Kaksin aina kaunihimpi

Palvelijoidentilat sijaitsevat sotilastuvan lähettyvillä. Palvelijoidentiloihin kuuluu niin makuuhuoneet, taukotilat, kyökit, sivukäytävät, peseytymistilat kuin myös ruokailutilat. Palvelijoiden olosta on pyritty tekemään mahdollisimman mukavaa, jotta nuo jaksaisivat pitää vaadittua tasoa yllä siniveristen sitä vaatiessa. Ylempiarvoistenpalvelijoiden tilat ovat erikseen, mitä alempiarvoisten. Orjat eivät täällä kuitenkaan majaile.

Valvoja: Crimson

Kaksin aina kaunihimpi

ViestiKirjoittaja Lotdow » 13 Syys 2015, 00:14

N'k-H-mr D'lf


"Pois alta!"
Neliääninen mylväisy kantoi melkein koko pitkän käytävän poikki. Lattia tömisi paljaiden jalkojen alla ja häntä lakaisi mattoja. Valtaosa käytävällä oleskelleista haltioista hypähti sivuun ja katseet seurasivat maantiekiitäjän perässä, kun hän liukui kulman taakse. Hän rutisti nelin käsin purkkia, jonka sisällä velloi ruskea neste. Lasinen pinta tuntui lämpimältä sormia vasten.
"Varo vähän!" jonkun kärttyinen ääni kantautui hänen korviinsa. Toiset aprikoivat ääneen, mitä purkissa oli. Hovin hullun tiedemiehen tuntien se saattaisi vaikka räjähtää siihen paikkaan. Mutaatio tönäisi vahingossa kirjapinoa kantanutta haltiaa kylkeen, niin että tämän suusta karkasi ähkäisy. Lopuista äänistä päätellen hänen korkea kirjapinonsa oli juuri levinnyt käytävälle. Nix olisi ehkä pahoitellut ja pysähtynyt auttamaan, ellei hänellä olisi ollut niin tulenpalava hoppu. Juuri nyt hänen ajatuksissaan ei pyörinyt mitään muuta kuin sekunteja hänen laskiessaan kauanko oli vielä aikaa. Hän pääsi vihdoin käytävän päähän huoneensa ovelle ja ylimääräinen käsipari kurkotti eteenpäin kohti ovenkahvaa. Rivakalla otteella hän tarrasi siitä kiinni ja oli avaamaisillaan oven, kun hän tajusi ajan loppuneen kesken. Hän naksautteli leukojaan vihaisesti ja nosti purkin valoa vasten. Tee oli pilalla.
"Pahuksen pahus", hän nurisi vihaisesti ja käänteli purkkia kädessään. Tee piti nimittäin ehdottomasti nauttia vähintään kahden minuutin sisällä veden keittämisen jälkeen. Eihän tätä voinut kenellekään enää tarjoilla.

Nix oli ollut sinä päivänä hermostunut aamusta alkaen. Hän vietti suurimman osan ajasta huoneessaan omassa yksinäisyydessään, mutta tänään hänen oli määrä tavata eräs henkilö. Itseasiassa mutaatio ei tiennyt hänestä mitään, hänellä oli ongelmia muistaa edes tämän nimeä. Hän ei edes ollut varma, tiesikö kyseinen henkilö hänen tulostaan. Koko tapahtuma oli alkanut aika sattumalla, Nixistä tuntui, että ne haltiat joiden kanssa hän oli viettänyt eilisillan olivat vain halunneet hänestä eroon. Nix huomasi rutistavansa yhä kahvaa niin lujaa että hänen sormiaan särki ja hän irrotti siitä otteensa. Oliko tämä edes oikea huone, sitäkään mutaatio ei tiennyt. Ainut varma asia oli, että tee, jota hän piteli käsissään, oli pilalla ja siitä oli päästävä eroon. Päätään kallistellen hän tutkaili ovea katseellaan, sormet naputellen purkin kylkeä. Lopulta hän päätti vain sysätä purkin lattialle oven viereen ja koputti oveen.

//Ja näin päästään alkuun
Lotdow
 

Re: Kaksin aina kaunihimpi

ViestiKirjoittaja harlekiini » 13 Syys 2015, 15:55

Haltialinnan surullisenkuuluisa asukas, vaiettu ja hieman häpeilty musta lammas, tiedemies, entinen opettaja ja nykyinen seinähullu Lamenderlyn käänsi rauhallisesti sivua yhteen sidotussa muistiinpanonipussaan istuessaan työpöytänsä –yhden työpöydistään– ääressä. Häntä eivät pahemmin liikuttaneet käytävästä kuuluvat vaimeat kirkaisut ja pamaukset; hänen oma mielensä oli täynnä kirkaisuja ja pamauksia eikä hän siten kiinnittänyt niihin erityisemmin huomiota. Hänen mielensä vuoristorata oli tällä hetkellä lepotilassa, mutta hänen sormiensa pakonomaiset nytkähdykset viittasivat sen pian lähtevän uudelle kierrokselle.
Haltia hädin tuskin vaivautui nostamaan katseensa kuullessaan koputuksen oveltaan, mutta kun se kuului uudestaan hän asetti huolellisesti kirjanmerkin lukemansa sivun päälle, nousi, ja kulki sotkuisen huoneensa poikki kuin ainakin mies joka oli elänyt vuosikaudet sekä henkisen että fyysisen kaaoksen keskellä ja pukeutui siihen kuin toiset vaatteisiin. Hän pukeutui kyllä vaatteisiinkin, aivan niin pitkälle ei hänen hajamielisyytensä ollut edennyt.

Käytävässä seisova ilmestys ei saanut kulmakarvaakaan värähtämään haltian kasvoilla. Lam oli etäisesti tietoinen siitä etteivät kaikki hänen vaihtelevan lukuisista vieraistaan olleet ’todellisia’ samalla tavalla kuin toiset, mutta kun kumpikin osapuoli väitti toisesta samaa, hän oli antanut periksi. Tällä hetkellä käytävässä seisova olento muistutti kovasti ulkonäöltään, vaikkakaan ei käytökseltään, niitä jotka parveilivat varjoissa hänen huoneensa nurkissa ja kuului siten hänen epävakaisen maailmansa vakiokasvoihin. Tosin, myönnettävä oli, loppujen lopuksi hyvin harvat hänen näkemistään henkilöistä vaivautuivat koputtamaan ovelle. Todennäköisyys hänen näkemänsä herrasmiehen –sillä herrasmiehestä oli oltava kyse, ei luonto eikä Lamenderlynin mielikuvitus ollut niin julma että olisi tehnyt tuollaista ladylle– kiinteydestä oli siis noussut hieman.
”Niin?” Haltian äänensävy oli yhtä kohtelias kuin hän olisi puhunut vanhalle oppilaalleen. Hän ei vastausta odotellessaan voinut olla panematta merkille uudehkon tuttavuutensa useampia käsipareja. Kuinka…kätevää. Hän usein itsekin toivoisi omaavansa useampia raajoja. Toisinaan jopa useamman ruumiin, maailmassa oli yksinkertaisesti aivan liikaa kiinnostavia asioita.
harlekiini
 


Paluu Palvelijoidentilat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron