Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

Vuoren rinteiltä löytyy matalammalta laaksoja, joissa eläimet yleensä viihtyvät. Laaksot ovat vihreitä ja hedelmällisiä, mutta erittäin vaarallisia asuttaa saatikka sitten kulkea. Villieläinten lisäksi laaksoissa pitää varoa lohikäärmeitä.

Valvoja: Crimson

Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja Mori » 03 Loka 2015, 23:27

Izenik

Parivaljakko oli outo. Yksi eloton ja yksi lohikäärmeen penikka. Ympäristö oli vielä oudompaa, jossa lapsen kanssa kulkevan nähtiin kulkevan vastoin oletuksia. Maasto oli sileää ja ruohon peittämää. Mor vuorten laaksoihin oli ilmestynyt sumua, joka vaelsi rauhallisesti maata vasten edes takaisin. Sen seassa kävivät myös kevyet askeleet. Ne askeleet eivät nähneet eteensä tai mitään merkittävää päämäärää. Kunhan hieman hoipuilivat sinne tänne ja lopulta eteenpäin.
Mies oli kävellyt muutaman päivän siellä täällä. Ensin aroilla, sitten metsä aukeilla ja loppujen lopuksi kävellyt viikkoja mor vuorille. Rithin synnyin paikoille. Oli myöhä. Hämärsi ja ohuemmat ja heikommat kädet roikkuivat miehen selässä, kun pieni poika veteli hirsiä hänen selässään. Matka oli pitkä ja jollain tavalla uuvuttava, niin kai, sitä piti antaa pojankin levätä. Izenik yleensä tallustikin poika selässään, koska hän ei unta tarvinnut. He taittoivat hänen kävelyllään helposti matkoja ja sekin vielä ettei mies tuntenut väsymystä tai uupumusta.

Kaikki nämä olivat hyödyllisiä ja hyödyttömiä. Hän oli vain palvellut isäntäänsä. Tuon askareissa, ruuan laittajana, suojeliana, aseena yms. Nyt hänen taakkanaan oli vain tänä valkoinen pallero. Izenik pyhsähtyi ja katsoi sumuun. Hän ei nähnyt kovin pitkälle siinä pimeässä, kun taivas oli päättänyt olla pilvinenkin. Izenik katsoi taivasta ja nosti heiman Rithiä ylemmäksi. Hän jatkoi tallusteluaan. Olisi parasta löytää jokin suojaisa paikka, jos alkaisi satamaan.
Hän löysi sellaisen pian. Kivi, joka oli kuin rotkon reunalla, tarjosi altaan pehmeän ja kuivemman ruohon mättään. Izenik laski Rithin alas varovasti, siirsi tuon nukkumaan kiven alle ja asettui sitten itse makaamaan pojan viereen. Vartio mikä vartija, eikä heillä ollut kiire minnekään. Izenik tuijotti eteensä ja eikä huomannut, kuinka lipui tiedottomuuteen ja horrostilaansa. Se oli vielä niin päällä. Paha tapa, joka oli jäänyt vuosien takaa päälle hetkellisiksi jaksoiksi. Eivät ne kestäneet kuin ehkä muutsman tunnin.

//Suskariii! Ivoria tarvitaan xD
Mori
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2015, 10:56

Ivor

Usvan peittämä laakso oli hiljainen, kuin kuollut usvan peittämään varjoonsa. Sää oli mikä otollisin metsästämiseen. Etenkin jos satuit olemaan kolme metrinen järkäle, joka ei vain puun taakse voinnut piiloutua kyttäämään saalistaan. Usva auttoi loistavasti koirademonia piiloutumaan metsän laitaan istumaan hiljaa paikallaan paikallaan, jossa demoni näytti nopeasti katsottuna vain suurelta kiveltä puun vierellä. Sitä Ivor ei ollut, ainakaan niille epäonnisille jotka olisivat nyt demonin jousen ja nuolen kohteena. Jousi oli vankkaa tekoa, eikä sitä oltu tehty ihmisten tai edes haltoidenkaan käsityöllä, sillä sellaiset hajoaisivat turhan herkästi demonin käsissä. Jousen ja siihen kuuluvat nuolet oli tehny Ivorin isoveli Refgor, joka oli aseseppä ja teki aseita tämän saaren suuremmille otuksille työkseen. Tietenkin pienempikin kaksijalkainen sai aseen jos oli maksava asiakas.
Päälleen Ivor oli sonnistanut nahkasta ja turkkiksesta tehdyn vaate kerran eri eläimien nahkoista tehtynä, mutta eritoten lohikäärmeiden. Niitä kun tosiaan pyöri Mor-vuorten lähettyvillä paljon ja no metsän eläimistä ei oikeastaan mitään syötävää ollut Ivorille. Nuoret lohikäärmeet olivat helppo kohde ja niissä oli lihaa Ivorinkin vatsan täyttämään. Ja oikeastaan liskojen lihan maku ei ollut yhtään pahempi, jos vain osasi valmistaa. Sen lisäksi että ylijäämästä ruhosta sai tehtyä kaikenlaista, vaatteista alkaen. Lohikäärmeet eivät kuitenkaan huvikseen alas ilmasta tulleet hänen nuolensa ulottuville, joten kauemmas itsestään Ivor oli laittanut lähes aidosta menevän puusta tehdyn peura mallin, joka oli päällystetty oikean peuran nahalla lisääkseen hämäystä sille epäonnekkaalle liskolle joka tähän ansaan astuisi. Tämä kaikki.. vain oli pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä vaativaa. Paikallaan Ivor oli jo istunut yli tunnin jousi ja nuoli valmiina viritettynä. Lohikäärme ei kuitenkaan jäisi kauaksi aikaa ihmettelemään saaliinsa aitoutta ja Ivor halusi hoitaa tapon siististi ilman että lisko joutuisi kauempaa kärsimään, sen enempää mitä olisi pakko.

