Välit kuntoon || Crim! (K-varoitus)

[Aksutar]

Kenraali pyöräytti nopeasti katsettaan pienesti huokaisten, Iriadorin tuiskaistessa että oli elänyt siinä toivossa, että he olisivat tänään jo kotiin päässeet. Varmasti jokainen oli siinä uskossa elänyt, mutta nyt oli tullut mutka matkaan. Darius ei kuitenkaan välittänyt kertoa Iriadorille vielä mitään, mitä oli Lorythaksen kanssa keskustellut, vaikka korkeahaltia toikin esille pointin siitä, että kyläpäällikkö ja kenraali olivat ainoat jotka tilanteen tasalla olivat. Darius ei kyllä uskonut olevansa täysin tilanteen tasalla, hän olisi halunnut vielä tivata vastauksia Lorythakselta asiaan jos toiseenkin, mutta nyt ei ollut oikea hetki. Lienikö koskaan oikea hetki, jos siitä lähdettiin, kenraali kun oli yhä varovainen ja jokseenkin alistuva kyläpäällikön seurassa. Lorythas oli jo näyttänyt Haukansilmälle paikkansa, ei tuo halunnut uudelleen sitä kokea.

Iriador huomautti, ettei yksin halunnut jäädä, ollen valmis palaamaan tuville jos kenraali aikoi sinne myös palata. Korkeahaltia toi esille kuitenkin pointin siitä, että täällä he voisivat nukkua vihdoista viimein vierekkäin - kuten varmasti molemmat heistä olivat odottaneet kotiin pääsyn myötä tapahtuvan. Kieltämättä ajatus houkutti, mutta yhä kenraali oli empivällä kannalla. Toisaalta, jos Iriador sitä todella halusi...
Katse kääntyi lattiasta Lorythaksen puoleen tuon kommentin myötä, sarvipäisen ollen kammennut itsensä ylös seisomaan. Puoliverinen ei näyttänyt voivan hyvin ollenkaan, hyvä että tolpillaan edes pysyi.
"Kunhan... Lorythas nyt ensin pääsee lepäämään...", Darius aloitti varovaisesti, selvästikään enää kieltämättä mahdollisuutta jäädä kartanolle yöksi, "Osaamme kyllä katsoa itsemme vuoteeseen, kerrot vain jos meidän pitää tietää jostain... En kuitenkaan pistä maaten, ennen kuin sinä - ja sinä myös, Iriador, jos siitä lähdetään - olette lepäämässä".
"Joten mikäli voimasi riittävät, ala kipittää kohti vuodettasi", Kenraali lisäsi hymähtäen, ottaen varovaisen askeleen lähemmäksi Lorythasia, ollen valmiina auttamaan tuota jos sarvipäinen askelissaan apua tarvitsi - tai meinasi lattialle nyt romahtaa.



// GaggaAgsu. TERRORISOIMAAN! NAURAT MULLE SIELTÄ MÖKIN ALTA PÄIN NAAMAA. MÄÄ SUT MYRKYTÄN. SENKIN CRIMINAALI. Naali suotana. MÄÄ SEN NAALIN MYRKYTIN. TUNTI. "Kossusta tuli" niin niin se on sitä spurgujen pritua kumminkin mitä oot ostanu jostain sillan alta. Sen sillan alta mis kämppäsit Long Darkissa myrskyssä. Sen Sillan, jonka vieressä ois ollu asutusta :--D SE SILTA MUISTATKO. //

[Crimson]

Lorythas veti pitkiä hengenvetoja, hilliten sitä silkkaa halua vain taas irvistää. Sen kivusta kielivän ilmeen Puolikäärme peittikin sillä lempeänrauhallisella hymyllään, jonka lävitse ei taas hetkeen kyennyt mitään puoliverisestä näkemään. Teki niin pahaa seistä. Hopeakäärme tunsi kuinka jalat alkoivat hiljalleen täristä alla, koipien halutessa vain pettää kirjaimellisesti alta. Mutta Lorythas ei aikonut kaatua. Ei siksi että se olisi heikkoutta näyttänyt, vaan lähinnä nyt tässä yhteydessä sen vuoksi, ettei Dariuksen, tai nyt myös Iriadorin tarvinnut Vaernin voinnista huolestua.
Hataran askeleen ovien suuntaan ottava Lorythas kävi samantien kompuroimaan, tasapainonsa kuitenkin korjaten nopeasti, siinä missä ryhtinsäkin suoristaen syvään samalla henkäisten.
”En tahdo olla epäkunnioittava”, hopeaverinen ehti aloittaa, rauhallisen katseensa suunnaten huoneen raadeltua ovea kohden päättäväisenä, ”Mutten ota käskyjä vastaan keneltäkään, Winder hyvä”.

Koko idea alkoi tuntua mahdottomalta, saaden Lorythaksen hymähtäen naurahtamaan kerran. Oli vielä niin monta asiaa toimitettavana. Eihän hän vielä saattanut lepäämään itseään laskea – ei nyt.

”Josko jokainen meistä vain painuisi pehkuihin”, Iriador henkäisi, kääntäen olemuksensa myös paremmin muiden puoleen, katseensa ilmaisten väsymystä, turhautuneisuutta ja samalla myös epäröintiä, ”On kuitenkin jo myöhä…”. Punapäisestä viimeisenä oli saamaan Dariusta tai Lorythasia liikkumaan minnekään. Ei hänellä ollut käskyvaltaa, auktoriteettia halutessaan kyllä muttei… tähän hätään jaksamista ja voimaa alkaa ketään erikseen käskeä tekemään jotain. Ei muuta kuin kehotuksia, pitivät ne miten paljon paikkaa hyvänsä muiden mielestä.
”Ehkä voisin aut---”.
”EN…”, Puolikäärme selvästi taas kohotti kiihtymyksestään ääntä, saaden sokean hiljenemään ja hätkähtämään sijoillaan, siinä missä sarvipäisen katse laski selvästi pelästyneenä hetkeksi lattianrajaan, ”… tarvitse apua”, Lorythas jatkoi. Sanojensa päätteeksi ne muutamat nopeammat askelet kumosivat sarvipäisen kuitenkin alas lattianrajaan, sarvipäisen ottaen käsillään vastaan tipahtaessaan jaloiltaan. Tietenkin se tuli pienenä säikähdyksenä hopeaveriselle, lattianrajaan ulottuvan iskun täräyttäen taas ilkeästi hartioita myöten koko käsien mitalla.
Lorythas naurahti. Ensin vain kerran, katseensa laskien pölyisenpuoleiseen lattiaan paremmin. Ja sitten toisen, päätään pudistaen.
”… Tai ehkä sittenkin… ei teidän tarvitse. Olen jo tarpeeksi tahrinut itseäni tänään, tuottanut vain omieni menetyksen päämäärättömillä haluilla, tarpeettomilla päätöksillä ja heikkoudellani…”.

Iriador astahti lähemmäs tilannetta divaanin takaa, Dariuksen vierelle astellen. Eihän hän sokeana mitään nähnyt, mutta Lorythas kuulosti tilanteeseen nähden nyt… yllättävän epätoivoiselta ja vaikealta. Teki pahaa vain seistä vieressä ja kuunnella sitä…
”Ehkä”, nuorin aloitti, ”Olisi parempi jos vain saattaisimme sinut lepäämään…”, ei Iriador uskaltanut lähestyä tilannetta enempää. Ei sen jälkeen kun Hopeakäärme oli ääntänsä nostanut jostain syystä – apuahan he vain halusivat tarjota…
”Voimme katsoa tilaasi paremmin huomenna, kun meillä kaikilla on siihen tarvittavaa energiaa…”, punapäinen lausahti, saaden maahan lannistuneen Puolikäärmeen vain hymisemään itsekseen. Samalla Iriador kevyesti työnsi Dariusta eteenpäin, kuin kehottaen tuota tekemään jotain tilanteen eteen.


//NAURAN KAMALASTI. HUHHEIJAA. No kyllä sen sidonian jälkeen naurattikin. Naamaan sattuu. NII HIRVEETÄ PIRTUA OIKEESTI VEDIN. Joo se silti. SE SILTA. SIELLÄ MÄ ELIN MAKUUPUSSILLA HANGESSA TUNNIN VÄLEIN NUOTIOTA KOHENTAEN. JA AAMUN VALJETESSA. SIELLÄ OLI SE PERKELEEN MÖKKI. Se fiilis kun aurinko paistaa silmiin ikkunasta… mää en nääääääää mitään//

[Aksutar]

Kenraali laski katseensa alas sarvipäästä nyökäten tuon ilmoittaessa, ettei ottanut käskyjä vastaan keneltäkään. Kuka Darius siihen oli vastana väittämään, olivathan he kaiken lisäksi Seyrin kylässä, Seyrin kartanolla. Ei heillä - edes haltioiden eliitillä - ollut täällä sanavaltaa kehenkään, vähiten itse kyläpäällikköön. Sivusilmällä vanhempi haltia kuitenkin seurasi Lorythasin menoa, joka ei todellakaan näyttänyt lupaavalta. Ei tuo omin jaloin tulisi pääsemään makuuhuoneelleen asti, jos Winderiltä kysyttiin. Ellei mokoma repinyt jostain maagisesti energiaa, hyvä ettei sarvipää omiin jalkoihinsa käynyt kaatumaan jo heti ensitöikseen.
Iriador kävikin ehdottelemaan, jos he kaikki painuisivat nukkumaan sen suuremmin miettimättä kenen pitäisi tässä ketäkin seurata yön yli. Oli jo myöhä, kuten korkeahaltia toi ilmi, lepo olisi tarpeen varmasti itse kullekin. Kuitenkin, Iriadorin tarjotessa apuaan Lorythakselle, kävi puoliverinen jälleen ärähtämään. Se ärähtäen aloitettu lause sai Dariuksen heti ottamaan askeleen paremmin Iriadorin eteen, katseen kohoten nyt kunnolla, ehkä jokseenkin varoittavana sarvipäisen puoleen. Winderiä Lorythas sai raadella minkä halusi - hän oli sen ansainnut - mutta yksikin uhkaava ele kohden korkeahaltiaa ja Darius olisi itse pieksemässä puoliveristä. Aivan sama oliko tuo ystävä tai ei, sen rajan yli ei kukaan mennyt.

Eipä siinä kuitenkaan paljoa tarvinnut uhoilla sarvipäiselle, joka jo seuraavaksi kävi lattian rajaan romahtamaan voimien antaessa periksi. Dariuksen olisi tehnyt mieli heti juosta apuun, mutta kenraali pysyi nyt varuillaan. Ei hän yhäkään tuntenut Lorythasia niin hyvin, että voisi tuosta vain syöksyä puoliverisen vierelle, tuon ollessa niin arvaamattomalla päällä. Winder pysyikin paikoillaan katsellen mitäänsanomattoman ilmeen kera lattialla naurahtelevaa puoliveristä, tuon käyden lopulta myöntämään että ehkä se apu kelpaisikin. Vaikka ei heidän tarvinnut. Muka. Taaskaan.
Sivusilmällä Darius vilkaisi kumppaninsa puoleen, joka nyt vierelle oli astellut ja kävi ehdottelemaan, että he saattaisivat sarvipäisen lepäämään. Tuon tilaa voisi katsoa paremmin huomennakin, jahka yön olisi saanut levättyä. Iriadorin käydessä työntämään kenraalia eteenpäin, hätkähti Darius pienesti ja reaktiomaisesti pisti askelillaan vastaan moista elettä. Tietenkään hän ei halunnut lähestyä arvaamatonta sarvipäätä, vähiten jonkun muun pakottamana. Mutta... Ei Lorythasista tainnut olla enää vaaraa kenellekään. Kai. Se tietenkin saattoi olla virhearvio mistä joutuisi maksamaan, jos puoliverinen antaisi petopuolensa ottaa vallan. Ja, olihan Seyr jo myöntänyt, että ehkä se apu olisikin tarpeen.

Niinpä varovaisin askelin Darius lähti lopulta lähestymään Lorythasia, kyykistyen tuon viereen, ollen selvästi valmiina ponnistamaan kauemmas toisesta jos Lorythas yritti päälle.
"Tiedät kyllä hyvin ketä kyläläisesi tulevat syyttämään, jos sinä kovapäisyytesi takia huonompaan kuntoon joudut meidän seurassamme...", Darius aloitti rauhallisenmatalalta, yllättävänkin lempeästi puhuen. Samalla toinen käsi kävi ojentumaan Lorythasin poskelle, siitä kuitenkin valuen nopeasti puoliverisen kaulan puoleen. Tai tarkemmin sanottuna kaulalla levänneen korunketjun puoleen, Winderin käyden vetämään esiin sen tutun riipuksen jonka avulla Lorythas illuusioitaan käytti. Kaksin käsin Darius tottuneesti käänsi ne kansansa symbolit jälleen samaan riviin, jonka johdosta sarvipäinen kävi muotoaan muuttamaan siihen tuttuun nuoreen haltiaan. Näin tuo olisi helpompi saattaa makuuhuoneeseen, ei haltioista ollut auttamaan yli kaksimetristä sarvipäistä ylös rappusia tässä kunnossa.
"Muistat varmaan missä vierashuone on...?", Kysymys oli tarkoitettu Iriadorille, vaikka Haukan katse pysyikin Lorythasissa, kuin lupaa tiedustellen, haltian ojentaessa käsiään paremmin nuoren haltiailluusion puoleen, indikoiden nostavansa tuon käsivarsilleen mikäli Lorythas ei vastaan pistäisi, "Minä katson Seyrin lepäämään.. Mene sinä vain edeltä itse", kenraali lisäsi, samalla kun varovaisesti käsillä ohjaillen kehotti Lorythasia kääntymään hieman, jotta haltia saattoi pujottaa käsivartensa tuon jalkataipeisiin ja selän taa, ennen kuin nosti pienempänsä ylös lattialta.
Haparoimatta Winder nosti itsensä kyykystä jaloilleen vaiheittain, painaen samalla Lorythasin paremmin vasten itseään. Ei hän toista halunnut tiputtaa, eikä myöskään aikonutkaan. Jahka oli testannut että otteensa tosiaan oli tukeva ja Lorythas mahdollisimman mukavasti siinä käsivarsilla, lähti Darius askeltamaan kohden rappusia, Iriador sai itse tulla perästä tai mennä edeltä. Tai kävellä vierellä, mikä ikinä tuntuikaan parhaimmalta. Juuri nyt Darius halusi Lorythaksen vain lepäämään, ennen kuin keskittyisi jälleen paremmin kumppaniinsa.



// Ai perkele se Sidonia kuva oli paras. Tahdon pistää sen mun Facebook kansikuvaks, saanko. Naamaan sattuu ja keuhkoihin sattuu ja vattaan sattuu ja ai suotana. PIRTUA TURPAAN JA MENOKS. SE SILTA. OISIT VAAN JATKANU ETEEN PÄIN IDIOOTTI. Tosin hyvä mun on sanoo ku siellä "uudessa" paikassa kipitin kohti saarella olevaa taloa mut pysähdyin katteleen kalastusmajan sisältöä matkalla ja sit ku astuin ulos majasta ni oliki hitonmoinen sumu ja en tienny mihin suuntaan ois pitäny jatkaa joten jäin sinne majaan si chillaan. Mut hei nyt osaan niitä puita pilkkoo :-------------D AAMU AURINKO NOUSEE JA KERTTU TUOLLA ASTELEE. eikunmitä //

[Crimson]

Hopeakäärmeen katse lipui hitaasti sivusilmällä tarkkailemaan Dariusta, joka lähelle nyt tuli. Kasvojaan sarvipäinen ei kuitenkaan minnekään siirtänyt, pitäen ne lattiaan suunnattuina, osin hiustensa taakse piilotettuina. Tai ainakin siihen saakka, kun Haukansilmä sanojensa myötä laski kätensä Lorythasin toiselle poskelle.
Se epäröivä, osin huojentunut katse nousi haltiaan paremmin, Puolikäärmeen kallistaen päätänsäkin pienesti toista katsellessaan ja pistäen merkille, kuinka Darius sitä ketjua puoliverisen kaulassa lähti tavoittelemaan. Lorythas kantoi illuusioriipustaan nykyisin lähes aina ulos lähtiessään kaulassaan – ihan vain kaiken varalta - ja jos Winder kyläpäällikköä päätti nyt lähteä todellakin raahaamaan kantaen jonnekin, olisi se pienempi haltiamuoto taas kerran tarpeen…
”Ei teitä kukaan syyttäisi – kaikki tämä on vain omaa syytäni, kenenkään muun ei tarvitse kärsiä sen vuoksi”, Lorythas hymisi rauhallisemmin, pienesti rohjeten samalla hymyilläkin, seuraillen sivusilmin kuinka Darius ryhtyi korun kuvioita käsissään taas niin kovin tottuneesti vääntämään yhteen linjaan. Ei Puolikäärmeellä ollut mitään syytä laittaa vastaan. Ehkä vain oli parempi päästä omaan petiin lepäämään sen sijaan, että yhtään pidempään nyhjäisi täällä paperinhajuisessa, tunkkaisessa huoneessa. Ja… ei Lorythas kyllä olisi ylös saakka itse kyennyt tässä kunnossa valumaan hetkeen. Olisi pitänyt olla vain kiitollinen siitä että Haukansilmä halusi auttaa kaiken sen jälkeen, mitä Hopeakäärme oli tuolle tehnyt…
Hopeaverinen kävi nyt kuitenkin ottamaan sen tummatukkaisen haltiamuotonsa, yllään ne samat arvokkaanpuoleiset vaatteet kuin silloin kerran haltioiden kaupungissa, kumoten sen myötä itsensä ennemmin istumaan lattialle, kuin nojaamaan muutenkin väsyneisiin käsivarsiinsa.

Iriador oli ehtinyt talsia lähemmäs kaikessa hiljaisuudessaan, kovin huomaamattomasti nyökäten kun Darius kyseli muistiko punapää tiensä vielä kartanon vierashuoneelle.
”Muistan kyllä”, sokea hymähti tyytyväisenä, itsekseen virnuillen. Hän siis pääsisi pehmeään vuoteeseen ulkona yöpymisen jälkeen viimein! Ja mikä parhainta, Dariuksen vierelle. Tehtävillä kun niitä lämpimiä tunteita ei kyennyt juuri näyttämään syystä jos toisestakin, joten tilaisuus halata Winderiä yön ylitse oli tähän hätään kovinkin tervetulleenoloinen.
”Siellä voi olla pölyistä mutta… etteköhän pärjää”, Lorythas tuumi ääneen, samalla avittaen Winderiä nostamaan hänet ylös lattialta. Toisen käsistään haltiailluusiossaan oleva Puolikäärme kietaisi Dariuksen niskan taakse ottamaan tukea, kun silmäpuoli lähti nostamaan pienempäänsä lattialta ylös. Pieni irvistyskin siinä kasvoilla kävi, kehon valittaessa kivuistaan minkä kerkesi, Lorythaksen samalla uumoillen miltä ne samaiset kivut, säryt ja vaivat mahtoivat huomenna tuntua…
Punapää lähti talsimaan kaksikon ohitse hitaan rauhallisesti, kohden huoneen avonaista ovea.
”Menen sitten katsomaan paikkoja kuntoon edeltä”, nuorin totesi ykskantaan, olettaen että Darius kyllä tulisi perästä sitten, jahka oli saanut sanojensa mukaisesti Hopeakäärmeen lepäämään. Sen myötä punapäinen katosi menojaan, suunnaten kulkunsa vierashuonetta kohden.

Lorythas ja Darius seurasivat pian perestä, puoliverisen tuntiessa olonsa vaivautuneeksi ollessa toisen kannettavana. Kukaan ei koskaan Puolikäärmettä minnekään syystä kannellut, ja nyt kun joku niin teki niin… se tuntui oudolta. Lorythas pelkäsi putoavansa, vaikka oli takuulla pudonnut korkeammalta monet kerrat ja satuttanut itsensä niihin kertoihin nähden myös toisinaan pahastikin. Pelkäsi että painoi liikaa. Tai että tuota muuten oli hankala kantaa ja rappusia ylös kantaa.
Rappusia ylös noustessa sen huomasikin kuinka puoliverinen antoi itsensä painua paremmin Dariusta vasten ja tarrata tuosta lujemmin kiinni, silmäpuolisen olan yli ohessa tiiraillen miten alemman kerroksen lattia hiljalleen laski ylemmäs mentäessä. Mutta eihän Winder häntä tipauttaisi. Ja vaikka tipauttaisikin, osaisi puoliverinen siihen alitajuisesti reagoida kuin kissa konsanaan kaiken kokemuksensa avulla.
Iriadoriakaan ei lyhyen matkan aikana käytävillä enää näkynyt - nuorin oli siis toivottavasti löytänyt tiensä jo vierashuoneelle ja tehnyt sinne sijansa, väsyneeltähän tuo oli näyttänyt tänne tullessaan. Kaksikon tie ei kuitenkaan vienyt nuorempaa etsimään, vaan päinvastaiseen suuntaan Hopeakäärmeen huoneelle, jonne lopulta sisään astuttiin.

Darius laski Lorythasin sängylle, puoliverisen henkäistessä syvään istumaan päästyään omalle pehmeälle vuoteelleen. Katseensa pysyi maassa, Puolikäärmeen lähinnä keskittyen sen hetken taas kipuihinsa kun aloillaan sai olla. Vaikka eihän se hyvältä tuntunut.
”Ehkä sinun pitäisi vain mennä, Iriadorkin varmasti odottaa jo. Pärjään kyllä itsekin tästä eteenpäin, ellet sitten jotain tahdo vielä vuokseni tehdä…”, Lorythas totesi, vinosti hymyillen ja naurahtaen sanojensa perään. Se väsyneenpuoleinen katse nousi Dariukseen, takkiinsa saaneen Puolikäärmeen vain hetken tuijottaen toista kaikessa hiljaisuudessaan, näyttäen sen pienen hetken jopa asteen verran hämmentyneeltä.
”Jos se ei ole liikaa pyydetty niin… voisit auttaa minua vaihtamaan vaatteeni johonkin kevyempiin…”, Lorythas aloitti ähisten, yrittäessään irvistäen takkiaan livuttaa hankalasti harteiltaan alas, ”Tuskin taivun senkään vertaa että saisin paitaa pois yltäni itse… turhauttavaa”.


//Sidonia kuva on mestariteos. Tottakai saat laittaa sen facebook kansikuvaks jos on ihan pakko :------DDDDDDDD KAIKKIALLE SATTUU. NO MUTKUN MÄ SEURASIN JOKEA JA PÄÄTIN ET EKA SUOJASA PAIKKA JA JÄÄN SIIHEN LEPÄÄN. SIELLÄ TUISKUTTI LUNTA JA OLI SUMUA, EMMÄ MITÄÄN JUMALAUTA NÄHNY (DDDDD Kalastusmajat on petollisia. On tullu huomattua. Yhteen niistä unohdin mun bedrollin enkä koskaan löytäny sitä enää sen jälkeen kun sieltä majasta kerran olin lähteny. AAMUAURINKO NOUSEE TAAS, SE OIS PUOLVIIIIIIIIIIIIIIS//

[Aksutar]

Pölyistä, kuulemma. Vierashuoneessa siis, näin Lorythasin sanojen mukaan. Iriador ilmoittikin menevänsä edeltä katsomaan paikat kuntoon, sillä välin kun Winder kävisi katsomaan puoliverisen levolle. Darius kävikin hymähtämään tähän suunnitelmaan myöntävästi, sen pahemmin asiaa kommentoimatta, antaen Iriadorin mennä menojaan. Kenraalin askel vei vankasti ja varmasti kohden Lorythasin makuuhuonetta, haltian pitäen pienempäänsä lähellä itseään. Kyllähän Lorythas tässäkin illuusiossaan painoi, joskin ei niin paljoa mitä todellisessa muodossaan. Silti, ei tämän illuusion paino ollut turhan raskas väsyneelle kenraalille.
Siinä missä puoliverinen antoi itsensä painua paremmin kenraalia vasten, kävi Darius painamaan sylissään olevaa haltianuorukaista enemmän itsensä puoleen. Darius halusi pitää Lorythasin lähellään, tukea tuota ja pitää tuon mahdollisimman vakaana, mahdollisimman mukavassa asennossa. Varmasti puoliveristä sattui ne vammat, mitä päivän aikana oli tullut. Kyllä Darius sen aisti ja osasi arvata, vaikka Lorythas kuinka niitä piilotteli.

Askel vei kuitenkin eteenpäin, rappuset ylös ja käytävää pitkin kartanonisännän makuuhuoneelle. Viimein kenraali kävi laskemaan puoliverisen alas, sängylle, mahdollisimman varovaisesti, varmistaen että tuo myös kykeni sängynreunalla istumaan omin avuin.
"Lupasin katsoa sinut levolle, sen myös aion tehdä. Iriador malttaa kyllä odottaa vielä hetken", Kenraali hymähti rauhallisesti seuraillessaan Lorythasia, joka koitti kenraalia jo kumppaninsa luo hätyytellä. Eihän tuosta tullut mitään, kuten puoliverinen kävikin toteamaan, tuo tuskin tuli taipumaan edes sen vertaa että paitansa sai itse pois.
"Anna kun autan. Kerro mistä löydän sinulle yöpaidan", Haltia jatkoi samalla kun varovaisesti kävi jälleen lähestymään kyläpäällikköä, auttaen tuota riisumaan haltiailluusionsa vaatteet yltä. Varovaisesti, katsoen ettei vahingossakaan satuttanut suuresti pienempäänsä, joka hellänä oli Fritzin mukiloinnin jälkeen. Kyllä Darius tiesi kuinka lujaa se kolossi saattoi lyödä kun vauhtiin pääsi, ihme ettei Lorythas täysin murskana ollut yhteenoton jälkeen. Katse kävi riisumisen ohessa tarkastelemaan ohimennen haltiailluusioisen kroppaa, varmistaen ettei mitään suurempaa ruhjetta tai vertavuotavia haavoja näkynyt.

