Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

Luolastot ovat erittäin suuret maanalaiset luolaverkostot. Tänne voi eksyä, jos ei tiedä minne kulkea. Luolien ja käytävien seinillä on outoja kuvioita ja tarinoita kerrottuna kuvin. Huhutaan että täällä olisi aikoinaan asunut kadonnut kansa, mutta siitä ei ole mitään todisteita.. muuta kuin nuo maalaukset. Pimeää, kylmää ja vaarallista. Luolastoissa asuu myös jos jonkinlaista taruolentoa, mutta kiistämättä vaarallisin otus, mihin täällä voi törmätä, on lohikäärme.

Valvoja: Crimson

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Elo 2015, 21:54

N'drayer oli kirjaimellisesti jäätävä, karu, pelottava. Darius ei halunnut lähellekään tuota pirua, mutta se tarve suojella omia sotilaita pakotti kenraalin asettumaan tulilinjalle. Ehkä karuinta tilanteessa oli kuitenkin se, kuinka mielipuolinen näytti tunnistavan kenraalin. Viime kerralla tuo ei ollut tietää ketä oli puuta vasten kuristamassa, mutta nyt punasilmäinen puhui kuin he olisivat todellakin ennemminkin yhteen ottaneet. Tästä piti tehdä loppu, ei Darius voinut luottaa Delathosin kykenevän toimimaan kapteenina, jos tuo tuolla tavalla omien kimppuun kävi - ja näytti jopa tiedostavan toimensa jollain kierolla tasolla.
Parhaansa mukaan kenraali yritti kapteeniaan väistellä, mutta tämäkään ei tuntunut toimivalta ratkaisulta. Winder oli jo tarpeeksi uupunut - jo kuninkaan käsittelystä asti energiaa oli kulunut ties mihinkä - ja nyt tämä alituinen väistely ja perääntyminen niin Delathosista kuin hyökkäävistä vihollisistakin kävi niin paljon voimille, että kohta oli pakko päästä hetkeksi vetämään henkeä.

Sellaista hetkeä ei kuitenkaan näyttänyt tulevan. Vihollisia näytti riittävän pilvin pimein vielä, siinä missä Delathos pääsi välillä turhankin lähelle. Tietenkin pieni paniikki alkoi nousta jälleen pintaan, kenraalin tietämättä varsinaisesti uskaltaisiko ketään pyytää apuun. Ei hän halunnut kenenkään satuttavan itseään Delathosin takia, saatikka sitten satuttaa Delathosia, mutta juuri nyt tummahipiän satuttaminen näytti olevan ainoa vaihtoehto tilanteen ratkaisemiseksi.
Sitä vaihtoehtoa Darius ei kuitenkaan ehättänyt koskaan pistää toimeen, kun Delathos kävi harppomaan lähemmäs virnuiltujen sanojensa myötä, heilauttaen asettaan Haukansilmän puoleen. Totta kai haltia väisti hyökkäyksen, joka ei kyllä koskaan olisi häneen osunutkaan.
Iriador oli päättänyt puuttua tilanteeseen. Sinällään Darius ei ollut yllättynyt, että punapäinen oli apuun tullut, mutta Iriadorin jos jonkun Darius halusi pitää nyt äärimmäisen kaukana Delathosista. Kenraali olikin avannut suunsa käskeäkseen nuorimman poistumaan tilanteesta, kun huomio kiinnittyi luolaston kattoon. Delathos oli miekallaan sohaissut tukiparruun, joka ilmeisesti oli se kannattelevin ja tärkein mahdollisista. Sillä heti kun tuo parru petti, lähti luolan katto halkeilemaan ja sortumaan, luolan suulta sisäänpäin.

"Perääntykää luolan perälle, seinien lähelle!", Jälleen telepaattinen käsky kävi kaikille, Dariuksen lähtien harppomaan ohjeidensa mukaisesti peremmälle - Siinä samalla tarraten Iriadoria käsivarresta, kiskoen nuorempansa mukanaan.
Juoksu askelin Darius saattoi Iriadorin peremmälle, samalla kun katto kirjaimellisesti yltä alkoi murtumaan. Luolan suuaukko romahti täysin, haudaten alleen suurimman osan kapinallisista jotka aukolla olivat riehuneet - sekä muutaman kuiskauksen sotilaan. Romahtava katto aiheutti sekasorron luolassa, jokaisen pyrkien vain pois tippuvien kivien alta, välittämättä sillä hetkellä yhtään vihollisista ympärillä. Haukankatse osasi nopeasti löytää kenraalille ja tuon kumppanille reitin peremmälle luolastoihin kiviä väistellen, oleskelutiloiksi tehdyn luolaston puoleen. Siellä olleet soihdut valaisivat hetken luolaa, kunnes sortuman aiheuttama tuulenpuuska kävi pimentämään koko komeuden. Siinä vaiheessa kun tuli täysin pimeää, vilkaisi Darius vielä viimeisen kerran ylös kattoon. Näki sen yhden kohdan josta ei näyttänyt sillä hetkellä tippuvan mitään enää alas ja pysähtyi siihen. Iriador painettiin seinää vasten, Dariuksen painautuen itse vasten nuorempaansa, kasvotusten tuon kanssa, toisen käsistä nousten vielä suojaamaan korkeahaltian päätä. Sillä hetkellä Darius välitti vain Iriadorista, aivan sama oliko Delathos heidän peräänsä syöksynyt vai jäikö tuo perkele kivien alle, kenraali halusi vain kumppaninsa turvaan.

Pimeys valtasi luolaston. Täysi, säkkipimeä pimeys. Edes haukansilmäinen ei nähnyt tässä pimeydessä, puhumattakaan niistä pimeyteen tottuneista humanoideista, joita kapinallisten puolella oli.
Viimeiset kivet tipahtelivat katosta, luoden aavemaisen kaiun muuten niin hiljaiseen luolastoon. Äskeisen kivivyöryn aiheuttaman metakan jäljiltä korvissa soi itse kullakin. Porukkaa oli kuitenkin elossa, kun yksi jos toinenkin alkoi siellä täällä yskimään nousseen pölyn takia. Niin myös Darius. Kenraali yskähti kerran jos toisenkin vasten kumppaninsa kasvoja, pikkukivien vielä ropisten kaksikon haarniskoja vasten.
"Oletko kunnossa...", Darius lähes kuiskasi köhimisensä ohesta, kuunnellen luolan ääniä. Kuinka joku kömpi ylös lähettyvillä, kuinka joku lähti pyytämään apua jäätyään järkäleiden alle jumiin, kuinka joku alkoi huutelemaan ystävänsä nimeä säkkipimeässä ja sitä huutelua seurasi tuskainen huudahdus, vieressä seisseen vihollisen iskiessä kapinalliseen. Kukaan kuiskauksesta ei nähnyt mitään, mutta kuuli kyllä ja nyt oli pakko pelata sen kuulon kanssa. Kapinallisia oli vielä elossa, nuo piti hoitaa pois päiviltä - vaikka osa kapinallisista kävi hädältään huutelemaan nyt armoa ja ehdottelemaan yhteistyötä, jotta he kaikki pääsisivät elossa täältä pois. Sitä armoa ei kuitenkaan annettu, Dariuksen ilmoittaen telepaattisesti elossa oleville sotilaille, ettei vihollisen kanssa tehty sopimuksia.
"En näe sinua...", Typerä itsestään selvyys käytiin henkäisemään ilmaan, Dariuksen tuijottaen suoraan eteensä, tiedostaen Iriadorin olevan siinä, vaikkei toista nähnyt.



//Ittes ja daichin saat kyl postittaa tänne, en pistä pahakseni <: Senkin himolande, takas sinne pelloille kirmaamaan. No en osaa varoa vaaraa koska minä olen vaara! Ja joo todellakin teet siitä kunnon png ja sit viljellään sitä kaikkialle. Tehään siitä uudet avatarit foorumille ja kaikkee kivaa. Ota hirveämpää ahdistuspaskee //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 31 Elo 2015, 23:39

Iriador henkäisi terävästi tajutessaan minne iskun oli ohjannut, joskin suurin syy oli yhä Delathoksen, joka iskunsa voimalla oli myös loppuun asti vienyt - eikä edes yrittänyt estellä itseään! Punapäinen lähti Winderin johdattamana hänen käsivarrestaan tarraten takaisin peremmälle luolaan, tuntien miten pikkukivet ropisivat vasten siinä pakoon juostessal. Delathoskin näytti juuttuneen sitä sortumaa seuraamaan päästäen muut juoksemaan ohitseen, ennen kuin ripein perääntyvin askelin lähti itsekin pakittamaan pitemmälle luolaan turvaan.
Kivet kolisivat alas. Kalliopöly peitti kaiken allensa. Pakkasherrakin käännähti viimein ympäri, juosten lähimpään seinään kiinni välttääkseen ne suurimmat lohkareet, jotka alas paiskautuivat, osan mureten painovoiman takia palasiksi tipahtaessaan kovaa lattiaa vasten.

Pimeys tulvi luolaan suuaukon sorruttua umpeen, Iriadorin antaessa Winderin painaa heidät vasten seinää. Pakkasen puremat näpit nousivat kumppanin niskalle suojaamaan. Aivan sama vaikka kivet liiskaisivat sormet, kunhan ne eivät Haukansilmän niskaa vaurioittaisi. Samalla ne kädet vetivät Dariusta alituiseen lähemmäs, kypärien kolahtaessa toisiinsa samalla kun punapäinen veti syvään henkeä tuntiessaan pölyn nousevan seinämiä myöten. Hän ei halunnut hiekkapölyä hengittää, silmienkin painuessa umpeen - oli parempi hetki yrittää pärjätä hetki henkeään pidätellen nyt. Siinä viimeisen rytinän ohessa myös Delathos älähti voimakkaammin saadessaan terävän kivenmurikan päähänsä, josta kypärä oli aikaisemmin tipahtanut. Murikka repi päähän haavan ja sai kuuraparran kompastumaan siltä hätkähdykseltään alas, jonka seurauksena raivostaan kihisseen kapteenin hautautuen osin soran ja kivien alle, kasvonsa ehättäen suojata päälle tipahtelevalta pölyltä.
Vain pienemmät kivet kolisivat enää kaiken sen pimeyden keskeltä alas, lyhyen hiljaisuuden laskettua luolaan ennen kuin yksi jos toinenkin alkoi köhiä. Siinä vaiheessa kun Darius kumppaninsa kasvoille sitä pölyä kävi köhimään, rohkeni punapäinen viimein avaamaan silmänsä. He olivat elossa, vaikkakin nyt varsin kiperässä ansassa. Mitään Iriador ei kuitenkaan käynyt kypäränsä alta vastaamaan kumppanilleen, sokean kåydessä tuijottamaan kaikessa hiljaisuudessaan omia jalkojaan kohde.

Iriador näki jalkansa. Hän näki Dariuksen pölyn sotkemat panssarit ja kankaat.
Nuorempi laski kätensä kenraalin niskalta, lähtien riisumaan ripeällä tahdilla kypäräänsä päästään, vain tipauttaen sen käsistään luolan lattialle. Kypärän alta paljastuivat sekaisin oleva punainen tukka, pölyn tahrimat kasvot ja... kummallisesti valkeaa valoa hohtavat silmät. Sokean näköelimet kääntyivät terävästi Dariuksen kasvoille, punapäisen jäädessä vain siksi hetkeksi tuijottamaan toista. Katsomaan niitä rakkaansa tuttuja kasvoja, jotka Iriador näki niin selvästi, niin tarkasti että se olisi varmaan jo vetänyt vertoja haukankatseellekin.
Kaiken sen pimeyden ja ympäriltä tulevien äänien keskellä Iriador painui vain nopeasti suutelemaan Winderiä, huulillaan levätessä kamalan tyytyväinen hymy sillä hetkellä.
"Mutta minä näen sinut", kaikui samalla naurahteleva telepaattinen viesti Winderille, kun punapäinen siitä suudelmasta irtautui ja katseensa paremmin taas Haukansilmään kohottaen, "Minä näen... teidät kaikki. En tiedä miksi, näen teidät vain niin... kovin tarkasti, aivan kuin olisi päivä... - anna minun ohjata muita nyt...".

"Kolme metriä sinusta vasemmalle, puisen pöydän takana on yksi vihollinen seinää vasten", punapäinen henkäisi hiljaa Dariukselle, käsivarsillaan työntäen kumppaniaan samalla itsestään kauemmas, että kykeni paremmin katseellaan erittelemään missä hiljaa pysyttelevät kapinalliset yrittivät yhä lymytä ja tovereitaan löytää. Sen Winderille suomansa ohjeen myötä Iriador ryhtyi telepaattisesti huutamaan ohjeita muillekin nimen ja suunnan kera, ohjaten luolaan ansaan jääneitä haltioita ottamaan hengiltä ne loputkin kapinalliset, joiden kuolonkorahdukset pimeydessä saivat noiden toverit pelästymään niitä yhtäkkisen täsmällisiä iskuja. Korkeahaltia kuitenkin kykeni pitämään Kuiskauksen suhteen tilanteen hallinnassa, itse Dariuksen viereltä karaten auttamaan niitä omia, jotka olivat loukkuun jääneet kivien alle tavalla tai toisrlla ja ohimennen myös pistäen muutaman vihollisista hengiltä.
Toverit autettiin ylös, hohtavasilmäisen nuoren ohjatessa nuo lähemmäs muita Kuiskauksen jäseniä - tai ainakin siihen saakka, kunnes läheisestä kivikasasta punaisena vasten nouseva katse kohosi ylemmäs, ihon alta punaisia säröjä ja valkeaa valoa hohtavan käden tarratessa Iriadorista kiinni, sokaisten punapäisen siksi hetkeksi niille sijoilleen. Näkikö hän täysin pilkkopimeässä?! Punapää tiesi silmiensä olevan herkät valolle, mutta tällainen... oli täysin uutta! Oliko sillä Shyvanan viime kertaisella näönpalautuksella ollut sittenkin jonkinlainen piilotettu salaisuua?!

Isku takaraivoon oli saanu Delathoksen menettämään tajuntansa hetkeksi, ja kivien alle mielipuoli olisi varmaan jäänytkin ellei se pintaan jäänyt magia olisi miestä pakottanut takaisin hereille. Nyt hullu pyrki jälleen ylös, sen maagisen kätensä tosin kadottaneena, mutta sai sillä ainoalla oikeallakin raajalla Iriadoria apunaan käyttäen itseään ylemmäs. Tai ainakin siihen saakka, kunnes sykkeen nopeasti korkealle noussutta punapäätä alkoi jälleen ohjata silkka puolustusvaisto. Delathos oli aikaisemmin ollut tavalla tai toisella sekaisin, eikä siitä uhkaavan murisevasta äänensävystä päätellen ollut vieläkään täysin oma itsensä. Se käsi joka Iriadorin käsivartta puristi ikävästi, jätti taas jäiset jäljet panssareihin - mutta ennen kuin pakkasherra oli ehättänyt pidemmälle aikeissaan, kävi Iriador vääntämään mieheltä käden muutamalla näppärällä liikkeellä sijoiltaan.
Del rääkäisi siitä kivusta, niiden valojen sammuessa tuon kädestä nyt täysin, punaisen palonkin hiipuessa näkymättömiin kun tummahipiä painui uudemman kerran vasten pölyistä maata. Valittaen vain niin rumasti kuin saattoi kielellään, kädettömänä Delistä ei ollut edes yrittämään enää ylös omin voimin, kivun kirjaimellisesti lamaannuttaessa valkoharjaisen maahan...


