Vasta Dariuksen käskiessä Iriadoria laskemaan aseensa, kävi Lorythas katsahtamaan punapäisen puoleen. Seuraten kuinka tuo samantien astui syrjemmälle ja antoi pienellä ranneliikkeellä sen terän lipua takaisin hihaan piiloon. Sitä ei nyt tarvittu, aivan kuten hän itse oli ajatellut ja niin kuin Dariuskin oli sanonut. Punapäinen astahti hieman kauemmas, luottaen siihen että Lorythaskin kykeni Winderiä kuuntelemaan siitä huolimatta, että niin vihaiselta ja uhkaavalta vaikutti.
Hopeakäärme tuijotti yhä vaativasti Dariusta, naamansa harvinaisen vakavana ja kulmat niin, että se sai sarvipäisen näyttämään kylmältä ja arvioivalta. Ja se katse arvioi Haukansilmää. Mittasi niitä sanoja mitä Winder hänelle oli sanonut ja niitä pieniä taputuksia käsivarsia vasten hetken, ennen kuin otteensa Dariuksen rintapielestä irti laski. Jääden kuitenkin likelle seuraamaan mitä Haukansilmä aikoi, valmiina vetäisemään tuon vaikka kokonaan ylös seinää vasten, jos kenraali osoittaisi uusia uhittelun merkkejä Briarilaisille. Siinä missä muut saattoivat ottaa kevyesti vastaavan käyttäytymisen siinä vaiheessa kun vastapuoli oli rauhoittunut, oli Lorythas toista maata. Kylän vanhimpana hänen piti huolehtia kylänsä turvallisuudesta ja katsoa muitten perään – ja sen sarvipäinen totta vie oli valmis tekemään oman henkensäkin uhalla.
Se rätisevä palo silmistä kuitenkin laski, vaikka Hopeakäärme säilyttikin katsekontaktinsa Haukansilmään kun tuo lähti omatoimisesti pyytämään anteeksi käytöstään. Siitä Lorythas oli omalta osaltaan tyytyväinen, vaikkei osannutkaan sitä tyytyväisyyttä kasvoilleen heti takoa näkyväksi. Ei hän vihainen ollut, mutta sitäkin närkästyneempi Dariuksen käytöksestä…
Kaksikko kuitenkin vaihtoi keskenään pahoittelunsa, nuorikonkin käydessä sanoja vaihtamaan Winderin kanssa sen verran, että yritti niin sanotusti sitä osumaa pehmittää väittämällä että näitä sattui. Mutta ei niitä sattunut. Lorythas tiesi sen hyvin, ja puoliverisen olisi tehnyt mieli se ääneenkin todeta, mutta tuo näki parempana pitää suunsa kiinni ja antaa Winderin hoitaa häpeänsä itse pois alta. Ilman, että siihen kenenkään tarvitsi erikseen puuttua.
Iriadorkin etsiytyi takaisin omalle sijalleen istumaan, henkäisten syvään säikähdystään. Odottaen vain että voitaisiin jatkaa siitä mihin oli jääty, että Darius ja Lorythas rauhoittuisivat, eikä tästä syntyisi samanlaista välikohtausta kuin edellisenä aamuna oli käynyt. Sitä Iriador toivoi vähiten tähän hätään…
Kaikessa hiljaisuudessaan Hopeakäärme kävi viimein perääntymään kunnolta Haukansilmän luota, vilkaisten pikaisesti kyökkipojan puoleen. Ainakin tuo näytti olevan kunnossa, säikähtänyt vain, jonka huomasi niistä otsalle ja ohimoille nousseista hikikarpaloista, joita poika hihansa syrjään kävikin pyyhkäisemään ohimennen.
”Älä tee noin - enää ikinä”, hopeaharjaksinen kävi yhä äänessään sitä uhoa toteamaan Dariukselle, jo maltillisesti, rauhallisemmin sen katseensa haltiaan takaisin tuoden. Selvästi myös odottaen että kenraali istui alas ennen kuin kyläpäällikkö takaisin aloilleen asettuisi, ja kykenisi rauhoittumaan.
//KAKEBANNERIIIIII! Eikun meidän banneri on kyl sidoniabanneri jos siitä lähetään. Pissamaster iski jo. En enää ikinä pelaa teidän kanssa aapelissa. VARO VAARAA NIIIIIIII. Mutta tahdon olla painajaissoturi >: Daggeri kainaloon, maski naamalle. PISTÄN JOOOOOOO, teippaan ne itteeni aina yön ajaks//