"Miksi Fritz joukkoineen teidän kimppuun hyökkäsi...?", Darius kysyi yllättäen, samalla kun kävi noutamaan Lorythasille sen yöpaidan, jonka sijainnin puoliverinen oli neuvonut, "Tuskin te yhteenottoa aloititte. Vai olenko väärässä?".
Yhä kovin varovaisin liikkein Darius kävi auttamaan yöpukeet kyläpäällikön ylle, vältellen myös samalla varsinaista katsekontaktia puoliverisen kanssa, jälleen kerran. Muutenkin kenraali näytti palanneen siihen vaisuun, nöyrään olotilaan nyt uudemman kerran.
"Tarvitsetko vielä jotain... Juotavaa? Syötävää?"



// IHAN PAKKO ON LAITTAA. Kohta. SATTUUUU. Nyt on selityksen makua, halusit vaan jäädä sinne sillan alle ku oot tommonen pulsu ja siellä oli kotoisaa, myönnä pois. EI SAA UNOHTAA BEDROLLIA SAATANA SE ON TÄRKEE. PUOLI VIISI ISKEE, voi aurinko. Kyllä me vielä joskus opitaan meneen ajoissa nukkumaan //

[Crimson]

Lorythas ehti hädintuskin takkiaan saada kunnolla edes yltään, kun Darius ennätti jo avuksi, saaden pienikokoisemman haltian punastelemaan pienesti. Ei Puolikäärme viitsinyt sanoa vastaankaan. Ei enää, kun oli epämääräisesti myös pyytänyt toista jo itseään auttamaan. Ja kerta Haukansilmä sillä tavoin avuksi vielä halusi olla, ei Lory sitä pahakseenkaan osannut laittaa.
”Vastakkaisen seinustan lipastosta, ylimmässä laatikossa on muistaakseni yöasuksi sopivia kuteita”, puoliverinen tuumasi riisumisen lomasta kovin hankalasti, ähisten lähinnä sitä kipua jota niinkin pieni ele kuin raajojen liikuttelu sai aikaiseksi. Fritz oli tainnut ehtiä murjoa häntä pahemmin, kuin Hopeakäärme oli alun perin edes luullut…
Siellä täällä Puolikäärmeen kehoa koristivat nyt julmannäköiset mustelmat. Vammansa olivatkin lähinnä sisäisiä, eikä keho ulospäin näyttänyt – noin mustelmien lisäksi – muuta kuin pienempiä naarmuja ja nirhaumia siellä täällä. Suurimpia vammoja Lorythas tietoisesti yritti Dariukselta piilotella, vaikka se tosin taisi kovin turhaa olla toisen haukankatseen alla. Näkihän sen lievän turhautumisen myös puoliverisen ilmeestä, joka niin kovin nöyrä sillä hetkellä oli, kun edes kangaskappaleet eivät hakattua kehoaan enää sillä tavalla piilottaneet alleen.

Kenraali kuitenkin avitti Vaernia pukemaan haltiailluusionsa ylle yhden suuremmanpuoleisen yöasun, joka oli lähinnä sarvipäisen tavallisempaan olomuotoon mitoitettu. Samalla Haukansilmä myös kyseli paremmin miksi Fritz Briarin väen kimppuun oli käynyt.

Lorythas huokaisi. Niin syvään kuin vain saattoi, vedellen kevyempää paitaa paremmin yllensä samalla kun mietti, kuinka nyt olisi saattanut Winderille sanoa.
”Fritzillä ja… Briarilla on… niin sanotusti pitkä historia. Ties miten pitkään se kolossi on halunnut hävittää kylämme aroilta, lohikäärmeiden takia lähinnä”.
”He tappoivat muutaman nuorimmaisistamme, tiesivät heidän lentävän tietyltä sijalta tiettyyn aikaan. Vaikka osasyynä taisi olla myös nuorimpien varomattomuus, vaikka olen määritellyt tarkoin sen missä meidän ei kannata lohikäärmeinemme lentää… ehkä tämä toimi oppituntina niille, jotka määräyksiäni haluavat tietoisesti rikkoa, vaikken tietenkään kevyesti ota nuorimmaisten menetystä – monestakin syystä. Omalla tavallani kadun sitä, että tulin vasta muiden perästä, enkä ollut heti mukana”, Lorythas selitti kovin katkeran oloisena. Ja sitä puoliverinen olikin. Tuntui yhä pahalta menettää nuoria ratsastajia, mieluummin Vaern olisi vaikka menehtynyt sinne kentälle itse auttaakseen muita pakenemaan. Mutta tilanne oli mennyt kuten oli mennyt, eikä siihen enää voisi vaikuttaa. Miltään osalta, joten heistä jokaisen oli parempi vain tyytyä myös siihen.

”Mutta se velka otettiin jo Fritzin miehistä takaisin”, hopeaverinen huokaisi, katsahduksen suoden viimein paremmin kohden Dariuksen kasvoja ”Ei sinun tarvitse sillä päätäsi vaivata”. Kyllä Lorythas taas huomasi sen kuinka toinen katsekontaktia pyrki välttämään, joten ei haltiailluusioonsa tekeytynyt sitä myöskään tietentahtoen lähtenyt Haukansilmältä hakemaan väkisin.
Puoliverisen saatua kepeämmät vaatteet yllensä, istahti tuo paremmin sängynlaidalle. Vilkaisten takanaan olevia peitteitä ja tyynykasaa, jolla ties miten pitkään ei taas ollut ehättänyt nukkua kunnolla. Näin illuusiossaan, ilman sarvia, suurella vuoteella olisi varmasti mukava nukkua ja hautautua lakanoiden sekaan – joka taas herätti sen kysymyksen eloon siitä, miksei Lorythas tehnyt näin useammin? Ehkä siksi ettei hänellä varsinaisesti ollut tarvetta…
”En tarvitse kuitenkaan mitään enää”, Vaern totesi rauhallisemmin, koittaen hymyillä Dariukselle, ”Enkä kehtaisi pyytää sinulta mitään enää kaiken tämän jälkeen. Voin vain kiittää sinua henkeni pelastamisesta, jälleen – ilman Sinistä kuiskausta meille olisi todennäköisesti käynyt huonommin”.


//MUST. No siellä se nyt komeilee. Ja Sidoniat on taas katottu. Tiedätkö mikä himo mulla on sen kakkoskauden katottua ollu kattoo koko sarja uusiks 8))))) PETTURI SILTA. ENSKERRALLA NAULAAN SIIHEN LAITAAN KYLTIN ETTÄ TUOLLA ON MÖKKEJÄ PERKELEEN PULSU. BEDROLLIN UNOHTAMINEN OLI SAATANASTA. YHÄ SE ON HUKASSA TOSIN. Puoliviis niin, kello on taas kaks//

[Aksutar]

Darius kuunteli tarkkaan Lorythasin käydessä kertomaan paremmin Fritzin ja itsensä - tai pikemminkin Briarin - väleistä. Ei sinällään ollut yllätys Haukansilmälle, että Fritz kantoi kaunaa lohikäärme kylälle syystä tai toisesta. Olihan se eliitti kruunattu lohikäärmeentappajaksi ihmisten riveissä, oliko se sitten ihme, jos moista titteliä kantava, vanhoihin kaavoihin kangistuva ihminen vihasi lohikäärmeitä ja kaikkia jotka niihin liittyi?
"Olen... Pahoillani menetetyistä kyläläisistä... Kunpa vain olisimme aikaisemmin paikalle saapunut...", Darius kävi vaitonaisesti toteamaan, kuitenkaan varsinaisesti kokematta minkäänlaisia syvällisempiä tunteita Lorythasin kyläläisten menetyksen myötä. Ei hän tuntenut niitä nuoria, hänelle he olivat yksi ja sama... Haltiat olivat sodassa, tuttuja ja tuntemattomia kaatui. Ainoat joista Darius kykeni välittämään olivat Kuiskauksen jäsenet, joskin vuosisatojen saatossa kenraali oli iskostunut siihen ajatusmaailmaan, että silloin tällöin sotilaita kuoli. Ei hän voinut kaikkia pelastaa, loppupeleissä hän oli vain yksi mies tässä suuressa sodassa.

"Ja jos yhtään lohduttaa, meidän tietojen mukaan Fritzin "lohikäärmeenkaatajat" ovat vähissä juuri nyt... varsinkin tämänpäiväisen jälkeen... Ja sen jälkeen, mitä Kuiskaus aiheutti heille viime syksynä...", Darius kävi hymähtämään pienesti, tarkkaillessaan Lorythasia. Kyllä hän huomasi kuinka puoliverinen turhautui, varmasti tuota sattui ja tulisi sattumaan enemmän lähipäivinä, kun kroppa ilmoittaisi kivuistaan.
"Fritz ja Kuiskaus on ottanut yhteen useamminkin... Sen takia hänen kanssaan sanoja vaihdoin tänään... Ei hän ole uusituttavuus minullekaan", Darius kävi jatkamaan ihan vain keskustelun merkeissä, sillä hiljainen tauko tuntui tähän väliin kovin... Epämukavalta.

Kun Lorythas oli viimein puettu ja valmis painumaan yöpuulle, ilmoitti haltiailluusioinen ettei enää mitään tarvinnut, mainiten myös ettei mitään oikeastaan kehdannut pyytääkään kaiken jälkeen.
"Jos meillä on tilaisuus tappaa vihollisen eliitti, emme jätä sitä tilaisuutta käyttämättä", Darius toisti sanojaan mitä aikaisemmin aroilla oli omilleen sanonut. Äänestä kuitenkin kuuli, ettei se ollut koko totuus. Eivät he paikalle olleet tulleet vain, koska Fritz siellä sattui olemaan. Ei, suurin syy Dariukelle oli Lorythas... mutta sitä Haukansilmä ei käynyt ääneen myöntämään.
"oletko varma että pärjäät...?"


// Voi Sidonia <3 UUDESTAAN KAIKKI KOSKA SIDONIA pitäis lukee sitä magnaa mut gnnhngnhg. PETTURI SILITA ISKEE! Mä jo muistan aika lailla ulkoo ne kartat siitä ni mä en eksy ikinä <: PUOLI VIISI ISKEEE JA NIIN ISKEE VIHAINEN PÄÄLLEKÄYNTI JA ILTAKÄNNIPROJEKTI koska destinyy //

[Crimson]

Lorythas yritti hymyillä Winderin sanoille, tuon ilmoittaessa olevansa pahoillaan menetetyistä kyläläisistä. Kyllä Puolikäärme ymmärsi toisen tarkoittavan vain hyvää, vaikka tiesi samalla, ettei Darius sillä tavoin kykenyt kokemaan sitä menetystä omakseen. Briar ei kuitenkaan ollut kenraalin koti, siinä missä jokainen kylässä asuva oli Lorythasille omalla tavallaan perhettä. Tietenkin kyläpäällikkö koki erityisesti nuorimpien menetyksen kovana, mutta tiesi myös vastaavien menetyksien valjastavan muita olemaan varovaisempia. Vastaavat tapahtumat vain kuuluivat osaksi elämää, ne oli pakko vain hyväksyä.
Eriparinen, yhä toinen silmänsä sumeana, ruskeatukkaisen haltian katse nousi Winderin puoleen tuon todetessa, että Fritzin lohikäärmeenkaatajat olivat vähissä. Tämän päiväisen ja… viime syksyn jälkeen. Toinen Puolikäärmeen kulmista kohosi. Eihän hänellä mitään tietoa ollut siitä mitä oli tapahtunut aikaisemmin, mutta vastaava tieto kuulosti samaan aikaan korviin jotenkin… huojentavalta. Ehkä se pässinpää ei ollut niin hanakasti yrittämässä Briarin perään, kun sotilaansa olivat vähissä. Vaikka tieto siitä, mihin Lorythas itse kykeni varmasti valjastikin Constantinea varustautumaan seuraavalla kerralla paremmin mikäli yritti kyläpäällikköä alaisineen haastaa. Tietoisesti Briarissa ei Fritzin joukkoja turhan lähellä heidän rajojaan katsottu, joten pelkoa siitä että nuo muureille ehättäisivät, ei varsinaisesti myöskään ollut.

Hopeakäärme naurahti kovin ristiriitaisen kuuloisena, Haukansilmän puhuessa vihollisen eliitin tappamisesta. Kyllähän Vaern sotaakäyvien periaatteen vihollisiaan kohtaan ymmärsi, tiesi – mutta Dariuksen äänestä päätellen se ei ollut ainoa syy miksi nuo paikalle olivat saapuneet. Se omalla tavallaan jäi haittaamaan puoliverisen mieltä, vaikkei Hopeakäärme mitään ääneen asiasta käynytkään mainitsemaan. Lorythas oli yhä sitä mieltä, ettei ollut kaiken tämän jälkeen Dariuksen ystävyyttä ansainnut…

Lorythas kävi huokaisemaan syvään.
”… Kyllä minä pärjään. Älä suotta menetä yöuniasi takiani, olen selvinnyt pahemmastakin”, hopeaverinen vakuutti, samalla sitä kipeää silmäänsä hieraisten, ennen kuin katseensa nousi paremmin Dariuksen kasvoille. Hetken Puolikäärme vain katsoi silmäpuolta, lopulta rauhallisen tuhahduksen myötä kiitollisen hymyn noustessa kasvoilleen ja katseen laskeutuessa takaisin lattianrajaan.
”Kutsun teitä kyllä, jos jokin on hätänä, tai jotain tarvitsen. Hyvää… yötä nyt kuitenkin, sinulle ja kumppanillesi”, Hopeakäärme toivotti yhä se pieni hymy huulillaan, omalla tavallaan myös Dariusta jo ajaen luotaan pois. Ei kenraalin olisi tarvinnut sillä tavoin hänestä huolehtia, yhäkään…
Jahka Winder oli kuitenkin poistunut huoneesta, rohkeni Lorythas viimein rojahtamaan vasten sängynpeitteitä. Olisi oma suorituksensa mönkiä niiden alle ja löytää edes jokin mukavanpuoleinen asento, jossa yönsä viettää, mutta eipä Lorylla kiire minnekään ollut.


//Sidonia uh <3 JA NIIN PITÄIS LUKEE MUT KJDHANJKDWA INDEED. Petturi silta voi liittyä petturi chankien joukkoon. Pettureita kaikki. Mä en yhäkään oo sitä coastal areaa jaksanu tutkia loppuun, pitäis selvästi taas pelata. Meidän pitää laittaa ne striimit tulille ja nauraa toistemme menolle sit mikeissä. Voi vitun iltakänniprojekti, BEST NAME EVUR <3 MILLON TAAS DESTINYÄ??!?!?!?!?!?!!//

[Aksutar]

Lorythas kävi vakuuttelemaan että pärjäisi kyllä, eikä kenraalin tarvinnut tuon takia yöuniaan menettää. Ehkä se oli totta, mutta jostain syystä Darius ei ottanut uskoakseen. Puoliverinen oli niin surkeassa kunnossa, näyttäen jopa entistä reppanammalta näin haltiailluusiossaan. Jonkinlainen pieni sääli ja tarve katsoa toisen perään kohosivat pintaan, haltian kuitenkaan sen pahemmin tekemättä mitään asian eteen. Hän seisoi vain hiljaa paikoillaan, rauhallisesti katsellen alas lyhyempäänsä, aivan kuin odottaen tuolta vielä jotain pyyntöä tai palvelusta.
Lorythasin kohottaessa katseensa kenraalin puoleen jatkoi Darius toisen tuijottamista. Kaikessa hiljaisuudessa, rauhallisesti, ensimmäistä kertaa koittamatta vältellä suoraa katsekontaktia puoliverisen kanssa. Pieni, väsynyt hymy kävi kohoamaan Haukansilmän kasvoille siinä tosita katsellessa, ennen kuin puoliverinen kävi jälleen suunsa avaamaan. Lorythas lupaili kutsua heitä paikalle jos jotain tarvitsisi tai jos jokin hätä iskisi. Hyvä niin, Haukansilmä kävikin nyökkäämään pienesti noille sanoille.
"Yritä saada unta... tarvitset sitä", haltia huomautti vielä rauhallisesti, ennen kuin lähti viimein askeltamaan pois Lorythaksen luota, kohden vierashuonetta, jossa Iriador jo odotti.

Vierashuoneella Iriador oli jo mönkinyt peitteiden alle nukkumaan, eikä Dariuskaan aikonut aikailla levolle käymisen suhteen. Jahka vaatteita oli vähennetty, kävi Darius asettumaan kumppaninsa viereen lepäämään, vetäen punapäisen hellään halaukseen muutaman kevyen hyvänyönsuudelman kera. Tuntui mukavalta viimein päästä näin läheisesti Iriadorin kanssa jälleen tunteita jakamaan pitkän ajan jälkeen. Harmi vain, että univelkaa oli niin paljon, ettei siinä kauaa jaksanut hereillä enää tilanteesta nauttia...


Aamun tullen Darius heräsi tuttuun tapaansa aikaisemmin mitä Iriador, kiitos lähinnä niiden painajaisten jotka aamuyöstä alkoivat yleensä kummitella. Niihin herättyään oli vaikea enää saada unenpäästä kiinni, kuten myös tässä tapauksessa Varovaisesti kenraali kävi nousemaan kumppaninsa viereltä, pyrkien olemaan herättämättä toista vielä. Nukkukoot nyt vielä tovin, eipä heillä mikään suuri kiire ollut minnekään. Tietenkin kuiskauksen väki halusi varmasti jo kotiin palata, mutta saisivat nyt odottaa tovin lisäohjeita tämän päivän suhteen.
Housut vedettiin jalkaan ja kevyt, valkea paita yläkroppaa verhoamaan, ennen kuin kenraali alkoi miettiä mitä sitä nyt tekisi. Voisihan hän vetää samantien ylle kaikki vaatteet ja käydä katsomassa miten muut kuiskauksen sotilaat voivat, tai sitten vain pistää takaisin maaten Iriadorin viereen... Tai... mennä katsomaan miten Lorythas voi. Ajatus Lorythaksen voinnista huolestutti yhä, mutta kenraali ei tiennyt oliko se hänen paikkansa niin intensiivisesti huolehtia toisen hyvinvoinnista?

Hetken siinä vaihtoehtojaan puntaroitua päätti Darius kuitenkin suuntaa kulkunsa Lorythasin luokse, kohden kartanonisännän makuuhuonetta. Jos Lorythas oli fiksu, olisi tuo yhä lepäämässä eikä ollut noussut sängystä. Tosin, sen verran omatoimiselta sarvipäinen oli aina vaikuttanut, että tuskin tuo kauan vuodepotilaana suostui pysymään vaikka syytä olisi.
Varovaisesti, hiljaisesti Darius kävi kolmesti koputtamaan oveen, odottaen aivan pienen hetken jonkinlaista vastausta, ennen kuin kuitenkin astui sisään.
"Lorythas...?", Varovaisesti kenraali kävi toistamaan puoliverisen nimeä hiljaa, samalla kun käveli lähemmäksi vuodetta. Ei hän halunnut herättää Lorythasia, mikäli tuo vielä nukkui, mutta silti hän halusi nähdä oliko toinen kunnossa ja hengittikö tuo ylipäätään...



// SIDONIAAAAHHHH. ASd. Perkeleen petturi chankit. MÄÄ NE MYRKYTÄN. SNIPUTAN PYLLYYN NIITÄ. Ja todellakin pitää streamaa ja nauraa mikeissä, VIELÄ JOSKUS NIIN KÄY. JA EMMÄ TIIÄ HETI HUOMENNA? YLIHUOMENNA? PERJANTAINA?! Tökin myös remuluksen mukaan jos se tulis taas kärriin meitä kivasti //

[Crimson]

Yö oli yksi tukalimmista, jonka Lorythas oli miesmuistiin viettänyt. Ensinnäkään uni ei meinannut tulla millään. Mitä enemmän puoliverinen vällyjen välissä pyöri, sitä kipeämmältä olo alkoi vaikuttaa. Jossain välissä vilu alkoi yllättäen vaivata, toisena hetkenä taas alkoi olla liian kuuma, lihakset värisivät kivuissaan ja nirhaaman saanutta silmää alkoi särkeä enemmän ja enemmän. Puolikäärme ei tiennyt miten päin olisi ollut hyvä olla, välistä torkahdellen lähinnä stressiinsä ja kipujen yltäessä niin särkeviksi, ettei keho niitä kauaa jaksanut ilman, että kroppansa omistaja unessa kävi edes hetkisen. Varmaa oli, että huomenna olo olisi vielä kamalampi, eikä Lorythasia saisi vedettyä edes kirveellä tyypilliseen tapaansa ylös vuoteesta hereille ennen kukonlaulua.

---

Aamun valjetessa haltiailluusiossaan yhä majaileva kyläpäällikkö tuijotti huoneensa suuresta ikkunasta peittojen raosta, nyrpeänä. Väsyneenä ennen kaikkea. Ei Lorythas ollut jaksanut edes hankkiutua illuusiostaan omaan muotoonsa, maagisen riipuksen yhä ollessa kyläpäällikön kaulassa muutamalla mutkalla. Silmänalusensa olivat tummina uupumuksesta, vasemman silmän ympärys jopa aavistuksen verran tummempana, kun mustelma sen ympärillä oli ehtinyt yön ylitse kehittyä.
Joka paikkaa särki niin armottomasti kuin vain saattoi, eikä hopeaverinen jaksanut lakanoistaan ylös nousta. Tuntui paremmalta vaihtoehdolta piiloutua ruhjeineen peitteiden alle ja pysyä siellä, kaikessa rauhassa ja siinä hiljaisuudessa vain säryistä kärsien siihen saakka, kunnes kokisi pakottavaa tarvetta nousta ylös hoitamaan askareitaan edes sen verran, että syötävää ja juotavaa saisi. Voi kunpa Darius ja Iriadorkin ymmärtäisivät vain lähteä omia aikojaan matkoihinsa. Jättäisivät Puolikäärmeen tänne kärsimään omassa rauhassaan – mutta se taisi olla liikaa toivottu, aivan kuten seuraavat sekunnit kävivätkin osoittamaan…

Oveen koputettiin.
Sillä samalla hetkellä ruskeatukkainen haltia kävi vetäisemään peitot paremmin yllensä, piilottaen sen raon josta pieni valonsäie oli lämpimien vilttien alle ehättänyt tunkeutua. Lorythas makasi puolittain vatsallaan vuoteella, kasvonsa tyynyjä vasten lyötyinä, kääntäen kasvojaan kuitenkin niistä hieman irti kuullessaan tutun äänen. Dariuksen äänen.

Puoliverinen kuroi toisella kädellään peiton kulman alas päänsä yltä, turkoosinsinisen silmän lähtiessä katsahtamaan kuin varmistukseksi oven suuntaan. Kyllä se oli Darius. Vain Darius. Iriador oli ilmeisesti vielä nukkumassa, tai vaihtoehtoisesti jo poistunut kartanolta, kuka tiesi. Ei Vaernia oikeastaan kiinnostanutkaan. Ei tähän hätään…
Vastaukseksi kenraali sai kuitenkin harvinaisen väsyneen, turhautuneen, ehkä jopa aavistuksen verran vihaisen murahduksen ja valituksen kaltaisen äännähdyksen. Vaikutti se sitten kuinka törkeältä tahansa Haukansilmän näkökulmasta, kävi Hopeakäärme vetäisemään sen peitonkulman taas paremmin kasvojensa peitteeksi, jatkaen sitä pitemmäksi venynyttä hymähdystään vielä sieltäkin.
”Jos vain… menisit…”, Puolikäärme mumisi peittonsa kätköistä.


//SHANKIT ON DESTINYN SYÖPÄ. Long dark striimi ilta, joskus vielä pidetään se, vaadin <3 NO HUOMENNA ON RESETIT ET SIT JOSSAIN HYVÄSSÄ VÄLISSÄ, REMU MESSIIN KANS JOOOOOOO. Onks tää nyt se destinyn uus lisäri? Need!//

[Aksutar]

Varovaiset askeleet veivät yhä lähemmäksi ja lähemmäksi vuodetta, jonka peitteiden alta kuului vain epämääräinen murahdus vastaukseksi. Ilmeisesti Lorythas oli hereillä, vaikkei sängystä vielä ollut noussut. Tuntui jotenkin... väärältä tällä tavalla toisen huoneeseen tulla, mutta vaikka se pieni ääni päässä suorastaan käski poistumaan vain paikalta vähin äänin, halusi Darius silti varmistua että puoliverinen oli eilisestä toipunut.
Tosin, se taisi olla turhan positiivista ajattelua. Lorythasin kurkatessa viimein sieltä peitteiden alta ei tuo näyttänyt voivan kovin hyvin. Ilmeisesti puoliverinen ei ollut saanut pahemmin unta, tuo näytti niin kovin väsyneeltä ja kenties tuo kärttyisyys johtui siitä. Tietenkin Darius oli myös varovainen tilanteen suhteen, olihan hän eilen saanut henkilökohtaisesti todistaa mihin Lorythas kykeni jos suuttuisi. Se mustelma ja haavat kaulalla muistuttivat ihan hyvin siitä.
Kaikkia itsesuojeluvaistoja uhmaten Darius kuitenkin käveli aivan sängyn vierelle, vaikka Lorythas kovin koitti käskyttää haltiaa pois paikalta. Varmasti Lorythas halusi ennemmin olla yksin, mutta juuri nyt Darius ei edes harkinnut jättävänsä haltiailluusioista puoliveristä yksinään.

Kenraali kävi kyykistymään sängyn reunan vierelle, jääden tuijottamaan peittojen alle piiloutunutta Lorythasia. Hetken kaikessa hiljaisuudessa Darius tuijotti peittoja, ennen kuin toinen kenraalin käsistä kävi varovaisesti tarraamaan kiinni peitteistä, Dariuksen käyden enemmän tai vähemmän väkisin laskemaan peiton pois Lorythasin kasvojen edestä. Toinen käsi laskeutui ottamaan tukea sängyn reunalta, kenraalin käydessä tarkkailemaan Lorythasin kasvoja. Haltia ei sanonut mitään, kasvotkin olivat koko ajan peruslukemilla. Vaikka kovin rennon oloisesti sängyn vieressä kyykkikin, oli haltia silti valmis ponkaisemaan kauemmas jos Lorythas päälle yrittäisi.

Peitteitä siirrellyt käsi kävi sukimaan puoliverisen likaisia, sotkuisia hiuksia pois tuon kasvojen edestä, ennen kuin se sama käsi kävi laskemaan kevyesti Lorythasin otsalle. Eipä Darius osannut sanoa oliko Lorythasilla kuumetta, ei hän tiennyt mikä oli puoliverisen lohikäärmeen normaali ruumiinlämpö. Lorythas kun oli aina niin kovin lämmin. Mutta, tuo näytti kuumeiselta. Sairaalta suorastaan.
"Et ole kunnossa", Darius kävi lopulta tokaisemaan itsestään selvyyden, samalla toisen otsalla levännyt käsi kävi jatkamaan varovaisesti hiusten sukimista, "Oletko nukkunut ollenkaan yön aikana?".



// SYÖPÄ SUOTANA. Sinä vaadit. Minäkin vaadin <3 ASAP. RESET ISKEEE. Ja voi perkele nyt (DDD Kyllä, se on se uus lisäri. ostan //

[Crimson]

Tietenkään Haukansilmä ei ottanut kehotusta omakseen ja vain poistunut vähin äänin paikalta. Muttei Puolikäärmeestäkään ollut yrittämään sitä uudemman kerran, vaivatkoon itseään nyt sitten huoneessa hänen seurassaan, jos sen parhaimmakseen katsoi.
Jokseenkin säikähtäneenä Hopeakäärmeen kasvot kääntyivät paremmin Haukansilmän puoleen, tuon käydessä tarraamaan peitoista kiinni. Tietenkin Lorythas yritti toisella kädellään niitä hätäisesti vetäistä takaisin itselleen – turhaan – antaen lopulta kuitenkin Dariuksen laskea peitteet varsin turhautuneenoloisen Hopeakäärmeen kasvoilta. Mitäänsanomattomana, hieman tuimana Vaern tuijotti haltiakenraalia silmästä silmään, vetäisten sen oman kätensäkin takaisin omaa rintaansa vasten. Ei Lorythas nyt jaksanut alkaa tapella toisen kanssa, saati sitten oikeastaan edes yrittää uhota vastaan. Hän olisi halunnut vain nukahtaa edes hetkeksi sellaiseen uneen, josta ei olisi tarvinnut hetkeen nousta ja olisi voimiaan saanut kerättyä paremmin takaisin.

Mutta ei!

Eriparinen katse seurasi kovin tarkanoloisesti, miten Winder toista kättään nosti ja toi käpäläänsä lähemmäs, sukien sekaisia hiuksia pois hänen kasvoiltaan ja laskien sen lopulta puoliverisen otsalle. Hiljainen, säikähtävä älähdys karkasi Hopeakäärmeen suulta, katseensa laskiessa otsalla lepäävästä kädestä takaisin Haukansilmään.
”Olenpas!”, Puolikäärme kävi suorastaan sähähtämään Winderille samantien takaisin, tuoden kasvojaan paremmin peiton reunalta esille. Ei hän kyllä kunnossa ollut. Puoliverinen ymmärsi sen itsekin, mutta vastoin ääneen sanominen loi pientä tahdonvoimaa ja halua jopa yrittää päästä sängystä ylös askareita tekemään. Ei Lorythaksesta ollut sängyssä lepäämään sijoillaan… ei hän ollut sellainen.

”Ai näkeekö sen niin selvästi…?”, Vaern lopulta tuhahti, vinosti hymyillen kuin olisi jopa ollut huvittunut osin Winderin sanoista. Hetkeksi ne silmät painuivat kiinni, Puolikäärmeen päästäessä taas niin kovin hankalanpitkän henkäyksen, ennen kuin lähti kampeamaan itseään istumaan sängylle.
”Jos hetken torkkuja ei lasketa, taisin vain pyöriä valtaosin läpi yön…”, puoliverinen tokaisi, jääden pystyyn päästyään istumaan epäryhdikkäästi sijoilleen, ”Tai siltä ainakin tuntuu”. Hiuksensa sekaisin, päätä hieman särkien, näyttäen kutakuinkin siltä, kuin olisi juuri haudastaan noussut.
Haltia sukaisi toisella kädellä hiuksiaan takaraivoa kohden, hetkeksi pysähtyen hehkuvaa otsaansa kokeilemaan. Katseensa siirtyi Dariuksen puoleen, Loryn ehtiessä mielessään toteamaan, että kenraali näytti häntä vastoin paremmin levänneeltä, vaikka se jälki toisen kaulalla yhä pahalta näyttikin.
”Toivottavasti sentään te saitte nukutuksi?”.


//NIIIIII. Vielä sekin tapahtuu, odotas vaan. Siellä me sitten siltojen alla spurguillaan kilpaa. Kumman mättää spärdö ensin naamariinsa, sitä me jännätään. DESTINY KUTSUU MEITÄ. Orbitissa tavataan. Palloa toweriin potkimaan pöydän alle. Dogestiny tuo destinyyn uuden racen. Doget, ne ampuu passiivisesti laseria silmistä. Eiku täh//

[Aksutar]

Darius ei ollut lainkaan yllättynyt siitä, että Lorythas kävi vastaan väittämään. Kenraali tuhahtikin pienesti sille sähähdetylle vastaväitteelle, sen pahemmin lisäämättä mitään omien sanojensa puoltamiseksi. Ei hänen tarvinnut, eiköhän Lorythas itsekin ymmärtänyt tilanteensa ja ennemmin tai myöhemmin myös lopettaisi vastaan väittämisen. Eipä siinä kauaa mennyt, ei puoliverinen sen enempää alkanut kiukuttelemaan.
"Olen nähnyt sinut kyllä huonommassakin kunnossa, mutta et selvästikään ole kunnossa nyt. Näytät surkealta", Haukansilmä huomautti puoliverisen sanoihin, vetäen kätensä omalle puolelleen kun Lorythas itseään kävi istumaan kampeamaan. Siinä samalla Darius nousi seisomaan sängyn vierelle, tarkkaillen kyläpäällikön kovinkin vaivalloista istumista.
Dariuksella ei ollut mitään ideaa mistä moinen olo ja kuumeilu olisi voinut Lorythasille tulla. Tietenkin oli ollut oletettavaa että puoliverisellä olisi eilisen jäljiltä paikat kipeänä, mutta ei Darius ollut arvannut tuon reagoivan näinkin pahasti. Tietenkin kuumetila saattoi kertoa tulehduksesta tai vastaavasta, mutta oli syy mikä tahansa lämmön nousemiselle, ei se voinut olla hyvä merkki.

Puoliverinen kertoi myös, ettei varsinaisesti ollut nukkunutkaan pahemmin. Ei hyvä, tuo kun nimenomaan tarvitsi lepoa. Darius alkoi huolestua entisestään Lorythasin tilasta ja sen myös huomasi kenraalin kasvoilta.
"Kyllä", Oli lyhyt ja yksiselitteinen vastaus Lorythasin tiedustellessa, olivatko vieraansa saaneet unta. Darius ei niinkään painajaistensa ja ajatuksiensa takia, mutta ei hän aikonut nyt niistä mainita mitään.
"En suosittelisi sängystä nousemista", Haukansilmä kävi tokaisemaan, ottaessaan nyt yhden askeleen kauemmaksi sängynreunasta, "Et ole kunnossa, etkä selvästikään kykene työskentelemään - mitä ikinä kyläpäällikön työlistaasi sitten kuuluisikaan. Tarvitset lepoa, ettei tilanteesi pahene tuosta enempää".
"Lepoa ja lääkkeitä, rohtoja.... Tai voisin hakea sinulle parantajan. Kerro vain mistä löytäisin yhden kylästänne tähän aikaan aamusta, ehkä he voisivat auttaa sinut jälleen parempaan kuntoon. Nyt kun ovat saaneet levätä yön yli ja varmasti kykenevät jälleen työskentelemään ilman, että siitä minkäänlaista lisärasitusta aiheutuisi. Et sinä tuosta parane murjottamalla".



// NII. Hirveet spurgu bileet vaan sillan alla. Tai ehkä mä kato jätän sut sinne sillan alle ja meen itte niihin taloihin chillaan tyytyväisenä :DDD SPÄRDÖJÄ mun pitää kyl sit alottaa uus peli tota varten you know ku mul on se causal peli, karhut juoksee muo pakoon :--D PALLON VIEN TAAS NIILLE SINNE PÖYDÄN ALLE NIIN. Dogestiny, Remu ei oikein perustanu siitä :---D Se sano lopettavansa jos yksin turriperkele sinne ilmestyy //

[Crimson]

No, sentään Winder väitti heidän nukkuneen paremmin. Liekö silmäpuolen sanoihin oli luottamista täysin, mutta ei Lorythas viitsinyt jäädä siihen takertumaan tällä kertaa. Hän ymmärsi Dariuksen olevan huolestunut lähinnä Puolikäärmeen voinnista, tuskin tuo olisi edes lähtenyt tällä hetkellä puhumaan mistään muusta, varsinaisesti.
Katse nousi uudemman kerran käymään Haukansilmän kasvoilla, miehen käydessä mainitsemaan ettei tuo sängystä nousemista suositellut. Eihän kyläpäällikkö sängyssäkään saattanut vain makaa kuin mikäkin lahna!
”Niinhän sinä väität”, hopeaverinen tuhahti. Olisihan sitä tekemistä ollut, yhtä sun toista. Ei Lorythas niistä jokaiseen olisi tällä hetkellä kyennyt, mutta kyllä hän jotain pientä olisi voinut tehdä, kuten paperitöitä! Vaikka miten se pedissään lojuminen houkuttelikin, jos unta olisi saanut rohtojen avulla viimein. Mutta mitä tuli silmäpuolen mainitsemaan parantajaan...

"E-ei tänne ketään ylimääräistä tarvitse kutsua!", Puolikäärme epäröi, katsoen osin jopa kauhistuneena pelkästä ajatuksesta Dariusta. Ei kenenkään häntä tarvinnut paapoa. Ei hän tarvinnut parantajaa samaan tilaan kanssaan vain toteamaan, että hänellä sattui olemaan kuumetta, mistä lie sitten johtuikaan. Todennäköisesti siitä, että Seyr oli saanut yönsä stressaantuneena pyöriä säryissään sängyssä, ja vaikean yön jäljiltä paikat eivät todellakaan tuntuneet olevan kunnossa. Hän tarvitsisi vain lepoa, ja olisi pian sen jälkeen valmis nousemaan ylös askareittensa pariin. Niinhän se oli, vai mitä...?
"Tai siis...", Puolikäärme lähti pian toteamaan edellisten sanojensa perään.
Tai siis mitä? Hän oli kyllä kunnossa. Eivät parantajat pelkkiä mustelmia parantelisi huvikseen. Kuumekin auttaisi vain viemään mahdolliset tulehdukset tiehensä ja avittaisi pääsemään uneen. Ei Lorythas ketään tarvinnut kuntoaan tarkistamaan. Tai siis olisi varmasti ollut helpompaa jos kyläpäällikkö olisi vain myöntynyt ottamaan tarjotun avun vastaan. Mutta Hopeakäärme koki osakseen vain kärsiä. Ei vain menetettyjen henkien puolesta, vaan myös Lokenen, joka niin pahoin oli itsensä loukannut eilen. Sekä Briarin puolesta, joka ihmisiä vastaan oli saanut taistella. Lorythas syytti siitä kaikesta vain itseään, tuntien myös sisimmissään sen hetken Haukansilmän läsnäolon häiritsevänä ja ahdistavana katseensa valuessa taas Winderin kaulalle, muistuttamaan Puolikäärmettä säälimättömästä julmuudestaan.

Kädet nousivat peittämään kasvoja, puoliverisen käydessä huokaisemaan taas niin syvään kuin saattoi.
"En vain haluaisi että vaivaat itseäsi tuolla tavoin, minun takiani", Hopeakäärme laski kätensä syliinsä, lähtien samalla tavoittelemaan toisella kädellään sitä riipusta kaulallaan, "Sinulla on varmasti parempiakin syitä murehtia pääsi puhki, en ole sen arvoinen... en ole... ansainnut sellaista huolenpitoa keneltäkään. Ei kukaan niin koskaan aikaisemminkaan ole tehnyt".
"Sitäpaitsi se on vain kuumetta", hopeaverinen jatkoi turhautuneena, tipauttaen paidan alta kaivamansa riipuksen esille, "Tarvitsen vain hetken lepoa...", se turhautuneenstressaantunut katse nousi varovasti Dariuksen puoleen.


//Spurgubileet. Siellä keittelisin kiljua lämpimikseni. Mee sää vaan niihin taloihin niiiiii (DDDD kelaa ny niillä jätkillä on siellä perähuoneessa pöydän alla hirvee pallomeri ko me niitä palloja käydään säännöllisin väliajoin sinne tunkemassa :---DDD TURRIT VALTAA ORBITIN! Tälleen taas hei ei tuu uni, kello on kaks ja vaan pyörin pedissä, päätinpä sit vastaa sulle puhelimella (----DDD//

[Aksutar]

Kyläpäällikön mukaan paikalle ei ketään "ylimääräistä" tarvinnut kutsua. Moinen huomautus sai Dariuksen kurtistamaan kulmiaan jo jokseenkin turhautuneenoloisesti, mutta se pienikin närkästyksen alku katsoi samantien kun kenraali huomasi sen kauhistuneen katseen haltiailluusioisen kasvoilla. Ei Lorythas tosiaan halunnut paikalle ketään? Tuntui myös äärimmäisen oudolta, että kyläpäällikkö kutsui kyläläisiään ylimääräisiksi, siinä missä näemmä haltioiden eliittikenraalin ja tuon kumppanin läsnäolo kartanolla ei oltu laskettavissa samaan kastiin. Eihän haltia sitä tiennyt, kuinka puolikäärme oli aina ennen itsekseen selvinnyt eikä täten ollut tottunut tällaiseen huolenpitoon - varsinkin kun kyseessä oli vielä suhteellisen uusi tuttavuus.
Mutta, luulisi jo tottuneen ajatukseen siitä, ettei Haukansilmä halunnut antaa mitään pahaa tapahtua sarvipäiselle ja oli valmis haastamaan jopa yhden vanhimmista vain suojellakseen puoliveristä. Kuten oli talvella todettu.
Ei Haukansilmä itsekään ymmärtänyt varsinaisesti mistä se suojeluhalu tätä puoliveristä kohtaan oli noussut. Sisimmissään Darius koki jonkinlaista sympatiaa kovia kokenutta kohtaan kaiketi.

"Jos en minä, niin kuka sitten?", Darius hymähti pienesti hopeakäärmeen todetessa, ettei halunnut Haukansilmän vaivaavan itseään tällä tavoin puoliverisen takia.
"Jaksat jauhaa siitä kuinka kyläläisesi ovat sinulle kuin perhettä ja kuinka sinä suojelet ja pidät huolen heistä viimeiseen asti, mutta sitten uskot ettet ole ansainnut keneltäkään vastaavanlaista huolenpitoa", haltia jatkoi rauhallisesti, katsoen alakanttiin sängyllä istuvaa puoliveristä, "Olet joko tyhmä tai sitten vaatimattomuutesi menee yli äyräiden, Seyr. Olet ansainnut parempaa kuin yksinäisyyteen unohtumisen".
"Pysy sängyssä", Sen pidemmittä puheitta - tai edes vastaväitteitä odottamatta - lähti kenraali askeltamaan pois Seyrin huoneesta, takaisin kohden vierashuonetta.
Vierashuoneelle päästyään Darius kävi varovaisesti jälleen ravistelemaan kumppaniaan hereille, samalla kun tuon nimeä toisti.
"Iriador herää. Lorythas ei voi hyvin, sinun täytyy tulla katsomaan hänen kuntonsa", Olihan Iriador kuiskauksen sotilaista se yksi, joka eniten lääketieteestä tiesi. Vaikka sokea olikin, kävi kovin moni aina tehtävien aikana kyselemässä Iriadorilta mikäli tuo osaisi auttaa jonkin vaivan kanssa, vaikka eihän punapäinen virallisesti mikään tohtori ollut.
"Hän ei halua parantajia paikalle. Pue päällesi ja tule Lorythasin makuuhuoneelle", Kenraali kävi lisäämään suoristautuessaan sängyn yltä, jääden hetkeksi vain katselemaan Iriadoria. Ei hän olisi halunnut aina olla herättämässä Iriadoria näin, kun toista tarvitsi johonkin, mutta nyt ei auttanut muu.
"Nopeasti nyt", Haukansilmä hymähti, ennen kuin lähti kävelemään poispäin, takaisin Lorythaksen luo tuon makuuhuoneelle jo edeltä. Eiköhän Iriador osannut itsekin paikalle tulla ilman sen suurempia apuja, jahka saisi itsensä valmiiksi.

Tällä kertaa Darius ei edes koputtanut Lorythasin oveen - jonka muutenkin oli jättänyt auki - vaan astui sisään ilman sen kummempia lupia odottelematta.
"Iriador tulee katsomaan kuntosi", Darius aloitti samantien kävellessään peremmälle, "Hän osaa sanoa, tarvitseeko meidän pyytää parantaja paikalle vai selviätkö levolla ja kotikonstein".



// Hirveet kiljubileet vaan. Suotana. Mä meen niihin taloihin ja tökin niitä ruumiita mitä sieltä löytyy. No totta kai niillä on pallomeri niiden pallojen jäljiltä, ne aina kattoo silleen "ei viddu mage taas ne tulee" ku uutta palloo pompotellaan niiden suuntaan :----D EI TURREJA. ORBITIT RAUHAAN. URANUS RAUHAAN. Senkin yökukkuja. Mutta ei sillä, oli taas ihanaa herätä aamulla kun täällä oli jotain kivee <3 //