Kirjoittaja Sands » 28 Maalis 2015, 21:52
Roswell hymyili ja nyökkäsi syvään toisen kiitoksille, pitäen katseensa maassa hetken aikaa kuin kumartaessaan. Muuta siihen ei sitten tarvinnut sanoa. Illan suunnitelmat tiesivät nyt molemmat. Kuningas saisi toivottavasti nukuttua rauhassa vailla huolia toisen demonin hyökkäyksestä ja neuvonantaja pysyisi tuon vierellä – hyvin hiljaa, tietenkin. Mutta se ei ollut ongelma tai mikään, olihan hänellä jo kokemusta ja osaamista. Molemmat heistä tiesivät, ettei sarvipää kenenkään unia häirinnyt... No, jos muut halusivat nukkua, tietenkin.
Vieläkään Henry ei näyttänyt perääntyvän, eivätkä ne vanhojen miesten tarinat tuntuneet poikaa pelottavan. Niin, ehkäpä kuningas ei itsekään enää mikään pieni poikanen ollut, omaten jo jälkikasvuakin, ollen isä. Ihmiset kasvoivat niin kovin nopeasti, se oli oikeastaan... Pelottavaa, vaikkei Roswell koskaan Henryä aivan pienenä ollut nähnytkään.
"Niin kai se on, Teidän Majesteettinne," demoni hymähti pehmeästi toisen ollessa sitä mieltä, että menneistä kyllä pystyi aina puhumaan ja niistä pystyi oppimaan. Olihan niissä puheissa perääkin, vaikkei vanhus itse nauttinutkaan menneisyydessä värjöttelystä. Ehkäpä hän oli itse jo omat asiansa oppineet... Mutta kenties muutkin pystyivät ottamaan hänen elämästään opikseen, vaikka se demonilla taisikin olla hieman omalaatuinen moniin ihmisiin verrattuna.
"Taidan antaa sen vallan sitten Teille, Teidän Majesteettinne. Kysykää Te, mitä haluatte, ja minä keskityn vain vastaamaan," sarvipää myhäili lempeään tapaansa, vierittäen moisen vastuun nyt jollekin toiselle. Runoniekka hän ei itse ollut, eikä saisi hyvää tarinaa elämästään kirjoitettua... Mutta niin kauan kun jotain kiinnosti ja joku kysyi, miksei hän kertoisi. Henry ei mihinkään pakottanut, joten ne asiat, joita ei missään nimessä muille voitu paljastaa pysyisivätkin sitten salaisuuksina.
"Tähän maahan tulin ensimmäisen kerran hyvin kauan aikaa sitten. Pahoittelen, aika on... En ole kovin hyvä vuosissa, jos en ole yrittänyt pitää aikaa, Teidän Majesteettinne," Roswell naurahti pahoittelevasti, hymyillen kuitenkin,
"Teitä ei ollut silloin, Teidän Majesteettinne. Eikä isäänne tai isänne isää, saati sitten hänen isäänsä... Tai edes haltioiden kuninkaan isoisoisää. Tapasin haltiat ensin ja pysyttelin niillä seuduilla, minulla ei ollut mitään syytä liikkua, jos ruokaa oli lähettyvillä. En voi sanoa viettäneeni kovin pitkiä aikoja täällä, mutta olen nähnyt kaupunkien nousevan ja tuhoutuvan."
((Älähän nyt toki imartele tuolla tavalla vaikka aivan tottahan se on ja täysin oikeutettua, sillä vatsaani jo yksistään mahtuisi viisi sinua))