Kalman syömis prosessi tutnui hvyin vaivalloiselta. Ed olisi auttanut, mutta katsoi sen olevan tarpeetonta, kun mies jätti puolet ruuastaan syömättä. Ei siitä voinut toista syyttääkään. Toinen oli siinä kunnossa, ettei apetta tarvinnut. Edward siirsi hitaasti ruuan kauemmas, ehkä myöhempää varten ja kaiken lisäksi se saisi ihan rauhassa kuivua, mutta sitten se olisi taas vaikeampi pureskella. Miehen äkkinäinen pahoitteli, tuntui Edwardista väärältä. "Ei sinusta ole vaivaa... Ei yhtään. Parempi on vain, että keskityt paranemiseen." hän totesi ja hymyili huolen täyttämin silmin.
Kalman syytelessä itseään opettajana Edward pudisti päätään. "Ei syy ole sinun... Olet hyvä opettaja, sen voin vannoa. Älä vähättele itseäsi." hän totesi ja tunsi, kuin nämä sanat olisivat voitu suunnata myös hänelle itselleen. Edward höristi korviaan, kun mies heitti aivain jotain uutta. Hänelle jotain? Kulmien kohotus kertoi kaiken miehen omasta hämmennyksestä, mutta hän tarttui reppuun ja vilkaisi sivutaskuun. Siellä olikin purkillinen keksejä. Edward katsoi niitä ja katsoi sitten Kalmaa. Hän naurahti kevyesti. "Kiitos." hän totesi ja laski purkin maahan. Tosin hän katsoi paremmaksi, että purkista olisi muuta hyötyä, kuin keksien säilöminen.
Edward söi muutaman keksin. Pitkään aikaan hän ei ollutkaan syönyt mitään makeaa, joten makean maistaminen tuntui oudolta. Sokeri tuntui oudolta. Loput keksit hän laski kaarnapalan päälle lihojen viereen ja lähti ulos purkki mukanaan. Hän huuhtoi sen purossa ja otti siihen kirkasta ja raikasta vettä. Sen hän toi Kalmalle. "Näyttää suuta kuivaavan. Meinasin tukehduttaa sinut viimeksi, joten tämä on varmaan parempi tapa?" hän kysyi ja auttoi Kalmaa kohottaen tämän päätä niin, että tämän olisi helpompaa juoda purkin reunalta.
Purkin hän siirsi syrjään myöhempää käyttöä varten. Edward asettui makaamaan selälleen ja sulki silmänsä. Hän tunsi olevansa aivan naatti viime yön tapahtumista. Untakaan hän ei ollut saanut kunnolla, kun polttava kipu oli aina välillä herättänyt hänet. "Taitaa sinun tikkauksesi olla aika suttua täällä." hän totesi ja virnisti, kunnes ilme muuttui irvistykseksi. Kalman herääminen ja kunto olivat huojentaneet miehen omaa tilaa ja saanet adrenaliinin tuotannon väistymään, mikä oli tietysti aiheuttanut sen, ettei hän tuntenut kovin paljon kipua. Adrenaliinin tason laskiessa kipu tuntui yltyvän, sillä hopean vaikutus oli pitkä ja piinaava. Tämä muistutti sitä yötä, kun hän oli mennyt kerran merirosvojen sekaan ja nämä olivat sivaltaneet häntä olasta. Se olka oli vihlonut yli kolme päivää ja tavalliset haavat paranivat päivässä tai alle.
Ed kääntyi kyljelleen selkä Kalmaan päin. Hän puri hammasta ja yritti sulkea kipunsa pois. Kalma oli pahemmin haavoittunut ja hänen olisi parasta olla se paremmin kulkeva, jotta he kumpikin pystyisivät selviytymään siitä. Raskas hengitys kuului miehen suusta, kunnes tuli aivan hiljaista. Ed piteli kylkeään ja näytti käpertyneen sikiöasentoon. Hän nytkähteli pienesti, mutta se ei ihmissutta juurikaan huolettanut. Hänenkään ei kai pitäisi liikkua niin paljon, sillä kyljen haava tuntui avautuneen uudestaan. Pieni veri puro laskeutui maahan.
//
Tadaa~ Uih! Uusi kuva edistä vai? Pitäisiköhän minunkin piirtää Kalmasta värillinen versio? XD