Jerrell
Mies oli poistunut ikkunan luota ja istahtanut kapoiselle sängylle Lorican viereen. Sänky tuntui kovalta takamuksen alla, varsinkin ollakseen tarkoitettu nukkumiseen, ja Jerrell mietti, millaista olisi rankka päivä toisensa jälkeen lysähtää - tai pikemminkin kolahtaa - sen päälle nukkumaan. Palkitsevalta, kai; olihan sänky pehmeämpi kuin ei mitään, ja toisilla ei ollut sänkyjä lainkaan. Siihen nähden tämä oli kai oikein oivallinen paikka nukkua. Jerrell oli kuullut, että kaupungin länsikujilla asui ihmisiä, joilla ei ollut taloja ollenkaan, ja länsikujien lähellä olevissa kaupunginosissa oli köyhääkin köyhempiä ihmisiä, joiden taloista luultavasti puuttuivat sängyt kokonaan. Ajatus ei miellyttänyt kuuroa, sillä hänen mielestään heikompiosaisia olisi pitänyt jotenkin tukea. Hänkin oli saanut valtavasti tukea sen jälkeen, kun oli tullut Cryptiin, ja ilman edellistä ammattiaan hän luultavasti asuisi muiden köyhien tavoin lähellä länsikujia jossain rapistuvassa, haperoituvassa majassa. Sen sijaan vuosien tuottamat tulot olivat poikineet hänelle oikean talon ja oikeaa maata, jolle hän sai tehdä, mitä halusi. Sen jälkeen hän oli ollut pitkään melko varaton, mutta sentään hänellä oli ollut talo päänsä päällä. Alridge ja Lorica olivat auttaneet hänet jaloilleen myymällä hänen tuottamiaan syötäviä, ja siitä hän olisi perheelle ikuisessa kiitollisuudenvelassa. Ehkä osa tuosta velasta olisi paikattu tänään.
Joitain toveja myöhemmin mies havahtui siihen, että kaikki liikahtelivat paikallaa, ja Silas oli jo rynnännyt ulos kädet heiluen. Jerrell hyökkäsi ikkunaan katsoakseen mistä oli kyse, ja totta tosiaan, nelipyöräiset, katetut vankkurit lipuivat mökin ohi sillä samaisella tiellä, jota Jerrell oli aiemmin tutkaillut. Ja vielä oikeaan suuntaan! Mies taputti käsillään innoissaan kapeaa ikkunalautaa, ja kääntyi sitten kahden naisen puoleen. Silas oli jo juossut vankkurille asti, ja luultavasti osaisi pyytää, mitä tarvitsi. Nora näytti nuokkuvan, hän oli ilmeisesti nukkunut - tai käynyt lähellä unta. He keskustelivat jotain Lorican kanssa, mutta Jerrell ei ihan päässyt puheeseen kiinni. Hän päätti poistua mökistä nähdäkseen, oliko Silasin neuvottelu tuottanut tulosta, ja huomasi sitten tunnistavansa vankkureiden kuljettajan, joka oli laskeutunut kärryjensä päältä tullakseen keskustelemaan muidenkin kanssa. Jerrell ei tiennyt kuljettajan nimeä, mutta oli nähnyt tämän kauppatorilla lukuisia kertoja. Luultavasti hän siis tuntisi Lorican, ja oli ehkä tunnistanut Silasinkin. Kuuro ei ollut aivan varma.
Mies jäi odottelemaan pihalle ja nyökkäsi Jerrellille tervehdykseksi, ja kuuro vastasi samalla tavalla hakien sitten Lorican sisältä.
Jerrell talutti vastasynnyttäneen naisen ulkoilmaan. Lorica tuki toisella kädellään mekon sisään käärittyä lasta, toisella itseään Jerrellin olkaa vasten. Tämä talutustapa oli paljon helpompi, kun miehen ei tarvinnut pitää koko kyynärvarrellaan naisesta kiinni. Kuljettaja tunnisti Lorican selvästi, ja riisui kuluneen hattunsa tervehtiäkseen tätä. Mies sanoi jotain vastasyntyneestä ja, kun hän katseli tätä heltyneenä, Jerrell tunsi suurta ylpeyttä itsestään. Minä autoin hänen tuomisessaan maailmaan, hän olisi halunnut sanoa tälle varttuneemmalle miehelle, jonka omat lapset olisivat luultavasti jo aikuisia hekin. Lorica halasi kyljellään Jerrelliä kiitosten ja hyvästien merkiksi ennen irroittautumistaan vanhemman miehen otteeseen, ja Jerrell saattoi heidät kärryille asti. Onneksi kärryn perässä oli pari porrasta, joten heidän ei sentään tarvinnut nostaa äitiä lapsineen kyytiin istumaan. Kun pakolliset pulinat ja selvitykset matkasta oli tehty, Lorica nousi portaat toisen miehen avustuksella ylös. Melko kiikkerältä nousu kuitenkin näytti, ja Jerrell oli valmiina ottamaan putoavan lapsen tai naisen vastaan - onnekseen hänen ei tarvinnut. Silas viittoi kuurolle kiitoksen kävelessään tämän vierelle ennen vaunuihin astumistaan, ja Jerrell halasi poikaa tukevasti vastaukseksi. Silas myös antoi Jerrellille leipäpalansa ja kuivalihansa, koska vankkureissa näytti olevan tarpeeksi ruokaa jaettavaksi muutenkin. Huomaavainen ele, sillä kuurolla luultavasti tulisi vielä nälkä tämän illan aikana. Lähtijät olivat oletettavasti kiittäneet Eleonoraakin ennen poistumista, Jerrell toivoi. Hänelle oli jätetty perheen hevonen, jotta hän saisi tuoda sen kotiin sitten, kun palaisi. Hevosella matka taittuisi yksin paljon nopeammin, kuin se oli tullessa taittunut - puoleen väliin tosin. Jerrell kääntyi katsomaan Noraa olkiaan kohautellen. Hän ei tiennyt, oliko halukas lähtemään vielä, sillä olisi mielellään jutustellut kätilön kanssa enemmänkin. Se, halusiko kätilö tehdä niin, oli Jerrellille kuitenkin arvoitus. Siispä hän työnsi kädet taskuihinsa ja palasi sisään mökkiin. Olihan hänellä joka tapauksessa vielä hujan hajan levitettyä omaisuutta siellä.
//Hahaa, eikä mikä sattuma! :D On hyvä nimi kyllä!