//Joonas sitten kyselee perään että minne mä oon taas paketteja lähetelly. Pelloille meen ja sinne jään! No et varo vaaraa niin kun oot tommonen! Millon taas heroic strike vaikeimmalla lähetään juokseen :---DDD no jahka uuteen kämppään koneen saan nii sit lähtee römpsäsensei png:t! Ja voi luoja kelaa ny kuin se tosta avatarin kohdalta kurkkais...//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Syys 2015, 00:27

Winder kävi hätkähtämään pienesti kuullessaan jonkin osan Iriadorin panssarista tipahtavan alas, kun nuorempi kypäränsä kävi riisumaan. Darius ei uskaltanut liikahtaakaan, tuijottaen vain eteensä odottaen kuulevansa edes jotain nuoremmasta - kunnes Iriador yllättäen kävi suutelemaan kumppaniaan. Niin nopeasti, ettei Darius siihen edes ehättänyt mitenkään reagoida - vaikka kukaan sitä nyt ei nähnytkään tässä pimeydessä, silti moinen suudelma sai Haukansilmän jäätymään paikoilleen silkasta säikähdyksestä sen suhteen, että joku olisi tämän todistanut. Ilme kasvoilla muuttui yllättyneeksi, Iriadorin kertoessa näkevänsä kyllä kenraalin. Miten? Miten sokea saattoi tässä totaalisessa pimeydessä nähdä mitään?! Oliko... Kenties Yliparantajan viimekertaisella lahjalla sivuvaikutuksiakin? Näkikö Iriador nyt täydessä pimeydessä, missä mikään elävä olento ei kyennyt näkemään muuten? Olihan se tietenkin hienoa kuulla kumppaninsa näkevän, mutta juuri nyt ei tainnut olla oikea hetki alkaa sitä tämän paremmin ihmettelemään - tuosta ihmeestä piti ottaa nyt kaikki hyöty irti.

Hymy kohosi kasvoille Dariuksen henkäisten pienesti nyökäten, Iriadorin käydessä ohjeita jakamaan ja ottamaan ohjat tilanteen suhteen. Tietenkin kaikki ihmettelivät yhtälailla miten sokea juuri nyt näki, mutta kukaan ei käynyt siitä kyselemään vaan jokainen toimi Iriadorin ohjeiden mukaisesti, niittäen niitä viimeisiä vihollisia päiviltä tässä pimeydessä. Darius perääntyi sen pöydän luo, jonka takana korkeahaltian mukaan yksi vihollinen piilotteli. Keihään kärjellä Darius kokeili pimeydessä etsiä kyseistä kapinallista ja heti kun keihäs johonkin osui, soi Darius nopean, pistävän iskun kohteeseen. Kapinallinen sai surmansa saman tien, Dariuksen osuessa onnekseen fataalisti toisen kaulavaltimoon. Vielä muutama kapinallinen hoideltiin päiviltä Iriadorin ohjeiden mukaisesti, ennen kuin omia alettiin auttamaan pois kivien alta. Punapäinen hoiti kaiken hienosti, osaten neuvoa muita tarpeen tullen ja toiset odottivat nätisti nuoren sotilaan ohjeita, mikäli niitä tarvitsivat.

Kovasti Darius yritti nähdä tässä pimeydessä edes jotain, turhaan. Kunnes punainen kajo kävi hohtamaan pimeydessä. Se hetkellinen valonlähde oli Delathos, Dariuksen nähden Iriadorin kapteenin luona. Heti Haukansilmä lähti harppomaan paikalle, hyödyntäen sitä Delathosin punaista valoa sen pienen hetken kun se vielä hohkasi. Ennen kuin Darius paikalle ehätti, kävi Delathos karjahtamaan kivusta, Iriadorin vääntäen käsipuolen ainoan yläraajan rumasti paikoiltaan. Haukansilmä irvisti, harppoen paikalle ja kyykistyi kaksikon luokse.
Mutta, sen sijaan että olisi Iriadorin puoleen ensimmäisenä kääntynyt, kävikin kenraali nappaamaan kiinni Delathosista, nostane tuon puolittain nojaamaan itseensä, painaen tummahipiän selän vasten rintakehäänsä, Käsivarren kietoutuen pitämään kiinni toista, siinä samalla ollen valmis kuristamaan Delathosin niille sijoilleen, jos tuo vielä jotain yritti. Pimeys laskeutui jälleen, Dariuksen koittaen katsella Delathosin kasvojen suuntaan.
"Väännän sinulta niskat nurin jos vielä yrität jotain", Darius kävi kuiskaamaan ääneen käsipuolen korvan juuressa, niin hiljaa että Iriador joka lähinnä oli ollut, saattoi sen vain kuulla, "Oletko kunnossa? - tai pikemminkin järjissäsi", kuului kuitenkin kysymys jatkoksi.

"Iriador, väänsit hänen kätensä sijoiltaan - saatko sen myös takaisin?", Viimein kenraali kohotti kasvojaan, tietämättä varsinaisesti mihin suuntaan katsoa kun sokealle puhui - tai no, kaikki muut nyt sokeita olivat, paitsi Iriador.
"Meidän pitää löytää tie ulos täältä... Kiviä romahti liikaa, emme ikinä pääse samaa reittiä ulos... Näetkö mitään mahdollista uloskäyntiä? Missä on Nhaéslal, hänen lasipalloillaan näkisimme edes jotain hetken", viimeinen lause käytiin puhumaan jo kuuluvammin, kenraalin huhuillen vanhemman sotilaan perään. Nhaéslal ei kuitenkaan vastannut. Ei tarvinnut kahdesti arvata, oliko tuo enää elossa vai ei. Vanhempi sotilas oli saanut suuremman lohkareen niskaansa sortuman aikana ja murskaantunut seuraavan alle lähempänä nyt umpeen muurautunutta suuaukkoa. Olisihan pallot saanut tuon vyöltä haettua, mutta juuri nyt Iriador oli ainoa joka saattoi ne edes hyvällä tuurilla löytää...


// Jätät Joonakselle vaan pepsiä sinne niin kyl se siellä pärjää si (D PELTO CRIM SIELLÄ KIRMAA. En varokaan! Ja emmä tiiä :---D Heti ku ehitään! Paree lähettääki se sit, mä teen sillä niin paljon taidetta sit. JA NIINPÄ KELAA NY. SIELTÄ VAAN KURKKAIS SILLEEN YOINK //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 01 Syys 2015, 01:40

Iriador kompuroi kapteenista kauemmas, seuraten miten Darius juoksi lähemmäs tilannetta, kuuraparran nostaen itseään vasten. Delathos yritti kätkeä sen kivusta vaikeroinnin hysteeriseksi nauruksi, kykenemättä kuitenkaa enempää tähän hätään tekemään. Kätensä ei suostunut liikkumaan, päässä pyöri ja korvissa soi, pakkasherran käydessä yskimään heikosti sitä pölyä keuhkoistaan ulos. Olisi tehnyt mieli myös kokeilla sitä päähän iskeytynyttä haavaa, joka valkeat hiukset oli takaa värjännyt päälaelta alkaen osittain punaisiksi. Sattui niin pirusti, ruhjeita oli siellä täällä sen kissapedonkin takia, panssarit olivat repeytyneet sieltä täältä kankaita myöten rikki ja Del tunsi miten lämmin veri vielä vuosi niistä haavoista.
"Phah! L-luuletko että vielä jotain kykenisin tekemään, kun punapäinen pirusi väänsi ainoan raajani solmuun!?", tummahipiäinen yskäisi, "Menetin jo kerran tajuntani, olisin valmis menettämään sen kyllä uudestaankin... sattuu niin perkeleesti...".
Kyllä Delathosista huomasi tuon jo olevan järjissään. Miehellä oli voimia pidellä itseään tajuissaan, kipu muistutti että hän oli yhä elossa, ja tuolla oli toverinsa ympärillä - ei sen voiman tarvinnut käydä puolustamaan pakkasherraa... ainakaan toistaiseksi.

"Väännän sen paikoilleen jahka kapteeni on rauhoittunut".
"Väännät sen takaisin nyt!", Delathos kävi vaatimaan, sen myötä kuotenkin surkuhupaisesti taas naureskellen ja yrittäen kääntyä paremmin kädettömän kylkensä puolelle, "Laita se vain... takaisin paikoilleen...". Tummahipiä oli harvinaisen surkea näky, kapteenin pyrkiessä vain puremaan hampaitaan nyt yhteen ja olemaan hiljaa tuskissaan. Iriadorin olisi tehnyt mieli auttaa, mutta mokoma mielipuoli sai nyt luvan odottaa vielä hetken.
Ympärillä oli paljon kuolleita, sortuneesta kasastakin näkyen raajaa tai toista, kun toiset olivat yrittäneet vielä jumiin jäätyään kaivautua pakoon sortumalta. Se oli karu näky ja punapäinen omalla tavallaan oli tyytyväinen ettei muiden tarvinnut nähdä sitä. Kuolleiden joukossa makasi myös Nhaeslal, jota Winder yritti huhuilla siinä toivossa, että vanvempi sotilas takaisin vastaisi.
"Hän on kuollut, Winder. Lähellä sortumaa, hän jäi kivien alle...", punapää tokaisi, katsahtaen pimeässä hohtavalla katseellaan pölyvanaa tiputtavaan kattoon, "Ehkä on parempi etten yritä tuonne... katto näyttää siltä että voi sortua vielä lisää hetkenä minä hyvänsä".

Viimein punapäinen kyykistyi paremmin Winderin ja N'drayerin puoleen, käyden noin pintapuolisesti katsomaan kapteenin saamia vammoja. Eihän tuo hyvältä näyttänyt, veren tahrimista, hajonneista panssareista puhumattakaan.
"Rintapanssari täytyy saada pois, sen alla on raapimajäljet ja kädettömässä hartiassa purema. Lisäksi pää näyttäisi vuotavan verta takaa", Iriador selitti, saaden Delathosin kääntymään hitaasti katsomaan harvinaisen murhaavasti nuoremman hohtavia silmiä päin - vaikka hyväähän tuo vain aikoi. Niiden sanojensa myötä punapää pyysi Dariusta kuitenkin pitämään Delathosia paikoillaan, Iriadorin tottunein ottein käydessä kiskomaan käsipuolen raajan paikoilleen mahdollisimman nopeasti, kuuraparran päästäessä valittavan karjahduksen taas suustaan. Mutta käsi toimi nyt, se oli pääasia, vaikkei Delathos siitä punapäistä mitenkään käynyt kiittämään ääneen tällä kertaa.
Winderin avustuksella Del kykeni nyt riisumaan helpommin sen rintapanssarin yltään. Se oli kirjaimellisesti niin palasina, ettei sitä kannattanut edes mukana raahata. Luolasta löytyneillä tarpeilla Iriador pystyi sitomaan kapteenin haavat, käskien mokomaa itse pitelemään vuotavaa takaraivoaan sen hetken, ettei siitä enää haittaa olisi. Siinä samalla sidetarpeita etsiessään nuorempi kuitenkin löysi jotain muutakin...

"Tuossa takana, nurkalla oleva seinä ilmeisesti sortui suuaukon romahdettua alas.. se jatkuu yhteen suuntaan kauemmas ja näyttäisi olevan ainoa reitti täältä edes johonkin suuntaan", Iriador kertoi, vilkaisten niiden sanojen myötä paremmin Dariukseen. Tietenkin punatukkainen kävi myös tarkastelemaan nopeasti, ettei kumppaninsa ollut itseään satuttanut pahemmin kaikessa siinä tohinassa, eikä Iriador halunnut sen viimekertaisen sattuman toistuvan ja kenraalin piilottelevan vammojaan viimeiseen asti... - mutta kunnossa tuo näytti olevan, onneksi.
"Suuaukolta on turha yrittää läpi... siihen tarvittaisiin joku... isompi kaivamaan meidän läpi täältä".

//NIIIII Joonas kun on tommonen pepsipate. KIRMAAN NIIN ETTÄ OKSAT POIS! Jahka netti saadaan niin tuun hätyytteleen suo taas pleikkarin ääreen. Ja voi jumalauta sitä repsahtamista aina kun foorumille saapuis... niistä pitäis vielä muokkaa meidän jotku hahmot teeman mukasesti. Ai perse ko mun puhelin alko yhtäkkiä sekoileen jotain omaansa ja forcequittas jostin syystä kaiken ja meinasin menettää kaiken tän tekstin 8)//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Syys 2015, 02:09

Jokin pieni ääni sisällä pisti Dariuksen hetkeksi virnistämään Delathosin vaikeroinnille, kerrankin tummahipiä näytti olevan kunnolla tuskissaan. Mutta, se virne kyllä pyyhkiytyi äkkiä, sillä mikäli kivusta tavalla tai toisella nauttiva kuuraparta kävi nyt tuolla lailla vaikeroimaan, sattui kapteenia varmasti ja paljonkin. Pääasia kuitenkin oli, että tuo oli järjissään eikä lähtisi enää riehumaan, toivon mukaan. Kenraali seurasi hiljaa henkeään tasaillen, kuinka Iriador ja Delathos sanoja vaihtoivat, tummahipiän halutessa raajansa takaisin paikoilleen mahdollisimman pian. Ymmärrettävästäkin syystä, varmasti se sattui jos edes yritti liikkua, puhumattakaan siitä mahdollisesta pelosta, että viimeisenkin kätensä menettäisi.
"Aivan, älä ota riskejä...", Darius kävi nyökyttelemään Iriadorin mainitessa, ettei hänen kannattanut kuolleen sotilaan ruumiille pyrkiä, katon näyttäen siltä että saattoi romahtaa hetkenä minä hyvänsä. Se siitä pienestä valonlähteen toivosta sitten. Olisihan sitä voinut koittaa etsiä luolasta mahdollisia sytykkeitä soihtuja varten, varmasti kapinallisilla noita oli jossain tallella, mutta luola oli niin tuhoutunut ja sekaisin, ettei moisten etsiminen kannattanut. Sitä paitsi, jos he nyt olivat täysin suljetussa tilassa, ei ollut viisasta käyttää tänne jäänyttä happea tulta varten...

Iriador kävi kuitenkin nopeasti tarkistamaan Delathosin tilan, ennen kuin kättä koitti paikoilleen vääntää. Tummahipiä taisi olla loukkaantuneista se pahiten siipeensä ottanut, joten oli vain järkevää hoitaa tuo ensimmäisenä kuntoon ja katsoa sitten, mitä tehtäisiin. Tiukasti kenraali kävi ottamaan kapteenistaan kiinni Iriadorin pyytäessä häntä pitämään käsipuolta paikoillaan, jotta saisi tuon käden takaisin paikoilleen. Huutoahan siitä seurasi, Dariuksen koittaen pitää parhaansa mukaan Delathosin paikoillaan. Jahka käsi oli saatu kuntoon, auttoi Darius kuuraparran rintapanssarin pois toisen yltä. Olihan sekin oma haasteensa tässä pimeydessä, mutta lopulta siinäkin onnistuttiin - muutenkin ainoa jonka haarniskan Darius osasi pukea ja riisua läpikotaisin omansa lisäksi, oli Iriador.
Tyhjyyteen tuijottanut katse kohosi Iriadorin hohtavien silmien puoleen, tuon käydessä mainitsemaan näkevänsä seinämän romahtaneen ja ilmeisesti siitä johtaisi tunneli kauemmas. Mitään muuta reittiä ei ollut nyt käytettävissä, joten heidän oli kaiketi otettava riski tuon tunnelin suhteen.

"Sinun täytyy mennä katsomaan mihin se johtaa",
Darius aloitti rauhallisesti, nostaen lempeän hymyn kasvoilleen. Vaikka tilanne ei ollut kovinkaan hymyilemisen arvoinen, halusi Darius silti hymyillä, nyt kun tiedosti Iriadorin näkevän hänet, "Jos et uskalla yksin, ota joku mukaasi. Meillä ei ole aikaa hukattavana, jos tämä on suljettu tila meiltä loppuu happi enemmin tai myöhemmin".
"Vedä hetki henkeä ja mene sitten. Pidä reitti mielessäsi, jos tunneli käy haarautumaan - seuraa mahdollisia tuulenvireitä. Mikäli tuuli pääsee sisään tunneleihin, pääsee sitä kautta varmasti poiskin"
, Kenraali jatkoi korjaten asentoaan Delathosin takana, yskäisten siinä samalla muutaman kerran kuivaa suutaan, "Meidän on aivan turha kaikkien lähteä sinne seikkailemaan.. Antaa haavoittuneiden levätä ja kerätä voimia, mikäli löydät reitin ulos, tule hakemaan meidät. Mikäli et, palaa tänne ja mietimme miten etenemme seuraavaksi...".
"Ja ole varovainen"
, kuului vielä lempeä lisäys. Darius ei halunnut päästää Iriadoria yksin matkaan, mutta ei myöskään uskaltanut itse lähteä tuon kanssa seikkailemaan, sikäli mikäli jostain syystä haavoittunut käsipuoli löytäisikin jostain vielä energiaa menettää järkensä ja lähteä riehumaan...


// Pepsipate! Tuu hätyytteleen jooo, sit mennään riehuun. Make Legacy. No vähemmästäkin repsahtais :---D Ois kyl mestarilliset avat, että huh. Eiii saa puhelin nyt tolleen tehä yhyyy TOSIN MITÄS KIRJOTAT PUHELIMELLA TAI YLIPÄÄTÄNSÄ MITÄS OOT VIELÄ HEREILLÄ JA ROPETTAMAS SUN PITÄIS NUKKUA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Syys 2015, 11:30

Vaikka miten synkkä tilanne olikin, sai se Dariuksen lempeä hymy punapäisen hymyilemään kumppanilleen takaisin, vaikka hän hyvin tiesi ettei kenraali sitä nähyt. Mutta se rohkaisi - omalla tavallaan nyt, kuin myös tietää Winderin olevan kunnossa - enää jäisi Iriadorin selvitettäväksi, mihin se uusi tunneli johtaisi. Toivottavasti takaisin ulkoilmaan... olisi kurjaa nyt kuolla hapenpuutteeseen koko joukolla kaiken tämän päätteeksi.

"Pärjään kyllä yksin. Menen vain samantien... turhaa täällä odottelisin", punapäinen totesi, pikaisesti katseellaan kiertäen eloon jääneitä, jotka kyllä ruhjeineen pärjäisivät. Kukaan ei ollut niin pahoin osumaa ottanut varsinaisesti mitä Delathos, ja eivätköhän sotilaat toisiaankin kyenneet pimeydestä huolimatta avittamaan tarpeen tullen.
"Sitäpaitsi olenhan ennenkin pimeässä suunnistanut - suljen vain silmäni jos se auttaa...", korkeahaltia vitsaili kuivasti oman sokeutensa kustannuksella, naurahtaen sanojensa perään pienesti, vakavoituen lopulta, "Palaan pian... pärjätkää siihen saakka". Iriador soi Dariuksen puoleen lyhyen katsahduksen, ennen kuin reippain askelin pujotteli kaiken sekasorron keskeltä sen tunnelin suun luokse. Hetken näky sai nuoren epäröimään - mutta punapään oli pakko tehdä tämä. Muiden vuoksi, jos se henkiä pelastaisi.

Luola oli ahtaampi mitä kapinallisten rakennelmat. Ja matalampi. Sen seinät olivat kylmemmät ja ilma raikkaampi. Pelottavaa siitä käytävästä kuitenkin teki se hiljaisuus, joka tällä puolen vallitsi. Tuskin kukaan oli näitä luolastoja vartavasten kaivertanut, joten ne olivat täysin luonnon jyrsimiä - oli silkka onni, että vihollisten sija oli ollut lähes yhteydessä tähän tunnelistoon, ja reitti sinne romahtanut auki muun sortuman myötä. Kaikessa rauhassa Iriador jatkoi hiljaista käytävää eteenpäin, välillä kirien tahtia jopa juoksuksi jos käytävät näyttivät pitkään jatkuvan suorina. Jokaisen risteämän kohdalla punapäinen sulki silmänsä, antoi muiden terävöityneiden vaistojensa ohjata itseään parhaalta tuntuvaan suuntaan ja välttää vääriä valintoja.
Se osoittautui yllättävän hyväksi toiminta tavaksi, lopulta jossain kaukana Iriadorin löytäen käytävän, jonka katosta alkoi rakoilla valoa muualle luolaan. Niiden valonlähteiden myötä punapäisen näkökykykin hälveni, ja korkeahaltia sai suunnistaa auransa ja muiden vaistojensa avulla - vielä kerran punaiset säikeet välähtivät eteenpäin, Iriadorin löytäessä kaipaansa uloskäynnin luolastoista, mutta minne se uloskäynti johtaisi, sitä punapäinen ei saisi ikinä tietää.

Delathos oli ehättänyt sulkea silmänsä sillä välin, kun kenraali ja punapää sanojaan olivat vaihtanut aiemmin, ja koska kukaan ei ollut kapteeni sen koommin puhutellut. Otsalla lepäsi kylmä hiki, kuuraparran viimein luopuessa myös sen takaraivollaan olevan haavan painamisesta - tuskin se enää vuosi kuitenkaan. Del lähti vaikeroiden kasailemaan itseään ylemmäs Dariusta vasten yhä kuitenkin ollessa, jättäytyen puolimakaavaan asentoon Winderiä vasten.
"Auta minut ylös", pakkasherra hymähti jo selvästi rauhoittuneemmin. Tietenkin kun haavat oli sidottu ja käsi taas sillä omalla paikallaan, oli turvallisempi olo, siinä missä se sisäinen magia oli siteiden alta lähtenyt käryten korjaamaan nahkaa. Tietenkin se sattui ja paikkoja yhä särki, mutta hiljalleen taas se rationaalisuus valtasi mieltä paremmin.
"Varmaa on, etten tästä enää myöhemmin nousisi. Auttakaa minut vaikka nojaamaan seinää vasten...", Del vaati. Jos hän ei nyt pääsisi ylös, jäisi hän todellakin näille sijoilleen uupuneena ja toverinsa saisivat siinä tapauksessa jättää hänet taakseen. Sentään seistessä voisi keskittyä hereillä pysymiseen...

"Löysin sen, en vain tiedä minne uloskäynti johtaa", Iriadorin telepaattinen viesti kaikui heikkona jokaisen luolaan ansaan jääneiden mieleen jostain hyvin kaukaa, "Tulen nyt takaisin, pistäkää itsenne valmiiksi ja paikatkaa muut haavoittuneet".
"Ai sillä punapäällä oli oikeasti onnea matkassa...", Del kävi naurahtamaan ääneen, irvistäen kuitenkin sen myötä kipujaan.


//pepsipate on ihan saatanasta. PERJANTAINA AIKASINTAAN KUN MEIDÄN NETTI LÄHTEE PYÖRIIN O3O Niinku ultimaattista taidetta, 5/5. NO MUTKUN PUHELIN. Ei mulla nytkään oo perjantaita ennen muuta keinoa ropettaa joten näillä mennään, ota aamukakea nyt kun viimein jaksoin herätä tässä ja isä tulee huhuileen et ois kahvia. Taasko pitäis lähtee meneen voi äiti..//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Syys 2015, 14:20

Darius, Marduk, Pumpkin


Darius nyökkäsi pimeydessä punapäiselle, joka nyt yksin lähti tutkimaan paremmin sortuman myötä auennutta käytävää. Toivoa sopi, että sieltä löysi tien ulos. Darius jaksoi toivoa kyllä, ei tilanne niin toivoton nyt ollut, kerta Iriador syystä tai toisesta tässä pilkkopimeässä jotain näki. Iriadorin lähdettyä Darius jäi tuijottamaan tyhjyyteen, pysyen täysin paikoillaan, antaen kapteenin nojata itseensä kaikessa rauhassa. Kuunnellen kuinka sotilaat hiljaa puhuivat toisilleen, kysellen lähinnä toistensa kuntoa ja kiroten kuinka eivät nähneet mitään. Kenraalia ei huvittanut keskusteluun liittyä, tuon lähinnä vain odottaen Iriadoria takaisin.
Huomio kääntyi kuitenkin pakkasherran puoleen, tuon käydessä itseään pystympään kampeamaan ja pian pyysikin, että kenraali auttaisi tuon ylös. Delathos oli selvästi jo rauhoittunut, joten Darius ei nähnyt syytä olla toteuttamatta tätä pyyntöä, Haukansilmän ollen kuitenkin valmiina pistämään puolikuntoisen kapteenin takaisin kasaan jos tuo vielä kerrankin lähtisi riehumaan. Ehkei Delathos kuitenkaan tuossa tilassa edes jaksaisi. Varovaisesti Darius kävi itsensä suoristamaan hakien jaloilleen sijan pimeydestä ja auttoi kapteenin ylös, vasten läheistä seinää, varmistaen että tuo myös pysyi pystyssä. Mitään Darius ei kapteenilleen sanonut, kenraalin aloittaen jälleen sen mykkäkoulun toisen suhteen. Kyllä hänellä oli vaikka mitä sanottavaa, mutta Delathosille raivoaminen saisi nyt odottaa myöhempään. Ei hän tuota viitsinyt alkaa läksyttämään tässä muiden kuullen.

Pian kuitenkin kuului Iriadorin telepaattinen viesti, tuon kertoen löytäneensä tien ulos ja oli tulossa hakemaan muita matkaansa. Hymy kohosi Dariuksen kasvoille, kenraalin hymähtäen pienesti Delathoksen tokaisulle.
"Useammin kuin uskotkaan", Vanhempi tokaisi valkohapselle, sen jälkeen jälleen kiinnittämättä huomiota tuon puoleen.
Iriador saapui paikalle ja jahka kaikki olivat valmiina, lähti punapää johdattamaan muita ulos. Käytävät olivat ahtaat ja vaikeakulkuiset, kaiken lisäksi eteneminen oli todella hidasta pilkkopimeässä. Vähän väliä joku kompastui tai kompuroi, Iriadorin saaden tosissaan neuvoa kaikkia reitin suhteen toden teolla. Helpointa oli kulkea käsi seinässä, jotta sai tukea. Darius piti huolen siitä, ettei Delathos käynyt romahtamaan tuon pienen matkan aikana, ollen valmiina tukemaan käsipuolista kapteenia mikäli tuon omat voimat sen verran hiipuivat, ettei tuo yksin kyennyt jatkamaan. Vaikka käytävät olivatkin ahtaat, sen verran tilaa oli, että haavoittuneita saattoi auttaa paremmin etenemään.
Viimein he kuitenkin saapuivat Iriadorin löytämälle uloskäynnille. Mitä enemmän valoa tulvi sisään käytävään, sitä helpommaksi kulku muuttui ja sen nopeammiksi jokaisen askeleet tuntuivat vaihtuvan. Jokainen halusi varmasti pois luolista, ahtaanpaikankammon iskiessä itse kullekin tavalla tai toisella.

Vasta ulos päästyään sitä näki, millaisessa kunnossa eliittijoukko oli. Pölyisiä, likaisia, verisiä - joko oman verensä tai vihollisten veren takia. Silti kaikki olivat kutakuinkin kunnossa, Delathos näytti olevan se, joka eniten osumaa oli ottanut. Pölyisen luolan jälkeen teki hyvää hengittää raitista ilmaa, Dariuksen vetäen syvään henkeä heti kun ulos oli päässyt. Edessä aukesi laaja, kivinen aukea, jota näytti reunustavan vuoren rinteet. Eivät he kovin kaukana olleet sisäänkäynnistä, mutta matka ratsuille olisi täältä hieman pidempi. Noita kun oli turha koittaa huudella tänne, eivät ne kuulisi ja jos kuulisivat, niin kuulisivat kyllä myös mahdolliset pedot...
"Hengähtäkää hetki, lähdemme kohta rats--", Darius aloitti antamaan ohjeita kasvojaan pyyhkien liasta, kun ylempää rinteistä kävi vierimään muutama kivi alas. Tietenkin sotilaiden katse kääntyi heti rinteelle, odottamaan mahdollista hyökkäystä, mutta mitään noilla rinteillä ei näyttänyt olevan. Vain kiviä.
Ja kaikki oli... Uskomattoman hiljaista.

Darius tuijotti rinteeseen, sanomatta sanaakaan. Kaikki olivat hiljaa, odottaen kenraalin tai kapteenin jatkavan ohjeiden jakamista. Kunnes uudestaan kiviä kävi vyörymään alas rinteeltä. Kuin tyhjästä ne lähtivät vain vyörymään alas, aivan kuin itse rinne olisi liikahtanut ja kiviä alas työntänyt.
"... Perääntykää, aivan hiljaa", Yllättäen kenraalin telepaattinen viesti kävi kuulumaan jokaisen päähän, Haukansilmän kuulostaen pelokkaalta - ja siltä Winder myös näyttikin. Ei tarvinnut olla nero, ymmärtääkseen mitä he oikeastaan nyt tuijottivat. Vähän kun askeleita otti taaksepäin, saattoi rinteestä erottaa selvästi erilaisen kivimassan. Ja juuri tuo valtava kiviseinämä liikahteli, aiheuttaen suurempien ja pienempien kivenlohkareiden putoilun.
He tuijottivat suoraan Ajankiitäjän kolossaalista turpaa.

Ennen kuin kukaan ehätti edes lähteä toteuttamaan Winderin telepaattista käskyä, kävi rinteillä kaikumaan kumea, valtava naurahtelu. Naurahtelun myötä se valtava kiviseinämä rinteillä lähti nousemaan ylöspäin, irrottautuen itse vuoren rinteestä, valtavan liskon kohottaessa päätään. Koko vuoren rinne värisi, jo pelkkä pään kohottaminen aiheutti hirveän huminan ja jyrinän rinteellä. Nyt kun se päänsä nosti, hahmottivat viimeisetkin sotilaat minkä kokoisen hirviön kanssa olivatkaan kasvotusten. Yksi jos toinenkin kirjaimellisesti jäätyi paikoilleen kauhusta - Vain Iriador, Darius ja Velethuil olivat ennen nähneet tämän kivijätin, mutta jokainen kyllä tiesi millä kannalla Oraakkeli oli kuiskauksen suhteen.
"Winder. Mitä minä sanoin sinulle vuoristani", Se naurahteleva ääni kumisi pitkälle, liskon käydessä nojautumaan lähemmäksi haltioita. Samalla se ainoa reitti pois tästä solasta lipui umpeen, serpenttimäisen kivijätin työntäessä häntänsä tuon kauempana olleen pakoreitin eteen. Se makasi puoliympyrässä haltioiden ympärillä, vaikka sitä oli todella hankala hahmottaa näin maasta käsin.

Darius oli kauhusta kankeana. Kenraali ei saanut edes suutaan auki, tuijottaen vain tuota valtavaa lohikäärmeenpäätä, joka kauempaa heitä katseli. Oliko tuo kolossi ollut koko ajan paikalla? Tällä samalla rinteellä, jossa he olivat kapinallisia jäljittäneet? Jo pelkkä ajatus siitä, että Oraakkeli oli vain maannut ja odottanut heitä, sai pienimmänkin rohkeudenhipun katoamaan. Se oli tiennyt heidän tulevan ulos tätä kautta! Se oli selvästi odottanut tätä hetkeä, että pääsisi jäljellä olevat sotilaat listimään!
"A-anna muiden mennä", Darius kävi lopulta huudahtamaan.
"Ja tappaisin vain sinut?", Archelaus naureskeli turhankin tyytyväisen kuuloisena, huvittuneena suorastaan, "Luulet itsestäsi liikoja. Vihollisillenne sinun henkesi saattaa olla kallis. Ystävillesi ja rakkaimmillesi sinä olet kalliimpi kuin mikään. Mutta minulle sinä olet vain yksi sielu muiden joukossa. Ja sinun sielusi ei korvaa sotilaidesi sieluja. Minä en elä vain yhdellä sielulla, Aiedail".
Haukansilmä ei varsinaisesti pitänyt siitä, kuinka Oraakkeli käytti hänestä tuota nimeä, jonka Lorythas oli antanut hänelle. Mutta, Dariuksella ei todellakaan ollut pokkaa siitä huomautella jätille, joka kitaansa nyt kävi avaamaan.


---



Briarissa oli jälleen ollut tavallinen, enemmän tai vähemmän kiireinen päivä. Tai no, Sagalla ei ollut koskaan kiireinen päivä. Hänellä ei ollut mitään tehtäviä, eikä kukaan varsinaisesti välittänyt naarasta alkaa kouluttamaan - saatikka yrittää hyödyntää tuota johonkin askareisiin. Ei sillä, kyllä Pumpkin mielellään olisi auttanut, jos nätisti olisi pyydetty!
Mutta, sen sijaan että olisi edes yrittänyt olla hyödyksi kylässä, oli Pumpkin ottanut tehtäväkseen ärsyttää Lorythasia tänään niin paljon, kuin kykeni. Joten, heti kun herra kyläpäällikkö oli kartanostaan ulos astahtanut, oli tummahipiäinen nainen lähtenyt tuota seuraamaan. Ja tiiviisti oli seurannutkin. Koko päivän, paikasta toiseen, puhuen taukoamatta kaikkea turhaa. Aivan sama kuunteliko Lorythas edes häntä, Pumpkin oli pälättänyt koko ajan, kertoen viimeaikaisista tapahtumista ja kun niistä oli kertominen loppunut, oli Pumpkin siirtynyt kertomaan kokemuksistaan kaiken suhteen ja tietenkin välillä kysellen kaikkea typerää Lorythasilta, oli hän sitten vastauksia saanut tai ei. Ainoastaan silloin, kun Lorythas muille puhui, oli Pumpkin hiljaa hetken, mutta alkoi sitten kommentoimaan kyläpäällikön äsken käymiä keskusteluja äärimmäisen nenäkkäästi.

"Ja tämän yhden kerran", Kuuluikin seuraava tarinan alku, "Olin yhden orpopojan kanssa kaupungilla ja varastimme erään rouvan piirakan, jonka hän oli jättänyt jäähtymään ikkunalaudalle. Suuttuihan se siitä, mutta ei mokomasta ollut ottamaan luudan kanssa meitä kiinni! Sitten me---".
Viimein se pälätys katkesi, Lorythasin pysähdyttyä yllättäen sijoilleen, hyvä ettei Pumpkin käynyt tuohon törmäämään.
"Mitä nyt? Unohditko oman piiraasi ikkunalaudalle?", Naaras kyseli, tuntien kyllä sen... epämukavan tunteen, mikä varmaan Lorythasinkin oli saanut pysähtymään. Samanlainen painostava tunne, kuin silloin... talvella... kun ne kaksi vanhinta oli paikalle pyyhältänyt.
Hitaasti naaras kävi kurkkaamaan Lorythaksen viereltä tuon kasvoihin ja siitä huomio kääntyi suuntaan, johon sarvipäinen kyläpäällikkö oli jäänyt tuijottamaan....



// Pepsipatelle paljon pepsiä. PERJANTAAAAIIIII täytyy kattoo miten mul menee tääl ku se isä tulee sen koiran heittää jne o3o 5/5 taidetta todellakin. Oon yhä kade teille puhelinropettajille ku itte en osaa ees kunnol kirjottaa puhelimel ja sit te piereskelette tommosii vastauksii tänne foorumille tosta vaan. otin aamukaken, aamu kake oli kaunis<3 JA VOI JEESUSLAPS TÄSTÄ TULI PITKÄ ANTEEKS //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 06 Syys 2015, 17:48

Lorythas, Shyvana, Iriador, Delathos


Lorythas oli koko aamun käyttänyt kirjepinon kanssa kamppaillessaan, vastatakseen mahdollisimman monelle jotka kyläpäällikköä olivat syystä tai toisesta tavoitelleet. Nuoria, kurittomia yksilöitä oli häirinnyt kylän kulmalla ja toisella harmiai aiheuttamassa, siinä missä kylästä aikanaan lähteneet vanhat tutut olivat kuulumisiaan Vaernille kirjoittaneet. Kirjeet pakattiin pieneen olkalaukkuun suoristettuun nippuun, jonka sarvipäinen pujotti sarviensä yli toiselle hartialleen. Tumma, siistin näköinen laukku laskeutui kevyesti toiselle työtakin verhoamalle kyljelle, Lorythaksen astellessa viimein kartanostaan ensimmäisen kerran tämän auringonnousun aikana ulos. Raikas ilma olisi tosin tuntunut paremmalta, ellei se kylän punainen piru olisi heti kylkeen lyöttäytynyt natisemaan ties mistä omaksi ilokseen.
Pumpkin kutakuinkin piti Vaernille seuraansa, kun paikasta toiseen tallusteltiin asioita toimittamassa. Välillä Lorythas juuttui paremminkin kuuntelemaan naaraan turinoita, vastaillen tuolle välistä itsekin jotain täysin turhaa, mutta muuten korvat ohittivat serpentin pahasen joutavanärsyttävät tarinat ja antoivat naaraan roikkua perässä, mikäli tuo niin mieli tehdä.

Tarina piirasvarkaissa olleesta kaksikosta kuitenkin kolahti täysin seinille, Puolikäärmeen seisahtuessa sijoilleen, vain eteenpäin tuijottaakseen tuohon tuttuun hahmoon, joka hieman kauempaa vastaan käveli. Punainen tukka, turhan korea asu ja pelkkä kunnioitusta herättävä aura, joka naista kiersi – se nostatti Hopeakäärmeen niskakarvat pystyyn ja sai pienen paniikin nousemaan pintaan syystäkin. Mitä Lohikäärmeiden äiti teki täällä?!
“Unohdin ja kaadoin piimäkannullisen kaltaisesi tihulaisen niskaan”, sarvipäinen totesi kovin säyseänhiljaisella äänellä Pumpkinille takaisin, painaessaan leukaansa enemmän rintaan kulmiaankin aavistuksen kurtistaessa huolestuneempaan kulmaan. Lorythaksesta tuli silminnähden yllättäen niin kovin nöyränoloinen, että olisi voinut jopa olettaa sinisilmäisen lankeavan alas polvilleen hetkenä minä hyvänsä.

Vaern, sinua minä etsinkin!”, punapäinen nainen virnisti lähemmäs päästyään lohikäärmeidenkielellä puhuen, säilyttäen hymyilevästä olemuksestaan huolimatta arvokkuutensa.
Mitä teet täällä…? Maksoin jo velkani teille talvelta, enkä odota itse vanhimpien saapuvan tänne… suotta”, sarvipäinen tokaisi itseään runsaasti lyhyemmälle naiselle. Olihan tuo Pumpkinia pidempi, mutta… se oli jotenkin häiritsevää kohdata Pandemona näin, kun talvella tuo oli ollut varsin… kookkaammanpuoleinen.
Tulin kyselemään kuulumisia? Katsomaan että nuoremmilla on kaikki hyvin täällä? Ei, minä tulin tuomaan sinulle uutisia kaupungista, Puolikäärme. Uutisia jotka sinäkin olet varmasti kiinnostunut kuulemaan”, Shyvana hymisi rauhallisesti, pysähtyessään viimein lähemmäs kaksikkoa, Pumpkinia sillä tulisella katseellaan silmäten. Tietenkin sen naaraana täytyi pitää nuorempiaan silmällä, vaikka eihän tästä pikkuisesta ollut häntä haastamaan alkuunkaan.
Lorythaksen katse terävöityi, miehen tietämättä pitäisikö hänen olla Shyvanan sanoista… huolestunut?
Vierailin tänään aikaisemmin ystäviesi luona haltioiden pakeilla, Cúthalionilla vaikutti olevan jälleen huono päivä kun tuo Winderiä oli ehättänyt jälleen sättimään”, naaraskäärme luritteli, katseensakin muualle kääntäessä voidakseen silmäillä paremmin ympärilleen, “Mitä ilmeisimmin syynä oli viime kertainen vierailu tääl---”.
O-onhan hän kunnossa?! Darius siis…”, sarvikruunuinen säpsähti naaraskäärmeen keskeyttäen, kuitenkin sitä leukaansa taas alemmas painaen ja näyttäen siltä, että katui sellaista käytöstä, “… A-anteeksi”.
Pieni aamutähtesi on kyllä kunnossa, Vaern hyvä, kuten hänen suloinen kumppaninsa. Otin heidät suojelukseeni - Aranin ei pitäisi heitä enää häiritä tai pidän itse siitä huolen, että kuningas käy vuoteeseensa ennenaikaisesti kaatumaan”.

Paljastin heille missä vihollisensa majailivat ja lähetin heidät Mor vuorille kapinallisten perään”. Lorythas ei tähän asti ollut kyennyt ymmärtämään miksi Shyvana oli Dariusta ja Iriadoria päättänyt auttaa, mutta Puolikäärme kyllä kykeni aavistamaan, että sen päätöksen takana oli jotain suurempaa, joka heille paljastuisi aikanaan. Mutta kun naaraskäärme kertoi Winderin joukkoineen olevan nyt Mor vuorilla, jätti sydän muutaman lyönnin välistä ja hopeaverisen kasvoille kiri entistäkin huolestuneempi ilme. Kyllä Shyvanakin varmasti oli tietoinen siitä, millaiset välit Kuiskauksella ja Oraakkelilla olivat! Jos Kuiskaus todella vuorilla oli ja siellä Ajankiitäjään törmäisi… ei, he kyllä törmäisivät siihen kolossiin varmasti.
Archelaus tuskin on jättänyt heidän läsnäoloaan huomiotta…”.
Missä he ovat?”, Vaern kysyi harvinaisen päättäväisenä ja suoraan. Hän lähtisi sinne itse, hakemaan vaikka yksin Sinisen kuiskauksen pois sieltä.
Lähempänä sisävuoristoa todennäköisesti, mikäli suunnitelmani on oikein edennyt, eivätkä he henkeään ole menettäneet vielä, Pandemona hymähti, katseensa kuitenkin loistaen suorastaan innosta Lorythaksen suhteen, joka vaikutti viittä vaille valmiilta lähteäkseen arvokkaiden ystäviensä avuksi. Tämä oli testi. Pieni leikki vain, jonka aikana moni kulki yhtäaikaa Shyvanan pitelemistä naruista.

Ei ehtinyt kulua tuskin sekuntiakaan, kun Lorythas vaihtoi muotoaan siihen suurempaan, lohikäärmemäiseen muotoonsa, varoen kenenkään päälle talsimasta. Nelisiipi piiskasi terävästi ilmaa siipiensä alle kerran verrytelläkseen valtavat siipiparinsa kertaalleen, päänsä ollessa kumarassa, silmien tuijottaen haastavasti Taivaanturmelijan polttavaan, nauravaan katseeseen. Tätä Shyvana todennäköisesti oli halunnut, Puolikäärme aisti sen ja tiesi nyt liitävänsä päistikkaa suden suuhun – mutta ei hän voinut jättää Haukansilmää sinne. He olivat ystäviä. Ja ystäviään Vaern oli valmis myös puolustamaan viimeiseen asti.
Sievällä loikalla nelisiipi kohosi niiltä sijoiltaan ylös ilmaan, korkeutta ensin hakien. Lorythas oli ehättänyt opetella lentämistä useampaan kertaan jo Lokenen seurassa, aikaisemmin loukkaantuneen sisarensa kanssa aikaansa viettäessään kaksin. Nyt lentäminen oli niin luonnollista kuin saattoi siivekkäälle serpentille olla, vaikka tietenkin vuorille asti lentäminen olisi itsessään nyt se suurin haaste…
Suunnaksi valittiin koreammalla kohoavat vuoret, valkean liskopedon lähtiessä valtavaa vauhtia liitämään niitä kohden kuin se olisi viimeinen tehtävänsä tässä maailmassa.
Tämä on testi, Saga Anahita, ja sinä et hiisku siitä kenellekään sanallakaan, etenkään Vaernille”, Shyvana virnisti pienemmälle naaraalle päätään hieman kallistaessaan, “Lähden seuraamaan kuinka te pärjäätte ja osanne hoidatte, tästä tulee kerrassaan jännittävä näytelmä”, punatukkainen naurahti heleästi, ennen kuin virnistäen Pumpkinin edestä vain katosi tuulenvireenä kylän ylle puhaltaen.

Pumpkin!”, Lokene päästi kirkkaan värisevän karjahduksen lähemmäs liitäessään ja laskeutuessaan pikkuisen ystävänsä vierelle. Sen katse seurasi kauemmas liitelevän veljensä perään, karvakasan tietämättä mikä veljensä oli ajanut nyt tuolla tavoin liikkeelle, ennen kuin sininen silmäpari laskeutui Sagaa katsomaan. Lokene aisti vielä vanhimman naaraskäärmeen läsnäolon, muttei näyttänyt siihen reagoivan mitenkään. Sille tärkeämpää oli nyt Lorythas.
Lähde mukaani, mennään hänen peräänsä”, valkea naaras kumisi turvallaan puskiessaan Pumpkinia kevyesti kuin kehotukseksi, että nyt oltaisiin lentämässä pitempi matka ja että pikku serpentti sai luvan lähteä vanhemman matkaan. Pumpkin voisi pienenä ja vikkelänä palata tänne takaisin kertomaan jos jotain sattuisi – mutta heidän piti nyt lähteä varmistamaan, ettei Lorythas tekisi mitään tyhmää…

---

Mitä pimeämmäksi käytävät taas kävivät, sitä paremmin Iriador kykeni taas näkemään. Ja mitä paremmin silmät näkivät, sitä helpommin punapäinen osasi lähteä nopeammin hölkäten matkaan takaisin sitä reittiä, joka sortuneeseen luolapahaseen johti. Reittiä ei tarvinnut merkitä erikseen, Iriadorin kyllä luottaen siihen että muisti reittinsä niin takaisin kapinallisten luolaan kuin takaisin taas uloskin.
Luolaan päästyään varmisteltiin että jokainen olisi valmis ja kykenevä seuraamaan Iriadoria ulos luostoja pitkin, ja että kaikki tavarat ja aseetkin mukaan tulisivat, ennen kuin matkaan lähdettiin. Pimeässä punapäinen huomasi olevansa yhä suuremmassa roolissa muita eteenpäin johdattaessaan, joutuen yksittäinkin neuvomaan muita etteivät nuo turvalleen itseään enää kumonneet kaiken tämän lisäksi. Delathos puolestaan turvautui pelkästään tukeutumaan vasten Dariusta, kerätessään yhä voimiaan että jaksaisi täältä omin voimin edes ratsastaa takaisin kaupunkiin, jahka ulos nyt ensin päästäisiin.
Matka ulos oli kuitenkin mutkia ja ahtaita paikkoja täynnä, eloon jääneen ryhmän kuitenkin selviydyttyä lopulta takaisin raikkaaseen ulkoilmaan. Siinä vaiheessa Iriador jälleen oli näkönsä kadottanut kuitenkin sen muistutuksen kera, että mahdollisesti näkisi nyt pimeissä paikoissa… ehkä sitä pitäisi kokeilla jahka kotiin päästäisiin tilkitsemällä itsensä pilkkopimeään huoneeseen! Punapäinen ei todellakaan ollut kiittänyt Taivaanturmelijaa tarpeeksi, jos tämä oli vanhimman viimekertaisesta jäänyt salaperäinen lahja…
Kivien tippuminen rinteestä kuitenkin kiinnitti joukkion huomion, Dariukseen yhä nojailevan kapteeninkin kiinnittäessä huomionsa rinteen alle, ja siitä sitä myöten ylös. Ei kivisellä mäellä näyttänyt mitään olevan – vai oliko sittenkin?

No mikä sinuun nyt meni…”, kuuraparta hymähti totisena ääneen, ihmeissään toista kulmaansa kohottaessaan Dariuksen vaikuttavan syystä tai toisesta turhankin pelokkaalta tilanteeseen nähden. Del kävikin kohottamaan katseensa Haukansilmän tuijottamaan suuntaan vain nähdäkseen, miten se valtava kivinen seinämä tuntui edessä yllättäen liikkuvan. Kuuraparta alkoi hiljalleen omillakin silmillään erottaa sen kummallisen, käärmemäisen hahmon siitä kiviseltä rinteeltä, joka sai Delinkin vetäisemään kerran terävämmin henkeä sisäänsä – tuoko oli nyt yksi niistä vanhimmista joista legendat kertoivat? Varsin kunnioittava näky, se oli pakko myöntää.
Toisin kuin muut, näyttä Delathos olevan joukosta lähinnä se ainoa joka kylmäpäisyytensä kykeni säilyttämään tuon kolossaalisen olennon naurahdellessa heidän edessään, oranssinapalavan silmäparin seuraillessa kuinka se peto kävi päätänsä nyt kohottamaan ylemmäs. Tiedustellen sitten itse Winderiltä, että mahtoiko tuo muistaa mitä peto oli aikaisemmin vuoristaan Kuiskauksen kenraalille sanonut. Ai oliko Darius ehättänyt jo tuonkin jättipedon suututtamaan? Siinä tapauksessa he taisivat olla pahemman kerran kusessa, sillä pakoreittiä kolossaalisen lohikäärmeen luota ei näyttänyt missään suunnassa olevan ellei luolaan halunnut takaisin perääntyä välttämättä ansaan.
Iriador oli täysin jämähtänyt paikoilleen. Sokea ei kyennyt liikauttamaan raajansakaan Oraakkelin edessä, tuntien olonsa niin kovin väkinäiseksi ja hankalaksi tässä, samoin kuin oli silloin talvella tehnyt. Ja punapäinen tiesi kyllä mitä tästä seuraisi. Hän oli sen kerran jo kokenut näkönsä menettäessään – voi kumpa Iriador olisi osannut arvata kivijätin odottavan heitä täällä…


Mor vuorille saapuneen nelisiipisen ei ollut vaikeaa erottaa Ajankiitäjää rinteiltä, siitä vuorilla kumisevasta äänestä puhumattakaan. Oraakkelin ääntä oli helppo seurata, eikä se valtavan kokoinen pää ja pienempi joukko alapuolella jättänyt arvailun varaan ketkä olivat kyseessä. Kaarrettuaan alemmas Lorythas päästi valtavan bassomaisen kuminan , joka varmasi oli Dariukselle ainakin jo tuttu – se ääni sai alempaa jotkut jo vilkaisemaan ylemmäs, Iriadorinkin hätkähtäessä maasta käsin sitä tutummanpuoleista karjahdusta, joka jostain ylempää rinteitä pitkin vanhimman äänen ylitse kantautui.
Aiedail”, lempeä, matalalta kuiskaava ääni totesi jostain ilmasta telepaattisesti Dariuksen päähän, ennen kuin nelisiipinen kaarsi jälleen alemmas, Kuiskauksen joukkion taakse lopulta laskeutuen näppärästi ja muutaman askeleen lähemmäs ottaen. Se sinisenä palava katse tuijotti kuitenkin suoraa kohden Oraakkelia haastavasti.
Olettehan kunnossa?”, Puolikäärmeen kuiskauksia muistuttava ääni tiedusteli Dariuksen joukoilta – siinä vaiheessa Delathoskin tajusi kääntyä puolittain katsomaan mikä taakse oli ilmestynyt, valkea nelisiipinen lohikäärme. Oliko tuo sitten ystävä vai vihollinen, ainakaan se ei heidän kimppuunsa ollut jo käynyt ja oli vointia syystä tai toisesta kysellyt. Tosin se ääni muistutti Delathosta jostain…

Anna heidän mennä – yhtäkään lohikäärmettä ei ole tänään haltioiden toimesta satutettu, enkä minä ole niitä pyytämään tullut” suutansakaan avaamatta Vaern lausahti Archelaukselle, tietäen kyllä hyvin ettei kivijätti päätänsä hetkauttaisi hänen pyytelyittensä tähden, “Muussa tapauksessa asetun heidän puolelleen ja saatan heidät täältä pois itse”.


//Perjantai oli kakkaperjantai. Ei toiminu netti ei. Älä oo kade meille puhelinropettajille, se on kamalaa puuhaa ja hidasta loppupeleissä 8) En jaksanu ees harkita et oisin yrittäny enempää kun pari romaania sillä taas vääntää. Aamukake on aina kaunis <3 NO EI TÄÄ SEN PAREMPI PITUUDELTAAN OO SIT ETTÄ JOO HUPS. Mun ei pitäis antaa kirjottaa, mutta ota tästä nyt sitten//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Syys 2015, 19:24

Se sama naaras oli taas täällä. Se, jonka aura oli isompi mitä itse Ajankiitäjän. Se joka viimekerralla oli saanut Pumpkinin perääntymään nätisti nurkkaan leikkimään patsasta - tosin tällä kertaa tuo naikkonen oli huomattavasti pienempi mitä viimetapaamisella. Oliko se sitten ihme, jos Taivaanturmelijalla oli useampikin humanoidinen muoto? Siinä missä Vaern meni nöyräksi, hiljeni Pumpkin täysin ja peruutti paremmin kyläpäällikön taakse, emonaaraan käydessä lähestymään kaksikkoa, puhutellen kovinkin tuttavallisesti Vaernia liskojen kielellä. Viimein Saga oli täysin hiljaa, eikä edes halunnut lisätä yhtäkään kommenttia tähän keskusteluun.
Pikkunaaraan päähän ei täysin mahtunut se suhdekuvio, mitä Yliparantajan, Vaernin ja haltioiden välillä oli menossa, vaikka kovasti tummahipiä yritti kuunnella keskustelua. Mitä ilmeisimmin syystä tai toisesta Shyvana oli päättänyt suojella Iriadoria ja sitä silmäpuolista haltiaa noiden omalta kuninkaalta? Ja Vaern näytti olevan kovinkin huolissaan silmäpuolisesta kuullessaan kuninkaan tuota sättineen. Mutta siinä vaiheessa, kun kyläpäällikkö kuuli Kuiskauksen olevan vuorilla, tuo vasta huolestuneeksi muuttuikin. Kiltisti kaikessa hiljaisuudessa pikkunaaras seuraili, kuinka Vaern kyseli missä päin vuoria Kuiskaus olisi. Miksi, meinasiko tuo muka lähteä vuorille?! Eikö jo Ajankiitäjän nimi riittänyt pitämään Vaernia pois paikalta?! Saga tunsi olonsa levottomaksi, hän olisi halunnut avata suunsa ja pistää tikkua ristiin Seyrin kanssa, mutta ennen kuin tummahipiä ehti kerätä rohkeutta avata suunsa, oli puolikäärme muuttanut muotoaan lohikäärmeeksi, lähtien lentoon kovinkin näppärästi. Hulluko tuo oli?!

Kylmät väreet kulkivat pitkin pikkunaaraan selkää tuon kuullessa oman nimensä Yliparantajan lausumana. Katse kääntyi terävänhätäisesti toisen naaraan puoleen, Pumpkinin ollen valmiina pinkaisemaan pakoon mikäli tuo yhtään lähemmäs olisi tullut. Tämä oli kuulemma testi? Testi, josta ei saanut kenellekään kertoa - varsinkaan Vaernille? Mikä ihmeen testi?! Ajatukset käskivät avaamaan suun ja vaatimaan vastauksia naaraalta, noiden jättiliskojen puhuen turhankin arvoituksellisesti ja epäsuorasti joka hemmetin kerta! Mutta, pelko ja se sokea kunnioitus vanhaa naarasta kohtaan pitivät pikkunaaraan hiljaisena ja ennen kuin tuo ehti edes hätkähtää, oli Taivaanturmelija poistunut paikalta tuulahduksen myötä.
Paniikki valtasi mielen, mitä tässä nyt olisi pitänyt tehdä?! Lähteä perään? Jäädä tänne? Mennä Lokene--
Lokenea ei tarvinnut näemmä informoida velipuolensa lähdöstä, kun valkea naaras oli jo paikalle lehähtänyt ja pyysi pienempäänsä lähtemään mukaan Vaernin perään. Totta kai Pumpkin halusi auttaa Vaernia ja Lokenea, mutta jo pelkkä ajatus siitä että Ajankiitäjä olisi paikalla, sai vatsan vääntämään.
Silti, kaiken rohkeutensa keräten, Pumpkin kävi nyökkäämään vanhemmalleen, muuttaen muotonsa ja kohoten ilmaan. Liitäen niin nopeasti kuin kykeni Lokenen ympärillä, käyttäen täten vanhempaa naarasta ilmanhalkojana, hyödyntäen tuon luomaa ilmavirtaa oman vauhtinsa tueksi.


----


Darius yritti löytää sanoja. Edes jotain, millä saisi Oraakkelin pysähtymään. Jotain millä käydä kauppaa tuon kanssa, turhaan. Mitään Haukansilmä ei saanut suustaan ulos, tuijottaen vain tuota sokeaa kolossia joka kitaansa aukaisi. Kitaansa, josta alkoi kajastamaan se valkea valo, joka täyteen tehoon päästessään sokaisisi heidät kaikki, ennen kuin polttaisi niille sijoilleen karrelle.
Vuoren jyrinää kävi kuitenkin sävyttämään kumiseva karjahdus taivaalta, mikä sai Haukansilmän katsahtamaan ylemmäs. Se tuttu, nelisiipinen lohikäärme kaartoi paikalle. Toistaen sen tutun nimen lempeänkuiskaavalla äänellä, saaden Haukansilmän henkäisemään pienesti - niin yllätyksestä kuin ehkä jonkinlaisesta helpotuksesta. Tosin, mitä ihmettä Seyr täällä teki?
"Kutakuinkin", Darius lähes kuiskasi väristen Lorythasille joka heidän kunnostaan tiedusteli - mitä siihenkin nyt olisi pitänyt vastata loppupeleissä, ottaen huomioon tämän tilanteen?
Sanallisesti nelisiipi kävi nyt haastamaan kivijättiä, joka paikoilleen oli jähmettynyt tämän keskeytyksen myötä. Näytti siltä, kuin Oraakkeli olisi kirjaimellisesti kiveksi muuttunut, pysyen liikkumattomana paikoillaan, puoliavonaisen kidan yhä hohkaten sitä valkeaa kajoa. Mitään Oraakkeli ei sanonut toviin. Kuoliko tuo nyt paikoilleen? Olisipa kuollut, ehkä se sai sydänkohtauksen ja---

Ei. Ei se ollut kuollut. Valtava, ivallisenhuvittunut nauru kävi kiirimään vuorenrinteeseen, Ajankiitäjän louskauttaessa leukansa kiinni niin että kumisi, kivien tipahdellen irti kolossin leuasta suoraan rinteeseen.
"Sinäkö haastat minut, Vaern?", Se valkea kajo kidasta siirtyi hohkaamaan ulos silmättömän kivijätin silmäkuopista, "Sinäkö katsot paikaksesi asettua minun ja tunkeilijoiden väliin? Sinä, puoliverinen, uhrilahja, siivetön äpärä?".
"Aamutähtesi tuli vuorilleni varoituksista huolimatta, häiritsemään sen rauh---"
"Mutta viimekerralla et näyttänyt välitt--"

"VIIMEKERRALLA TE ETTE TAPPANEET LIITTOLAISIANI", Winder oli suunsa kehdannut avata väliin, saaden nyt jo valmiiksi kiihtyneemmäksi käyneen Ajankiitäjän kirjaimellisesti karjumaan. Koko maa tärisi kolossin huudon myötä, jonka johdosta myös Darius hiljeni ja äkkiä. Ilmeisesti he olivat menneet tekemään virheen hyökätessään kapinallisten kimppuun vuorilla. Viime kerralla he olivat ihmisten eliittien kimppuun käynyt, ilmeisesti noiden nistiminen ei oraakkelia haitannut. Mutta nyt oli toinen ääni kellossa.

Archelaus liikkui. Jälleen koko rinne kävi värisemään ja kivet tipahtelemaan alas rinnettä. Valtava pää puski entistä lähemmäksi haltioita ja puoliveristä, näyttäen jo hetken siltä kuin Oraakkeli aikoisi vain murskata heidät turpansa alleen sen sileän tien. Mutta ei. Sen sijaan että olisi heidät tappanut, kävi valtava kivilisko muuttamaan muotoaan valkean valon kajastaen hetken olennosta. Enää se ei ollut lähellekään niin iso, mitä tosimuotonsa. Lohikäärme tuo yhä oli, mutta täysin erilainen. Nelisiipinen, kuten myös Lorythas, mutta siinä missä Seyrin lohikäärmemuoto muistutti enemmän serpenttiä, oli Oraakkeli enemmän länsimaalainen rakenteeltaan. Se oli myös jykevämpi, mitä Seyr - sekä hieman kookkaampi. Sillä ei ollut silmiä, vaan päälaki oli täysin sileä kuin simpukan kuori. Päälaella oli kuitenkin kolme mustaa merkkiä, jotka muistuttivat silmiä - kaksi sivulla ja yksi pystysuorassa keskellä, toisten yllä. Ajankiitäjällä oli nyt kultainen harja joka kulki kuusisarvisen kruunun takaa aina hännän päähän. Siinä missä siivet olivat valkokullan väriset yltä, sisäpinnalta heijastaen tässä huonossakin valaistuksessa sateenkaaren värejä. Muuten lisko oli valkea, pitkäkaulainen joutsenlisko.

Se askelsi lähemmäksi, levitellen kaikkia neljää siipeään - Kuiskauksen sotilaiden siinä samalla perääntyen tuon lähemmäksi tullessa. Pullisteli, koittaen saada itsensä näyttämään isommalta mitä oli - vaikka ei moiseen kyllä Archelauskella syytä ollut.
"Näytä mistä sinut on tehty, poika", Ivallinen ääni kumisi joutsenliskon kidasta, tuon käyden sähisemään värähtelevästi, haastavasti, pysähtyen rinta rottingilla muutaman metrin päähän nuoremmasta uroksesta.
"Näytä minulle, mihin pystyy suuri Lorythas Alzaren Seyr", Iva jatkui, pedon kääntäen päätään paremmin Dariuksen puoleen, joka yhä paikoillaan seisoi siinä missä muut haltiat kyllä perääntymään olivat pyrkineet, "Näytä minulle, miten Aamutähteäsi suojelet. Sillä jos et siihen pysty, sammutan tähtesi ja vien omalle taivaalleni".

Sanoja seurasi vielä viimeinen haastava karjahdus, jonka jälkeen Ajankiitäjä hyökkäsi - antamatta kenellekään mahdollisuutta lähteä "Neuvottelemaan" tilanteen suhteen. Mutta sen sijaan, että olisi Vaernin päälle puskenut suoraan, lähti kultaharjainen syöksymään kohden Winderiä, kuin punaista näkevä härkä...


// KAKKA BYLLY PERJANTAI. Oon silti kade teille koska. KAUNIS OLI VASTAUS KUITU KAKKEE JA SILLEEN MONIVILJA BÖKÄLE Noninyt. Anna tulla jos tekstiä tulee. Niin tein minäkin. Hups. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 06 Syys 2015, 20:41

Kutakuinkin. Se riitti Lorythakselle vastaukseksi, ainakin toistaiseksi. Nyt oli tärkeämpää saada haltiat täältä pois, ennen kuin tilanne kävisi turhan kuumottelevaksi ja joku vielä joutuisi henkensä heittämään. Ja se joku olisi Lorythas, joka kirjaimellisesti olisi valmis uhrautumaan Ajankiitäjälle, mikäli vain Kuiskaus karkuun ehättäisi. Ivallinen nauru sai nelisiipisen laskemaan päätään hitusen alemmas, katseen kuitenkin yhä pysyessä Oraakkelin kivisessä turvassa – mutta kaula nousi täyteen mittaansa ylös ryhdikkäästi, valkeiden harjasten leijaillessa kuin maagisesti ilmassa hetken. Nuorempi liskoista paljasti hampaitaan, kuin virnistääkseen leveästi vanhimmalle takaisin. Ei Lorythas ihan tällaista ollut suunnitellut… varsinkaan ottavansa Oraakkelin kanssa yhteen…
Sinä et ymmärrä menneisyyteni päälle vanhus”, nelisiipinen pysyi muuten hiljaa, vain seuraten vierestä tilannetta aina siihen saakka kunnes vanhin kävi lujemmin jyrähtämään, kun Darius suutaan yritti avata. Puheista päätellen Kuiskaus oli Oraakkelin liittolaisia käynyt listimässä, nekö nyt olivat ne kapinalliset, joista Pandemona oli Briarissa puhunut?

Siinä missä muut lähtivät perääntymään, Delathosin seisten Dariuksen kyljessä kiinni, Iriadorin omatoimisesti yrittäessä vain mahdollisimman kauas niistä kohti askeltavista äänistä, kiersi Lorythas siipiään samoin levitellen kuin Ajankiitäjäkin vanhempaansa lähemmäs. Kyllä Vaern tiedosti olevansa pienempi, mutta se urosten kamppailua merkitsevä tarve mahtailla omalla koollaan nousi petomaisesti esille myös puoliverisestä. Nyt oli tosi kyseessä. Tästä ei voinut enää perääntyä – eikä Lorythaksella ollut aikomustakaan vain karata paikalta, kerta oli siihen itsensä nyt sijoittanut. Tämä kamppailu käytäisiin vaikka loppuun asti.
Hyvin matala ja uhitteleva värinä kantautui jostain syvältä serpenttiliskon kidanuumenista, rinnan ja kaulanpielten alkaessa hohtaa sinisinä kun se kuumuus sisällä alkoi kasvaa. Adrenaliini virtasi pitkin kehoa, nuoremman käydessä kitaansa raottamaan vanhuksen tullessa ivallisesti pojittelemaan häntä lähemmäs, pysähtyen siihen muutaman metrin etäisyydelle pullistelemaan kuin mikäkin sankari. Typerys tuo oli, mokomakin mahtailija – ei Vaernia hirvittänyt Oraakkelin kohtaaminen enää lainkaan, vaan pikimminkin Ajankiitäjän loukkaukset vain rohkaisivat järkevää liskonpuolikasta käymään tähän otteluun. Nyt kun tuo oli kutakuinkin samankokoinenkin muodonmuutoksensa myötä.
Pelkään monia asioita, mutten unissanikaan sinua, Archelaus”, nelisiipi sähisi kumeankuiskaten naurahtaen ivallisesti vanhemmalle urokselle takaisin, pistäen kyllä merkille sen miten jykevämmän liskon pää kääntyi Dariuksen puoleen paremmin. Samalla Hopeakäärme veti siipiään paremmin kehoaan vasten, jännittäen lihaksiaan ponkaistakseen paikoiltaan liikkeelle, päänkin laskiessa kaulan mukana vinottain alemmas, “Sinä et tähtiäni taivaaltani vie”.

Siinä vaiheessa kun Oraakkeli lähti päin hyökkäämään, tarrasi Delathos lujemmin Winderistä kiinni, lähtien puolikuntoisuudestaan huolimatta pakottamaan myös kenraalia mukanaan perääntymään kauemmas.
Saat jäädä keskenäsi ottamaan tuosta mittaa jos mielit, mutta mielelläni kyllä raahaisin sinut ennemmin niskaperse otteella täältä helvettiin itse”, kapteeni naurahti hätäisesti, katsettaan kääntäen kuitenkin siihen serpenttimäiseen valkeaan liskoon, joka vierestä lähti toimimaan.
Vaikka Ajankiitäjä päin tulikin, lähti Vaern vierestä kirjaimellisesti ilmaan ponkaisten ja muutaman terävän siiveniskun myötä päätään kumartaen iski itsensä vasten Ajankiitäjää. Niin lujaa, että serpentin vasten paiskautuva ruumiinpaino pakotti Oraakkelin mukaansa ja rysähtämään alas maahan. Siitä lähti valtava rytinä, Seyrin tarratessa vielä ilmalennon aikana tiukasti Archelauksen kaulanjuuresta kiinni ja painaessa niitä naulamaisia hampaitaan suomujenväleistä rutisten vanhempaan kiinni. Varmistaen näin sen ensimmäisen kaadon, joka Ajankiitäjän pysäytti pääsemästä Kuiskauksen kimppuun. Lorythaksen tarkoitus ei selvästikään ollut ensisijaisesti Oraakkelia yrittää vahingoittaa, vaan enemmänkin pidätellä, että haltiat pääsisivät paikalta karkuun.

Siihen lienee syy miksi naaraasi kävi tykönäni aikaisemmin ja ajoi minut tänne”, Puolikäärme ilkkui Oraakkelille takaisin, sanojensa lomasta voimakkaasti, haastavasti sähisten kun hopeaverinen sitä otettaan paransi vanhemmastaan, “Ehkä se on kyllästynyt kaltaiseesi kurppaan viimein”. Lorythaksella ei ollut aavistustakaan siitä miksi Shyvana oli Briariin tullut… miksi naaraskäärme oli tullut kertomaan hänelle Winderin ja kumppanien olevan pulassa täällä… kaikki oli yhtä arvoitusta, kuten tavallista kun vanhimmista oli kyse.
Vaernin leuat väänsivät harvinaisen tiukasti kultaharjaisen suomuja rikki, sen sinisen palon vain kasvaen vahvemmaksi ja vahvemmaksi, ilmankin alkaessa Hopeakäärmeen ympärillä väreillä hiljalleen. Serpentti pidätteli päättäväisesti toista kruunupäätä allaan, yrittäen pitkällä kropallaankin kiertyä osittain Mardukin ympärille estääkseen tuota pääsemästä ylös – vaikka todennäköisesti se turhaa olisi, ja vanhin kävisi itsensä vääntämään ylös lopulta. Mutta Lorythas oli valmis pistämään vastaan, ottamaan itse ne osumat mitä Ajankiitäjä olisi haltioille halunnut antaa, hän ostaisi aikaa toisille oman henkensä uhalla ja soisi lyhyen lopun Mardukin hyökkäyksille keinoja kaihtamatta.


//EN TAHDO KAKKABYLLYPERJANTAITA UUDESTAA EI. Koska olet tuollainen Aksu niin, mä tuun ja valmennan susta sellasen puhelimella vastaajan että huh. NYT NE MONIVILJA PÖKÄLEET POIS TÄÄLTÄ :----D Tai oikeesti lähetän sulle niitä kikareita postissa. Mutta pitkät viestit on kato meidän tavaramerkki//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Syys 2015, 21:54

Pakokauhu kävi valtaamaan eliittikenraalin, kun Oraakkeli kävi uhoamisensa myötä häntä kohti syöksymään. Perille asti vanhin ei kuitenkaan päässyt, kun Lorythas oli käynyt vanhimman kimppuun, siinä missä Delathos pakotti esimiehensä perääntymään mukanaan tilanteesta. Darius ei pistänyt vastaan, vaan otti ihan mielellään ripeitä askelia kauemmas tilanteesta, Kuiskauksen perääntyen kovinkin kunnioittavan matkan päähän tilanteesta - ennen kuin Darius pysähtyi sijoilleen.
"Emme voi jättää häntä oman onnensa nojaan", Darius huudahti lohikäärmeiden yhteenotosta kuuluvien äänien yli, "Meidän on pakko aut--".
"Ja miten muka?!"
, Velethuil karjahti esimiehelleen - vanha sotilas selvästi halusi pois koko tilanteesta, tietäen kyllä mitä tapahtuisi, jos Oraakkeli tuon yhteenoton kävisi voittamaan, "Winder et nyt rupea tyhmäksi! Peräännytään, vielä kun voimme!".
"No menkää te sitten!"
, ei eliitti aikonut kuunnella alaisiaan nyt. Järkevintähän se olisi perääntyä ja hankkiutua turvaan, mutta Darius ei voinut jättää Lorythasia oman onnensa nojaan. Ei nyt, kun tuo oli itse vapaaehtoisesti tullut heidän avukseen. Vaikka eihän Darius mitään voinut tehdä auttaakseen ystäväänsä, tuonne oli turha yrittää asein mennä heilumaan!
"Katsokaa loukkaantuneet mukaan ja etsikää ratsut, poistukaa vuorilta mahdollisimman nopeasti. Nyt!", Osa sotilaista lähti näiden sanojen myötä perääntymään, katsellen kysyvästi kuitenkin kapteenin puoleen, aivan kuin odottaen tuolta vahvistusta oudolle käskylle. Toiset taas jäivät seisomaan niille sijoilleen, Winderin käskystä huolimatta. Mikäli kenraali ei lähtisi, ei lähtisi sotilaatkaan - Vaikka osa näytti siltä että olivat valmiita kolkkaamaan Haukansilmän ja raahaamaan tuon tajuttomana mukaansa.

Enempää sanoja ei ehditty vaihtaa, kun kaksi naaraslohikäärmettä saapui paikalle. Sen sijaan että Pumpkin ja Lokene olisivat suoraan Lorythasin avuksi kiitäneet, kävi paikalle saapunut kaksikko laskeutumaan Kuiskauksen lähettyville. Heillä ei ollut käsitystä mitä juuri oli tapahtumassa, joten parempi pysytellä aluksi pois tilanteesta ja katsoa sivusta, nyt kun Lorythas muutenkin näytti pärjäävän yksin.
Pumpkin loikki liskomuodossaan haltioiden keskelle, katsellen kuitenkin tarkkaan kahden uroskäärmeen perään, jotka kauempana yhteen ottivat.
"Onko tuo... Archelaus...?", Pienin lohikäärmeistä kävi kysymään taitaen kuitenkin lähinnä pohdiskella itsekseen. Ainakin toisesta nelisiivestä huokui se sama aura, mitä itse Ajankiitäjästä...

Aluksi Oraakkeli ei näyttänyt edes välittävän siitä, että Lorythas kimppuun kävi. Sen sijaan että olisi tuohon edes yrittänyt reagoida, pyrki vanhempi uros vain kohden Winderiä. Tavalla tai toisella. Olisihan hän voinut huijata, mutta sen sijaan että hankkisi helpon voiton ja tappaisi kaikki samalla sekunnilla, päätti Archelaus kerrankin pelata reilua peliä - ainakin hetken. Ei hän yleensä saanut haasteita, ei kukaan uskaltanut vanhinta haastaa. Olihan tämäkin vaihtelua siihen vuosituhansien toimettomuuteen. Kerrankin tapahtui jotain. Kerrankin sai kunnon haasteen, johon vastata.
Lopulta joutsenliskon oli pakko kiinnittää huomiotaan kaulassa roikkuvaan nuorukaiseen, kultaharjan päästäen ilmoille mitä rumimman, korvia vihlovan, värisevän sähähdyksen kääntyessään paremmin toisen puoleen.
"Ehkä hän lähetti sinut tänne, jotta minä voin hoitaa loppuun sen, missä isäsi epäonnistui, Poika!", Vanhempi käärme jyrisi käydessään väkisin kampeamaan itseään ylös maasta, jaloillaan pyrkien repimään itsensä ympärille kiertynyttä nuorempaa. Vanhus oli yllättävän vahva, joskin ehkä osasyynä oli huijaaminen. Vaikka kooltaan olikin samaa luokaa Vaernin kanssa, aikoi Oraakkeli silti käyttää enemmän todellisia voimiaan - ja painoaan. Kevyennäköinen joutsenlisko oli uskomattoman painava kokoonsa katsottuna. Maa tuon jalkojen alla mureni jokaisen suuremman askelman myötä, aivan kuin siihen olisi suurempikin olento jysähtänyt.

Marduk nousi jaloilleen, käyden kuitenkin saman tien tahallaan mätkähtämään maahan, painaen nuoremman alleen valtavan painonsa kera. Heti perään vanhus nousi uudemman kerran ylös, mätkähtäen uudemman kerran alas, pakottaen näin Lorythasin hellittämään otetta ympäriltään, mikäli nuorempi uros halusi luunsa pitää ehjänä! Heti kun tilaisuus tuli, kävi joutsenlisko astumaan takajaloillaan Lorythasin alaruumiille - näin estäen toista pakenemasta kauemmas -, etujalkojen käydessä raapimaan nuorempaa, koittaen pakottaa tuon irrottamaan otteensa jo verta vuotavasta kaulanjuuresta.
Heti, kun Vaernin leuat irtosivat vanhemmasta, oli Oraakkeli iskenyt nopeasti kuin käärme omat leukansa nuoremman kaulaan, puristaen rumasti tuon henkitorvea umpeen. Kuuma kita kävi jälleen hohkaamaan valkeaa, vanhuksen viimein nostaessa jalkansa pois Vaernin yltä, jotta sai nostettua nuorempansa paremmin ilmaan - vain iskeäkseen tuon rumasti takaisin maahan niin että tanner tärisi.
"Olisit voinut olla jotain suurempaa", Ääni kumpusi kurkusta puhuen yhä haltiakieltä, Archeluaksen lähtiessä raahaamaan Lorythasia pitkin maata, askelten muuttuen kävelystä hölkkään ja siitä juoksuksi, "sen sijaan leikit pelastajaa kuolevaisten keskuudessa!", nyt jo juokseva vanhus ärisi, kohottaen liikkeestä Vaernin ylös maata nuohoamasta ja iski tuon läheiseen kallionseinään, jonka pintakerros kävi murenemaan iskun voimasta.
Hetken vanhus veti henkeä, pidellen Lorythasia leukojensa välissä vasten kalliota, kunnes tuo kävi nousemaan takajaloilleen. Kohottaen Hopeakäärmeen ylös ja iski julmasti niskat edellä suoraan maahan jalkojensa juureen.
"Olet mitättömyys", Sähisi, päästäen viimein toisen henkitorvesta irti, astahtaen kuitenkin etujaloillaan Seyrin toisen etusiiven ylle ja tuon yläselälle, painaen nuorempaa alas uskomattoman suurella painollaan, "Turhake. Yksi este muiden joukossa. Mutta sinä et minua estä, Vaern. Sinä et ole minun Turmioni".
Kita kurotti Hopeisen takasiipien puoleen, napaten toisesta kiinni. Lähtien julmasti vain vetämään, repimään sulkaista siipeä hitaasti irti.
"Ensin revimme siivet. Sitten vuodatamme veren. Adrammelechin, Lohikäärmeiden äidin, nimeen..."



// BYLLYBERJANTAI. Elisan vika. Hirvee puhelin datis sitten. Ny ku on uus luuri ni ehkä vois kokeillakin. EHKÄ. Tosin sä tiedät miten hyvin mä kännykäl kirjotan :---D MONIVILJAT EI MEE MIHINKÄÄN, CRIM TARVITSET KUITUA. Ei postiin kikareita nyt :--D Joskus me kirjotetaan viel himopitkiä viestejä. Silleen väh se 5 sivua //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 06 Syys 2015, 23:34

Dariuksen pysähdyttyä Delathos ehätti jatkaa muutaman askeleen taemmas vielä, ennen kuin tuon oli pakko pysähtyä ja nojata kädellään toiseen jalkaansa. Sattui niin vietävästi joka paikkaan, voimat olivat loppu, ja nyt vielä… tämä. Oraakkelin mainitessa paikalle saapuneen lohikäärmeen nimen, ei Delathos voinut sanoa olevan innoissaan mokoman sarvipään paikalle saapumisesta – mutta omatpahan olivat hautajaisensa. Pakkasherra ei välittänyt, kunhan nyt omansa pääsisivät todellakin tuon viivyttelyksi lasketun koheltamisen myötä tästä solasta ulos.
Velethuil päätti ensimmäisenä puuttua Winderin viivyttelyyn, saaden kuitenkin vastaukseksi mitä kummallisimman vastauksen. Kenraali käski muita perääntymään – mutta miksi tuo itse halusi jäädä seuraamaan lohikäärmeiden otosta vierestä? Kyllähän Seyrin vierailusta Kuiskauksen tuvilla oli puhuttu yhtä ja toista, mutta eikai puolueettoman kylän päällikkö heille mitään merkinnyt… eihän?
Tehkää kuten Winder sanoo, jos henkenne on teille kallis. Velethuil johtaa nuoremmat kauemmas täältä”, kuuraparta sähähti hiustensa alta, yrittäessään ryhtiään samalla suoristaa.
Sinäkö muka puolikuntoisena jä---”, vanhempi haltia yritti aloittaa lähemmäs loukkaantunutta kapteenia astellessaan, saaden kuitenkin pitempänsä kiskaisemaan terävästi Velethuilin kauluksesta lähemmäs kasvojaan, sen varoittavan punaisen sävyn jälleen kiriessä Delathoksen silmiin.
Teet kuten minä käsken, Yundraer. Lisko on Winderin perässä, se seuraa muita solasta ulos jos kenraali on mukana”, kapteeni ärähti määrätietoisesti, sivusilmällä seuraten miten paikalle kävi lehahtamaan Seyrin valkea ratsu ja se ystävällinen pikku naaras, joka Kadzaitia oli talvella auttanut, “Toisten on mentävä edeltä hoputtamaan ratsuja lähemmäs”.

Lokene laskeutui suurempana hieman etäämmälle pienemmistä haltioista. Naaraan katse oli nauliutunut seuraamaan miten Lorythas ja Marduk toistensa kimpussa olivat. Karvakasa ymmärsi Vaernin suojelevan Winderiä ja tuon alaisia, se oli Lorythaksen tapaista puolustaa omiaan ja itselleen tärkeitä, mutta nyt vastassa oli jotain mikä oli heille kaikille todellakin liikaa. Eiväthän he voineet Vanhinta haastaa!

Oraakkelin sähähtäessä, kävi koko Lorythaksen keho värisemään kumean, vääristyneen sellonsävelen myötä, äänen käydessä osin peittämään Ajankiitäjän sanoja. Mutta irti Lorythas ei vanhimmasta päästänyt. Sen sijaan leuat tuntuivat pureutuvan vain tiukemmin tuota vasten, Archelausin veren tahriessa ne valkeansiistit suupielet, jotka vasten purivat, hakien myös sillä voimakkaalla purennalla sijaa pysytellän kauemmin kiinni vanhuksessa tuon käydessä repimään Vaernia itsestään irti. Yliluonnollisen vahvalta samankokoinen liskopeto tuntuikin – ei Lorythas ollut siihenkään varautunut että Oraakkeli ei reilua peliä pelaisi, mutta olisiko koskaan pitänytkään olettaakaan että tästä reilua tulisi!
Katse käväisi maassa, maan murskaantuessa Oraakkelin jalkojen alla kun tuo nousi ylös. Lihaksia jännittäen ja parempaa sijaa haettiin nopeasti vanhemmasta liskopedosta Puolikäärmeen äkätessä toisen yrittävän kaataa itsensä hänen ylleen, valtavan painon käydessä rusentamaan Vaernin allensa. Serpentin kehoa särki sellainen isku, joka sai lihakset raukeamaan siitä jännityksestä ja laskemaan tiukkaa otetta höllemmälle. Toinen samanlainen isku sai hopeaverisen kehon mätkähtämään lopultakin irti vanhemmasta liskosta vasten maata, sen purennankin hellittäessä hiljalleen kun nuorempi uros joutui keskittymään suodakseen itseensä kohdistuvien iskujen välistä omilla käpälillään repiviä hyökkäyksiä Oraakkelin rintaa kohti.

Vaikka oma henkitie kävi tukkeutumaan Mardukin napatessa nuoremman kaulasta kiinni, ei Lorythas näyttänyt värähtävänkään moisesta eleestä, vaikka uusi värisevä, monisävelinen ja vääristynyt karjahduksentapainen sen suusta pääsikin. Vaernin rinta alkoi hohtaa entistä kirkkaampana, sen hohteen noustessa hiljalleen alempaa leukoja kohden, kun sinisenäkiehuva laavamainen massa lähti valumaan toiselta suupieleltä pisaroina tipahdellen kallistetun pään puolelta Oraakkelia kohti. Se polttaisi takuuvarmasti jos toiseen koskisi – joskin liekö se puolustuskeino ehättänyt juuri mihinkään, kun Lorythas paiskautui jälleen vasten maata, kuplivan laavamöykyn lennähtäessä räiskyen pitkinpoikin tannerta.
Päässä helisi, Vaernin kuitenkin kestäen senkin iskun nahoissaan vaikka nuutuneena maata vasten Archelausin raahaamana valuikin. Mutta oli parempi säästellä voimiaan, jos ei kyennyt itse hyökkäämään. Riehukoot Vanhin, Vaern oli valmis kestämään sen hetken että pääsisi itse taas rysänpäälle, vaikka pahaa tekikin olla näin hakattavana.
Lorythas oli täysin hiljaa Mardukin manatessa, pedon huohottaessa yrittäessään syrjäyttää kipuja ja keskittyä olennaiseen rysähdettyään viimeisen kerran niskoilleen alas, vaikka keho sitä iskua pehmeästi kävikin myötäilemään ja vähentämään näin tuotettua vahinkoa, kun ei täysin räsynukkena toisen leukojen välissä heilunut.

Olen jo enemmän kuin uskot”, kuiskaileva naurahdus kantautui Puolikäärmeen suusta, hopeaverisen kuitenkin sähähtäessä ja värisevän kumahduksen päästäessä julmetunpainavan Oraakkelin astahtaessa nyt vuorostaan hänen yläselälle. Tuntui kuin koko ranka olisi rusentunut tuon alle, siinä samalla kivistä maata vasten painetut kylkiluut, joka vaikeutti hengittämistäkin omalta osaltaan. Ei se olisi hirvittänyt lainkaan, mutta kun Archelauksen kita nappasi toisen takasiiven väliinsä ja tuon lausuessa ne viimeiset sanat, kävi yllättävän voimakas adrenaliinipuuska valtaamaan Vaernin.
SINÄ ET TIEDÄ SIITÄ MITÄÄN!”, puolipeto jyrähti veretseisauttavasti, äänensä kaikuessa kauas värisevänä huutona, samalla kun nuorempi kävi väkisin kääntämään kehoaan Mardukin alla, hännän käydessä piiskaamaan vanhinta ja lopulta kiertymään kuristavasti Oraakkelin kaulan ympärille, teräväkyntisten koipien käydessä repimään voimakkaasti toisen turpaa kohden. Hänen siipiinsä tuo kolossi ei koskisi ikinä, ei nyt, ei koskaan!
Siinä välissä kolmaskin osapuoli lähti ottamaan osaa pelottomasti kamppailuun, Lokenen syöksähtäessä Kuiskauksen ylitse veljensä avuksi. Pienempi naaras kävi nyt paiskautumaan Archelausta vasten, ketterästi kiertäen kirjaimellisesti Oraakkelin ylle, voimakkaalla kidallaan purren tuon perkeleen niskaan, kynsien lähtiessä raastamaan samalla kultaisen harjan reunalla olevia suomuja palasiksi kaivaen. Niskaan pureutuneet hampaat kävivät kuitenkin voimakkaasti näykkimään Vanhusta sieltä täältä, naaraspuolisen serpentin käydessä yllättävänkin aggressiivisesti puolustamaan veljeään – aivan kuten silloin nuorempana isäänsä vastaan oli tehnyt. Se pyrki vain tuottamaan mahdollisimman paljon vahinkoa ja heikentämään vihollista, suoden repimisellään myös Lorythasille mahdollisuuden suoda iskujaan perille alapuolelta käsin, samalla kun kehollaan yritti rimpuilusta huolimatta myötäillä sitä ettei Oraakkeli niitä siipiä päässyt repimään irti.

Iriador oli hetkeksi jäätynyt vain kuuntelemaan vain hieman etäämmällä yhteen ottavien lohikäärmeiden sanoja. Toinen niistä äänistä kuului Lorythakselle – kyllä korkeahaltia tuon äänen osasi tunnistaa, mutta sitä syytä nuorempi ei tunnistanut tai kyennyt tietämään, miksi Seyr tänne oli tullut. Aivan kuin Hopeinen olisi tiennyt, että he ovat täällä. Että näin tulisi käymään. Mutta mistä kyläpäällikkö sen olisi tiennyt?! Se Lorythaksen hyytävän luja huuto kuitenkin oli seisauttanut punapäisen sijoilleen ja jättänyt vain pohtimaan, mistä kummasta Marduk oli mahtanut Seyrille puhua… siipien repimisestä ja uhrauksista…
Jos Seyr kaatuu, kaadumme mekin - aivan sama vaikka olisimme ehättäneet jo ratsaille siinä vaiheessa kun Oraakkeli lähtee meidän peräämme vuorostaan!”, Iriador huudahti, ollen yksi niistä jotka paikallaan vain seisoivat ja odottivat, että Winder tekisi jotain. Hänhän ei Dariusta hylkäisi, hän olisi täällä vaikka loppuun asti ja kohtaisi vielä kuolemansakin Oraakkelin toimesta, johan tuo oli näönkin vienyt, miksei sitten henkeäkin samantien jos tilanne sitä vaatisi.


//Elisaa syytetään. Elisa perkele. Puhelindataus on parasta aina välillä. No mut siks kato mä suo valmennankin, kohta susta tulee sit puhelimella nakuttelun maailmanmestari. MONIVILJAT POIS. EN TARVITSE KUITUJA. Lähetään sulle sellatteet kikareet että huhheijaa! Kirjotetaan kirja vaan samantien. Sit meillä on semmonen jumalaton saaga jolla tullaan kuuluisiks kun julkastaan ne//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Syys 2015, 00:36

Darius oli keskittynyt seuraamaan lohikäärmeiden kamppailua, vaikka välillä vilkaisikin alaistensa puoleen. Toivoen vain, että nuo osasivat lähteä pois täältä. Vasta kun Delathos toi esiin Velethuille faktan siitä, että lisko seuraisi heitä kaikkia pois täältä jos Winder olisi mukana, katsahti kenraali kunnolla alaistensa puoleen. Tietenkin se hirvitti ajatella, että Oraakkeli oli valinnut juuri kenraalin kohteekseen - mutta kuuraparran puheissa oli perää.
"Menkää nyt, Kaikki. Se oli käsky", Kuului lisäys N'drayerin sanoihin, Haukansilmän myös vilkaisten merkittävästi kapteeninsa puoleen. Nuo kaikki saisivat lähteä, nyt.
Niin ei kuitenkaan käynyt. Muutama jäi sijoilleen vielä hetkeksi ainakin, siinä missä Velethuil teki kuten Dealthos oli määrännyt ja otti mukaansa kourallisen sotilaita. Haavoittuneet lähtivät muutaman nuoremman sotilaan kanssa, siinä missä vanhemmat ja läheisemmät soitlaat eivät suostuneet lähtemään Winderin käskystä huolimatta. Turhautuneena kenraali ärähtikin, kääntäen selkänsä jälleen alaisilleen, seuratakseen lohikäärmeiden touhuja - vastaamatta edes mitään pikkulohikäärmeelle joka heidän joukossaan yhtälailla taistelua seuraili.

Se oli rumaa katseltavaa, varsinkin kun sitä tunsi itsensä jälleen niin pieneksi ja avuttomaksi. Voi kuinka kenraali olisikaan halunnut auttaa Seyriä, mutta juuri nyt hän ei voinut tehdä mitään. Turhautti, aivan uskomattoman paljon.
Iriadorin huudahdus sai kenraalin vilkaisemaan kumppaninsa puoleen. Darius halusi Iriadorin pois täältä, mahdollisimman nopeasti. Mutta tuo ei näyttänyt toisten tavoin liikahtavan mihinkään. Tietenkään tuo ei lähtenyt, ei se ollut yllätys Dariuskelle, vaikka vanhempi haltia toivoi sydämensä pohjasta, että kumppaninsa hakeutuisi turvaan.
"Lähde muiden mukaan", Telepaattinen viesti kävi kaikumaan Iriadorille, "Pyydän, mene turvaan. Delathos on oikeassa, mikäli Oraakkeli on minun perässäni, vaarantaisin vain teidän hengen jos lähtisin mukaan nyt. Mene sinä turvaan... Tulen perästä sitten".

"Olet vähemmän, mitä sinulta odotin", Vanhin murisi vastaukseksi siihen kuiskailevaan naurahdukseen, pyrkien pitämään Lorythasin aloillaan allaan, vaikka kovasti nuori pistikin vastaan kun mokoman siipiä lähti repimään.
Vaikka se häntä kiertyikin kaulan ympärille, ei Archelaus päästänyt irti Vaernin siivestä. Kuitenkin siinä välissä kolmas osapuoli päätti liittyä peliin, Seyrin sisarpuolen liitäessä veljensä apuun. Olisihan Marduk sen pystynyt näkemään - jo ajat sitten jos siitä lähdettiin - mutta juuri nyt kaikkitietävä peto oli silkan raivon vallassa. Ei se ajatellut enää rationaalisesti, antaessaan eläimelliselle raivolleen vallan. Ärsyttihän naaras niskassa, tuon käyden repimään ja raatelemaan vanhusta minkä ehätti - Archelaus ei kuitenkaan näyttänyt hetkahtavan kaksikon vastarinnasta mihinkään. Vielä.

Pumpkin oli seurannut tilannetta hiljaisuudessa hetken, kuristen ja sähisten itsekseen Lorythasin ottaessa iskuja. Teki pahaa katsoa, kuinka nuorempi uros tuolla tavalla selkäänsä sai - mutta olihan tuo kovin pientä vielä verrattuna siihen, mihin kaksinkamppailut lohikäärmeiden välillä pahimmillaan yltyivät.
Lokene päätti kuitenkin puuttua peliin, kun Lorythas näytti olevan altavastaajana. Punainen lisko kiljahti ystävänsä perään surkeana, jääden vain hetkeksi paikoilleen katsomaan, kuinka suurempansa ottivat yhteen. Voi kuinka kadutti nyt, että hän oli näin pieni. Pieni ja mitätön. Jäänyt kitukasvuiseksi, viettäessään aikaansa enemmän illuusiossaan kuin todellisessa muodossaan!

Mutta, vaikka pieni olikin, keräsi Saga rohkeutensa. Ehkä tämä oli testi kaikille. Ehkä kannatti nyt toimia, ennemmin kuin katsoa jälleen, kuinka ystävät edessä kaatuivat...

Rumasti sähähtäen pikkunaaras loikkasi ilmaan ja syöksähti kohden kolmikkoa. Suoraan päin Oraakkelin naamaa - kuten pienellä oli tapana isompien suhteen. Se pyrki silmiin, joskin tällä perkeleellä ei näyttänyt edes olevan silmäkuoppia, joita lähteä kaivelemaan. Silti, pikkulisko jäi härkkimään Ajankiitäjän päätä, koittaen kuumuudesta välittämättä repiä tuon suupieliä verille ja raapia parhaansa mukaan tuon kasvoja hajalle.
Kun nuorin liittyi taisteluun, menetti Ajankiitäjä hermonsa lopullisesti. Pikkulisko kasvoilla ja toinen naaras niskassa veivät nyt vanhimman huomion puoleensa, tuon viimein irrottaessa otteensa Seyrin siivistä. Joutsenliskon pää nousi ylös salaman nopeasti, tuon yrittäen saada otetta Sagasta, joka lennähti heti pois kasvoilta oraakkelin päästettyä irti Vaernista. Archelaus lähti jahtaamaan pientä liskoa, siinä ohimennen polkaisten huomaamattaan todella rumasti kerran jos toisenkin Hopeauroksen päätä, ennen kuin lähti Sagan johdattamana loikkimaan kauemmas itse Seyristä. Punainen pikkulisko oli nyt se suurin ärsyke, ainakin hetken, kunnes huomio kiinnittyi niskassa olleeseen Lokeneen, uroksen käyden kääntämään päätään, yrittäen repiä naaraan irti itsestään - mikäli otteen vain saisi. Heti kun Marduk keskittyi enemmän Lokeneen, palasi Pumpkin jälleen kiusaamaan vanhinta, koittaen näykkiä tuon varpaita kynsien juuresta. Ei hän saanut aikaan suurta vahinkoa vanhuksessa, mutta hän voisi ainakin yrittää olla mahdollisimman paljon haitaksi!

Oli ihailtavaa, miten naaraat lähtivät kylänjohtajaa puolustamaan tuon ollessa alakynnessä. Näin Dariuksen mielestä. Mutta eihän sitä ehtinyt ihailemaan tässä tilanteessa. Oraakkeli näyttikin kiinnostuneen ainakin hetkellisesti enemmän naaraskaksikosta, vaeltaen suhteellisen kauas itse Seyristä, joka maahan oli jäänyt makaamaan. Darius näki tilaisuuden siinä välissä ja mitään alaisilleen enää sanomatta, lähti Kenraali juoksemaan kohden Hopeakäärmettä, välittämättä siitä mitä muut sanoivat, antamatta kenenkään estellä itseään.
"Katso että Iriador pysyy turvassa", Oli viimeinen telepaattinen käsky Delathosille, kenraalin haluten varmistaa ettei sokea hänen peräänsä lähtisi.
Ehkä se oli typerä veto. Juosta nyt sillä tavalla taisteluun, vaikka vihollinen olikin kiireinen muiden kanssa. Mutta Darius halusi varmistaa, että Lorythas oli kunnossa. Nopeasti hyväkuntoinen kenraali oli puoliverisen luokse kiiruhtanut, käyden kirjaimellisesti törmäämään vasten tuon päätä, kykenemättä vauhtiaan hidastamaan siihen hätään muulla keinoin.
"Lorythas!", Ystävän nimeä käytiin toistamaan huohottaen, Kenraalin pitäen kätensä vasten valkean käärmeen päätä, koittaen hakea tuolta jonkinlaista katsekontaktia edes toisesta silmästä, "Mitä ihmettä sinä teet, idiootti! Nouse ylös ja lennä pois, vielä kun voit!".
Lohikäärme oli lämmin. Suorastaan polttava. Mutta juuri nyt Darius ei välittänyt siitä tukalasta lämmöstä, polvistuessaan Lorythasin pään vierelle, koittaen herätellä tokkuraista liskoa tuon päätä pienesti tönien ja silitellen.
"Lennä pois, Lorythas. Tämä ei ole sinun taistelusi".


//Elisa suotana. Sit oon niin pro puhelin dataaja ettei muo parempaa löydy mistään! HUH. KUITUJA TARVITAAN AINA ETTEI MENE MASU SEKAISIN. Kirjotetaan kirja joo, julkastaan ja sit meist tulee rikkait ja sit ostetaan se kartano englannista ja perustetaan marsu farmi //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Crimson » 07 Syys 2015, 12:34

En varmasti lähde ellet sinäkin tule, jään mieluummin tänne kuin menen tuonne odottamaan selviätkö edes hengissä täältä pois”, Iriador tiuskaisi uhmakkaasti, telepaattisesti samantien esimiehelleen takaisin, astuen askeleenkin lähemmäs niitä lohikäärmeiden huutoja merkitäkseen että todellakin jäisi myös tänne. Ei hän voisi vain lähteä… ei hän voisi mennä toisten mukana ja jäädä jännittämään tulisiko Darius enää koskaan perästä. Sitä Iriador ei kestäisi enää. Hän halusi vain pois täältä, sen jälkeen halata Haukansilmää ja toivoa ettei heidän tarvitsisi enää ikinä näille kirotuille vuorille palata.

Lokene Ajankiitäjän niskassa ei näyttänyt luovuttavan. Se oli harvinaisen raivokkaasti kiinni vanhimmassa, naaraan ollen jo kertaallen luvannut velipuolelleen ettei antaisi menneisyyden toistaa itseään enää tuon kohdalla. Ja sen lupauksen Lokene oli myös pitämässä! Silmät kävivät seuraamaan miten Pumpkinkin rohkeasti otti taistoon osaa, kultaharjaisen naamalle läiskähtäessään ja pienillä kynsillään niihin pehmeämpiin suomuihin käyden repimään pieniä, ilkeännäköisiä haavoja. Lokene kirjaimellisesti naurahti, päästäen kumean hekottelevan äänen kurkustaan, vaikka ote valkeasta käärmeestä siinä samalla pitikin silloinkin, kun Archelaus Sagaa lähti jahtaamaan.
Siinä suuremman liikkuessa ja päästäessä Lorythaksesta irti, kävi nuorempi uroksista vetämään siipiään taas paremmin suojakseen. Toiseen takasiipeen koski se liikuttelu, mutta puolipeto ei siitä jaksanut tällä hetkellä välittää, kun taisto oli vielä kesken. Yllättäen Marduk kuitenkin pamautti jalallaan ohimennen voimakkaan iskun joko tarkoituksella tai vahingossa päin Hopeakäärmeen päätä, nelisiiven päästäessä ruman sähähdyksen vanhemman puoleen – saaden siitä palkkioksi toisen ruman polkaisun. Sen myötä Lorythas kuitenkin menetti tajuntansa, valkeaharjaisen kaulan ja pään kääntyessä veltosti vain paiskautumaan vasten maata niin että pöly nousi siitä tärähtelevästä iskusta ilmaan. Puolipeto ei edes hengittänyt, tuon vain jäädessä niille sijoilleen rotköttämään kuin marionetti, jonka langat oltiin viimein katkaistu.
Lokene pysytteli suuremman uroksen selässä, hampaansa iskien lähemmäs tuon olennon päätä, yrittäen riuhtoa päällään oikein kunnolla mokoman panssaria hajalle. Samallahan se tietenkin avitti Pumpkia johdattamaan Oraakkelia kauemmas Vaernista, Lokenen ollessa samaan aikaan kuitenkin huolissaan myös veljestään, joka syystä tai toisesta hieman kauempana elottomanoloisena maassa makasi. Naaras yritti telepaattisesti huhuilla Lorythasille – mutta turhaan. Lisäksi sen oli keskityttävä nyt Archelausiin, tai muuten tässäkin kävisi huonosti.

Etäämmällä Delathos oli jakanut oman jaksamisensa puitteissa eloon jääneitä Velethuilia seuraamaan ja antanut komennusvastuun Yundraerille. Katsonut että nuo pääsivät liikkeelle vanhemman sotilaan perään, jonka johtamistaitoon kuuraparta nyt pisti oikeastaan kaikkensa. Sentään osa heistä säästyisi, jos tässä nyt surkeasti kävisi. Tosin se epätoivo näytti lisääntyvän sillä hetkellä, kun Darius telepaattisesti pyysi Deliä katsomaan Iriadorin perään – miksi? Se selvisi pakkasherralle siinä vaiheessa, kun tuo päätänsä käänsi ja näki miten kenraali jo juoksi kohden sitä maahan luhistunutta liskonperkelettä.
TULE takaisin typerys, et voi mennä sinne!”, kapteeni karjaisi Winderin perään niin lujaa kun keuhkoista lähti, samalla syvänpunaisen laskeutuessa tummahipiän silmiin. Tämä tästä vielä puuttuikin – Darius oli typerys, kuten tavallista. Mitä perkelettä mokoma silmäpuoli näki tuossa valkeassa liskossa, ja mitä Briarin kylänjohtajalla ja kenraalilla oli keskenään tekeillä – Winder saisi luvan selittää, jahka täältä kotiin päästäisiin. Ja ne vastaukset Delathos onkisi vaikka väkivalloin itse, jos Winderinkutale ei aikonut suutaan vapaaehtoisesti avata.
Iriadorin yrittäessä perään, tarrasi käsipuoli vain nuoremman käsivarresta ja pakotti pysymään vierellään. Kenenkään ei tarvinnut mennä tuonne enää, antoi isojen liskojen hoitaa kränänsä keskenään – jos nuo eivät menestyisi, olisi Delathos seuraavana viemässä vanhimman huomion itseensä, vaikka hyvin tiesikin mihin se tulisi päättymään.

Tietenkään Lorythas ei nimeään kuullut tai käynyt mitenkään reagoinut kun Darius lähemmäs oli tullut. Puolikäärme vain makasi tajuttomana sijoillaan, tietämättömänä siitä mitä ympärillä siinä vaiheessa tapahtui. Miten naaraat yrittivät pitää Ajankiitäjän kiireisenä, kuinka osa Kuiskauksesta oli ehättänyt jo kauemmas kiirehtimään, ja kuinka Darius yritti hellästi tönien ja silitellen saada Vaernia tokkurastaan hereille.
Viimein serpentti kävikin vetäisemään pitkän hengenvedon, lämmintä ilmaa puhaltaen sieraimistaan Haukansilmää vasten. Sisään hengittäessään Lorythas haistoi sen tutun tuoksun joka Dariuksesta lähti, joka sai uroksen vain toivomaan että haltia olisi tajunnut vain pysyä kauempana tästä.
Minä haastoin Oraakkelin, tämä on nimenomaan minun taisteluni”, hiljalleen heräilevä serpentti kuiskasi ääneen, silmiin palaten sanojen myötä sen tutun sinisen leimun, valkean valon etsiessä Dariusta siitä edestään, “Enkä minä luovuta, vaikka menettäisin viimeisetkin siipeni ja vereni vanhimmille”.
Sinun täytyy juosta pois, Aiedail, ota omasi ja pakene rinteiden kautta pois täältä”, valkeaharjainen totesi rauhallisella äänellään kuiskaillen päätänsä maasta ylös yrittäessään kohottaa.


//ELISAAAAA. No niinpä, sitten me ollaan kateellisia sulle! KUIDUT DUMPPAAN JONNEKIN PIMEÄÄN KOLOON JOSTA NIITÄ EI KOSKAAN ENÄÄ LÖYDETÄ. Kartano jooooo! MARSUFARMI! Sinne sitten myös niitä kilejä. Kissanpentuja ja koiranpentuja. Ja se Ivy keittään meille lolita asussa kahvia!//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Re: Clash of the titans || Crim (K-varoitus)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Syys 2015, 15:01

Eliittikenraali hätkähti pienesti Lorythasin viimein palatessa tajuihin, lämpimän ilman paiskautuessa vasten haltiaa tuon sieraimista. Sentään toinen oli elossa ja tajuissaan, vaikka selvästi tokkurainen. Vaikka pelästynyt olikin, ei Darius silti lähtenyt mihinkään Lorythasin luota, pitäen kätensä yhä varovaisesti tuon kuononsyrjällä. Katsellen pahoittelevasti sinisiin silmiin, Lorythasin ilmoittaessa tämän taistelun nimenomaan olevan hänen.
"En pelastanut henkeäsi kahdesti, jotta sinä voisit sen noin typerästi heittää hukkaan!", Haltia sähähti, kuulostaen kyllä lempeämmältä mitä sanoin antoi ymmärtää, "Nouse ylös".
"Minä en lähde ennen kuin sinä lähdet"
, Haltia jatkoi, nousten jaloilleen siinä missä serpentti vaivalloisesti päätään yritti kohottaa, "Et pärjää sille, Ajankiitäjä huijaa - on vain ajan kysymys milloin sille riittää ja se päättää tosimuodossaan teidät tuhota!".
Ei haltia luottanut siihen, että vanhus reilua peliä pelaisi loppuun asti. Ei tuo voinut olla niin tyhmä, varsinkin jos meinasi henkensä tässä heittää. Tosin, oli jokseenkin huojentavaa tietää, että suuri ja mahtava Archelaus taisi sittenkin olla kuolevainen siinä missä kaikki muutkin...

Valkea naaras niskassa alkoi olla jo uhkatekijä, tuon repiessä valkean Ajankiitäjän niskaa auki - mikäli tuo pääsisi itse selkärankaan, olisi vanhuksen peli siinä. Punainen serpentti jaloissa olikin nyt se pienin ärsyke, kultakruunuisen lähtiessä tempomaan päätään puolelta toiselle, ylös ja alas, koittaen varistaa Lokenen irti itsestään. Eipä naaras ihan sillä tuntunut lähtevän, joten jälleen vanhin otti kaatuakseen, iskien niskansa nyt täydellä voimalla maahan, rämähtäen näin painollaan Lokenen päälle. Tätä jatkui niin kauan, kunnes naaras älysi päästää irti, ennen kuin täysin olisi murskana. Hetkeksi sähisten silmättömän lohikäärmeen pää kääntyi Lokenen puoleen, aivan kuin tuo olisi aikeissa haastaa naarasta vielä enemmänkin. Mutta sen sijaan että olisi tuota lähtenyt raatelemaan, kääntyi pää terävästi Vaernin puoleen - tai tarkemmin sanottuna haltiaan, joka nuorempaa urosta oli tullut herättelemään.
Jälleen naaraskaksikko jäi huomioitta, Oraakkelin lähtiessä rynnistämään kohden Winderiä, maan täristen liskon jalkojen alla. Se karjui, kita täynnä liekkejä ja savua, kaula pitkällä syöksyen kohden sitä tähteä jonka aikoi anastaa Vaernilta.

Totta kai Darius kiinnitti huomionsa vanhimpaan, tuon lähtiessä syöksymään kohden. Enää olo ei tuntunutkaan niin turvalliselta Lorythasin vierellä, ei nyt kun nuorempi uros ei vielä ollut kunnolla edes ylös päässyt.
"Lorythas...!", haltia ehätti henkäistä äärimmäisen pelokkaana, ennen kuin lähti perääntymään ripein askelin Hopeakäärmeen viereltä, Oraakkelin rynnistäessä vain lähemmäs ja lähemmäs.
Marduk ei näyttänyt välittävän Lorythaksesta, syöksyen tuon ohitse haltian perään. Ja olisi varmasti saanutkin tuon kiinni, ellei se pienin ja huomaamattomin olisi apuun syöksynyt. Pumpkin oli liitänyt Mardukin alta hätiin, pikkuliskon huomatessa suurimman pyrkivän jälleen haltian kimppuun. Nyt se syöksähti Oraakkelin sokeasta kulmasta esiin ja nappasi eturaajoillaan kiinni haltiasta, lähtien liidättämään tuota matalalla kauemmas, nopeasti pois. Eipä Sagaa oltu luotu tämänkokoisia humanoideja kiikuttamaan minnekään, lentonsa hidastukin ja muuttui huomattavasti kömpelömmäksi, heti kun punasuomuinen oli Haukansilmään tarrannut. Mutta, liikkui se nopeammin mitä Winder jalan. Eihän Dariuksaan ollut edes huomannut Sagaa ennen kuin tuo päin mätkähti ja tarrasi haltiasta kiinni, jalkojen lähtiessä samantien alta kun lisko hänet mukaansa kiskaisi. Kädet kiertyivät vaistomaisesti kuitenkin pienen liskon ympärille hakemaan tukea, tuon syöksyessä eteenpäin, kauemmas perään pyrkivästä oraakkelista.

Archelaus oli entistä enemmän raivona Sagan puututtua peliin. Hän olisi saanut jo Winderin, ellei tuo pikkupiru olisi hätiin tullut! Hän olisi jo voittanut! Mutta, vaikka Pumpkin Winderin ehätti napata, eivät nuo kauas päässeet, kun Oraakkeli kävi jo saavuttamaan kaksikkoa, avaten kitansa.
"Tulee sinun oikealta!", Darius ehti huudahtaa eteenpäin keskittyneelle pikkunaaraalle, kun Oraakkeli kävi sylkemään suustaan valkeita, uskomattoman kirkkaita liekkejä. Darius sulki silmänsä heti, tuntien sen kirvelyn näköelimessään kun oli sen murto-osa sekunnin tuijottanut auenneeseen kitaan.
Haltian ohjeiden myötä Pumpkin ehätti juuri ja juuri vaihtaa lentosuuntaansa toisaalle, ettei kaksikko noihin liekkeihin olisi jäänyt. Polttivat ne silti ohi syöksyessään, mutta suurta vahinkoa niistä ei kummallekaan koitunut. Sen sijaan suurempi osuma tuli Ajankiitäjän etutassusta. Pumpkinin muutettua lentosuuntaansa, oli Oraakkeli päässyt lähemmäs kaksikkoa, nyt toisella etukäpälällään läimäisten kohdettaan - osuen jopa siihen. Hyökkäys olisi varmasti jatkunut, ellei jokin olisi pysäyttänyt Archelausta niille sijoilleen....

Pienin serpenteistä päästi korvia riipivän tuskanhuudon, siinä missä Winder kävi älähtämään iskun voimasta. Vanhin löi pikkuliskon täysin pois kurssiltaan, kaksikon paiskautuen nyt kauniissa kaaressa maahan Kuiskauksen sotilaiden vierelle, kierien monta metriä eteenpäin pölyssä, ennen kuin pysähtyivät. Kumpikaan ei liikkunut, maaten maassa paikoillaan. Saga oli ehättänyt kiertyä paremmin Winderin ympärille, suojaten näin haltian yläruumista, selkää, päätä ja niskaa hätälaskun aiheuttamalta iskulta. Winder oli aivan veressä, mutta ei omassaan. Saga oli ottanut valtavan haavan kylkeensä Archelauksen kynnestä, tuo nyt vuotaen kovinkin vuolaasti suojattinsa ylle. Sähisten ja ruikuttaen kivusta.
Dariuksen päässä soi ja pyöri, kenraalin edes tiedostamatta mitä juuri oli tapahtunut. Hän tunsi vain pikku liskon ympärillään, kykenemättä varsinaisesti liikkumaan tuon otteessa, vaikka ei toinen kovin lujaa puristanutkaan...




// ELLUUUU. Sit kirjottelen sulle hirveitä "kelaa hei" romaaneja whatsappiin. Kuidut meneekin aika pimeeseen koloon jos sää ne syöt you know ;D;D;D;D;D;;;DD noni. PALJON MARSUI JA KILEI JA KISSEI JA DOGEI paljon minitimejä. Ja ivy keittään kahvia jooo <3 Ivy tiskaa ja keittää kahvia //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Luolastot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron