Ghosts || Suskari

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Heinä 2015, 17:47

Jack hymähti pienesti Liluthille kun tuo kävi isäntänsä ystävällisestä tarjouksesta kieltäytymään sillä verokkeella ettei nainen tarvinnut mitään. Ei Jackilla sitä mitään vastaan ollut, nainen saisi tehdä mitä tahtoi tarjouksen suhteen, mutta Jack ei voinnut olla huomauttamatta. "Etkö? Oletko katsonut vaatteitasi?" Jack huomautti laskien katseensa Liluthiin, jotka kieltämättä olivat kuluneet ja jonkin verran likaiset kaikesta työstä mitä nainen teki. Se kokonaisuus ei sopinut ulkokuoreen minkä nainen omisti luonnostaan ja naisen kenkiä tuskin olisi voinnut kutsua kengiksi.
"Tarviset uudet." Jack hymähti palauttaen katseensa Liluthista meno suuntaan sen enempää puhumatta asiasta ja pyyhkien hymyn kasvoiltaan.

Jack johdatti naisen keskustan torille jossa oli jo aikaisimmat herääjät jo ostoksiaan tekemässä ennen sitä suurinta ruuhkaa, jos halusi ne parhaat palat. Myyntikojuja oli moneen lähtöön, toiset myivät kalaa, toiset nahkoja, jotkut lihaa, leipää, jotkut myivät harvinaisimpina tapauksina eksoottisia hedelmiä joista Jack itsekkään kaikista ei ollut aivan varma olivatko ne oikeasti syötäviä. Jack yleensä ostikin niitä tuttuja appelsiineja ja banaaneja, jotka hän laski turvalliseksi. Jack ottikin ensinmäiseksi kohteeksi hedelmä kojun, jonka myyjä oli heti iloisena vastassa kysellen mitä Jack tahtoi. Jack kertoi perus määrän mitä hän yleensä osti, maksoi ostokset pois kiittäen myyjää ja laski ostokset Liluthin pitämään koriin, jonka jälkeen Jack siirtyi seuraavan myyjän luokse joka myi kalojaan. Jack katseli hetken kaloja pohtivasti ja huomasi nopeasti etteivät kalat olleet aivan tuoretta tavaraa, joten mies poistui Liluthin kanssa vähin äänin myyjän luonta.
Jack hoiti ruokaostokset mahdollisimman nopeasti pois ostaen sen kaiken minkä laski tarpeelliseksi ja katsoi sitten Liluthia vierellään, joka paistoi kuin aurinko konsanaan aikaisesta heräämisestä huolimatta. Ehkä nainen oli innoissaan päästessään välillä ulos? "Unohdinko mitään?" Jack kysyi hieman pohtivana, sillä Liluth ja Luvon yleensä hoitivat keittiö puolen, joten Liluth tietäisi paremmin jos jotakin tarvittavaa puuttui.

Luvon oli nukkunut omassa luukussaan kaikessa rauhassa, mutta havahtunut oven käymiseen tajuten Jackin lähteneen ulos Liluthin kanssa ja Haul näytti nukkuvan täydessä unessä olohuoneen nojatuolissa. Luvon ei alkanut aavetta sen enempää häiritsemään vaan meni hakemaan oman aamupalansa keittiön pöydältäm jonka Jack oli jättänyt hänelle. Pöydällä oli lautaselle jätetty omena ja leipä pala, sekä vettä. Tavallista koreampi aamupala, mutta Jack halusi pitää huolen että Luvon parantuisi haavoistaan kerta oli selvinnytkin traumaattisesta kokemuksestaan niukin naukin. Ensinmäinen viikko olikin rangaistuksen jälkeen mennyt korkeassa kuumeessa hengestä taistellen ja nyt Luvonin toinen käsi oli vieläkin kipeä, jota sai varoa, puhumattakaan niistä haavoista joita ruoska oli tehnyt. Luvon kävi hiljaisena istumaan jakkaralle ja kävi syömään ruokaansa kaikessa hiljaisuudessa.

// Ei sillä mitää kiirettä tarvi pitää :) Kunhan ehottelin jos oot halukas tekee ^^ //
suskari
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 11 Heinä 2015, 18:11

Lilluth katsahti alas vaatteisiinsa Jackin mainitessa että hän tarvitsisi uudet vaatteet. "Orjan erottaa tämän vaatteista, mutta... jos isäntä niin tahtoo." Tyttö totesi niin kuin asia oli. Vaikka neito oli kylpylässä saanutkin pitää yllään koreita ja puhtaita asuja, kyllä tämä tiesi orjan paikan. Eihän sentään koko elämäänsä ollut työskennellyt kylpylässä, hänhän oli haltia ja elänyt jo miltei yli sata vuotta.
Lilluth seurasi Jackiä tiiviisti, kohottaen koria aina silloin kuin mies osti jotain, jotta myyjä pystyi laittamaan ostoksen koriin. Hiljalleen kori sai painoa kaikista ruokatarvikkeista, joita oli normaalia enemmän, nyt kun Haul söi myös. Kalaa ei tänään tehtäisi ruoaksi, koska Jackin mielestä tarjonta ei ollut tuoretta. Onneksi vasta teurastettu kana löytyi seuraavasta kojusta.

Jack uteli oliko tuo unohtanut jotain nyt kun kaikki ostokset oli tehty. Lilluth katsoi kiireesti korin sisältöä, silmäillen ruoka-aineksia läpi tarkasti. Hän ei tahtonut tehdä mitään väärin. Luvon oli heistä kahdesta parempi ruoanlaittaja, vaikkakin se mieheltä oli nyt jäänyt hieman vähemmälle. "E-En usko." Lilluth vastasi katsahtaen takaisin Jackiin. "Mutta... ne vaatteet joista puhuit..."

//Oke, kyllä Lilluthista kunnon hahmon vois saada aikaan, jos sais vähän sen luonetta hiottuu, ku se on nyt npc:nä ollu aika meh, et jos keksin sille otaki uusia puolia, joita se on vaan pitäny piilossa :D //
Janni
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Heinä 2015, 21:11

Liluth tarkasti korinsa sisällön, jotta kaikki tarvittava olisi mukana, ja sanoikin sitten että kaikki tarpeellinen oli matkassa, josta nainen kävi kysymään niistä vaatteista.
"Tietenkin, en minä niin huono muistinen ole." Jack sanoi hymähtäen Liluthille ja lähti sitten johdattamaan haltiarta läheiseen kaupaan, jossa myytiin vaatteita hieman vähempi osaistekin makuun hintansa suhteen. Tietenkin seassa oli myös hienompaa, mutta niitä Jack ei antaisi ostaa.. vaikka kieltämättä olisikin tehnyt mieli. Jack avasi oven pienen ylhäällä olevan kellon kilahtaessa vieraiden merkistä ja astui sisälle kauppaan päästäen Liluthin astumaan ensin sisään kaupan aulaan. Ovi sulkeutui takana kellon kilahtaessa ja Jack katsoi haltiatarta. "Voin ottaa korin siksi aikaa." Jack sanoi ja ojensi kätensä Liluthin käsissä olevaa koria kohden, jonka otti omaan käteensä ja oli avaamassa uudestaan suutaan kun kaupan kauppias tuli paikalle kyselemään tarvitsivatko he apua, etsivätkö he jotakin tiettyä. Tai no kysymykset olivat enemmänkin suunnattu Jackille sillä Liluthista näki vaatteistaan ettei tuo ollut varakas tai edes ostamassa mitään. Palvelija kun oli.
"Kiitos, mutta se joka vaatteita tässä kaipaa on nuori neiti tässä." Jack vastasi hieman pyöreähkölle vaatturille ja kauppiaalle, joka laski katseensa miehen vieressä olevaan naiseen ja oli avaamassa suutaan, mutta Jack näki parhaaksi keskeyttää. "Hän varmasti osaa valikoimastanne katso sopivaa, pyydämme kyllä jos tarvitsemme jotakin." Jack ilmoitti kohteliaasti etteivät he apua tarvinneet ja no Liluth oli luonteeltaan hyvin ujo ja tottumaton tälläiseen, joten oli parempi että nainen saisi rauhassa etsiä ja katsoa mitä halusi. Kauppias katsoi hetken Jackiä kunnes nyökkäsi ja poistui odottamaan jos kaksikko tarvitsisi häntä.
"Mene vain etsimään ja sovittamaan." Jack sanoi hymyillen Liluthille ehkä ensinmäistä kertaa kunnolla koko aikana mitä he toisensa olivat tunteneet.

// No sulla on hyvää aikaa ottaa Liluthista jotakin otetta kun se npc meidän peleissä pyörii :) Mut kerro sit mullekin mitä keksit, laittele vaikka yskärillä ja ehotella/kysyä saa jos jotaa tulee. //
suskari
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 12 Heinä 2015, 00:47

"Et tietenkään." Lilluth myönteli myös Jackin tokaisulle, lähtien sitten sipsuttamaan miehen perässä. Pieni vaateputuukki odotti sopivasti torin laidalla. Tyttö astui ensimmäisenä sinään, kun Jack kerran avasi tälle oven. Lilluth loi kysyvän vilkaisun mieheen, mutta ei sanonut mitään ja astui sitten ovesta sisään. Haltia silmäili ympärilleen, katseen pukkoilessa miltei jokaisessa vaatekappaleessa minkä ehti. Ei Lilluth ennen ollut käynyt vaatekaupassa.
Lilluth pyörähti paikallaan, kun Jack tarjoutui pitelemään ostoskoria sillävälin kun tyttö valitsisi vaatteita.
Kaupan myyjä kiiruhti kaksikon luo kuultuaan ovessa kilahtaneen kellon ja kyseli jo Jackiltä, mitä saisi olla. Mies kuitenkin ohjasi naista Lilluthin puoleen, tyttö kun tässä oli vailla vaatteita. Haltia katsahti vaatturista Jackiin ja näytti epäröivältä. Jack onneksi pyysi myyjää poistumaan, Lilluth osaisi itse valita vaatteensa. "U-Umm..." Tyttö avasi suunsa naisen poistutua putiikin perälle odottamaan. "En ole ikinä hankinut vaatteita... enkä ole varma osaanko sovittaa niitä." Haltia kertoi hieman hermostuneena, mutta jäi kuitenkin tuojottamaan Jackin hymyä, jonka tuo soi hänelle. "En ymmärrä... miksi... miksi olet minulle niin kiltti? Ethän sinä pidä... friikeistä?"

//Jeps :3 //
Janni
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Heinä 2015, 13:41

Jack kohotti hieman kulmiaan kun Liluth kertoi ettei ollut varma osaisiko sovittaa vaatteita sillä ei ollut koskaan sitä ollut. Jackin kasvoilla kävi pieni huvittunut hymähdys, mutta kyllä mies ymmärsi haltiarta pienessä ongelmassaan. Tämä kun saattoi olla ensinmäinen kerta kun Liluth sai tälläistä näin ylellistä kohtelua osakseen. "Ei se ole sen kummempaa kun vaatteiden päälle laitto, kokeilet vain vaatteita ovatko ne sopivia päällesi, kuten liian tiukka tai liian iso. Tuolla on sovitus huone, ettei tarvitse keskellä kauppaa riisutua." Jack neuvoi LIluthia sovituksessa ja osoitti sitten kaupan perällä näkyvää sovitus huonetta, ettei Liluth kävisi vahingossakaan keskellä kauppaa riisumaan itseään. Jack menettäisi kyllä kasvonsa sen jälkeen.
Jackin kasvoilla ollut hymy pyyhkiytyi pois peruslukemille kun Liluth kävi utelemaan miksi Jack oli niin kiltti naiselle, vaikkei Jack pitänyt friikeistä pätkääkään. Jack oli muutaman sekunnin hiljaa katsoen haltiaa hetken aikaa mitään sanomatta, kunnes yritti avata suunsa kertoakseen miten asiat olivat, mutta sanat vain jäivät miehen kurkkuun kiinni eikä Jack saannut sanotuksia asiaansa miten ehkä olisi halunnut.
"Minä.. ajattelin palkita sinut kun olet ollut niin kiltisti." Jack sitten sanoi ehkä hieman kierrellen sitä mitä oikeasti olisi halunnut sanoa, mutta ei miehestä vielä ollut sitä paljastamaan suoraan. Ei hän voinnut sitä sanoa!
"Mene nyt.. etsimään haluamasi, äläkä kysele tyhmiä." Jack sanoi tuupaten hellän rohkeasti Liluthia kokeilemaan vaatteita ja lisäsi vielä. "Voin olla makutuomarina kun sovittelet." Jack myöntyi ja muutenkin mies oli naisen tukena tässä jos tarvitsi.
suskari
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 12 Heinä 2015, 14:26

Lilluth kallisti kysyvästi päätään, kun Jack ei heti vastannut, tyttö oli miltei pahoittelemassa kysymystään kun mies viimein vastasi. Tämä oli vain palkkio siitä, kuinka kiltisti haltia oli ollut. Vieno hymy kaartui Lilluthin huulille pitkästä aikaa, kyllä hän tiesi että orjat palkittiin hyvästä työstä sillä, etteivät he saaneet selkäsaunaa. Jackin palkion takana oli jotain muuta kuin se että hän oli ollut kiltisti.
Mies tuuppasi hellästi haltiaa vaatteiden suuntaan, hoputtaakkees tilannetta. Lilluth ei vastaan laittanut, joten ei tämän auttanut muuta kuin ryhtyä käymään vaatteita läpi. Tyttö veti ensimmäistä vaatekappaletta esille minkä näki ja huomasi piennen lapun roikkuvan siitä. Haltia otti sen käteensä ja näki siinä kirjaimia, vai olivatko nuo numeroita? "Mikä tämä on?" Liluth kysyi näyttäen Jackille lappua. Olisihan neito tajunut itse sen olevan hintalappu, jos olisi osannut lukea.
Janni
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Heinä 2015, 15:22

Jack seurasi vaitonaisena, kätensä puuskaan asettaen, sivusta kuinka Liluth meni vaatteita tutkimaan ja ei oikeastaan mennyt kauaakaan kun haltia pommitti isäntäänsä kysymyksellä. Jack astui lähemmäksi naista, joka piti kädessään lappua ja uteli mikä se mahtoi olla. Jack ei voinnut olla pienesti hymähtämättä huvittuneena, mutta vastasi kuitenkin Liluthin kysymykseen. "Se on hintalappu, sinun ei tarvitse siintä huolehtia. Sanon kyllä jos valitsemasi maksaa liikaa." Jack vastasi Liluthille ja katsoi naista. "Sinua ei ole opetettu lukemaan tai laskemaan?" Jack kysyi Liluthilta. Eihän se tietenkään mikään ihme ollut kun Liluth oli koko ikänsä orjana, eikä orjille opetettu moista taitoa koska eivät sellaista tarvinneet. Se olisi turhaa ajan haaskausta monien mielestä, mutta Jack näki siinä myös hyötyä.
"Haluaisitko opetella?" Jack kysyi yllättäen Liluthilta. "Siintä voisi olla hyötyä kun teet ruokaa, voisit lukea ohjeet kirjasta." Jack ehdotteli. Liluth tosiaan ei ollut se paras leipuri keittiössä, mutta Jack uskoi että jos Liluth saisi keittokirjan käteensä, jota myös pytyisi lukemaan, niin nainen varmasti osaisi ja kehittyisi ajan kanssa hyväksi kokiksi keittiöön.
suskari
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 12 Heinä 2015, 19:29

Lilluth katsahti uudemman kerran lappua, jonka Jack totesi kertovan vaatteen hinnan. Tyttö olisi saman tien ryhtynyt valikoimaan vaatteita hinnan perusteella, mutta ei hän tiennyt numeroiden arvoa. Jack kuitenkin vakuutteli ettei haltian tarvinnut huolehtia hintalapusta, mies kyllä itse kertoisi, jos vaate olisi liian kallis.
Lilluth katsahti takaisin Jackin puoleen miehen kysyessä eikö häntä oltu opetettu lukemaan tai laskemaan. Tyttö pudisteli päätään, eihän orja moisista taidoista hyötyisi. Jack kysyikin yllättäen tahtoisikotyttö opetella. "Uh...umm... Jos niin tahdot, en kuitenkaan tahdo opetelun olevan askareideni tiellä." Lilluth totesi, samalla laskien vaatteen hintalappuineen takaisin muiden vaatteiden sekaan.

Koska Lilluth ei kyennyt selaamaan vaatteita hintojen perusteella, yritti tämä katsella halvan ja yksinkertaisia vaatekappaleita. Tyttö veti esille valkean mekon, joka oli koristltu helmasta ja kauluksesta kauniilla pitsillä. Tytöstä se oli soma, mutta loppujen lopuksi valkea kangas sotkeentuisi nopeasti askareita tehdessä ja pitsi näytti myös todella kallliilta. Lilluth laittoi mekon takaisin ja asteli pari hyllyä kauemmas ja otti esille sen sijaan harmahtavan yksinkertaisen näköiset henkselihaalarit, joiden lahkeet olivat tarkoituksella lyhyet. Niissä olisi helppo työskennellä ja työntekoonhan ne oli tarkoitettu, mutta luultavimmin nuorille pojille. Lilluth katsahti Jackin suuntaan. "Onko tämä kallis?"
Janni
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Heinä 2015, 00:37

Liluth pudisteli päätään ettei osannut laisinkaan lukea tai laskea, jonka jälkeen Liluth vastasi isäntänsä kysymykseen opettelun suhteen. Liluth ei halunnut mahdollisen opiskelun olevan askareiden tiellä, mikä oli varsin yllättävä pointti naisen suusta. Jack oli vähintääkin olettanut että nainen olisi ehkä edes hieman toivonut opiskelun ohella taukoa töistään, mutta ehkä Liluth piti nykyisestä työstään? Ei tarvinut olla muiden ihmisten, tai friikkien, panoleluna ja viihdykkeenä kylpylässä... ja no vaikka Jack itse oli ottanut aluksi negatiivisen kannan naiseen, niin kyllä Jack oli oppinut myös haltiattaresta pitämään.
"Voimme käyttää siihen tunnin pari aina illasta." Jack ehdotti Liluthille opiskelun suhteen. Illalla kun harvoin mitää tekemistä enään oli, ellei satunnaisia pikku tehtäviä ollut.

Jack seurasi sivusta kuinka Liluth laittoi löytämänsä vaateparren takaisin muiden sekaan, josta Liluth sitten kävi etsimään itselleen uutta vaatetta, joka olisi naisen silmän sopiva. Jack myös huomasi siinä haltian touhuja seuratessaan että nainen ei laittanut huomiosta laisinkaan kaupan koreimpia vaatteita vaan yritti etsiä käsiinsä niitä tavanomaisempia vaatteita, jotka eivät olisi tiellä työssä. Tietenkin naisen kiinnostus kävi halvemmassa ja simppelissä valkoisessa mekossa, jonka helmat ja kaula-aukon seutu olivat pitsillä koristeltu, mutta se palautui nopeasti omalle paikallensa. Sääli, mekko olisi kieltämättä ollut vallan nätti naisen päällä kaikessa yksinkertaisuudessaan. Jack jäi hetkeksi Liluthin löytämän mekon luokse ja katsoi sen hintaa, arvioi sen kokoa itsekseen ja asteli sitten naisen perässä muutaman hyllyn päähän, jossa Liluth oli jo löytänyt jotakin ja kyseli oliko se kallis. Jack kohautti kulmiaan kun Liluth oli löytänyt nuorille pojille tarkoitetut henkselihaalarit, jolle Jack ei voinnut olla naurahatamatta pienesti. Ei Jack kuitenkaan mitään pahaa tarkoittanut. Mies käveli naisen luokse ja katsoi housuissa olevaa hintalappua. "Eivät ne ole, mutta.. tarviset jonkun paidan noiden kanssa muuten.. no tiedäthän." Jack vastasi ja vihjasi hieman sitä että pelkästään noiden kanssa Liluthin rintavarustus näkyi ehkä liikaakin.
"Lisäksi ne on oikeasti tarkoitettu pojille." Jack lisäsi vielä, mutta ei käynnyt kieltämään Liluthin osto päätöstä. Sen sijaan Jack poistui hetkeksi paikalta ja palasi muutaman sekunnin päästä aivan tavallisen harmaan T-paidan kanssa, jonka saisi henkselihaalareiden alle laitettua.
"Tässä, käy sovittamassa ja tule näyttämään sitten." Jack ehdotti ja odotti että Liluth olisi kadonnut sovitus huoneeseen sovittamaan uusia vaatteitaan. Sillä välin Jack itse palasi Liluthin katsoman mekon luokse ja otti sen eteensä paremmin nähtäville. Mies katsoi sitä hetken arvioiden, kunnes nappasi sen kainaloonsa ja meni nopeasti vaihtamaan muutaman sanan kauppiaan kanssa.

Kauppias kääri mekon kauniiseen pakettiin ja Jack maksoi sen kaikessa hiljaisuudessa, samalla kun laittoi paketin koriin piiloon kaikessa hiljaisuudessa palaten sittemmin lähelle paikkaa missä aikasemminkin oli ollut, ainostaan vain siirtynyt miesten puolelle tutkimaan mukamas jos löytyisi itselleenkin jotakin.
suskari
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 13 Heinä 2015, 01:05

Haalarit eivät olleet kalliit ja Jack ei mennyt sanomaan, etteikö haltian valinta ollut huono, tuo neuvoi että haalareiden alle olisi hyvä kuitenkin olla jonkinlainen paita. "Tietenkin." Liluth myönsi, mutta mies meni vielä mainitsemaan että asuste oli tarkoitettu lähinnä pojille. Liluth katsahti valitsemaansa vaatetta uudemman kerran ja punastui ehkä hivenen. Jack kävi hakemassa sopivan paidan, joka toimisi hyvin haalareiden kanssa. Liluth otti paidan vastaan ja asteli sovitushuoneeseen Jackin ohjaamana. Vedettyään verhon kiinni Liluth ryhtyi riisuutumaan ja kampaili hetken aikaa haalareiden nappien kanssa. T-paita sujahti päälle helposti, mutta tytön täytyi hetki pyöritellä henkseleitä olalta toiselle, ennen kuin ymmärsi mitä kautta ne kuului mennä.
Saatuaan vaatteet ylleen katseli haltia itseään peilistä. Vaatteiden hangas tuntui mukavalta ihoa vasten ja niissä oli helppo liikkua. Liluth ihaili myös useita taskuja, jotka haalareista löytyi, niissä voisi pitää vaikka mitä askareiden ohella. Liluth päätti vetää sovitushuoneen verhon auki ja astui ulos, vilkuillen Jackin perään ja näki tuon parin hyllykön välissä. "Onko tämä hyvä? Ei kai se haittaa, jos se on pojille?" Neito uteli, astuen nyt lähemmäs miestä.

//Tuli tossa pikaisesti piirrettyä Liluth, vähän pääsee hahmottamaan ulkonäköä, tosin en muista oonko maininnu se silmienväriä missään välissä, joten ne nyt on ton väriset :D
http://i4.minus.com/iblUBP5jakRxoG.png //
Janni
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Heinä 2015, 02:10

Jack huomasi omista toimistaan sivusilmästä nuoren haltian ilmestyneen näkökenttäänsä ja kääntyi kohden Liluthia, joka oli saannut vaatteensa päälle sovitettavaksi ja no ne näyttivät hyvältä naisen päällä, vaikka ne olivatkin tarkoitettu nuorille pojille.
"Se näyttää hyvältä.. ja ei, jos sinä itse niistä pidät?" Jack kertoi mielipiteensä Liluthille naisen valitsemista vaatteista, vaikka edelleenkin oli hassua että nainen oli valinnut poikien vaatekerran.. mutta no töissään nainen tulisi niitä käyttämään, eikä juhlissa.
"Ovatko ne hyvät päälläsi?" Jack uteli samalla kun hieman suoristi naisen olkapäillä olevia henkseleitä ja kävi katseellaan vielä naisen läpi. Saa nähdä mitä Haul ison turpansa kanssa Liluthin ostoksesta tulisi sanomaan, mutta eipä Jackilla ollut sanaa naisen päätöstä vastaan. Jack oli luvannut naiselle uudet vaatteet ja ne nainen myös sai.
"Jos ovat niin voit mennä vaihtamaan takaisin vaatteesi päälle ja pääsemme palaamaan kotiin, ettei Haul ikävysty kuoliaaksi." Jack hymähti ja passitti naista jo vaihtamaan vanhat kuteensa takaisin päälle jotta voitaisiin maksaa.

Jack siis siirtyi Liluthin vaihdellessa vaatteitaan odottamaan sovitushuoneen lähelle ja kun haltia oli saannut vaatteensa vaihdettua otti Jack ostettavat ja kävi näyttämässä ne kauppiaalle, jolle maksoi ostokset ja kauppias vielä pussitti vaatteet ennenkuin ojensi ne Jackille. Jack kiitti kauppiasta ja käveli sitten Liluthin luokse ojentaen vaatekassin naiselle lähtien kävelemään naisen edellä kotia päin.
"Oletko... viihtynyt luonan?" Jack kysyi heidän kävellessään. Jack kyllä tiesi ettei välttämättä ollut antanut parasta ensivaikutelmaa, mutta Liluth oli kyllä pistänyt hänen nuppinsa sekaisin ja pahasti. Ei mies tietenkään vieläkään täysin sulattanut naista, mutta parempaan päin oli kokoajan menossa.

// Ei paha, mutta mä kuvittelin Liluthin hieman nuoremmaksi. :D Ei sillä, toikin on hyvä ^^ Jaaaaa en mä muista kyl itekkään et olis mainittu, joten menkööt >8) //
suskari
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 13 Heinä 2015, 02:34

"No... ne ovat hyödylliset askareissani." Liluth kommentoi Jackin sanoihin. "Ne istuvat hyvin." Tyttö lisäsi vielä miehen kysymykseen. Jack hoputti haltiaa vaihtamaan vaatteet, jotta he voisivat lähteä, Haul oli varmasti odotellut kaksikkoa aikansa.
Kiireesti tyttö palasi sovitushuoneeseen ja vaihtoi vaatteet vanhoihinsa. Siististi viikattuna Liluth kantoi haalarit ja paidan sylissään myyjän luokse Jackin ohjaamana ja ojensi ne sitten naiselle. Vaatteiden maksun jälkeen Liluth sai vaatekassin kannettavaksi ja he saattoivat astua ulos putiikista.

Haltia katsahti yllättyneenä Jackin puoleen tuon kysyessä kuinka hän oli viihtynyt tuon luona. Olihan ikäviä tilanteita sattunut ja Liluth oli niistä edelleen pahoillaan, mutta kun tyttö vertasi kaikkea edellisiin palvelustöihinsä... "Olen viihtynyt. Teidän luona on mukavempaa kuin kylpylässä." Haltia kertoi, samalla kun katse laskeutui Jackistä ostoskoriin, jota mies edelleen kantoi. "Voin kyllä kantaa ostoskorin." Liluth totesi, luullen että Jack oli unohtanut kantamukset tyystin. Ostosten kantamisenhan takia Liluth ylipäätään oli mukana.

//Jep varmaan säätelen tota viel vähäsen, itekki pidän Liluthii enemmän tyttömäisempänä :D //
Janni
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Heinä 2015, 13:07

Jack ei voinnut sille yhtään mitään että hänen kasvoillensa kiipesi väkisinkin pieni hymyn poikanen kun Liluth kertoi, että oli viihynyt Jackin luona paljon paremmin kuin entisessä kylpylässä. Jack oli käymässä sanomaan tästä jotakin, mutta Liluth siirsi puheen aiheen vielä Jackin kädessä olevaan ostoskoriin. Jack vilkasi korin suuntaan ja tajusi tosiaan unohtaneen tämän käteensä. Eihän se juurikaan vahvan miehen kädessä painanut.
"Tietenkin." Jack sanoi ja ojensi sittemmin korin Liluthille, jonka alkuperäinen tarkoitus oli tosiaan olla se kantaja ja sekin että Jack olisi saannut ilman ylinmääräisiä olla hetken Liluthin kanssa. Selvittää asioita ja hieman tutustua naiseen muuta kuin palvelija orjana.
"On kuitenkin hassua kuulla että et viihtynyt kylpylässä, entinen isäntäsi kohteli sinua kuitenkin hyvin, tai ainakin se siltä vaikutti?" Jack kävi puhumaan Liluthille kääntäen aiheen nyt takaisin Liluthin entiseen "työpaikkaan". Tietenkin jos asia olisi Liluthille vaikea ei Jack kävisi mitään pakottamaan ja kertomaan mitä nainen olisi kokenut.
"Tietenkin voimme keskustella asiasta kotonakin." Jack lisäsi vielä jos Liluth ei tässä kadulla halunnut köydä avautumaan asiasta hänelle. Täällä kuitenkin oli korvia ja kuuntelijoita.

Kotiin päästyään kauppa reissun jälkeen Jack käveli heti ensinmäisenä katsomaan mitä se pieni arjen sankari Haul mahtoi tehdä, vai nukkuiko vielä.. ja jos nukkui niin sitten olisi kyllä jo aika herätä! Liluth saisi itse tyhjentää ostokset.

//Joo :) Suunnittele kaikessa rauhassa vain! //
suskari
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja Janni » 13 Heinä 2015, 14:13

Liluth otti ostoskorin vastaan, laittaen kantamansa kassin koriin. Kori oli näyttänyt kevyeltä Jackin käsissä, tyttö joutui kaksikäsin kantamaan sitä jotta jaksaisi.
Mies ihmetteli miksi ei Liluth ollut viihtynyt kylpylässä, sen omistajahan oli pitänyt hänestä hyvää huolta. Jack ei pakottanut haltiaa puhumaan tässä keskellä katua, mutta tyttö pudisteli päätään. "Voin sanoa että hän piti fyysisestä puolestani huolta... henkinen on toinen asia." Liluth kertoi, lauseesta pystyi jotenkin ymmärtämään mitä haltia tarkoitti, mutta se ei kuitenkaan mennyt yksityiskohtiin.

Kotia päästyään Jack asteli olohuoneeseen, kun taas Liluth lähti kantamaan ostoskoria keittiöön tyhjentääkseen sen. "Huomenta Luvon." Neito tervehti toveriaan. "Miten voit?" Liluth kysyi asettaessaan korin pöydälle ja ottaen jo ensimmäisiä ostoksia pois korista, vieden niitä ruokakomeroon.
Sillävälin Jack oli löytänyt Haulin, joka edelleen nukkui tyytyväisen näköisenä nojatuolissa, pää retkottaen selkänojaa vasten. Miehen aamiainen tietenkin odotti tätä edelleen olohuoneenpöydällä.
Janni
 

Re: Ghosts || Suskari

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Heinä 2015, 23:13

Luvon kohotti paikoiltaan katseena kotiin saapuneeseen Liluthiin, joka toivotti orja kaverillensa huomenet vaikuttaen harvinaisen pirteältä. "Huomenta, vaikutat todella pirteältä." Luvon tervehti naista suoden tuolle pienen hymyn kun nainen laski korin pöydälle ja kysyi miten Luvon mahtoi voida. "Niin hyvin kun sen kaiken jälkeen voin, mutta paranen kyllä." Luvon vastasi Liluthille, eikä ollut oikein varma olisiko edes halunnut parantua, olisi ollut vain parempi kuolla pois Jackin rangaistuksen jälkeen. Niin olisi päässyt pois helpoiten tästä ikuisesta vankilasta.
"Mitä ostitte?" Luvon kysyi suoristautuen paikaltaan katsomaan mitä korissa olisi ja mitä mahdollisesti tänään valmistettaisiin, vaikkei Luvonista itsestään juurikaan avuksi ollut yksi kätisenä, mutta mies yritti neuvoa Liluthia mahdollisimman paljon mitä piti tehdä.

"Haul?" Jack kutsui nojatuolissa kuorsaavaa toveriaan, joka ei pahemmin käynnyt reagoimaan Jackin puheisiin vaan kuorsaa nukkusi menemään. Jack käveli kaikessa hiljaisuudessa Haulin luokse katsellen hiljaisuudessa hetken aikaa kuinka mies nukkui niin rauhallisesti siinä, kunnes lopulta nappasi pöydällä olevan vesilasin ja pärskäytti sen miehen kasvoille. Ei aivan miehen itsensä tapaista, mutta tilanne oli liian hyvä ollakseen käyttämättäkään.
"Huomenta Ruusunen~" Jack virnisti Haulille. "Sinulla on aamupalakin syömättä."
suskari
 

EdellinenSeuraava

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron