasta kivusta. Eihän se paljoa sattunut, mutta tämä kipu oli äärimmäisen epämieluisa ja tietenkin kenraali koitti pyrkiä moisesta rääkkäyksestä pois. Turhaan, jälleen. Koko tilanne oli epämieluisa silmäpuolelle, mutta sentään sarvipäinen oli lämmin. Suorastaan hohkasi lämpöä, mikä pienesti herätteli kenraalia koomasta.

"Ei..!", Darius ärähti heti, kun Iriador oli kysynyt Lorythasilta kykenikö tuo auttamaan, "Lennä meidät vain kaupunkiin jos avuks...i haluat olla, mutta minuun et koske!" kenraali jatkoi irvistäen pienesti kivusta, Iriaodrin käyden auttamaan kenraalin istumaan ja tuota tukemaan. Vaistomaisesti Darius kävi nojautumaan täysin korkeahaltiaa vasten, aivan kuin pyrkien tuon syliin turvaan sarvipäiseltä. Päästyään istumaan kävi Darius kuitenkin yllättäen nostamaan kädenulottuvissa olleen, lyhyenä olevan keihäänsä kohden sarvipäistä, suunnaten keihään terävän kärjen kohden Lorythasin kaulaa. Kenraali tuijotti murhaavasti kulmiensa alta kyläpäällikköä, vetäen samalla haavoittuneen jalkansa jälleen omalle puolelleen. Hän ei halunnut kenenkään koskevan siihen. Haava oli kipeä ja jos totta puhuttiin, ei Darius pitänyt siitä että joku - varsinkin tuntematon - koski hänen sisäreiteensä. Varsinkaan ilman hänen lupaansa ja suostumusta! Kenraalilla kun oli epämieluisia kokemuksia kosketuksista...
"Peräänny, friikki. En tarvitse apuasi", Kenraali ärisi päättäväisenä ja uhmakkaana, joskin se uhma alkoi lähes samantien hiipua, kun Kenraali selvästi joutui taistelemaan jaksamisensa rajamailla, jotta sai edes pidettyä asettaan koholla.

Pumpkin oli käynyt sivusta seurailun lomasta hiipimään lähemmäksi Delathosia. Ei mitenkään uhkaavasti, jälleen kovin uteliaana. Samalla se liskomainen olomuoto oli jälleen vaihdettu humanoidiksi, tuossa muodossa kun oli helpompi liikkua, vaikkei lohikäärmemuotonsa ollutkaan kovin iso. Nainen pysähtyi puolentoista metrin päähän käsipuolesta, käyden kovinkin eläimellisin elkein nuuhkimaan ilmaa tuon ympärillä. Ei tuo haissut lohikäärmeeltä... Mutta osasivathan jotkut liskot peittää myös hajunsa illuusioon? Tummahipiän tarkkailu kuitenkin pysähtyi yksisilmäisen kenraalin käydessä uhkailemaan Lorythasia aseella. Tällä kertaa Pumpkin ei kuitenkaan katsonut asiakseen puuttua tilanteeseen, sillä ei uskonut kenraalista olevan mitään vaaraa sarvipäiselle. Tuo oli silminnähden nuutunut, ei haltiasta olisi asettaan heiluttelemaan.


// Mulla on jo vatsahaava jos siitä lähetään, sattuu niin perkeleesti. Ivy on täällä, mikset sinäkin. ARMOA EI ANNETA. DARI EI HALUA TAPPIPAIVIA NYT YHTÄÄN VIEKÄÄ NE TAPIT POIS //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 16 Maalis 2015, 21:48

Delathos seuraili vierestä miten puoliverinen lähti etsimään lainkaan lähelle tunkemisesta häpeää tuntematta sitä haavaa, joka pieniä lammikkoja tai veritahroja oli luolan lattiaan jättänyt. Ei kuuraparta ollut osannut kiinnittääkään niihin huomiota kuin vasta nyt, tuollaisen huomion ollessa tullut esiin alunperin punaisen liskon illuusiolta vain hetki sitten. Mutta se taas selitti paremmin Winderin ärhäkkyyttä ja heikkenemistä, jos haava oli tuota vaivannut koko tämän ajan ja he vain sokeana katsoneet vierestä, miten kenraali oli vammaansa piilotellut. Typerys...
Iriador lähti puolestaan Lorythasin huomautuksen myötä pienesti nyökäten nostamaan kenraalia paremmin ylös, kuten muukalainen oli pyytänytkin. Darius kuitenkin lähti samalla hetkellä painautumaan paremmin punapäistä vasten, kuin yrittäen päästä karkuun tai ainakin mahdollisimman kauas Lorythasista, josta kenraalin pelleily näytti olevan jossain määrin jopa hauskaa.

Hopeakäärme ei tehnyt elettäkään lähestyäkseen kenraalia tämän enempää, mitä nyt vain hieman kauempana tässä kyykyssä odotti. Mutta kun se aseenkin terä nousi omaa kaulaa kohden, ei Puolikäärme halunnut ottaa mitään turhia riskejä, vaikka tuskinpa silmäpuoli tuosta kamalasti kykeni aseensa kanssa riehumaan.
"No melkein kyllä tekisi mieli vain katsoa tästä, jos nyt siihen kuolisit", Hopeinen hymähti, suunnaten sen puoleensavetävän, rauhoittavan katseensa suoraa tuon vastaanlaittavan, kuolemaan valmiin ainokaiseen silmään. Lorythas vain katsoi toista rauhallinen ilme kasvoillaan. Hiljaa. Odottaen. Hehkuen lämpöä siinä lähellä mukavasti, mikä helpottaisi ehkä pakkasenpuremien tuottamaan nipistelyyn. Ei siinä ainakaan kylmä ollut, jos siitä lähdettiin.
Tovi kului, puoliverisen käydessä viimein varovasti ojentamaan kättään kenraalin asetta kohden. Sen vartta hieman kiertäen Puolikäärme poimi terän pois kenraalin kädestä, ja laski sen sitten maahan tummatukkaisen vierelle, jos haltian olo nyt siitä sattui helpottumaan että aseensa oli kädenulottuvilla. Kunhan sitä ei oltu nostettu Lorythasia vasten.

Delathos oli sivusilmällä pistänyt merkille taas tuon tummahipiäisen naisen olevan paikalla, ja jostain syystä... mokoma oli tullut käsipuolta lähemmäs. Hetki sitten se oli vielä selvästi yrittänyt nuuhkia ilmaa pakkasherran luota, saaden vain isompansa kohauttamaan mietteliäänä toista kulmaansa. Mikä hänessä muka nyt niin mielenkiintoista oli? Lukuunottamatta nyt sitä, että kaksikko näytti ehkä turhankin paljon toisiltaan...

"Ei siinä kauaa kestä, rauhoittuisit nyt.. Darius", Iriador kuiskasi hiljaa Haukansilmän korvanjuuressa. Kyllähän Lory sen kuuli, ollen tullut entistäkin lähemmäs kenraalia, mutta ei tuo ääneen mitään sanonut. Vilkaisi vain punatukkaista haltiaa samalla kun nahkaiset hanskansa kädestä riisui ja tiputti ne maahan. Puhtailla käsillään Hopeakäärme repi sen puhtaanvalkean takinpuolikkaansa helmasta hajalle yhdellä siistillä nykäisyllä. Kangas rätisi, kun leveää takinkappaletta revittiin vielä hieman kapeammiksi paloiksi, jotta sen saisi paremmin kiristettyä muutaman kerran toisen reiden ympärille.
Puolikäärmeen katse palasi uudemman kerran silmäilemään Dariuksen erikoiseksikin sanottavaa haukansilmää, Lorythasin hivuttautuen käsillään lähemmäs nyt riisuakseen haavoittuneen jalan reittä suojaavan panssarin. Syystä tai toisesta se oli vielä paikoillaan, todennäköisesti siksi ettei kenraali ollut kenenkään antanut haavan läheistölle kiinnittää turhaa huomiota.
Kapeat sormet lipuivat kuitenkin koskemaan kenraalia, Hopeakäärmeen etsiessä panssareita paikoillaan pitävät remmit, joita lähti nyppimään auki. Periaatteessa puoliverinen yritti seurailla mitä itse teki, ettei kenraalin haavaan olisi koskenut huomaamattaan, mutta välillä se utelias, turkoosi katse otti noustakseen vilkuilemaan toisen kasvojen eleitä.


//Sitä ne tappipaivat aiheuttaa. No muttakun HNNNNGH KARKAAN SINNE! LUON OMAN LEGENDANI! eikunnnn... DARI NIMENOMAAN HALUAA TAPPIPAIVAT NYT, Lory voi tulla viettään sitä sen k--- EIKUN NYT//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Maalis 2015, 22:50

"No kuka estää sitäkään tekemästä", Silmäpuoli ärähti sarvipäiselle, käyden uhmakkaasti vastaamaan tuon katseeseen. Tosin... Siinä katseessa oli jotain. Pikkuhiljaa Darius alkoi tuntea olonsa levollisemmaksi, mukavammaksi. Vaikka yhä halusi pysyä tuosta sarvipäisestä kaukana, eikä päästää vierasta lähellekään jalkojaan, ei Darius jostain syystä kyennyt pistämään vastaankaan. Ei hän halunnut, katsoessaan noihin turkoosinsävyisiin silmiin. Oli niin lämminkin Lorythasin seurassa. Sarvipäisen viimein käydessä ojentamaan kätensä kenraalin asetta kohden, ei Darius vastustellut. Haukansilmä antoi periksi, antanen vieraan ottaa keihäänsä ja laskea sen maahan. Myös se uhkaavanvihainen katse kenraalin kasvoilla kävi rauhoittumaan, naaman palaten peruslukemille ja haltian jatkaen kyläpäällikön tuijottamista, aivan kuin pyytäen tuolta sitä katsekontaktia. Jos ei olisi ollut ajatuksiltaankin näin kohmeessa, olisi kenraali varmasti huomannut magian olevan kyseessä, mutta juuri nyt hän halusi vain katsoa toista.

Darius kävi henkäisemään raskaammin Iriadorin kuiskauksen myötä, painautuen yhä paremmin vasten nuorempaansa. Myös punapäisen läsnäolo rauhoitti, vaikkakin tuo hopeahapsinen muukalainen vei nyt kenraalin huomion kokonaan. Toinen Haukansilmän käsistä oli kuitenkin käynyt ottamaan varovaisesti otteen Iriadorin käsivarresta, aivan kuin hakien lisäturvaa nuoremmasta.
Hän antoi Lorythasin tulla lähemmäksi, sanaakaan sanomatta. katse laskeutui hetkeksi niihin hansikkaisiin jotka Lorythas maahan laski, kenraalin kuitenkin palatessa tuijottamaan sarvipäistä tuon katsahtaessa revitystä takinhelmasta takaisin haltiaan. Haukansilmäinen kävi yllättäen hengittämään raskaammin, nopeatempoisemmin. Kasvoille kävi kohoamaan vaivautunut ilme, Kenraalin tietämättä miten tähän sisältä kumpuavaan, jonkinlaista paniikkia nostattavaan lämpimään tunteeseen olisi pitänyt reagoida. Ei hän pitänyt siitä, mutta ei myöskään voinut estää sen pintaan pyrkimistä. Moinen tunne kun oli Haukansilmälle kovin absurdi... ei hän koskaan... ennen ollut tällä tapaa tuntenut spontaanisti vetoa tuntemattomaan! Puna kävikin kohoamaan yllättävänkin nopeasti kenraalin kalpeille poskille, siinä missä myös korvanpäät alkoivat hakemaan yhtälailla punaisempaa sävyä. Pulssi kohosi, mikä ei tuntunut yhtään hyvältä nyt.

Lorythasin kosketus sai kenraalin kavahtamaan pienesti, sarvipäisen käydessä availemaan jalkapanssarin kiinnikkeitä. Hammasta purren koitti Darius hillitä kiihkeämmäksi käynyttä hengitystään, pitäen katseensa kiinni Lorythasin kasvoissa. Ei hän kyennyt katsomaan muualle, vaikka koki pakottavaa tarvetta saada katseensa irti hopeahapsisesta.
Kenraali kävikin pienesti pudistelemaan päätään nojatessaan Iriadorin hartiaa vasten, käyden pariinkin otteeseen henkäisemään kuuluvammin kun Lortythasin kädet turhan lähelle haavaa menivät... Tai koskivat liian korkealle jalkaa, kenraalin selvästi kavahtaen jokaista kosketusta joka itse raajaan osuivat. Hänet oli pakotettu tähän ja vaikka jostain syystä tunsi tarvetta päästä jopa lähemmäksi Lorythasia, ei Darius pitänyt tilanteesta. Hän ei halunnut kenenkään koskevan itseensä ilman lupaa - kuten oli varmaan käynyt jo selväksi... - ja kerta hän itse ei ollut antanut myöntymystään tähän toimenpiteeseen, tuntui tilanne ahdistavalta.
"Lopeta, pyydän... Lopeta...", Darius kävi yllättäen kuiskaamaan saatuaan suunsa auki, pudistellen yhä pienesti päätään, "En halua, pyydän, älä koske minuun!" Kenraali jatkoi nyt suorastaan parahtaen, koittaen jälleen erittäin epätoivoisesti pyrkiä kauemmas Lorythasista.

Velethuil oli koko tämän ajan tarkkaillut Lorythasin seuruetta, pitäen jousensa käsissään. Vaikkei asetta oltu jännitetty, halusi vanhin sotilaista pysyä silti valmiustilassa. Selvästikään muukalaiset eivät halunneet pahaa, mutta koskaan ei voinut olla liian varuillaan tuntemattomien seurassa. Varsinkaan, kun Kuiskauksen asialla oli. Puolueelliset sotilasryhmät kun eivät olleet tervetulleita aina joka paikkaan, joten sinällään Velethuil oli hämillään siitä, kuinka Briar kylän johtaja oli heitä halunnut auttaa. Ehkä tuolla oli taka-ajatuksia - tai no, tuolla täytyi olla taka-ajatuksia - mutta niin kauan kuin sarvipäinen ei selvää vahinkoa yrittänyt tehdä kenellekään, pysyi Velethuil paikoillaan tarkkailemassa.
Dariuksen parahdus sai sotilaan kutienkin kääntämään huomionsa Haukansilmän puoleen, tuon kuulostaen yllättävänkin hätää kärsivältä. Aivan kuin kenraali olisi käynyt panikoimaan, mikä sinällään oli uutta hänelle. Velethuil ei koskaan ollut nähnyt Dariusta hätääntyneenä....

Pumpkin oli jatkanut Delathosin katsastamista, käyden jopa välistä turhan lähellä toista tutkailemassa. Naaras kiersi hidasta rinkiä käsipuolen ympärillä, käyden kuitenkin lopulta pysähtymään tuon kädettömälle puolelle. Päätään kallistellen naaras tutkaili yhä valkohapsista, vilkaisten kuitenkin nyt haltiakenraalin puoleen tuon parahduksen myötä. Mikä ikinä olikaan tuon ongelma, Vaernhan yritti vain auttaa sitomaan tuon haavat.
Haavoista mieleen. Pumpkin kävi vilkaisemaan kissapedon puoleen, jonka verenhaju luolassa myös leijaili. Naaraalle tuli jonkinlainen alitajuntainen hoivavietti heti ensimmäisenä päälle, tuon haluten päästä auttamaan petoa. Mutta, mokoma tuskin antoi hänen lähestyä. Saga jäikin kovin surkeana katselemaan kissaa, miettien mitä tuon hyväksi voisi tehdä.



// Tappipaivat nyt helvettiin täältä Crim mä saan vielä sydärin tän takia ku nauran itteni kuoliaaks :------DDD TULE TÄNNE JOOO RUNNNN. eiku. LORY NYT. NYT EI. DARI EI TAHDO. DO NOT WANT 0/5 ABORT MISSION. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Maalis 2015, 00:22

Iriador piti kasvoillaan tyypillisen ilmeensä. Ei hän nähnyt mitä vieressä tapahtui, mutta kykeni aistimaan että ilmeisesti Lorythas sai Dariuksen yhtä aikaa levolliseksi, mutta myös rauhattomaksi. Nuorempi antoi kenraalin pitää itsestään kiinni, tuki tuota, piteli paikallaan. Oli siinä lähellä, eikä olisi minnekään lähtemässä, ennen kuin Lorythas oli saanut haavan sidottua ja ilmoittaisi olevansa valmis. Sen jälkeen kai he voisivat keskustella lisää siitä, jos lohikäärmeratsastaja lentäisi heidät takaisin kaupunkiin – joskin tarkoittiko se oikeasti sitä, että ulkona heitä odotti jokaista näitä muukalaista kohden yksi valtava lohikäärme? Pelkkä ajatus sai korkeahaltian värähtämään siinä paikoillaan pienesti…

Lorythas laski kevyen jalkapanssarin palan alas käsistään, huomaten ohimennen kenraalin jokseenkin rauhattoman olon. Ja erityisesti sen punan toisen kasvoilla. Puolikäärme virnisti itsekseen tuolle näylle, tietäen kyllä hyvin millainen vaikutus katseellaan toisinaan oli muihin. Mutta että se heijastui haltiaan tuolla tavalla - noin vahvasti, tuon pulssinkin näyttäen nousseen jo turhan korkealle tasolle, yllätti myös itse Hopeakäärmeen. Tai sitten tummatukkainen vain oli… suuntautumiseltaan erikoisempi, ja löysi nyt alitajuisesti jotain itseään viehättävää puoliverisestä. Mikäpä Lory oli siihen vastaan laittamaan…
Puolikäärme pyrki kuitenkin pysymään jatkuvasti kenraalin lähellä, luottaen siihen että sokea nuorukainen ei antanut kenraalin lähteä perääntymään liiaksi hänestä, vaikka tuo nyt sitä ääneen kävi anelemaan. Kyläpäällikön katse nousi uudemman kerran tarkkailemaan tummatukkaisen jonkinlaisesta hädästä kärsiviä kasvoja, sarvipäisen samalla nostaessa kenraalin haavoittunutta jalkaa sen verran, että sai sen laskettua omalle polvelleen tukemaan ja nostamaan raajan irti maasta. Näin se olisi helpompi sitoa, kun sitä ei tarvitsisi kokoajan kannatella, tai väkisin yrittää lihaksia repinyttä jalkaa alkaa koukistaa väkisin.

Nyt se pieni paholainen tuli entistäkin lähemmäs Delathosia, valkohapsisen jäädessä selvästi seurailemaan pienemmän tummahipiän touhuja ja sitä kun se viimein asettui kuuraparran kädettömälle puolelle paikoilleen. Siitä tietenkin vielä kuikuillen ohimennen oranssilla katseellaan naispuolista, vastaten siihen ihmettelevään katseeseen, kunnes se siirtyi tarkkailemaan Haukansilmää maassa. Kyllä pakkasherrakin sen punan toisen kasvoilta erotti, tietämättä, mutta samalla arvellen tietävänsä mistä moinen kiihkoilu johtui.
”Pitäisikö… minun tuntea sinut jostain?”, käsipuoli kuitenkin kysäisi hieman hämmentyneenä… Pumpkinko se nyt oli, joka tapauksessa - tuolta lohikäärmeeltä, joka illuusionsa turvin paikalla oli.

Lorythasin vaalea iho kävi vieressä tahriintumaan haltian verestä, jota yhä tuntui pulppuavan haavasta ulos hiljalleen, kun puoliverinen käsillään pyyhkäisi haavan ympäristöä puhtaammaksi. Oliko se oikeastaan ihmekään, jos tuon keho kävi reagoimaan sykettä kohottaen, että veri alkoi kiertää nopeammin ympäri kehoa? Tässä tapauksessa se oli ehkä pieni haittapuoli, mutta ei kenraali verenhukkaan kuolisi. Eikä kyllä nyt varmasti enää kylmäänkään, kun kaksi lohikäärmesyntyistä luolan puolella nuotion lisäksi hehkui lämpöä ympärilleen. Jahka haava olisi sidottu, ei kestäisi kauaakaan että eliittijoukon neljä sotilasta saataisiin takaisin kaupunkiin hoidattamaan haavojansa paremmin. Ja ennen kaikkea Lorythas saisi kuitattua puolueelliset ongelmansa, auttamalla haltioita siinä missä aikaisemmin oli tehnyt ihmisten kohdalla, ja senkin erheeksi laskettavan eleen kyläpäällikkö oli tehnyt lähinnä vain tuon tummahipiän takia, joka vieressä nyt kovin terävästi valvoi. Hän oli tahtonut vain ärsyttää ja näpäyttää tuota, ja sen kyllä oli tehnytkin, mistä syystä käsipuolinen ehkä niin kiivaasti oli puoliveristä aikaisemmin ollut haastamassa…
Lähes huomaamattaan, se verinen käsi kuitenkin nousi hitaanvarmasti Puolikäärmeen suulle. Haltian veri oli vielä tuoretta. Se valui pitkin sormia, ja se liskomainen kieli kävi nuolaisemaan kädensyrjää tarkoin, josta paksu verinoro valui. Rautainen maku sai puoliverisen virnistämään viekkaasti, Loryn itse tajutessa kuinka häiritsevä taisikaan juuri nyt olla sen lisäksi, että niin kovasti katsekontaktia kenraalilta vaati katsahtaessaan tuota syvälle silmiin.
Maistut… erikoiselta”, tuumiva, erikoinen, osin ehkä jopa viettelevä ääni totesi haltiaksi.


//Jos mä sinne tuun niin meillä tulee oleen niin tappipaivat et huhuh :-----DDD Ai jumalauta mun poskiin sattuu. Tää nauraminen ja virnistely ei oo enää tervettä. LORY TAHTOO VAIN LÄHEISYYTTÄ! PAIJAA SITÄ, KOSKE SIIHENNNNNNNNNNNNN! eikunnnnnnnn//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Maalis 2015, 01:23

Pumpkinin katse käännähti tummahipiäisen haltian puoleen tuon kysymyksen myötä, naaraan katsoen erittäin kysyvästi mokomaa.
"Ellet satu liikkumaan ihmisten kaupungissa tai ole kotoisin kaukaa idästä, niin en usko?", Naaras kävi vastaamaan käsipuolelle. Ei hän ainakaan tunnustanut nähneensä mokomaa missään. Ehkä silloin järvellä, kun hän Iriadorin oli pelastanut? Jos tuo tummahipiäinen oli ollut paikalla, mutta Pumpkin ei ollut häntä nähnyt? No, oli miten oli.
"Näytät vain epäilyttävältä", Saga jatkoi käyden nyt selittelemään tarkkailevaa käytöstä, "Siltä, että piilottelet jotain. Sinusta hohkaa magia".
Sen enempää ei Pumpkin ehtinyt toiselle tummahipiäiselle puhua, kun tuo yksisilmäinen kenraali kävi kirjaimellisesti sekoamaan...

Kenraalin pyynnöistä huolimatta hopeahapsi ei perääntynyt tai lopettanut toimiaan. Darius tunsi olonsa entistäkin tukalammaksi Lorythasin käydessä nostamaan haavoittuneen jalan omalle polvelleen. Sarvipäinen oli aivan liian lähellä, jos Dariukselta kysyttiin. Se lämpimän rauhallinen tunnetila alkoi heti vaihtumaan entistä suuremmaksi paniikiksi, kenraalin käyden samalla puristamaan entistä tiukemmin Iriadorin käsivartta. Hän halusi pois tästä tilanteesta ja se alkoi näkyä entistä paremmin kenraalista. Nyt jo osittain pelokkaaksi muuttunut katse seurasi kuinka Lorythas kävi nostamaan verisen käden suulleen ja kävi häikäilemättä nuolemaan kenraalin verta kädensyrjältään. Mitä hittoa tuo oikein ajatteli?! Darius parahti pienesti värisevän hengityksensä lomasta, katsoen kirjaimellisesti kauhuissaan sarvipäistä, joka nyt kävi haltiakielellä kommentoimaan kenraalin makua, vieläpä noin viettelevänsävyisellä äänellä.
Siinä vaiheessa Dariuksella napsahti. Paniikki iski täysin tyhjästä, Haukansilmän käydessä huutamaan silkasta kauhusta.
"Mene pois, VIEKÄÄ HÄNET POIS, EN TAHDO HÄNTÄ LÄHELLENI, VIEKÄÄ SE POIS", Darius huusi sanoja silkan karjumisensa ohesta, ollen täysin hysteerisenä. Kenraali löysi myös paniikissaan jostain voimia lähteä riuhtomaan itseään pois tilanteesta, pääsemättä kuitenkaan minnekään vaikka miten yritti. Hän koitti potkia molemmin jaloin Vaernia kauemmaksi, kykenemättä kuitenkaan varsinaisesti kertaakaan potkaisemaan sarvipäistä kunnolla. Ei hän yrittänyt edes tarkasti tuota potkia, kunhan paniikissaan sähläsi minkä ehätti. Ja huusi. Huusi niin surkeasti parahdellen, hyvä ettei käynyt itkemään, kuin pahainen kakara joka ei lääkäriä halunnut mennä tapaamaan.
"EN HALUA, LOPETA. DELATHOS, PYYDÄN. LOPETA TÄMÄ, EI ENÄÄ", Huuto ja paikalla kiemurtelu ja rimpuilu jatkui, kenraalin käheän äänen käydessä rikkumaan kertaan jos toiseenkin kuivan kurkun nostattaen verenmaun suuhun tuosta mesoamisesta "IRIADOR ÄLÄ ANNA HÄNEN KOSKEA, EI ENÄÄ. IRIADOR PYYDÄN VIE MINUT POIS, VIE MINUT POIS TÄÄLTÄ! Äläannahänenenääkoskea EN TAHDO ENÄÄ! AUTA MINUA".

Pumpkin katseli pelästyneenä tuota huutoa, naaraan varsinaisesti ymmärtämättä yhtään mitään, mitä silmäpuoli huusi. Ei hän puhunut haltiakieltä, vaikka joitakin sanoja tunnisti. Korvia suorastaan raastoi kuunnella tuota rohisevaa huutoa, miehen huutaen keuhkojensa kyllyydestä aivan kuin olisi suuremmassakin vaarassa.
"Oliko tuo tosin välttämätöntä...", Pumpkin kävi kysymään ohimennen, mutisten Vaernilta. Oli hän nähnyt kuinka puoliverinen haltian verta oli käynyt nuolemaan, vähemmästäkin sitä mokomat sekosivat. Kai. Pumpkin ei ymmärtänyt muutenkaan Vaernin tempausta, hän itse kun ei välittänyt humanoidien verestä saatikka lihasta. Jostain syystä inhimillisten olentojen syöminen etoi naarasta.

Velethuil oli kirjaimellisesti pelästynyt kenraalinsa reaktiota, vanhimman sotilaan mennessä täysin lukkoon. Hän ei ollut ikinä nähnyt Dariuksen käyttäytyvän noin, eikä täten tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Mies oli hysteerinen, mikä sitten moisen reaktion oli laukaissut, sitä vanhin sotilas ei todellakaan tiennyt.


// *Kun sä tuut. Eiks je <: TAPPIPAIVAT HETI KYLLÄ. Poskiin sattuu. Persposkiin. EIKU. Meille tulee vielä se perma virne ootas vaan. DARI EI TAHDO LÄHEISYYTTÄ LORYLTA KIITOS NÄKEMIIN Lory menee nyt Pumpkinin baijjattavaksi. NII. Press da panic button.//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Maalis 2015, 02:25

”Minäkö, epäilyttävä?”, tummahipiä naurahti takaisin tuolle inhimilliselle pedolle, pudistellen päätänsä kuitenkin pienesti. Ei Delathos muistanut ikinä nähneensä tuon näköistä henkilöä, mutta se… samannäköisyys herätti paljon kysymyksiä. Hetken käsipuoli oli jo erehtynyt ajattelemaan, että nuori nainen kenties saattaisi jollain ilveellä olla oma jälkeläisensä – mutta se että tuo väitti olevansa kotoisin Idästä, kumosi ne uumoilut täysin. Tuskin Delathos oli siellä maailmankolkassa koskaan edes käynyt…
Iriador kävi ohimennen kuulemaan Pumpkinin sanat idästä, joka sai nuoremman kohottamaan katsettaan serpentin puoleen, mutta kaikki se huomio kiinnittyi kuitenkin nyt muuten Haukansilmään. Ote nuoremman käsivarresta oli tiukentunut, Iriadorin yrittäen vain tukea Dariusta paremmin itseään vasten, tietämättä miten tähän kaikkeen olisi pitänyt reagoida. Hän ei KOSKAAN ollut nähnyt kenraalia tuollaisena, ja kumppanin paniikki sai myös punapäisen sydämen lyömään lujempaa – Lorythasin teosta puhumattakaan, joka sai sokean mulkaisemaan kulmiensa alta muukalaista.

Käsipuoli oli ehtinyt vetäistä Caradhrasin toiseen käteensä ja ottamaan muutaman askeleen lähemmäs, terän osoittaessa sarvipäistä juuri ennen, kun Darius alkoi kirjaimellisesti huutaa. Lorythas nojautui miehestä kauemmas, Winderin potkujen vain avittaessa tuota toimitusta, vaikka kädet lähtivätkin hapuilemaan toisen sätkivistä jaloista pitävää otetta Puolikäärmeen pitääkseen kenraalia edes jotenkin paikoillaan. Luolan suulla olevat ratsastajat kiinnittivät tietenkin myös huomionsa tuohon, varmistellen vain katseellaan että haltioiden tykönä oleva päällikkönsä olisi kunnossa, jo tähtäillen taas sitä tummahipiää joka aseen oli nostanut kouraansa.
Pidä hänestä kiinni…”, Lorythas totesi punapäiselle kumman rauhallisesti. Iriador oli kirjaimellisesti jähmettynyt vain paikoilleen, tuijottaen hätääntyneenä eteensä. Muukalaisen sanat pistivät nuoreen sotilaaseen kuitenkin liikettä. Tuo yritti nyt poimia Dariuksen käsiä kevyesti otteeseensa, niin mahdottomalta kuin se tuntuikin, ja toisteli rauhoitellen kenraalin nimeä tuolle telepaattisesti. Haukansilmä kyllä tunnisti hänet, tuon oli pakko tunnistaa, ja jos korkeahaltiaan takertuminen auttaisi silmäpuolta yhtään rauhoittumaan, voisi Iriador pysyä nyt vain tässä. Ei hän välittänyt Velethuilista. Eikä Delathosista, ei Pumpkinista ja kenestäkään ylimääräisesti. Tuntui vaan niin pahalta kuunnella Haukansilmän hysteeristä, paniikinomaista huutamista…

Koska noiden tumpeloiden sähellyksestä ei näyttänyt tulevan yhtään mitään, päätti Delathos puuttua peliin. Tuo kirjaimellisesti tipautti miekkansa toisesta kädestä alas, ja Lorythasin katseen alla polvistui nyt itsekin Winderin viereen. Ihan vain senkin takia, että ne sanat mitä Darius oli huutanut, kolahtivat kovin lujasti vasten tummahipiää. Aivan kuin… Winder olisi pyytänyt häntä lopettamaan, mutta samalla se kaikki naamioitui muun huudon keskelle niin, ettei siihen välttämättä ulkopuolinen ja tietämätön osannut kiinnittää samalla tapaa huomiota, mitä Del.
Tummahipiä laskeutui varsin reippaasti alas, yrittäen hakea selvän, merkittävän katsekontaktin Dariukseen.
NYT - LOPETAT!”, Delathos karjaisi Haukansilmän huutojen yli, ainoan kämmenensä lyöden vasten hysteerisen miehen poskea kuin herättääkseen tuon pakokauhun valtaan joutuneen kuplastaan. Iskun jäljiltä kihelmöivä käsi tarrasi miestä rinnuksilta ja kuuraparta vetäisi Haukansilmän kasvoja lähemmäs itseään. Iriadorin mielestä turhan lähelle, mutta nuorempi tyytyi vain olemaan hiljaa ja pitelemään Haukansilmän toisesta hartiasta kiinni varoen.
Kukaan täällä ei satuta sinua, kukaan ei halua sinulle pahaa, eikä kukaan meistä halua nähdä sinua tuollaisena…”, pakkasherra ärähti toisen kasvojen edessä, pyrkien säilyttämään sen katsekontaktinsa vanhempaan jatkuvasti, ”Ole niin… kiltti ja rauhoitu”, Delathosia alkoi taas ällöttää olemassaolonsa, yrittäessä kerrankin puhua Winderille niin sanotusti… nätisti.


//HONHONHON <: eiku. TAPPIPAIIIIIVA! No kyllä ne persposketki tulee kipeeks tässä kaiken ohessa, syystä ja toisesta (DDDD Permavirne korjaa kaiken muun kasvoilta, sitten kaikkia muita pelottaa. MUTTAKUN DARI ON TUOMMOINEN KOMEA JA VETREÄ JA UH--- niin tarkoitanhan siis että mmm, ya know. :3. DON’T PRESS THE PANIC BUTTON//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Maalis 2015, 03:08

Darius kyllä kuuli Iriadorin äänen päässään, mutta ei siltä pakokauhultaan kyennyt keskittymään nuorempaan. Hän halusi kauas sarvipäisestä, joka nyt Korkeahaltian kera koitti pitää kenraalin paikoillaan. Darius huusi, kauhusta, turhautuneisuudesta mutta myös kivusta. Tietenkin siipeensä ottanut Haukansilmä satutti itseään vain entisestään moisella tempomisella. Ehkä moinen riehuminen myös vahingoitti kiinnipitäjiä, Dariuksen kuitenkaan kykenemättä ymmärtämään jos vahingossa Iriadoria mottaisi tai tuon otteesta pyrki irti liian rajusti. Päässä oli vain päällimmäisenä ajatuksena päästä pois tästä tilanteesta, keinolla millä hyvänsä.
Delathos päätti kuitenkin puuttua tilanteeseen kera rankempien otteiden. Tietenkään Haukansilmältä ei liiennyt tummahipiälle heti sitä katsekontaktia mitä tuo yritti hakea, mutta Kenraalin huuto ja se suurin sätkiminen kävi loppumaan kuin seinään Delathosin käyden häikäilemättömästi läimäisemään hysteeristä esimiestään poskelle. Rumaa, mutta se näytti tehoavan. Iskun voimasta Dariuksen pää käännähti sivulle ja kenraali parahti, mutta muuten haltia hiljeni.

Haukansilmäinen jatkoi yhä sitä paniikkihuohottamista Delathosin käydessä vetämään kenraalin rinnuksista lähemmäksi itseään. Se ainoa silmä kävi nyt viimein hakemaan katsekontaktin tummahipiän kanssa. Hänestä näki, että kenraali todellakin pelkäsi. Koko mies värisi ja katse oli suuri, pupilli kapeana - näin Dariuksen tapauksena kissamaisesti viiruna - katseen harhaillen paniikissa pitkin Delathosin kasvoja. Kylmä hiki pukkasi pintaan, Dariuksen alkaessa voida pahoin. Pahoinvoinnin myötä palasi myös se heikotus, joka oli väistynyt hetkellisesti äskeisen pakokauhureaktion myötä. Myös poskessa säteili nyt uusi kipu, joka tuntui kahta kauheammalta, kenraalin otettua aikaisemmin turpiinsa Temppeliherralta.
Kuuraparran sanat kävivät kuitenkin pikkuhiljaa rauhoittelemaan kenraalia, hänen kuitenkaan tietämättä oliko se hyvä vai huono asia. Delathos oli osasyy - siinä missä haltiakuningaskin... - moiseen radikaaliin reaktioon kenraalilta, vaikka ei suoranaisesti tässä tilanteessa ollutkaan syypää. Silti, se mitä kenraalin ja sotilaan välillä oli aikaisemmin jo tapahtunut, oli yksi syy ahdistumiseen jonkun käydessä liian... vihjailevaksi. Varsinkin tällaisissa tilanteissa, missä Darius ei ollut täysissä voimissaan ja kykenevä pistämään vastaan.

Toinen kenraalin käsistä oli käynyt nappaamaan otteen Delathosin käsivarresta, tuon tarratessa kiinni Haukansilmän kauluksesta. Käden ote oli tiukka, suorastaan puristava, mutta nyt pikkuhiljaa ote alkoi herpaantua. Darius koitti jälleen tasailla sitä värisevää, selvästi pelokasta hengittelyään, käyden laskemaan yllättäen otsansa vasten Delathoksen leukaa. Darius koitti nielaista, suun ollen kuitenkin niin kuivan että kenraali kykeni vain yskimään värisevän hengityksensä ohesta. Vapaana ollut käsi kävi lipumaan hartiastaan kiinni pitävän Iriadorin kädelle, Dariuksen haluten vain koskea nuorempaa, jotta tiesi tuon olevan yhä läsnä. Hitaasti Darius myös kävi muuttumaan veltommaksi, päästäen lopulta irti Delathosin käsivarresta, pysytellen kuitenkin vielä paikoillaan. Tuntui jotenkin... Turvallisemmalta nyt, kun Delathos ja Iriador olivat lähellä.

"... No sehän meni hyvin!", Pumpkin hihkaisi yllättäen sarkasmin sävyttämällä äänellä "Tuleeko se jalka kuntoon vai ei? Voisin tietenkin polttaa haavan umpeen ennen---".
"EI! Ei... Ei...", Haukansilmän käheä parahdus pysäytti naaraan puheissaan, Pumpkinin käyden hymähtämään pienesti.
"No tuon minä ymmärsin", Serpentti hymähti nostaen kätensä puuskaan, päättäen olla puuttumatta tilanteeseen yhtään sen enempää.
"Haluan vain... Kotiin...", Darius kävi jatkamaan tällä kertaa lähes kuiskaten, puhuen itse asiassa vain Iriadorille, vaikkei noita sanoja suoranaisesti nuoremmalle ohjattu. Kenraali kävi kuitenkin sanojen lomasta puristamaan paremmin Iriadorin kättä hartiallaan, koittaen jälleen päästä painautumaan vasten korkeahaltiaa, kykenemättä kuitenkaan itse pahemmin minnekään siirtymään.


// HONHONHONHNONHON. TANANKIN ON TAPPIPAIVA. Kaikki posket kipeenä. Vähemmästäkin pelottaa. Kato opetellaan ropettaan telepaattisesti niiku uumoiltiin ja meitä ei pysäytä mikään. Dari tietää olevansa hottis mutta Dari mielellään pysyisi yhden kumppanin miehenä. ja se yksi on Iri, kiitos ja näkemiin. T: Dari. Darin pitää ihan selvästi hankkiutua rumaks, niin kukaan ei enää kuolaa perään >:< Ja Iriähän se ei haittaa kun Iri on sokea <: PANIIKKINAPPULAA PAINETTIIN JO //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Maalis 2015, 15:18

Delathosin kohottaessa toisen kätensä, nosti Lorythas alitajuisesti toisen jalan alleen, ollen valmis kirjaimellisesti hyppäämään pois tieltä jos isku lähtisikin häntä kohden yllättäen. Ei se kuitenkaan lähtenyt, joka sai sarvipäisen nojaamaan päätänsä hieman toiselle sivulle, nähdäkseen kuinka tummahipiä esimiestään siinä repi. Ihan oikein, jos Lorylta kysyttiin, mutta lohikäärmeratsastajat taisivatkin toimia hieman eri tavalla kuin… no, kuninkaallinen joukko eliittisotilaita.
Käsipuolen katse ja puheet näyttivät kuitenkin rauhoittavan Winderiä, puoliverisen seuratessa vierestä, tuskin edes sormenpäillään hipoen enää kenraalia, kun kyläpäällikkö oli kauemmas yrittänyt kokoajan lipua. Ihan vain kaiken varalta.
Kuuraparta pyrki säilyttämään katsekontaktinsa esimieheensä, hölläten sitä otetta toisen kauluksesta mitä rauhallisemmaksi Haukansilmä kävi. Dariuksen annettiin nojata tummahipiän leukaan, samalla kun Iriador vaihtoi asentoaan toisen taakse, nojatakseen paremmin Winderiä pystyyn.

”Suu suppuun Pumpkin”, Puolikäärme hymähti serpentille, katsahtamatta kuitenkaan Sagaa kun tuo nyt ensimmäisen episodin jälkeen alkoi ehdotella haavan polttamista kiinni. Ei vihainen katse tuohon mitään olisi auttanut, saati sitten kiusankappaleen erikseen toruminen. Saamarin tomppeli, puhuisi vain jos kysyttäisiin, mutta jokin naaraan piti jatkuvasti papattamassa, jos siihen tilaisuus annettiin. Ehkä se oli laskettavaksi vain huonoksi tavaksi? Ainakin naaras siitä sai miinuspisteitä kontolleen ja mikäli Lorythas tuolle oikeasti pedin luovuttaisi tämän jälkeen, ei mokoma saisi itselleen lainkaan tyynyä tai peittoa! Olihan Saga suoriutunut tähän saakka… yllättävänkin hyvin ja osoittanut vielä pienuudestaan huolimatta sisukkuutta keskellä myrskyä. Ehkä punaisesta naaraasta olikin johonkin – vaikka ei kylläkään näyttämölle.
Sagan kehotus sai kuitenkin kenraalin taas vaahtoamaan, mutta ei kuitenkaan samoissa mitoissa mitä viimeksi.
Ei siinä nyt kauaa voi enää kestää”, Delathos hymähti Winderin sanoihin, olkansa ylivilkaisten taas Lorythasia joka lipui lähemmäs valkeiden liinojen kanssa. Se varovainen katse seurasi yhä noita sinipukuisia, käväisten myös Dariuksen kasvoissa.
Jos… hän vain pysyisi paikoillaan…”, kyläpäällikkö totesi hieman silmiään pyöräyttäen, ennen kuin polvistui taas paremmin Winderin jalkoihin.

Taas Lorythas nosti Dariuksen jalan omaan reiteensä nojaamaan, siirrellen takinliepeet ja muut kankaat pois tieltä, ennen kuin lähti kiertämään varoen sitä revittyä takkinsa helmaa kiristyssiteeksi Dariuksen reiden ympärille. Sattuihan se varmaan omalla tavallaan, vaikka Puolikäärmeellä ollut mitään varsinaista syytä tai sitten tarvetta – jos sen niin halusi ilmaista - kenraalia satuttaa itse. Puoliverinen vain toivoi että kenraali tajuaisi pysyä paikoillaan, eikä pitkittää tätä operaatiota ja hankaloittaa omaa sijaansa enää yhtään enempää.
Pitävä solmu vielä, ja Puolikäärme oli valmis. Verestä tahriutuneita käsiä pyyhkäistiin pikaisesti tuhkanharmaaseen helmaan, josta ne nyt saivat osin myös mustaa sävyä itseensä. Hanskat kerättiin maasta, sarvipäisen kohotessa takaisin omille jaloilleen nuohoamasta luolan pölyiseltä maalta, ja puoliverinen otti muutaman askeleen taas taemmas muista.
Sen pitäisi riittää kaupunkiin saakka”, Hopeakäärme totesi, hansikkaitaan vedellen paremmin käsiensä suojaksi taas, ”… mikäli yhä haluatte lentäen sinne kulkea”.
En tainnut myöskään mainita, että osa omistani seuraa ratsujoukkoa kauempana. Ne liikkuivat araslhûgin johdolla kohti kaupunkianne, joten pitäisikö minun olettaa niiden kuuluvan teille?”, puoliverinen kävi tiedustelemaan ääneen.


//JOKA PAIVA, ON TAPPIPAIVA. Poskia koskee, tulkaa joku hieromaan. Jos me aletaan telepaattisesti ropettaan, niin mieti kun toinen meistä alkaa keskellä yötä vaan huutaan ja kiljuun ja on ihan hype ihan tyhjästä ko toinen päättää et ”noni, nyt on hyvä aika lähettää tää postaus 8DDDDD” (D Pitäkää tunkkinne T:Lory. Pidetään oikein mielellään T:Iri. PANIIKKI ISKEE, TUOKAA PAPERIPUSSI//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Maalis 2015, 17:33

Pumpkin kävi sähähtämään Vaernille tuon käskiessä hänen pitää suunsa kiinni. Puoliverinenhän ei häntä komentelisi! Varmasti naaras avaisi suunsa heti kun jotain asiaa oli! Ja asiaahan hänellä oli aina, tai no, ainakin jotain kommentoitavaa tilanteeseen jos toiseenkin. Nyt tummahipiäinen kuitenkin piti turpansa kiinni, mulkoillen vain närkästyneenä sarvipäisen puoleen. Ehkei nyt kannattanut alkaa haastamaan sanasotaa tuon kanssa, kun silmäpuolinen haltia oli niin paniikkiherkällä päällä. Jatkakoot nuo nyt sitten haltiakielellä mussuttamista, Pumpkin kääntyi suosiolla katselemaan sitä kissapetoa luolan perällä. Hänellä kun ei ollut asiaa tuohon tilanteeseen, ehkä jo kolme miestä haavoittuneen ympärillä oli tarpeeksi. Ehkä.

Darius oli yhä varpaillaan tilanteen suhteen. Sen huomasi kyllä silmäpuolesta, joka koitti taas Iriadoria vasten painautua paremmin ja hätkähti silminnähden Lorythasin tullessa jälleen lähelle ja nostaessa jalkansa uudemman kerran omalle jalalleen. Ehkä sitä lisäturvaa kuitenkin toi nyt Delathos, joka kenraalin vierelle oli jäänyt, Dariuksen jostain syystä suorastaan olettaen tuon tirvaisevan sarvipäistä turpaan, jos muukalainen jotain uudemman kerran yrittäisi. Onnekseen tai epäonnekseen kenraali kyllä muisti ne sanat, käsipuolen kerrottua halustaan pitää huolen kenraalista ja tuon punatukkaisesta rakastajasta. Olivatko ne sanat sitten vain humalaisen höpinöitä vai tarkoittiko Delathos sanojaan, sitä Darius ei voinut tietää. Mutta nyt, kenraali halusi luottaa, ettei valkohapsi antanut mitään pahaa tapahtua hänelle. Tai Iriadorille.
Yhä heikkona oleva haltia koitti parhaansa mukaan pysyä paikoillaan, kuten pyydettiin, kuitenkin vähän väliä kavahtaen hopeahapsen kosketuksia. Tuon sitoessa jalkaa ei kenraali voinut olla muutamaan otteeseen parahtamatta silkasta kivusta. Nyt kun lämpöäkin oli, alkoi raajoissa tuntumaan kaikki se kipu ja jomotus paremmin, mitä yhteenotoista oli tullut.
Sattuneista syistä Darius myös vältteli Lorythasiin katsomista, haltian nyt pitäen lähinnä silmänsä kiinni. Hän halusi tuon sarvipäisen vain kauas itsestään, mahdollisimman nopeasti. Miksi aina sarvipäisistä hujopeista jäi Dariukselle huonoja kokemuksia, se oli kysymys joka päähän nousi kenraalin koittaessa pitää ajatuksensa jossain muualla, kuin panikoinnissa.

Lopulta Lorythas sai hoidettua haavan sitomisen, käyden perääntymään kuiskauskolmikon luota. Vasta tuolloin Darius kävi rentoutumaan silminnähtävästi, käyden samalla raottamaan katsettaan väsyneesti. Hän oli niin lopen uupunut kaikesta, äskeisen paniikinkin verottaessa psyykkistä jaksamista. Delathokselle suotiin pitkä, merkittävä katsahdus Dariuksen leväten vasten Iriadoria, haltian kuitenkaan avaamatta suutaan. Samalla hän kuitenkin kuunteli Lorythasin puheet, tuon mainitessa ratsuista, jotka araslhûgin johdolla matkasivat kohti kaupunkia. Siinä selvisi myös Nashiran kohtalo, ilmeisesti sarvipäinen oli selvinnyt pudotuksesta ja kerännyt itselleen lauman, jota johdatti kotiin.
"Miksi autatte", Koko ajan sivusta seurannut Velethuil kävi yllättäen kysymään kysymyksen, joka varmasti jokaista oli askarruttanut tavalla tai toisella. Vanhin sotilas katsoi asiakseen puhua nyt, sillä kenraali ei näyttänyt kovinkaan kykeneväiseltä keskusteluun - ainakaan järkevään sellaiseen "Puolueettomat kylät ovat aina pysyneet poissa selkkauksista, vältellen kahden tulen väliin joutumista. Miksi autatte nyt?".
Darius kävi sulkemaan silmänsä ja antoi kasvojensa laskeutua vasten Iriadorin kaulaa. Hän jaksoi enää vain kuunnella, mitä ympärillä puhuttiin ja kerta Velethuil oli äänessä, luotti Darius siihen että tuo osaisi hoitaa homman. Delathos kun vaikutti kovinkin ärhäkältä sarvipäisen suhteen - tunsivatko nuo jo toistensa jotenkin? - ja Iriadorilla oli... No, tapana antaa tunteiden viedä, jos kyse oli Dariuksesta. Ihan yhtä lailla miten Darius antoi tunteiden viedä, jos kyse oli Iriadorista, kuten kreivin kartanolla oli saatu taas todistaa.

Pumpkin oli jälleen mennyt kyykkyyn ja varovasti askel askeleelta lähestynyt kyykyssä ollessaan kissapetoa. Naaras oli suorastaan leikkisästi toista lähestynyt, koittaen todistaa, ettei hänestä mitään vaaraa olisi. Nytkin, ollessaan enää muutaman metrin päässä, Pumpkin oli pistänyt maaten selälleen luolan lattialle, katsellen nyt ylösalaisin kissapetoa. Toista kättä ojennettiin maata pitkin kohden kissaa, naisen hymyillessä iloisesti liikutellen ojennetun käden sormiaan, aivan kuin kutsuen jättimäistä kissaa leikkimään.



//TAPPEJA KAIKKIALLA 24/7. Mä voin tulla hieroon sun poskia. Kaikkia neljää. EIKUNY. Keskellä yötä hirvee kiljunta ja hype out of fuckin nowhere kyllä. Silleen "MÄ OLIN JO NUKKUMAS" "ET NUKU ENÄÄ" "NO EN". Ai nyt Dari on tunkki. Dari on kyl mielellään Irin tunkki. TUOKAA PAPERIPUSSI JA VISKIÄ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Maalis 2015, 19:38

Peuralohikäärme.. kuuluu minulle”, Iriador kävi henkäisemään jotenkin helpottuneena kuullessaan Lorythasin puhuvan ratsustaan, joka muut perässään seikkaili ilmeisesti kotia kohti myrskyn turvin.
Se kai selvisi vajoamasta.. Nashira tuntee kyllä reitin takaisin kaupunkiin ja jos muut seuraavat sitä, ei niillä pitäisi olla ongelmia”, punapäinen jatkoi vielä, sarvipäisen hymähtäessä ymmärtävästi nuorelle, joka tilannetta kävi selvittämään. Vaikka korkeahaltia aivan kenraalin vieressä olikin, ei nuorin ollut huomannut sitä merkittävän pitkää katsetta, jonka Darius soi Delathosille. Kuuraparta katseli jotenkin.. hämmentyneenä Winderiä, kuitenkin kohoten tuon viereltä nyt itsekin ylös. Eiköhän tuo pärjännyt pelkän Iriadorikin avulla nyt, kun kukaan ylimääräinen ei ollut siinä vieressä hyörimässä. Ylimääräisestä puheenollen…
”Samila - mene ilmoittamaan muille ettei niitä tarvitse seurata. Kunhan liskot vain palaavat takaisin tänne”, Puolikäärme jakoi yhdelle alaiselleen käskyn, joka pienesti nyökäten poistui luolasta, Lorythasin kiinnittäen huomionsa sitten sen puoleen, joka kovin hiljaisena oli ollut tämän koko ajan.

Sotilas tiedusteli miksi puolueeton kylänjohtaja heitä nyt auttoi, vaikka yleensäkin nuo pyrkivät pysymään kaukana keskenään sotivien selkkauksista.
Sanottakoon että… minulla on maksamattomia velkoja haltioille”, kyläpäällikkö ilmaisi ympäripyöreästi, antaen kuitenkin sen perimmäisen syyn sille, miksi täällä nyt oli Sinistä kuiskausta auttamassa, sen merkittävänvaroittavan katseen noustessa nokkaansa nyrpistävään käsipuoleen. Mikäli kyseessä olisi ollut nyt ollut ihmisiä, olisi Lorythas todennäköisesti nuo vain hylännyt vuorille, kääntynyt siinä vaiheessa toisaalle kun taistelun jäljet oltiin löydetty. Hän oli viimeksi ottanut huostaansa ihmisiä, nyt auttamalla haltioita hän voisi kuitata tuon velkansa, vai mitä?

Se vaaka täytyy pitää niin sanotusti tasapainossa - en kaipaa ylimääräistä armeijaa porteilleni siitä syystä, että ulkopuolisten silmissä auttaisin vastapuolta liikaa”, Lorythas selitti, vilkuillen puheidensa lomasta Sagaan, joka uudestaan oli kissapedon luo eksynyt. Naaras oli heittäytynyt selälleen lattialle kuin mikäkin idiootti, sormiaan heilutellen katille, joka tuttavallisesti nuorelle murisi, lähes kuin kehräsi. Eihän haavoittunut Kadzait minnekään jaksanut liikkua vielä, mutta se lähti kuitenkin karvaisella tassullaan laiskanleikkisästi lyömään noita pieniä sormia kevyesti varoen, jotka sen huomiota hakivat. Ei toisesta naaraasta vaaraa tuntunut olevan, vaikka Kadzait tuon todellisenkin muodon oli nähnyt. Tuo kun tuntui lähinnä vain, olevan naarastiikeristä kiinnostunut…
Viimeinen tilaisuus valita”, Hopeakäärme jatkoi, luoden aluksi silmäyksen vanhimpaan noista, sitten käsipuoleen ja siitä taas maassa lepäävään kenraaliin, ”Jäättekö tänne kuolemaan - vai poiminko teidät matkaamme?”.
Myrsky ei ole laantumassa ennen iltahämärää, kenties vielä pahimmat tuulet eivät edes ole saapuneet lännestä mantereelle, joten kukaan tuskin teitä on täältä etsimässä aikaisemmin”, kyllä puoliverinen sen kykeni aistimaan, lähes haistaen myrskyn taimmaisen reunaman olevan vielä jossain kaukana, ”Ellei Taivaanmaalaaja päätä kääntää myrskyn voimaa, syystä tai toisesta – mutta epäilen”. Ainahan vanhimman osuus sääolosuhteisiin oli mahdollisuus, mutta Lorysta tuntui, ettei tuo Taivaanturmelija aikonut eväänsäkään jossain korkeuksissa hetkauttaa sen suhteen, että humanoideilla olisi helpompaa.


//TAPPI FOREVER. Anna tulla sit kans! IMEAN. Ja niin just, Ivy kyl vaan nukkuis sen hypen yli, ja sit mä vuorostani pärisisin menemään ihan et HNNNNNGHHGNHGNH! Tunkki Dari. Iri tykkää jos Dari on sen tunkki. Eiku täh. YKSI PUSSI RIITTÄÄ, MUTTA TUOKAA PALJON SITÄ VISKIÄ!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Maalis 2015, 20:50

Darius kävi pienesti hymähtämään Iriadorin kertoessa Nashirasta paremmin. Hyvä vain, että sarvipäinen osasi katsoa lauman perään, mikäli se olisi vain yksin lähtenyt kulkemaan ja jättänyt muut jälkeensä, olisi kuiskaus sotilaiden lisäksi menettänyt arvokkaita ratsuja. Kenraali myös tiesi tasan tarkkaan, ettei Nárosta ollut moisiin toimiin. Se todennäköisesti olisi vain raadollisesti käynyt syömään tuttujakin ratsuja, mikäli itse oli loukkaantunut ja tarvitsi lisää energiaa.
Kenraali kuitenkin kuunteli tarkkaan siinä missä Velethuilkin Lorythasin selitykset siitä, miksi aikoi auttaa heitä. Kuulemma tuo oli velkaa haltioille, mitä ilmeisimmin kyläpäällikkö oli aikaisemmin siis auttanut ihmisten väkeä. Sinällään hyvä ratkaisu tasapuolisesti pysyä puolueettomana, kuten Lorythas oli sanonut, saattaisi vastustajan armeija kolkutella porteilla pian, jos liian puolueellisesti kylät alkaisivat sotaan puuttumaan. Darius ei yhäkään pitänyt siitä, kuinka puolueettomat pysyivät ennemmin puolueettomina eivätkä liittoutuneet heidän kanssaan, haltioista kun oli huomattavasti vähemmän vaaraa Briarin kaltaisille kylille, mitä ihmisistä, jotka halusivat varmasti vain päästää lohikäärmeet pois päiviltä, puoliverisistä puhumattakaan....

Sarvipäinen kävi kuitenkin taas toistamaan tarjouksensa, käyden myös mainitsemaan ettei myrsky todennäköisesti ollut ainakaan vuorokauteen laantumassa. Hyvin todennäköistä.
Kenraali pysyi hiljaa, näyttäen suorastaan nukkuvan korkeahaltian sylissä.
"Jäisimme... velkaa...", Darius kävi kuitenkin yllättäen kommentoimaan, pitäen silmänsä yhä kiinni "Aran ei pitäisi siitä...".
"Winder meillä ei ole vaihtoehtoja varsinaisesti..."
, Velethuil kävi huomauttamaan jokseenkin turhautuneenoloisena, "Sinä kuolet, jos et pääse sairastuvalle".
Kenraali kävi naurahtamaan kuivahkosti, joskin irvisti samantien kivusta. Nauraminen sattui kylkiin.
"Huudot Cúthalionilta ovat... melkein pahemmat...", Winder kävi jatkamaan, tietäen ainakin Iriadorin ymmärtävän miksei Darius varsinaisesti halunnut kuulla Aranilta minkäänlaisia valituksia.
"Melkein", Velethuil tuhahti, uskaltamatta varsinaisesti sanoa juuta taikka jaata kenraalin puolesta. Tilanne olisi ollut niin paljon helpompi, jos paikalla olisi ollut edes yksi Kapteeni.
"Emme tiedä edes voimmeko... luottaa teihin...", Darius kävi nyt viimein avaamaan katseensa puolittain ja vilkaisi Lorythasin suuntaan.

Pumpkin oli yhä onnellisen tietämätön mitä mokomat puhuivat, ei hän ymmärtänyt haltiakieltä. Sen sijaan tummahipiäinen nainen keskittyi haavoittuneen katinperkeleen kanssa "leikkimiseen", jatkaen tuota sormien heiluttelua ja vetäisi kätensä aina nopeasti pois, kissan koittaessa napata sen tassullaan.


// TAPPEJA KAIKKIALLA. TÄÄLTÄHÄN TULEE SITTEN. eiku. Ivy ois tommonen joo, päristään me kun Ivy ei ymmärrä meidän pärinöitä. NO IRI NYT AINAKIN TYKKÄÄ NIII :------D VISKIÄ TULOSSA! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 17 Maalis 2015, 22:40

Puoliverinen kuunteli hiljaa sijoillaan kahden sotilaan keskustelua, naurahtaen hiljaa itsekseen kuullessaan miten kuninkaan haukut olisivat velan maksua pahemmat. Minkälainen Cúthalion sitten ikinä mahtoikaan olla – toisaalta Lorythas olisi halunnut tuon tavatakin, mutta epäili kuitenkin siniverisen yrittävän saada kyläpäällikön puheillaan vain taipumaan haltioiden liittolaiseksi. Hopeakäärme pysyi mielellään puolueettomana sodankäyntiin nähden, ei hänellä ollut sellaiseen mitään intressejä, ja kaikki millä he elantonsa keräsivät, oli jo vakaata ja varmaa lohikäärmeiden parissa eläessä. Toki heilläkin oli vihollisensa, ja mitä naapurikylät välillä kehtasivat käydä vihoittelemassa, mutta muuten petoja täynnä oleva kylä sai seistä rauhallisesti pohjoisilla aroilla.
Kukaan ei jää velkaa kenellekään, jos se minusta on kiinni”, Puolikäärme kävi toteamaan rauhallisesti Winderin viimeisen lausahduksen myötä, kenraaliin katsoen, ”Ainoa asia takaisin mitä palveluksestani pyydän vastaan, on kiitos”.

Jos olisin teidät halunnut päästää hengestänne, en olisi koskaan tullutkaan tänne”, Puolikäärme kuitenkin virnisti hetken kuluttua, pienesti niitä erikoisia kulmiaan kohauttaen, ”En minä tiedä, kuinka te luottamusta mittaatte. Olemme teille ehkä pettureita, mutta mikä estää minua toimimasta sen… nimityksen vastaisesti? Varsinkin, kun tilanteenne on tämä”.

Kyllä niihin voi luottaa, sen perusteella mitä olen nähnyt…”, Delathosin oli pakko myöntää nokkaansa tympääntyneenä nyrpistäen yllättäen välistä, kohdatessaan Lorythasin kulmien alta käsipuolta tarkkailevan katseen. Se piskinrähjä oli saanut kylässä haavoihinsa varmaan turhankin hyvää hoitoa. Ja se kuinka Lorythas oli kirjaimellisesti käynyt turpaan vetämään käsipuolta, kun Delathos oli yrittänyt kylän rajojen sisäpuolelle ehkä turhankin… väkinäisesti. Kyllä kyläpäällikköön saattoi luottaa, tuskin tuolla oli taka-ajatuksia sen enempää, kuin mitä nyt tasata juuri väittämänsä mukaisesti tilinsä puolueellisesti.
Minä jään kuitenkin tänne Kadzaitin kanssa. En aio uhrata sitä vielä, joten tulen perästä sen kanssa jalan heti kun myrsky laantuu ja se tuosta ylös pääsee”, Delathos vielä kommentoi, vilkaisten nyt viimein itse taas kissapedon puoleen, joka laiskasti sen toiseen naaraspuolisen kanssa näytti tuttavuutta tekevän. Eipä hänellä hätää täällä ollut, ja puoliverisen katseesta päätellen tuokin taisi olla vain tyytyväinen, ettei käsipuoli matkaan tulisi.
Eipähän tarvitse pelätä, että puukottaisit meistä yhden mukaan tullessasi”, puoliverinen totesi varsin suorasanaisesti, kiusoitellen virnistäen käsipuolelle.
Tulen ja vedän pienen kyläsi petoinenne matalaksi, jos en löydä Winderiä takaisin tullessani kaupungista”, Delathos manasi selvästi taas ärhäkkänä, nostaessaan miekkansa luolan lattialta takaisin vyölleen.
Siinä tapauksessa ratsastan Winderin kanssa, jottei minun tarvitse katsella ruman turpasi enää lähestyvän kyläni rajojen puolelle”, sarvipäinen hymähti käsipuolelle kyllästyneenä riitelemään tuon kanssa, kunnes katseensa otti jälleen palatakseen kenraaliin. Hopeakäärmeellä ei tainnut olla mitään sijaa varsinaisesti vaatia Dariusta Lokenen selkään, joten… ehkä mielipidettä siitä pitäisi tiedustella mieluummin mieheltä itseltään?
Tietenkin, jos se vain kenraali Winderille sopii? Olisi kunnia saada kuljettaa teidät takaisin”, puoliverinen osoitti sanansa silmäpuolelle, ohimennen teititellen jopa Winderiä. Ehkä Lorythasin kanssa tuon oli helpompi lentääkin, eikä haltia kohmettuisikaan enää samalla tavalla, mitä kahden Puolikäärmeen alaisen seurassa olisi saattanut tehdä. Ylhäällä oli kuitenkin kylmempi, mitä alhaalla, ja Lorythas tarjosi yhä sen mukavan lämmön ympärilleen…


//TAPIT NYT POIS. TANAN EI OLE TAPPIPAIVA! MUT OKE, IM READY, TAKE ME. eiku täh. Mitäs me pärinäkoneet (D NO EI KYLLÄ DARIKAAN VOI KIELTÄÄ JOS SIITÄ LÄHETÄÄN :---D VISKIÄÄÄ no mulla on kaljaa, mut hei, tää olut on viski (DDDDDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Maalis 2015, 23:16

Puolikäärmeen mukaan kukaan ei jäisi velkaa mihinkään suuntaan, tuo ei aikonut vaatia mitään hyvitystä avustaan. Ehkä syynä oli se, että sarvipäinen oli auttanut aikaisemmin ihmisiä ja näki velvollisuudekseen auttaa haltioita, jottei kumpikaan isoista osapuolista olisi vihainen. Ehkä, se ainakin olisi ollut selitys moiselle avuntarjoamiselle. Ainoa aisa mitä sarvipäinen halusi tästä avusta, oli kiitos. Ehkä Dariuksen ego antaisi sen verran periksi, että tuo pystyisi sitten kotiin päästyään kiittämään, mutta juuri nyt kenraali ei katsonut sarvipäistä suopeasti. Tuon äskeiset teot, se katse, ne sanat ja ennen kaikkea veren maistelu, eivät olleet Haukansilmän mieleen. Hän pelkäsi sarvipäistä, enemmän mitä Delathosta... tai Arania... Tai kenraali Argenteusta.
Lorythasin sanoissa oli myös perää. Tuskin sarvipäinen olisi tullut auttamaan alun alkaenkaan, jos olisi halunnut haltiat hengiltä. Noilla oli ollut koko ajan mahdollisuus tappaa heidät, mutta sen sijaan muukalaiset olivat käyttäytyneet erittäin säyseästi ja jopa auttaneet jo kenraalin suhteen. Eihän houraileva Haukansilmä sitä osannut ottaa huomioon tässä mielentilassa. Mutta, Delathos kävi myös mainitsemaan, että näihin puolueettomiin voisi kyllä luottaa. Siinä vaiheessa Darius vilkaisi jokseenkin kysyvästi käsipuolen suuntaan, tietämättä uskoisiko tuota nyt vai ei. Sinällään hän kyllä halusi luottaa Delathosin sanaan, mutta...

Kulmat kävivät kurtistumaan pienesti, Delathosin mainitessa ennemminkin jäävän kissansa seuraan, kuin lähtevän turvaan. Sinällään Darius ymmärsi tuon päätöksen, mutta jostain syystä tuntui pahalta jättää Delathos jälkeen. Kyllä tuo varmasti pärjäsi, olihan mokoma heistä se tähän asti parhaiten selvinnyt. Silti, Darius halusi käsipuolen ennemmin mukaan... Hänellekin tuli turvaton olo ilman Delathosia.
Tummahipiä kuitenkin kävi uhittelemaan kyläpäällikölle tulevansa ja pistävänsä koko Briarin matalaksi jos Winder ei selviäisi perille asti. Nyt kun Velethuil ajatteli asiaa, niin ehkä todella olikin parasta, että yksi heistä - ja ottaen huomioon keitä oli paikalla, niin Delathos oli todellakin sopivin jäämään jälkeen... - jäisi jälkeen. Jos lohikäärmeenratsastajat tekisivätkin jotain ja kuiskaus ei koskaan pääsisi takaisin kaupunkiin asti, olisi heistä ainakin yksi vielä elossa ja valmis viemään viestiä Briar kylän "hyökkäyksestä". Mikään ei tietenkään estänyt Sarvipäistä tai tuon alaisia tulemasta takaisin luolalle tappamaan jälkeen jättäytynyttä, mutta piti vain luottaa, ettei eliittien teurastaminen ollut heidän ajatuksenaan.

Vaernin ehdotellessa, että Winder ratsastaisi hänen kanssaan, kävi Darius heti pudistelemaan päätään.
"Mieluummin käv..elen kuin päästän sinua lähelleni", Darius kävi yskimään sarvipäistä katsellen "L-luuletko että äskeisen jälkeen haluaisin sinut lähelleni?".
"Iriador älä anna hänen tulla lähelle"
, Tällä kertaa kenraali älysi puhua telepaattisesti punapäiselle, jottei kukaan ylimääräinen kuulisi "Pyydän. En halua... en halua häntä lähelle. Hän... ei".


// TANAN ON TAPPIPAIVA DEAL WITH IT! PREPARE YO ANUS HERE I COME T: DELI. eikumitä. PÄRISEEE. No Darihan ei sitä kiellä, tbh yeah. VISKIÄÄÄÄÄÄÄ Meil ei oo kaljaa se ketuttaa >: Meil on rommii tänään <: YARRRRR. NYT HEMMETTIIN SIIT NIIDEN VISKIVIDEOIDES KANS MÄ EN KESTÄ ENÄÄ CRIM. SÄ TAPAT MUT//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vanhoja tuttuja || Crimmmmm

ViestiKirjoittaja Crimson » 18 Maalis 2015, 00:16

Puoliverinen huokaisi syvään, ohimennen kiinnittäen huomiota omaan jalkaansa, jonka nuoli oli aikaisemmin lävistänyt. Ei siihen sattunut, korkeintaan nipisti vähän, eikä se Puolikäärmeen liikkumista haitannut. Kun takaisin Briariin päästäisiin, saattaisi Lorythas sen käydä hoidatuttamassa – mutta sitä ennen siitä ei ollut vaaraa. Tuskin haava edes kamalasti vuoti paksujen, ihonmyötäilevien nahkahousujen lävitse.
Kuten Puolikäärme kuitenkin oli epäillyt, kenraali omalla tavallaan kieltäytyi heti johtajan tarjouksesta, vaikka osittain se myös huvitti sarvipäistä. Puoliverinen se tässä taisi olla se, jota eliittirykmentin olisi kuulunutkin pelätä – vaikka eihän Lorythas yhäkään noille pahaa halunnut. Puolikäärmeen leuka laski hieman alemmas, kohden omaa rintaa, tuon katsellessa osin kulmiensa alta nyt Winderiä.
En - en luule”, kyläpäällikkö totesi pienesti hymyillen ja päätään kallistaen ymmärryksen merkiksi, vaikka rauhallisesti muuten silmäpuolta tarkkailikin.

Sokea kuuli Winderin sanat päässään, mietteliäänä huokaisten toisen tummaa pehkoa vasten. Punapäinen oli tyytynyt kuuntelemaan keskustelua vain hiljaa vierestä, arvaten jo siinä välissä kun Lorythas oli ehtinyt mainita että voisi kenraalin kanssa ratsastaa, ettei Darius sitä hyväksyisi suoriltaan itse. Se tosin… taisi olla paras vaihtoehto. Tuo muukalainen oli hohkanut mukavasti lämpöä ympärilleen, eikä tuskin antaisi kenraalin ainakaan paleltua. Kyläpäällikkö oli jo kerran auttanut Winderiä, miksi tuo sitten yrittäisi pettää toisella kerralla? Vaikka eihän se mahdottomuus tietenkään ollut, mutta jostain syystä sokea aisti, ettei Lorythas tahtonut olla kuin avuksi. Lisäksi jos johonkin noista täytyisi taitojensa puolesta luottaa, niin totta kai se oli päällikkö itse! Johtajan tuli ratsastaa kaltaisensa kanssa, niin se vain kuulosti sopivimmalta.

Ehkä olisi…”, punapäinen aloitti telepaattisesti Haukansilmälle hetken harkittuaan, ”… parempi että menisit hänen kanssaan Darius. En usko että hän sinulle jotain tekisi, hän tietää että saisi Aranin vihan niskaansa myöhemmin, jos kävisi meitä uhkaamaan nyt”. Tuntui pahalta myöntää se, mutta niin se vain nyt oli.
Ole kiltti, suostuisit. Me kaikki haluamme täältä pois, mutta jos kenenkään kuuluisi ratsastaa täältä Lorythasin seurassa, niin se olet sinä. Hän oli niin… lämminkin… et joutuisi enää palelemaan”, Iriador jatkoi telepaattisesti huolen sekoittamalla äänellään. Nuorempi olisi vain halunnut halata Haukansilmää, purkaen siitä tulevan turhautumisensa terävänä huokaisuna toista vasten.
Meitä on kolme, joten yksi per kullekin joka tapauksessa. Irrotetut haarniskat voidaan kerätä satulalaukkuihin talteen, niin niitä ei tarvitse suotta enää ylle pukea”, puoliverinen ilmoitti ääneen, kun oli mielestään seurannut hiljaisuutta tarpeeksi kauan. Kenties haltiat neuvottelivat keskenään telepaattisesti juuri sillä hetkellä, mutta Lorya nyt ei varsinaisesti haitannut vaikka joutui odottamaan. Enemmän tämä maksoi pois Kuiskaukselta, ei heiltä.


//MUTKUN PERKELE! AAAAAAAA T:MINÄ. Imean what. PÄRINÄ ON PARAS, kunhan ei liiaksi pärise. ROMMII <3 senkin piraatit. MINÄ EN LOPETA KOSKAAN, paitsi sitten kun kerron niin huonon jutun, että hajotan itseni lopullisesti. Nimimerkillä, "Nojaa eteenpäin nii mä katon tän propellin paikalleen" (DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

EdellinenSeuraava

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron