Kirjoittaja Nipustin » 28 Touko 2015, 23:03
Lyron
"Kuulisin kertomasi mielelläni." Kuului vastaus haltian esittämään kysymykseen, ja Lyron pohti hetken kuinka lähtisi tarinaa kertomaan ja sitten aloitti:
"Kauan sitten haltioiden piiloisassa kaupungissa, oli iloinen perhe, johon kuului vanhempien lisäksi noiden silmäterä, poika lapsi, joka oli vasta ihan nuorikko silloin. Vanhemmat olivat molemmat tutkijoita, magia kiehtoi heitä valtavasti ja he uppoutuivat usein tunneiksi - joskus koko päiväksi! - tutkimuksiensa pariin. Pojasta tuntui, että hänen isänsä oli hänestä ainoastaan ylpeä kun poika näytti mielenkiintoa hänen tutkimuksiinsa ja taipumusta magiaan." Lyron piti pienen tauon, ilmeessä ei näkynyt värähdystäkään, mutta silmissä pilkahti kipeä muisto.
"Aikaa kului, poika kasvoi, vanhempien tutkimukset etenivät. He tahtoivat oppia ottamaan eläimen hahmon, ei nuori poika ymmärtänyt heidän intohimoaan aiheeseen, eikä varmaan koskaan tulisi ymmärtämäänkään. Eräänä päivänä kotiin palatessaan hän nimittäin huomasi isänsä muuttuneen pedoksi. Hirveäksi elikoksi joka ei tunnistanut omaa jälkeläistään vaan hyökkäsi vain päälle. Ainoa jota kesyttämätön peto lopulta kuunteli oli äiti, ja peto saatiin lukittua kellariin. Poikaa kiellettiin koskaan kertomasta kenellekään mitä kellarista löytyisi ja äiti uppoutui jälleen päiviksi tutkimuksiensa pariin, kunnes lopulta luovutti sen tehdessä liian kipeää."
Haltia katsoi merkittävästi toista joka hänen tarinaansa kuunteli. Pienen dramaattisen tauon jälkeen kävi taas jatkamaan:
"Nuori miehen alku ei kuitenkaan aikonut antaa periksi. Hän otti molempien vanhempiensa työt omille harteilleen ja yritti löytää keinon palauttaa hirviön sisällä asuva mies takaisin. Lapsuuden hölmönä, hän uskoi että ratkaisu ongelmaan piili ongelman ymmärtämisessä ensin, joten hän sai kun saikin kehiteltyä taian jolla oppi itse muodonmuutoksen taidon. Se oli aluksi erittäin sekavaa. Pojan päässä kuului ääniä, joita ei koskaan ollut ennen kuulunut ja hänellä oli viettejä jotka vaativat täyttämistä. Peto, hirviö, hänen sisällään halusi päästä valtaan, mutta se oli taistelu joka nuorukaisen täytyi voittaa säilyttääkseen oman mielensä, alistaakseen hirviön omaan tahtoonsa. Hän voitti sen taistelun, toisin kuin isänsä, jonka myöhemmin päätyi surmaamaan, tuon ensin menetettyä viimeisetkin kontrollin rippeensä ja surmattuaan äidin."
Nyt haltian käydessä huokaisemaan tuon kasvot olivat hitusen alakuloiset, katsokontakti pudotettiin ja katsottiin maassa lojuvaa kirottua asetta. "Ensi kertaa koskaan tunsin oikeasti olevani hirviö kun jouduin valitsemaan pakene tai taistele siinä tilanteessa, sinä päivänä. Miksikö valitsin taistella? Koska minusta tuntui että peto minun sisältäni oli tullut takaisin ja halusi voittaa minut. Minun oli pakko pysäyttää se..."
"Kontrolli omasta mielestään, on jotain mihin meillä jokaisella on mahdollisuus. Se vaatii lujaa mielenvoimaa ja tahtoa, mutta se on mahdollista!" Lyron selvästi kiihtyi hieman puhuessaan nyt, "Isäni ja minä, olemme elävä todiste siitä. Toinen kykeni ottamaan hallinnan, toinen ei..."
Lyron rauhoittui taas normaaliin hankalasti tulkittavaan itseensä.