Team felidae, sister! || Jatkoa

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

Team felidae, sister! || Jatkoa

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Huhti 2015, 14:53

Jatkuu täältä

Mirell

Jahka vangit oli saatu vankkureihin, saattoi saattue lähteä matkaan. Aidan kylä jäi taakse, eikä Mirellillä ainakaan tullut tuota paikkaa ikävä. Tai no, omat tavarat olivat kyllä jääneet sinne, mutta onneksi kotona oli setti jos toinenkin varavarusteita. Harmittihan se myös, että mukana kulkenut ryöstösaalis - pari rahapussukkaa - jäivät noille ruojille, mutta aina ei voinut voittaa. Katti löysi tästäkin tilanteesta sen positiivisen puolen, hän oli sentään elossa ja kunnossa! Tilanne voisi olla paljon pahempikin, vaikka nyt olikin kahlittuna tähän pikkuhaltiaan.
Mirell ja Tara jäivät istumaan viimeisimmän vankkurin perälle. Vankkurit olivat muuten umpinaiset, tiiviistä puusta rakennetut, mutta vankkurien perä oli avoin. Avointa perää tukki vain puolitiehen nouseva matala kaide sekä yksi vartija, joka oli orjia jäänyt vahtimaan vankkurien sisäpuolelle, siinä missä muut olivat ulkona. Muutama orjakauppiaista kulki ratsain vankkurien lähettyvillä, joten piti keksiä keino päästä nopeasti livohkaan, piiloon, sillä ratsukolta he eivät pääsisi mitenkään pakoon. Matka kulki läpi metsän, suurimpia teitä pitkin. Suunta oli etelään, joten arvatenkin he olivat matkalla joko ihmisten kaupunkiin tai sitten suoraa satamaan... Mikäli satama oli määränpää, piti heidän pitää kiirettä. Mirell ei halunnut joutua laivaan ja sitä kautta jonnekin tuntemattomaan valtakuntaan! Vaikka Crypt kovin sotainen ja vaarallinen paikka näin loppupeleissä oli, ei kissa silti halunnut poistua täältä.

Vankkureiden perällä istuskeleva vartija piti vankeja silmällä tarkkaan. Tuo oli aseistautunut ja selvästi valmis pistämään jokaisen takaisin paikoilleen, jos he jotain yrittäisivät. Vähän väliä myös ratsain liikkuvat miehet kävivät kulkemaan vankkurien perän ohitse, varmistellen näin että kaikki oli hyvin. Mirell kävi pistämään merkille ratsukkojen liikeradat ja huomasi, että noilla oli tietty kuvio, aikaväli, jolloin ilmestyivät vankkurien perälle huhuilemaan. Hienoa.

Kaiken hiljaisuuden jälkeen Mirell kävi yllättäen nojautumaan paremmin Taran puoleen ja puski päällään ensin pikkuhaltian olkapäätä ja sitten tuon kaulan syrjää. Kehräillen samalla, aivan kuin rapsutuksia kaipaava... kissa. Ja siltä se myös näyttikin. Tuota puskemista ja "huomionhakua" jatkui tovin, vartijan käydessä ihmettelemään kissamaisen vangin käytöstä, mutta ei kyseenalaistanut sitä. Tuo näytti olevan elikko, kai se myös käyttäytyi kuin elikko, joten tuo oli kaiketi sitten normaalia?
"mmhmm kun sanon, oletko valmis hyppäämään ja käyttämään kahleita kuristaaksemme vartijan tajuttomaksi...?", Mirell kävi yllättäen kehräilynsä ohesta kujertelemaan matalanlempeästi Taran korvanjuureen siten, ettei sitä tainnut kuulla kuin Tara itse näiden kehräysten ja vankkurien kolinoiden seasta.


// AND SO I DID IT //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Team felidae, sister! || Jatkoa

ViestiKirjoittaja Nipustin » 26 Huhti 2015, 16:17

Ajatuksissaan kitukasvuinen haltia pohdiskeli heidän määränpäätään, kun kissamainen Mirell alkoi yllättäen kehrätä ja kiehnätä häntä vasten. Kiira hentoisena joutui vähän pistämään vastaan ettei olisi liukunut jokaisen puskun voimasta vasten vankkurin vankkaa seinää. Jokihaltian katse oli kysyvä, muttei tuo suoraan yrittänyt ajaa toista pois kiehnäämästä. Ja niinhän se oli että Mirellillä oli kuin olikin jo suunnitelma kasassa.
Tarkoitus ei tosiaan ollut tappaa, ainoastaan kuristaa tajuttomaksi. Todennäköisesti he toimisivat kun heitä tarkkailevat ratsukot olisivat juuri suhahtaneet ohitse ja tulisi hetki aikaa enenn kuin kukaan huomaisi pakoyritystä. Vartia oli aseistettu miekalla joka roikkui tuon vyötäisillä. Todennäköisesti Kiira uskoi olevansa ketterämpi mitä vartia ja kerkeävänsä kietaista jalkansa tuon ympärille niin ettei miekkaa voisi tavoitella samalla kun kädet olisivatkin kuristamassa kettingillä. Nimittäin jos vartian miekkaa ei jotenkin tehnyt vaarattomaksi tuo voisi vain sivaltaa heidät molemmat yhdellä heilautuksella kun vielä happea vähäsen riitti.
Pohdittuaan heidän mahdollisuuksiaan näin, Kiira nyökkäsi pienesti näyttääkseen Mirellille että hyväksyi tuon ehdotuksen. Saman tien hän sitten tuuppasi äkeisen oloisena kehräävää ja kiehnäävää kahlekaveriaan ja totesi äreästi: "Menetkös siitä elukka!" Vartia huomioi tuonkin samoin kuinka oli huomannut aikaisemmin kehräämään alkaneen vangin. "Jos kisu kaipaa hellyyttä niin täältä kyllä piisaisi!" Mies nauroi niljakkaasti ja yskäisi muutaman kerran naurunsa sekaan.

Tapahtui ratsastavan vartijan tarkastus. Ratsu viiletti suoraa vankkurien taakse, katsasti normaalilta näyttävän tilanteen ja vaihtoi katseen vankkureissa istuvan vartijan kanssa. Kaikki näytti olevan hyvin ja ratsastava vartija näytti myös jonkin käsimerkin jonnekin sivulleen, minne vangit eivät nähneet. Todennäköisesti toiselle ratsuvartijalle.
Äänettömästi Kiira puristi viileää kahletta pieneen vasemmanpuoleiseen kämmeneensä. Hän odotti Mirellin merkkiä ja sitten tapahtuisi. Toivottavasti muutkin vangit käyttäisivät tilaisuutensa hyväksi ja pyrkisivät pakoon neitojen esimerkistä. Sitten heidän mahdollisuutensa päästä piiloon ja pakoon moninkertaistuisivat.

Tosiaan, pakoon, mutta minne?
Hevosia ei voinut juosta pakoon ja nuita oli kuitenkin muutama joten pako päättyisi hyvin nopeasti kun yllätyksen etu olisi loppuun katsottu ja vartiat saisivat itsensä organisoitua vankien pyydystämiseksi. Kiirastuli oli loistava uimari, ketterä kiipeilijä ja yllättävän vahva noinkin pieneksi. Tuo jaksaisi helposti roikkui tovinkin kannatellen omaa painoaan jossain, mikäli siitä olisi apua tässä paossa. Nopea sivusilmällä luotu vilkaisu kertoi Kiiralle hänen pakotoveristaan saman minkä hän jo oli aikaisemminkin todennut: tuo osaisi kyllä kantaa oman painonsa tässä paossa.
Seutu ei ainakaan vankkurien sisältä vaikuttanut tutulta, mutta jos he vain sattuisivat olemaan lähellä Kiiran tuntemaa aluetta, tietäisi haltia kaikki hyvät piilot siltä alueelta kuin omat taskunsa.

Adrenaliini virtasi suonissa ja Kiira oli valmiudessa pyörähtämään vartian kimppuun.
Nipustin
 

Re: Team felidae, sister! || Jatkoa

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Touko 2015, 15:24

Tara oli mukana suunnitelmassa, hienoa. Tuo myös ymmärsi jutun juonen, mikä teki kaikesta huomattavasti helpompaa. Ehkä Mirell saikin kiittää onneaan siitä, että oli joutunut juuri tämän pikkuhaltian kanssa kahleisiin, eikä kenenkään toistaitoisen, pelokkaan tai huonokuntoisen kanssa. Heillä sentään oli hyvät mahdollisuudet päästä pakoon - mikäli suunnitelma nyt toimi - toisin kuin joillakin toisilla orjilla näissä vankkureissa. Rumaahan se oli jättää toiset jälkeen jos itse kykeni pakenemaan, mutta Mirell oli oppinut siihen, että oma nahka ensin turvaan, sitten katsottiin jos muita viitsittiin auttaa.
Haltia kävi viimein tuuppaamaan kissan irti itsestään, samalla kun vartija kävi kommentoimaan tilannetta, kehottaen huomionhakuista kissanaista tulemaan itsensä puoleen jos hellyyttä kaipaisi. Mirell kävi vain virnuilemaan kujeilevasti moiselle kommentille, antaen häntänsä heilahtaa kerran jos toisenkin terävän leikkisästi, sen pahemmin kommentoimatta mitään. Kultasilmä jatkoi kuitenkin vartijan tarkkailua ja odotti sitä oikeaa hetkeä, kuten myös haltia vierellä. Tara oli selvästi valmis toimintaan, heti kun käsky kävisi.

Koitti jälleen aika tarkistuksen, ratsastavan vartijan käydessä kulkemaan ohi vankkureiden perän. Nyökäten miehet vaihtoivat katsekontaktin, ennen kuin ratsukko poistui jälleen paikalta.
"nyt!", Mirell kävi sähähtämään henkensä alta terävän, nopean, mutta hiljaisen käskyn Taralle vielä kun vankkureiden perällä istuva vartija katseli ulos vaunun perältä. Sillä samalla hetkellä oli kissa ponkaissut ylös kohden vartijaa, joka ei ehättänyt edes älähtää kun kissan käsi kävi jo tuon suulle painumaan. Tietenkin mies koitti rimpuilla ja heittää naiskaksikon irti itsestään, yritti huutaa käden takaa, mutta ketju heidän käsien välissä kävi kiertymään epämukavasti miehen kaulalle, estäen tuota saamasta happea. Se hapen puute iski myös nopeasti, vartijan käyden uupumaan yllättävänkin nopeasti. Tuo ei ollut odottanut hyökkäystä ja täten kun happi alkoi loppua, iski myös se paniikki, eikä mies kyennyt ajattelemaan rationaalisesti. Täten se ase joka vyöllä oli roikkunut uhkaavasti, ei koskaan löytänyt miehen käteen ja ei siinä kauaa mennyt, kun kookas köriläs kopsahti vasten vankkurien puista lattiaa. Mirell virnisti voitonriemuisesti, vilkaisten nopeasti Taran puoleen, ennen kuin kohotti katseensa toisiin orjiin. Nuo olivat tietenkin tempauksesta järkyttyneitä, mutta samalla mokomien kasvoille alkoi nousta voitonriemuinen toivonpilkahdus, heidän tajutessa tilanteen.

"Saa jäädä istumaan ja odottelemaan, mutta jos mielii yrittää vielä vapautta, nyt olisi se paras hetki luikkia paikalta", Mirell kävi virnistämään orjille, joista heti jokainen ponkaisi ylös ja lähti pariensa kanssa - enemmän tai vähemmän synkronisoituna - rynnistämään kohden vankkurien perää.
"Tule, äkkiä vasemmalle, siellä ei ole ratsukkoa", Kultasilmä kävi nyt Taralle sähähtämään samalla kun otti jalat alleen, pyrkien kuitenkin ajoittamaan alati nopeutuvat askeleensa Taran askelten mukaan. Tämä sujuisi huomattavasti helpommin, mikäli he tekisivät yhteistyötä, eikä Mirellillä ollut mitään syytä alkaa kiukuttelemaan nyt.
Eihän kissa voinut varmaksi sanoa, oliko vasemmalla ratsukkoa, mutta mitä hän oli seuraillut noiden liikkeitä, veikkasi taskuvaras vasemman puolen vankkureista olevan tällä hetkellä ilman vartijaa. Ja kuin ihmeen kaupalla, niinhän se oli. Alta aikayksikön pikkuhaltia ja kissa kävivätkin luikkimaan vankkureiden vasemmalta puolen kohden metsää, pois tieltä, puskien ja puiden turvaan piiloon. Muut vangit myös omalta osaltaan auttoivat kaksikon pakoa, jokaisen vankikaksikon lähtien säntäilemään minne sattuu. Sillä samalla sekunnilla kun orjakauppiaat huomasivat paon, olivat ratsukot lähteneet orjien perään ja vankkureiden kulku pysähtynyt. Ratsukkoja oli kuitenkin huomattavasti vähemmän mitä pakoon pyrkijöitä, joten toden näköistä oli, että jotkut parit pääsisivät pakoon.. elleivät tyhmästi toimineet. Toivoa siis sopi, että Tara ja Mirell olivat yksi näistä onnistuneista kaksikoista...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Team felidae, sister! || Jatkoa

ViestiKirjoittaja Nipustin » 31 Touko 2015, 20:45

Pako alkoi.
Ensin juoksu kävi vähän vaivalloisesti kun he loikkivat pakosalle vankkureista. Kääpiömallisen haltian jalat eivät olleet hyvät pitkät kissaihmisen kanssa, joten luonnollisesti samassa tahdissa juokseminen teetätti aluksi hieman havainnollistamista. Äkkiä Kiira kuitenkin sopeutui ja alkoi harppoa luonnollisen juoksun sijaan.
Vasemmalle kävi käsky eikä toista käyty epäilemään. Luonnostaan niin kovin luottavainen shawá, ei yleensäkään lähde kyseenalaistamaan, saatika tilanteessa jossei itselläkään mitään viisaampaa ajatusta ollut.
Kiiran onneksi tuo onneksi havaitsi miltein samantein että seutuhan näytti kuin näyttikin tutulta! Hän alkoi hymyillä heidän siinä juostessaan ja nyt puolestaan uskoi että oli kissan vuoro luottaa häneen. "Tänne päin!" Toinen kissamainen nainen ohjeisti, ja ohjasi juoksun päättäväisesti metsään.

Kaksikko juoksi niin nopeasti kuin vain pääsivät ja lopulta Kiira jarrutti rajusti ja yllättäen heittäytyen samalla maahan jonkun vähän isomman puun kohdalla. Hän raivasi kasvistoa vimmatusti käsillään ja sen alta löytyi onkalo, joka näytti menevän aika syvälle. He mahtuisivat kyllä sisään, mutta tilava moinen kolo ei olisi varsinkaan raavaille miehille. "Tämä johtaa muistaakseni maanalaiseen virtaan, joka laskee järveen syvemmällä metsässä."
Kiira erinomaisena uimarina uskoi selviävänsä matkasta kahlittunakin, sitä paitsi virta oli aika voimakas että jos vain pinnalla pysyä osasi eikä pelännyt hurjia kurvejä perille ainakin päästäisiin - toivottavast ei kovin paljoa vettä nauttineena.

Kiira lähti kumartuneena onkaloon adrenaliinin ajamana, ajatellen kissan tietysti seuraavan. Mikäli tuo ei heti lähtisikään perään, varmaan suostui siihen kun heidän takaansa kuului huutoja. Takaa-ajajat lähestyivät. Jokihaltia jätti mainitsematta että onkalosta olisi melkoinen pudotus kun maanalaiseen jokeen hypätä halusi, mutta mitäpä vaihtoehtoja tässä olisi. Asiaa kannatti ajatella ennemminkin huviajeluna, mitä hengenvaarallisena tempauksena. Tosin vaarassa oli henkikulta ihan vain jos tähän seisoskelemaankin jäätäisiin.
Maa aukonalla oli pehmeää, joten jos kaapparit vain tähän pisteeseen löytäisivät ei epäilystäkään etteivätkö huomaisi mihin kaksikko oli paennut.
Nipustin
 

Re: Team felidae, sister! || Jatkoa

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Heinä 2015, 12:26

Pako sujui yllättävän hyvin, ainakin näin heti alkuunsa. Heidän peräänsä ei lähtenyt heti ensimmäisenä kukaan vartijoista, mutta varmasti ennemmin tai myöhemmin joku heitäkin lähtisi jäljittämään. Pois oli päästävä siis mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman kauas. Mirell oli sinällään yllättynyt, että pikkuhaltia pysyi hänen vauhdissaan mukana, välillä tuo jopa loikki nopeampaa mitä Mirell itse. Eipä kissa pahemmin pitkän matkan juoksuissa pärjännytkään, hän oli sprintteri, joka juoksi lyhyen matkan nopeasti kun pakoon piti päästä ja sitten yleensä piiloutui. Mutta nyt oli parasta vain paeta ja kauas, eikä edes harkita piiloutumista. Heidät kyllä löydettäisiin, jos he johonkin puskaan jäisivät kykkimään.

Yllättäen pikkuhaltia halusi ottaa ohjat suunnan suhteen ja vaikutti kovinkin päättäväiseltä asian suhteen. Mirell empi hetken, mutta ei pistänyt vastaan, kun haltia kävi kertomaan maanalaisesta virrasta. Veden mainitseminen sai kissaihmisen luimistamaan korviaan, hän ei olisi halunnut veteen, mutta tällä hetkellä moinen pakoreitti kuulosti parhaimmalta. Ei hän vettä varsinaisesti pelännyt, mutta ei Mirell kyllä mikään paras uimarikaan ollut. Virtaavassa vedessä pulikointi ei siis kuulostanut kovin houkuttelevalta, varsinkaan kun oli toiseen kahlittuna. Mutta, kaiketi Tara tiesi mitä teki.
Niinpä Mirell seurasi suippokorvaa kiltisti onkaloon, jossa heitä odottikin korkeampi pudotus suoraan tähän maanalaiseen virtaan, josta Tara oli puhunut.
"Toivottavasti tiedät mitä teet...", Mirell mutisi vielä korvat luimussa, ennen kuin Taran johdolla hyppäsi tuohon hyiseen virtaan, joka lähti heti kuljettamaan kaksikkoa eteenpäin. Toivoa sopi, etteivät takaa-ajajat älynneet onkaloa, saatikka lähteneet virtaa pitkin heidän peräänsä. Tuskin, ei tämä kaksikko nyt niin arvokas saalis ollut, että ihmiset lähtisivät virtaa uhmaten hengellään leikkimään...


// hei olen kakka ja jätän tarinan eteenpäin viemisen sulle sori >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Team felidae, sister! || Jatkoa

ViestiKirjoittaja Nipustin » 25 Heinä 2015, 15:17

Plumps!
Vesi oli hyistä, se suorastaan nipisteli ihoa kun he putosivat virran vietäviksi. Aluksi uiminenkin tuntui todella omituiselta joka aiheutti ahdistavaa tunnetta rinnassa. Onneksi karkulaiset löysivät myös uimisesta piakoin yhteisen tahdin, kuten olivat tehneet myös juoksussa. Molempia ajoi sama päämäärä: Selviä hengissä. Yhteistyö oli lähes saumatonta, mutta kuinka kävisi kun heidän perässään ei enää olisi viha- sekä vastenmielisiä ihmisgorilloja?
Vedessä hytisevän Kiiran mieltä lämmitti vähäsen kun hän kuuli vielä yläpuoleltaan ihmisten raivoamista, sillä vangit olivat pääseet karkuun. Se onnistui!

Naisten ainoa tehtävä oli ollut pysyä keinolla tai toisella pinnan yläpuolella - ainakin suurin osa ajasta - että happea saatiin aina haukattua, muuten virta teki kyllä tehtävänsä ja kuljetti heidät hyvin rivakasti pakoon. Lopulta edessä näkyikin valoa ja luola hävisi ympäriltä ja virta kapeni. Ympärillä näkyi edelleen metsää, ei mitään muuta kuin puita, pensaita ja kasvistoa joka puolella.

Lopulta litimärät karkulaiset makasivat joentörmällä. Haltia hengitti rauhallisesti syvään, maaten selällään. Oli mukavaa kun ei tarvinnut haukkoa happea vaan sai hengittää omaa tahtiaan. Myös lämmintunne alkoi palailla iholle ja se tuntui ihanalle. Hetken palattuaan hän kohotti kättään saaden kahleen siinä kilisemään. "Mitä me tehdään näille?" Hän kävi kysymään kissalta, olettaen että tuo tietäisi häntä enemmän tällaisista eroonpääsemisestä - ja jos ei he olisivat sielä pitkän tovin kahlekavereita.
Tosin, jos he pääsisivät irti toisistaan, kuinka Kiira pääsisi eroon kaulassaan roikkuvasta pannasta, joka esti hänen voimiensa käytön? Eivät shawát tienneet mitään moisista kapistuksista, sillä rehellisesti sanottuna heidän kansansa ei ollut kovin kehittynyt metallientyöstö ja asioiden tiirikoinnin saralla. Kaikki mitä nuo osaisivatkin tehdä eivät tulleet kysymykseenkään sen ollessa yhä naisen kaulassa.
Nipustin
 

Re: Team felidae, sister! || Jatkoa

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Syys 2015, 16:32

Voi kuinka Mirell vihasikaan uimista! Ja näin kahleiden kera se tuntui kahta kauheammalta, hänen uinti rotaationsa kun oli hieman erilaisempi, mitä pikkuhaltian. Mutta, jahka yhteinen sävel oli löydetty - tässä tilanteessa kumpikaan ei edes yrittänyt vängätä yhteistyötä vastaan - onnistui kaksikko pinnalla pysymäänkin. Selvästi pikkuhaltia osasi paremmin tämän homman, siinä missä kissaihmisen "uiminen" oli enemmänkin räpiköintiä ja hätäisiä hengenvetoja aina kun siihen tilaisuus suotiin.
Pääasia kuitenkin oli, että he pääsivät pakoon. Pois orjakauppiaiden luota, sillä jos noiden käsiin enää ikinä eksyisivät, oli kyseessä joko raaka teloitus tai pilkkahintaan myyminen porttolaan. Toista mahdollisuutta pakoon ei todellakaan olisi heille enää suotu.

Valo tunneli päässä oli suorastaan ihana näky - vaikka yleensä sitä käskettiinkin olematta menemään valoon, jos tunnelinpäässä sellaista näkyi. Mutta nyt ei ollutkaan kyse kuolevan henkilön hourailuista vaan ihan oikeasta valosta, joka kieli maanalaisen joen päättymistä. Loppujen lopuksi kaksikko päätyi joentörmälle, metsään, kauas kaikesta vaarallisesta. Tai no, tällä hetkellä ei mitään vaarallista näkynyt saatikka kuulunut, ellei sitten laskettu äskeistä jokea, johon saattoi itsensä hukuttaa.
Siinä missä Tara näytti rauhallisesti henkeään tasailevan, yski Mirell keuhkojaan pihalle, vedettyään niin usein vettä henkeen äskeisen aikana. Mikäli tilanne olisi ollut eri, olisi tämä köhiminen saattanut jopa naurattaa kissaa itseään, mutta juuri nyt läpimärkää taskuvarasta ei naurattanut juuri mikään.

Kultainen katse käännähti Taran puoleen tuon kysellessä kahleiden perään. Käsi kävi vaistomaisesti kokeilemaan lannetta taskujen varalta - missä yleensä tiirikointivälineet olivat - mutta eipä hänellä tietenkään mitään taskuja näissä housuissa ollut, puhumattakaan sitten tiirikointivälineistä. Kaikki häneltä oli viety, aseet ja murtovarkaan vehkeet, kuten myös suurin osa vaatteista. Köhimisensä ohesta Mirell kävikin nyt kiroamaan, samalla kun henkeään tasaili.
"Meidän pitää joko vaeltaa lähimmälle kätkölleni", Kissa aloitti, "Tai sitten Mor vuorille asti, missä minulla ja kumppanillani on majapaikka - siellä varmasti on tiirikointivälineet jolla saamme nämä irti. Meidän ei missään nimessä kannata mennä kyselemään apua kylistä tai matkalaisilta, ellet satu tuntemaan jotakuta johon luottaisit sata varmasti? Tässä kunnossa jos luottamattomalta taholta menemme apua kyselemään, niin joudumme kyllä uudestaan telkien taakse".


// peli pistetty poikki yhteisestä päätöksestä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt


Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron