Mitä minusta jää?

Kolmihuippuisella vuorella riittää rinteitä vaikka muille jakaa. Rinteiden jyrkkyys vaihtelee pystysuorasta seinämästä loivaan mäkeen, mutta mitä ylemmäksi kiivetään, sitä vaikeakulkuisemmaksi rinteet muuttuvat.

Valvoja: Crimson

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Nipustin » 07 Heinä 2015, 21:22

Phoe vilkaisi harmailla silmillään hyvin epäileväisesti elukoiden suuntaan. Nukkua noiden elukoiden välissä niinkö? Piskin ja ponin? Tunnetusti feeniks ei ollut noiden ylin ystävä, varsinkaan kun koira oli hänet joskus kastellut päristelyillään. Ne haisivatkin ihan ulolle. Mies joutui kuitenkin huokaamaan vastaväitteiden sijaan sillä mikäli lämpötilat tästä paljon tipahtaisivat hänen tulisi tosiaan kylmä. Phoe sai myös suukon kilisevältää naiselta, muttei oikein reagoinut näyttäen vain huolestuneelta ja epätoivoiselta. Kuin voisi toivomalla herätä tästä painajaisesta ja huomata ettei hänen todella olisi pakko tehdä tätä kaikkea.

"Oma koni?" Phoe kommentoi heti yllättyneenä, mutta toisaalta kävihän se järkeen joten asiasta ei sen enempää aiottu inttää, mutta mutistiin tyytymättömänä partaansa. "En sitten osaa todellakaan ratsastaa. En pidä eläimistä ja eläimet eivät pidä minusta..." mutristeleva feeniks kuitenkin ajatteli mainita toiselle.

"Ai että osaanko? No katsotaas, olen pysynyt enemmän tai vähemmän yrittämättä hengissä koko elämäni, ja voinut surmata kenet tahansa sormien napsautuksella, kuka kuolevaisita muka pystyy samaan jollain heidän aseistaan? Ei mun ole tarvinnut!" Phoenixin tila alkoi siirtyä surun käsittelyn ensimmäisen vaiheen eli kieltämisen ohitse, vihan puolelle. Hän ei ollut vihainen Naulle, eikä oikeastaan kenellekään mutta se vain purkautui niin. Mitä taas siihen kysymykseen tuli oliko Phoe koskaan halunnut oppia käsittelemään aseita, niin hän ei osannut sanoa. Kaikki tuntui yhtä kaukaiselta ja vaikealta täältä maahan poljetun näkökulmasta.
Kiihdyksissään mies halusi pysäyttää heidän kulkemisensa hetkeksi ja potkaista kiven murikan rinnettä alas kiukuissaan. Sitten istumaan maahan ja hautasi kasvonsa käsiinsä, tarraten samalla hiuksiinsa. Rauhoituttuaan siitä hiukan, joko Naun jättäen hänet rauhaan ja antaen rauhoittua tai rohkaisemmalla miestä, Phoe lopulta nousi jälleen seisaalleen ja katsellessaan jonnekin kauas jonne aurinko oli laskemassa hän yritti oikeasti miettiä oliko hän koskaan ikinä tahtonut käyttää ihmisen aseita. Silloin hän muisti erään kerran kotimaastaan, kun oli nuori.

"Joskus tapasin miehen joka ei pitänyt minusta, siitä mitä olin. Hän oli sen kulmakunnan kauhu eikä kestänyt sitä että siellä olisi todella joku häntä voimakkaampi. Siksi houkka haastoi minut kaksintaisteluun. Yllätyksekseni, tunari onnistui jopa satuttaa minua useasti. Hän käytti aseinaan sellaisia teräviä pieniä tikareita, sopivia heittämiseen ja niiden perässä oli lyhyet ja ohuet narut -miltein silmin huomaamattomat- ja se näytti siltä kuin hän olisi hallinnut noita pikku sapeleita käsiensä liikkeillä." Phoenix kääntyi katsomaan hieman toiveekkaamman näköisenä Naua päin, "Sitä minäkin haluaisin oppia."

Auringon valo veteli viimeisiään joten kulkijoiden pitäisi alkaa tekemään itselleen leiripaikkaa ja sen teko alkoi nuotion kyhäämisestä. Se oli Phoenixille kova paikka tuijottaa polttopuita täysin voimattomana saada niitä syttymään.

Kun lopulta tuli saatiin syttymään istui Phoenix niin lähellä liekkejä että normaalisti hipiää kuumottaisi melkoisesti, mutta Phoe jopa liikutteli kättään silloin tällöin liekkien ylitse tanssittaen kämmentä elävän tulen tahtiin, kuin se ei olisi ollenkaan kuumaa.
Nipustin
 

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Lörri » 07 Heinä 2015, 22:20

" Phoe..eläimet pitävät sinusta. Aivan selvästi. Niin että kyllä sinäkin pidät niistä, et vain ehkä ymmärrä sitä. " Sanoi Nau veikeästi olkansa yli murjottavalle tuhkamiehelleen ja kääntyi takaisin katsomaan minne jalkansa laski.
Seuraavaksi purkautui sellainen kiukku, että Nau katsoi parhaaksi vain jatkaa matkaansa alaspäin, vain hidastaen hiukan kulkuaan. Hänen olisi turha lähteä Phoen kiukutteluun mukaan millään lailla, antoi miehen rauhassa kiukuta, kai tuolla oli syytäkin. Lopulta Nau kuitenkin pysähtyi odottamaan, ja rauhoituttuaan Phoe alkoi puhua järkevämmin. Nau hymyili leveästi muistaessaan kauniit hopeiset heittoveitset heidän ensimmäiseltä tapaamiseltaan. Hän oli käyttänyt niitä vain vähän, ne olivat hänelle ikäänkuin sama mitä pyhä-astiasto saattoi jollekin kotirouvalle merkitä, ja arkena käytettiin jotain muuta. Ne olisivat Phoenixia varten oikein sopivat, sillä olihan niissä Naun nimikirjain. Ehkä hiukan naiselliset, mutta tyrmäävän upeat..aivan niin kuin Nau itsekin. " Kuulostaa oikein hyvältä, oletan sen järjestyvän helpostikin." Nau sanoi ja tunsi innostuvansa Phoen kuvaamasta tavasta, jolla tuo "tunari" oli noita aseita käyttänyt.

Nau koetti saada nuotion pystyyn hyvin vähäeleisesti, eikä hänen mielessäänkään käynyt ehdottaa, että Phoe voisi tarvita nuotionsytytys harjoittelua. Kaipa tuo sen itsekin tajuaisi, ja kaikki omana aikanaan. Nyt se taitaisi vielä olla Phoenixille hiukan liikaa. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa, Nau tuumi, ja virnisteli itsekseen tuolle kuluneelle kansansanonnalle, joka sopi tähän tilanteeseen erinomaisesti. Routaporsasta hän ajatteli silloinkin kun näki miehen leikkivän liekkien kanssa hieman liian varomattomasti..hän ei alkaisi vahtia isoa miestä kuin lasta, polttakoon näppinsä, tuskin sitä muuten oppii kukaan muukaan.
Saatuaan tulen tukevasti palamaan Nau tepasteli pois sen lämpimästä piiristä ja palatessan takaisin laski Phoen jalkojen juureen mustan pussukan, jossa nuo aiemminkin heidän välillään edestakaisin seilanneet heittoveitset olivat. " Ole hyvä. Voin auttaa sinua niiden kanssa, jos haluat." Hän sanoi, ja istui maahan Phoen vierelle, kiskaisten samalla esiin ihan oikean rommileilin. Hän avasi korkin niin että napsahti, ja kulautti pitkään ja perusteellisesti polttavaa nestettä alas kurkustaan. Sitten hän ähkäisi ja pyyhki suunsa käsivarteensa, oikein reippaan merirosvon tyttären elkein, ja ojensi pulloa Phoenixille, alkaen sitten järjestää heille papumuhennosta iltapalaksi kaatamalla pavut sianrakkoon, jossa oli jo valmiina vettä ja mausteita.
" Emem on tässä lähellä, ja uskoisin että se on tarpeeksi suuri, jotta voimme löytää sieltä kaiken, mitä tarvitsemme." Nau sanoi kotvan päästä nostaen katseensa muhennoksesta. " Kuulostaisiko se suunnitelmalta?"
Lörri
 

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Nipustin » 09 Heinä 2015, 19:49

Phoenix

Voimien menetyksen jälkeenkin feenix vaikutti hieman liekkienkestävämmältä mitä tavalliset kuolevaiset, ainakin kun katsoi miten innolla tuo puuhasteli nuotion kanssa pelkäämättä tulen tuhoavaa voimaa tippaakaan. Eikä tuli satuttanutkaan häntä joten miksi pelätä. Se kuitenkin tuntui kuumalta, joten hän osasi olla polttamatta näppejään, vaikka näissä leikeissä jonkun muun näpit olisivat jo valmiiksi aivan palovammoilla.

Phoe katsoi heittoveitsiä jotka Nau toi hänelle ja tarjoutui opettajaksikin. Mies poimi hiljaa yhden niistä käteensä, kohotti sen silmiensä tasolle ja peilasi siitä takaisin oman kovin tuhkanvärisen katseensa. Silmät olivat niin vieraat, että melkein tuntui pahalta ja Phoenix käänsä terää niin että saattoi nähdä vähän hiuksiaan. Pikimustat, noen mustat oikeastaan ja sekin oli hänestä yhtälailla ärsyttävää ja vierasta. Sitten heittoveitsi laskettiin vähän kiukustuneena takaisin muiden joukkoon ja katse palautettiin liekkeihin. Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Ihmisneito kaiveli esiin rommin laukuistaan ja otti siitä näyttävästi pitkän huikan. Tämä sai Phoenixin huomion hyvinkin pois liekeistä sillä ryyppy oli jotain mitä hän todellakin nyt tarvitsi- tai tarkemmin kymmenisen ryyppyä.
Alkoholi ei koskaan ollut vaikuttanut kovin voimallisesti Phoenixin olotiloihin tuon ollessa täysissä feenixin voimissaan, hän oli kyllä humaltunut, mutta pian elimistö oli taistellut alkoholimyrkytyksen pois. Efekti jäi näin ollen aika vähäiseksi ja sitäkin vain kun joi paljon ja koko ajan.
Mustahiuksinen otti vastaan rommin ja otti siitä miehekkään huikan, kuten Nau oli tehnyt ennen häntä. Rommileili jäi Phoen janoisiin hyppysiin, josta sitä kyllä annettiin naiselle aina tuon niin tahtoessa.
Harmaat silmät seurasivat ruoan valmistamista, samalla kun leilistä otettiin lisää kuumottavaa tunnetta ammentavaa juotavaa. "Emem kuulostaa hyvältä." Phoenix vastasi muistamatta nimeltä mistä kylästä oli kyse, vaikka ehkä siellä olisikin joskus tullut piipahdettua.

Kun juoma oli käynyt taianomaista matkaansa huulilta vatsaan ja lähtenyt käsittelyyn sen vaikutus alkoi masentuneessa miekkosessa välittömästi. Tuo vaikutti rentoutuvan, alkavan saada vähän paloa silmiinsä ja jopa hymyilemään. Olotilan parantuessa myös juttu alkoi luistaa onneksi paremmin: "Sinä opetat minua, huh. Siinä onkin jotain uutta." Phoenix totesi ja virnisti pienesti katsellessaan taivaalle odotellen ensimmäisien tähtien ilmestymistä taivaalle, "Mutta kun tilanne muuttuu näin odottamattomasti, minkäs sille voi." Phoenix nousi nuotion ääreltä pois, jättäen rommin siihen ja keskeytti Naun ruoanlaiton tietämättä kyllä edes missä vaiheessa se oli ollult. Mies tarttui punapäätä hellästi käsistä ja kiskoi ylös. "Haluan kokeilla." Käteen nostettiin ketterästi heittoveitset. "Näiden viskomista nimittäin! Ei se voi olla kovin vaikeaa kun kaikki muutkin osaa!" Alkoholin tuomaa itsevarmuutta pursuten Phoenix todella tahtoi mennä nakkaamaan noita heittoveitsiä ainoaan rinteessä kasvavaan puuhun ei kovin kaukana heidän leiripaikastaan. Onneksi kuitenkin älysi ottaa Naun mukaan opettamaan eikä lähtenyt vain ihan keskenään.
Nipustin
 

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Lörri » 09 Heinä 2015, 21:03

Nau oli kipannut rommileilistä melkoisesti, ja nopeasti ja oli hienoisessa nousujohteisessa mielentilassa kun antoi Phoenixin kiskoa itsensä ylös ja he lähtivät kohti rinteessä törröttävää puunkäppänää. " Miten minusta tuntuu, ettei tämä ole ollenkaan hyvä idea sen jälkeen kun on maistellut reippaasti rommia poistaakseen ikävän päivän tomut harteiltaan?" Nau sanoi hihitellen ja kulki Phoen perässä. " Miten kauas? Kymmenisen metriä on ehkä hyvä etäisyys?" Nainen arvioi ja katsoi miettivästi miestä, puuta ja rinnettä." Sinähän voit olla vaikka minkälainen virtuoosi tässä, niin että koeta ensin vain sihdata tuohon runkoon sillä veitsellä, ja katsotaan sitten, mitä sinulle pitää tehdä. Kannattaa ainakin ottaa sen aseen kahvasta kiinni, eikä terästä." Nau lirkutti ja näytti Phonixille leikkisästi kieltään. " Minne minun on turvallista sijoittaa itseni...ja tämä rommipullo? Normaalisti ajattelisin että sinun selkäsi taa, mutta mistäs minä voin tietää, mihin se heitto lähtee?" Nau aprikoi nyt, ja oli edelleen hyvin pohtivaisen näköinen punnitessaan ympäristöä jossa he olivat, ja kaikkia lukuisia vaihtoehtojaan. Sitten hänen hehkeille kasvoilleen puhkesi loistava hymy, ja alarinteiden ilta-aurinko teki kajollaan hänen hymykuopilleen oikeutta. " Nyt keksin." Hän sanoi samalla kun laski rommiputelin huolellisesti kiven taa maahan, kävellen sitten keinahdellen Phoen luo ja asettuen aivan kiinni tähän, vasten miehen lihaksikasta - ja viileää- selkää. Nau vei käsivartensa niin ylös kohti Phoen käsivarsia, kuin vain yletti, ja kietoutui tämän tatuoituun selkään, kuin olisi ollut jokin omituinen orgaaninen viitta. " No niin muruseni, tästä minä tunnen kaiken, mitä sinä teet, ja pitäisikö sinun sitten ehkä tehdä jotain toisin." Hän totesi ja pukkasi Phoenixia keveästi otsallaan. " Heitä pois vain."
Lörri
 

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Nipustin » 09 Heinä 2015, 22:07

Phoenixiä alkoi yllättäen naurattaa naisen lirkuttava puhe tyyli ja kielen näyttäminen ja tuo lähti vielä hupsuiluun mukaan virnuilulla ja läpsäisipä peräti Nau tuon hyvin muodostuneelle perseelle tuon ohi kulkiessa. Oli hauskaa olla "normaali" taas hetken.
Syvyysnäkö heitellen, kykenemättä arvioimaan tarkalleen kymmentä metriä Phoenix pysähtyi vain johonkin kohtaa ennen puuta - todellisuudessa noin kahdeksan metrin päähän - ja alkoi tähtäillä puuta päin vapaalla kädellään joka ei pidellyt heittoveitsiä. Nau pyöriskeli hänen ympärillään miettien mihin menisi piiloon kohta heiteltäviä teräesineitä, ja Phoenix nauroi taas ihan mahanpohjasta pistellen kun nainen ei luottanut siihen ettei terä lähtisi suoraa taaksepäin. Riitelämään siitä ei alettu sillä eihän mies ollut heittänyt mitään sellaista koskaan!

Nau painautui miestään vasten järkeillen olevansa turvassa siinä ja vieläpä neuvomaan siitä parhaiten. Tämä sai Phoenixin sykkeen nousemaan hieman ja yllättäen hänestä tuntui vähän hermostuneelle. Mies vakavoitui tilanteeseen ja poimi muiden veitsien joukosta yhden ja otti sen oikeaan käteensä. Hän koitti asetella kahvaa käteensä niin että se sopisi, mutta moinen esine tuntui koko ajan niin vieraalta.
Phoenix ei kuitenkaan halunnut miettiä asiaa sen kummemmin vaan käänsi jälleen katseensa puuta päin. "Valmis?" Tuo kysyi ja vei kätensä taakse päin. Sitten mies nakkasi veistä niin suurella voimalla kuin vain pystyi ja omasta mielestään päin puuta mutta heitossa oli voimaa ihan liikaa, se oli taito- ei voimalaji, joten tikari päätyi osumaan kallioon puun lähestöllä ja kolahtamaan maahan. "Nämä on typeriä." Phoenix julisti poimiessaan uuden käteensä yrittääkseen vielä.

Tällä kertaa mies katsoi jälleen tikarista omia harmaita silmiään ja yllättäen oli näkevinään kuvajaisessa punaisen pilkahduksen. Se oli ohi ihan silmien räpäytyksessä mutta riitti siihen että mies tuijotti ihmeissään asetta käpälässään ja pyöritteli sitä kädessään. Hmm, omituista.
Sitten Naun kehotuksista huolimatta, Phoe tarttui heittoveistä sen teräosasta ja vei kätensä uudestaan taakse heittääkseen. Hän viskasi tällä kertaa huomattavasti lupaavammin ja veitsi lähti keikkuen ympäri kohti puuta. Ikävä kyllä tämäkään ei ollut onnistunut yritys sillä heittoveitsi osui kahvaosastaan puun runkoon ja kilahti sekin maahan. Nyt Phoenix alkoi nauraa jo epäonnistumisilleen. "No ehkä mä vaan viskon porukkaa kivillä, jos sihti ei ole huono ja voimaa riittää, niin se ainakin sopivan alkeellinen väline mulle..."
Nipustin
 

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Lörri » 09 Heinä 2015, 22:41

Nau päästi hetkeksi irti Phoenixixsta ja alkoi nauraa. " Ehkä jokin brutaalimpi ase olisi sinun juttusi, kuten vaikka heittokirves, sellainen kaksiteräinen kapistus, tiedäthän, painaa ainakin puoli tonnia. Ei noin paljon voimaa seuraavaksi."
Sitten Phoe viskasi uudelleen, ja tälläkertaa juurikin piti terä-osasta kiinni. Tämä heitto meni Naun mielestä jo huomattavasti paremmin.
" Eikä mitään kiviä Phoe, sinähän opit nopeasti. Huomattava parannus ensimmäisen ja toisen heiton välillä." Nau kehui kun Phoenix alkoi nauraa ja pitää itseään epäonnistuneena. " Mutta ehkäpä jatketaan näitä harjoituksia joskus toiste." Hän sitten totesi ja päästi irti Phoesta hiippailen takaisin rommileilin luo. Juotuaan kulauksen hän käveli Phoen luo ja ojensi astiaa tällekin. Sitten hän virnisti, ja virnisti niin hyytävän ovelasti, että kuka tahansa olisi tajunnut hänellä olevan jonkinlaiset pahat mielessä. Naisen vihreät silmät vetäytyivät viiruiksi ja pää kallellaan hän katseli kohti Phoenixia, virne yhä roikkuen toisessa suupielessään.
" Sen sijaan..me voisimme ottaa miehestä mittaa. Aivan oikeasti ottaa." Nau sanoi painokkaasti ja tarttui Phoenixia kädestä. Neito lähtisi viemään miestä puunraadon luo, mikäli tämä ottaisi haasteen vastaan." No niin, annahan heittoveitset minulle. Nojaa selkäsi vasten puuta, ja pysy aloillasi. Et liiku, ennenkö olen heittänyt jokaisen veitsen..ok?" Hän sanoi ja jäi käsi ojossa odottamaan veitsiä. Nainen katseli hyvin tarkkaan Phoen kasvoja nähdäkseen ymmärsikö tämä, mitä Nau ajoi takaa, ja ymmärsikö myös, mitä tälläinen huvittelu tarkoitti. Naulla oli aivan loistava tilaisuus päästä testaamaan, millä tolalla oli Phoen todellinen rohkeus...jota tämä ei ehkä juurikaan ollut saanut mahdollisuuksia harjoittaa. Oli olemassa mahdollisuus että tässä loukkaantuisi, oikeasti. Toki mahdollisuus oli häviävän pieni, sillä Nau oli erinomaisen tarkka heittäjä, eikä muuten moiseen edes rupeaisi. Mutta Nau oletti, ettei Phoenix ollut kärryillä hänen taidoistaan...olihan tuo monet kerrat nähnyt hänen heittävän veitsiä, mutta ehkei asia; Naun taidot tai taitamattomuus; ollut kiinnostanut miestä sen enempää.
Lörri
 

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Nipustin » 12 Heinä 2015, 21:48

Phoenix sai kuitenkin kehuja epäonnistuneiden yrityksiensä jälkeen ja oli tyytyväinen naisen ehdottaessa että harjoituksia jatkettaisiin toisten. Rommia tarjottiin miehen suuntaan lisää, eikä siitä käynyt kieltäytyminen. Vaan eipä sekään lämmike pehmittänyt yhtään Phoenixin shokkia kun Nau esitti seuraavan asiansa.
Ruskettunut mies oli selvästi vielä mukana pelissä kun ihminen lirkutteli hänelle vieden käsistä kohti puuta jota päin äsken oli paiskottu heittoveitsiä. Kun Phoe painettiin puunrunkoa vasten tuo virnisti vielä, tosin hieman kysyvä ilme kasvoillaan, tiedustellen mistä tässä oikein mahtoi olla kyse. Naun selittäessä pelinjuonen virne kuitenkin hyytyi kasvoilta muuttuen epäluuloiseksi tuijotukseksi. Oliko tuo tosissaan? "Siis sä ajattelit viskoa mua terävillä veitsillä? Joo no, annappa kun harkitsen... ei! Mitä sun päässä oikein liikkuu!" Phoenix sähähti naiselle poistuen peruuttaen puun luota, kääntämättä selkäänsä kikkarapäälle. Oli helppoa olla rohkea, suorastaan peloton kun suojana oli kuolemattomuuden tuoma rauha, mutta kun se poistettiin kuvasta jäljelle jäi hyvin epäluuloinen, epäluottavainen ja ylivarovainen Phoenix.

Feeniksin elävät pitkään ja huolettomasti. Ihmiset taas ovat kirottuja lyhyellä eliniällä, joka saa tuon rodun edustajat usein tekemään mitä omituisempia tempauksia. He ovat halukkaampia ottamaan riskejä ja elämään hetkessä. Joku sanoisi myös sen tekevän noista tyhmänrohkeita ja ahneita - kaikki minulle heti ja nyt.
Phoenix oli aina ollut toista maata. Miehellä ei ollut ajasta puutetta joten kiire ei ollut hänelle juuri tuttua. Mikä tahansa minkä pystyi tekämään tänään oli mahdollista jättää huomiseen. Liioiteltu varovaisuus ei sopisi Phoenixin uuden eliniän kanssa yksiin, sillä nyt riistettynä kaikesta mikä hänestä teki feeniksin, myös ajan ilkeä tuijotus oli palannut kuluttaen miestä sekunti sekunnilta kuin kuolevaista. Hyvänä puolena se että mies oli jo porskuttanut sata vuotta mutta hänen kehonsa oli kuin upouusi. Sillä oli ollut tähänpäivään saakka itseään parantavia ja korjaavia ominaisuuksia, joten Phoenix eläisi vielä hyvinkin melkein toiset sata vuotta. Niin siis, olettaen että tuo enää koskaan näkisi voimiaan.

Välikohtauksesta tuohtunut Phoenix asteli rommipullo kourassaan takaisin tulen luokse ja toistuvasti katsoi vieroksuen Naun suuntaan. Kuka hullu halusi heitellä veitsiä jota kuta päin? Tosin, hän oli itse osallistunut moiseen leikkiin useita kertoja, kuolemattomina päivinään, ja se oli yksi syistä miksi hän ei siihen enää ryhtyisi. Kerrankos jos toisenkin häneen oli vahingossa osunutkin, muttei se silloin ollut ollut vakavaa, lähinnä kommellus jonka oli voinut nauraa illan mittaan pois.
Tuohtumus meni piakoin ohi, sillä ei ollut miehen luonteessa olla pitkäänvihainen ja mukava humalantila paransi myös asiaa huomattavasti. Häneen mahaansa sattui kertoen että miehen oli nälkä. Nälkäinen katse lähti etsimään Naun aikaisempia kokkailuita.
Nipustin
 

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Lörri » 13 Heinä 2015, 16:04

Naun silmät laajenivat suuriksi ja kulmat kohosivat ylös otsalle Phoenixin torjuessa hänen ehdotuksensa. " Hah, vai niin. Sinähän oletkin todellisuudessa ihan puhdas pelkuri." Hän tuhahti ja virnisti omahyväisesti. Nau ymmärsi kyllä, että Phoelle kuolevaisuus oli jotain todella kammotavaa, eikä hän oikein tiennyt mitä oli toiselta vastaukseksi odottanut. Ainakin tämä oli hyvä tietää, sillä jos eteen tulisi tosipaikka, Nau ei voisi luottaa Phoenixiin. Mitä ilmeisimmin Phoenix pakenisi, ottaisi hatkat tilanteesta, joten miehen varaan ei siis voinut laskea. Nainen ei oikein tiennyt, mitä oli mieltä tästä asiasta. Ainakaan hän ei pitänyt siitä, muttei ollut varma, mitä se tarkoitti. Hänen rakastamansa mies osoittautuikin pelkuriksi..mitä siitä ajattelisi? Olihan toki mahdollista, että tilanteen ollessa tosi Phoenixista kuoriutuisi esiin jotain muuta...mutta tämä asia jäisi kyllä vaivaamaan naista, siitä Nau oli varma.
Kotvan kuluttua Nau lähti takaisin leiriin päin Phoenixin perässä. Mies vilkuili häntä moneen otteeseen kummeksuvan näköisenä. " Mitä siinä mulkoilet?" Nau kysyi huvittuneena ja puisti päätään.
Papupata oli selkeästi jo kypsynyt nuotion lämmössä, sillä se tuoksui herkullisesti Naun nenään mausteineen. Hän nappasi käteensä puisen ateriakulhon, ja suojaten kätensä nahanpalasilla, jotka toimittivat patalapun virkaa, hän nosti ruoan tulelta ja kaatoi kipponsa täyteen apetta. Sitten hän istahti aterioimaan ja ateriointinsa lomassa alkoi kertoa Phoelle, mitä hänelle oli luolassa sattunut sillä aikaa kun tämä oli hommannut itsensä hankaluuksiin noita-akan kanssa. Felixistä puhuminen ei vieläkään ollut Naulle helppoa, eikä etenkään tälläisessä yhteydessä, jossa se tavallaan osoittautui hänen omaksi viakseen. Ei oikeastaan, mutta perimmiltä juuriltaan kuitenkin, hänenhän se syy oli. Mitäs oli mennyt kiroamaan miehen kuolinvuoteellaan joskus ammoisina aikoina. Ja taas hän oli ollut heti ensimmäisenä kiroamassa Phoenixia, ennenkö henget tulivat! Jotenkin Naun ei ollut ollenkaan vaikea ajatella että hän oli itse tuo uudelleensyntynyt noita. Tämä asia tuntui hänestä hyvin ymmärrettävältä, ja solahti kovin luonnollisesti hänen ajatusmaailmaansa, vaikkei hän oikeastaan kosaan aiemmin ollut ajatellut ihmisten jälleensyntymistä, eikä kovin paljon muutenkaan mitään hengellisyyksiä tai elämän tarkoitusta.
Lörri
 

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Nipustin » 13 Heinä 2015, 22:07

"Realisti." Phoenix korjasi naiselle tuon puheisiin hänen pelkuruudestaan, mulkaisten samalla loukkaantuneesti. Ei ollut pelkuruutta välttää turhaa riskiä ja pysyä erossa hankaluuksista.

Kun Phoekin sai murkinaa eteensä ja kaksikko söi, Nau alkoi kertoa mitä hänelle oli käynyt luolassa. Miehellä oli suu täynnä papumuhennusta kun Nau pääsi tarinassaan siihen kohtaan että Felixin kuolema oli hänen asettamansa kirouksen syytä, joka oli myös naisen itsensä päällä. Feeniks sylkäisi ruokaa suustaan ja alkoi köhiä. Tarina oli aika paksua pureskeltavaa kenelle tahansa. Felixin kuolema oli aina ollut inhottava sattumus, josta ei voinut syyttää ketään muuta kuin Jeediä. Vaikka aluksi olihan miehellä käynyt mielessä syytellä vaikka ketä, mukaanlukien itseään rankastikin, mutta lopulta se fakta oli täytynyt vain hyväksyä.
"Eli mun pienellä pojalla ei ollut koskaan mitään mahdollisuuksiakaan, koska sä olit päättänyt vuosisatoja sitten ettei se sais elää?" Phoenix summasi kuulemaansa kulmat kurtussa, "Ei kovin reilua pikku jätkälle, saati viattomalle isäälle." Vaikka mies olisikin mielellään ollut Naulle vihainen, ei hänestä tuntunut siltä enää. Felixin kuolema oli käsitelty menneisyydessä ja se olisi ihan liian tuskallista käydä läpi uudestaan, varsinkaan tässä mielentilassa. Joten mies aikoi antaa sen kaiken olla, ja pudistaen kerran päätään mies syventyi papumuhennoksensa viimeisiin murusiin. Mutta juuri kun viimeiset muruset olivat nieltynä, eräs ajatus nousi Phoen mieleen.
"Hetkonen, se tarinan loppu osa... Kirositko mut? Kirositko sä mut?! Menetinkö mä mun voimat sun takia?!" Nyt Phoenix nousi seisomaan ja oli silmin nähden vihainen. Olisi ollut suorastaan julmaa syyttää lapsensa menettänyttä äitiä pojan kuolemasta, mutta tästä aiheesta Phoenix saattoi suuttua, sillä sen tuska oli vielä täysin avoinna ja käsittelemätön. Tulisieluisella miehellä ei ollut mitään paikkaa minne mennä, eikä voimiaan enää, joten tämä tilanne oli outo hänelle. Jos hänellä olisi yhä voimansa, lieskat lentäisivät ja pian feeniks olisi poissa liihottaen horisontissa tulenpunaisine siipineen. Mutta enää hänellään ei ollut voimiaan joten tässä oltiin uudessa tilanteessa. Tilanteessa, josta ei voinut päästä pois, vaan se piti käsitellä.
Nipustin
 

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Lörri » 14 Heinä 2015, 00:46

Vihersilmä, punatukka katseli suurin kimmeltävin silmin Phoenixia kun tämä koetti niputtaa hänen kertomansa tarinan yhteen. Jotain kimmelsi Naun silmissä, mutta kyyneleitä ei vuotanut kuitenkaan. " Elämä ei ole reilua." Hän mutisi tälle lopulta vastaukseksi ja tunki papusoppaa suuhunsa.
Hetken he aterioivat kumpikin. Oli jo käynyt hämäräksi, ja nuotio loi heidän ylleen punaisen kajonsa. Sitten Phoenix sai yhtäkkiä hepulin. "Hetkonen, se tarinan loppu osa... Kirositko sä mut? Kirositko sä mut?! Menetinkö mä mun voimat sun takia?!" Mies mölysi ja nousi vihaisena seisomaan. Nau ei ensin tajunnut ollenkaan mistä ihmeestä tuhkainen fenix keuhkosi, mutta viskasi tyhjän ruokakupin sylistään ja nousi ylös hänkin. " Rauhoitu Phoenix, mikä ihme sinulle yhtäkkiä tuli?!" Nau ihmetteli ja koetti lähestyä tolaltaan olevaa miestä. " Kaikki on hyvin...AH!" Yhtäkkiä Nau tajusi mitä Phoenixin päässä pyöri, ja hän alkoi nauraa sydämensä kyllyydestä hersyvää ja räkättäävää naurua..nainen repesi nauruunsa aivan täysin. Hän ei olisi voinut estää sitä mitenkään tulemasta, vaikka olisi halunnutkin. Kun hän lopulta sai naurunsa vaimennettua pelkäksi tyrskinnäksi, meni jonkun aikaa ennenkö hän sai mitään sanoja suustaan, mutta onnistui lopulta, tehden sen kuitekin pää alaspäin, yhä huvittuneisuutensa voimasta kaksinkerroin taipuneena. " En minä ole sinua kironnut hyvä mies. Kyllä se oli ihan vain se noita jonka luo itse itsesi järjestit. Minä vain meinasin vihoissani tehdä niin, siinä tapauksessa että olisin kuollut sinne silloin. Enkä ole. Olen hyvin elävä. Ne henget tulivat auttamattomasti keskeyttämään minun kiroamispuuhani kyllä. Enkä usko että minun kiroamisissani olisi mitään voimaa, vaikka sitten todenteolla niin olisinkin tehnyt. Vaikka olen joskus aikoja sitten ollut ilmeisen voimakaskin noita, minä en tosiaankaan ole sitä nyt Phoe. En osaa yhtä ainoaa yksinkertaisintakaan taikaa, kuten tulentekoa tai veden etsimistä, joita lähes kaikki kyläläisetkin arkensa apuna käyttivät. Taika ei vain tanssi minussa, kuten sanotaan." Lopetettuaan puheensa Nau suoristautui eriskummallisesta asennostaan ja koetti jälleen lähestyä Phoenixia, nyt hymyillen vähäsen, aseista riisuvasti ja toinen käsi kysyvästi ojennetuna kohti tätä. " Uskothan sinä minua? Minä rakastan sinua Phoenix, ja taatusti peruuttaisin moisen kirouksen jos minulla olisi siihen joku osa tai arpa. Minä rakastan sinua, vaikka sinä olet taatusti maailman mahdottomin olento, fenix, joka omalla puhkumisellaan onnistuu sammuttamaan omatkin liekkinsä ja muuttumaan tuhkaksi." Nyt Nau tavoitteli Katseeseensa Phoenixin harmaita silmiä, ja kävisi halaamaan tätä jos Phoe sen salli." Mutta tiedätkö sinä, mistä tulee timantteja ja nousee fenixejä Phoe?" Hän sanoi nyt jo hyvin hellästi; rakastavasti hymyillen.
" Tuhkasta."
Lörri
 

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Nipustin » 25 Heinä 2015, 14:50

//Naaaaaaw :3//

Phoenix

Nainen räjähti yhtälailla Phoenixin kanssa, tosin ei huutamaan vaan puhtaasti nauramaan vatsakippurassa. Se sai tulistuneen voimattoman feeniksin katsomaan kummissaan toisen reaktiota. Tämä - että Nau piti tilannetta näinkin ratkiriemukkaan hupaisana - taisi kieliä siitä ettei tuolla ollut osaa eikä arpaa moisiin syytteisiin. Toisaalta jos Nau olisikin ollut noita sentään Phoenix olisi voinut yrittää suostutella naisen perumaan temppunsa, mutta niin ei tainnut olla.
Äsken roihunnut raivonlieska tyytyi hetimiten ja Phoenix kävi huokaamaan raskaasti. "Pelkkä ei olisi kyllä riittänyt..."

Kaunis ihmisnainen, punaisine hiuksineen joita Phoe oli aina ihaillut, lähestyi nyt häntä todellakin kovin aseistariisuvasti, tunnustaen rakkauttaan, jälleen kerran komean mittaiselle miehelle. Phoe otti kyllä Naun halaukseensa ja nyökkäsi pienesti osoittaakseen että uskoi kyllä mitä toinen hänelle kertoi.
"-- sinä olet taatusti maailman mahdottomin olento, fenix, joka omalla puhkumisellaan onnistuu sammuttamaan omatkin liekkinsä ja muuttumaan tuhkaksi." Nau lausui ja se sai Phoenixin ilmeen synkkenemään ja kasvot kääntymään poispäin, alakuloisen murjottava katse maahan painettuna. Sitten kuitenkin tuon yrittäessä tavoitella väritöntä katsetta omilla rikkaan vihreillä silmillään katse käännettiin takaisin. Seuraavaksi häneen kiintynyt ihminen lausui jotain joka sai vuorostaan Phoenixin kasvoille leviämään leveän hymyn ja jopa pieni naurahdus lipesi ilmoille. "Eikä miten imelästi sanottu!" Tuo kommentoi virnistäen Naulle ja nostaen tuota kainaloista ilmaan ja pyöräyttäen kerran ympäri. Sitten hän lausui jotain mitä ei ihan pikku kummassa heistä kumpikaan varmasti olisi uskonut tuon sanovan: "Kiitos." Se oli hyvin pieni kiitos ottaen huomioon mitä kaikkea Nau oli häneltä kestänyt ja edelleen aikoi kestää, mutta Phoenix tarkoitti kiitostaan ja harmaat silmät tuikkivat aika tyytyväisinä, samalla kun käsi ujutettiin naisen poskea sipaisten punaiseen hiusmereen, ja kasvot vedettiin lähemmäs hellään - hänelle itselleen aika vieraaseen - suudelmaan.
Se oli ensikerta kun Nau tuntui heistä kahdesta Phoenixin mielestä kuumemmalta suudelman aikana, joka suudelmasta erotessa saikin Phoenixin virnistämään. "Kai tähänkin pitää sitten vaan tottua... Että joku muu on mua kuumempi. Tosin vain ruumiinlämmöltään tietysti." Ja sen sanottuaan hän nakkasi niskojaan erittäin neitimäisesti ja virnisti oikein Phoenix tyylisesti - kiusoitellen, leikkisästi.

"Pitäiskö meidän vaan alkaa nukkua, että huomenna päästäis ajoissa sinne kylään?" Phoenix ehdotti kaksikon herkän hetken jälkeen vilkaisten nuotion suuntaan, "Kunhan ensin laitetaan tuohon vielä paljon enemmän puuta!"
Nipustin
 

Re: Mitä minusta jää?

ViestiKirjoittaja Lörri » 29 Heinä 2015, 13:38

viewtopic.php?f=177&t=2852

Loikkasin tonne nyt sitte.
Lörri
 

Edellinen

Paluu Rinteet

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron