Kirjoittaja Sands » 13 Heinä 2015, 18:59
Garrett antoi palvelustytön kaataa hieman viiniä jalalliseen lasiinsa, ruokajuoman ollessa tietenkin aivan yhtä suuri osa ruokailua, kuin itse ruoka! Silmä kuitenkin katseli jo nälkäisenä lautaselle aseteltuja herkkupaloja – mutta eihän sillä tietenkään paljoa voinut olla, tämä oli vasta yksi annos monista ja ruokalajeja oli vielä niin montaa odottamassa, että vatsaan täytyi säästää tilaa! Hopeiset aterimet otettiin vierestä rennoin ottein, veitsen leikatessa pienen palasen jonkinlaisesta kalarullasta. Ulkonäkö oli aivan yhtä tärkeää, kuin maku ja hajukin, joten kreivi katseli ja arvosteli sitä hiljaa tarkalla katseellaan. Lohta, kenties? Ja sisällä oli jotain vaaleaa levitettä, hän pystyi näkemään siinä hippusia yrteistä ja mausteista. Kala oli vielä hieman lämmintä, tuoden tuoksun mukanaan Garrettin nenään. Kyllähän se sai jo veden herahtamaan kielelle!
Kreivi tuhahti kuitenkin liskon sanoille, viedessään ensimmäisen suupalan suuhunsa. Lihava hän ei ollut, mutta ehkäpä hän suostuisi siihen, että oli tukevampi kuin joku, joka oli vain luuta ja nahkaa. Totta kai hän oli! Hän oli terve, raavas uros, heillä kuuluikin olla sitä tukevuutta. Mitäpä sitä kukkakepillä tekisi, sellainenhan vain kuolisi tai katkeaisi, menisi poikki noin vain! Ei, hänenlaisensa aatelisen kuului olla vahva, hän oli johtaja! Ja kala oli muuten hyvää, kun hän sitä siinä miettiessään pureskeli, ensimmäisen suupalan pian vaihtuessa toiseen.
Viini vedettiin melkein väärään kurkkuun Mardukin yllättäen kysellessä Garrettin kumppanista – tai siitä kumppanista, jota ei ollut olemassa. Nuorukainen yskähti, tuoden lautasliinaa huulilleen pyyhkiäkseen ne. Siniharmaat silmät kääntyivät tuijottamaan vanhusta. Kukapa tuollaista olisi viimeksi kysynyt, enää kun hänellä ei ollut vanhempia päättämässä tai huolehtimassa tällaisista asioista. Naimisiinmeno oli aivan kreivin omissa käsissä – eikä sitä ollut vielä tapahtunut, vaikka ikääkin tuolta löytyi. Käsi heilahti kohti palvelustyttöä, miehen lähettäessä tuonkin nyt matkoihinsa.
"T-tietenkin kiinnostavat! Mitä ihmettä oikein vihjailet?!" Tuo älähti, eikä oikein arvostanut moista puheenaihetta tässä ruokaillessaan. Kreiviä ei taitanut kuitenkaan kiinnostaa kukaan muu, kuin oma peilikuvansa, jos totta puhuttiin.
"Ei minun tarvitse– Minulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa! Olen nuori," kreivi tuhahti, leikaten ripein liikkein uuden palan kalarullastaan ja työntäessään sen suuhunsa kovin jäykästi, yrittäessään näyttää kovinkin välinpitämättömältä jauhaessaan ruokaa pienemmäksi. Kasvot olivat kääntyneet hieman Mardukista, mutta nielaisun aikana silmät avautuivat hieman ja vilkaisivat vanhuksen suuntaan.
"Sitäkö sinä tulit vain tänne kysymään? En usko, että sinun pitää siitä huolehtia."
((Syövyttäviä kaasuja.))