Kirjoittaja Lörri » 06 Heinä 2015, 17:57
Nau oli tainnut nukahtaa, tai ainakin hän tunsi heräävänsä lämpöiseen kosketukseen, kuin henkäisyyn, kasvoillaan, ja värien - enemmän värejä, kuin sateenkaaressa- loimotukseen hänen silmissään. Nau avasi silmänsä ja veti syvään henkeä. Hänen edessään häälyi useampi kasvo..ei elävä, vain kuin henki.
"Nau" Kuuluivat henget huokaavan.
" Mitä tämä on?" Kysyi Nau hieraisten silmiään, ja hänen hämmentynyt äänensä kaikui luolan tyhjillä seinämillä.
" Sinä tytärten tytär!Aikakausia sitten, sinun esi-isäsi murhasi naisen, joka oli juuri synnyttänyt hänelle lapsen. Kuolinvuoteellaan tuo nainen kirosi esi-isäsi;
” Jokainen sukusi esikoisvesa on kuoleva ennen kahdettakymmenettä syntymäpäiväänsä vieraan kädestä,
vanhempiensa silmäin alla.” Kuului tuo kirous. Sitä hedelmää olette sinä ja muut miehen sukulaiset saaneet siitä saakka kantaa.
Tässä on syy, Nau, miksi menetit poikasi,Felixin, niin julmalla tavalla. Sukusi yllä lepää meidän sukumme langettama raskas kiruos." Henkien ääni ei ollut oikeastaan ääni, vaan kuoro, joka tuntui olevan ei missään ja kaikkialla yhtaikaa.
" Miksi te kerrotte tästä minulle? Mitä te haluatte?" Nau oli hyvin ymmällään ja järkyttynyt koska hänen pienen poikansa kuolema oli nostettu esiin.
" Me emme halua mitään, Nau. Ja kuitenkin haluamme, että ymmärrät miten kaikki kietoutuu kaikkeen, ja että elämämme tapahtumilla on syynsä. Nau, sinä itse olet se sama sielu, joka aikoinaan langetti tuon kirouksen. Nimesi oli myös silloin Nau. Kaikella on seurauksensa, ja ajan taiassa ne ennemmin tai myöhemmin kietoutuvat yhteen, ja tulevat kunkin omalle kohdalle."
"Minäkö? Jos se olin minä, enkö minä voi myös purkaa sen? Te tarkoitatte että ennen minua ja minun jälkeeni minun sukuuni syntyvät joutuvat kokemaan tämän saman, menettävät esikoislapsensa, kaikki? Sukupolvesta toiseen?!"
" Kyllä, sinä tytärten tytär. Sinä voit myöskin sen kumota."
" Miten ihmeessä voisin sen tehdä?"
Syvä hiljaisuus.
Nau mietti, ja kyynelet kihosivat hänen vihreistä silmistään.
" Jos minä pyydän anteeksi, ja kadun..muuta en voi. Pyydän anteeksi esi-isäni hirmutekoa, pyydän anteeksi sitä kirousta, jonka minä langetin, pyydän anteeksi tätä hirveää kärsimystä, jonka olen ihmisille aiheuttanut, pyydän anteeksi kuolleen lapseni sielun puolesta, minä...armahtakaa minua!"
" Tytär..olkoon niin, että syntisi on sovitettu, ja kirous raukeaa. Sinulla on kuitenkin vielä kuolemanhenkäys niskassasi isäsi puolelta, ja olet jo oman esikoispoikasi menettänyt tälle vanhalle kaunalle. Katsomme että tämä riittää sinun osaltasi, ja katsomme että tällä anteeksipyynnölläsi olet sovittava tämän vääryyden myöskin sukusi ja vielä siihen syntymättömien osalta. Mene siis, Nau, tytärten tytär, ja kulje vapaana."
Henget alkoivat kieppua suurena valokehänä luolassa ja ennen kuin katosivat, niiden "huulilta" kuului vielä kehotus; " Mene ja etsi poikasi isä, tytär. Asiat eivät ole niin kuin sinä luulet, ja mies tarvitsee sinua."
Tämän sanottuaan henget katosivat ilman sen kummempia savuverhoja tai räjähdyksiä, ja Naun ympärille jäi vain pimeä.
Hän istui siinä pitkään hiljaa, pää pyörällä ja silmät kyynelissä, kunnes toisesta tunnelista alkoi kajottaa valoa. Vähä vähältä se voimistui, ja pian luolaan putkahti hyvin tutun näköinen valopallero. " Phoe?" Nau kysyi epäröiden tunnistaessaan pallosen Phoen luomukseksi. Pallero leijui tiiviisti Naun lähelle, ja vaikkei se tehnyt niin,, Nausta tuntui että se koetti kohottaa häntä, saada nousemaan ylös kylmyyttä hohkaavalta kalliolta. " Hyvä on, hyvä on! " Hän huudahti kun pallero, ikään kuin suivaantuneena, lävähti päin hänen kasvojaan. Naun noustua ylös, pallero lähti liikenteeseen. Se selkeästi halusi johdattaa häntä pimeän tunnelin siimeksessä.
Tämän valopallon tanssiessa ympärillään Nau sukelsi takaisin tunneleihin, joista oli tänne seikkaillutkin. Valonen opasti häntä hyvän matkaa halki pimeiden käytävien...Nau ei ollut käsittänyt, että hän oli tullut kulkeneeksi näin mahdottoman kauaksi. Lopulta pallero sai hänet ohjattua paikkaan, jonka hän tunnisti. Käytävä, jossa kajasti valoa, ja jonka päähän Nau oli Phoen sen naisen kanssa jättänyt. Valopallo sinkosi agressiivisesti vasten Naun kasvoja, kun tämä pysähtyi seisomaan hiljaa aloillaan. Sitten se teki saman uudelleen, ja toisenkin kerran ja kolmannnen ja neljännen.." Riittää jo!" Nau sähähti ja astui eteenpäin huitaisten palleroisen kimpustaan. " Phoe?!" Hän huusi varovasti kivisen kaiun tarttuessa hänen ääneensä.