Lopulta jostakin usvan seasta syöksyi ilman halki kohtuu kookas lohikäärme yksilö kohden ansaksi viritettyä puupeuraa. Ivor kohottautui sekunnissa ja nosti jousensa sillä sekunnilla odottaen sen hetken että lisko saisi peuran kynsiinsä ollen siivet levällään sivu suunnassa demonia kohden. Se oli täydellinen hetki vapauttaa nuoli kohteeseensa ja niin Ivor teki: nuoli vain suhahti ilman halki ja sekunttia myöhemmin lisko karjui kivusta väännellen kivusta maassa. Ivor kurtisti kulmiaan. Osuma ei ollut täydellinen, nuoli oli osunut liskoa vatsaan eikä sydämmeen. Ivor veti samantien uuden nuolen ja tähtäsi nyt harkitummin odottaen hetken että lisko olisi tuskissaan väännellen sopivassa asennossa, ja seuraavana hetkena lohikäärme vain päästi tukahdetun korahdusmaisen karjaisun kaatuen maahan kuolleena kuin kivi. Ivor asetti jousen selkäänsä roikkumaan ja käveli katsomaan elotonta liskoa joka vuoti verilammikkoa allensa. Demoni asetti jalkansa liskoa vasten ja repi kaksi nuolta irti asettaen ne nuolikoteloonsa. Sitten Ivor veti vyöltään metsästyspuukon, jolla veti liskon kurkun auki ja antoi veren tulla ulos oman aikansa, kunnes sen tulo alkoi hiljentymään ja demoni sai sitoa saaliinsa kiinni köydellä lähtien raahaamaan sitä kohden kotiaan. Parin päivän huono-onnisen metsästyksen jälkeen kunnon lihapata maistuisi hyvin! Myös tekopeura pääsi demonin kainaloon matkaamaan. Se oli jälleen tehnyt hyvin työnsä.

Siinä tallustaessaan Ivor käveli ohi, tai pikemminkin oli kävelemässä ohi, kun huomasi usvan seassa kiven alla kaksi henkilö makaamassa. Nukkumassa mahdollisesti. Ivor katsoi ympärillensä ja käveli sitten saalistaan perässä raahaten kaksikon lähelle. Nuori poika ja ehkä vanhempi mies... joka ei näyttänyt hengittävän.
"..Hei." Ivor hieman varoen huhuili nostaen suuren kätensä ravistaakseen vanhemman oloista miestä hieman, jos tuossa eloa olisi.

// Ja Ivorhan tulee :D //
suskari
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Loka 2015, 12:03

Tumma varjo liikkui usvan keskellä. Sen askeleet olivat painavia ja maa värähteli niiden tahdissa. Lisäksi kuului maata vasten raahautuva ääni. Vahva veren haju ja kuoleman tuntu saivat Rithin hereillä. Hän vilkaisi ympärilleen ja näki Izenikin vierellään. Miehen silmät olivat raollaan, mutta tuo ei reagoinut, kun joku nosti suurta kättään ja koski Izenikin elotonta kehoa ravistellen sitä. Rith käänsi lähes heti päänsä, hän näki jotein suurta. Lohikäärme näki sumusta huolimatta hyvin eteensä ja sen mikä siinä seisoi. Suuri sutta muistuttava olento, oli puettu nahkaan. Eikä mihin tahansa nahkaan, vaan lohikäärmeen. Haju oli kuvottava ja sai Rithin värähtämään. Hän ei liikkunut, mutta hän tunsi vahvasti veren nenässään. Samoin hän näki suuren suden kainalossa lohikäärmeen siluetin. Hieman isompi mitä hän oli. Näky sai hänen siniset silmänsä laajentumaan, kun hän näki lohikäärmeen elottomat silmät tuijottamassa itseään. Kaula leikattuna auki ja punainen veri tipahteli vähäisinä maahan. Kylmä hiki tuntui uhkuvan pintaan ja samoin pienen pojan pelko itsensä puolesta. Hän tiesi, ettei Izenik reagoisi kerta oli vaipunut horrostilaansa, joten hän oli ainut, joka voisi suojella ystäväänsä.
"Ä-älä koske häneen!" Rith älähti. Hän tärisi ja mitä näin pieni poika tekisi? Hän ei voinut tehdä tällä keholla mitään ja pystyikö muuttumaan nyt, kun näki kolme metriä pitkän suden naamansa edessä. Tuohan mahdollisesti tappaisi hänet. Silti Rith käyttäytyi kuin nurkkaan saarrettu eläin. Eloton lohikäärme miehen kainalossa oli muutenkin jo liikaa poika paran päälle. Hän karjaisi ja hänen kehonsa alkoi muuttua, kun valkeat suomut peittivät ihon alleen. Pieni poika venyi nopeasti ja vaatteet katosivat hänen päältään. Valkea siivetön lohikäärme avasi suunsa ja yritti puraista suden kättä. Se asettui Izenikin ja suden väliin esitellen teräviä hampaitaan. Lohikäärme liikkui levottomasti ystävänsä edessä ja tuijotti vastustajaansa. Tämä tilanne saattoi myös näyttää siltä, kuin hän olisi pitänyt miestä aterianaan tai sitten koriste esineenä, joka piti viedä omaan pesään.

Rith oli ehkä pelon kaatama, mutta hänen eläimelliset aistinsa pakottivat hänet tappelemaan vastaan. Oman rotunsa takia. Tämä susi tappoi heitä ja varmasti tappaisi hänetkin, mutta sen hän tekisi, ettei susi veisi hänen ystäväänsä. Ei vielä. Valkeat suomut kimaltelivat, kun lohikäärmeen vartalo liikkui kuin aalto. Hänellä oli huono onni sinänlään, ettei hänellä ollut siipiä eikä hän osannut lentää. Mitä hän saattoi tehdä oli murista ja katsoa pelottomasti eteensä.
Izenik liikahti takana, kenenkään näkyvillä, kun Rith oli peittänyt kaiken näkyvyyden isolla takamuksellaan. Mies avasi silmänsä loppujen lopuksi apposen auki ja katsoi valkeaa lohikäärmettä edessään. "Mitä helvettiä?" mies mutisi itsekseen ja nousi hitaasti ylös kiven alta nähdäkseen suuren ihmissutta muistuttavan olennon lohikäärmeen edessä.
Mori
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2015, 12:52

Ivor ravisteli elottoman oloista miestä suuren kätensä alla, eikä tuntunut saavan mitään vastausta. Mies oli ilmeisesti kuollut syystä tai toisesta. Mahdollisesti sairautueen tai vammoihin vaatteiden alla. Ivor oli käymässä jo perääntymään miehen luonta kun yllättäen aivan läheltä, vierestä kuului nuoren pojan huuto käsky siirtyä kauemmas miehen luonta. Ivor säikähti tätä, suuresta koostaan huolimatta, ja katsoi nyt aivan paniikissa ja peloissaan olevaa nuorta miehen alkua.
"Ei en minä.. mitään ha-!?" Ivor oli käymässä selittämään ku yllättäen poika hänen edessään otti ja muuttautui kauniin valkoiseksi käärmemäiseksi lohikäärmeeksi demonin silmien edessä. Se oli melkoinen ylätys, mutta suurempi yllätys oli kun lohikäärme syöksähti terävä hampaisen kitansa kanssa demonia kohden ja Ivor sai hampaat käteensä, mutta vain hetkeksi kun Ivor repi kätensä irti pedon otteesta. Käsi sai vain pieniä hampaan jälkiä käteensä ja verenvuoto oli vähäistä. Ivor perääntyi riehuvasta liskosta, joka asettui elottoman ja kuolleen miehen väliin puolustamaan tuota kuin se olisi ollut liskolle jokin suojeltava aarre tai saalis. Ehkä se saattoi olla. Hän ei kuitenkaan voinnut tehdä miehen hyväksi enään mitään.. tuo oli mennyttä jo ikävässä kohtalossaan. Ivor katsoi hetken miestä maassa, mutta katsoi sitten pelokasta liskoa joka oli täysin valmis puolustamaan saalistaan.
"Hyvä on ymmärsin.." Ivor sanoi ja hitaasti perääntyi pedon luonta kun Ivor huomasi miehen liikkuvan liskon takana ja nousi seisomaan liskon takana. Kuinka tyhmä tuo oli!? Ivor toimi samantien ja veti jousensa esille samalla kun kiristi siihen nuolen tähtääkseen vain tappaakseen tämän nuoren kauniin liskon kerralla. Nuoli päästettiin salamana vapaaksi ja Ivor tähtäsi liskoa suoraan kapeaan rintaan suoraan sydämmeen ja otti jo toisen nuolen esille.
"Juokse pois!" Ivor huusi miehelle nopeasti ja vapautti toisen nuolen vain varmistaakseen tapponsa.
suskari
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Loka 2015, 13:20

Kaunis nuoli, kiiltävä terä sen päässä sai Rithin jähmettymään. Hän ei oltu opetettu puolustautumaan aseilta, yleensä ihmisten nuolet eivät läpäisseet hänen suomuhaarniskaansa, mutta tämän suden nuolet olivat erilaisia. Ne olivat kookkaampia ja jousi, josta nuoli lähetettiin oli täynnä voimaa, jota kolme metriseltä jättiläiseltä haettiin käsilihaksista. Nuolen Rith onnistui jotenkin väistämään, mutta se nirhaisi nuoren lohikäärmeen jalkaa ja kipu oli suunnaton. Susi asetti toisen nuolen ja huusi ilmeisesti Izenikille lähteä karkuun, kun seuraava nuoli tähdättiin lohikäärmeen sydämeen. Rith murisi, mutta se tunsi kuinka sen selkää pikin kävivät nopeat askeleet. Seuraava nuoli oli jo ammuttu ja suuntasi hirmuista vauhtia lopettamaan nuoren lohikäärmeen, kun juuri silloin Izenik hyppäsi nuolen tielle ottaen aseensa, jota myös käytti kilpenä. Siihen nuoli osuikin, mutta se meni läpi ja lävisti Izenikin kehon. Kuului ääni, jota ei voinut sanoa luiden räsäyttelemiseksi.
Izenik luisui pitkin maata lohikäärmeen eteen nuoli rintakehässään törröttäen. Se oli mennyt läpi ja terä sojotti hänen selässään. Nuolen voima oli ollut suuri ja se sai miehen hapuilemaan tasapainoa nelin kontin. "Ei!" Rith hengähti ja muuttui pojaksi, joka piteli valuvaa olkaansa nilkuttaen samalla miehen luokse. Vaikka Rith tiesi, että Izneik oli kuolematon tämän kehon kanssa, mutta oli niitäkin, jotka pystyttiin tappamaan. Rith tuli miehen luo hätää kärsivänä. Izenik sohaisi pojan kuitenkin taakseen ja tarttui nuoleen. Hän repäisi sen irti rintakehästään, samalla kun maahan tipahteli veren sijaan kehon sirpaleita. Nuoli kolisi maahan ja Izenik piteli rintakehäänsä hetken. Hän ei tuntenut kipua, mutta näki kyllä kuinka kehon sirpaleet olivat tipahdelleet maahan. Hän nosti katseensa kohti sutta. Mies nousi hitaasti ylös ja piti Rithin selkänsä takana. Hänen rintakehänsä oli täynnä halkeamia. Se näytti siltä, kuin lasiin olisi heitetty kivi.

Kuin olisi oletettavissa, moni yllätetty hyökkäisi hyökkääjänsä kimppuun lähes heti. Izenik piti kylmän päänsä ja katsoi hetken sutta, ehkä vähän moittivasti. Hän kääntyi Rithiin, joka piteli vuotaa olkaansa. Vaatteita riisuttiin, kun Izenik sitoi haavan omalla huppuliivillään. "Ei hätää Rith, kaikki on hyvin." Izenik sanoi rauhoittavasti ja pojan pelosta kankeat kasvot rentoutuivat ja samoin myös pojan mieli. Rith kaatui eteenpäin Izenikin syliin. Izenik nosti pojan syliinsä ja katsoi sutta, joka piteli lohikäärmettä kainalossaan. "En syytä sinua, että hyökkäsit. Väärin ymmärryksiä tapahtuu, mutta toivon, ettet satuttaisi häntä tämän enempää." Izenik sanoi kulkien poika sylissään ja laskien tuon takaisin kiven alle. Hän tarkistaisi kyllä hetken päästä tuon haavan, kunhan saisi itsensä kirjaimellisesti kasaan. Mies kääntyi ja piteli pyöreää asettaan. Hän ei nostanut sitä sutta vastaan vaan laski sen maahan, samalla kun itsekin istui paikoilleen. Hän katsoi sutta ja vilkaisi sitten rikkinäistä, aukollista rintakehäänsä. "Mmm... Pitkä juttu." hän totesi, vaikkei toinen sitä mahdollisesti aikonut kysyä.
Izenik kavoi hieman maata allaan, hän kaivoi puhdasta multaa ja asetti sen rikkinäisen kohdan päälle. Hän otti vähän lisää ja pian multa oli muuttunut osaksi häntä sulkien kaiken sen rikki menneen sisäänsä ja korjaten koko miehen. Näin hän oli nyt ehjä eikä tiputellut sen enempää sirpaleita ympäri maastoa. Sitten Izenik nosti katseensa suteen. Hän ei aikonut kysyä mitään, koska ei niinkään välittänyt toisen mahdollisista tavoitteista, mutta jos tuo koskisi Rithiin, se olisi loppu kolme metriselle.
Mori
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2015, 14:20

Nuoli osui, mutta ei siihen johon Ivor oli tähdännyt alunperin. Nuoli räsähti miehen aseen läpi kuin kuuma veitsi voihin ja sitten omalla voimallaan läpäisi itsensä vielä miehen läpi joka iskun voimasta lensi pitkin maata. Ivor katsoi järkyttyneenä sivusta kuinka mies putosi maahan.. ja tavallinen kuolevainen olisi menettänyt henkensä jo tuosta sillä sekunnilla, mutta tässä miehessä oli jotakin outoa. Ivor kiinnittänyt kyllä huominsa ääneen joka miehestä oli lähtenyt nuolen osuessa.. kuin olisi ampunut onton saviruukun läpi. Lisäksi mies ei vuotanut verta.
Lohikäärme syöksyi sillä sekunnilla miehen avuksi ja näytti aidosti huolestuneelta.. ystävästään? Ivor tajusi että oli arvioinnut tilanteen liian nopeasti ja väärin. Hän oli lähellä tappaa lohikäärmeen ja tämän mies ystävän, joka osoitti olevansa hyvin elossa työntäessään pojaksi muuttuneen lohikäärmeen selkänsä taakse suojaan. Sitten mies vain repi nuolen irti rinnastaan ja heitti sen maahan paljastaen lävitsensä menevän valtavan halkeilevan aukon. Mies ei todellakaan vaikuttanut olevan ihminen. Ei edes lähellä sellaista. Mies nousi rintaansa pidellen ylös ja katsoi Ivoria joka oli jo höllännyt otettaan jousestaan ja laskenut sen alas kylkensä viereen. Hän oli tehnyt virheen ja ymmärtänyt tilanteen väärin todella pahasti.

Mies ja koirademoni katsoivat hetken aikaa toisiaan, jolloin Ivor moittivan katseen alla luimisti pahoittelevasti korviaan ja astui taaemmas. Antaen eleellisesti selväksi ettei hän pahaa halunnut. Sitten mies meni paikkaamaan pojan haavoja lohdutellen ja hoitaen, sitten mies siirsi pojan syliinsä osoittaen seuraavat sanat koirademonille.
"..Olen hyvin pahoillani. Ymmärsin tilanteen väärin." Ivor pahoitteli miehelle möhlimistään, joka olisi saattanut ainakin nuoren liskon kuolemaksi koitua, jos mies tosiaan oli noin kuolematon kuin antoi kuvaa. Näiden sanojen saattamana mies kantoi pojan kiven alle suojaan ja alkoi vasta sitten paikkaamaan itseään maa-aineksen avulla. Mikä oli hieman outoa, mutta no Cypritissa sai varautua törmäävänsä ties mihin otuksiin, joten tätä ei voinnut sanoa edes oudoksi. Sitten mies nosti jälleen katseensa vielä paikallaan seisovaan demoniin, joka kävi hakemassa maassa makaavat nuolet takaisin koteloonsa ja jäi sitten itsekin katsomaan miestä.
"..Hän tarvitsee hoitoa ja paremman lepopaikan." Ivor sanoi nyökäten kiven alla makaavaan poikaan. Lohikäärmeet olivat kestäviä toki, mutta silti tämän hetkinen kostea ja viileä ilma ei ollut hyväksi loukkaantuneelle tai täällä makaaminen haavojen kanssa.
"Lisäksi täällä liikkuu paljon lohikäärmeitä. Ne löytävät teidät veren avulla." Ivor varoitti ja otti mukanaan roikkuvaa ruhoa paremmin kainaloonsa.
suskari
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Loka 2015, 14:34

Susimies tai mikä olikaan keräsi nuolensa ja Izemik valvoi sitä toimintaa hiljaisena ja tarkkaan. Hän ei häirinnyt eikä välittänyt, katuiko vai eikö. Toki, kovasti tuo näytti pyytelevän anteeksi, mutta ei se miestä liikuttanut. Hän ei ollut vihainen, eikä surullinen. Ehkä hän vain ajatyeli asiat vähän toisella tavalla, lisäksi Rithän oli aloittanut hommsn sillä typerällä tavalla. Poika tiesi varsin hyvin, etteimhäntä tarvinnut puolustella, edes silloin kun jän oli tiedottomassa tilassa. "Virheitä sattuu." hän totesi ja nousi ylös pudistelen rintamuksestaan ylimääräisen mullan sekä vaatteistaan lian. "Sinun pitää pyytää häneltä, eikä minulta anteeksi." Izenik vittoi Rithin suuntaan, jonne alkoi sitten kävelemään. Takanaan hän kuuli, kuinka kolmen metrin jättiläinen selitti hoidasta ja paremmista paikoista. Tietenkin Izenik tirsi sen, mutta tosiaan. Hän ei ollut paras hoitaja, kun omia haavoja ei ollut. Jättiläinen myös varoitteli muista lohikäärmeistä, jotka saattoivat tulla veren perässä. "Kannibalismia vai?" Rithin tuntien pojalla ei tulisi mieleenkään tulla lohikäärmeen veren mukana aterioimaan toista lajitoveriaan, mutta oli niitäkin yksilöitä olemassa.
Mies nosti pojan syliinsä ja asetti aseensa selkäänsä. "Oliko tämä kutsu vai neuvo?" hän kysyi viitaten jättiläisen sanoihin siitä, että oika tarvitsi parempaa hoitoa ja mahdollisesti tämä tässä olisi ainut, joka oli siihen kykenevä näillä näjymin, kun muuta asutusta ei ainakaan näkynyt.

Izenik kaikkien niiden vuosien jälkeen ei käyttäytynt muukalaisia vastaan koskaan kovin puolustavasti. Hän ei katsonut tarvetta siihen, kerta kun ei ollut sellaista suurta riskiä edes kuolla. Joten toki hän saattoi mennä vaikka murhaajan mukana. Rithin myötä asia oli edelleen näin, mutta mitä pojalle tehtiin oli mies hieman tarkkaavaisempi.
Lohikäärmeistä puheen ollen mies tuijotti toisen kainalossa roikkuvaa lohikäärmettä. "Parasta on, kun pyydät anteeksi, et pidä mitään lohikäärmeiden kehoon liittyviä asioita lähettyvillä..." sekaannus oli muutenkin alkanut eläimellisestä pelostanja lajitoverinsa kuolrman näkemisestä. Kuka tahansa saisi sätkyt, jos näkisi lajinsa kuuluvia kuolleina. Izenik liikkui poika sylissään verkkaisesti. Hän ei kysynyt, ei tehnyt ennakkoluuloja toisesta.
Mori
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2015, 17:28

Mies ei näyttänyt ottaneen nokkiinsa tapahtumista, vaikka vaikutti olevan jollakin asteella varautunut demonin liikkeisiin ja toimiin. Mies jopa vielä kertaalleen sanoi että virheitä tapahtui ja asia olisi miehen kannalta täysin käsitelty, mutta huomautti kuitenkin että Ivorin pitäisi pyytää lohikäärmeeltä enemmänkin anteeksi kuin mieheltä itseltään. Ivor nyökkäsi tähän. Hän pyytäisi jahka aika ja paikka olisi paljon parempi siihen. Nyt kuollut lohikäärme kainalossa se ei ehkä olisi järkevin veto.
"On sitäkin nähty." Ivor tokaisi miehen kysymykseen kannbalsimista lohikäärmeiden keskuudessa. Sitä esiintyi, kuten monen muunkin lajin keskuudessa.. jopa ihmisten keskuudessa, vaikka se heidän kulttuurissaan olikin kielletty. Mutta se oli joillekin vain tapa selviytyä tai rituaali.
"Ja täällä liikkuu muitakin petoja, jotka varmasti kiinnostuvat loukkaantuneesta lohikäärmeestä." Ivor lisäsi vielä sanoihin seuraten miestä, joka nyt laittoi aseensa selkäänsä ja nosti pojan syliinsä kysellen oliko Ivor juuri pyytänyt kaksikon kylään vai vain neuvonut. Demoni hymähti. "En ota pahasta jos astutte kotiini, mutta voitte myös jäädä tänne." Ivor huomautti tähän. Hänellä joka tapauksessa oli tänään illallinen valmistettavana ja vielä laitettava teuraaksi, sekä lihoiksi.

"En pidä, en ole typerys." Ivor huomautti samalla kun lähti omaan tahtiinsa nyt tallustamaan omaan kotiaan kohti näköjään savi mies ja tuon lohikäärme toveri perässä kävellen. Tai no mies kantoi nuorempaansa mukanaan pikemminkin.
Matka kotiin aina kesti aikansa, mutta sinne lopulta päästiin ja Ivor kävi ripustamassa lihansa päärakennuksen vieressä olevaan vajaan lihakoukkuun roikkumaan pää alaspäin. Siinä vuotakoot viimeiset verensä. Hän tulisi viimeistelemään ruhon myöhemmin jahka kaksikko saataisiin hoidettua. Niinpä Ivor palasi kaksikon luokse ja viittoi kaksikkoa astumaan sisälle taloonsa.. auttaen rappusissa jos siihen oli tarvetta. Ne eivät olleet ihmisten kokoisille suunniteltu. Sitten Ivor avasi oven, josta avautui mukavan kodikas pieni mökki vain isommilla tavaroilla sisutettuna mitä normaalisti. Demoni kävi puita heittämässä takkaan.
"Laita hänet tuonne, voin katsoa hänet kohta." Ivor sanoi viitaten nuoremman pojan haavoihin ja nurkassa olevaan sohvaan, jossa oli muutama pehmeä tyyny. Ivor itse suoristautui takan luonta ja riisui vaatteensa naulaan jättäen jalkaansa vain kankaiset housut kerta hänellä oli turkki joka lämmitti aivan tarpeeksi.

"Olitteko kenties matkalla jonnekin?" Ivor kävi kyselemään samalla kun kaivoi kaapista vadin, johon kaatoi lämmintä vettä ja sitten etsi käsiinsä sideharsoja. Muuta hän ei voisi haavojen suhteen tehdä. Nämä käsisään demoni käveli nuoremman pojan luokse ja polvistui pojan eteen sohvalle.
"Voisitko riisua takkisi? Näkisin haavat paremmin." Ivor pyysi isällisellä äänensävyllä.
suskari
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Loka 2015, 18:08

Izenik käveli Rith sylissään rauhassa. Poika oli teillä tietämättömillä kivun ulottumattomissa, unen syvissä maailmoissa. Se oli helpostus siihen nähden kuin kantaa inisevää lasta mukanaan. Talolle oli jonkin verran matkaa, mutta väsymätön maakasasta tehty ihminen ei välittänyt. Olisi matka voinut kestää päiviäkin ilman että hän väsyi, mutta se olisi ollut huono juttu sitten Rithin kohdalla. Jättiläinen kävi heittämässä lohikäärmeen ruohon sille kuuluvalle paikalle, kun talolle asti oltiin päästy. Izenik odotteli aivan rauhassa, kaiken ajan omaavana talon edessä. Ei hän muutenkaan ylettyisi avaamaan ovea saatika jaksaisi työntää sitä auki. Hän näytti kirpulta susi-koira-jättiläisen rinnalla.
Noh sisälle päästiin ja alettiin kavuta ylös rappusia. Rappuset eivät olleet suuniteltu todellakaan ihmiselle, mutta Izenik oli neuvokas, oikeastaan tottunut. Hän hajotti kehonsa osittan. Yläkroppa pysyi kiinteänä, mutta se leijui ilmassa, kun alas ruumis meni sirpaleiksi ja leijui miehen alla kuin eksyneet perhoset yössä. Mies vain piteli lohikäärmeen poikasta sylissään ja liikkui aina ylös asti, jossa otti jalkoihinsa takaisin kiinteän muodon. Kiitos sirpaleiksi hajoamis kykynsä, hän saattoi hyvin liikkua palasina tai puoliksi hajotettuina helposti ilman isompia ongelmia. Tietenkään hän ei voinut leijua kovin korkealle, mutta se oli tasaisempi kyyti toipilaalle, ilmat että alettiin leikkiä tarzania.

Jättiläinen opasti pojan asettamisen tyynylle ja Izenik vei tuon tyynylle aukaisten hieman takistaan tehtyä kääröään. Verivuoto oli lakannut ja samoin Rithin tietoisuus tuli ilmi, kun hän avasi silmänsä ja katsoi miestä ihmeissään. "Missä me ollaan?" poika kysyi vähän väsyneenä. Izenik nyökkäsi vain pojalle. "Ei mitään hätää, kaikki järjestyy kyllä." hän vastasi. Jättiläinen kysyi olivatko he matkalla minnekään. "Emme, emme mihinkään tiettyyn paikkaan. Olemme vain vaeltamassa minne mieli vie." Izenik sanoi tai oikeastaan minne Rithin mieli vei. Ei hänellä itsellään ollut hajuakaan minne mennä. Rith tiesi ehkä astetta paremmin ulkomaailmasta.
Pian jättiläiskoiraeläin tuli takaisin vadin ja harsojen kanssa kysyen rauhallisesti poikaa avaamaan takkinsa. Rith näytti muuttuvan kalpeaksi ja tarttui Izenikiin. Hän pelkäsi. Izenik laski kätensä pojan pään päälle. "Ei hän tee mitään. Rith, ota ihan rauhassa, hän sitoo haavasi." Izenik sanoi isovelimäisesti ja katseli, kuinka nuorempi nielaisi ja avasi tärisevin käsin takkinsa. Izenik itse poisti oman takkinsa pojan olan päältä ja auttoi tuota riisutumaan. Rith istui punaisen olkansa kanssa hyvin nöyränä ja arkana isomman edessään. Hän tässä kirppu oli.
"Ethän syö minua...?" Rith kysyi ja nosti pelokkaan katseensa isompaansa. Izenik istui hänen vierellään ja kuunteli vain kaksikon keskustelua.
Mori
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2015, 18:32

Kaksikko siis oli vain harhaillut laaksoon enemmän ja vähemmän vahingossa. Toisaalta ei ollut Ivorin asia katsoa kuka menee missäkin ja pojan mukana oli jo yksi vartija mukana. Melkoinen henkivartija olikin kun ei ottanut kuollakseen, vaikka olisi pirstaleiksi laittanut. Mitä taas pieneen potilaseen tuli, tuo oli jo herännyt ja kavahti peloissaan taaemmas suurempaansa tarrautuen ainoaan turvaansa: savesta tehtyyn mieheen, joka ryhtyi kovin veljellisesti rauhoittamaan nuorempaansa. Mitään hätään ei ollut, iso kokoinen uusi tuttavuus vain paikkaisi lohikäärme pojan haavat. Poika kävikin olemaan mieliksi ja ryhtyi tärisevien käsien kanssa avaamaan takkiaan, ollen silmin nähden peloissaan. Mikä ei ehkä ollut se suurin ihmetyksen aihe. Ivor oli ollut todella lähellä tappaa tuon ja kantoi mukanaan tuoretta saalistaan. Ei ehkä siis paras tapa aloittaa ystävyyttä. Vanhempi mies lopulta hieman auttoi nuorempaansa riisumaan takkinsa ja sitten poika no jäikin siihen istumaan verisen olkapäänsä kanssa. Ivor itse hymähti hieman ja kasteli pienen puhtaan valkoisen liinan lämpimässä suolavedessä ja puristi ylinmääräiset vedet pois kun lohikäärme avasi suunsa. Kysyi aikoiko hän syödä nuorukaista. Ivor naurahti tähän hieman. Kieltämättä poika olisi aina lisä ruokavarastoon, mutta niin ilkeä Ivor ei ollut vaikka demoni olikin.
"En tietenkään." Ivor vastasi tähän ja alkoi putsaamaan pojan veristä kättä, josta sitten varoen painellen siirtyi haavaa kohden. Yrittäen olla suuresta koostaan huolimatta mahdollisimman hellä ettei vahingoittaisi.
"..Anteeksi kun kävin päällesi.. ja säikytin." Ivor pahoitteli jatkamatta sen enempää kertomatta että oli nimenomaan ollut metsällä lohikäärme jahdissa. Ei poika enempää säikyttelyn aihetta tarvinnut.
"Mikä on nimesi? Itse olen Ivor." Ivor päätti käydä kääntämään keskustelua kevyempään suuntaan.
suskari
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja Mori » 04 Loka 2015, 18:51

Kaikki ne tapahtumat tuntuivat jotenkin hyvin hiljaiselta. Ilmapiirissä leijui paljon pelkoa, katumusta ja muita tunteita. Izenik itse tunsi vain vähän huolta Rithisyä, mutta uskoi nyt tuon verisen käsivarren tämän suurehkon jättiläisen huomaan. "Mmm.." Rith nyökkäsi hetken hiljaisuuden jälkeen suuren miehen anteeksi pyynnölle. Tämä isosta koostaan ja lajitoverin taposta huolimatta vaikutti aivan hyvältä, vaikkei Rith niin nopeasti antanutkaan omaa luottamustaan. Iso käsi töpötti hänen vartaloaan pitkin liinan kanssa. Suolaliuos kirveli kyllä olan havaa kohden ja Rith urhollisesti kyyneleet silmissä puri hammasta. Hän jatkoi sitä niin kauan, kunnes jättiläinen esittäytyi Ivoriksi ja kysyi samalla hänen nimeään. "Olen Rith." poika vastasi hampaiden välistä ja nyrpisti naamaansa kun lius oikein kirveli.
Hetken hampaiden puremisen jälkeen hän ynisi ja puristeli tyynyn kangasta käsisään. Lopulta poika vain huokaisi ja tunsi kylmän käden paljaan selkänsä takana. Izenik taputteli Rithiä rohkaisevasti selkään sanomatti niinkään rohkaisevia sanoja, kerta ei oikein ollut sitä sorttia. "Hän on Izenik." Rith huomautti ja osoitti seuralaiseensa terveellä kädellään samalla kun piti toisen täysin liikkumattomana.

Ivor ei aikonut syödä häntä, jonkin näköinen lohtu se sentään oli. "Mikä sinä olet?" poika päätti kysyä ja katsoi nyt suureen naamaan hyvin kysyvänä. Tuon turkki oli täynnä mustia raitoja ja tuon naama oli todella suuri. No siis, jos Rith olisi nyt lohikäärme olisi hän voittanut suuruudellaan. Ihmismuodossaan hänestä vain tuntui muurahaiselta. Myös vanhempi mies kohotti hieman katsettaan kuunnellen keskustelua sitä keskeyttämättä.
Haavan puhdistaminen oli suoritettu ja Rith pysyi edelleen paikallaan kuin patsat, kuitenkin katsellen hieman ympärilleen. Kaikki oli niin isoa. Taloon oli varmasti mennyt paljon puuta, jos halusi näinkin ison talon kuin tämä oli ja kaikki kalusteet ja tarvikkeet tarvitsivat myöskin hyvin paljon erilaisia aineksia. Kuinka paljon toinen olikaan kuluttanut asioihin vain mittavan koonsa takia.
Mori
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja suskari » 04 Loka 2015, 19:45

Poika nyökkäsi vaisuna demonin anteeksi pyynnölle ja Ivor loi varovaisen hyväksyvän hymyn pojalle samalla kun jatkoi hiljaisuudessa haavan putsaamista. Vaikka se näytti lohikäärmettä sattuvan jo aivan tarpeeksi, mutta siintä huolimatta poika esitteli itsensä Rithiksi. Ivor nyökkäsi tähän keskittyen itse haavaan, vaikkei voinnutkaan olla huomaamatta sitä kuinka isällisesti ja rohkaisevasti savimies taputteli nuorempansa selkää. Taisi tämä lisko olla miehelle tärkeä. Ohessa tuli myös esiteltyä tämä kovin mystisen ja hiljaisen oloinen mies, joka kantoi nimeä Izenik.
"Olette kyllä mielenkiintoinen parivaljakko." Ivor hymähti kaksikon esittelylle muistaen kyllä kuinka nuoli oli vain lävistänyt miehen ja tuo ei ollut moksiskaan. Oli vain repinyt nuolen irti ja sitte oltiin taas pystyssä. Ja mitä tuo lohikäärme teki miehen kanssa? Ivorin olisi tehnyt mieli kysyä, mutta ehkä se olisi liian aikaista lähtä kysymään henkilökohtaisuuksia. Häneen ei vielä tunnuttu luottavan tarpeeksi.

"Minä?" Ivor kysyi hieman yllättyneenä ja näytti hieman vaivautuneelta. Yleensä kun kaikki laskivat alleet kun hän kertoi mikä hän oli. "Olen.. demoni." Ivor sanoi hieman vaisusti hymähtäen. Hän oli se jota ihmiset ja muut olennot pelkäsivät jos kohtasivat. Olento jota muut pitivät aina pahana tappajana ja kierona pelaajana. Hän ei ollut sellainen, eikä halunnut olla! Hän oli vain normaali kahdella jalalla tallusteleva koiran kuvatus.
"Koirademoni tarkemmin sanottuna." Ivor lisäsi hieman vakavana ja putsasi Rithin haavan loppuun samalla kun hieman kuivasi sitä ja varoen alkoi laittamaan sitä kääreiden alle peittoon.
"Eihän se ole liian tiukalla?" Ivor kysy sitoessaan sidettä että se pysyisi ja sitten nousi ylös käyden viemässä vadin tiskipöydälle ja yli jäänneet kääret pääsivät takaisin kaappiin.
"Aiotteko jäädä pidemmäksi aikaa luokseni?" Ivor tiedusteli kävellessään takaisin kaksikon luokse ja veti yhden tuoleista allensa, istuen kaksikon eteen. "..Olisi mukavaa jos jäisitte, mutta ruokavarastoni on jo kovin tyhjillään." Ivor sanoi hieman pahoittelevasti ja se lohikäärme oli hänen ainoa lihapitoinen saalis tällä hetkellä.. ja hänen olisi hankittava talveksi jotakin varastoon tai nälkä veisi hänet talven tultua.
suskari
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja Mori » 05 Loka 2015, 08:58

Noh oli siis joku toinenkin, joka päätteli heidän olevan mielenkiintoinen tai jollain tapaa erikoinen parivaljakko, joka kulki yhdessä. Lohikäärmeen kanssa kulkeminen ei niinkään ehkä ollut millään tapaa outoa, mutta Izenik tunsi olevansa se, jota mietittiin. Miksi hän kulki lohikäärmeen kanssa ja minkä takia. Ei hänkään sitä oikeastaan tiennyt. Sieltä jostain poika vain oli putkahtanut ja tullut hänen naamansa eteen pomppien. Pian hän oli saanut huomata pojan roikkumassa hänessä eikä halunnut päästää irto, joten mies ei sanonut ei.
Ivor näytti yllättyneeltä sitä kohtaan, että tältä kysyttiin mikä tämä oli rodultaan. Hyvin tavallinen kysymys sai jättiläisen olon melko vaivaantuneeksi. Selkeästi oman rotunsa kertominen ei ollut mitenkään helppoa. Ivor kertoi sen kuitenkin, tämä oli demoni tai pikemmminkin koirademoni. Ei susi siis, Izenik ajatteli ja nojasi kyynärpäällään omaan polvensa. Erehdyksiä tuli luonnollisesti, mutta ne korjattiin. Rith tuijotti silmät ja suu auki, jonka Izeniki sulki pojan leukaa liikuttaen. "Älä auo suutasi, kuin se olisi suurikin juttu..." Izenik totesi negatiiviseen tapaansa. Ei hän oikeasti tuntenut mitään negatiivista Ivoria kohtaan saatika luottamus pulaa, mutta näytti kaiken vain niin omalla perus myrtyneellä ilmeillään ja eleillään. Rith piti suunsa kiinni ja silmäili jättiläistä, kun tuo sitoi hänen olkaansa. "Olet siis toisaalta koira?" poika kysyi silkasta uteliaisuudesta, vaikka varautunut oli. Hän ei demoneita ole tavannut ennen, joten Ivor oli hänen ensimmäinen niin, kuin oli myös Izenikin. Mieheltä oli muutenkin mennyt paljon ohi suun. Rithin teki mieli kysyä, että söivätkö kaikki demonit lohikäärmeitä, mutta sen hän päätti loppujen lopuksi pitää omassa vatsassaan.

Ivor tiedusteli siteen tiukkuutta ja Rith pudisteli päätään. "Ei ole." hän totesi ja katseli sidettään. Nyt hänellekin tulisi arpi, taistelu arpi oikeammin sanottuna. Siitä Rith voisi vähän omin sanoin muunneltuna kertoa muille, kuinka hän tappeli urhollisesti kolme metristä jättiläistä vastaan saaden tämän pienen nirhaisun. Ivor vei vadin omille teilleen, samalla kun Rith uiskenteli omissa tarinoissaan ja liikutteli kättä tunnustellen, miten se nyt toimisi.
Izenik käänsi päänsä, kun Ivor kysyi aikoisivatko he jäädä ja se olisi hänestä mukavaa jos he jäisivät. Toisaalta oman ruokavarastonsa mainitseminen sai pikku pojan taas kalpeaksi. "Ei se mitään. Kyllä Rith pärjää hetken ilman ruokaa ja jos on nälkä niin hän löytää kyllä omaa ruokaansa." Izenik totesi eikä maininnut omasta ruokailustaan mitään. Jos kukaan täysijärkinen alkaisi nyt pohtimaan hänen ravintoaan, kyllä tuo pian tajuaisi, ettei ruokaa mennyt alas. Sehän olisi sama asia, kuin hautaisit maan alle ruokaa ja antaisit sen mädäntyä siellä, kunnes se muuttuisi mullaksi. Izenik ei harrastanut syömistä edes huvikseen, hän ei halunnut haista mädäntyneille biojätteille. Mitä jäämiseen tuli mies vilkaisi ulos ja samoin sitten Rithiin, joka puki takkiaan päälleen. "Jos se vain sopii viettäisimme kattosi alla yön hänen olkansa takia." Izenik totesi lopulta tehden päätöksen kalpen pojan puolesta. Hänelle se ei ollut mikään ongelma.

Rith nyrpisti nenäänsä pienesti ja irvisti, ikään kuin tehden vastakapinaa, mutta hivuttautui lopulta miehen lähelle ja nyökkäsi sitten pienesti. Kerta kun tyynykin tuntui takamuksem alla hyvältä.
Mori
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja suskari » 21 Loka 2015, 10:41

Nuoremman suu levähti auki ja poika tuijotti vanhempaansa kuin ei olisi demonia ennen nähnytkään. Ivor tunsi itsensä hieman vaivautuneeksi asian suhteen, sillä ei todellakaan kertonut lajiaan mielellään muille. Kun no, kaikki pitivät demoneja pahoina ihmissyöjinä ja hirviöinä. Izeki puolestaan moitti kasvattiaan tavoista ja louksautti pojan suun takaisin kiinni, pojan kuitenkin vielä jäädessä ihailemaan suurempaansa kysellen oliko hän tosiaan koira. Ivor hymähti hieman vaivautuneesti.
"Kyllä olen.. jossakin määrin." Ivor vastasi nuoremmalleen, mutta lisäsi hieman keventääkseen tunnelmaa. "Älä odota että alkaisin noutamaan keppiä." Joka oliskin näky kun kolme metrinen yli syönnyt koira lähtisi keppiä noutamaan pienen pojan käskystä. Ei, Ivor oli aivan liian humaaninen sellaiseen.

Side ei ollut pojan mielestä liian tiukalla ja Ivor nyökkäsi tähän pienesti jättäen pojan sen erikoisemmat hoitamiset siihen. Loppu olisi nuoren lohikäärmeen omissa käsissä. Mitä tuli puolestaan Ivorin tämän hetkiseen huonompaan ruoka tilanteeseen ja siihen vieraiden ruokkimiseen, kävi Izenik huomauttamaan että lohikäärme voisi itse etsiä ruokansa jos nälkä tulee.
"Se on hyvä." Ivor sanoi pienesti hymyillen huomaten kyllä Izekin hetkellisen huolestumisen hänen ruokavarastostaan. Tosin ei syyttä kun nyt tuorein saalis odotti nylkijäänsä pihalla varastossa.
"Minulle se käy." Ivor vatasi vanhemman.. savi miehen kohteliaaseen kysymykseen jäädä tänne yhden yön ajaksi. Ivoria se ei haitannut. Seura teki välillä hyvää kun asui yksinään vuorilla. Mutta mitä sitten tuli Izekin pieneen seuralaiseen, tuo ei näyttänyt olevan kovinkaan innoissaan ajatuksesta jäädä demonin luokse edes yhdeksi yöksi. Ivor huokasi ja käveli istumaan kahden uuden tuttavuutensa vierelle sohvalle ja katsoi Rithia. Ivor olisi halunnut sanoa jotakin tähän, mutta se ei tuntunut kovinkaan oikealta joten Ivor laski suuren kätensä pojan selkää vasten mitään sanomatta. Ei hän voinnut odottaa anteeksi antoa omaa lajikumppanin tappamista kohtaan, mutta halusi osoittaa sentään ettei hän ollut täysin paha. Se oli vain hänen tapanasa elää täällä kylmillä vuorilla kerta ihmisten- tai haltoiden asutuksiin demonilla ei ollut mitään asiaa. Hän oli petturi.
suskari
 

Re: Ollako elossa vai eikö olla? Siinäpä kysymys.

ViestiKirjoittaja Mori » 21 Loka 2015, 14:20

Rith värähti Ivorin ison käden koskettaessa häntä selkään. Koirademoni pystyisi helposti nappaamaan pienen pojan käsiinsä ja hotkaista suuhunsa. Toisaalta pienen pojan muodossa ei kyllä ollut kovinkaan paljoa pureskeltavaa. Joko Ivor odotti hänen lohikäärmemuotonsa ottamista tai sitten tämä oli jotain muuta. Siniset silmät vilkuilivat suurta miestä kysyvästi. Mitä tuo halusi ja oliko hän sanonut jotakin väärin? Oliko hän uhattu? Nämä kysymykset pyörin päässä Rith uskalsi katsoa suoraan noihin suuriin ja koiramaisiin silmiin. Niissä ei hänen yllätyksekseen näkynyt tippaakaan julmuutta, ei ainakaan tällä hetkellä.
Izenik katseli isomman ja pienemmän herran tuijotus kisaa ja hymähti siihen rauhallisesti. Hänen kasvoillaan käväisi huvittunut hymy, vanha kunnollinen ihmiselle kuuluva hymy. Ehkä tästä suhteesta keskeytyisi jotakin, vaikka koirademoni olikin lohikäärmeen saalistaja, ei se hetkauttanut Izenikiä. Hän näky kyllä suuren miehen eleistä, ettei aikomus ollut satuttaa.

"Rith... Hän ei tee mitään. Joten alahan aikuistua ja ole kuin mies." Izenik totesi ja taputti poikaa valkeiden hiusten sekaan. Siihen poika sähähti ja peitti nolostuneena kasvonsa, jotka alkoivat muuttua punaiseksi hehkulampuksi. "T-tiedän...." hän mutisi ja vilkaisi sitten vain isompaansa. "Anteeksi... Jos.." hän yritti muodostaa lausettaan, kun Izenik vain nousi seisomaan ja pudisteli näkymätöntä pölyä vaatteistaan. Hän pörrötti ohi menen pojan päätä ja käski tuon vain levätä. Yö oli muutenkin jo pitkällä. Aamulla voitaisiin laittaa asiat halki ja pinoon.
Rith nyökkäsi ja lopulta lauseeseensa muodostamisen kannalta luovuttaneena, hän tarjosi vain kättään Ivorin suureen käteen ja puristi suuren miehen sormea. Kai se oli jonkinlainen hyväksyminen siinä nähden, ettei Ivor aikonut hotkaista häntä ja pitihän sitä alkaa katsoa henkilöä itseään jotenkin muuten kuin pelkän ulkokuoren kanssa. Izenik katsoi toimitusta ilmeettömänä ja nosti sitten Ivoriin katseensa. "Mor vuorilla ei kyllä näe paljoa demoneja... Taidat olla aivan toista luokkaa?" Izenik totesi vain sen takia, ettei Rith uskaltanut vielä mennä latelemaan kysymyksiään. Pitihän sitä järkytyksestä parantua.
Mori
 

Seuraava

Paluu Laaksot

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron