Ja tunteet kuumenevat

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Nipustin » 18 Tammi 2014, 01:20

//Ja vielä jatkoa Lörrin ja miun peliin! Joten Lörri ja Nau, jälleen kerran lava ois teidän~//

Phoenix

Päät pikkuisen kylän raitilla kääntyilivät ja ihmiset puhelivat levottomina. Talvi oli juuri kaikista kylmimmillään, pakkasta oli niin paljon ettei ulkona viihtynyt muutamaa tuntia pidempään pakkasen purtavana, joten tämä näky oli kyllä kerrassaan jotain. Ennen näkemätön muukalainen asteli rennosti keskellä tietä katse tyhjyyteen tuijottaen. Kulkija oli punahiuksinen, tulitukka suunnilleen samaa väriä kuin tuon pelottavan poikkeukselliset silmät. Millä olennolla oikein oli noin punaiset silmät, kuiskittiin. Paholainen oli tainnut saapua kylän riesaksi. Eikä tässä vielä edes se kaikista kummastuttavin asia, vaan tuo kulkija näytti kyllä ihmiseltä, oikein kookkaalta ja - täytyyhän se mainita - komealta sellaiselta, lukuunottamatta noita pelkoaherättävän punaisia silmiä ja sitä pikku faktaa ettei miehellä ollut yllään mitään yläosaa. Ja tuon astellessa ei vain punapään hengityshöyrynnyt vaan koko kuuma olemus! Kerrassaan kummallinen alku tälle päivälle joka oli vaikuttanut niin tavalliselta...

Phoenix löysi itsensä kulkemassa Quinn metsän uumenissa, jossa huomasi pian ajautuneensa johonkin kylänpahaseen. Kaipa tämä kävisi ainakin yöpymispaikaksi. Hän ei ihan ymmärtänyt mikä hänen mieltään riivasi, mutta aina nukkuessaan hän näki uudestaan ja uudestaan näitä omituisia unia - kuin painajaisia - ja valveilla ollessaan hänellä oli kummallisia tuntemuksia, joille hän oli nyt viimein päättänyt antautua. Niitä seuraten tännekin oli päädytty. "Jumalauta, jos jollakin on mulle asiaa sanois ees selvästi eikä tälleen kuiskien ja supisten niin etten kuitenkaan edes tiedä mitä hittoa mä täällä teen!" Phoe jupisi mielessään kiukkuisena, täysin välinpitämättömänä sille miten kyläläiset häntä tuijottivat ja miten hänestä kuhistiin. Ehkä olisivat pelänneet häntä enemmän ellei hän kuitenkin näyttäisi täysin ihmiseltä kuitenkin ihmisten asuttamassa kylässä. Olisi lihaskimppu tietysti voinut vaivautua heittämään ylleen jonkinlaista suojaa ettei ihan hätäännyttäisi kaikkia. Mutta näh, tehty mikä tehty.
Feeniks etsi pikku kylästä majatalon - joka olikin varmasti ainoa laatuaan - ja asteli sisään. Näköjään majatalo oli samalla kapakka, mikä sopi kyllä paremmin kuin hyvin juuri nyt kun täytyi vaimentaa omituisia tunteita ja kuiskailuja päästä! Phoe asteli tiskille ja tilasi rommia, koko pullollisen. Hän istui tiskin reunassa olevalle jakkaralle, ja ei aikaakaan kun joku nuori ja ihan näpsäkkä tytön alku tuli jututtamaan häntä. Phoenix nosti väsyneen poissaolevan katseensa tuohon hameväkeläiseen, joka vain kihersi uteliaisuudesta tietää kuka tämä kulkija mahtoi olla. Phoenix ei jaksanut esittää kiinnostunutta mutta nousi kuitenkin ylös ja kumartui tytön ylle tuijottaen mysteerisen värisillä silmillään suoraan viattoman eloveenaneidon silmiin. "Kuule, et halua sotkeutua leikkimään minun kanssani. Satutat vain itsesi. Kannattaa uskoa kun kerrankin varoitetaan, ja joo kuule olet varmasti oikein erikoinen pikku tyttö mutta minusta sinussa ei ole mitään mielenkiintoista." Vaikutus tuohon luonnonlapseen oli murskaava. Koko iloinen ja pirteä olemus oli murskattu kertaheitolla ja Phoe näki kuinka kyyneleitä muodostui nuoren naisen silmiin. Hän oli jälleen tartuttanut yhden persoonan omalla masennuksellaan mutta kiinnostiko se tätä tunnevammaisuudella kyllästettyä ihmisfeeniksiä? Eipä nimittäin vähääkään.
Tyttö painui matkoihinsa, Phoenix sai romminsa ja alkoi juoda. Pikku hiljaa olo päässä alkoi olla tasaisempi, ainakaan mitään kummallista kutinaa ei enää ollut, vain ihana humalan harmaus ja utuisuus. "Nau..." Phoenixin mieli yllättäen kuiskasikin miehelle oikein kuuluvasti ja mies refleksin omaisesti vei kätensä korulle joka roikkui hänen kaulassaan. Sitten otettiin rommia kunnon huikka ja siihen loppuivat siltä illalta kaikki kuiskinnat päästä. Onneksi, Phoenix ei nimittäin halunnut käsitellä näitä tuntemuksia. Mihin Nau oli kadonnut, miksei tuo ollut sanonut mitään. Eikä tulisielu varsinkaan aikonut hetkeksikään myöntää itselleen että kaipasi sitä ihmistä todella paljon, ei, sillä se olisi heikkoutta. Joku sanoisi että rakkautta, mutta koska Phoen sanakirjasta ei moista sanaa edes löytynyt tyytyi hän uskomaan että heikkoutta.
Nipustin
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Lörri » 18 Tammi 2014, 11:08

Nau

Kuului muutama terävä haukahdus. Räme kolisteli vauhdikkaasti huoneen nurkasta tiskin ääreen, kaadellen tuoleja ja tönien pöytiä tieltään. Sitten se loikkasi kahdella jalalla kohti tiskin ääressä murjottavaa muukalaista inisten ja ynisten innoissaan. Häntä vatkasi innokaasti ja iloisena puolelta toiselle, ja koira valaisi koko huoneen energialla nimeltä ilo. Se olisi mielellään pessyt koko Phoenixin märäksi päästä varpaisiin, mutta tummanvihreisiin pukeutunut, kuusissakymmenissä oleva solakka ja pitkä mies säntäsi koiran perään, tarttui sitä niskavilloista ja äristen kiskoi eläimen pois. Hän komensi sen saman tien ulos, ja oven kolahduksen jälkeen palasi itse takaisin tarjoilutiskin ääreen, muukalaisen luo. " Olen pahoillani äskeisestä! Ei tuolla ole yleensä tapana käyttäytyä tällätavoin." Suikka sanoi miellyttävällä äänellään pahoittelevaan sävyyn, ja ojensi kokeeksi kätensä kohti muukalaista. " Minua kutsutaan Suikaksi. Saanko tarjota seuraavan kupillisen, vaikkapa vahingonkorvauksena äskeisestä?"
Suikka oli hyvin mielissään, kun kylän rauhaa tähänkin aikaan vuodesta rikkoi jokin kulkija muusta maailmasta, ja lyöttäytyisi mielellään tämän seuraan. Vaikka tämä kyseinen kaveri ei suurin surminkaan vaikuttanut siltä, että oli hilpeällä tuulella ja kaipasi kenenkään tai minkään seuraa. Lisäksi tämä kulkija eritoten vaikutti mielenkiintoiselta tapaukselta, ja Suikan mielessä välkehti ajatus, jonka oli polkaissut vauhtiin Rämeen yllättävä reaktio miestä kohtaan...kookas, punasilmäinen lihaskimppu vastasi kyllä Suikan saamaa käsitystä, mutta olisiko moinen sattuma ja tuuri mahdollista? Jos, niin sattumasta ja tuurista ei lienyt enää kyse laisinkaan. Mutta, jos omituinen matkamies ojentaisi kätensä; olisiko se lämmin?
Jos niin olisi, Suikan täytyi koettaa pelata sitten oikein ja toimia rakentavasti...sillä tässäpä tulisi mahdollisuus korjata asiat järjestykseen, jossa niiden kuuluisi olla, ja pelastaa muutama mieli ja elämä ihmisen, ja muiden olentojen, typeryydeltä.
Viimeksi muokannut Lörri päivämäärä 19 Tammi 2014, 00:11, muokattu yhteensä 1 kerran
Lörri
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Nipustin » 18 Tammi 2014, 14:15

"Mitä helv--!" Phoenix manasi kun yllättäen hänen murjotuksensa katkaisi hyppivä karvaolento. Phoe liikahti ärsyyntyneenä kaemmas koirasta kun jostai syöksähti jo hyvin säilynyt mutta varmasti silti jo iäkäs ihminen kiskomaan koiraa irti feeniksistä. Onneks Rämeen aikomus nuolla Phoenix läpikotaisin ei onnistunut sillä Räme raukka olisi saanut ilmaisen trimmin siltä seisomalta, eikä edes kivutonta trimmiä, vaan hyvin kuumottavan.
Kun mies kuitenkin raahasi tuota innokasta ja onnellista eläintä ulos Phoe katsoi sen perään kulmat epäuskovasti kurtussa. Miksi tuo nelijalkainen näytti niin tutulta? Samassa tuo mies joka oli äsken koiran nakannut pihalle palasi Phoen luokse pahoitellen koiran käytöstä. Pahoittelujen lisäksi mies ojensi myös kätensä ja esittäytyi hyvien käytöstapojen mukaisesti. Phoenix tuijotti punniten vaihtoehtojaan toisen silmiin, ihan hiljaa ja ilmeettömänä. "Miksipä ei", hän murahti lopulta toisen tarjoukselle tarjota Phoelle jotain juotavaa pahoitteluina äskeisestä häiriöstä, "Phoenix." Phoe puristi toisen kättä ehkä tarpeettoman tiukasti mutta hän oli vieläkin hämillään äskeisestä koirasta. Oli ollut niin tutun oloinen, vaikuttikin siltä että se tunsi Phoen entuudestaan vaikka mistä näistä hulluista piskeistä ikinä tiesi?
"Suikka..." Phoenix makusteli toisen nimeä ja yritti muistaa miksi sekin kuulosti niin tutulta. Samalla kulautettiin kurkusta alas loput rommista. Hänestä tuntui kuin hän olisi elänyt tämän kaiken jo kertaalleen. Olisiko mahdollista että hän oli ollut tässä kylässä ennenkin? Sata vuotta on pitkä aika elää, ehkä hän oli jo unohtanut osan paikoista joissa oli käynyt. "Olemmeko me tavanneet? Vaikka voisin kuvitella ettei, sillä sinä et tiennyt kuka minä olin ja esittäydyit..." Phoenix totesi tuijotellen Suikkaa tutkivasti. Ei kyllä näyttänyt tutulta. Kuulosti vain. Ehkä äänet hänen päässään olivat kuiskineet tuostakin tyypistä kun kerran niin tutulle kuulosti.
Nipustin
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Lörri » 18 Tammi 2014, 17:05

Kyllä vain, oikea mies. Phoenixin kädenpuristus oli lämmin, miltei kuuma, ja tuju.
Suikka veti puisen jakkaran alleen, ja istahti rennosti Phoenixin viereen. Sitten hänen kasvoilleen levisi hitaasti hymy. Hän muisti jotain. " Rommia, niinkö?" Samooja kysyi feenixiltä. Nau oli kertonut miehen viehtymyksestä tähän kyseiseen alkoholijuomaan. Suikkaa hymyilytti myös se, miten olikin niin sopivaa, että jos hänen tuliluontoinen pikkutyttönsä otti ja rakastui, mies oli juuri tälläinen. Kuinkas muutenkaan? Suikka tarkasteli Phoenixia hienovaraisesti, eikä voinut olla huomaamatta, miten selkeä oli yhdennäköisyys tämän miehen ja pienen Felixin välillä. Kukaan ei voisi erehtyä, että heidät oli samasta puusta veistetty.
Suikka oli hieman hämmentynyt. Hän ei tiennyt, miten tässä tulisi toimia, ja mitä hän voisi paljastaa ja kuinka edetä, ettei aiheuttaisi kohtausta, joka voisi johtaa ties mihin, ja ainakin johonkin ei toivottuun lopputulokseen. Hän halusi korjata asiat, tai auttaa siinä, sillä mies ei kestänyt katsella, miten hänen tulipunaruusunsa kuihtui päivä päivältä pahemmin. Askel laahasi, ja naurun ja veikeyden sijalla olivat syvät, kaihoisat huokaukset, ja synkkämielisyys. Hän kuristuisi pikku hiljaa ja pala palalta elävältä, jos tämä jatkuisi. Suikka ei ollut nähnyt Naun ennen alati vilkkuvia hymykuoppiakaan aikoihin. Vain pikku Felix sai ne toisinaan esille äitinsä kasvoille. Niin. Lapsi ennenkaikkea. Suikka oli sitä mieltä, että Phoenixin täytyi saada tietää lapsesta, ja pojalla oli oikeus isäänsä; oikean isäänsä. Olkoon äiti mitä mieltä tahansa. Mutta ei hän voisi tätä, tai muitakaan asioita sylkäistä miehelle noin vain. Ei.
" Ei, me emme ole tavanneet aiemmin." Suikka sanoi, niin kuin asia olikin, ja kääntyi sitten tiskin takana seisovan Matildan puoleen tilatakseen kaksi Rommilasillista. Suikka mietti, että pitäisikö hänen sanoa nyt, että tiesi miehestä oikeastaan enemmän, kuin tämä itse? Ja Suikka oli viisas mies, hän näki, ja yhdisteli kuulemaansa ja tietämäänsä nyt sen, mitä ei Phoenix itse, eikä Nau ollut nähnyt tai ymmärtänyt. Feenix näytti riutuvan rakkaudesta, muttei tunnistanut sitä, eikä ehkä halunnutkaan tunnistaa, vaan työnsi sitä pois. Ja Nau oli ollut pelkuri, ja paennut, totuuden jäädessä hämärän peittoon kummaltakin.
Matilda tarjoili Suikan tilauksen, ja tämä sysäsi lasin Phoenixin nenän alle, ilmoittaen Matildalle, että nämä menisivät " piikkiin." Suikka ryyppäsi pitkään ja hitaasti lasistaan. " Me emme ole tosiaan tavanneet, mutta sinä olet saattanut kyllä kuulla minusta." Mies sanoi ja hymyili jälleen miellyttävää hymyään. Nau oli kertonut hänelle kyllä kaiken, myöskin sen rutto-episodin, ja mikä sekaannus Suikan nimestä oli syntynyt. " Mitäs, jos sanoisin, että täällä on eräs henkilö, joka sinun täytyy tavata? Ei siis täällä majatalossa, mutta tässä kylässä. Ja vaikka sinusta tuntuisikin että et tahdo tavata ketään, niin usko pois, että tämän tahdot. Hänellä on...tiedossaan jotain sellaista, joka sinun pitää saada tietää."
Lörri
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Nipustin » 23 Tammi 2014, 17:13

Phoenix naurahti narisevasti, sarkastisesti. "Enpä kuule usko että kiinnostaa..." Hän silmäili Suikkaa arvioiden mahtoiko tuo samooja kenties kiristää häntä tällä tiedolla. No ainakin oletettavasti valehti. Phoenix ei muistanut kunnolla milloin viimeksi olisi hänen mielenkiintonsa herännyt, nythän tuo tuntui olevan syvässä talviunessa. "Mutta joo kuule, tiedän että olen erikoisen näköinen ja muuta, muttei mua kyllä nyt älyttömästi kiinnosta osallistua mihinkään kykyjen etsintä leikkeihin tai vastaaviin. Jos kerran on joku joka mun pitäis tavata niin kovasti niin saa ite raahautua tänne, en usko että mikään tieto liikuttais mua niin paljon että lähtisin etsimään työkseni jotain tyyppiä."
Juodessaan rommia Phoe pohti Suikan sanoja. Mitenniin hän oli kuullut toisesta? Ei vaikuttanut mitenkään maineikkaalta hemmolta, aika tavanomaisen samoilijan näköinen oli. Jälleen Phoen arvioiva katse rullasi edestakaisin Suikkaa. Hän ei muistanut yhtään. Mutta silti tuo toinen selvästi tunsi hänet. Silloin se iski häneen.
Riutuvan naisen kasvot! Korkea kuume, kuumehoureet... Ja Suikka. "Nau..." Phoenix ajatteli ääneen hädintuskin kuuluvasti. "Sinä!" Phoenix huudahti ja nousi tuoliltaan Suikkaa kohden, selvästi hakien uhkaavuutta tilanteeseen pituudellaan. "Sinä, tiedät missä Nau on?" Phoe tiesi että se varmasti kuulosti hullujen houreelta, mikäli Suika ei äskeisillä jorinoillaan olisikaan tarkoittanu tuota kadonnutta ihmistyttöä. Mutta nyt kun Phoenix yritti humaltuneella mielellään ajatella, hän ymmärsi että Nau olisi varmaankin ainoa ihminen jonka hän olisi kiinnostunut tapaamaan juuri nyt. Äänet hänen päässään saisivat rauhan ja samoin hän itse tietäen mitä toiselle oli käynyt kun tuo katosi. Niin hän ratkaisisi arvoituksen, saisi sillä rauhan.
Nipustin
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Lörri » 23 Tammi 2014, 23:00

Suikka - kuin myös tiskin takana häärivä Matilda- säikähti Phoenixin huudahtaessa, karatessa äkisti pystyyn ja kallistuessa häntä kohden. Suikalla oli erittäin nopeat refleksit ja ketterä ruumis ikäisekseen mieheksi, jotka hänen elämäntapansa oli hänelle suonut, ja jalat harallaan mies loikkasi taaksepäin tuoliltaan, jääden jännittyneenä seisomaan sen toiselle puolelle. Feenix ei kuitenkaan - ainakaan toistaiseksi - käynyt hänen kimppuunsa, joten mies jäi aloilleen, ja katseli tarkkaavaisena Phoenixin kasvoja ja hurjia punaisia silmiä.
Huh! " Kyllä tiedän." Suikka sanoi , ja kiirehti lisämään; " Haen tytön tänne, ihan heti." Hän ei jäänyt odottamaan enempiä reaktioita Phoenixilta, vaan kierähti kannoillaan niin pontevasti , että pitkän takin lieve hulmahti ilmassa; harppoi Matildantuvan ovelle, ja katosi.

Räme oli ilmestynyt hurjaa laukkaa, huurteen harmaamana Jeedin tuvan ovelle, ja vaatinut terävästi haukkuen Naun lähtemään mukaansa. Nau pelästyi koiransa käytöstä. Hän oli varma, että nyt oli jossain jokin hätä, sillä niin kiivasta oli koiran käytös. Nau ei ehtinyt pukeutua sen kummemmin; hän heitti vain harmaan hupullisen villaviitan ylleen, tuohivirsut jalkoihinsa ja juoksi koiran perässä ulos pakkaseen. Hän tiesi että Räme oli ollut Suikan matkassa, joten hän ilman muuta pelkäsi, että miehelle oli tapahtunut jotain. Nau juoksi minkä hameenhelmoiltaan ja tuohivirsuiltaan pääsi. Ensimmäinen kerta pidempään aikaan; kun hän saattoi muistaa, jolloin hän kaipasi vanhoja ja luotettavia nahkasaappaitaan. Räme vei häntä niin sanottua kylän keskustaa kohden. Pakkanen käristi inhottavan tuntuisesti keuhkoissa, mutta Nau ei piitannut siitä. Valtoimenaan hulmuavat hiukset saivat hetkessä samanlaisen kuurapeitteen, kuin Rämeelläkin oli turkissaan.

Viitan alla Naulla oli yllään ohuehko ja väljä, lohenpunainen pellavapaita, jonka korkeassa kaula-aukossa ja pitkien hihojen suissa pursuilivat röyhelöt. Hänen entistä uhkeammat rintansa olivat vailla minkäänlaista kuretta paidan alla; Tämäkin hankaloitti juoksemista. Nau eli elämää, jossa moisia ei juuri oltu tarvittu. Hän ei tavallisesti juossut, ratsastanut tai kiipeillyt, eikä tehnyt mitään muutakaan, jossa vallaton rintavarustus olisi ollut haitaksi.
Hame oli karkeampaa pellavaa, ja ulottui nilkkoihin asti, aiheuttaen sekin melkosien esteen rivakalle etenemiselle. Hame oli väriltään samaa lohenpunaista kuin paitakin. Uumilleen Nau oli sitonut valkean esiliinan jonka reunoja yhtälailla kiersivät röyhelöt.
Puvun lohenpunainen väri kyllä sopi Naulle, korostaen naisen rusottavaa hipiää ja vapaana hulmuavaa puolukanpunaista kiharamerta, mutta se ei todellakaan sopinut siihen persoonaan, joka sitä kantoi. Ainakaan siihen, kuka tämä oli aiemmin ollut. Nau ei kantanut yllään korun korua, ellei Jeedin vaatimatonta kultaista vihkisormusta vasemmassa nimettömässä laskettu. Askelten tahdissa ei helissyt messinkirenkaiden kilinä, kaulalla ei välkkynyt ketjujen hohde.
Kuitenkin naisesta tihkui yhä eroottisuus, voimakkaana. Hän oli oikeastaan hieman laihtunut aiemmasta. Seurauksena suhtkoht liikkumattomasta elämäntavasta hänen lihaksensa olivat lähes kadonneet. Mutta lapsen saaminen oli entisestään muhkeuttanut hänen rintojaan ja lanteitaan, joten luontainen tiimalasivartalo oli näin vain korostunut, vatsan käydessä kapeammaksi lihasten kadotessa. Kylän miehet; he kyllä tiesivät, kuka oli Jauholan Jeedin Nau. Usein häntä katsottiin, ja monien miehen päiväunet koskettivat tätä kaunispiirteistä naista, joka oli kuin heidän kotikylänsä kaduilla asteleva elävä pala fantasiaa. Hekuma liikkui naisen lanteilla, jäsenissä, koko olemuksessa, mutta itse hän ei sitä enää tiedostanut, ei tarvinnut, eikä kohdistanut mihinkään. Hänelle se oli poissa, mutta ei tuo voimakas ominaisuus siitä huolimatta suostunut uinumaan, vaan tihkui ympäristöönsä kuten ennenkin.
Naisen vihreistä silmistä oli kaikonnut hänelle niin luontainen pilke. Kaikki se leikkisyys, villeys, ilkikurisuus ja elämänpalo, sisäinen tuli, oli vetäytynyt pois, ja tilalla oli kaunis kaihomielisyys ja surumielinen kimallus. Nau oli jollain tasolla luovuttanut elämästä ja hyväksynyt kohtalonsa uinuvan pikkukylän rauhallisena osasena, kuuliaisena vaimona ja velvollisuuden tuntoisena äitinä. Hän ei enää edes kaivannut metsään, ratsastamaan tai saalistamaan, ei yöpymään rätisevän nuotion ääreen. Hän ei kaivannut Obelin pohjattomaan kirjastoon ahmimaan tietoa kaikesta mitä maailmassa oli. Hän ei kaivannut ulkomaailmaan, kaupunkeihin ja seikkailuihin, hän ei oikeastaan kaivannut oman kotipiirinsä ulkopuolelle. Hänelle riitti pienen poikansa ja kotieläinten hoito ja taloudesta huolehtiminen. Tai niin hän oli päättänyt. Yhtä hän vain kaipasi, saamatta siltä rauhaa. Vuoteessa miehensä vierellä, hän kaipasi. Suostuessaan kuuliaisesti ja kiltisti miehen hyväiltäväksi ja rakasteltavaksi; hän kaipasi. Vihkialttarilla, hän oli kaivannut; tuntenut tekevänsä väärin. Ja katsoessaan pientä poikaansa joka aamu, joka päivä ja ilta, hän kaipasi, ja näki kaipauksensa kohteen tässä lapsessa, niin elävänä ja niin läsnä.

Naun vanhemmat olivat aluksi olleet iki onnellisia saadessaan tuhlaajatyttärensä takaisin ja nähdessään hänessä tapahtuneen mielensä myötäisen muutoksen. Tytöstähän oli tullut aivan oikea nainen! Ei enää mikään kuriton ja kesytön hurjapää, jonka tulevaisuudesta saattoi olla vain hyvin huolissaan. Nau käytti hameita, oli kasvattanut upeat hiukset, jotka ulottuivat aina puoleen selkään, oli astunut hyvään avioliittoon, saanut perheen lisäystä ja mikäs tässä enää oli? Ei ollut murhetta lapsesta.
Vain Suikka oli alusta asti nähnyt mitä tapahtui, ja oli ehkä ainoa, joka hänen sydäntään saattoi ymmärtää. Hän näki tytön tuskan ja masennuksen, alistumisen ja luovuttamisen, sekä särkyneen sydämen aiheuttaman tuskan, mutta myöskin lapsosen tuoman suuren ilon ja hellyyden. Suikka oli myös ainoa, jolle Nau oli kertonut kaiken asioistaan, juuri niin, kuin ne olivat menneetkin. Suikka oli viimeaikoina nähnyt tytön tilan vain pahenevan, ja hän oli keskustellut Kaarinin ja Roon kanssa vakavasti, koettaen avata heidän silmänsä. Pariskunta oli aluksi ollut hyvin hämmästynyt ja epäuskoinen, mutta vähitellen hekin olivat alkaneet miettiä asioita, ja ehkä Suikka oli kylvänyt jonkinlaisen ymmärryksen siemenen.

Suikka oli aivan juuri ennättänyt poistua paikalta, kun Räme loikki kiivaasti puiset portaat ylös Matildantuvan kuistille, läähättävän; pakkasen että ponnistuksen punaaman Naun kiirehtiessä sen perässä parhaansa mukaan.
Nau tuuppasi rajusti oven auki. Kylmän ulkoilman sekoittuessa yhdeksi tuvan lämpimän ja kostean ilman kanssa, nainen seisoi hetken keskellä huurupilveä, voimatta nähdä mitään. " Suikka!? Missä suikka on? Matilda, mikä täällä on hätänä!?" Nau kysyi kiivaasti, tuupaten oven jäljessään kiinni.
Nostaessaan katseensa hän näki Phoen suoraa edessään.
Hetkisen Nau vain tuijotti outo, venähtänyt ilme kasvoillaan. Kesti hetken, ennenkö viesti välittyi verkkokalvoilta hänen aivoihinsa. Käsi lennähti suun eteen, mutta ei mahtanut mitään huudahdukselle, joka Nausta lähti. Naun sydän takoi hirveää vauhtia. Ensin hän asteli takaperin muutaman epävarman askelen, saaden sitten vauhtia jalkoihinsa. Hän kääntyi ovelle, ja koetti kiskaista sen auki, mutta uksi ei suostunut aukenemaan. Nau kuuli Matildan sanovan jotain jossakin, muttei piitannut siitä. Hän halusi pois! Nau ryskäsi ovea jo pakokauhun ja epätoivon vimmalla, kunnes se yhtäkkiä lennähti selälleen, saaden naisen kompuroimaan ja liki kaatumaan. Hän kompuroi edelleen ulos ovesta kuistille, jalkojen lähtiessä juoksemaan kohti portaita, ja pois! Mutta hänen kätensä eivät tehneetkään yhteistyötä toisen raajaparin kanssa, vaan ne nappasivat kiinni kaiteesta joka kuistia reunusti, ja nykäisivät hänet täydestä vauhdista pysähdyksiin puristuen jäisen puun ympärille lujasti. Päässä suhisi, ja hänen vartalonsa tärisi kauttaaltaan; rasituksesta, ja järkytyksestä. Hulluksiko hän oli tulossa?! Näkikö näkyjä, ja sekoili sitten kuin mielipuoli?! Vai....Nau kääntyi hitaasti katsomaan ovea kohti. Oliko se ihan oikeasti ollut Phoenix?

/ Jonkinmoinen Hittinen /
Lörri
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Nipustin » 26 Tammi 2014, 12:33

//Pikku Hr. Hittinen vain, I don't mind~//

Toinen oli säikkynyt Phoenixia niin että oli hypähtänyt välittömästi alas jakkaraltaan. Mitä ihmettä tuo kuvitteli? Että hän kärventäisi hengiltä miehen joka oli ainoa johtolanka Nausta vuoteen? Eihän tuo ukko ajatellut nyt yhteen selkeästi, Phoenix tarvitsi hänet elossa ja sellaisessa kunnossa että voisi kipittää hakemaan Naun paikalle mikäli tuo täällä kerran oleskeli. Niin tuo toinen päätti tehdä, lähtikin melko liukkaasti. Phoenix ei istuutunut alas enää. Hän asteli hermostuneena tiskin välittömässä läheisyydessä ja huomasi vilkaista paikan omistajaa, joka näytti hieman järkyttyneeltä, ehkä jopa pelokkaalta. "Jatka ny vaa niitä hommias..." Phoenix murahti ja Matilda säikähti hieman tuota miehen epäkohteliasta äänen sävyä sekä punaista tuijotusta ja alkoi kiireesti hinkata tiskiä puhtaaksi.

Phoe oli hermostunut. Hänestä tuntui siltä kun hän saattaisi oksentaa. Pitäisiköhän? Olihan tässä tullut juotua jo melkoista kyytiä aika paljon. Mutta hänhän vaikuttaisi vain huonoviinapäiseltä juopolta jos nyt alkaisi oksentelemaan! Olihan tuota ennenkin juotu, täytyi vaan terävöittää aisteja, niin juuri! Terävöittää!
Päästäkseen enemmän oman rauhan tuntumaan, hän hakeutui tiskin luota huoneen nurkkan joka oli tyhjillään tehdäkseen keskittymisharjoituskia. Feenix komistus sulkisilmänsä ja veti syvään henkeä. Uloshengityksellä hänen suustaan pursusikin lieskoja, suorastaan kuin lohikäärmeen kidasta. Lieskat olivat kyllä ihan harmittoman pieniä eivät mahtavia kuten edellämainittujen liskojen. Eihän Phoe nyt sentään halunnut aiheuttaa tulipaloa köyhän pikku kylän ainoaan majataloon. Sitten hän yritti kuulla. Mitä vain eroteltua normaalista poikkeavaa ääntä. Pian hän huomasikin kuulostelevansa erästä tiettyä ääntä, nimittäin Naun korvissa aina roikkuvien korujen iloista kilinää. Sitä ei kuulunut, vaikka hän kuinka yritti. Eipä tietenkään, Nau oli varmasti vielä jossain kaukana. Miksi nainen olisi tullut tälläiseen paikkaan? Suikan takiako? Ja päätti jättää hänet yksin ilman mitään selitystä? Uusi tunne nousi Phoen sisällä. Hän alkoi kiihtyä, mustasukkaisuuden, hylkäämisen ja raivon hyöriessä hänen hurjastuttavissa silmissään. Mitä helvettiä hän täällä odotteli jotain tissieläintä joka ei edes ollut viitsinyt selitää lähtemistään!

Phoenix harppoi kohti ulko-ovea päättäneenä lähteä täältä ennen kuin Nau ehtisi paikalle. Olisi tuon vuoro miettiä mihin Phoe olisi voinut vain mennä, antamatta minkäänlaista selitystä! Juuri kun Phoenix oli oven edessä siitä syöksähti sisään joku kotirouva. Phoenix olisi väistänyt toisen ja mennyt ulos mutta samalla kun tuo vain pääsi sisään kuului tuttu ääni: "Suikka!? Missä suikka on? Matilda, mikä täällä on hätänä!?"
Sisään rynnännyt nainen oli hengästynyt, eikä kyennyt tajuamaan että kuka hänen edessään seisoi, vaikkei Phoe ollut muuttunut juuri päivääkään. Ennen täydelliset kasvot olivat nyt hieman murheen vääristämät ja unettomuuden runtelemat. Pitkä tukka oli nirhitty lyhemmäksi. Muuten Phoesta ei nähnyt ajan kulumista olleskaan.
Phoenix kykeni näkemään edessään olevan olennon täydellisesti muttei silti voinut uskoa tuon olevan Nau. Ääni täsmäsi, ja nyt kun hän tuijotti tuota tarkemmin se oli kyllä ihan Naun näköinen, muttei tippaakaan Naun oloinen. Mitä helvettiä tuolle oli tapahtunut. Näytti oikeastaan aikapaljon sellaiselta kotirouvalta joita Phoenix yleensä viihdytteli vapaa-ajallaan. Sellaiselta joka eli kurjassa avioliitossa ja oli hukannut itsensä.
Phoenixin tulistunut katse oli hävinnyt välittömästi kun hän oli tunnistanut Naun mutta nyt kasvoilla oli epäuskoa ja ehkä jopa inhoa. Hän ei sanonut mitään, eikä sanonut hänen entinen rakastajansakaan kun lopulta nosti katseensa myös mieheen. Koko tupa tuntui hiljentyneen tuijottamaan kaksikkoa sillä ilmassa oli räjähdysvaaran tuntua kaiken aikaa. Puhumalla sen saattaisi vahingossa laukaista.
Nau kiljaisi. Se pirstoi hiljaisuuden viiltävällä äänellää kuin lasivaasin. Naisellisempi punapäistä meni selvästi paniikkiin ja tuon yrittäessä riuhtaista takana olevaansa ovea kiireesti auki, Phoe nojasi oveen toiselle kädellään pitääkseen sen kiinni. Hän ei vieläkään tiennyt mitä helvettiä halusi Nausta tai mitä tuolle Naun näköiselle kotirouvalle oikein pitäisi sanoa tai miten tässä tilanteessa toimia, mutta hänen kehonsa toimi omillana ja päätti ettei Naua ainakaan saanut päästää katoamaan enää. "Päästä se tyttö menemään!" Kuului vihainen huudahdus tiskin takaa. Phoe vilkaisi olkansa ylitse äänen suuntaan ja samalla päästi oven avautumaan.
Nau ryntäsi ulos, ulko-ovi jäi auki tuon jälkeen ja Phoe astui paremmin oviaukolle juostakseen toisen perään, mutta se ei näyttänytkään olevan tarpeen. Ihmisnainen, joka oli varastanut tämän kuolemattoman sydämen, oli takertuneena jäiseen kaiteeseen hyvin sekalaisen näköisessä mielentilassa. Tuon vihreät kauniit silmät, joista kaikki elämänilo näytti kuolleen, kääntyivät tuijottamaan Phoenixiä, joka oli edelleen oven suussa.

Phoenixin teki mieli päästää liskansa vapaaksi ja riehumaan. Hänen teki mieli polttaa koko kylä maan tasalle, katsoa sen palavan. Mutta taas toisaalta hänen teki mielensä vain napata tuo Naun kaksoisolento syleilyynsä, suudella tuota kaikella sillä palolla mikä saattaisi polttaa koko kylänkin maantasalle. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Hän voi jälleen pahoin.
"Saat paleltumia idiootti!" Phoenix lopulta pitkän tuijotuksen jälkeen murahti ja asteli Naun luokse laittaen lämpimät kämmenensä tuon käsien päälle jotka olivat kiinni jäisessä puukaiteessa. Hän halusi ehdottamasti olla Naun kanssa kahden sillä kaikki mitä hän saattaisi tehdä tytölle olivat ehdottomasti jotain sellaista jolle hän ei haluaisi todistajia. "Kävelylle," Phoenix kuiskasi Naun korvaan yrittäen samalla irroittaa omilla käsillään Naun kädet kaiteesta, "Nyt. Oot mulle selityksen velkaa Nau."
Nipustin
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Lörri » 26 Tammi 2014, 14:26

K15


Phoenix. Phoenix. Phoenix. Phoenix.
Naun sydän tuntui hakkaavan tuota nimeä. Hänen teki yhä mielensä juosta, paeta paikalta. Hän olisi varmaan lopulta onnistunut niin tekemäänkin, ellei Phoenix olisi tullut hänen luokseen ja tarttunut kiinni hänen käsiinsä, jotka olivat puristuneet kaiteen ympärille. Veri oli lakannut kiertämässä niistä sekä puristuksen voimasta, että hyisestä kaiteesta johtuin. Nau tajusi miehen haukkuvan häntä idiootiksi, samalla, kun uskomattoman lämmin ja hyvältä tuntuva kosketus irrotti hänen kätensä kaiteesta. Nau ei irrottanut otettaan itse, hänen kätensä ikään kuin sulivat irti miehen otteessa. Sitten hän seisoi siinä avuttomana, kädet Phoen käsissä. Nau nosti kimaltavan katseensa miehen kasvoihin, ja suuret, lämpimät kyyneleet alkoivat hitaasti vieriä hänen punakoille poskilleen. Nau ei saanut sanottua yhtään mitään. Mitä hän olisi voinut sanoa? Selityksen? Selittää? Miten hän voisi selittää...? Yhtäkkiä Nau kiskaisi kätensä pois Phoen omista, ja syöksähti tätä vasten, puristaen käsivartensa lujasti miehen vyötärölle. Hän painoi kyyneleiset kasvonsa vasten miehen paljasta yläruumista, mutta sen sijaan, että olisi jäänyt siihen kyynelehtimään, hän alkoi liikuttaa käsiään Phoen lihaksikasta selkää pitkin, ylös ja alas, tunnustellen. Hänen ruumiinsa alkoi liikehtiä vaativasti, ja jokin kauan uinunut voima hänen sisällään alkoi kehrätä; nopeammin, vaativammin. Kohta kehräys muuttui karjunnaksi, ja Nau kuuli oman läähättävän hengityksensä, joka oli jo liki voihketta. Päässä suhisi. Hän kiipesi Phoen lanteille, ja kietoi jalkansa tämän ympärille; kuului ritinä, kun hameen helma ratkesi. Toinen käsi kietoutui harteiden ympäri, mutta toinen hakeutui Kiinni Phoen niskahiuksiin ja riuhtaisi miehen päätä taaksepäin. Nau suuteli intohimoisesti Phoenixin vartaloa, olkapäitä, hartioita, rintaa, kaulaa...kunnes iski hampaansa läpi tämän kaulan kuumasta ihosta. Kuului naisen nautinnollinen yninä; hän puraisi vielä lujempaa, ja tunsi miten hän kiehui; miten hän halusi.
Hän oli elossa.

Kauempaa kuului Rämeen innostunut haukku, ja sitten terävä vihellys, johon haukku loppui. Viheltäjä oli Suikka. Hän oli huomannut koiran jo hoitaneen Naun paikalle, enään heitä kumpaakaan ei tarvittaisi. Suikka kävisi hakemassa Kaarinin, ja veisi tämän Jeedin taloon vahtimaan lasta sillä aikaa, kun hän itse keksisi Jeedille jotain muuta puuhaa. Jeed saisi nyt olla kaukana talosta, aivan vain kaiken varalta, jos asiat menisivät niin kuin Suikka toivoi.
Lörri
 

K-15 Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Nipustin » 26 Tammi 2014, 15:41

Phoenix oli vihanen ja loukattu, hän olisi halunnut kyetä ajattelemaan ja toimimaan järkevästi, mutta hän oli kaivannut tuota naista vuoden päivät, juonut itseltään äskettäin viimeisetkin estojen riekaleet ja totuushan oli että hän taisi olla rakast-- puutteessa! Hän oli kyllä kaatanut naisia aikana jolloin oli ollut erotettuna Nausta muttei se enää ollut täyttänyt hänen tarpaitaan samalla tavalla. Kun Nau ensin riuhtaisi itsensä irti Phoenix oli jo valmis kissa ja hiiri leikkiin, kun yllättäen kyynelehtijä hyökkäsi häntä vasten ja painoi märät kasvonsa vasten kuumaa paljasta ihoa. Phoe irvisti tuskasta mutta samassa hän tunsi kylmät väreet jotka väristivät koko miehen kehoa. Ihmisen kädet olivat alkaneet liikku hänen selällään ja ennen kuin Phoenix oli edes ymmärtänyt mitä tässä tapahtuu hänen omat kätensä olivat Naun ympärillä tukien tuota, joka oli hame rikki risahtaen kiivennyt Phoenixin lanteille keikkumaan. Kuumat suudelmat alkoivat poltella ympäriinsä miehen kehoa ja Phoenix huomasi olevansa totaalisen kiihottunut, mitä ei miesten tapauksessa ikävä kyllä ollut hankala huomata varsinkin kun tälläinen muhinointi sijoittui pikku kylän keskelle. No onni onnettomuudessa, sillä Naun revennyt hame roikkui miehen kukoistavan erektion verhona, peittäen edes sen utelialta katseilta joita he saivat osakseen.
Phoenixin kehossa mylläsi mieletön kiihko, hänen rintakehänsä kohoili epäsäännöllisen kiihkeästi. Hän olisi voinut repiä tuon kotirouvan kulissin vaikka tässä ja nyt Naun yltä paljastaen todellisen Naun sen sisältä, ja ottaa hänet vaikka tässä ja nyt eläimellisellä vimmalla. Mutta jopa Phoenix tiesi sen vääräksi. Hän ymmärsi että heitä katsottiin ja tämä oli väärin. Phoenix ajetteli jopa huomauttavansa asiasta Naulle ennen kuin tuo yllättäen upotti sirot sormensa hänen niskahiuksiinsa, kiskaisi ja kaulalle iski huumaava kipu. Phoenix päästi nautinnon ja kivun sekaista ääntä, samalla kun verikin alkoi valua valtoimenaan tuon yläruumista pitkin. Heitä katselleet alkoivat mennä tilanteesta enemmän paniikkiin, sillä alkoi epäilyttävästi vaikuttaa siltä kun Nau olisi vampyyri ja imisi tästä uroksesta verta tyydyttääkseen halujaan, vaikka Phoenixin haluthan tässä todellisuudessa olivat kyseessä.

Phoenix loi itselleen siivet, ja yhdessä hetkessä hän oli läimäissyt niillä muutaman voimakkaan tempauksen nousten ilmaan, jättäen kaikki ihmettelijät jälkeensä. Phoe lennähti vain muutaman talon päähän, erään tasakattoisen rakennuksen katolle, sillä eihän hänellä rehellisesti ollut mitään ideaa mihin mennä. Phoenix etsi katseellaan Naun silmät joissa hän oli nyt näkevinään pilkahduksen entisestä, elämän kipinän. Mies liikautti toisen kätensä Naun niskaan ja painoi tuon tuliseen suudelmaan. Naun kasvoilla sekä huulilla oli yhä Phoen verta, joka tahrasi nyt myös miehen kasvot, saaden parin näyttämään kenen tahansa ulkopuolisen silmiin ei vain todella irstaalta vaan myös totaalisen mielipuoliselta.
Nipustin
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Lörri » 26 Tammi 2014, 16:57

Nau ei ensin edes tajunnut, että Phoe oli noussut ilmaan. Havahduttuaan hän tiukensi hieman otettaan miehestä - ei sillä että siinä olisi paljon kiristettävää ollut - ja sitten Phoe jo laskeutuikin jollekin tasaiselle katolle; kyseessä oli ilmeisesti sepän paja. Nau oli yhä takertuneena Phoen syliin, kun mies loi hänen silmiinsä palavan katseensa, ja painoi naisen huulille suudelman, joka imi kaikki voimat Naun jäsenistä ja hänen vartalonsa muuttui hervottomaksi miehen sylissä.
Alhaalta olisi kuulunut joitakin huutoja ja meteliä, mutta Nau ei ollut siinä tilassa että olisi voinut kuulla yhtään mitään muuta, kuin oman verensä kohinan suonissaan. Suudelman hiivuttua Nau havahtui takaisin tähän maailmaan. Silmiään hämmentyynenä räpytellen hän hypähti alas Phoen sylistä, peruutti pari askelta, ja jäi seisomaan aloilleen. Hänen hengityksensä kulki yhä kiivaasti, mutta kohina hänen päässään, ja muualla, vaipui taka-alalle, ja hän sai järkensä takaisin.
Hän pyyhki huuliaan ja kasvojaan toiseen hihaansa, värjäten sen samalla punaiseksi. Pitkät tuliset kiharat olivat liimaantuneet kasvoille levinneeseen vereen kiinni, ja Nau takerteli hetken niiden parissa. Hetken hänen teki mielensä astua lähemmäs ja käydä pyyhkimään verta myös Phoen yltä, mutta...järjenjuoksu hankaloitti asioita. Kaikki ei ollut niin kuin ennen; niin kuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Nau hyperteli hämmennyksissään hetkisen hihaansa, pyyhkien sitä sitten muutamalla sutjakalla liikkeellä hameeseensa. Hän vilkaisi Phoen irvokkaasti veritahraisiin kasvoihin, ja siirsi sitten katseensa katon reunan yli metsänlaitaan. " Olen Pahoillani." Hän mutisi ja vilkaisi jälleen Phoenixiin. " Se ei ollut ihan sopivaa." Ääni oli paksu ja väritön. Koko tilanne olisi voinut olla hyvin surkuhupaisa...siinä oli oikein leveän virnistyksen paikka. Mutta Nau oli niin ymmällään, ettei osannut kuin tuijotella sinne tänne. Hän ei osannut vieläkään sanoa oikein mitään järkevää; jos tälläiseen tilanteeseen mitään järkevää olisi edes sanottavana. Hän koetti etsiä sitä sulkeutunutta ja vaikenevaa, kaiken nielevää naamiotaan, jonka suojissa oli niin kauan ollut, mutta sen löytäminen oli vaikeaa. Selitys. Phoenix vaati selitystä....mikä oikeus sillä edes oli ilmestyä tänne yhtäkkiä, ja alkaa vaatia selityksiä?! Ei...Nau pudisti kiivaasti päätään, ja nyt hänen katseensa sattui Phoen rinnalla roikkuvaan tummanpunaiseen kivenpuoliskaan. Sydän hypähti.
" Sinulla on vielä tuo." Hän totesi, ja viittasi kohti puolikasta.
Lörri
 

K-16 Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Nipustin » 22 Helmi 2014, 15:53

Suudelmasta vapauduttuaan Nau horjui poissaolevana hitusen kauemmas miehestä johon oli vielä hetki sitten ollut liimautuneena kuin iilimato konsanaan. Phoenixin hengitys oli kiihtynyt ja katse levoton. Mitä hemmettiä oli juuri tapahtunut? Kaikki oli niin hyvin, se oli niin oikein. Ei vaan se oli väärinkö? Sekö ei ollut sopivaa. Phoenixista tuntui että hänen päänsä saattaisi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. Ilma feeniksin ympärillä kävi lämpimämmäksi, mies hohti kuumana ympärilleen. Kiihtyvä hämmentynyt Phoenix ei osannut käsitellä moisia tunteita mitä purkautui ruumiinlämmön kohoamisena. Raivo, kyllä, ehkä hän tunsi myös patoutunutta raivoa...
Nainen palasi samaan maailmaan Phoenixin kanssa ja viittasi koruun joka roikkui miehen kaulassa. Phoenixin kulma nyki kerran raivosta ja yhdellä kiukkuisella liikkeellä mies pyyhkäisi verta kasvoistaan kämmenselkäänsä. Veri ei häntä oikeastaan haitannut, se vaan rupesi tuntumaan vähän kummalta alkaessaan kuivua siihen huulien ympärysihoon. Verta oli muutenkin kaulalla ja siitä alaspäin valuneina noroina niin eihän tuolla ollut oikeasti mitään väliä. Miksi Naukin oli niin kiireesti yrittäny pyyhkiä omia kasvojaan kuin hävittäen todisteet. Silminnäkijöitä yksinään oli jo kokonainen kylällinen ja kyllähän tuo veri oli nyt hänen vaatteissaan ja jäminä myös käsissä ja kasvoissa. Phoen olemassa oloa ei voinut pyyhkiä vain pois ja kieltää kokonaan.
"Mitä helvettiä Nau?" Phoenix kysyi kiihtyneesti ja loi katseensa niin sanoessaan pois, kunnes yllättäen kohdistikin palavat punaiset silmänsä suoraa naiseen, "NIIN, MITÄ HELVETTIÄ?!" Hän oli raivoissaan eikä selvästi ajatellut mitään selvästi. Phoenix otti askeleen lähemmäs naista ja tulenhallitsijan ympäröimä ilma kuumui entisesään kuin Phoe saattaisi syttyä liekkeihin ihan milloin vain. Mies tarttui melko rajusti Naua tämän käteen, käteen jossa näkyi vieläkin jälkiä siitä kun Phoenix oli tuota kerran suutahtaessaan polttanut. "Totta kai mulla on se!" Phoenix huudahti kasvot ihan lähellä toisen omia. "Mitä sä kuvittelit että mä teen sille? Se on ajanut mua hulluksi nää viime päivät kuule aika tehokkaasti, mutta se oli mun ainoa johtolanka sun luo! Ainoa, ja arvaa miks? Koska sä et kuule akka jättänyt jälkees yhtään mitään! Etkä ees sanonu mitään!"
Kiihtynyt mies puhui lähellä Naun kasvoja kumartuneena lähemmäs niin että kuumaa ilmaa ei ollut pakeneneminen. Phoenix eli uudestaan läpi koko tunneskaalaansa ilahtuneisuudesta tunteiden ihanaan intohimokkaaseen paloon, hylkäämisen jäätävään kylmään ja totaaliseen raivoon. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Olisi akka edes sanonut jotain, mutta ei.

Phoenix päästi Naun käden irti ja suoristautui. Hän puri hampaitaan yhteen ettei huutaisi raivosta ja samalla kääntyi selin Nauhun ampuen tulta päämäärättömästi eteen päin. Se sulatti lumet katolta jolla he seisoivat ja muutoin vaihtui vain ilmaan. Tuntui silti hyvältä saada purkaa itseään johonkin, ikävä kyllä Phoenixin elementti olikin juuri kesyttämätön tuli, joka hallitsemattomana aiheuttaisi vain tuhoa ympärillään. Tulen luominen ei ollut helpottanut Phoenixin oloa ollenkaan, hänen sisällään kiehui - kuin kirjaimellisesti. Oli niin kuuma...
Nipustin
 

Re: K-16 Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Lörri » 06 Syys 2014, 07:08

// NO NIIIN HEI!!! ///

Hämmentynyt nainen hätkähti tulistuksen raivoa palavan kateen osuessa suoraa häneen ja miehen karjuessa hänen kasvoilleen. Nau vastasi Phoen hurjaan katseeseen, ja kamppaili sydän pamppaillen itsensä kanssa, jottei räjähtäisi kappaleiksi Phoen ylle, vasten, läpi, päälle, syliin, kasvoille, käsivarsille...Nau puri hammasta ja onnistui pysymään rauhallisena. Kun Phoenix tarttui kiinni hänen käteensä ronskisti, Nau vain sihahti ilmaa terävästi hampaidensa välistä, ja onnistui pitämään kasvonsa peruslukemilla, muttei lopulta voinut välttyä viheliäisten kyynelten tunkemista silmänurkkiinsa ja heleitä poskia pitkin alas leualle ja kaulalle...ainoa johtolanka sun luo?!
Olisiko...voisiko...jos Nau ei olisi lähtenyt..jos hän olisi palannut Phoen luo saatuaan tietää lapsesta...olisiko..? Kyyneleet melkein kuivuivat kaunottaren poskille Phoen raivon ja kiihkon korventaessa niitä.
Naun siro käsi tipahti Phoen kädestä ja jäi roikkumaan velttona vasten hameenhelmaa. Avuttomana Nau tuijotti, miten Phoe kiehui jostain...kaikesta? hänen edessään...miehen turhautuminen näkyi ulospäin raivona, Nau oli niellyt kaiken sisäänsä, kantanut siellä, suljetun itkumuurin takana. Hänestä tuntui, että NYT oli hetki, jolloin olisi särjettävä joka ikinen muurinkappale...mutta hän ei osannut eikä uskaltanut tehdä sitä...Nau oli niin sanotusti jäätynyt. Oli ollut jo pidempään, ja hän tiesi, että tämä tila jatkuessaan veisi häneltä lopulta vielä hengen.
Yhtäkkiä hän tunsi lämpimän, miltei kuuman ja voimakkaan ailahduksen rinnassaan...Phoenix.

Kukaan muu ei koskaan voisi sulattaa tätä jäätä...ei ikinä, ja nyt mies oli tässä, hänen edessään!
Nau tunsi, miten selkeä voima nousi; värisi; hänen sisällään alhaalta ylös, suoristi ryhdin ja nosti hartiat lysystä ja sytytti silmiin kipinän, tulen..liekin, jossa oli kaikki se, mikä Nau oikeasti olikin. Nau huomasi yllättäin mehevien huultensa kaartuvan leveään hymyyn, ja hän astui askelen eteenpäin, lähemmäs Phoenixia.
" Phoe."
Nau lausui miehensä - kyllä, hänen miehensä - nimen rauhallisesti ja voimakkaasti. Samalla äänessä oli kuitenkin mukana äärettömästi hellyyttä ja rakkautta.
Nau odotti tovin, ja jatkoi; yhä hymyillen.
" Phoe, minä tiedän nyt, että me kuulumme toisillemme. Rakastan sinua, ja sanoitpa ihan mitä tahansa, niin sinäkin rakastat minua. Minä..." Nyt rohkea neito nielaisi kuuluvasti, mutta keräsi itsensä ja sanansa kasaan hyvin äkkiä. " Lähdin, koska olisi sattunut liikaa olla lähelläkään sinua, kun et kerran halunnut minua ja tunteitani. Minun oli pakko Phoe! Jos olisin sanonut jotain, olisit estänyt minua, enkä olisi päässyt lähtemään, ja olisin kärvistellyt kiirastulessa...et olisi antanut minun olla. En olisi sietänyt sitä...enkä sitä, että sinä olisit kärsinyt nähdessäsi minun kärsivän vuoksesi. Nyt..kadun, etten ollut tarpeeksi rohkea Phoe! Etten nähnyt sinun lävitsesi! Rakkaus on pelottavaa...MIKÄÄN ei ole niin pelottavaa!" Nau tajusi että oli nyt siinä pisteessä, jolloin hänen suustaan vain tulisi kaikki se, mitä hän oli ajatellut ja kantanut mukanaan ja jonka oli halunnut kertoa...halutessaankaan hän ei olisi voinut enää lopettaa puhetulvaansa, vaikka hän hyvin ymmärsi, että hänen sanansa tekivät Phoenixista vaarallisen kun ne iskisivät miehen tajuntaan.
" Ihan sama!" Punatukka huusi ja kiepahti lähemmäs Phoenixia koettaen tavoittaa katseellaan tämän kasvot.
" Lähdettyäni minä huomasin odottavani lasta Phoe. Kyllä, SINUN lastasi. Sitten palasin tänne, menin naimisiin, jotta pysymme pojan kanssa hengissä ja meillä on se mitä tarvitsemme, ja täällä minä elän nyt elämääni hautautuneena pikkuvaimona, puoliksi sielultani kuolleena!!! Joko sinä lähdet HETI pois, ja unohdat meidät niin pitkäksi aikaa kuin feenix nyt vain unohtaa voi, tai sitten otat sekä minut että Felixin mukaasi, etkä enää ikinä jätä minnekään elämästäsi niin kauan kuin me elämme!!!!"
Naun ääni oli noussut liki raivoisaksi huudoksi, kasvot helottivat punaisina, vihreät smaragdisilmät kipunoivat ja punainen liekkimeri lainehti hänen kasvojensa ympärillä villiluotnoisten kiharoiden karattua riehumaan valtoimenaan.
Lörri
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Nipustin » 07 Joulu 2014, 21:17

//Naaaaaaaaaaaaaaaaau~ :3 //

"Mi-minun lapseni...?" Phoenix oli kuunnellut melko jääräpäisen kylmänä Naua, kuin tuon tuska ei häntä olisi lepyttänyt, mutta kun hänen jälkeläisensä nousi otsikoihin ilmassa leijaileva kuumuus seisahtui ja alkoi haihtua pois. Samalla suli raivo ja ärtymys Phoenixin kasvoilta ja sen korvasi pohjaton hämmennys. Nau kiihtyi ja huusi hänelle jotain, yritti ottaa katsekontaktia. Phoen silmät olivat vähän lasittuneen näköiset kun niin shokeeraantunut tuo vieläkin oli. Mikään mitä Nau sanoi tuon jälkeen - tai ennen sitä - ei tuntunut jääneen mieleenkään.
"Valehtelet, minä en voi saada lapsia..." Phoenix sanoi lopulta hiljaa hyvin hämmentyneenä ja epävarmana itsestään. Niin tietysti! Tuo nainen joka hänet jo kerran hylkäsi kehtasikin nyt valehdella hänelle päin naamaa ja vieläpä tälläisesta asiasta! Eipä tainnut tuo nainen tietää etteivät feeniksit saaneet jälkeläisiä ja niin ollen tuosta valheesta tuli liian uskomaton että se menisi läpi! Ilma alkoi kiehua jälleen kun Phoenix raivostui uudestaan.
"Mistä tiedän etten valehtele?" Phoenix kysyi kuin hänen äänensä olisi myrkkyä, "Yrität vain sepittää jotain soopaa etten jättäisi sinua ja veisin tästä paska kylästä pois. Olen sinulle vain matkalippu toiseen maailmaan jossa varmaan jättäisit minut taas ja varmaan tyrkkäisit sen muksunkin mun vastuulle!!" Phoenixin mieleen tupsahti yllättäen pieni toivon kipinä, hiljainen kuiskaus. Mitä jos Nau ei valehdellutkaan?
Punatukkaisen miehen elekieli muuttui jälleen ja kuumuus hellitti. Hän oli uudestaan hämillään ja epävarma, ei hyökkäävä. Jos se mitä tuo nainen, jota kohtaan olivat lähimmät Phoen tunteet jotka muistuttivat rakastamista tuntenut, sanoi olikin totta ja Phoenixilla oli todella hänen vertaan ja lihaansa oleva jälkeläinen. Se olisi... ennenkuulumatonta. Ja upeaa.
"Haluan nähdä sen." Phoenix sanoi päättäväisesti, mutta sitten sitä päättäväisyyttä horjutti se kuinka Phoe heti korjasi, "Tai siis hänet. Sen kakaran." Nyt komistus katsoi punaisilla liekki silmillään naistaan ja vetosi: "Jos todella rakastat minua ja lapsi on todistettavasti minun..." Hän ei lopettanu lausettaan, vaan jätti sen leijumaan. Kaipa sen mitä kävisi näkisi sitten. Phoenix tiesi että hän olisi käytännössä se joka veisi Naua lapsen luo sillä hän oli se joka heistä kahdesta omasi satumaisen kyvyn lentää, mutta Nau joutuisi näyttämään tietä joten Phoenix odotti tuon hyväksyntää ennen kuin he hyppäisivät ilmojen teille kohti kapaloitua ihmettä.
Nipustin
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Lörri » 25 Maalis 2015, 06:23

Hermostunut, hurjien tunteiden valtameressä vellova nainen alkoi nauraa. Se oli pisteliästä, hohttavaa ja mielipuolisen kuuloista naurua, joka matalana alettuaan nousi korviavihlovan kimeäksi; kammottavaksi ja oudoksi kiljunnaksi, jolla enää hyvin sarkastisella tavalla oli naurun kanssa mitään tekemistä.
" Valehtelen!" Nau hinkaisi niin sanotun naurunsa seasta." Ai minä valehtelen?!" Hän hinkaisi toistamiseen, onnistuen saamaan tyrmistystä mukaan sanoihinsa. Nausta oli käsittämätöntä, että Phoe väitti hänen puhuvan paskaa juuri, kun hän oli ollut rehellisempi itselleen ja toiselle, kuin koskaan aiemmin eläessään.
Naun hinkuminen, hohotus ja kiljuminen loppui kuin seinään Phoen sanoessa että haluaa nähdä pojan. Naisen vihreissä silmissä leiskahti, ja yllättäen kylmät väreet kulkivat hänen koko vartaloaan pitkin. Edes Phoenix, vaikka kuinka halutessaan, ei kykenisi epäilemään sitä, kuka, ja mikä olento pojan isä oli, niin selkeästi Felix oli isänsä näköinen. Mutta Nauta ärsytti, että hän joutuisi todistelemaan Phoenixille yhä edelleen ja selittelemään. Mies ei uskonut häntä...ja kun näin selkeästi oli, ehkä Phoenixin tarkoitus oli vain löytää poika, jotta voisi tuhota tämän? Lapsen, jonka hänen mielestään oli hänen rakastamansa naisen kanssa siittänyt joku muu.
" Kyllä sinä voit puhutella Felixiä muodossa se, onhan lapsi kuitenkin fenix. Elukka, eikä paljon muuta." Nau sanoi kireästi ja osoitti katseensa Phoen kasvoihin löytääkseen tämän tulenpalavat silmät.
" En aio viedä sinua Felixin luo." Nau sanoi päättäväisesti, vaikka Phoenixin viimeinen lause, joka oli jäänyt heidän välilleen leijumaan, antoi toivoa ja mahdollisuuden saada se, mitä Nau kaikkein eniten koko maailmassa halusi.
" Sinä olet epävakaassa tilassa, eikä minulla ole mitään takeita siitä mitkä sinun motiivisi ovat, kun haluat lapsen nähdä." Nau lisäsi ja huitoi samalla käsillään Phoenixia kohti. " Mikäli sinä todella rakastat minua, sinä lupaat nyt heti ja tässä; todella, ottaa minut ja lapsen, oli sen isä kuka tahansa, mukaasi, ja viedä pois ja pitää lähelläsi niin kauan kuin me elämme." Nainen porasi silmänsä terävinä fenixiin, ja hyytävän kauniiden kasvojen ilme oli kivittyneen järkähtämätön.
Lörri
 

Re: Ja tunteet kuumenevat

ViestiKirjoittaja Nipustin » 28 Maalis 2015, 14:05

"Oletko sä lehmä täysin kaheli?" Phoenix kysyi surkuhupaisalla äänellä, puolikas virne kasvoilla ja pyöräytti muutaman kerran etusormeaan ohimollaan näyttääkseen käsimerkillä että Naulla viirasi päässä ja pahemman kerran. "Sinä et ole tässä se, jolla on minkäänlaisia valtteja käsissään..." Phoenix oli tunteiden vallassa kokenut tässä lyhyessä hetkessä monenlaisia tunteita, mutta nyt ensimmäistä kertaa tuo ajatteli rasvamöykyllä joka löytyi hänen korviensa välistä. Kai tätä käyttäytymistä olisi paremmin tietävä voinut kutsua laumavietiksi tai isänvaistoiksi, sillä Phoenix ei aikonut jättää yhtään kiveä kääntämättä löytääkseen tuon toukan, jota Nau oli hyvin alentavasti puhutellut mutta myös nimennyt Felixiksi, sillä jos oli mahdollisuus että se oli Phoen verta ja lihaa se lähtisi hänen mukaansa.
Feeniksit eivät tiedetysti voineet hankkia jälkeläisiä, joten toiset feeniksit olivat heille kuin perhe, joka oli yksi syy mikseivät feeniksit yleensä koskaan otatelleet keskenään. Omaa verta olevat sukulaiset olivat jokaiselle feeniksille kultaakin arvokkaampia, vaikka nuo olivatkin erakoita ja oman kasvatti perheensä hyljänneitä. Toiset feenixit pysyivät ikuisesti kiintyneinä omiin kasvattivanhempiinsakin joten heiltä se oli varmaan oletettua että perhe menisi kaiken edelle, ihmetystä yleensä aiheutti kun erakko feeniks tahtoi pitää kiinni perheestään.

Phoenixin voimat olivat pelottavan vahvat, kuten jokainen joka tulisen sielun oli kohdannut varmasti todistaisi, mutta tunteiden heitellessä ne olivat myös epävakaat. Selkeästi ajatteleva feeniks oli vieläkin vaarallisempi sillä voimat olivat hellässä otteessa. Ilma kaksikon ympärillä suorastaan kuivui ja muuttui tukahduttavaksi, samalla kun Phoe askelsi muutaman askeleen välimatkan heidän kahden välillään umpeen ja tarttui ihmisnaista leukaan nostaen tuon kasvoja ylös kohti omiaan kasvoillaan aika pahamainen virne. "Tämä tehdään joko helpolla tai vaikealla tavalla. En tarvitse sinua löytääkseni kotiisi. Luuletko että näin pienessä tuppukylän pahaisessa ei tiedetä missä asut? Ja luuletko tosiaan että heistä on kovinkin vaikeaa puristaa se tieto ulos kun sytyttää muutaman ladon ja hökkelin ilmi liekkeihin? Jos sinulla on minun lapseni minä etsin sen ja vien mukanani, ja jos huomaan että valehtelit.. No sanotaanko ettei minun enää koskaan ainakaan tarvitse vaivata päätäni sinulla söpöliini."

Phoenix suoritautui ja otti muutaman askeleen taakse päin niin että seisoi nyt katon reunalla luoden tuliset siipensä. Hän iski muutaman kerran siivillään pöläyttäen katon yllä olevaa pölyä ilmaan ja loi kämmenpuoli ylöspäin ojennettuun käteensä suuren liekkipallon. "Sinun valintasi ihminen." Phoe sanoi leveä virne kasvoillaan sylkäisten halveksien viimeisen sanan, juuri kuten Nau oli äsken halveksinut hänen rotuaan. "Tälläinen eläin ei mieti kahdesti ennen kuin toimii, ja älä kuvittelekaan että päihittäisit minut kilvassa talollesi, sinulla voi kestää hetki edes päästä alas tältä katolta murtamatta jalkojasi..."
Nipustin
 

Seuraava

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron