Kirjoittaja Crimson » 31 Elo 2015, 01:55
Winder jakoi pikaisesti suunnitelmansa, Delathosin patistaessa Kadzaitia hiippailemaan syrjemmälle omaa tahtiaan. Kissapedon ei tarvinnut olla hyökkäyksessä mukana, Delin tietäessä että mokoma kyllä pärjäisi, mutta haavoittuneena naaraskissasta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä, eikä kuuraparta ratsuaan halunnut vielä menettääkään. Pohjoisentiikeri voisi silmäillä tilannetta syrjemmälle, se kun naamioitui mitä parhaiten kiviseen maastoon, ja tiukanpaikan tullen kyllä loikkia muiden ulos jäävien avuksi – mutta nyt se saisi luvan mennä syrjemmälle odottamaan.
He astuisivat ensin luolaan, sen jälkeen ulos jääneitä alettaisiin niittää, elleivät toiset noita ehtisi hoidella etukäteen alas. Kapteeni nyökkäsi, telepaattisesti pyytäen muutamia nimellä mainittuja mukaansa – Winder hoitaisi jousiampujien kanssa ulkopuolen, siinä missä Delathos lähtisi valittujen kanssa löylyttämään luolaan ansaan jäävät.
Homma jäi vaille tietenkin kenraalin käskyä, jokaisen omasta puolestaan valmistautuessa omaan osaansa tehtävässä. Aseita vedettiin esille siinä vaiheessa, kun luolan puolelta ammutut nuolet suhahtivat ohitse. Jousiampujat kävivät itseään nojaamaan paremmin luolansuulle, kun valtavat valaisevat räjähdykset poksahtivat lasipalloista luolan puolella, sotilaiden käydessä kaatamaan heti kapinallisista kourallisen jos toisenkin. Mutta se oli laiha lohtu siihen nähden, kuinka paljon noita vaikutti oikeastaan olevan…
Delathos johti lähitaisteluun lähtevät perässään luolanpuolelle käskyn kuultuaan, eikä kukaan aikaillut kapteeninsa perään lähtöä. Myös Iriador lähti muiden perässä luolaan, kyeten näkymättömänä hiipimään heti omaan asemaansa, vihollisten selkään yrittäen kiertää josta näkymättömänä oli helpompi heti fataalia osumaa tehdä.
Luolan sisään pyrkineet taistelivat tiensä peremmälle luolaan, joukkojen jakautuessa kahtia. Toiset jäivät pidemmälle käytävälle varmistamaan tovereiden selustaa, muiden pyrkiessä etenemään aluksi toiseen käytävään siltä kahteen suuntaan jakautuneelta kivikäytävältä. Tehtävä ei ollut helppo, vaikka käytävää olikin kaiverrettu sen verran laajaksi, että sillä kykeni yhtä aikaa seisomaan vierekkäin useampi – mutta vastaan tulevat viholliset pitivät myös huolen siitä, etteivät Kuiskauksen sotilaat kyenneet turhan nopeasti eteenpäin kulkemaan. Noita pyrittiin työntämään käytäviltä taemmas, jopa magian käydessä vilkkumaan peremmältä luolasta tulipallojen ja muiden räiskyessä kivisiä seiniä vasten, myös pienempiä kivenmurikoita niskaan kivisestä katosta tipautellen…
Delathos itse astui kuitenkin tilanteen väliin, kirien Caradhrasin kanssa jäädyttääkseen sen murenevan katon sotilaiden yltä kiinteämmäksi, vastaten niihin tulitaikoihin oman maagisen miekkansa avulla. Siinä missä kapteeni kävi nyt pakottamaan muita perääntymään Kuiskauksen tieltä ja huomion itseensä keräsi, ehti Iriador hyvin kiertää paremmin sen varastohuoneen takaseinustalla etähyökkäyksiä suorittavien taakse. Näppärästi nuorin lähti kaatamaan yksitellen noita alas, aluksi muiden edes tajuamatta punapäistä vihollista, huomionsa ollessa niin keskittynyt edestäpäin rynniviin haltioihin. Mutta siinä vaiheessa kun Iriador hyökkäykset pistettiin paremmin merkille, olivat muut jo ehättäneet avuksi, kapinallisten käydessä kaatumaan tasaista tahtia Kuiskauksen tieltä, noiden kuitenkin ehtiessä myös suoda eliittijoukoille haaveria jos toistakin.
Varastotilojen puolella lymyilevien käydessä vähenemään, lähti osa sotilaista jo perääntymään taemmas toisten avuksi pääkäytävän suunnalle. Delathos jäi varmistamaan että omansa pääsivät perääntymään vapaasti tältä puolen, kiinnittäen osittain huomionsa luolan perällä yhä apuna kamppailevaan punapäähän.
”Mene toiselle puolelle muiden avuksi, sinusta on enemmän hyötyä siellä”, valkeaharjainen kävi huomauttamaan nuoremmalleen, joka myöntävästi siihen käskyyn reagoikin. Yhdessä tie käytiin raivaamaan toiselta puolen selväksi Iriadorille, joka kykeni jälleen näkymättömyyteensä turvautumaan ja pyrkimään varastotilojen puolelta ulos kiviselle käytävälle. Nyt tilaan jäi enää käsipuolisen kapteenin lisäksi kaksi muuta Kuiskauksen sotilasta, sekä alta kourallinen vihollisia, yksi suurempikokoinen mies, kaksi tikarein ottelevaa ja yksi vankempaan haarniskaan sonnustautunut kilven kera.
Tietenkin suurin vihollisista valitsi kohteekseen Delathoksen, joka myös oli vastapuolelta se kookkain. Tummahiuksinen kävi paksun, puisen paalun takaa kiertämään, ottaen itselleen valtavan kissapedon olomuodon, jonka avulla ryntäsi kevyesti eteenpäin loikahdellen kohden käsipuolta ajatellen tuon kenties olevan helppokin saalis. Miehen harmiksi tuo ei tiennyt tummahipiän eläneen keskellä kissapetoja koko nuoruutensa läpi, ja että sellaisen ratsunakin omasi – tietenkin Del osasi ennakoida ja varoa mokoman hyökkäyksiä, suojata itseään niiltä kynsiltä ja kalauttaa miekkaa sopivassa kulmassa niin että jäiset hileet vain löivät vasten muodonmuuttajapedon hampaita! Mutta raskaiden hyökkäysten avulla, jotka suoraan edestäpäin kohti maalitaulua kohdistettiin, onnistui torahampaisen kaataa kapteeni alleen ja iskeä tassulla lujasti päin näköä, kuuraparran näön käydessä hetkeksi heittelehtimään ja päässä pyörimään iskun voimasta, aseensakin lennähtäessä kädestä siinä kaikessa sähellyksessä. Vaikka tilannetajuaan yrittikin paremmin siinä kasailla, pisti pakkasherra kuitenkin hanakasti kissapedolle samalla vastaan. Potkien tuota kylkiin terävästi ja estäen sitä häijyä kitaa tulemasta lähemmäs. Panssarit kutakuinkin suojasivat tällä hetkellä vielä niiltä kynsiltä, heikompien osien kuitenkin käydessä kirjaimellisesti murenemaan pedon painon alla, siinä missä toinen tassuista lähti kaivamaan Delathosin yllä olevia panssareita allaan kynnet metallia vasten kirskuen.
Tietenkin moinen nostatti paineita ja lisäsi adrenaliinin virtaa, kahden muunkin sotilaan ollessa omien vastustajiensa kanssa liian kiireisiä, noiden kykenemättä edes harkitsemaan kapteenin avuksi rynnistämistä tällä hetkellä, vaikka huomasivat kyllä tummahipiän ahdingon. Eikä aikaakaan kun panssaritkin lähtivät aikansa heikettyään päästämään niitä kynsien osumia läpi, Delin kyetessä oikeastaan ainoalla kädellään vain iskemään kissapetoa päin tuon turpaa saadakseen hetkeksi enemmän aikaa yrittää keksiä kuinka ylös taas pääsisi. Mutta sekin osoittautui turhaksi, katinroikaleen iskiessä viimein leukansa väkisin kiinni käsipuolisen haltian hartiaa vasten, painaen väkisin hampaansa haarniskan läpi metallin vain käydessä ratisemaan purennan voimasta kasaan.
Delathos karjaisi. Kiinnittäen sillä karjahduksella toisen apunaan olevan sotilaan huomion, joka pyrki viimeistelemään nyt oman vastustajansa mahdollisimman nopeasti niille sijoilleen. Kivun levitessä pitkin kroppaa lähtivät hiljalleen kuuraparran silmät hohtamaan, kättään koristavien merkkien alkaessa myös loistaa revenneiden kangaskappaleiden alta varoittavasti. Kyllä Del tiesi jo mitä tuleman piti – ennemmin kuin panttivangiksi jäisi tai odottaisi tässä hitaasti kuolemaansa tajuttomuuteen ennenaikaisesti vaipuen, antautui Delathos oikeastaan ihan mielellään sen toisen puolensa vetämäksi.
”Vielä vähän mirriseni, pure vielä vähän lujempaa”, kuuraparta hyytävin sanoin suorastaan yllätti kissaa pitämään itseään paremmin paikoillaan, virnuillen turvaltaan nyt minkä kerkesi, vaikka kipeää tekikin…
Se virhe minkä kissapeto kuitenkin teki, oli jättää huomiotta se verisen, hyytävän katseen nousu kapteenin kasvoilla, kunnes ihon alta se palava magia lähti myös rakoilemaan. Ensimmäisenä vaalea otus tunsi kylmän, maagisen sysäyksen tärähtävään hampaitaan vasten yhä toisen hartiassa kiinni roikkuessaan, kunnes silmäkulmasta se puuttuvan käden paikalle ilmestynyt raaja iski räsähtäen vasten muodonmuuttajan turpaa.
Punaisena räiskyvä maaginen käsi jääsi kosketuksellaan kissapedon toisen kasvopuoliskon täysin, saaden valkeaturkkisen viimein perääntymään hampaineen kauemmas Delathoksesta. Mutta ei turhan kauas, kun harvinaisen kylmäverisesti tummahipiä lähti hakemaan parempaa otetta molemmin käsin pedon leuoista, käyden valtavalla voimalla vääntämään hämmentyneen katin suuta väkisin auki. Tietenkin peto väänsi itseään siitä otteesta irti, ollen kuitenkin lähinnä keskittynyt saamaan leukojaan taas omaan hallintaansa, mutta turhaan - kun lopulta sen koko alaleuka räsähti ikävästi sijoiltaan, repeytyen jopa osin irti.
Kissapeto päästi mitä vääristyneimmän karjahduksen, sen yrittäessä hätääntyneenä perääntyä kauemmas, henkensä viimeistelevän iskun kuitenkin saadessaan niskaansa lähelle päässeeltä haltialta, joka kapteeninsa avuksi oli ehättänyt.
Totta kai mies kumartui polvillaan luolan lattialla olevan kapteeninsa puoleen tiedustelemaan, mahtoiko… nyt kovin erilaiselta näyttävä komentaja kunnossa – mutta siinä vaiheessa kun se punaisena palava katse nousi sotilaan puoleen, käski alitajunta perääntyä toisen luota ja lujaa. Verisine käsineen Delathos ponkaisi itsensä ylös ja kävi nyt vuorostaan oman sotilaansa kimppuun, tuon hartioista työntäen toppuuttelevaa miestä vastakkaista seinää vasten. Omaa henkeään tuo saattoi suojata, mutta kapteenin kimppuun varsinaisesti yrittäminen tästä huolimatta tuntui… joka tapauksessa väärältä. Aseita ei vedetty suoriltaan esiin, mutta pakkasherran tavoitellessa tikaria asevyöltään lähti sotilas pistämään viimein hanttiin kapteenilleen, kieräyttäen itsensä lujasta otteesta irti, saaden kuitenkin toiseen olkaansa siitä hyvästä teräaseen. Se iskettiin riittävän takaviistoon selkäpuolelle, ettei siihen itse saattanut ylettää kurottamallakaan.
Toista iskua mies ei omaltaan nahkaansa halunnut, perääntyenkin selvästi jostain syystä nyt omiaan kohden kääntyneen kapteenin läheltä, myös toverilleen huikaten että ehkä tuonkin olisi parempi täältä lähteä nyt, ennen kuin huonosti kävisi. Heidän pitäisi pyrkiä Delathosin läheltä kauemmas, ilmoittaa Winderille kapteenin käyttäytyvän oudosti – tietenkin mielessä käväisi myös mahdollisuus siitä, että Del olisi takkinsa heille kääntänyt, ohjannut tarkoituksella ansaan… mutta ei kai heidän kapteeninsa nyt niin tekisi, eihän?
//PATE. Lähettelen sulle sitten paljon postia <: NIII oot vaan kade kun mulla oli landella hienommat lelut kun sulla. Sillä polkuvolvolla ei vittu voinu ajaa kun nurmikolla, kun meillä oli niin kiviset tiet kotona, perkele. POTKIN, VARO VAARAA! Römpsä sensei iskee jälleen. Siitä pitäis tehä kokonainen kuvasarja…//