Kirjoittaja Crimson » 14 Heinä 2015, 00:53
Paladiini oli huojentunut kuullessaan Henryn olevan kanssaan samaa mieltä. Tietenkin moinen paljastus olisi varmasti kiinnostanut tahoa jos toistakin enemmän, mutta kuten oli todettu, tämä ei ollut oikea aika ja paikka jakaa sattuneesta yhteenotosta tämän enempää tietoa mihinkään suuntaan. Pääasia oli, että kuningas siitä tietoinen oli. Yksityiskohdista saatettiin keskustella myöhemmin lisää.
”Olen iloinen kuullessani Teidän majesteettinne olevan samaa mieltä kanssani”, arpikasvoinen hymähti pienesti hymyillen, katseellaan samalla tutkaillen salia, joka juhlia varten oli viimeisen päälle laitettu, vaikka samalla Henryä tarkoin kuunteli.
Nuori kuningas kuitenkin toppuutteli, ettei kenraalinsa olisi tarvinnut paikanpäällä olla, jos kenties halusi matkaamisen ja ottelun jälkeen lepäämään. Vanhemman katse valui paremmin Henryy, joka yllättäen kuulosti kovin… ahdistuneelta. Mistä moinen sitten johtuikin, ei Noelista ollut erikseen tähän hätään kysymään, ellei kuningas kovinkin rauhattomaksi olisi käynyt syystä tai toisesta.
Mutta kenraali kävi pudistelemaan päätään muutaman kerran puolelta toiselle.
”Kyllä minä hetken pyrin täällä viihtymään, muodollisuuksien vuoksi. Poistun vasta kun tilanne on kohdalleni suotuisa, tai jos minua tarvitaan toisaalla, ylhäisyytenne”, kenraali yritti kohteliaasti selittää, yhäkin salaa mielessään toivoen, että olisi voinut vain livistää paikalta jo heti näin alkuunsa.
Puhe kääntyi kuitenkin päivän tapahtumista pian prinsessaan, joka nopealla vilkaisulla ei vielä ollut paikalle saapunut. Sinällään Noel oli huojentunut siitä, ettei Lily ollut paikalla vielä, mutta tiesi kuitenkin että toisen siniverisenkin olisi määrä saapua paikalle ennemmin tai myöhemmin. Ehkä kenraali jopa rohkenisi pyytämään sitä tärkeintä oppilastaan – salarakastaan – tanssimaan kerran, jos siihen tilaisuus suotaisiin, ja Artania malttaisi juhlissa läsnä olla edes hetken pidempään.
”Sisarenne lienee vielä valmistautumassa illan juhlia varten – tiedättehän te naiset”, arpikasvoinen kenraali yritti keventää tilannetta kevyesti naurahtien, samalla poimien itselleen lasin siltä tarjottimelta, jota ohitse kulkeva palvelija monarkin ja kenraalin puoleen ojensi.
”Voin pitää teille seuraa siihen saakka kunnes hän saapuu paikalle, tietenkin jos vain sitä haluatte”.
Lily kävi nätisti puolestaan istahtamaan takaisin peilinsä ääreen, Shyvanan jatkaessa käsillään prinsessan kutrien sukimista varovasti. Eihän Yliparantaja mikään hiustenlaittaja varsinaisesti ollut. Eihän Shyvanan tarvinnut omiakaan hiuksiaan koskaan laittaa! Ne kun istuivat itsestään päässään juuri niin kuin naaraalla oli tapana toivoa. Tuuheina ja puuhkeina, ojennuksessa, tosin kovin sähköisinä sattuneista syistä, jolloin niillä oli tapana lähteä leijailemaan useasti itsestään pienemmästäkin ilmavirrasta toisinaan.
Yliparantaja kuunteli itsekseen virnuillen tulitukkaisen sanoja, hieman huuliaan mutristaen niin teennäisesti, Lilyn koittaessa kuulostaa mahdollisimman paljon siltä, ettei töykeältä vaikuttaisi vanhinta kohtaan. Mutta Pandemona soi vain pienen huvittuneen virnistyksensä nuoremmalleen, katseensa peilin kautta laskien Lilyn punertaviin hiuksiin, joita yhä käsillään niin kevyenoloisesti suki.
”No mutta emmehän me kenellekään soisi sitä tietoa, että sellaisia titteleitä kontollani kannan!”, Shyvana naurahti heleästi, kevyesti silittäen prinsessan päänsyrjää, lähtien selvästi jakamaan hiuksia sironlaihoilla käsillään osiin, ”Ei, me pidämme moisen pienen seikan salaisuutena. Meidän salaisuutenamme, Lily hyvä. Se on arvokas salaisuus, jota ei jokaiselle suoda – josta jokaisen ei vain tarvitse tietää”.
”Voisin olla vaikka herttuatar!”, valkeahiuksinen totesi innostuneena silmiään avaten ennestäänkin auki, katseensa taas palauttaen peilin kautta Lilyyn, ”Sehän olisi jännittävää, vai mitä luulet?”.
”Vieraalta mantereelta, luomassa suhteita kuningashuoneeseenne. Kyllä minä jotain keksin, puhun nuoremmat ympäri helpommin kuin kuvittelet, suotta murehdit, ettenkö joukkoonne sopeutuisi”, Pandemona selosti, alkaessaan kovinkin tottunein, vaikkakin varovaisin ottein laittamaan siniverisen hiuksia kampaukselle.
”Mathilda Avary – eihän se kuulosta turhan koreilevalta? Herttuatar Mathilda Avary”, naaraskäärme tapaili, itsekseen taas virnistellen. Kyllä hän jotain nimen taustaksi keksisi, ei Lilyn todellakaan tarvinnut huolehtia sen perään että paljastuisi, kuinka yksi vanhimmista oli heidän seurassaan juhlimassa turhanpäiväisiä pippaloita omaksi ilokseen, muita vahdatakseen.
Hiljalleen siinä puheidensa lomassa tulitukkaisen nuorukaisen päähän alkoi hiljalleen muodostua varsin korea kampaus. Ei ehkä tyypillisin ja tavallisin, mutta näyttävä se ainakin oli. Lilyn tyyliin ja pukuun sopiva.
”Ah! Ja johan minä unohdin onnitella sinua!”, teennäisesti Shyvana jatkoi ihmettelyään, lähemmäs nojautuen Lilyn korvanjuurta kohden, ”Varsin erikoisen kandidaatin lapsesi isäksi tosin valitsi – kenraali Artania kun muutenkin on niin erikoinen, miten sen nyt sanoisin, persoonana, kuin henkilönäkin. Hänhän on palvellut isääsikin, kai sen tiesit? Kuulunut ties miten pitkään temppeliherrojen maineikkaampiin jäseniin, viimeinen omasta suvustaan, ties mitä lähihistoriassa Artanian suvussa puhutaankaan”, viekas ääni tuumi, Shyvanan nojautuessa taas paremmin pystyyn jatkaakseen prinsessan hiustenlaittoa.
”Mutta ehkä se sopii vain kuvaan, puolisosi tuskin nostaa käsiään maagisempaa jälkeläistä vastaan ja luulee sitä vain omakseen, niin, niin hän taitaa tehdä”.
//PAPABARABEAR CONSTA. Nii, hirvee bara salaoperaatio koko tanssiaiset. Oikeesti Consta vetää Noelia turpaan vaan koska on niin ihastunut. Eikun mitä//